10 + 1 KYSYMYSTÄ ULKOSUOMALAISELLE

Olin haaveillut, että tässä vaiheessa voisin jo huokailla saavuttaneeni kaksi kuukautta kadoksissa olleen leposykkeen ja löytäneeni mielenrauhan mutta lasku uuteen asuinmaahan ei ole ollut ihan pehmeimmästä päästä. Päällimmäisenä on ollut meidän ”kontin” viivästyminen päivällä, joka lähinnä harmitti, ja sitten ongelmat poikien kouluilmoittautumisen ja paperien kanssa. Avaudun niistä lisää myöhemmin, nyt vielä stressaa liikaa se, että emme ehdi saada kaikkia vaadittavia todistuksia, lippulappuja ja lupia ennen perjantain deadlinea. Nyt on siis hyvä hetki vastata Anun haasteeseen, johon en vielä Suomessa viitsinyt vastailla. Tässä siis vastaukset 10 + 1 kysymykseen.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuimaassasi?

Heh heh, pakko kai vastata ainakin ilmasto. Auringon lisäksi edullinen hintataso, rento suhtautuminen elämään, monipuolisuus – käden ulottuvilla on kaikkea Afrikasta Aurinkorannikkoon ja meri.

2. Entä ikävintä?

Yleinen välinpitämättömyys ympäristöstä ja eläimistä, julkisen liikenteen heikkous (olen ollut hemmoteltu helsinkiläinen tähän asti). Itse olen sen verran huono nukkuja että öinen melutaso vähän häiritsee.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkustaisit. 

En aio olla tylsä ja sanoa Meksiko, vaikka sinne mieli halajaakin. Latinalaiseen Amerikkaan se matka kuitenkin kohdistuisi, ehkäpä Argentinaan tai Chileen?

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudelleen?

No tietysti Meksikoon, ja näihin muihin lempipaikkoihin.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Kolmessa päivässä ei ole ehtinyt vielä tulla mikään mieletön ikävä, mutta veikkaan että tulevaisuudessa listan kärkipäässä ovat ainakin luonnonmarjat (oi mustikka!), Oivariini, nokkosleipä ja Runebergin torttu.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen.

Nyt tulee kyllä tosi savolainen vastaus, mutta voipi olla että muutamme, voipi olla että ei. Luulen, että nämä seuraavat pari vuotta ratkaisevat aika pitkälti jäädäänkö ikuisiksi nomadeiksi vai palataanko lempilähiöön.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Mä odotan erityisen innolla ensi kuussa alkavaa feriaa, joka on absurdi yhdistelmä karnevaaleja, tivolia ja markkinoita. Myös loppiaisen cabalgata on hauska. Vielä on kokematta ainakin pääsiäinen ja pyhäinpäivä uudessa kulttuurissa.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Muahahahaa… koska olen tätä käsitellyt niin huolellisesti blogissa viimeisen kuukauden, tyydyn vaan toteamaan että yhdestä hyvästä elämästä luopuminen.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai nykyisessä asuinmaassasi?

Voi kyllä. Vaihtoehtoja pyöritellään tasaisin väliajoin ja oma ajatus on ollut, että mitä kauemmas sen parempi. Tosin niistä muutamista ”mahdottomista” paikoistakin olen kirjoittanut.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Nyt täytyy sanoa, että luultavasti se kun iskin leuan S-Marketin lattiaan ja aloin sylkeä hampaita ulos. Iski pieni paniikki. Parhaat hetket ovat luultavasti matkoilta, niitä oli kyllä monta.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Nyt kun on matkustettu tänne ei ehkä paljoa enää matkustellakaan. Mutta lokakuussa on puolimaraton Madridissa, vähän haaveilen ottavani halvat lennot ja käyväni Lontoossa, jos eräs vierailu toteutuu niin suuntaamme varmaan taas Marokkoon.

Näyttökuva 2017-06-28 kello 18.41.42

Haasteen säännöthän olivat seuraavat:

Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen:

  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen

Nyt on kuitenkin niin, että olen niin myöhässä vastauksineni että kaikki ovat tainneet jo vastailla näihin, mutta jos joku ulkosuomalainen bloggaaja näihin tarttuu niin hip hei huraa, kerro se mun kommenttikentässä! Että kiitos Anu ja anteeksi, että olen tällainen rusinat pullasta poimija, joka vain höpöttää itsestään.

KUN POIKA PUHELIMEN SAI

Voisin kirjoittaa sellaisen 2000 sanan nostalgisen alustuksen siitä, kuinka meidän perheen ensimmäinen yhteinen Siemensin matkapuhelin saatiin herran vuonna 1998 isäni vastustuksesta huolimatta ja oli Radiolinjan liittymä, koko perhe luki tekstiviestejä yhteen ääneen, soittoääni tilattiin tekstarilla ja ihan taajamissakin oli vielä paikkoja, joissa ei ollut kunnolla kuuluvuutta. Koska ei ollut mitään kännykkäkulttuuria, siihen sai kasvaa ja oikeastaan elää koko matkapuhelinskenen kehityksen läpi. Ei sillä, että se tekniikka olisi teini-iässä kauheasti kiinnostanut, mutta nyt olen ihan tyytyväinen että omat humalaiset avautumiset on pitäneet mahduttaa 160 merkkiin, mistään reaaliaikaisista medioista puhumattakaan. Ne olivat hyviä aikoja ne.

Pari viikkoa sitten hieman ex tempore mummi vei kuukausi sitten seitsemän vuotta täyttäneen esikoisen Itikseen ja yllätti tämän kännykällä. Siitä oltiin puhuttu aina silloin tällöin nyt keväällä, kun eskarilainen sai kotiavaimen ja luvan liikkua oman kotipihan ulkopuolellakin ilman aikuisia. Oli kuitenkin jäänyt – olen vähän silleen teknologiavastainen, kun itse vietän liikaa aikaa puhelimella ja pelkään tämän olevan periytyvää. Lopulta kuitenkin lapsi sai hartaasti toivomansa puhelimen (halvimman mahdollisen Huawein, koska Nokian älytön versio oli loppu. Ei tehty mitään vertailua mutta se ei ole vielä rikki, mikä on ihan hyvä merkki), oli siitä liikuttavan onnellinen ja koska tämä tuli kaikille yllätyksenä, emme ehtineet myöskään etukäteen paljoa keskustella kännykkäkäytöksestä ja yhteisistä pelisäännöistä.

Tavallaan puhelimesta tuli lohdutuspalkinto lähtöä surreelle lapselle. Se toimi myös pahimmat pakkauspäivät lapsenvahtina, kaikki mahdollinen ruutuaika paukkui päivässä. Koska emme ehtineet treenaamaan yhdessä kaikkea ihmeellistä puhelimeen liittyvää kuten pelejen lataamista ja siihen liittyviä sääntöjä, oman numeron ulkoa opettelua, sivistynyttä soittelua ja muita perusasioita, kuten että sen akun ei kuulukaan koko ajan olla 100 % latautunut, on meillä vähän tekemistä kesälomalle. Olkootkin, että Espanjassa hän näyttää olevan harvinaisuus kännykkänsä kanssa eikä puhelinta  tarvita koulumatkoille tai itsenäiseen ulkoiluun, sitä ei meinaa enää ole. Facebookissa näitä asioita on pohdittu paljon viime aikoina: huomaa, että omassa tuttavapiirissä on todella paljon meitä 2010-syntyneiden ekaluokkalaisten äitejä ja isiä.

Kun kännykkä on niin itsestäänselvä asia itselle, on jopa hieman huvittavaa seurata miten uusi kommunikaatioväline avartaa lapsen maailmaa. Ollaan selitetty, että vaikka elokuvissa puhelinta pidetään puolen metrin päässä korvasta, on helpompi jutella jos pitää kännykkää vanhanaikaisesti korvalla. On etsitty tasapainoa sille välille, että soitetaan 25 sekunnin välein äidille raportoidakseen missä juuri sillä hetkellä liikkuu ja sen kanssa, että lyödään kuulumisia kyselleelle kaverille tylysti luuri korvaan kun tällä ”ei ollut mitään tärkeää asiaa”. On muistutettu, ettei ole kohteliasta jättää epämääräisiä ääniviestejä kavereiden äitien vastaajiin. Kymmenittäin. Minä joudun arvioimaan, kuinka paljon kännykälle ylipäänsä on nyt käyttöä: koska paikallisilla ikätovereilla ei ole juuri omia puhelimia, kuinka paljon kannattaa pitää kiinni Suomeen jääneiden kavereiden kanssa kirjoittelusta ja kuinka paljon se pahentaa mahdollista koti-ikävää. Seuraavaksi pitäisi perehtyä peleihin ja sovelluksiin, siitä riittää varmaan kirjoitettavaa ihan oman postauksensa verran.

KYLMÄSTÄ LÄMPIMÄÄN

Olet nyt saapunut kohteeseen.

Jos automatkat lasketaan mukaan, matkustimme eilen kellon ympäri Espanjaan. Lensimme vaihteeksi KLM:llä, tunnin vaihdolla Amsterdamissa. Olen aina pitänyt Finnairista, mutta hollantilaiset veivät voiton monella tapaa: tarjoiltiin lämmin ruoka, joka molemmilla lennoilla oli vegeä ja vieläpä lentokoneruoaksi jopa aika hyvää, pelkän veden ja mustikkamehun sijaan sai valita viiniä (otin cokiksen) ja lapsille oli viihdykettä. Lennot sujuivat niin hyvin kuin ne tällä kokoonpanolla yleensä sujuvat. Käsimatkatavaroissa raahattu banaanipuu kuoli (auttakaa, viherpeukalot, voiko juuren vielä pelastaa?) mutta Malagan matkalaukkuhihnalla tuli kolme eri seuruetta kehumaan kilttejä poikia. Tällä kertaa tuntui ihan erilaiselta tuo saapuminen. Kun noin 20 minuuttia ennen perille saapumista alkaa Gibraltarin vuori näkyä horisontissa, yleensä jännittää. Nyt jopa pelotti. Tämä on pysyvää. Ainakin toistaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATietenkään jäätävien juhannussäiden jälkeen ei saisi valittaa, mutta todettakoon että meillä kestää hetki sopeutua taas hellelukemiin ja korkeisiin kosteusprosentteihin. Täällä on kuuma. Pojat ovat ulkoilleet puolen tunnin pätkissä ja olemme syöneet paljon jäätelöä. Minä yritän nukkua pois kuluneiden kuukausien, tai ehkä enemmänkin vuosien, univelkoja mutta oikeasti en malta. Pitää järjestää kotia ennen kuin tavarat tulevat tiistaina, pitää kirjoittaa työhakemuksia ja tehdä myös rästitöitä, joita en saanut muuton keskellä hoidettua, Suomessakin on sata asiaa tekemättä kuten esimerkiksi kotivakuutuksen irtisanominen. Saatiin sijaiskoira-Simo meille vajaaksi kahdeksi viikoksi ennen kuin Simo  matkaa Saksaan seuraavaan sijaiskotiin etsimään pysyvää perhettä. Se on puolen vuoden aikana kennelissä ehtinyt rauhoittua ja lihoa ja on paljon parempaa seuraa kuin talvella.

Kaiken käytännöllisen lisäksi on tietty oma työnsä siinä, että saapuu henkisesti perille määränpäähän. Mutta täällä me nyt olemme, huomenna aletaan selvittämään poikien kirjaamista paikalliseen kouluun, meillä on siihen viikko aikaa. Mennään ehkä jo rannalle, hankitaan vakuutukset ja tehdään tilaa tavaroille. Ehkä myös hengitetään syvään ja ollaan iloisia siitä, että ollaan nyt kaikki yhdessä.

JUHANNUS KELTAISESSA TALOSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

P6233538.jpgOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska koti – siis se vanha, jota pitäisi nyt opetella olemaan kutsumatta kodiksi – tyhjennettiin viimeisistäkin tavaroista torstaina, me siirryttiin kahdeksi yöksi evakkoon ystäville. Siihen ihanaan omakotitaloon, joka on paikka jossa voi alkaa itkeä heti kun pääsee kynnyksen yli, käteen isketään lasi viiniä ja sitten kuunnellaan. Kaikin puolin kiva paikka, juuri sopiva välietappi kahden erilaisen elämän välissä, vaikka tietenkin tännekin tulee nyt kahta kauheampi ikävä kun ollaan saatu nukkua poikien kanssa siskonpedissä kellarissa ja istua yötöntä yötä pihalla omenapuiden katveessa.

Viiden lapsen ja neljän aikuisen juhannus on ollut äänekäs mutta ihana. Pääsin leikkaamaan nurmikkoa (lempipuuhaani, ei mitään sarkasmia siis ”pääsemisessä”) ja sain haistella lempituoksujani, lämpiävää puusaunaa ja vastaleikattua ruohoa. Sain juhannussaunoa rauhassa, herkutella pavlovalla, valokuvata juhannusruusuja kuten kunnon bloggaajan kuuluukin, keinua ystävän kanssa riippukeinussa ja yöllä, kun kaikki viisi lasta olivat nukkumassa, pidettiin pihalla vielä keskiyön piknik; saaristolaisleipää ja paistettuja ahvenfileitä. Loistava viimeinen illallinen Suomessa vähään aikaan.

Jos jotain tämä kuukauden, kahden, muuttopuristus on opettanut niin sen, että tavarasta on helppo luopua, ystävistä ei, ja että mulla on aivan mahtavia ihmisiä elämässäni. Sellaisia, joista pitäisin suuresti muutenkin, mutta joiden tarjoama apu ja tuki on ollut suorastaan korvaamatonta. Olen kuluttanut puhki kiitokseni kun olen ollut vain niin sanaton sen edessä, miten paljon meitä on autettu. Ja toivon, että nämä kaikki pysyvät elämässä vaikka etäisyys kasvaa. Mutta nyt, nyt hyvästellään Suomi, keltainen talo, hypätään lentokoneeseen ja odotetaan sitä kostean lämmintä ilmamassaa, joka illalla toivottaa meidät tervetulleeksi Espanjaan.