IHOLLA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niinhän se on, että kun jotain laitat nettiin niin se myös jää sinne. Kuten tilitykseni ihovaivoista! Vähän päälle kaksi vuotta sitten mulle puhkesi atopia, joka oli melkoisen ärhäkkä tuossa naamapuolella ja menikin yli vuosi niin, että silmät vuotivat kirjaimellisesti verta kun räpsyttelin ja olo oli aika tukala. Paitsi että sain blogin lukijoilta kullanarvoisia vinkkejä, joista osa on yhä käytössä, päädytään blogiin yhä säännöllisin väliajoin hakemalla tietoa atooppisesta ihosta. Oikeastihan tämä on siihen ihan hyödytön paikka, sori.

Mutta kuitenkin, mitä naamalle kuuluu nykyään? Periaatteessa parempaa. Muutto lämpimään ilmanalaan teki ihmeitä silmänympäryksille, kuivan ihon sijaan jäljellä on vain ne perinteiset silmäpussit ja naururypyt, jotka kuuluvat asiaan. En tiedä mikä oli se ratkaisevin muutos, mutta epäilemättä lämpö ja kosteus ovat auttaneet. Edes vaihtuvat koirat tai tämä vanha, homekämpäksi pelkäämäni koti eivät ole pahentaneet tilannetta. Käytän kyllä yhä tosi rasvaisia mömmöjä ihonhoidossa silmien ympärysalueella, koska en kaipaa sitä aikaa että näytin ihan aavikkoliskolta. Kuivuus kyllä jatkuu pahemman kerran jaloissa – varmaan pitäisi muistaa myös sisäinen kosteutus, joka tuppaa kyllä unohtumaan (en taida juoda edes tarpeeksi viiniä).

Sen sijaan sain sitten päälle kolmekymppisenä elämäni ensimmäisen kunnon näppyongelman, ja se onkin sitten jatkunut siitä asti kun atopiasta pääsin eroon. Että ilmeisesti kaikkea ei voi saada, ainakaan T-alueella. Kun kroppa yhtäkkiä 15 vuoden jälkeen olikin vapaa ylimääräisistä hormoneista, ei lääkityksiä, raskauksia tai imetystä, se päätti pistää pystyn pienen aknen. Kuten kuvista näkyy, leuka on tosi huonossa kunnossa. Okei, se olisi paremmassa kunnossa jos pitäisin näppini erossa tuskaisista leukafinneistä, mutta ei jotenkin sovi luonteelleni vaan odottaa, että ne katoaisivat (ja tulisivat taas takaisin parin viikon päästä). Mitä tämä on olevinaan?! Ihme huijausta, että ensin saa olla muutaman vuosikymmenen niin, että iho ei aiheuta ongelmia ja nyt olen kuin Spaceballs elokuvan Pizzanaama (jos et ole nähnyt kyseistä elokuvaa niin nyt on korkea aika, se kuuluu yleissivistykseen!). Että atopian tilalle tuli tällainen vaiva. Oikeasti olen toki iloinen, että nämä omat vaivat ovat lähinnä kosmeettisia, mutta toki luopuisin niistä riemulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ENSIMMÄINEN LOMAVIIKKO

Vaikka poikien kesäloma alkoi jo juhannuksesta, laskin meidän ensimmäisen ”oikean” lomaviikon alkaneen vasta viime viikon perjantaina. Ensimmäisen lomaviikon ajan pojilla oli mummi seurana, ja seuraavalla viikolla olimme torstai-iltapäivään asti reissussa koko perheen kesken. Mutta viime perjantaina alkoi meillä ”kesäarki”, eli minä olen poikien kanssa täyttä päivää kotona. Aika eksoottista: Suomessa olemme olleet hirveitä kyläluutia, jotka on aina jonkun nurkissa… ja nyt kun katson viikkoa taaksepäin niin oltiinhan me toki täälläkin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen perjantai:

Lapset rakastavat maalaamista ja taiteilua ylipäänsä, joten lupasin, että voimme ostaa kotiin taiteilutarvikkeita. Kävimme sitten taidekaupassa törsäämässä. Sen jälkeen menimme jonottamaan keskipäivän kuumuudessa kaupunkia kiertävän turistijunan kyytiin, mutta junaa ei näkynyt. Menimme lounaalle paikalliseen ravintolaan. Iltapäivällä uhmasimme lähes 40 asteen lämpöä ja lähdimme bussilla naapurikaupunkiin San Roqueen, jossa puistoilimme ystävien kanssa.

san-roque-kaupunki.jpg

Viikonloppu:

Viikonloppuna Käytännön Mies oli mukana viihdytysjoukoissa, vei poikia Gibraltarilla leikkipuistoon ja pääsin Morrisonille ruokaostoksille. Kävimme päivällä Pride-markkinoilla jossa pojat innostuivat liveroolipeleistä, ja illalla marssimme muutaman sadan muun kanssa kaupungin läpi osoittaen mieltä mm. museosta sensuroitua homoparin vihkimistä kuvaavan taideteoksen puolesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maanantai:

Maanantai taisi olla melko maanantai, koska en muista siitä suunnilleen mitään. Saimme kuitenkin tehtyä taidetta eli maalattua kankaille akryyliväreillä. Olin suunnitellut, että tähän aktiviteettiin keskittyisimme ainakin kaksi tuntia mutta todellisuudessa lapset olivat valmiina vartissa.

Tiistai:

Kävimme aamupäivällä lenkillä koiran kanssa, joka meinasi saada lämpöhalvauksen. Ihmettelen, miten pojat jaksavat näillä lämpötiloilla skuutata kilpaa – olimme puoliltapäivin aika lailla ainoat ihmiset liikkeellä. Iltapäivällä minä, esikoinen ja kuopus lähdimme uimarannalle esikoisen koulukaverin, tämän äidin ja pikkusiskon kanssa. Viihdyimme siellä yli iltakahdeksaan, juoruilimme, opettelimme syömään auringonkukansiemeniä ja ostimme uuden aurinkovarjon.

lapset-rannalla.jpg

Keskiviikko:

Aamupäivän pojat saivat pelata Pleikkaria ja tablettia kun tein hommiani. Tästä seurasi tietenkin kohtuullista levottomuutta. Iltapäivällä lähdimme delfiinisafarille Gibraltarille. Toisin kuin edellisen kerran delfiiniajelulla, emme nähneet kuin muutaman äiti-vauvadelfiini-parin. Laiva kierteli toiveikkaana Gibraltarin eteläpuolella, sillä täällä on viime päivinä nähty paljon sillivalaita ja miekkavalaita. Ei kuitenkaan nähty muuta kuin Gibraltar, rahtilaivoja ja paljon merta. Sen jälkeen syötiin Pizza Expressissä, vaikka oli hieman virhe lähteä juuri ennen Englannin jalkapallopeliä Iso-Britannian puolelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Torstai:

Hyppäsimme aamulla bussiin, jolla jurnutimme 2,5 tuntia Fuengirolaan. Kävimme nopeasti Suomi-kaupassa maksamassa itsemme kipeäksi Kettukarkeista ja sitten jatkoimme taksilla Benalmadenaan tapaamaan lomailevaa ystäväperhettä. Oli aivan huippukiva päivä johon sisältyi hyvää seuraa, kannullinen varsin vahvaa sangriaa (sen piti olla cava-sangriaa mutta cavan puutteessa alkoholiksi oli käytetty triple seciä, giniä ja valkoviiniä…) ja uimista. Oli niin hauskaa, että ei otettu edes kuvia koko päivänä!

Perjantai:

Perjantaina suunnattiin taas San Roqueen ystäväperheen luo. Heillä on kattoterassilla hieman epähygieenisen oloinen kahluuallas, sen lisäksi testasimme paikallisen kahvilan, joka paljastui maailman lapsiystävällisemmäksi kahvilaksi. Ja illan päätteeksi huomasin, että olimme olleet jo viikon lomalla keskenämme ja lapsien pääluku oli yhä kolme, en ollut menettänyt järkeäni ainakaan aivan kokonaan ja seuraavat kolme viikkoa ennen Suomi-lomaakin näyttävät ihan kivalta!

KESÄN ”HOITOKUVIOT”

espanjassa-koulu-loppuu
Tämä meemi kiersi vanhempien Whatsapp-ryhmässä koulun päättyessä. Ymmärrättekö viestin sisällön?

Poikien koulu päättyi, kuten selväksi tuli, juhannuksena. Se tarkoittaa vapautta lapsille aina lähes syyskuun puoliväliin asti. Meillä luvassa on tietenkin se matka Suomeen, mutta itseäni kiinnosti miten paikalliset selviävät. Kyllä, tiedän että yhtä lailla myös Suomessa lapsilla on kuukausien kesäloma ja aikuisilla taas ei, mutta täällä taas alusta asti on ollut selvää että yhteiskunta ei samalla tavalla ojenna auttavaa kättä kuin esimerkiksi Suomessa puistoruokailuiden ja jopa lainsäädännön myötä; jos täällä ekaluokkalaiset tai edes paikalliset, alle 13-vuotiaat alakoululaiset olisivat yksin vanhempien työpäivien ajan niin se olisi poliisiasia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden aikana olemme oppineet, että vain harvojen lapset pääsevät aamuisin aula matinaliin (aamupalakerhoon) tai iltapäivisin comedoriin, iltapäiväkerhoon joka ei sekään kestä kuin korkeintaan viiteen, yleensä vain neljään. Koulun porteilla on kello kahdelta kokoontunut paitsi äitejä ja isiä myös paljon isovanhempia, tätejä ja setiä sekä jonkin verran lastenhoitajia. Periaatteessa kai jollain erityisluvalla vähän isommat lapset saisivat kävellä itse kotiin, mutta en ole kuullut että kellään näin olisi. Joka tapauksessa: täällä vanhemmat ovat hyvin sidottuja lapsiinsa, hyvässä ja pahassa. Vaikka alamme itsekin tottua siihen, etteivät pojat voi mennä omatoimisesti pihalle, erityisesti 8-vuotias ikävöi itsenäisyyttään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesäkuun alussa alkoi selvitä, miten työssäkäyvät vanhemmat selviävät kesästä. Koska täällä ei erityisemmin harrasteta internetiä vaan fakseja, puhelinsoittoja tai ihan itse paikan päälle kävelemistä, ilmestyi koulujen aitoihin ja kaupungin ilmoitustauluille kesäleirien julisteita. Niitä järjestetään tennisklubilla, purjehduskerholla, kulttuuritalolla, yksityisessä katolisessa koulussa, karatekoulussa… Koko kesän läpi. Kesäleireille voivat osallistua useimmissa paikoissa lapset heti 3-vuotiaasta alkaen ja järjestäjät kilpailevat aktiviteeteilla: akateemisia taitoja, uimakoulua, pellekurssi, Fortniteä, kaikkea löytyy. Leirit ovat toiminnassa saman ajan kuin koulupäivät kestävät eli kello yhdeksästä kahteen, ja myös leireillä on mahdollisuus aamu- ja iltapäiväkerhoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAUseimmat poikien luokkakavereiden vanhemmat laittavat lapsensa viikoksi tai kahdeksi kesäleirille, ja sumplivat muuten arkea sukulaisten ja naapurien avustuksella. Lapsia lähetetään mummoloihin, tätien kanssa vuorotellaan serkuskatraan hoidossa. Harvalla oli mahdollisuutta olla itse pidempään kesälomalla, ja sen sijaan että vanhemmat vuorottelisivat niin suurin osa halusi lomailla yhdessä koko perheen kesken. Mietin miten kalliiksi kuukaudenkin kesäleirit tulevat täkäläisellä tulotasolla, kun päälle on vielä eväät ja muut ruokailut. Koko kesän päivystävä päivähoito (olkootkin välillä kesäevakossa) kuulostaa melkoiselta luksukselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mekin meinattiin laittaa pojat kesäleirille. Kyllä, jopa kahden viikon päästä neljä täyttävä kuopus. Kahden ja puolen kuukauden tiivis yhteiselo tuntui vähän pelottavalta. Tarkoitus oli, että pojat olisivat toissapäivänä aloittaneet viikon jakson Salesianos-seurakunnan leirillä, jota pidettiin katolisen, puoliyksityisen koulun pihalla. Lopulta totesin, että olkoon. Kun ei ole pakko. Lämpötila nousee iltapäivästä lähes 40 asteen tuntumaan ja voin vain kuvitella millaista olisi kivisellä sisäpihalla, ulkona koko aamupäivä. Ja olimme juuri hehkuttaneet sitä, miten ihanaa olisi kun kuukausiin ei tarvitsisi herättää lapsia aamulla ja kiirehtiä kouluun yhdeksäksi, tehden sitä ennen hätäisesti eväät, rasvaten lapset aurinkorasvalla, huolehtien kaikki tavarat reppuun. Ollaan ihan rauhassa (eli riidellään legoista, pelivuoroista ja siitä, kuka ehtii ekana vessaan, mutta kai sekin jonkinlaista rauhaa on). Ensi vuonna uskon, jos täällä olemme kesällä, että lapset varmasi menevät jollekin leirille. Kunnes taas muutan mieleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LUKEVA LAPSI

Vaikka en kovin paljoa samaistu mokkapaloja leipoviin futismutseihin tai oikein muihinkaan vanhempiin, joilla on jokin selkeä missio siirtää intohimonsa johonkin lajiin lapselleen, joudun tunnustamaan yhden tosiasian. Haluan itsekin vähän muokata lapsen mielenkiinnonkohteita. Tahtoisin nimittäin lapsistani lukijoita. Siitä asti kun opin lukemaan (ja oikeastaan jo sitä ennen, koska vanhempani lukivat minulle ahkerasti) on kirjoilla ollut iso rooli elämässäni, ja koen saaneeni lukemisesta niin paljon iloa, apua ja ajankulua elämääni että haluaisin ehdottomasti siirtää tämän saman rakkauden lapsilleni. Eli ihan varmaan sama ajatus kuin lapsiaan karting-radalle kuljettavilla formulafaneilla tai kellä tahansa äidillä tai isällä, joka haluaa kevyesti töytäistä lasta oman lempiharrastuksensa pariin.

Tällä viikolla julkaistiin kaksi artikkelia koskien lasten lukutottumuksia: Ylen Uutisissa oltiin huolissaan siitä, että lasten lukutaito – ei pelkkä kyky yhdistää kirjaimia sanoiksi – on heikentynyt huomattavasti, vaikka yhä useampi lapsi osaa lukea jo mennessään kouluun. Se sisälukutaidoksi sanottu taito taas ei joillain meinaa kehittyä ollenkaan, ja sitten voidaan miettiä missä vika. Samana päivänä Helsingin Sanomien kolumnisti Janna Rantala antoi vinkkejä siihen, miten lasta voi motivoida kirjallisuuden pariin. Luultavasti olisin suhtautunut paljon nuivemmin neuvoihin siitä, miten lapsesta saa reippaan hiihtäjän tai innokkaan kuorolaisen, mutta koska itse pidän lukemista sellaisena koko elämän elämyksiä tarjoavana turvasatamana, nyökyttelin tietenkin tyytyväisenä siitä, että asialle annetaan palstatilaa.

Meillä lapset on viety kirjastoon heti kun ne ovat pysyneet tolpillaan ja ymmärtäneet sääntöjä sen verran, että visiitit on sujuneet ilman suurempaa paheksuntaa. Helsingin kodin vieressä pysähtyi kirjastobussi kerran viikossa ja se oli rakastettu käyntikohde pienestä pitäen. Olen yrittänyt lukea niin useana iltana kuin mahdollista, ja nyt, nyt vihdoin 8-vuotias esikoinen myös itse kärttää iltaisin lukuaikaa! Vaikka yritänkin pitää kiinni nukkumaanmenoajoista, niin tässä tekee mieli lipsua. Taputtaa poikaa päähän ja sanoa, että lue lapseni, lue niin paljon kuin sielu sietää!

En ole itse ehtinyt paljoa panostaa proosaan viime vuosina, mutta hyrisin eilen tyytyväisenä kun lapset kysyivät miten tiedän kaikesta niin paljon (sattuivat kysymään aiheesta, josta tiesin – tällainen suitsutus ei ole lainkaan normaalia, enkä ole mikään ylivertainen tietäjä, kunhan vain osui kohdalle hyvä hetki luennoida lapsille). Ja oli ihanaa vastata, että koska luen. Kirjoja, artikkeleita, tavattoman paljon kaikkea turhaakin, mutta lukemalla oppii. Ja yritin kovasti selittää, että ei ole pakko lukea pelkkää kaunokirjallisuutta mutta aina kannattaa lukea, koska paitsi että se lisää tietoa, se opettaa taitoja kuten toisten asemaan asettumista ja laajentaa ymmärrystä oman kokemuspiirin ulkopuolelle. Tässä vaiheessa lapsia tietty lakkasi kiinnostamasta hurmoksellinen paatokseni ja he häipyivät säikyttelemään puluja, mutta ehkä tästä sanomasta jotain meni perille.

Nyt kun lapset kasvavat itselleen uudessa, ei enää onneksi niin vieraassa, kulttuurissa koen, että lukeminen antaa heille vieläkin enemmän kuin itselleni lapsuudessa. Se ei ole pelkkää ajanvietettä tai pakoa arjesta tai mielikuvituksen kutittelua vaan myös tapa päästä mukaan suomalaisten lasten elämään, lukevathan he suomeksi suomalaista lastenkirjallisuutta. Tietenkään Puluboi tai Super-Marsu nyt eivät kerro aivan totuutta siitä, millaista lasten arki on 4000 kilometriä pohjoisempana, mutta se antaa osviittaa siitä, minkälaista on suomalaisessa koulussa, mikä kiinnostaa suomalaisia lapsia ja millaista perhe-elämää Suomessa vietetään. Eihän se nyt niin ihmeellisen eksoottista ole Espanjaan verrattuna, mutta tällä tavalla lapsilla on ehkä enemmän samaistumispintaa elämässään. Sen lisäksi tietenkin suomeksi lukeminen tukee kielenkehitystä, sillä suomea puhutaan täällä vain perheen kesken ja väistämättä se tarkoittaa hyvin tietyn tyyppistä sanastoa, puhetapaa ja murretta. Kirjat ovat uusia keskustelukumppaneita pojille.

Tällä hetkellä esikoisen lukulistalla on Geoetsiviä, juuri sitä Super-Marsua ja hänen suosikkiaan Puluboita. Sen lisäksi aloitimme yhdessä Harry Potter-sarjan lukemisen. En ole itsekään lukenut Pottereita ja ajattelin, että nyt on ehkä aika viimeiselle yhteiselle lukukokemukselle ennen kuin hän sukeltaa omien kirjojensa maailmaan. Tässä asiassa en yleensä säästele aikaa enkä rahaa, vaan tilailen avokätisesti Adlibriksesta kaiken mikä poikia kiinnostaa ja luen aina kun vain ehdin. Haaveilen, että löytäisin jostain esikoisen kirjavalikoimaan omia 80-luvun suosikkejani kuten Pikku vampyyri-sarjaa ja iki-ihanaa Nikke-sarjaa. Vinkkejä muista hyvistä lasten- ja nuortenkirjoista otetaan ilolla vastaan. Ja voih, siitä vasta haaveilen että pääsisin itse taas vaeltamaan suomalaisen kirjaston hyllyjen keskelle ja haalimaan luettavaa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA