SELLAINEN SILPPUPOSTAUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainakaan meillä ei ole ollut tylsää. Tuntuu, että koko ajan ollaan menossa tai tekemässä jotain ja se kyllä on samalla tosi mahtavaa (koska you know, eletään täysillä ja silleen) mutta jossain horisontissa odottaa se viiden päivän vapaa ilman nettiä tai yhtä retkeä lukuunottamatta sovittuja menoja, ja ooh la laa se ajatus antaa voimaa. Tosin nyt on myös yhtä huippua, sillä meillä on vieraita Suomesta. Vielä huipumpaa on, että yllytyshullut vieraat pakkasivat kuopuksen autoonsa ja lähtivät seikkailemaan rannikolle isojen poikien koulupäivän ajaksi. Nyt ne tuolla jossain ajelevat neljän lapsen kanssa ja huh, onneksi en ole kyydissä. Kyllä se kolme on tosiaan omakin kipuraja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime viikolla osallistuimme vesileikkeihin läheisessä puistossa, löysimme uuden lempirannan tunnin ajomatkan päästä sekä saatoimme mummin matkalle (ei sille viimeiselle sentään, vaikka Royal Air Marocin potkurikone ei varsinaisesti vakuuttanut). Keskimmäisellä oli koulun suuri musikaali, jossa kaikki 3-5-vuotiaiden eskariryhmät esittivät oman osansa Kaunotar ja Hirviö-musikaalista. Lapseni oli hyvin uskottava haarukka. Seuraavaksi aletaan valmistautua valmistujaisiin, jotka ovat ensi viikolla. Ne ovat niin iso juttu, että kaikki vanhemmat kutsuttiin erikseen koululle iltapäivällä osallistumaan arvontaan, jossa kerrottiin mille paikalle pääsee istumaan lapsen juhlaan. Sain paikat 47 ja 48, eli sijoitus oli surkea. Paikkoja oli siis yhteensä 50. Kaikki tulivat pahoittelemaan minulle. Ensi viikolla sitten selviää millainen tilaisuus nämä valmistujaiset ovat ja kuinka kamala kohtalo oli joutua ”taaimmaiselle”, eli kolmannelle riville sitä katsomaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä alkaa olla kuuma, niin kuuma, että poikien rugbyharrastus jäi kesätauolle. Jostain syystä en nyt pane pahakseni sitä, että ei tarvitse sunnuntaiaamuisin ryysiä ulos kello 9.30. Myös esikoisen kuvataidekerho loppui, tai siis jatkuuhan se joskus lokakuussa. Me olemme saaneet alustavasti kaksin kerroin hyviä uutisia poikien koulusta, mutta vielä en uskalla hehkuttaa, en, ennen kuin näen omin silmin että asiat ovat varmoja. Fiilis koulun suhteen on kuitenkin korkeammalla. Varmasti myös siksi, että nyt vanhempien Whatsapp-ryhmissä suunnitellaan lähinnä aikuisten grillausiltoja eikä vängätä esiintymisasuista, opettajien lahjoista tai sellaisesta, mistä on koko lukuvuosi tuhansien viestien verran kiistelty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vieraat ovat tuoneet hauskaa vaihtelua arkeen, ja tietysti tärkeintä on lapsille omanikäinen, suomenkielinen seura. Kyllähän ne paikallisten kanssa pärjäävät pieruhuumorin tasolla, mutta kun esikoisen ja kyläilijän ystävyys on kestänyt jo liki kahdeksan vuotta, ei sellaista oikein voi korvata. Huomenna suuntaamme lähemmäksi Fuengirolaa kohti taloa, jonka olemme vuokranneet loppuviikoksi. Luvassa on uima-allas. Eikä juuri muuta. Nyt olen saanut esitellä La Líneaa ja Gibraltaria, nähnyt itsekin uusia paikkoja kotikulmilla. Esimerkiksi Jewish Gate (tai Herkuleen pilari) kohteen Gibraltarin vuorella, sekä juuri avatun Skywalk-näköalatasanteen jossa on lasinen lattia. Sen kävi muuten vihkimässä käyttöön itse Luke Skywalker muutama kuukausi sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen sivusilmällä seurannut Anun porukan paluuta Suomeen. Meillä on vielä kaksi kuukautta ennen kuin minä palaan tämän pisimmän poissaoloni jälkeen lomalle, ja kuten olette lukeneet niin tunteet seilaavat vähän joka suuntaan. Ehkä eniten hämmentää se, miten kuitenkin tuntuu vaikealta lähteä täältä – joskin tiedän että kun elokuun tappohelteet iskevät niin olen aivan onneni kukkuloilla kun voin poistua tukalasta Andalusiasta. Mutta koko ajan enemmän ja enemmän tämä on meidän kotimme ja täällä ovat meidän tapamme ja tuttumme ja tällainen elämä, josta tulee koko ajan enemmän meidän näköistä. Kai sitä sopeutumiseksikin kutsutaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TUNNELMIA TOUKOKUUN TAKAA

