YÖN TUNTEINA

P6263684.jpg

Olemme olleet Espanjassa kymmenen päivää, ja olen alkanut valvoa öisin. Herään yleensä siihen, kun vieressä tuhiseva koiranpentu haluaa joko pureskella mun korvaa tai käydä pissalla, välillä se on myös päässyt mönkimään sängyn alle ja muutaman kerran vielä mystisemmin päässyt sängyn pohjassa olevasta reiästä sisään sängyn runkoon, mutta kun pentu on jo nukahtanut takaisin koiranuneen, minä valvon vielä tunnin, kaksi, kolmekin. Olen huomannut, että vaikka muutto sinällään ohi ja käytännössä kaikki on tehty, on henkisesti prosessi vielä kesken. Ei niinkään koti-ikävää kuin sen sisäistämistä, ettei ole endää kahta kotia, vain yksi. Tuntuu vähän, kuin olisin eronnut Suomesta.

Mitään järkeähän siinä ei ole, että öisin jää ajatukset kiertämään siinä, mitä sille naapurin rouvalle Suomessa kuuluu tai kuinka me selviämme tästä heinäkuusta kun emme oikein tunne ketään ja meillä on keskenämme tylsää ja miksi muutimme nyt emmekä vaikka juuri ennen koulujen alkua ja kuinka paljon kaipaan Helsingin vaihtoehtoja ja ennen kaikkea ihmisiäni siellä. Välillä on pakko katkaista kela surffaamalla netissä, etsimällä jotain turhanpäiväistä ajateltavaa etten vain palaa aina samaan lähtöruutuun, miettimään, mitä kävi sille yhdelle palapelille jonka unohdin vaatekaapin päälle tai kuinka käsitellä lasten ikävää. Kannattaisi nukkua, kun kerran voi. Lapsemme ovat siirtyneet hienosti espanjalaiseen päivärytmiin, ja nukkuvat aamuisin komeasti yli yhdeksään. Toisaalta yöt ovat niitä ainoita hiljaisia hetkiä, kun ei tarvitse ratkoa riitoja, siivota tai olla muuten vaan aina valmiina.

Luulen, että nämä kello kolme alkavat oman elämän analyysit kuuluvat tähän elämänmuutoksen käsittelemiseen. Ja että se helpottaa heti, kun tämä välivaihe – jonka hartaasti toivoisin jo olevan ohi – on lopulta ohi. Että meillä on pysyvä koti, ensimmäinen sellainen vuoteen, eikä pahvilaatikoita, säätöä ja se fiilis, että ei kannata yhden tai kahden kuukauden oleskelun takia alkaa asettua. Ja se, kun pojille löytyy täältä ikäistään seuraa. Kyllähän minä tiedän, että kaikki järjestyy, mutta yhä odotan sitä hetkeä että en yöllä herätessäni eksy ajatuksiini ja matkusta 4000 kilometriä pohjoiseen.

P6263687.jpg

MI PITUFO ESPAÑOL

Jos pitäisi jotenkin arvioida, kelle tämä kotimaanvaihto on ollut helpoin homma niin kyllä se on tuo meidän taapero. Kohta kolmevuotias on niin espanjalaista että. Hän vaatii aamupalaksi ”thulloo” eli churroja, ja hänelle pitääkin niistä ostaa kokonaan oma annos. Hän on jäänyt koukkuun niihin pieniin punaisiin Babybel-juustoihin ja herää öisinkin huutamaan ”huuhtoa!”. Muutenkin tuollaiselle rasvasta ja suolasta pitävälle lihansyöjälle tuntuu tämä välimerellinen ruokavalio sopivan hirveän hyvin. Hän itsessään sopii myös paikallisten itikoiden ruokavalioon ja on säälittävän syöty, äidin pieni ruttotautinen, mutta ei ole erityisen häiriintynyt itikanpuremistaan. Ehkä siksi, että täällä saa lempiallergialääkettäni Aeriusta apteekista ihan pyytämällä ja se on auttanut öihin. Sivuvaikutuksena voi väsyttää – jes.

Väsymyksestä puheenollen, espanjalaiseen vuorokausirytmiin sujuvasti siirtynyt taapero on ottanut vuosi sitten hylkäämänsä päiväunet takaisin ohjelmaan ja menee nyt täysin vapaaehtoisesti nauttimaan keskipäivän siestan (kunhan olemme ensin lukeneet muutaman kerran hänen lempikirjansa Pulmu reissaa, josta toivoisin Juliaihmisen kirja-analyysia). Hän nukkuu aamuisin pitkään ja iltaisin jaksaa valvoa suunnilleen kymmeneen, eli siihen asti kun normaalit espanjalaislapset vasta lähtevät iltaulkoilulleen. Öistä ei kannata puhua.

Hän rakastaa meressä kellumista ja onkin omaksunut epäurheilullisen tavan vain roikkua jonkun käsillä ja leijua aaltojen mukana. Mahtava tyyli, joskin vähän hankala kun samalla pitäisi pitää huoli, etteivät isoveljetkään huku. Hän nauttii suunnattomasti saamastaan huomiosta, jota vaaleatukkainen pallero saakin ihan kiitettävästi. Olen kirjoittanut tästä kyllä aiemminkin: hän on viettänyt ison osan elämästään täällä ja tien päällä, eikä toisaalta ehtinyt kiintyä Suomeen kuin vain kahden vuoden ajan. Joudunkohan jatkossa kaivamaan hänestä niitä suomalaiseksi miellettyjä ominaisuuksia? Joka tapauksessa on hauskaa, kun siinä missä minä olen viikon verran stressannut käytännön asioita ja isommat pojat toipuneet matkustamisen ja maiseman vaihdon aiheuttamasta väsymyksestä, tuo yksi metrin mittainen on ottanut paikan heti omakseen.

Otsikon pitufo tarkoittaa muuten sanakirjan mukaan joko smurffia, pientä lasta tai poliisia. Tämän uuden sanan opin, kun Google mapsia tutkiessa (ei tässä mitään asunnonvaihtoa ole ilmassa…) löysin potentiaalisen kodin vierestä Centro de Pitufon. Olen luottavainen, että kyseessä on lastentarha…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

10 + 1 KYSYMYSTÄ ULKOSUOMALAISELLE

Olin haaveillut, että tässä vaiheessa voisin jo huokailla saavuttaneeni kaksi kuukautta kadoksissa olleen leposykkeen ja löytäneeni mielenrauhan mutta lasku uuteen asuinmaahan ei ole ollut ihan pehmeimmästä päästä. Päällimmäisenä on ollut meidän ”kontin” viivästyminen päivällä, joka lähinnä harmitti, ja sitten ongelmat poikien kouluilmoittautumisen ja paperien kanssa. Avaudun niistä lisää myöhemmin, nyt vielä stressaa liikaa se, että emme ehdi saada kaikkia vaadittavia todistuksia, lippulappuja ja lupia ennen perjantain deadlinea. Nyt on siis hyvä hetki vastata Anun haasteeseen, johon en vielä Suomessa viitsinyt vastailla. Tässä siis vastaukset 10 + 1 kysymykseen.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuimaassasi?

Heh heh, pakko kai vastata ainakin ilmasto. Auringon lisäksi edullinen hintataso, rento suhtautuminen elämään, monipuolisuus – käden ulottuvilla on kaikkea Afrikasta Aurinkorannikkoon ja meri.

2. Entä ikävintä?

Yleinen välinpitämättömyys ympäristöstä ja eläimistä, julkisen liikenteen heikkous (olen ollut hemmoteltu helsinkiläinen tähän asti). Itse olen sen verran huono nukkuja että öinen melutaso vähän häiritsee.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkustaisit. 

En aio olla tylsä ja sanoa Meksiko, vaikka sinne mieli halajaakin. Latinalaiseen Amerikkaan se matka kuitenkin kohdistuisi, ehkäpä Argentinaan tai Chileen?

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudelleen?

No tietysti Meksikoon, ja näihin muihin lempipaikkoihin.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Kolmessa päivässä ei ole ehtinyt vielä tulla mikään mieletön ikävä, mutta veikkaan että tulevaisuudessa listan kärkipäässä ovat ainakin luonnonmarjat (oi mustikka!), Oivariini, nokkosleipä ja Runebergin torttu.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen.

Nyt tulee kyllä tosi savolainen vastaus, mutta voipi olla että muutamme, voipi olla että ei. Luulen, että nämä seuraavat pari vuotta ratkaisevat aika pitkälti jäädäänkö ikuisiksi nomadeiksi vai palataanko lempilähiöön.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Mä odotan erityisen innolla ensi kuussa alkavaa feriaa, joka on absurdi yhdistelmä karnevaaleja, tivolia ja markkinoita. Myös loppiaisen cabalgata on hauska. Vielä on kokematta ainakin pääsiäinen ja pyhäinpäivä uudessa kulttuurissa.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Muahahahaa… koska olen tätä käsitellyt niin huolellisesti blogissa viimeisen kuukauden, tyydyn vaan toteamaan että yhdestä hyvästä elämästä luopuminen.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai nykyisessä asuinmaassasi?

Voi kyllä. Vaihtoehtoja pyöritellään tasaisin väliajoin ja oma ajatus on ollut, että mitä kauemmas sen parempi. Tosin niistä muutamista ”mahdottomista” paikoistakin olen kirjoittanut.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Nyt täytyy sanoa, että luultavasti se kun iskin leuan S-Marketin lattiaan ja aloin sylkeä hampaita ulos. Iski pieni paniikki. Parhaat hetket ovat luultavasti matkoilta, niitä oli kyllä monta.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Nyt kun on matkustettu tänne ei ehkä paljoa enää matkustellakaan. Mutta lokakuussa on puolimaraton Madridissa, vähän haaveilen ottavani halvat lennot ja käyväni Lontoossa, jos eräs vierailu toteutuu niin suuntaamme varmaan taas Marokkoon.

Näyttökuva 2017-06-28 kello 18.41.42

Haasteen säännöthän olivat seuraavat:

Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen:

  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen

Nyt on kuitenkin niin, että olen niin myöhässä vastauksineni että kaikki ovat tainneet jo vastailla näihin, mutta jos joku ulkosuomalainen bloggaaja näihin tarttuu niin hip hei huraa, kerro se mun kommenttikentässä! Että kiitos Anu ja anteeksi, että olen tällainen rusinat pullasta poimija, joka vain höpöttää itsestään.

KYLMÄSTÄ LÄMPIMÄÄN

Olet nyt saapunut kohteeseen.

Jos automatkat lasketaan mukaan, matkustimme eilen kellon ympäri Espanjaan. Lensimme vaihteeksi KLM:llä, tunnin vaihdolla Amsterdamissa. Olen aina pitänyt Finnairista, mutta hollantilaiset veivät voiton monella tapaa: tarjoiltiin lämmin ruoka, joka molemmilla lennoilla oli vegeä ja vieläpä lentokoneruoaksi jopa aika hyvää, pelkän veden ja mustikkamehun sijaan sai valita viiniä (otin cokiksen) ja lapsille oli viihdykettä. Lennot sujuivat niin hyvin kuin ne tällä kokoonpanolla yleensä sujuvat. Käsimatkatavaroissa raahattu banaanipuu kuoli (auttakaa, viherpeukalot, voiko juuren vielä pelastaa?) mutta Malagan matkalaukkuhihnalla tuli kolme eri seuruetta kehumaan kilttejä poikia. Tällä kertaa tuntui ihan erilaiselta tuo saapuminen. Kun noin 20 minuuttia ennen perille saapumista alkaa Gibraltarin vuori näkyä horisontissa, yleensä jännittää. Nyt jopa pelotti. Tämä on pysyvää. Ainakin toistaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATietenkään jäätävien juhannussäiden jälkeen ei saisi valittaa, mutta todettakoon että meillä kestää hetki sopeutua taas hellelukemiin ja korkeisiin kosteusprosentteihin. Täällä on kuuma. Pojat ovat ulkoilleet puolen tunnin pätkissä ja olemme syöneet paljon jäätelöä. Minä yritän nukkua pois kuluneiden kuukausien, tai ehkä enemmänkin vuosien, univelkoja mutta oikeasti en malta. Pitää järjestää kotia ennen kuin tavarat tulevat tiistaina, pitää kirjoittaa työhakemuksia ja tehdä myös rästitöitä, joita en saanut muuton keskellä hoidettua, Suomessakin on sata asiaa tekemättä kuten esimerkiksi kotivakuutuksen irtisanominen. Saatiin sijaiskoira-Simo meille vajaaksi kahdeksi viikoksi ennen kuin Simo  matkaa Saksaan seuraavaan sijaiskotiin etsimään pysyvää perhettä. Se on puolen vuoden aikana kennelissä ehtinyt rauhoittua ja lihoa ja on paljon parempaa seuraa kuin talvella.

Kaiken käytännöllisen lisäksi on tietty oma työnsä siinä, että saapuu henkisesti perille määränpäähän. Mutta täällä me nyt olemme, huomenna aletaan selvittämään poikien kirjaamista paikalliseen kouluun, meillä on siihen viikko aikaa. Mennään ehkä jo rannalle, hankitaan vakuutukset ja tehdään tilaa tavaroille. Ehkä myös hengitetään syvään ja ollaan iloisia siitä, että ollaan nyt kaikki yhdessä.