KIDE TIEDEKERHOSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen yrittänyt jokaisen lapsen kanssa harrastaa kaksin jotain; esikoisen kanssa tietenkin ehti käydä läpi kaikki maailman temppukoulut ja taidekerhot, keskimmäisen kanssa oli afrotanssi ja nyt kuopuksen kanssa aloitettiin Kide Sciencen järjestämä tiedekerho kuukausi sitten. Näitä aina viiteen ”opetuskertaan” jaoteltuja kokonaisuuksia järjestetään Helsingissä useammassa eri paikassa, ja meillä kävi tuuri kun tiedekerho löytyi kotikorttelista. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että harrastamisessa on parempi olla matala kynnys varsinkin matkojen suhteen. Ihme ja kyllä, meiltä ei jäänyt geometriaan keskittyvässä Seikkailu Kristallimetsässä-kokonaisuudesta yhtään väliin. Ei ihme kyllä oltu kipeänä, ja kun kerho ei varsinaisesti ole halpa (viisi kertaa kustantaa 85 euroa), oli motivaatio korkealla muutenkin.

Ensimmäiselle kerralla 4-vuotiasta piti vähän painostaa. Hän on hieman hitaasti lämpeävää sorttia eikä mitenkään innostunut konseptista, mutta vähintäänkin rahallisen menetyksen takia kiristin, uhkailin ja lahjoin vastahakoisen leikki-ikäisen mukaan. Onneksi mentiin; vaikka jokaisen kerran alussa lapsille jaettavat tutkijantakit ja suojalasit vähän jännittivät, ne selvästi auttoivat eläytymään tutkijan rooliin. Aikuisille annetaan tutkimusavustaja-rintamerkki. Kerhokerrat seurasivat rutiinia; alkuun jaetaan rekvisiitta, sitten alkupiiri jossa valoa vilkuttava Hoseli-robotti antaa päivän pulman ratkaistavaksi ja sitten siirryttiin erilaisten tutkimusten pariin, joita oli kerrasta riippuen kaksi tai kolme. Näihin tutkimuksiin sisältyi paljon pohdintaa, usein myös askartelua ja aikuisten tehtäväksi jäi tosiaan vain avustaa ja vähän ehkä vihjailla – tai kysyä tyhmiä.

Muutaman kerran jälkeen lapsi alkoi oma-aloitteisesti pitää huolen siitä, että teemme jokaiselle kerralle erikseen sähköpostilla lähetetyt läksyt, joita tapaamisten alussa käytiin läpi. Tulevaisuus näyttää, kuinka paljon viiden 45 minuutin kerhotapaamisen aikana lapselle jäi mieleen muodot, heijastumien logiikka tai veden eri olomuotoihin liittyvät ominaisuudet, mutta pääasia että hän sai vähän haastetta aivotyöskentelyyn ja tilaisuuden askarrella niin, että mun ei tarvitse siivota tai organisoida mitään. Näin aikuisen näkökulmasta jokaista kerhokäyntiä ohjaava tarinallisuus, johon liittyi runsaasti eri hahmoja hassuine nimineen, oli ehkä hieman raskas, mutta nyt nostan kädet ylös: tämän takana on tutkittua pedagogiikkaa, parempi vain kiltisti lapsen kanssa opetella omituisia nimiä ja seikkailujen kiemuroita.

Olin ajatellut, että meille riittäisi nyt tämä viisi kertaa (kevätkaudelle on siis ollut kolme viiden kerran kokonaisuutta, joista me hyppäsimme mukaan toiselle), mutta lapsi vaati saada jatkaa. Niinpä muutaman viikon päästä palaamme tiedekerhoon opettelemaan koodauksen periaatteita. Kaiken kaikkiaan olen tavattoman onnellinen, että voin hienovaraisesti ohjata lapsiani tällaisten laiskalle äidille sopivien harrastusten pariin, sillä vieläkään en kykene kuvittelemaan itseäni jalkapallokentän laidalle kannustamaan.

PÄÄSIÄINEN STADISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin viime viikonloppuna jälleen uuden edessä, kun vietin ensimmäistä kertaa koskaan pitkät pyhät putkeen yksin lasten kanssa. Tai siis yksin ja yksin; kävimme kyllä muiden ihmisten ruokittavana, esikoinen reissasi pariksi päiväksi kummimummillaan, ja sovimme tasaisesti treffejä jokaisen pyhäpäivän pitimiksi. Viime vuonna Semana Santa eli lasten pääsiäisloma kesti viikon, ja nytkin esikoisella oli viisi vapaapäivää putkeen – en ala nyt erikseen purnaamaan siitä miten älytöntä oli pitää lauantaina koulupäivä että lapsi voi olla kiirastorstain kotona, kun koko muu maailma on vielä arkiaikataulussa. Yleensä meillä on pääsiäisenä vähintäänkin yksi perheenjäsen joutunut käymään sairaalassa, joten siinäkin mielessä tämä oli menestys, olimme kaikki jonkun taivaallisen siunauksen ansiosta terveinä!

Lauantaina päätimme seikkailla julkisilla Haltialaan asti: Haltialan kotieläintila on Helsingin kaupungin omistama ”pala maaseutua”, jossa entinen heppatyttö onnessaan ja hänen lapsensa vähemmän onnessaan saivat haistella lannan ja heinän hajua. Kesäkaudella lehmät, kanat, lampaat ja possut saavat paistatella päivää pihalla, mutta pääsiäisenä yleisö saa mennä ihailemaan melko vastasyntyneitä karitsoja kolmen päivän ajan. Me saavuimme paikalle lauantaina lähes heti ovien avauduttua ja jonotimme vartin verran, että pääsimme ihmettelemään pieniä eläimiä. Ehkä hieman groteski ajatus, että nuo suloiset karvapallot kuuluivat aika monen pääsiäispöytään, mutta sellaistahan se on.

Haltialan pihalla oli poniratsastusta (jonne kärsivälliset kakarani eivät jaksaneet jonottaa), pieni leikkipuisto, mahdollisuus grillata omia nakkeja ja Wanha Pehtoori-ravintola, josta me nappasimme mukaan munkit ja pillimehut (jotka olivat ihan kohtuuhintaisia), kun emme jaksaneet odottaa hodareita tunnin verran. Busseilla 615 ja 614 pääsee suhteellisen lähelle, myös 4-vuotias jaksoi reippaasti kävellä reilu puoli kilometriä maatilalle pysäkiltä. Meille normaalisti Viikki lehmineen on huomattavasti lähempänä kun tahdomme larpata maaseutua, mutta suuresta suosiostaan huolimatta tunnelma oli oikein leppoisa. Ehkä se oli se maaseutumaisuus.

Tänään päätimme suunnata etelään, eli Pokemon-jahtiin Suomenlinnaan. Lapseni marssisivat iloisesti vaikka hiilikaivokseen jos lupaisin, että saavat pelata siellä Pokémon Go’ta, ja nyt he olivat valmiina ovella hatut päässä hyvissä ajoin ennen lähtöaikaa. Suomenlinna on kyllä aina yhtä ihana, keväällä kylmyyden kestää siitä hyvästä että kesäkautta varten puunattavan puuveneet tuoksuvat ihanasti just siltä tervalta, jonka perään olen blogissa ennenkin haikaillut. Sen lisäksi Suokin ravintolatarjonta tuntuu kasvaneen viime vuosina hurjasti, joskin me suosiolla syötiin mantereella kun kahvilassa karjalanpiirakka maksoi kolme euroa. Sikamaista. Sen sijaan kadun ensimmäiset torimansikat maistuivat erittäin herkullisilta.

Unohdin tietenkin kysyä lapsilta, mitä mahtavia Pokemoneja he saivat reissulla napattua. Koko ajan jännitti, että putoavat jonnekin koloon tai vallihautaan, mutta emme selvästikään olleet ainoa seurue etsimässä Onixeja. Joku pikakurssi pitäisi varmaan tämänkin harrastuksen tiimoilta käydä. Heitä kiinnostivat myös kaikki Suomenlinnan museot, joten vähän lämpimämpien kelien koittaessa uusi keikka! Ja vaikka olikin yllättävän helppo ensimmäinen pitkä juhlapyhä yksin lasten kanssa, niin ah, huominen arki on niin tervetullut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P4220898.jpg

REVANSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun viime syksynä en tuntenut itseäni suureksi voittajaksi, ei sen puoleen että vielä nytkään voisin paukutella henkseleitäni, ajattelin usein rauhallista aamua Helsingissä. Se oli sellainen voima-ajatus, niin kornilta kuin kuulostaakin. Kun Espanjassa elämä oli eroprosessia niin Espanjasta kuin ihmisistä ja ihmissuhteesta, ja arki painoi aika paljon, ajattelin että sitten joskus saan rauhallisen aamun Helsingissä. Sellaisen, että istun omassa keittiössä, oman ruokapöydän ääressä, juon aamukahvini rauhassa, luen Hesaria, lapset leikkivät jos nyt eivät ihan sovussa niin sillä tavalla, etten ainakaan kuule pahimpia riitoja. Haaveilin myös vohveleista, mutta vohvelirauta on vielä hankkimatta. Enkä toki ole tilannut Hesariakaan, ja mukissakin oli oikeasti teetä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja tänään se sitten koitti. Sellainen aamu, jonka olin kuvitellut. Tai eihän se tietenkään ollut juuri sellainen, mihin olin ajatuksissani takertunut silloin kuin ahdisti ja oli yhtä aikaa vaikea olla Espanjassa ja vielä vaikeampi tehdä sieltä lähtöä. Mutta tämän pitkänperjantain aamussa oli se tunnelma, jota olin kaivannut kotiini jo kauan. Vaikka meillä on vieläkin pahvilaatikoita olohuoneessa, pyykit lajittelematta kaappiin ja huonekaluja puuttuu sieltä sun täältä, olin aika zen istuessani siinä kaiken kaaoksen keskellä. Oikeastaan kaaoksesta oli aika paljon apua, kun piilottelin edellisenä iltana suklaamunia ympäri asuntoa lapsille munajahtia varten, piirtelin karttoja ja kirjoittelin vinkkilappusia. Ja vähän kuuden jälkeen kolmikko ei enää malttanut odottaa vaan oli valmiina etsimään aarteensa.

Löydettyään kaikki suklaamunat he katosivat omiin leikkeihinsä, kävivät välillä seurana pöydän ääressä piirtelemässä, eivät tietenkään siivonneet tavaroitaan pois mutta en voi syyttää, oman omaisuuden levitteleminen ympäriinsä on raukoilla niin vahvasti verenperintönä että pitäisi kai huolestua jos olisivat kovin pedantteja. Minä katselin keittiön ikkunasta Kartanonpuistoon suuntaavia pyhäkävelijöitä ja ohiajavia poliisiautoja – Itä-Helsingissä kun ollaan – ja olin vaan tavattoman iloinen siitä, että sain sen aamuni, vaikka nyt vielä ilman vohveleita ja sanomalehteä. Sillä kun nämä valokuvat otettiin eräänä tammikuisena keskiviikkona, viimeiseltä Espanjan-matkalta ennen kuin muutimme sinne, olin aika varma, etten voisi olla missään yhtä onnellinen kuin Andalusiassa. Ja vielä on vähän matkaa tuohon mielentilaan, mutta tunnen sen jo aika lähellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TOUR DE ANDALOUSIE

58 päivää kesälomaan! Tai siis en oikein tiedä miten paljon kesän tulevasta matkasta on lomailua, minkä verran työntekoa ja mitä kaikkea keksinkään, mutta ajatus Espanjaan palaamisesta lämmittää kovin paljon. About kuudesta Espanjassa vietettävästä viikosta saan lomailla ilman lapsia peräti kolme, enkä oikein tiedä mitä kaikkea sillä ajalla tehdä! Paitsi tiedänpäs. Ainakin kymmenen päivää olisi tarkoitus kierrellä autolla Andalusiaa, kaksin äitini kanssa. Loppuajan luultavasti istun vain lempipaikoissani La Líneassa.

Nyt olemme päässeet vauhtiin Andalusian road tripin suunnittelussa, ja toivotan kaikki mahdolliset vinkit tervetulleiksi! Tässä on alustava reittisuunnitelmamme:

Näyttökuva 2019-04-16 kello 13.26.37

Kesällä pidämme majaa San Pedrossa Aurinkorannikolla La Línean sijaan, mutta siitä on alle tunnin matka vanhoille kotikulmille. Niinpä auton startattua matkaan aloitamme varmaan lounaalla jossain Línean lempipaikoistamme. Seuraava pysähdys on luultavasti yksi koko Euroopan ihanimmista rannoista, duna de Bolonia. Bolonian dyynit hieman Tarifasta eteenpäin ovat rantojen rakastajille paras mahdollinen pysähdyspaikka. Ylipäänsä tuota Andalusian rannikkoa on taivaallista ajaa vaihtuvien maisemien ansiosta; valkoisia kyliä, mäntymetsiä, vuoristoa, kallioisia rantoja, tuulimyllyjä ja dyynejä.

P6025141.jpg

Ensimmäisen yön ajattelimme viettää Vejer de la Fronterassa, jonka ohitse olen ajanut kymmeniä kertoen, katsoen kaihoten korkealla vuoren päällä sijaitsevaa kiehtovan näköistä kylää. Olen aika varma, että tämä paikka on muutaman vuoden päästä vieläkin suositumpi turistien keskuudessa kuin nyt, joten parempi mennä vielä kun siellä ei ole toivotonta tungosta.

Tarkoitus olisi viettää seuraavat pari päivää Cádizissa; uskoisin, että joulukuisen reissun päälle saan muutaman päivän visiitistä sen verran irti, että Cádiz on ”ulkona systeemistäni” ja voin alkaa etsiä taas uusia paikkoja. Tai sitten en – olen siihen kyllä aika kiintynyt jo parin tunnin perusteella. Hieman vielä arvomme, majoitummeko itse Cádiziin vai esimerkiksi jonnekin lähialueelle sherrytilalle (olisiko sellaisesta antaa ehdotuksia?), tai jopa Jereziin. Jerez de la Fronteraa on suitsutettu mulle monelta taholta, mutta olen itse käynyt siellä vain Ikeassa, mikä ei ehkä antanut aivan parasta kuvaa kaupungin tarjonnasta…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun olemme imeneet kaiken irti Cádizista, olisi tarkoitus suunnata vieläkin ylöspäin. Itseäni kiinnostaisi käydä päiväretkellä Parque Nacional de Doñanassa, josta esimerkiksi Äidin Puheenvuoro-tubettaja Inarikin on julkaissut videon. Sen jälkeen tarkoitus olisi yöpyä Huelvassa.

Nyt ongelmaksi on vain muodostunut se, että kun Portugali on aivan vieressä, eikä lempirannoillemme ajaisi kuin pari tuntia… miten maltamme pysyä Espanjan puolella?

Huelvasta olisi tarkoitus jatkaa matkaa Sevillaan. Tuntuu vähän tuhlailulta viettää siellä taas yö tai kaksi, onhan siellä käyty jo monta kertaa ja koluttu kaikki keskeiset nähtävyydet. Mutta se vain on yksi lempikaupunkejani koko maailmassa, ja tuntuisi ihan pyhäinhäväistykseltä jättää se väliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sevillan jälkeen olisi vuorossa Córdoba. Tämä on yksi niistä jo kauan kutkutelluista kohteista, joissa en ole päässyt vielä aiemmin käymään. Kaupunki on kuulemma täynnä aivan ehdottomasti nähtäviä asioita – mitkä ovat teidän suosikkejanne?

Meidän tour de Andalusiella välimatkat etappien välillä ovat tosi lyhyitä, eli myös matkan varrelle otetaan mielellään vinkkejä vastaan. Pysähdymme kaikissa kauniissa luontokohteissa, pikkukylissä ja tietenkin ravintoloissa, joita tiellemme osuu. Saa vinkata!

Kun Córdobaa on koluttu kaksi päivää, pysähdymme vielä jatkuvasti eri blogeissa esiin nostettuun Antequeraan, jota myös Matkamessuilla vihjailtiin tulevaksi hittikohteeksi. Tämän jälkeen toivutaan pari päivää reissusta San Pedron talolla, ja sitten pitää taas keksiä kymmeneksi päiväksi tekemistä, ihan yksin! Olisiko ehkä Marokko tai Málaga?