Jos toukokuuta on jokin tunne hallinnut, niin sellainen FOMO-olo. Tiedättehän, Fear Of Missing Out. Olen kärsinyt siitä koko elämäni, sellaiseen absurdiin pisteeseen asti että olen toivonut kutsua juhliin joihin en oikeasti ole halunnut mennä ja tahtonut viettää välitunnit seurassa, jossa en viihdy, ja nyt vappuna herännyt haikeus on jatkunut aaltoilevana levottomuutena. Ei varsinaisesti ikävänä, vaan sellaisena että voisinpa olla Suomessa. Enkä muuten vain siksi, että koko kuukauden on Suomessa ollut lämpimämpi kuin meillä Euroopan eteläreunalla. Olet Suomi sääsi ansainnut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talvella tämä ei vaivannut juuri ollenkaan. Kun Suomessa ihmiset olivat kiireisiä arjessa ja kaikki sellaiset kollektiiviset kuvatulvat koskivat pulkkamäkeä tai hiihtoloman Lapin-reissuja, ei se herättänyt mitään suuria tunteita. Mutta nyt näen kuinka kaikki ovat vaihtaneet saappaat sandaaleihin, karanneet piknikeille, terasseille, mökeille, maauimaloihin ja ties minne, yhdessä, nauttien ikään kuin hyvitykseksi viime vuoden ankean kylmästä kesästä jonkinlaisesta etumaksusta. Minä haluan mukaan. Haluan pakata lapsille uikkarit ja karjalanpiirakat evääksi ja mennä ystäväperheiden kanssa puistoon koko päiväksi. Tahdon päästä mökille kastamaan talviturkin pienessä nousuhumalassa (en suosittele humalassa uintia, mutta vilukissana se vaatii vähän pintaverenkierron aktivointia nestemäisesti) lempeän saunan jälkeen. Voi kun pääsisin Altaalle, Vallisaareen, Suomenlinnaan, Kumpulaan ja kaikkiin Helsingin kesäparatiiseihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän totta kai, että kaikkea ei voi saada. En olisi välttämättä ollenkaan valmis luopumaan Espanjan auringosta, pieneen kaupunkiin keskittyvästä elämästä jossa muutaman ystävän ansiosta on jo mukavampi asua, en elintasosta johon Suomessa ei olisi varaa, en siitä hassusta tunteesta kun näet kolmeen eri maahan kun seison kotikadullasi. Vanha kunnon sananlasku kakun syömisestä ja pitämisestä konkretisoituu kun kaipuu kesäiltoihin, tutun kaveripiirin keskelle tai puistoon, jonka puiden kiipeilyreitit lapset osaavat unissaankin kasvaa sellaisiin mittoihin, että se tuntuu lähes fyysisesti. Pitkän ja rauhallisen, sanoisin jopa seesteisen ajanjakson jälkeen koko kuukauden kestänyt kaipuu on ärsyttänyt. Luulin jo hetkeksi asettuneeni, ainakin vähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blogiin näitä hetkiä tulee raportoitua juuri tällaisina ryöppyinä. Elämä on pääasiassa kiireistä, vauhdikasta ja siihen kuuluu mukava määrä säpinää ja seikkailuja. Emme vello ikävässämme ja jopa esikoinen palasi Suomesta ilman dramaattista vastustelua. Hänellä oli ollut hauskaa, mutta kai vähän ikävä kotiinkin. Miten mukavaa, 8-vuotias osaa käsitellä tätä kaksijakoisuutta paremmin kuin äitinsä! Pelkään myös pahinta, että kun elokuussa pääsemme mekin Suomeen toteuttamaan kilometrin mittaiseksi venynyttä toivelistaa, ovat kaikki Suomen kaverit jo kyllästyneet koko kesään ja he kaipaavat arkea ja rutiineja seuraavaksi kahdeksaksi kuukaudeksi, eivät Suomen suvesta huumautuneita expatteja, joiden arjesta he ovat yhtä lailla olleet yli vuoden ulkopuolisia. Tekisi vain mieli huutaa että hei me olemme tulossa, säästäkää jotain sinnekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ON TÄMÄ AIKA IHANAKIN

Kun oma tapa tarkastella maailmaa on sellainen peruskriittinen, aina vähän parantamaan pyrkivä ja yksityiskohtiin tarttuva, tulee aika usein kirjoitettua vähän sellaisia jos nyt ei negatiivisia niin hirveän innokkaita postauksia. Ja se taas on ihan tyhmää. Koska miten ihana paikka Espanja onkaan välillä asua. Ei muttia eikä vaikkoja.

Kun ihmiset ovat lähtökohtaisesti kovin hyväntuulisia ja sosiaalisia. Kadulla luulin kohdanneeni naapurin naisen jolle aloin jutella ja kysellä kuulumisia. Nainen vastasi kohteliaasti ja jäi hetkeksi rupattelemaan. Vasta kun oli mennyt pois tajusin, ettei hän kyllä asu meidän talossa. Ei edes hävettänyt.

Niin paljon kuin rakastankin hiljaisuutta, pidän myös tästä omituisesta äänimaailmasta johon meidän perheestä lähtevä möly hukkuu niin helposti. Rahtilaivat merellä, nousevat ja laskevat lentokoneet, tööttäily, nuoriso joka räppää takapihalla, kirkon kellot. Miten hiljaiselta se suomalainen metsä kuulostaakaan kesällä, jos hiljaisuus nyt koskaan miltään kuulostaa.

Ja kun aamulla voi lähteä lapsen ja koiranpennun kanssa kahvilaan, juoda niin halvan cappucinon että naurattaa, lapsi ja koira voivat jakaa pekonileivän ja kaikki vain hymyilevät meille vaikka koiranpentu ulisee aina kun näkee toisen koiran tai pulun ja lapsi törmäilee potkulaudalla muiden jalkoihin. Päin vastoin, koira saa rapsutuksia, ohikulkijat pörröttävät lapsen tukkaa hyväntahtoisesti.

Täydellinen lounas kolmella annoksella ja lasillisella viiniä samalla kun voi katsoa kuinka paikalliset viettävät espanjalaista äitienpäivää, eikä sekään maksa paljoa, se älyttömän hyvä ruoka ja se viinikään. Kun rakastaa ulkona syömistä, ja noh, syömistä ylipäänsä, nostaa edulliset raaka-aineet ja hävyttömän halvat ravintolat elämänlaatua todella paljon. Ja kun voi melkein ympäri vuoden syödä kirjaimellisesti ulkona, on sekin oma elämyksensä.

Olemme alkaneet käydä rannallakin melkein joka päivä, tai ainakin joka viikko. Nähneet, kun lokakuussa rannoilta kadonneet ravintolat eli chiringuitot on rakennettu uudestaan, ja pohtineet koska voi kunnolla uida. Lapsille on ostettu märkäpuvut. Lievää sekoamista Decathlon-urheilukaupassa, joka oli täynnä ihanaa tavaraa surffaamiseen, retkeilyyn, melontaretkille, maastopyöräilyyn, ratsastukseen – ja sitten pitää ihmetellä miksei enemmän nauti juuri niistä mahdollisuuksista mitä Espanjan luonto ja ilmasto tarjoaa.

Että onhan täällä ihmisen myös kovin hyvä olla, ainakin tällaisena siunattuna sunnuntaina.

Näyttökuva 2018-05-06 kello 21.05.03

Kuvassa on paikallisen taiteilijan José Cruz Herreran työ, jonka mukaan löytyy kaupungista myös patsas. Taiteilijan mukaan on nimetty myös takapihallamme sijaitseva museo, jossa käymme tasaisin väliajoin nauttimassa pienen annoksen kulttuuria.

VAPPUHAIKEUS

Se tuntui jo aamulla. Epämääräinen pisto. Olen nimittäin aina tykännyt vapusta – vaikka olen viettänyt aikuisena suurimman osan vapuistani töissä (eikä se ole aina estänyt hauskanpitoa, toisinaan suorastaan lisännyt sitä…). Paitsi viime vuoden vappu oli vähän antiklimaattinen, koska vatsatauti. Mutta muuten, jo lapsuudesta asti vappu on ollut iloinen hyvänmielen kevätjuhla, täynnä herkkuja, kuplivaa, vähän liian vähän vaatteita vähän liian viileällä ilmalla, täydellisen vappupallon valintaa ja serpentiiniä. Sellainen juhla, jota vietetään ystävien kanssa, lapsilla tai ilman.

Enkä ole ikävöinyt viime aikoina kamalasti Suomeen, päin vastoin. Kun täällä lämpenee ryminällä ja ystäväperheen kanssa on aina vaan hauskempaa yhdessä, kun luvassa on useampi hauska reissu ja pian myös ystävien kyläily Suomesta, kun vaan uppoamme yhteisöömme yhä paremmin. Silloin ei ehdi kaivata Suomea. Mutta tänään. Olisipa ne ystävät, ne aika uudet äitiyden myötä elämään tulleet joiden kanssa voisi viettää lapsellista vappua ja rääppiä tippaleipiä kun lapset sekoilee leikkirään kanssa, tai sitten ne jotka olen tuntenut tänä vuonna 20 vuoden ajan ja viettänyt monta ikimuistoista vappua Etelä-Helsingissä hummaten.

Kävimme kyllä rannalla, koska niin Espanjassa kuin Gibraltarilla on vapaata. Olihan se ihan mukavaa. Mutta joskus edes Välimeri, hiekkaranta ja oma perhe ei ole niin hyvä vaihtoehto kuin kikattaminen eräällä tietyllä kattoterassilla Vuorimiehenkadulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA