OI SUOMEN KIELI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi asia, jota en edes tiedostanut Espanjassa juuri kaipaavani, on suomen kieli. En muista, että olisin La Líneassa sitä kovin paljoa ikävöinyt. Tietenkin puhumme suomea kotona, ja oikeastaan aina kun lapset olivat kotona niin vähintäänkin yksi suomenkielinen piti melkoisen pitkästyttävää monologia milloin Pokemoneista, milloin Harry Potterista. Kuuntelin myös podcasteja ja katselin Instagramissa ihmisten avautumista Storiesin puolella. Mutta olin oikein tyytyväinen siihen, että asioin pääasiassa espanjaksi, joidenkin ystävien kanssa englanniksi. Espanjan puhuminen tuntui toisinaan suorastaan ylevältä: tässä minä ilmaisen itseäni sujuvasti kielellä, jota olen opiskellut kolme kurssia lukiossa. Oli aina pieni työvoitto kun sain vaikeamman asian hoidettua paikallisella kielellä. Ja musertava nöyryytys kun Vodafonen ääliömäinen puheentunnistinrobotti ei tunnistanut sanaa cancelar minun suustani, vaikka sitä kuinka eri aksenteilla huusin luuriin.

Mutta heti toisena päivänä Suomessa, päästessäni ruokakauppaan ja törmätessäni siellä tuttuihin, tunsin suorastaan pirskahtelevaa iloa päästessäni puhumaan äidinkielelläni. Vitsini kuulostivat heti hauskemmilta, tunsin olevani melkein eri ihminen – yleensä se ilmiö on ollut vahvempi kun olen matkustanut ulkomaille ja luonut nahkani, ollut mystinen vieras ilman menneisyyttä. Nyt olin kevyt höpistessäni kaikille satunnaisille koirapuistotuttaville ja kaupankassoille suomeksi. Pidän suomea monipuolisena ja kiehtovana kielenä, vaikka se varmasti kuulostaakin rumalta, kovalta ja näyttää kirjoitettuna aivan parodialta. Harkitsin joskus englanninkielisen blogin perustamista, mutta vahvasta kielitaidosta huolimatta tuntuu, että itseilmaisu jää vierailla kielillä pahasti puolitiehen.

Kun Aurinkorannikolta Suomeen palannut perhe kertoi yhdeksi syyksi sen, miten suomeksi on vain niin helppo asioida, espanjansuomalaisten ryhmässä pilkattiin kommenttia jonkin verran. Että jos ei halua puhua kuin suomea niin ei tosiaan kannata lähteä Kauppatoria kauemmaksi etelään. Mutta ymmärrän pointin oikein hyvin. Kielellä ei ollut meidän paluumuuttoomme osaa eikä arpaa, mutta kyllä omalla kielellä asioiminen tekee arjesta astetta helpompaa. Etenkin kun kyse on esimerkiksi terveyteen liittyvistä asioista tai lasten koulusta, on tuntunut juhlalliselta ymmärtää kaikki varmasti oikein. Espanjassa asiaa ei auttanut se andalusialainen, armoton aksentti – onnea vaan jokaiselle joka oppii sitä ymmärtämään, sitten varmasti ymmärtää espanjaa missä päin maailmaa tahansa! Aivokapasiteettini on muutenkin ollut tässä elämänvaiheessa aika koetuksella, ja nyt pääsen hieman helpommalla kun en joudu ajattelemaan kolmella kielellä. Okei, tietenkin olisin mieluummin 30 astetta lämpimämmässä nauttimassa lempikahviani, mutta jos tässä Suomeen tulemisessa on jotain hyvää niin erityisesti tämä.

