NE PIENET KASVATUSEROT

Sen jälkeen kun tokenin ensipäivien kulttuurishokista, sisäinen sosiologini heräsi henkiin ja suorastaan puhkesi kukkaan. Espanjassa vietimme tavallisena päivänä pari-kolme tuntia leikkipuistossa, eikä siellä muuten voinut selata nettiä älypuhelimella, eikä ollut juuri juttuseuraa, joten mitäpä sitä muutakaan kuin vakoilemaan paikallisten perhe-elämää. 4000 kilometrin välimatka vaikuttaa kasvatukseen, näin karkeasti yleistäen, ainakin seuraavilla tavoilla:

  • Kuten jo mainitsin, puistoon ei pukeuduttu kovin käytännöllisesti. Lapsien suhteen oltiin suorastaan ylivarovaisia, vaikka toisaalta liki kaikki lapset noin 3-vuotiaista alkaen kulkivat jollain menopelillä: Hoover-tasapainolaudalla, potkulaudalla (jossa toisinaan oli moottori), rullaluistimilla, polkupyörillä, joissa usein aika isoillakin lapsilla oli apupyörät. Tai lenkkareilla, joissa oli renkaat alla. Kypäriä ei kauheasti käytetty tai muitakaan suojuksia, mikä taas järkytti jopa huithapelimutsia.
  • Espanjassa on todella paljon ylipainoisia lapsia. Ei siis pikkasen lapsenpyöreitä pampuloita, vaan ihan rehellisesti sanoen lihavia lapsia. Joka puiston vieressä oli kioski, josta voi ostaa irtokarkkeja, sipsejä ja keksejä, ja jäätelöautot kiertelivät pitkin päivää leikkipuistojen välillä myymässä euron pehmiksiä. Siinä missä Suomessa lapsen pyöreyttä usein selitellään, eivät espanjalaiset tuntuneet ottavan asiasta mitään paineita vaan kaikki, koosta riippumatta, istuivat puistonpenkeillä syömässä popcornia tai suklaata – päivittäin, ja sitten vielä sesonkiherkut päälle. Lapsia, ja toisinaan aikuisiakin, kutsutaan hellitellen gordoksi eli pulleroksi. Ylipäänsä ihmiset tuntuivat suhtautuvan hyväksyvämmin erilaisiin muotoihin ja vartalonmalleihin kuin Suomessa, mikä tavallaan oli hyvin vapauttavaa, mutta en tiedä  sitten esimerkiksi diabetestilastoista.
  • Lasten kasvattaminen, ainakaan kodin ulkopuolella, ei ole kovin johdonmukaista. Vanhemmat antoivat esimerkiksi kiusaamistilanteiden mennä aika pitkälle ja yleensä mä olinkin se puistonatsi puolustamassa omiani, kun paikalliset antoivat jälkeläistensä kiilata tai töniä pienempiään asiaan suuremmin reagoimatta. Toisaalta sitten kun he hermostuivat, niin lapsille huudettiin ja puhuttiin tosi rumasti, kiroiltiin, ja aika usein myös tukistettiin tai läpsittiin ihan julkisella paikalla. Mies kuvaili kasvatusmetodia ”avokämmen tai ei mitään”-tyyliksi.
  • Meidän kaupungissa oli hyvin vähän kotiäitejä. Yleensä yli vuoden vanhoja näki päivisin puistossa vain isovanhempiensa kanssa, joskus aika vanhatkin papat juoksivat villien uhmisten perässä. Päiväkodit maksavat noin 400 euroa per lapsi, mikä on aika paljon paikassa, jossa keskipalkka on vain vähän päälle tonnin. Päiväkotien pihat olivat tosi ankeita, ja esimerkiksi meidän kaupungissa oli vain yksi tarha jonka pihalla oli keinut. Hiekkalaatikkoja en nähnyt koko reissulla.
  • Vaikka Espanjassakin varmasti on ne kunnianhimoisesti harrastavat tulevaisuuden lupaukset, jäi minulle mielikuva että lasten harrastuksiin ei suuresti panostettu. Paikalliset kävivät kyllä soittotunneilla, oli teatterikerhoa ja kaikki pojat tietenkin pelasivat jalkapalloa, mutta yleensä iltaisin perheet pyörivät yhdessä kaupungilla enkä oikein nähnyt, että espanjalaisessa perheessä vanhemmat omistaisivat iltansa siihen, että lapsia kuljetetaan treeneistä toiseen.
  • Lapsia hemmoteltiin todella avokätisesti. Kuten jo mainitsin, karkkipäivä lienee Etelä-Euroopassa vieras konsepti, ja lahjoja ostettiin niin jouluna kuin loppiaisenakin. Karnevaaleissa lapsille heiteltiin taas karkkeja kuten myös loppiaisen paraatissa, ja ravintoloissa ja kaupoissa pienimmät asiakkaat saivat aina tikkareita tai makeisia – riippumatta siitä, mikä oli vanhempien suhtautuminen sokeriin. Vaikka lapsilta odotettiin aikuismaista käytöstä ravintoloissa ja heidät puettiin kuin lyhytkasvuiset keski-ikäiset, olivat lapset silti selvästi perheiden keskipiste, koko suvun silmäteriä ja suuri ylpeydenaihe.
  • Kolme ei ollut mitenkään ihmeellinen lapsiluku (tosin sitä suurempia perheitä en kyllä nähnyt), mutta ikäerot lasten välillä olivat suurempia. Kuten jo aiemmin kerroin, kaksosia oli huomattavan paljon.

Tässä päällimmäiset, sen lisäksi vielä kaksikielisyyden kukoistamisesta riittää juttua ihan omaksi postauksekseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P2213529.jpg

15 kommenttia artikkeliin ”NE PIENET KASVATUSEROT

  1. Tää on jännä että sunkaan mielestä kolme ei ole siellä paljon. Silti vuosi sitten barcelonan löhellä meille jaksettiin joka paikassa ihmetellä ja kauhistella kuinka meillä on kolme lasta… yhdessäkin ravintolassa kutsuivat kaikki muutkin tarjoilijat sitä hämmestelemään

    Tykkää

    1. Minna

      Johtuisko siitä, että pohjoismaalaisilla on stereotypian mukaan yksi tai korkeintaan kaksi lasta? Ja jos muihin maanosiin mennään, niin yleinen käsitys on että kaikilla eurooppalaisilla on yksi tai korkeintaan kaksi lasta.

      Tykkää

      1. No, mulle tiedettiin eräässä ryhmässä kertoa, että espanjalaisten keskimääräinen perhekoko (siis aikuiset mukaanluettuna) oli – muistaakseni- 2,98 tai jotain tällaista, alle 3, ja kuulemma kolmilapsiset perheet ovat vähentyneet radikaalisti, eli ilmeisesti ne eivät ihan turhaan ihmettele?
        Tosin täytyy tunnustaa, että kolmilapsisia pikkulapsiperheitä en nähnyt vaan kaikissa nuorimmatkin olivat jo kouluikäisen näköisiä. Ainakin tiiviit ikäerot, jotka varmasti johtuvat taas suomalaisesta sosiaalipolitiikastakin, herättivät hämmennystä.

        Tykkää

  2. Jännä toi ylipaino. Ranskassa musta on ylipainoisia lapsia aika vähän, mutta mediassa ne jatkuvasti nyyhkii sitä, että lasten ylipaino on kauheassa kasvussa (kai se tilastojen mukaan onkin). Herkkuja ei kyllä musta ruoka-aikojen ulkopuolella syödä (mutta välipalahan on ruoka-aika, ja se on ihan normia kuitata suklaapullalla tai sipseillä). Ja lapsiperheet käy sielläkin nykyään macissa aika ahkerasti.

    Ja harrastaminen: Ranskassa se ainakin on kouluikäisten juttu, ja harrastukset on keskiviikkoiltapäivisin ja lauantaiaamupäivisin, piste. Mä en tajua, mistä niiden huippu-urheilijat, muusikot tai mitkään tulee. Tai kai ne sitten napataan joskus yläasteikäisinä johonkin erikoiskouluihin (jalkapalloilijat nyt ainakin). Voi olla, että Pariisissa tai muissa isoissa kaupungeissa harrastavat enemmän, mutta tuolla provinssissa se on se max kaksi kertaa viikossa. Eipä sitä tietenkään arkena seitsemän jälkeen oikein voisikaan, ja silloin vasta ollaan töistä kotona. Ja sitten on tietysti syötävä. Ja lasten on kylvettävä.

    Tykkää

    1. Tuolla kyllä oli tosi paljon ylipainoisia lapsia, ihan jo sellaisia taaperoikäisiä. Mulla se pisti silmään, koska ihan rehellisesti sanoen reippaasti lihavat lapset säälittivät: Eivät pysyneet riehumisessa mukana ja toisaalta vaatteet ei istu ja itse tiedän, että viimeistään teininä se oma pulleus saattaa alkaa ahdistamaan. Mutta positiivista oli, että kaikkiin suhtauduttiin luonnollisesti enkä nähnyt mitään kiusaamista, eristämistä tai kuullut pilkkaa ylipainoon liittyen (ja meidän takapihalla oli siis koulun piha ja aika usein katsottiin sitäkin touhua).
      Harrastustarjontaa kyllä näytti olevan, esimerkiksi konservatorion pihalla vanhemmat odotteli jälkeläisiään ja lasten joogatuntejakin mainostettiin, mutta jotenkin jäi mielikuva että kukaan äiti tai isä ei suostu uhraamaan iltojaan kuskaamiselle tai kentän laidalla päivystämiselle :).

      Tykkää

  3. Mielenkiintoisia havaintoja! Jotenkin sitä sokeutuu ympäröiville jutuille, kun tarpeeksi kauan asuu niiden keskellä, ja kyllä mä näistä havainnoista muistan niitä fiiliksiä, kun vuosia sitten muutin Espanjaan pienten lasten kanssa ja istuskelin leikkipuistoissa.

    Minulla kyllä on ainakin meidän koulun perusteella se käsitys, että lapset harrastavat täällä ihan älyttömästi. Koulupäivä on kahdeksan tuntia (9-17) ja sen jälkeen on yleensä ainakin kolmena iltana viikossa joku harrastus, monella joku liikuntaan liittyvä, koulussa kun ei juuri liikuta. Vapaalle leikille ei juuri ole aikaa. Eilen juuri juttelin yhden yhdeksänvuotiaan kanssa, joka harrastaa koulupäivien jälkeen luistelua, yleisurheilua ja taidekerhoa ja lisäksi koulun ruokatunnin aikana pianoa. Mä taidan olla laiska mutsi, kun en jaksa enkä halua omiani enää illaksi viedä johonkin harrastamaan, lapset kun ovat aika väsyneitä koulupäivän jälkeen ja läksytkin pitäisi ehtiä tehdä. Käydään liikkumassa sitten viikonloppuisin enemmän.

    Tykkää

    1. Ehkä tää on alueellisia eroja, ei ne laiskat etelän asukit jaksa stressata! 😀 Ja sen, mitä oon vakoillut meidän kodin takapihalla olevaa koulua (yläaste) niin päivät kyllä näyttivät loppuvan jo klo 15 (lapset pihalle, siivoojat sisälle) ja siihen sisältyi paljon liikuntaa… Mutta mun tekemät havainnot on kyllä lyhyeltä ajalta ja tietyltä alueelta, enkä juuri paikallisten äitien kanssa jutellut. Lapset kyllä pyörivät paljon futiskamat päällä, mutta se vaikutti enemmänkin imagojutulta kuin siltä, että olisivat aina olleet menossa tai tulossa treeneistä :D.

      Tykkää

  4. Minna Viro

    Heh, hauskoja havaintoja! Muistan kun esikoisen kanssa oltiin ensikertaa miehen kotikylässä Espanjassa lomaa viettämässä muutama vuosi sitten, ja meidän paljasjalkaprinsessa oli puettu kuumana kesäpäivänä vain vauvabodyyn. Kävi nolottomaan kun tajusin että jokaikinen alle vuoden vanha neiti oli ulkona röyhelömekossa ja mekkoon sopivissa sukissa ja kengissä. No, onneksi kaupat ovat pullollaan lasten ’juhlavaatteita’. Niin, ja hän oli myös ainoa tyttövauva koko kylässä, jolla ei ollut lävistettyjä korvia. Ne lävistetään kai perheen pyyynnöstä usein jo syntymän jälkeen laitoksella! Ja tuo lasten lahjominen karkilla joka tilanteessa raivostuttaa…sitä kun ei voi suututtaa mummoja ja tätejä sanomalla ei, niin puren vaan huultani ja hymyilen, ja tungen sitten neidille ksylitolipastillia suuhun kun karkit on syöty.

    Tykkää

    1. Vaikka en itse suuresti fanita sitä vauvojen korvien lävistämistä, ehdin jotenkin tottua siihen(kin) vaihto-oppilasvuoden aikana enkä nykyään jaksa asiaa hirveästi paheksua (vaikka pidän sitä epämiellyttävänä tapana). Tässähän näkyy se sukupuolisuuden korostamisen kulttuuri, että pakko tehdä jollain tapaa selväksi lapsen sukupuoli :D.
      Poikien kanssa on ehkä helpompaa, kun vaihtoehtona ne urheilullisemmat vaatteet tai farkut.
      Saako kysyä, missä päin miehen kotikylä on?

      Tykkää

  5. Minä voisin tältä seisomalta muuttaa kulttuuriin jossa ylipaino ei ole ongelma.
    Toki ymmärrän ylipainon vaikutukset sydän ja verisuonisairauksien syntyyn ymym ym.
    Olen vain täysin kyllästynyt siihen, että ylipaino, iso tai pieni, on SE ongelma.
    Ja kun olet laiha olet automaattisesti onnellinen ja terve.

    Ok, voi olla, että unelmoin tulevan yön asuvani Suomen ulkopuolella jossa on iloisia, pyöreitä ihmisiä.
    Ja voi olla, että peilasin sun pariin hassuun lauseeseen kerralla sikana henk. koht antipatioita, mutta noh 😀

    Tykkää

    1. Saa peilailla!
      Musta oli tosi rentouttavaa olla paikassa, jossa selvästi ihmisen paino ei määritellyt esim. millaisiin vaatteisiin oli sopiva pukeutua. Varmaan siksi itsekin vetäisin 6 kilon massakauden reissun aikana, koska siellä arvostettiin hyvää ruokaa, rentoa oleilua yms enemmän kuin täydessä tikissä oloa. Hyvä niin.
      Lasten kohdalla olen kyllä nihkeämpi, koska tiedän senkin omasta kokemuksesta että teininä viimeistään ylipaino alkaa usein vaikuttaa sosiaaliseen asemaan ja omaan itsetuntoon ja siinä vaiheessa niiden ruokailutapojen ja liikuntatottumusten muuttaminen on tosi vaikeaa. Varsinkin kun tuolla puhutaan lapsista, jotka painavat saman verran 12-vuotiaina kuin minä nyt.

      Tykkää

  6. Pirjo

    Kyllä kolmilapsinen perhe alkaa olla melkoinen harvinaisuus Espanjassa, muistaakseni Espanja on koko Euroopan häntäpäässä noissa syntyvyystilastoissa…
    Toi ylihuolehtiminen mua häiritsi silloin kun mun penskat oli pieniä (nyt 19 ja 21), lapset rupes tekeen koulumatkat yksin 7-vuotiaasta alkaen (asutaan kylässä, ja koulu oli 300 m päässä).
    Mua pidettiin täysin edesvastuuttomana, mutta kun kerran olin ulkomaalainen, niin se ”annettiin anteeksi”.
    Samoin kaikenmaailman lahjota annettiin vähän väliä, mitkä tahansa kissanristiäiset riitti verukkeeks… Meijät penskat ei saanu lahjoja kun jouluna ja synttäreinä…
    Sitä vastoin, ainakin täällä meilläpäin, harrastettiin koulun ohella vaikka mitä, itse asiassa sitä piti oikeen rajoittaa, muuten olis ollu harrastuksia joka ainoo ilta…

    Tykkää

    1. Mä alan kallistua nyt sen puoleen, että tämä mun käsitys espanjalaisten vähäisestä harrastamisesta perustuu siihen, etten tunne tarpeeksi espanjalaisia perheitä – ainakaan sellaisia, missä lapset olisivat kouluiässä. Aika moni on tätä käsitystä oikonut! 😀 Espanjalaista tai ei, itse en aio alkaa harrastuskuljettajaksi (jo ihan koska ei ole autoa eikä ajokorttia), ja ilmeisesti myös yksin harrastuksiin kulkemista paheksutaan suuresti. Ehkä mekin saataisiin anteeksi ulkomaalaisuuteen vedoten.

      Tykkää

  7. Päivitysilmoitus: BIKINIKUNNOSSA, ESPANJALAISITTAIN – Periaatteen Nainen

  8. Päivitysilmoitus: LAPSET JA PITKÄT REISSUT – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s