Meidän loppiaisperinteisiin Suomessa on kuulunut viimeistenkin joulukoristeiden pakkaaminen takaisin kellariin, usein myös vatsatauti tai työvuoro, onhan se tähän vuoteen asti ollut mukava arkipyhä tuplapalkalla. Ei mitään kristillistä, juhlallista tai sellaista, missä jollain tapaa huomioitaisiin päivän oikea tarkoitus: Kolmen itämaan tietäjän Beetlehemiin saapumisen muistopäivä.

Mutta espanjalaiset, niille loppainen ei todellakaan tarkoita että tehdään kinkunjämistä hernekeittoa! Täällä on ihan uusi kierros joulua, jopa konkreettisesti sillä monen perinteisiin kuuluu, että illalla saapuvat itämaan tietäjät eli kuninkaat jättävät lahjoja myös loppiaisen vastaisena yönä, ja lelukauppojen hyllyt ovat huutaneet tyhjyyttään jo muutaman päivän. Onnekkaimmilla lapsilla tämä tarkoittaa uusintaa joulusta, sillä useimmat noudattavat myös sitä tavanomaista tyyliä jakaa lahjoja jouluaattona tai -aamuna.

Me päätettiin ottaa osaa näihin hulinoihin, kun kerrankin ajoissa huomattiin että jotain erikoista on luvassa. Suurimmat juhlinnat osuvat loppiaisaattoon, jolloin jokaisessa kaupungissa on cabalgata, paraati kolmen kuninkaan saapumisen kunniaksi. Tämä kulkue on omituinen yhdistelmä joulukadun avajaisia ja penkkareita, sillä oleellinen osa riemua on lapsille heitetyt karkit, joita paikalliset keräävät pahvisiin tötteröihin tai oikein ammattimaiset hamstraajat sateenvarjoihin.

Loppiaisaattona kuninkaat saapuivat poliisiauton takapenkillä paikalliselle kunnantalolle, joka sijaitsee sopivasti meidän takapihalla. Meillä ei ollut aavistustakaan mikä on oikea etiketti, mutta kuljettiin muun joukon mukana ja ahtauduttiin kokoussaliin, missä paikalliset mediat ikuistivat kuninkaiden puheen lapsille. Muistutettiin solidaarisuudesta ja siitä, että karkit pitää jakaa. Sen jälkeen lapset saivat mennä istumaan joulupukkityyliin kuninkaiden polvelle, saivat pari karkkia ja McDonaldsin sponsoroiman pienen vihkosen sekä vanhemmat saivat valokuvata tämän spektaakkelin. Yllättävän reippaasti Omppu marssi espanjalaislasten perässä hakemaan osansa kuninkaiden karkeista.

Alun perin suunniteltiin matkaa Malagaan, jonka paraatissa oli luvassa 14 eri kärryä teemoineen, esim. Frozen- ja Kätyrit-kärryt. Malagan cabalgata kestää kolmisen tuntia ja sen varrelle myytiin istumapaikkoja, ja kaikki hotellit olivat täyteen varattuja. Päädyttiin kuitenkin pysymään kotikaupungissa sillä edellisen päivän ”päiväretki” Rondaan venyi hengenvaaralliseksi vuoristoseikkailuksi ja 400 kilometrin Andalusian kiertoajeluksi (kuulette siitä varmasti lisää myöhemmin), eli kukaan ei jaksanut enää istua autossa.

Päätös osoittautui hyväksi, sillä illalla kuninkaat päättivät kierroksensa sairaaloissa ja vanhainkodeissa tutuille kaduille, heittäen halpoja hedelmäkarkkia lapsille, jotka kyynärpäätaktiikalla kahmivat niitä pipoihinsa ja taskuihinsa. Mukana olivat ne samat satuhahmot, jotka esiintyivät jo tapaninpäivän paraatissa – jos en muuta työtä täällä keksi niin jatkossa vuokraan jonkun Aku Ankan asun ja hyödynnän juhlasesongin maskottina.

Me hytistiin muiden linealaisten kanssa +14 asteen ”kylmyydessä” ja katseltiin kahteen kertaan läpi kaupunginhallitusta kuljettava juna, kuninkaiden kolme lavaa, paikallisen orkesterin marssit ja muutama tanssiesitys – taas sama koreografia kuin tapaninpäivänä, tällä kertaa vain tonttuasut oli vaihdettu enkelipukuihin. Paikalliset arvostelivat hyvin tiukasti cabalgataa ja tekivät selväksi missä naapurikaupungeissa on näyttävämmät ja missä vaatimattomammat kulkueet.

Olin ostanut etukäteen pojille, jopa sille pienimmälle, omat kolmen euron huopaiset pussit täynnä karkkia. Lahjoja ei enää uudestaan alettu hankkimaan, mutta sen verran päätettiin noudattaa uuden kotimaan tapoja että yön aikana keittiönpöydälle oli ilmestynyt karkkilahjat. Olen joutunut hyväksymään, että kaikki periaatteet makean syömisestä on täällä täytynyt hyvästellä, mutta tällä kertaa edes aamusta aloitettu herkuttelu ei harmittanut: Pienet pussukat olivat pojille mieletön ilonaihe, karkkeja lajiteltiin ja vaihdeltiin hartaudella koko aamu ja harvoin meillä vallitsee noin pitkään rauha ja hiljaisuus.

Itse loppiaispäivän perinteitä emme ole kokeneet, koska pyörimme päivän Gibraltarilla Espanjan puolen ollessa taas hiljentynyt pyhän viettoon. Olen kuitenkin täysin hurmautunut näistä eteläeurooppalaisista juhlista, joissa lapsia hemmotellaan todella isolla kädellä. Ilmeisesti mikään määrä lahjoja tai herkkuja ei ole liikaa, jos espanjalaisilta kysytään, ja itseäni ihastuttaa juuri perhekeskeisyys, joka näistä tapahtumista huokuu. Täällä tuoksuu keväältä ja tuntuu, että näin iloiseen juhlaan on kiva lopettaa joulunvietto ja aloittaa valmistautuminen uusiin seikkailuihin.