CUATRO

Eilen meillä asui synttärisankari. Pampula täytti neljä vuotta. Olen oikein iloinen, sillä neljä on, jos esikoisen aikoja oikein muistan, oikein hyvä ikä. Silloin on jo vähän järkeä päässä, pahin uhma alkaa hellittää ja silti on vielä sen verran pieni, että joskus saattaa saada pienen pojan käpertymään kylkeen, varpaat omaa vatsaa vasten. Pampulalle suurin merkkipaalu lienee se, että VR:n urpojen uudistusten takia hän saa alkaa maksaa omasta matkalipustaan – onhan sekin jonkinlainen etappi loputtomalla matkalla kohti aikuisuutta, vastuuta ja velvollisuuksia.

Pampula itse toivoi juhlaseremonioiksi päivällistä McDonald’sissa ja sen jälkeen kakkua. Mäkkäri jäi toteutumatta, koska Happy Mealiin jouduttiin turvautumaan jo aiemmin tällä viikolla lasten sairastaessa. Hetken näytti myös siltä, että keskimmäinen jää ilman lahjaa kun viimehetkelle jätetty lahjashoppailu meinasi peruuntua talvimyrskyn iskettyä Etelä-Espanjaan perjantai-iltana. Uhmasin kuitenkin vaakasuoraa sadetta ja menin Carrefouriin, josta tietenkin oli kaikki Ryhmä Hau-krääsä myyty loppuun. Onneksi ostoskärryihin valikoituneet tehtävävihko ja ”Jää-Cars” eli arktinen Salama McQueen ilahduttivat päivänsankaria suuresti lauantaiaamuna. Ostin myös herkullisen suklaakakun kuudella eurolla. Nyt ne kakunjämät kutsuvat seireenimäisesti minua jääkaapille, mutta en tiedä onko täysin moraalitonta syödä lapsen synttärikakun viimeinen pala. Siltä vähän tuntuisi.

Kävimme lelukaupassa, jossa lapsi sai valita mieleisensä lahjan. Tämä ei mennyt ihan nappiin, sillä meillä oli mukana lähinnä puntia ja jouduimme valtavan Make-rekan sijaan taivuttelemaan lapsen tyytymään asuntovaunu-legoihin. Onneksi hän vaikutti ihan tyytyväiseltä tähänkin. Sen jälkeen mentiin kantakahvilaan, jossa kolmikko halusi kakun sijaan jäätelöä. Espanjalaiseen tyyliin herkuttelu oli siis oleellinen osa juhlintaa. Muuten päivä kului pakkaillessa, kylpiessä, leikkiessä ja lopulta juhlakalu sekosi Afrikan Tähti-pelin kohdalla niin pahasti, että jouduin painimaan pikkumiestä nukkumaan. Kun en keksinyt muutakaan tapaa rauhoittaa iltahepulit, kerroin unisaduksi synnytyskertomuksen neljän vuoden takaa.

Oman lapsen syntymäpäiviin liittyy aina hieman ristiriitainen fiilis. On ihanaa nähdä, kuinka jälkikasvu kasvaa ja kehittyy, oppii uutta, itsenäistyy, kuinka se lapsen oma persoona alkaa loistaa. Toisaalta haluaisin pitää nämä pienet pojat juuri tällaisina pieninä poikina, lähelläni, tarvitsevina, vähän vauvoina. Etteivät kasvaisi ja karkaisi maailmalle niin nopeasti, että voisin pitää turvassa ja rutistella sylissä. Keskimmäisen kohdalla kipuilen toisaalta vähiten: Esikoinen on aina se, jonka uusi ikävuosi järkyttää. Tänä vuonna eskariin. Ensi vuonna olen ekaluokkalaisen äiti. Vastahan se syntyi. Ja toisaalta kuopus, jonka kanssa elettiin viimeinen vauvavuosi, ja jonka jälkeen pienet vaatteet annetaan eteenpäin ja luovutaan siitäkin vaiheesta. Kun kuopus oppi kävelemään, meillä ei enää kukaan koskaan konttaa. Kohta meillä ei ole enää tutteja tiskialtaassa eikä vaipparoskista vessassa – enpä uskonut, että sitäkin voisi jotenkin kaivata.

Mutta eilinen oli iloinen päivä, vaikka itkuhan siitäkin ilosta lopulta illalla tuli, väsyneenä ja verensokerit miten sattui. Merkkipäiviään ulkomailla viettänyttä Pampulaa juhlitaan vielä mummien ja kummien kesken Suomessa, ja minä voisin puhaltaa kynttilöitä vaikka joka päivä sen kunniaksi, että on noin hauska, hellä ja seikkailuhenkinen höpönassu meille annettu.