Lasten suhteen tietenkin jännitän, miten paljon espanjaa jää sinne selkäytimeen ja kuinka nopeasti kaikki kahdessa vuodessa hankittu kielitaito katoaa. Esikoisella alkaa ensi viikolla vihdoin ylläpitotunnit, jolloin hän saa opetusta 1,5 tuntia viikossa. Keskimmäinen saattaa päästä ensisyksynä saman palvelun piiriin, se selvinnee ensi viikolla kun käyn ilmoittamassa hänet ekalle luokalle. Esikoinen on jonkin verran puhunut videopuheluita kavereilleen Espanjaan, tai lähinnä kuunnellut kun ne vanhat La Línean luokkakaverit papattavat hänelle. Toisaalta olen nauttinut suunnattomasti, että esikoinen hallitsee läksynsä suvereenisti yksin ja etenkin keskimmäinen kysyy jatkuvasti onnellisena kun menemme uuteen paikkaan: ”puhutaanhan sielläkin suomea?”. Joten kippis suomelle, tälle hienolle kielelle!

MATKAMESSUJA, MATKASUUNNITELMIA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin eilen toista kertaa Matkamessuilla. Haluaisin sanoa, etten ole varsinaisesti kohderyhmää; olen internetsukupolven budjettimatkailija, joka inspiroituu yleensä Instagramissa eikä Pasilassa messuhallissa. Mutta koska palasin kotiin muutamien esitteiden ja uusien matkasuunnitelmien kanssa, voi kai sanoa että olen sittenkin helppo uhri. Pääsin messuilemaan vain eilen torstaina, jolloin Messukeskuksessa oli muutenkin rauhallisempaa kun paikalla olivat vain ”ammattilaiset” (lainausmerkit, kun mäkin olin siellä).

Suurimman osan ajasta vietin Espanjan tiskillä, tietenkin. Kesällä olisi tarkoitus viettää viitisen viikkoa Andalusiassa. Tällä kertaa olemme todennäköisesti La Línean sijaan San Pedrossa, mutta reissaamme varmasti paljon paitsi vanhoille kotikulmille niin myös ympäri Etelä-Espanjaa. Sain Costa del Solin edustajalta muutamia vinkkejä kun etsin paikkoja, joissa eivät vielä ”kaikki” ole käyneet. Tämä off the beaten track-ajattelu tuntuu aina vähän elitistiseltä, että en voi matkustaa suurten turistimassojen mukana vaan on aina pakko etsiä jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Mitä vikaa on Colosseumissa ja Eiffel-tornissa? Mutta sain hyviä vinkkejä kauniista vuoristokylistä – juuri niistä, mitä rakastan Andalusiassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesällä olen ajatellut karata yksin viikoksi Marokkoon. Tangier on jo nähty, joten haaveilen useammasta päivästä Marrakechissä. Mutta mitään muuta meillä ei ole tiedossa, vain matkahaaveita. Lapsilla on listallaan tietenkin Legoland, Pariisin Disneyland ja Lontoon Harry Potter-studiot. Olen jo tuskissani valmiiksi näistä aika kalliista kohdetoiveista, mutta toisaalta tätä vaihetta ei kestä kauan. Kaikkia toiveita ei ehkä toteuteta, mutta näitä kaikkia on suunniteltu tehtäväksi maateitse. Ruotsinlaiva + Legoland-yhdistelmä yhdelle kesälle, junalla Pariisiin, Disneyland sekä Lontoo herkkuineen toisena kesänä. Kunhan kasvavat vähän ja jaksavat kantaa omat rinkkansa. Vaatimattomat lapseni haaveilevat myös Japanista, Malediiveista (luojan kiitos vain paikallissaarista, enkä todellakaan ole kertonut heille mistään hulppeista resorteista – tärkeintä olisi päästä kahlaamaan kilpikonnien, rauskujen ja haiden kanssa) sekä Välimeren risteilystä. Selvästi pitää alkaa lobata kotimaan kohteita enemmän!

Nyt kun lapset alkavat olla isompia, olen alkanut myös tehdä pieniä suunnitelmia omien, aivan ylhäisessä yksinäisyydessä tehtyjen matkojen varalle. Olin miettinyt paluuta Meksikoon, jonne sydän jäi Väli-Amerikan kierroksella. Koska lentäminen on paitsi epäekologista ja tylsää, tarkoitus olisi olla paikan päällä ainakin kuukausi. Nyt kuitenkin paitsi bloggaaja Frida Ingridin viimeaikaiset seikkailut Kolumbiassa, joita hän raportoi Instagramin Storiesissa, sekä Narcos-tv-sarjan komeat maisemat ovat alkaneet kutsua ja vietinkin tovin Kolumbian ständillä keskustelemassa siitä, miten kuukausi kannattaisi tuossa kahden eri meren rannikoille levittäytyvässä maassa käyttää. Ja hieman yllättäen löysin itseni myös keskustelemassa Georgian edustajan kanssa: Georgia ainakin toistaiseksi on vielä vähän vähemmän koluttu kohde, josta löytyy niin upeita rantakohteita Mustameren rannalta kuin vuoristosta. Ja kuulemma viiniä ja juustoa, I’m in!

