Varoitus: Postaus sisältää ainakin 431 valokuvaa apinoista.

Tänään päästiin leikkimään turisteja, sillä sattui matkan ensimmäinen oikeasti aurinkoinen päivä (joo, ei olla Aurinkorannikolla) ja Gibraltarin vuorikaan ei ollut tutun sumupilven peitossa. Reilu 400 metriä korkea vuori ja sen luonnonsuojelualueella asuvat Euroopan ainoat apinat, magotit, ovat ehdottomasti Gibraltarin alueen tunnusmerkki ja vetovoimaisin turistikohde.

Vuoren juurelta löytyvät itse kaapelihissin yläpäässä sijaitsevan näköalatasanteen lisäksi myös tippukiviluola, toisen maailmansodan aikaisia tunneleita (jotka ovat yhteensä pidempiä kuin Gibraltarin autotiet!), tykkejä, linnanraunioita ja harvinaisia kasveja. Meille kuitenkin riitti tälle päivälle pelkkä maisemien ja apinoiden ihastelu, sekä mielenkiintoinen paluumatka…

Vuorelle pääsee myös taksilla ja turistikierroksilla ja toki ihan omia reisilihaksia käyttäen, mutta me päätettiin ottaa kaapelihissi ylöspäin. Mulla on aivan jäätävä korkeanpaikankammo ja yleensä kieltäydyn hiihtohisseistäkin, mutta nyt kuitenkin päätin reipastua koska kaapelihissi on nopein ja myös maisemien kannalta paras tapa päästä ylös. Pidin kuitenkin lapsista kiinni koko viiden minuutin matkan ylös.

Me ostettiin liput Espanjan puolelta juuri ennen rajanylitystä olevasta turistikioskista, ja tämä on kätevin tapa mikäli saapuu Gibraltarille jalan päiväretkelle. Heti rajamuodollisuuksien jälkeen saatiin ilmainen bussikyyti kaapelihissille – kävelymatka rajalta on noin 25 minuuttia (tai tunti jos seuralaiset ovat väsyneet 5- ja 3-vuotiaat, jotka tarvitsevat jäätelötauon). Lippuja myydään myös kaapelihissin lähtöasemalla sekä turisti-infoissa Gibraltarin sisäpuolella.

Alle 5-vuotiaat pääsevät vuorelle ihan ilmaiseksi, aikuisilta pelkkä meno on 17,50 ja meno-paluu 19,50 (Espanjan puolella maksu euroilla, Gibraltarilla punnilla). Me päätettiin pihistellä ja ostettiin pelkät menoliput, koska kartalla se paluumatkan noin 2 kilometriä kävelyä ei muuten näytä kovin pitkältä. Voin kertoa että se tuntuu kyllä puolimaratonilta kun kyseessä on suunnilleen 45 asteen jyrkkä alamäki ja selässä 18-kiloinen lapsi, ja yrität samalla raahata perässäsi väsynyttä 5-vuotiasta, joka kysyy minuutin välein missä jäätelökioski on. Joten suosittelen sijoittamaan myös paluulippuun jollette ole erityisen patikointihenkisiä tai sitten halua pysähtyä matkan varrella oleviin kohteisiin. Älkää ainakaan tehkö tätä vaellusta päivä sen jälkeen kun otitte käyttöön uudet korkokengät.

Aivan vuoren korkeimmalle huipulle ei siviileillä ole asiaa, koska siellä sijaitsee Iso-Britannian armeijan salainen tukikohta. Tai joku sellainen. Näkymät kaapelihissin ylimmältä asemalta olivat kuitenkin todella upeat. Kirkkaana päivänä näkee Afrikkaan ja näin tarkkasilmäinen nainen näki jonkun marokkolaisen vuoren huipun vaikka olikin hieman pilvistä. Lapsille kannattaa laittaa valjaat jos sattuvat olemaan vilkasta sorttia, oma syke oli koko ajan siinä kahdensadan pinnassa kun oma korkeanpaikankammo yhdistyi ylienergiseen pikkukiipeilijään.

Mä olisin voinut tuijotella ympärilleni vaikka koko päivän, jollei samalla olisi pitänyt vahtia että lapsiluku säilyy kolmessa myös kotimatkalle. Niemen molemmin puolin lipuvat valtavat rahtilaivat, Andalucian vuoristo, vastarannalla oleva Algericas, takana levittäytyvä kotikaupunki La Línea, turkoosi meri! Vau! Yhdessä vaiheessa aivan alapuolella oli joku lokkien vuosikokous ja valehtelematta tuhannet lokit kirkuivat yhtäaikaa valkoisina pisteinä, ihan huikeaa.

Mä en ole ennen nähnyt luonnossa apinoita (vaikkei tämä nyt varsinaisesti mikään villi sademetsä ollutkaan), ja myös magotit tekivät lähtemättömän vaikutuksen inhimillisillä piirteillään ja tarkkaavaisella olemuksellaan. Apinoista, tai lähinnä niiden käytöksestä, varoitellaan joka paikassa ja jatkuvasti, eli ruokkimisesta voi saada 4000 punnan sakon ja koskettelu on ehdottomasti kiellettyä. Ruoat ja laukut pitää pitää pienten käsien ulottumattomissa, mutta kolmen lapsen äitinäkin voi silti mokata tässä:

Nimittäin kun rattaat jätettiin vain sekunniksi vahtimatta ehti yksi magotti ne valloittaa, eikä suostunut luopumaan uudesta menopelistään suosiolla. Tyyppi suuttui siitä, ettei päässyt mun neljänneksi pikku marakatiksi ja kostoksi varasti rattaiden alle tungetun takin, jonka onneksi kuvassa näkyvät jenkkituristit saivat pelastettua meille takaisin. Että joo, ovelia otuksia ovat.

Apinat olivat siis upeita- joskin selvästi aika kyllästyneitä turisteihin, joilta ei herkkuja herunut. Yksi apinaperhe hermostui mun kuvaukseen, vaikka olinkin diskreetin etäisyyden päässä, ja alkoi mielenosoituksellisesti syödä vauva-apinansa kakkaa kun häärin kamerani kanssa heidän lähistöllään. Siltikin toisiaan sukivat, pentujaan kanniskelavat eläimet kävivät sydämeen. Olenhan itsekin vähän pahasisuinen ja perso makealle välillä.

Jos nyt Gibraltar itsessään ei ole kovin ihmeellinen kokemus, niin suosittelen että jokainen kerran elämässään piipahtaa kuitenkin tuolla vuorella. Mulle se oli ehdottomasti yksi suosikkeja niin luonnon kuin näkymienkin puolesta, ja onneksi tässä on pari kuukautta aikaa vielä palata paikan päälle huokailemaan. Loppuun vielä kuvakavalkadi, olkaa hyvät!