12809673_10153971414687498_58935964368347228_n12803217_10153971414802498_9153243911364665811_n12802995_10153971414502498_8641264591812567110_n

12246668_10153971414917498_205806056445115917_n

ASUMINEN ESPANJASSA, OSA 2

12802970_10153969264817498_1637440620658123772_n

12804773_10153969265217498_4745684252726099854_n

Oma lukunsa uuteen maahan asettumisessa on kodin etsintä. Tiedän, että jotkut vähän mielenvikaiset Suomessa nauttivat asuntonäytöissä kiertelystä ja Oikotien ja Etuoven selailusta. En minä vaan. Ja Suomessa sentään systeemi on tuttu: Tiedän, että kohtuuhintaisen kämpän näytössä on sata muuta epätoivoista, asunnonhimoista asukasehdokasta valmiina lahjomaan välittäjän. Kannattaa mainostaa kunnollisuuttaan, kaikista kilpailuhenkisimmät hankkivat suositukset edellisiltä vuokranantajilta ja, noh, parhaimmat kodit menevät puskaradion kautta ennen kuin ne edes pääsevät vapaille markkinoille. Nyt meillä on vähän kokemusta asettumisesta Skotlantiin ja Espanjaan, ja olemme päässeet tutustumaan ihan uuteen asunnonhakukulttuuriin. Se on saanut kaipaamaan suomalaisten virallista vuokrausbyrokratiaa.

Skotlannissa Käytännön Mies löysi nopeasti asunnon – edellinen vuokralainen oli ollut strippari, jonka jäljiltä sohvan alta ja makuuhuoneen kokolattiamatolta löytyi aika pitkään höyheniä ja glitteriä. Mutta vuokraaminen vaati puolen vuoden vuokrat etukäteen. Kun näitä ei ollut, tuli onneksi silloinen työnantaja apuun ja takasi Käyttiksen vuokralaisuuden. Tarvittiin myös lausunto edelliseltä vuokranantajalta Suomesta sekä muita papereita todisteeksi siitä, että asuntoa ei oltu muuttamassa crackluolaksi. Ottaen huomioon että asunto sijaitsi todella saastaisessa talossa, naapurit olivat elämäntapajuoppoja ja kämpässä – kuten saarivaltiossa suunnilleen jokaisessa asunnossa – oli jonkin asteinen kosteusvaurio, tuntui tämä ristikuulustelu hieman liioittelulta.

12806232_10153969265027498_4170147485097553550_n-1

12801172_10153969265307498_6828888789966679346_n

Kun Käytännön Mies saapui Espanjaan, aloitti hän asunnon metsästämisen sieltä mistä moderni mies ensimmäiseksi sen aloittaa: Internetistä. Suomessa en jaksaisi kauheasti vakoilla geneerisiä vaaleita skandinaavisisustuksia, mutta täällä asuntojen arvioimisesta tuli oikea harrastus. Koirankopin kokoiset kuvaputkitelevisiot, pimeät huoneet ja lilaan ja neonvihreään taittavat seinät tulivat tutuiksi. Täällä päin ei todellakaan panosteta valokuviin vaan melkein jokaisen asunnon kuvissa oli tiskipöydillä likaisia astioita, sängyn vieressä vessapaperirulla (jee…) ja romukasoja nurkissa. Kävi kuitenkin ilmi, että välitystoimistot eivät olleet kovin ahkeria päivittämään kotisivujaan ja suurin osa asunnoista olikin vuokrattu jo joskus vuonna 2013, osaa ei ollut olemassakaan ja osaa ei oltu edes oikeasti annettu välitystoimistoille välitettäväksi.

34633325_1673333_foto43276842
No tässä on ainakin yritetty siivota!
34633325_1673333_foto43276841
70-luvun sisustus tulee pian muotiin Suomessakin. Odottakaa vain.
34633325_1673333_foto43276835
Ehkä tätä olisi voinut jo mainostaa kalustamattomana?
28658868_1664031_foto42869864
Kävikö Kaarina Suonperä sisustamassa?

Espanjassa asunnon voi löytää ihan vaan kadulla kävelemällä, jos on paljon aikaa ja seikkailuhenkeä. Melkein jokaisessa talossa on ainakin yhdessä ikkunassa se vende tai se alquila-ilmoitus. Aurinkorannikko on täynnä keskeneräisiä hotellirakennusprojekteja ja monessa paikassa kokonaisen kerrostalokompleksin saisi samalla rahalla kuin Helsingistä omakotitalon. Että tervetuloa vaan asuntosijoittamaan! Uuteen paikkaan asettumisessa ongelmallista on se, ettei oikein tunne asuinalueita. Muistattekin ehkä, että yritin epäonnisesti kysellä etukäteen vinkkejä lapsiystävällisistä alueista. Onneksi Käytännön Mies lopulta löysi meille kodin koko kaupungin kivoimmassa talossa.