Tietenkin vastuullisuuden ja ympäristöystävällisyyden olisi toivonut näkyvän messuilla enemmän. Messut itsessään tuntuvat hieman vanhanaikaiselta konseptilta kun kaikki tieto on saatavilla netistä, jolloin tällainen verkostointiin ja face-to-face tapaamisiin perustuva toiminta voisi olla vielä informatiivisempaa. Tai ehkä en kysynyt oikeita kysymyksiä. Toivon yhteydenottoa ainakin yhdeltä laivavarustamolta koskien viikon mittaisen risteilyn synnyttämää hiilijalanjälkeä, sillä nykyään nämä asiat painavat jo aika paljon kun mietimme minne mennä ja mitä tehdä. Ehkä niitä varten olisi pitänyt suunnata Maata pitkin-matkamessuille lauantaina.

Messuilta tarttui mukaan myös tarjouspunkkipihdit Punkkibussista (jossa on messutarjous myös puutiaisaivokuumerokotukselle ja monelle muulle pistokselle). Rokotukset on meillä ehdottomasti harkinnassa, kun pojat mökkeilevät Sipoossa paljon ja sieltä on tarttunut muille kesänviettäjille matkaan sekä puutiaisaivokuume ja borrelioosi. Ja tämä siis noin 30 minuutin matkan päässä Helsingin keskustasta. Jos en viikonloppuna olisi kiinni vesirokkoa potevan kuopuksen menisin messuille ehkä vielä syömään ja ostamaan juustoja, nimittäin tarjolla oli ihanaa thairuokaa suoraan rekasta ja mm. mieletön kattaus juustoja Italiasta. Massia siis mukaan. Nyt kiinnostaa, onko moni käynyt Matkamessuilla ihan silleen vapaa-ajalla etsimässä uusia matkakohteita tai ideoita?

EPÄSUOSITTU MIELIPIDE NUMERO 1

Muistatteko, kun kerroin että olemme korkanneet 8-vuotiaan kanssa Harry Potter-kirjasarjan? En nimittäin itse ollut koskaan Pottereita lukenut, mutta nähnyt suunnilleen puolet kahdeksasta kirjoihin perustuvista Harry Potter-elokuvista. En ole ehkä ollutkaan parasta kohderyhmää, mutta olen suhtautunut kirjasarjaan kunnioittavasti: Sarjan luoja,  palkittu kirjailija J.K.Rowling on luonut kokonaisen taikamaailman tyhjästä, menestynyt ja muuttanut aika monen nuorisolaisen elämää. Meilläkin asuu yksi intohimoinen Harry Potter-fani, joka haaveilee mustasta tukasta, silmälaseista ja salama-arvesta otsaan, lemmikkipöllöistä ja näkymättömyysviitoista puhumattakaan. Hän uskoo myös kovasti saavansa kolmen vuoden päästä kutsun Tylypahkaan…

Ja sitten on kyyninen 33-vuotias äiti-ihminen, joka lukee Harry Pottereita joka ilta joko yhdelle tai kaikille kolmelle Harry Potterin ja tämän ystävien seikkailuista. Ja nyt, kolmannen kirjan loppupuolella, en voi välttyä siltä ajatukselta että Harry Potter on todella yliarvostettu. En nyt puhu tästä velhokokelaan hahmosta vaan näistä kirjoista. Olen eri mieltä enemmistön kanssa myös Jaana Kapari-Jatan suomennoksesta, joita pääasiassa on ylistetty. Nostan kyllä hattua nimien ja tavaroiden mielikuvituksellisesta nimeämisestä, sillä kirjoissa on ollut yksi sun toinen ihmeellinen olento, taikaliemi tai vanha noita käännettävänä suomeksi. Mutta ihan rehellisesti sanoen kieli on muuten mielestäni melko köyhää, ja varsinkin jatkuvasti toistuvat samat verbit saavat mut välillä hulluksi, ja lukiessa korvaan jatkuvasti toistuvaa ”sanoa”-sanaa vähän värikkäämillä synonyymeilla.

