REVANSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun viime syksynä en tuntenut itseäni suureksi voittajaksi, ei sen puoleen että vielä nytkään voisin paukutella henkseleitäni, ajattelin usein rauhallista aamua Helsingissä. Se oli sellainen voima-ajatus, niin kornilta kuin kuulostaakin. Kun Espanjassa elämä oli eroprosessia niin Espanjasta kuin ihmisistä ja ihmissuhteesta, ja arki painoi aika paljon, ajattelin että sitten joskus saan rauhallisen aamun Helsingissä. Sellaisen, että istun omassa keittiössä, oman ruokapöydän ääressä, juon aamukahvini rauhassa, luen Hesaria, lapset leikkivät jos nyt eivät ihan sovussa niin sillä tavalla, etten ainakaan kuule pahimpia riitoja. Haaveilin myös vohveleista, mutta vohvelirauta on vielä hankkimatta. Enkä toki ole tilannut Hesariakaan, ja mukissakin oli oikeasti teetä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja tänään se sitten koitti. Sellainen aamu, jonka olin kuvitellut. Tai eihän se tietenkään ollut juuri sellainen, mihin olin ajatuksissani takertunut silloin kuin ahdisti ja oli yhtä aikaa vaikea olla Espanjassa ja vielä vaikeampi tehdä sieltä lähtöä. Mutta tämän pitkänperjantain aamussa oli se tunnelma, jota olin kaivannut kotiini jo kauan. Vaikka meillä on vieläkin pahvilaatikoita olohuoneessa, pyykit lajittelematta kaappiin ja huonekaluja puuttuu sieltä sun täältä, olin aika zen istuessani siinä kaiken kaaoksen keskellä. Oikeastaan kaaoksesta oli aika paljon apua, kun piilottelin edellisenä iltana suklaamunia ympäri asuntoa lapsille munajahtia varten, piirtelin karttoja ja kirjoittelin vinkkilappusia. Ja vähän kuuden jälkeen kolmikko ei enää malttanut odottaa vaan oli valmiina etsimään aarteensa.

Löydettyään kaikki suklaamunat he katosivat omiin leikkeihinsä, kävivät välillä seurana pöydän ääressä piirtelemässä, eivät tietenkään siivonneet tavaroitaan pois mutta en voi syyttää, oman omaisuuden levitteleminen ympäriinsä on raukoilla niin vahvasti verenperintönä että pitäisi kai huolestua jos olisivat kovin pedantteja. Minä katselin keittiön ikkunasta Kartanonpuistoon suuntaavia pyhäkävelijöitä ja ohiajavia poliisiautoja – Itä-Helsingissä kun ollaan – ja olin vaan tavattoman iloinen siitä, että sain sen aamuni, vaikka nyt vielä ilman vohveleita ja sanomalehteä. Sillä kun nämä valokuvat otettiin eräänä tammikuisena keskiviikkona, viimeiseltä Espanjan-matkalta ennen kuin muutimme sinne, olin aika varma, etten voisi olla missään yhtä onnellinen kuin Andalusiassa. Ja vielä on vähän matkaa tuohon mielentilaan, mutta tunnen sen jo aika lähellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TOUR DE ANDALOUSIE

58 päivää kesälomaan! Tai siis en oikein tiedä miten paljon kesän tulevasta matkasta on lomailua, minkä verran työntekoa ja mitä kaikkea keksinkään, mutta ajatus Espanjaan palaamisesta lämmittää kovin paljon. About kuudesta Espanjassa vietettävästä viikosta saan lomailla ilman lapsia peräti kolme, enkä oikein tiedä mitä kaikkea sillä ajalla tehdä! Paitsi tiedänpäs. Ainakin kymmenen päivää olisi tarkoitus kierrellä autolla Andalusiaa, kaksin äitini kanssa. Loppuajan luultavasti istun vain lempipaikoissani La Líneassa.

Nyt olemme päässeet vauhtiin Andalusian road tripin suunnittelussa, ja toivotan kaikki mahdolliset vinkit tervetulleiksi! Tässä on alustava reittisuunnitelmamme:

Näyttökuva 2019-04-16 kello 13.26.37

Kesällä pidämme majaa San Pedrossa Aurinkorannikolla La Línean sijaan, mutta siitä on alle tunnin matka vanhoille kotikulmille. Niinpä auton startattua matkaan aloitamme varmaan lounaalla jossain Línean lempipaikoistamme. Seuraava pysähdys on luultavasti yksi koko Euroopan ihanimmista rannoista, duna de Bolonia. Bolonian dyynit hieman Tarifasta eteenpäin ovat rantojen rakastajille paras mahdollinen pysähdyspaikka. Ylipäänsä tuota Andalusian rannikkoa on taivaallista ajaa vaihtuvien maisemien ansiosta; valkoisia kyliä, mäntymetsiä, vuoristoa, kallioisia rantoja, tuulimyllyjä ja dyynejä.

P6025141.jpg

Ensimmäisen yön ajattelimme viettää Vejer de la Fronterassa, jonka ohitse olen ajanut kymmeniä kertoen, katsoen kaihoten korkealla vuoren päällä sijaitsevaa kiehtovan näköistä kylää. Olen aika varma, että tämä paikka on muutaman vuoden päästä vieläkin suositumpi turistien keskuudessa kuin nyt, joten parempi mennä vielä kun siellä ei ole toivotonta tungosta.

Tarkoitus olisi viettää seuraavat pari päivää Cádizissa; uskoisin, että joulukuisen reissun päälle saan muutaman päivän visiitistä sen verran irti, että Cádiz on ”ulkona systeemistäni” ja voin alkaa etsiä taas uusia paikkoja. Tai sitten en – olen siihen kyllä aika kiintynyt jo parin tunnin perusteella. Hieman vielä arvomme, majoitummeko itse Cádiziin vai esimerkiksi jonnekin lähialueelle sherrytilalle (olisiko sellaisesta antaa ehdotuksia?), tai jopa Jereziin. Jerez de la Fronteraa on suitsutettu mulle monelta taholta, mutta olen itse käynyt siellä vain Ikeassa, mikä ei ehkä antanut aivan parasta kuvaa kaupungin tarjonnasta…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun olemme imeneet kaiken irti Cádizista, olisi tarkoitus suunnata vieläkin ylöspäin. Itseäni kiinnostaisi käydä päiväretkellä Parque Nacional de Doñanassa, josta esimerkiksi Äidin Puheenvuoro-tubettaja Inarikin on julkaissut videon. Sen jälkeen tarkoitus olisi yöpyä Huelvassa.

Nyt ongelmaksi on vain muodostunut se, että kun Portugali on aivan vieressä, eikä lempirannoillemme ajaisi kuin pari tuntia… miten maltamme pysyä Espanjan puolella?

Huelvasta olisi tarkoitus jatkaa matkaa Sevillaan. Tuntuu vähän tuhlailulta viettää siellä taas yö tai kaksi, onhan siellä käyty jo monta kertaa ja koluttu kaikki keskeiset nähtävyydet. Mutta se vain on yksi lempikaupunkejani koko maailmassa, ja tuntuisi ihan pyhäinhäväistykseltä jättää se väliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sevillan jälkeen olisi vuorossa Córdoba. Tämä on yksi niistä jo kauan kutkutelluista kohteista, joissa en ole päässyt vielä aiemmin käymään. Kaupunki on kuulemma täynnä aivan ehdottomasti nähtäviä asioita – mitkä ovat teidän suosikkejanne?

Meidän tour de Andalusiella välimatkat etappien välillä ovat tosi lyhyitä, eli myös matkan varrelle otetaan mielellään vinkkejä vastaan. Pysähdymme kaikissa kauniissa luontokohteissa, pikkukylissä ja tietenkin ravintoloissa, joita tiellemme osuu. Saa vinkata!

Kun Córdobaa on koluttu kaksi päivää, pysähdymme vielä jatkuvasti eri blogeissa esiin nostettuun Antequeraan, jota myös Matkamessuilla vihjailtiin tulevaksi hittikohteeksi. Tämän jälkeen toivutaan pari päivää reissusta San Pedron talolla, ja sitten pitää taas keksiä kymmeneksi päiväksi tekemistä, ihan yksin! Olisiko ehkä Marokko tai Málaga?

KANSALAISVELVOLLISUUS

No niin medborgare. Muistakaa äänestää huomenna, jollette ole samanlaisia varman päälle pelaajia kuin allekirjoittanut: kipitin heti tilaisuuden tullen ennakkoäänestämään, koska jos kävisi niin hullusti että esimerkiksi kuolisin ennen itse vaalipäivää niin ainakin olisin tehnyt osani demokratian toteutumiseksi. Mutta monet ymmärrettävästi säästävät ääntään itse h-hetkeen ja ymmärrän sen: siinä on jotain niin juhlallista, marssia tuulipuku tai pyhäasu päällä siihen osoitettuun äänestyspisteeseen ja sitten juoda vielä vaalikahvit päälle. Kunhan ei vain olisi muuten samanlainen antikliimaksi kuin neljä vuotta sitten. Silloin oli helppo luvata, että jos perussuomalaiset pääsevät hallitukseen muutamme pois Suomesta, kun lähtö maailmalle oli muutenkin horisontissa. Nyt en jaksaisi taas pakata.

Koska mulle ei ole mikään pyhää, ei ainakaan vaalisalaisuus, kuulutan ilolla kaikille äänestäneeni neitiä numerolla 9 eli Mai Kivelää. Henkisesti kävin kamppailua kahden todella pätevän, omaa eduskuntavuoroaan aivan liian kauan odottaneen helsinkiläisen naisen välillä: vihreiden Maria Ohisalo (37) on todella pätevä ja humaani köyhyystutkija, Mailla taas vahva osaaminen erityisesti eläinsuojelukysymyksissä, onhan hän eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja. Hyvistä ehdokkaista oli Helsingin vaalipiirissä lähes runsaudenpulaa: vasemmistolta toinen loistava tapaus on Ajak Majok (12) ja vihreiden Fatim Diarra (26), jonka kanssa olemme saaneet jakaa useamman autokyydin Jyväskylän ja Helsingin välillä fuksivuotenamme yhteiskuntatieteellisessä. Asennemuijia molemmat. Ja jos puolueella ei olisi merkitystä, eikä ehkä sillä että kokisin suhteellisen kiusalliseksi äänestää itseäni vanhempaa miestä, niin äänestäisin varmasti Kaarle Hurtigia (187), joka pohti ehdokkaaksi lähtöä etukäteen Instagramissa ja on jo kauan kommentoinut yhteiskunnallisia ilmiöitä liberaalista, ekologisesta ja varsin tuoreesta näkökulmasta. Uudeltamaalta äänestäisin ilolla vasemmiston Sami Säynevirtaa (352), vihreiden Tuuli Hirvilammea (409) tai SDP:n Hussein al-Taee’ta (316).

Mutta pääasia on, että äänestätte. Soisin vain Suomi Ensin-väen nukkuvan vaalipäivän ohi, mutta epäilen etteivät ne innokkaimmat rajojen sulkijat täältä mitään vaali-intoa haekaan. Oli kyse mistä vaan vaaleista, varmimmin kansalaisoikeuttaan käyttää 55-69-vuotias mies. Ei sinänsä mikään ihme, ettei siinä ensimmäiseksi mietitä sitä, miten lapsiperheet jaksavat, millaisessa maailmassa elävät minun lapseni keski-ikäisinä tai miten noita sattumalta juuri suurten ikäluokkien miehiä suosineet yhteiskunnalliset rakenteet saataisiin muutettua. Ja onhan se hyvä, että setämiehet pitävät omiensa puolta – mutta jos et satu kuulumaan tähän ryhmään, niin mene nyt hyvä ihminen uurnalle viimeistään huomenna.

vote-pedro
Kuva täältä

KEVÄTVIIHDETTÄ

Olen pitänyt blogissa aika matalaa profiilia näistä asioista, mutta nyt haluan kuitenkin kertoa että olen saavuttanut (no okei, jo hetki sitten) sen pisteen, että latasin Tinderin. Olen ollut viimeksi sinkku vuonna 2007, että vähän on ehtinyt vettä virrata Vantaanjoessa. Silloin viime vuosikymmenellä (kääk!) pelattiin puhelimella korkeintaan matopeliä ja piti raahautua baariin asti etsimään elämänsä rakkautta. Ja silloin siellä Lostarin tanssilattialla piti käytännössä katsoen laittaa kaikki munat yhteen koriin, koska kauhean montaa tyyppiä ei ehtinyt yhden illan aikana yritellä. Nyt ei tarvitse enää käydä itse ruokakaupassa, yökerhossa eikä videovuokraamossa. Kyllä 2019 on hienoa aikaa ihmiselle elää.

Deittikulttuuri on siis hieman muuttunut, ja itsehän en. Sen jälkeen kun latasin ko. sovelluksen, ovat suunnilleen kaikki parisuhteessa olevat kaverini halunneet sitä tutkia – ja ymmärtäähän sen, siinä saa nopeasti käsityksen millainen kattaus sinkkumiehiä markkinoilla on, ja aika moni on yhtä vauhdikkaasti sulkenut koko sovelluksen ja huokaissut tyytyväisenä siitä, että ei tarvitse tosissaan swaippailla mihinkään suuntaan. Ja kyllä mä muistan, että tämä on aina ollut tietynlainen kansanhuvi niille, joilla ei ole oikeaa tarvetta Tinderille, oli itsellänikin vielä muutama vuosi taaksepäin. No, nyt se on sitten ladattu ihan oikeasti.

Eniten Tinder on kuitenkin kiehtonut sosiaalisena ilmiönä. Jos olisin vielä yliopistolla, niin tutkisin tätä varmaan kaikki päivät. Tai heh heh, tutkinhan mä nytkin, mutta vain tällaisena omana puolitieteellisenä kenttäkokeena. Olen oppinut, että oleellisin ihmisyyden mitta Tinderissä on pituus. Jos sitä ei kerro, on varmaan aika lyhyt. Jäätelöemojilla ei ilmeisesti viitatakaan mieltymykseen maitotuotteista vaan siihen, ettei tykkää vaniljasta – en ole tästä nyt ihan varma, en ole lähtenyt selvittämään asiaa käytännössä. Ilmeisesti vallalla on käsitys, että kalastus-, vaellus- ja kiipeilyvalokuvat tekevät vaikutuksen. Ja siis varmasti tekevätkin moneen, itsehän en selvästi ole kohdeyleisöä. Voisin myös kuvitella, että jostain persoonallisuustestistä saadut kirjainyhdistelmät kiinnostavat enemmän rekrytoijia kuin potentiaalisia kumppaneita, mutta kuten sanottu, mä olen ihan mummo mitä tulee Tinderiin.

Muistan, kun sosiaalisessa mediassa muutamat tuttavani paheksuivat kun satoja naisia deittaillut mies meni ja kehitti kategoriat yleisimmille Tindertyypeille. Ja toki myös naiset harrastavat samaa.  Mutta tottahan se on. Isoon joukkoon mahtuu kamala määrä kliseitä. Yleensä jos on huumorintajuinen, sitä ei tarvitse erikseen kertoa muille. Kyllä sen hei huomaa. Kaikilla ei tietenkään ole samat kriteerit kuin itselläni, mutta yleensä olen pitänyt lähtökohtana että pystyy kuvailemaan itseään muutamalla virkkeellä, joissa on välimerkit ja isot alkukirjaimet. Annoin kyllä kerran, vastoin periaatteitani, tilaisuuden yhdelle ”emojimiehelle” joka oli tiivistänyt elämänsä riviin hymiöitä, ja kaduin sitä tosi nopeasti. Mutta erityisen oudolta tämä Tinder-kulttuuri tuntuu siksi, että siinä tosiaan tehdään aika nopeita johtopäätöksiä ihmisistä. Vaikka kaveripiirissä on juhlittu jo Tinderhäitä ja on kai pari Tindervauvaakin, niin ne tarinat tosirakkauden löytymisestä swaippaamalla tuntuvat vähän urbaanilegendoilta. Mutta viihteenä tämä toimii (tsekatkaa nyt vaikka tätä ilmoitusten aatelia!). Ja ehkä jonain päivänä kirjoitan vielä väitöskirjani Tinderistä.