Ennen kuin välittäjä toi muukalaisen katsomaan tätä asuntoa, kierrätettiin koditonta katsomassa kaikista rupusimpia luukkuja. Osasinkin odottaa, että ensiksi testataan, menisivätkö ne kuppasimmat kolot kaupaksi kiireiselle uudisasukkaalle. Onneksi Käyttis tiesi, että me käännytään samantien takaisin lentokentälle jos katosta valuu vesi ja keittiö ruostuu käsiin ja jaksoi vääntää englantia puhumattomien kiinteistökuninkaiden kanssa. Kun mies oli ensin viety katsomaan kaupungin laidalla sijaitsevan hengenvaarallisten sähköviritelmien koristamaa kolmiota, oli välittäjä yhtäkkiä muistanut että olihan täällä tämä kivakin kämppä – ja onneksi tälläkin kertaa oli vuokravakuudet ja työnantajan takuudet tarjota.

Asuminen Espanjassa-saagan ensimmäinen osa luettavissa täällä

EUROPA POINT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän lempipaikkamme Gibraltarilla löytyy maan eteläkärjestä, niemeltä, josta tarujen mukaan Herkules kulki läpi synnyttäen Euroopan ja Afrikan erottavan väylän. Me arvostamme Point Europalla historian sijaan yhtä Euroopan hienoimmista leikkipuistoista: Se on ensiluokkainen välineidensä ja varustelunsakin ansiosta, ja lisäpisteitä saa upeista maisemista, erinomaisesta kahvilasta ja vieressä olevan, Euroopan eteläisimmän ja ilmeisesti myös kalleimman moskeijan rukoushuudoista, jotka yhdessä Gibraltarin lahdella seilaavien rahtilaivojen torvensoiton kanssa luovat melko maagisen tunnelman. Ehkä se Herkules tosiaan kulki tästä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jo pelkkä Gibraltarin vuorelle nouseva bussimatka paikan päälle on kokemisen arvoinen. Europa Pointiin pääsee kävellen (noin 40 minuuttia keskustasta), bussilla numero 2, jolla meno-paluu aikuisella on 2,25 puntaa tai taksilla, joka maksaa rajalta asti otettuna noin 10 euroa – samalla näkee myös maan itärannikon. Meille tämä on ollut passeli kohde päiväretkille, sillä vartin bussimatka ei väsytä nuorisoa ja perillä on hyvin tekemistä niin lapsille kuin aikuisillekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen Europa Pointia myös niille, joiden matkakohteita eivät määrittele alaikäiset diktaattorit. Paikalta on huikeat näkymät Afrikkaan, vastapäisille Rif-vuorille, Gibraltarin lahdelle sekä lahden toisella puolella oleviin kaupunkeihin. Välimerellä lepäävät rahtilaivat ja kalastusalukset, ja tarkkasilmäiset – kuten meidän esikoinen – voivat bongata rannalta delfiinejä. Moskeijaan pääsee myös käymään (tosin mitään virallisia aikoja ei tiedoteta missään), vastapainoksi tarjolla on myös Shrine of Our Lady of Europe-pyhäkkö. Sekä majakka, tykki ja puolalaisten muistomerkki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähes kaikki gibraltarilaiset kiertoajelut pyörähtävät myös Europe Pointilla, mutta jos Gibillä viihtyy kauemmin niin kannattaa ehdottomasti suunnata tänne pidemmäksi aikaa leikkimään, riehumaan ja nauttimaan kahvilan kohtuuhintaisista ruoista – aurinkoisena päivänä on vaikea kuvitella täydellisempää paikkaa nauttia cappuccino ja porkkanakakku samalla kun lapset purkavat ylimääräistä energiaa kiipeilytelineissä ja keinuissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P

P, niin kuin vaikka papayapirtelö.

papaya

Rakkaus tähän juomaan syntyi vaihto-oppilasvuonna Dominikaanisessa tasavallassa, aikana, jolloin smoothieita ei oltu vielä keksitty. Papayapirtelö ei ole varsinaisesti mikään terveysjuoma, vaikka siinä onkin melkein puoli kiloa hedelmälihaa. Siitä puuttuvat herajauheet, pinaatit ja lehtikaalit ja siihen lisätään, oman maun mukaan, sokeria. Sokerin ja papayan lisäksi mukaan jäitä ja maitoa ja blenderissä sekaisin. Tosin meillä ei ole jäitä, eikä sen puoleen blenderiäkään, joten pelkistetty versio soseuttajalla on papayaa, ripaus sokeria ja kylmää maitoa. Maistuu silti ihan yhtä hyvältä kuin melkein 15 vuotta (!!!) sitten Karibialla.

GetAttachment-1

Näitä ihan vaan lechosaksi eli papayaksi kutsuttuja juomia saa Väli-Amerikasta ja Karibialta myös ravintoloista. Itse jouduin aikoinaan rattijuopon yliajamaksi, kun eräänä kuumankosteana iltana Santo Domingossa papayapirtelönhimo kävi ylivoimaiseksi ja lähdin etsimään ravintolaa, josta sitä yömyöhällä saisi. Juuri kun olin sellaisen paikan löysin ja olin ylittämässä tietä niin joku tuurijuoppo jymäytti minut ja mukaan lähteneen turistikaverin katuun ajaessaan ylinopeutta päin punaisia. En saanut papayapirtelöä, sain uudet polvilumpiot. No, se siitä. Hyvä juoma, kannattaa kokeilla vaikkei siitä saakkaan mitään erityisiä supervoimia.

Ja jos tulit etsimään hyvänmielen maanantailukemista niin heippa! Nyt alkaa se toisen P:n eli paskan osuus. En nyt edes pahoittele kiroilua, koska en usko että blogilla on kovin montaa alaikäistä lukijaa. Jos mummin lähdön jälkeinen, ensimmäinen yksinäinen viikko oli ankea niin eilen päättynyt viikko oli, pardon my French, ihan paska.

Meillä vaihtui tämän matkan aikana siellä kylmässä kotimaassa sekä vuokranantaja että huoltoyhtiö, ja sen kunniaksi Suomen kodissa on tapahtunut pienimuotoinen vesivahinko. Se ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan ketään, paitsi pian ehkä alakerran naapuria. Olen yrittänyt Espanjasta käsin estää kotimme uppoamasta viemäriveteen, yleensä varsin vihamielisten sähköpostien välityksellä.

Mikä muu alkaa P:llä kuin paska? No posti! Kaksi meille lähetettyä pakettia on kadonnut matkalla. Siellä on ollut pojille tarroja ja xylitolpastilleja, mulle naistenlehtiä ja irtokarkkia ja sitten muutamia tärkeitä papereita, joista ei tietenkään ole kopioita. Ja MAM:n tutteja kuopukselle: Mitkään muut eivät kelpaa, ja kotoa tuoduista viidestä tutista on neljä heitetty jonnekin espanjalaisille oraville. Nyt toki olisi hyvä hetki hoitaa tuttivieroitus, mutta yritän epätoivoisesti pitää tämän viimeisen tutin tallessa yöllistä kotiinpaluulentoa varten.

Enkä halua kokeilla millainen demoni kuopuksesta kuoriutuu, jos siltä riistetään tutti. Se uusi tabletti sai kyytiä jo kuukausi sitten ja nyt sillä ei voi pelata, jollei tahdo lasinsiruja sormeensa. Viime viikolla sitten kuopus päätti heittää mulle elintärkeän läppärin alas ruokapöydältä ja vapaapainityyliin vielä hypätä päälle, niin ettei näytöstä varmasti jäänyt jäljelle kuin musta reikä. Tämä temppu ei varsinaisesti helpota arkea, opiskelua, bloggaamista tai esimerkiksi vesivahingon selvittelyä täältä käsin. Ja kuten huomaatte, kuvankäsittely ilman omaa konetta ylittää teknisen osaamiseni.

Kävin eilen Málagassa, koska oli viimeinen tilaisuus paeta hetkeksi trio töykeitä ja kodin kaaosta. Yöllä ennen lähtöä Käytännön Miehelle nousi kuume, ja matkustettuani kolme tuntia minilomalle tuli kotoa viesti, että laatta lentää. Ei muuta kuin takaisin bussiin ja kolmen tunnin köröttely kotiin – apteekin kautta, sain viideltä espanjalaiselta farmaseutilta syyllistävän luennon kun yritin ostaa ibuprofeiinia potentiaaliselle vatsatautipotilaalle. Ehdin onneksi käydä Picasso-museossa ja juoda rauhassa kahvin ennen kuin irtiotto loppui, mutta kyllä tässä oli taas kaikki klassikon ainekset koossa.

Ja sitten vielä pieni pakokauhu.

Tasan viikon päästä Käytännön Mies on jo matkalla muille maille, tai ainakin Madridiin. Ja mulla alkaa viikon bootcamp yksin semivieraassa ympäristössä lasten kanssa. Olen aloittanut lahjomisen hyvissä ajoin ja luvannut pizzaa ja retkiä lempipuistoihin ja että ostetaan pojille oikeat, elävät Ryhmä Hau-pennut. Itselleni olen luvannut niin paljon suklaata kuin mielenterveys vaatii.

Ja tasan kahden viikon päästä olen jo Suomessa. Että sinne meni kolme kuukautta, neljännesvuosi, talvi Espanjassa.