Kirjasarja voi vielä yllättää, enkä voi tuomita sitä täysin. Toistaiseksi kuitenkin tarinat tuntuvat toistavan itseään – mutta jälleen kerran todettakoon, että ehkä sitä kolmekymppisenä kaipaa kirjoilta vähän monimutkaisempia ulottuvuuksia ja alakoululaiselle tämä on juuri sopivan jännittävää ja syvällistä. Eniten kuitenkin tökkii hahmojen ulkonäköjen kuvailu. En tiedä onko ongelma jo alkuperäisessä teoksessa vai käännöksissä, mutta läskittely, vahvoilla stereotypiolla ja ihmisten ulkonäköön keskittyvillä kuvauksilla ei mielestäni ole enää 2010-luvulla paikkaa. Tuntuu kiusalliselta lukea lapselle niin selkeää kuvausta siitä, miten lihavat hahmot ovat kömpelöitä, ilkeitä, laiskoja ja pahoja, tai sitten jollain muulla tavalla ulkoisesti epämiellyttävät henkilöt vastaavasti luonteeltaan läpimätiä. Argh.

Taidan kuitenkin olla mielipiteeni kanssa aika yksin. Yritin googlata Harry Potter on yliarvostettu ja Harry Potter on oikeasti aika huono, mutta tuloksetta. Me jatkamme kyllä urhoollisesti ja luemme kaikki seitsemän osaa, ja katsomme aina päätetyn kirjan kunniaksi elokuvan yhdessä. Ja ei, ennen kuin kukaan kysyy niin tuskinpa voisin itse kirjoittaa parempia kirjoja! Mutta silti odotan salaa sitä, että siirrymme seuraavaan kirjasarjaan… eli Taru Sormusten Herrasta-trilogiaan.

KUINKA RESCUEKOIRA ON SOPEUTUNUT SUOMEEN?

Ennen kuin uskallan kirjoittaa omasta sopeutumisestani, niin voin jo kahden viikon perusteella kertoa että koiramme on unohtanut espanjalaiset juurensa täysin! Noin vuoden vanha Tassu, tuo mäyräkoiran ja monen muun risteytys, on löytänyt sisäisen suomalaisensa. Se jopa tunkee oven alta mukaan löylyihin kun olemme saunassa. Tämä tosin ehkä enemmänkin siksi, ettei se malta olla erossa laumastaan, mutta sen verran sitkeästi hän tahtoo saunaan että epäilen koiran olevan nelijalkainen Sauna-Timo. Saunan lisäksi koira arvostaa suuresti Oltermannia ja päivittäisen vedentarpeensa se tyydyttää rouskuttelemalla jäätä.

Tassu alkoi valmistautua meistä ensimmäisenä muuttoon. Rokotukset sillä oli jo valmiiksi kunnossa, mutta halusimme myös kastroida koiran Espanjassa koska a.) se kuului osana adoptiosopimusta ja b.) siinä missä leikkaaminen Suomessa on useamman satasen, paikallisella eläinlääkäriasemalla homma hoitui 90 eurolla. Sen verran hyvä asiakas olin hoitokoirineni, että ennen lentoa suoritettavan eläinlääkärintarkastuksen ja ekinokokkilääkityksen sain eurolla, ja vielä poskipusut päälle. Arvaattekin, että itkin myös hyvästellessäni tutun eläinlääkäriaseman vaikka siellä touhussa olikin usein pieni puoskaroinnin maku.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotta Tassu olisi siis tervetullut Suomeen, sillä piti olla rokotukset kunnossa eli aiemmin viime vuonna kuntoon laitetut rabiekset ja kolmoisrokotteet (joskin tarkastin juuri entisen Eviran, nykyisen Ruokaviraston – en nyt sano näistä nimisekoiluista mitään– sivuilta että vain raivotautirokotteella on väliä), merkintä ja lemmikkieläinpassi sekä 24-120 tuntia ennen lähtöä annettu ekinokokkoosihäätölääkitys. Tämän lisäksi lentoyhtiöt yleensä vaativat myös ennen koiran lastausta, että eläinlääkäri on koiran tarkastanut, todennut terveeksi ja leimannut koiran passin sen kunniaksi. Näin meilläkin toimittiin. Tietenkin hukkasin sen passin vartti ennen lähtöä, mutta hyllyn alta se onneksi lopulta löytyi.

Olen lentänyt koirien kanssa ennenkin, sillä olemme toimineet lentokummeina Suomeen adoptoiduille rescuekoirille. Silloin järjestö yleensä tuo koiran suoraan kentälle, pitää seuraa passintarkastuksessa ja paperitöiden ajan, sekä auttaa koiran lastaamisessa. Me siis kuljetimme koiran kuljetushäkissään passintarkastukseen ja sen kyllä kuuli koko Málagan kenttä ja varmaan vähän kauemmaksikin. Samalla kun tsekkasimme matkatavarat ja saimme boarding passin, koiran passi tarkastettiin ja maksoimme samalla koiran matkan. Lentoyhtiöiden käytännöt vaihtelevat hieman; Finskillä ja SAS:lla koiran paikan voi maksaa kentällä, Norwegianilla varaus tehdään ja maksetaan etukäteen verkon kautta. Itse pidän eniten Norskin systeemistä, sillä siinä ei tarvitse soitella erikseen lentoyhtiöiden legendaarisiin asiakaspalveluihin vaan lemmikkien paikkatilanteen näkee suoraan koneelta. Hinnat ovat kaikilla näillä Málaga-Helsinki-lennoilla olleet 65-90 euroa. Ei mielestäni mikään mahdoton hinta. Kun koira oli maksettu ja sen koppaan oli kiinnitetty matkatavaratarrat, kävimme vielä nopean pissakierroksen kentän ulkopuolella ja sitten häkki läpivalaistiin erityistavarahihnalla, minä tungin koiran sinne takaisin ja toivotin hyvää matkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos Suomessa tavarat tulevat kakkostuloaulaan, koira haetaan liukuhihnojen vierestä erillisestä tilasta. Tällä kertaa lähtöä kovaäänisesti protestoinut Tassu oli kuitenkin vaiennut täysin, eikä klo 23 jälkeen ns. vanhalla puolella ollut henkilökuntaa. Niinpä sain aikana etsiä, ihmetellä ja odotella ennen kuin traumatisoitunut koira löytyi lukittuna pimeästä komerosta. Taksimatkalle hän löysi taas äänensä. Noin yleensä voin todeta, että jos lentokummius kiinnostaa niin kyseessä on kyllä mitä vaivattomin tapa tehdä perhe ja koira onnellisiksi, ja esimerkiksi kuuden koiran kokemuksella voin todeta että kertaakaan Suomen päässä ei ole kukaan ollut kiinnostunut siitä, vaikka kuljettaisin maahan lohikäärmettä.

Ja nopeasti koira on suomalaistunut. Tietenkin Tassu on eri asemassa kuin normaalisti Suomeen adoptoidut rescuekoirat, sillä hänellä säilyi sama porukka ympärillään. Ensimmäiseen viikkoon en uskaltanut jättää koiraa yksin kotiin, koska pelkäsin sen taas protestoivan mutta nykyään hän viihtyy hyvin omassa rauhassaan useammankin tunnin. Lunta koira rakastaa ja koirapuistoja sitäkin enemmän. Iloksemme naapurusto on täynnä kivoja koirakavereita, joista moni vieläpä on samanlainen hylkiö kuin meidän hurtta. Yksi espanjatarkin, joka tuli viime vuonna Suomeen melko läheltä meitä. Sen lisäksi Tassu on löytänyt uuden lempiruoan. Ei, se ei ole se Oltermanni, vaan citypupujen papanat. Voi siis sanoa, että koiralla ei toistaiseksi ole ollut mitään ongelmaa asettua Itä-Helsinkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA