LAUANTAIBRUNSSI: RAVINTOLA DYLAN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helsingissä harvempi brunssi avaa ovensa jo kello 10.30, mutta Etelärannassa sijaitseva Block by Dylan auttaa niitä, joita nälkä vaivaa jo aamupala-aikaan. Kuten allekirjoittanutta eilen. Olen käynyt Dylanin brunssilla viimeksi vuonna 2012 Arabianrannassa, jolloin brunssi oli edellä aikaansa: just niitä mun lempijuttuja kuten tahnoja ja sellainen jälkiruokapöytä, jonka edessä kaltaiseni sokerihiiri lakoaa. Näitä löytyy yhä, vaikka moni muu brunssipaikka on ehkä onnistunut tuomaan brunssipeliin uusia valttikortteja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dylanin brunssi on selvästi lapsiperheiden suosiossa, enkä yhtään ihmettele. Kun buffetpöydästä löytyy mac & cheese-juustomakaronia, munkkeja ja vohvelirauta, jossa leikkimielisesti voi kilpailla vohvelin tuunaamisella, niin tämähän sopii erinomaisesti nuoremmillekin brunssailijoille. Lauantaiaamupäivänä paikalla olikin runsaasti perheitä ja isoja seurueita – pöytävaraus vaikuttaa olevan suositeltava, joskin itse kahden hengen seurueemme pääsi sisään varsin mutkattomasti. Palvelu oli sujuvaa, henkilökuntaa oli riittävästi ja Block by Dylan-ravintolassa riitti tilaa; miljöö ei ehkä ole tunnelmallisin, mutta ahdasta ei tullut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brunssin hinta oli erittäin kohtuullinen 21,50€ per henkilö, ja lapset maksavat 1€ per ikävuosi aina 10-vuotiaiksi asti. Mitään kuohuvaahan ei tähän kuulu, mutta hinta-laatusuhde oli niin hyvä että hämmästelin brunssin hiljaisuutta. Dylanin brunssille kannattaa saapua tyhjällä vatsalla, sillä valikoima on niin laaja, että käydäkseen koko pöydän läpi täytyy olla jo harjaantunut herkuttelija. Itse jouduin kyynel silmässä jättämään välistä vohvelit ja tuulihatut, sillä en yksinkertaisesti pystynyt syömään kaikkea mitä teki mieli. Ja uskokaa pois, olen treenannut tätä lajia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitään kulinaristista hifistelyä ei Dylanilta voi odottaa, vaan nyt mennään enemmän määrällä kuin laadulla. Se ei kuitenkaan haitannut: tällä kertaa tultiin tankkaamaan eikä maistelemaan uusien makuyhdistelmien perässä. Salaattipöytä ei osoittanut suurinta mielikuvistusta ja lämpimät ruoat (esimerkiksi kebabia, halloumitaboulehia ja sitä juustomakaronia) eivät nyt kiljuneet mitään suuria makuelämyksiä. Itse kaipasin perinteisen brunssipöydän antimia kuten kalaa, mutta kuten sanottu, farkkujen ylimmät napit oli pakko avata brunssin päätteeksi. Isolla seurueella Dylan on turvallinen valinta, sillä jokaiselle löytyy varmasti jotakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Plussaa erityisesti runsaasta hedelmävalikoimasta ja loputtoman laajasta jälkkäritarjonnasta. Juomapuolella oli vesien lisäksi tarjolla raikasta marjamehua. Mitään visuaalista ilotulitusta ei brunssi tarjonnut, sillä asetelma oli työmaaruokalatasoa ja astioista tuli kouluruokailu mieleen, mutta kyseessä olikin perinteinen buffet. Kaikki perusasiat olivat kunnossa, joten Dylanin brunssia voi suositella kaikille matalan kynnyksen brunssia kaipaaville.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun haluan vihkiä lapset brunssiharrastuksen pariin, Dylan on varmasti erinomainen paikka aloittaa harjoittelu. Ja jos joskus kaipaan viikonloppuaamuna brunssia, jossa voi isommallakin porukalla rauhassa syöpötellä ja samalla sosialisoida, siihenkin Dylan sopii loistavasti, Kaikin puolin siis toimiva kokonaisuus, ainakin kasi puolen arvoinen suoritus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TAIDETTA KOTEIHIN

P9195044.jpeg

Mulla ei tunnetusti ole kovin suuria tavoitteita – ne liittyvät lähinnä syömiseen ja nukkumiseen näinä aikoina – mutta jos leikin ettei ole mitään ilmastonmuutosta ja saan elää seitsemänkymppisenä siellä Englannin nummilla noin 16 mäyräkoiran ja ehkä muutaman beaglen kanssa, niin aion myös peittää sen kodin, eli siis anteeksi kartanon, seinät taiteella. Monesti tunnen ihan syystäkin pistoksen omatunnossa jos tuhlailen, mutta taide… sitä en kadu koskaan. Paitsi että rakastan taidetta, ainakin siis sellaista mitä nyt rakastan, niin tällaisena muutamalla teoksella keulivalla wannabe-taidekeräilijänä myös tuen mielelläni ihmisiä, jotka omistautuvat luovuudelle ja pystyvät tekemään jotain kaunista. Tai joskus ei kaunistakaan vaan ajatuksia, tunteita, muistoja herättäviä asioita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin Marianne Niemisen työt ensimmäisen kerran luultavasti Stella Harasekin Instassa (ja hei, Stellan blogissa löytyy pidempi postaus itse taiteilijasta, lue se täältä!). Juuri kevättalvella ne tuntuivat huutavan mun nimeäni: resonoivat tietenkin paitsi abstraktin kauneutensa osalta mutta myös tematiikka synkkyydestä kumpuavista väreistä puhutteli just elämänsä pahimman mankelin läpi puristettua meikäläistä. Yksi työ oli ylitse muiden, ja varasin sen joskus alkukeväästä itselleni – Mariannen työt eivät ole kalliita, mutta muutohärdellin keskellä olin kiitollinen kun sain maksella teosta (jonka ostin sokkona, kuulemma ensimmäisenä ihmisenä pelkän Instagram-kuvan perusteella!) osissa. Ja nyt vihdoin lauantaina pääsin hakemaan taidevauvani kotiin.

Olin vähän uumoillut, että Pauliinan tapaan saattaisin tarvita teokselleni kaverin. Pyysin Mariannea näyttämään muutamia maalauksia, ja kun punertavammassa sävyssä hehkuva teos osui silmiini, ei ihastunutta ooh!-huokausta voinut peittää. Taulu pakattiin mukaan, ja nyt niitä on kaksi. Taiteen suhteen kaksi menee siinä missä yksikin. Seuraava säästökohde on kehysrahat, sillä haaveilen maltillisista puisista kultakehyksistä näille töille, vaikka ne menevät myös yksinkertaisesti näin ripustettuina. Kaveriksi töille tulee ystäväni Raimo Saarisen työ (jota fiilistelen tässä postauksessa) ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä paljon lisää upeita teoksia. Instagram on oikeastaan tässä todella petollinen, sillä sitä kautta olen löytänyt monta mieletöntä taiteilijaa, ja pelkään, että kohta loppuu seinistä tila. Näistä kahdesta taulusta olen kiitollinen. Ne ovat paitsi visuaalisesti jokapäiväinen piristys niin varmasti myös muistutus tästä aika mahtavasta ajanjaksosta, jolloin todella on menty vaikeuksien kautta voittoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ANTISISUSTAJA HABITARESSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Töiden puolesta päädyin ensimmäistä kertaa Habitare-messuille. Olen rampannut Matka- ja Lapsimessuja (note to self: seuraavaksi ehkä Kirjamessut!), mutta nyt oltiin oman mukavuusalueen ulkopuolella. Toki omassa yritystoiminnassa isoin asiakas on eettisen sisustuksen puolelta ja siksi olen vähän kiinnostunut asiasta, mutta olen vähän laiska sisustamaan (tai siivoamaan, ja harmonisesta sisustuksesta on aika vähän iloa jos se on pyykkikasan alla) ja olen sellainen hamstraaja, joka ei osaa pysyä yhdessä tyylissä vaan vetää koko skaalan läpi pelkistetystä industrial-tyylistä etnisen boheemiin värioksennukseen. Että ei niitä sisustusjuttuja täällä tule jatkossakaan kauheasti olemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten ehkä muistatte, myimme suunnilleen koko omaisuuden kun muutimme Espanjaan ja kun palasimme Suomeen oli koko kalustus hankittava suunnilleen alusta asti. Kun on kerran myynyt kaikki tavarat (en suosittele) niin huonekaluihin suhtautuu jo valmiiksi vähän negatiivisesti, sillä joskus siitä kaikesta on taas hankkiuduttava eroon. Jos en minä, niin joku muu. Siksi olen aika ylpeä, että sänkyjä ja ruokapöytää lukuunottamatta meille on kaikki hankittu kierrätettynä ja nopeiden ratkaisujen sijaan olen rauhassa haalinut tavaraa Facebook-kirppiksiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Habitare ehkä siksi tuntuikin vähän ristiriitaiselta: tosi paljon kaikkea kivaa ja kiinnostavaa, mutta kun on taas messuhallin verran kaikkea minkä tarkoitus on innostaa ihmiset ostamaan… mitä kaikella tällä tavaralla tehdään? Olen viettänyt nyt jonkin verran aikaa Tori.fi:ssä ja se muodista menneiden huonekalujen määrä on ahdistava. Jatkuva tarpeettoman tavaran tuottaminen tekee pahaa, vaikka löydän oman paikkani siinä ketjussa, mukana haaveilemassa konjakinvärisestä nahkasohvasta sen sijaan että kelpuuttaisin jonkun tympeän tummanruskean massiivisen mallisen kasarisohvan sieltä nettikirppikseltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kutsuni sain töiden kautta Wood Mind-nimiseltä huonekalupuuseppäparilta, jonka osastolla oli aivan ihanan pehmeää, Billnäsin verstaalla rakennettuja huonekaluja (ja ruukkuja ja korvakoruja ja leikkuulautoja…). Meiltä puuttuu kokonaan kirjahylly, joka tietenkin olisi oleellinen koska haluan päteä kaikille kyläilijöille sivistykselläni, jota tietenkin kirjojen määrä ja laatu korreloi. Olin alunperin ajatellut, että alan metsästämään vanhaa Lundiaa jostain second hand-kaupasta, mutta nyt myös vaihtoehtoisesti matalan ja pitkän kirjahylly/lipaston yhdistelmä teetettynä alkoi kiinnostaa. Sekin on aika eettinen vaihtoehto, vaikka uusia materiaaleja vaatisikin: Jennalle ja Jannelle ne tulevat pääasiassa Suomesta, ja ympäristökysymyksistä puhuimme pitkään perjantaina messujen lomassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen lisäksi löysin itseni fiilistelemästä vaikka mitä tilpehööriä ja koriste-esinettä, jolle ei oikeasti kotona ole tarvetta tai tilaakaan. Esimerkiksi asia mitä ei sadan hiuspannan nainen kaipaa on Gauhaurin ihanat hainhampaat, joiden ansiosta 90-luvun hiusjutut alkoivat näyttää tosi hyviltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kierrätyskeskus oli hyvin edustettuna. Koska olen autoton ja aika harva ajokortillisista kavereista pääsee pakun kanssa avuksi, olen ollut huono hyödyntämään Kierrätyskeskuksen kuljetuspalvelua. Ja ihan rehellisesti sanoen tämä selvisi mulle vasta tätä postausta kirjoittaessa, siihen asti luulin että kotiin kannettuna saa vaan kun tilaa about Ikeasta. Nyt nolottaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Astioiden lisäksi mun suurimpia heikkouksiani sisustuspuolella on matot. Niiden kanssa puljaan päivittäin oman työn puolesta, ja tietty messuilta löytyi taas niin paljon lisää kaikkea kivaa, että lattiapinta-ala loppuu varmasti kesken. Yllä on Finarten Vilpola Hiekka-matto, joka on valmistettu kierrätetystä nahasta ja juutista Pohjois-Intiassa. Aivan hel-ve-tin hieno. Ja sitten sisäinen hippini, Väli-Amerikassa nuoruuden merkittävät vuodet viettänyt hörhö löysi ihanan Frazadan. Frazada tuo Suomeen Perussa paikallisten pientuottajien valmistamia tekstiileitä, etenkin mattoja, paksuja peittoja ja tyynynpäällisiä. Upeita värikkäitä, taidokkaita käsityötuotteita, jotka on muuten by the way laatuun, taustaan ja työmäärään nähden aivan liian edullisia. Haluaisin isomman kodin vain ja ainoastaan siksi, että voisin ehkä vuorata seinätkin mattotaiteella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olihan siellä kaikkea muutakin mitä halusin. En siis tarvinnut, enkä kyllä ostanutkaan, kun onneksi palkkaa tulee taas vasta ensi viikolla. Sanna Paakin hirvennahkalaukut olivat kauniita, yksinkertaisia ja käytännöllisiä. Harmi, että mulla on noin 39 laukkua enkä oikein mitenkään pysty perustelemaan uuden hankintaa. Ja sitten oli Empathy Movement, joka on Suomen Pakolaisavun ja Tikaun yhteistyöprojekti, johon kuuluu mm. pakolaisena saapuneiden naisten työllistämismahdollisuuksien kasvattaminen. Oheistuotteena syntyy esimerkiksi kangaskasseja, joissa on lempeä sanoma, ja lamppuja joihin voi kirjoittaa viestejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin ylpeä, kun en lähtenyt kotiin esimerkiksi Store of Hopen unelmanpehmeässä oranssinpunaisessa neuleessa vaan ainoa messumuisto oli tietenkin messulakut. Ehdin myös lyhyen visiitin aikana todistaa useamman pintamateriaaleista syntyneen perheriidan, ja taaperoiden perässä hikisinä tuskailevia äitejä (alueella oli toki Habi Kids-lastenalue, mutta eihän siellä nyt koko aikaa kukaan jaksanut hengailla). Olin lopulta iloinen, ettei ollut rahaa tai aikaa enempää käytettäväksi ja noihin muutamaan löytöön ehdin tutustua tarkemmin myöhemmin. Tässä on nyt kahdeksan kuukauden ajan rakannettu taas kotia, ja meillä on yhä niin tyhjää että kaikuu, mutta lopulta olemme kaivanneet, saati tarvinneet, hyvin vähän mitään. Kunpa muistaisin sen kaiken ihanan materian edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VANNOMATTA PARAS

P7103256.jpeg

Hei muistatteks te kun alle puoli vuotta sitten kirjoitin että en muuta enää ikinä tai ainakaan tänä vuonna? No arvatkaa mitä! Me muutetaan! Siinä se nyt oikeastaan on, tiedotettava tältä rintamalta. Olen lähtenyt jälleen kerran vähän soitellen sotaan sillä nykyinen asunto on irtisanottu mutta uudesta ei ole vuokrasopimusta, mutta tässä on ollut viime aikoina jotenkin kosminen karma tai muut asiat niin hyvin kohdallaan, että luottavaisin mielin uskon että huomenna tämäkin asia on hoidossa.

Mikään kovin dramaattinen muutto ei kuitenkaan ole edessä, koska siirrymme, jos suunnitelmat toteutuvat, yhden rapun verran vasemmalle ja kerrosta alas päin – ja saamme oman pihan, saunan ja yhden huoneen lisää. Siitä tulee majapaikka mummille, joka käy paljon kaupungissa auttamassa lastenhoidossa ja elämänhallinnassa. Nyt voin taputella tyytyväisenä itseäni selkään kun en ehtinyt ripustaa tauluja, asentaa kattolamppuja enkä edes purkaa kaikkia laatikoita, laiska kun olen. Nyt kuvittelisin että tämä muutto menee niin sanotusti vasurilla.

Jos mietin, miten syvissä vesissä vuosi sitten sukeltelin niin nyt tuntuu, että magneetin napa on vaihtunut ja loputtomien vastoinkäymisten jälkeen (ei niitä nyt niin paljon ollut, mutta muistanette että olen perusluonteeltani lievään dramaattisuuteen taipuvainen, sori siitä) olen jossain kivojen asioiden kierteessä. Tietenkin tällaisen ääneen sanominen on varma tapa jinxata homma ja luultavasti aamulla herään niin että meille on tullut vesivahinko, kaikki velat erääntyneet maksettavaksi ja varmaan yksi lapsistakin on karannut ikkunasta yön aikana. Ehkä sitä vähän uskaltaa iloita. Kohottaa maljan sille, että joskus elämä tarjoaa iloisia yllätyksiä ja jos sähköpostiviestittely vuokranantajan kanssa pitää niin myös joustoa ja apua. Ja kuinka yksi itselleni monen vuoden ajan netin kautta tuttu tyyppi, jota en kuitenkaan ole koskaan livenä tavannut, tarjoutui auttamaan taloudellisesti jos tulisi tiukka paikka – kiitollisuushörhö sisälläni herää ja haluaa laittaa kaiken alle #kiitollinensiunattuonnellinen hahstagin, mutta ehkä nyt vaan vaikenen onnestani, koska suomalaisten sananlaskujen mukaan tämä postaus on varma tapa pilata kaikki.