YLPEÄSTI ANDALUCIALAINEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää! Me ei sitä juhlita ollekaan, paitsi kyllä vilkaistiin Koirien Kalevala-kirjaa. Mauri Kunnas on kyllä suomalaista kulttuuria parhaimmillaan. Söimme myös lettuja, sekin oli aika suomalaista. Mutta jos ulkona ei olisi maailmanluokan myrsky, olisimme varmaan jossain pihalla juhlimassa ihan toisenlaista kulttuuria. On nimittäin myös Día de Andalucía, nykyisen kotialueemme päivä. Ja paikalliset olivat ainakin suunnitelleet ottavansa siitä kaiken irti, kunnes karmea sää sotki nekin suunnitelmat. Ylpeitä he ovat silti ja suhtautuvat tähän eteläespanjalaiseen itsehallintoalueeseen hyvin voimakkaasti tunteella. Ne surullisenkuuluisat koulun vanhempien Whatsapp-ryhmät ovat piipanneet erilaisia ”Ylpeästi andalucialainen”-meemejä ja juhlapäivän toivotuksia, ilman hitustakaan ironiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus joulun aikoihin kirjoitin tästä viimeksi, kuinka täällä paikallisten ylpeys kulttuuristaan tekee vaikutuksen. Toki kulttuurikin on komea – vaikka itse keksin paljon parannettavaakin. Mutta oli kyse puvuista, musiikista, esityksistä, ruoasta… kaikkeen suhtaudutaan intohimoisesti, vakavasti, erittäin vahvalla kansallisidentiteetillä. Olen myös usein miettinyt omaa suomalaisuuttani verrattuna polleisiin espanjalaisiin. Kuinka itse enemmänkin vaivaannun siitä, jos joku kulkee Suomi Leijona-riipus kaulassaan ja julistaa suomalaisuuttaan, mutta täällä parvekkeilta liehuvat Espanjan liput sekä jopa tosikkomainen suhtautuminen omaan historiaan herättää ihailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki tämä on tällaiselle peräpohjalaiselle myös hyvin eksoottista. Kuokin aina kaikissa kulttuuritapahtumissa mihin pääsen, sillä minusta on ihana vakoilla perinteitä ja erityisesti pukuja, vaikka en aina ymmärräkään mistään mitään. Esimerkiksi klassista flamencokulttuuria on uudistettu hienosti ja moderni ja mennyt yhdistyvät usein kauniisti puvuissa ja juhlamenoissa. En osaa kuvitella, että Suomessa kaikki pukeutuisivat tosissaan kansallisasuihin viikon ajaksi, mutta täällä se on kesäisen ferian aikaan monelle odotettu kohokohta. Päästä pukemaan upea (ja varsin arvokas) puku ja pyörimään siinä kaupungille. Tästä iloitsevat kaikki sukupolvet, eikä kyse ole vain vanhojen ihmisten nostalgiankaipuusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Odotan innolla pääsiäistä, jota en ole ennen Andalucíassa elänyt. On kuulemmat hienoja kulkueita, paljon erilaisia tapahtumia ja kirkonmenoja. Sitten pian on jo taas feria – Suomen-lomakin järjestettiin niin että ehdimme mukaan feriaan. Pojat ovat hieman hämillään, etenkin kun viime viikolla koulussa päivää juhlittiin andalucialaisissa asuissa (joita ei tietenkään Suomi-pojilla ollut). Toisaalta siinä missä paikallisten ylpeys omista juuristaan kiehtoo, on suomalaisessa kulttuurissa yhtä paljon hyvää. Kyllä täällä kaivataan tasa-arvoa, rehellisyyttä, saunaa ja luontoa, marjoja ja metsää, Ultra Brata ja suomalaista sarkasmia. Joten hyvää juhlapäivää, kumpaankin kotipaikkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LONTOOPÄIVÄN PLUSSAT JA MIINUKSET

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikko sitten vietettiin maanantaita sateisessa (tietenkin!) Lontoossa. Olimme saapuneet Englantiin lauantaina: lentäminen suoraan Gibraltarilta on yhä huomattavan helppo ja halpaa, meiltä oli suorat lennot 140 euroa ja matka-aika, reilu 2 tuntia, on todella inhimillinen. Mutta matka Gatwickin lentokentältä keskustan Pizza Expressin kautta upealle maaseudulle kestikin sitten noin kahdeksan tuntia, joten sunnuntai vietimme landella hengaillen, keilaten, leikkien ja minä loikin mudassa hyvien valokuvien perässä.

Maanantaina suuntasimme taas noin 40 minuutin junamatkan Lontooseen. Koska aikaa oli varsin rajallisesti, olimme sopineet listalle British Museumin, Disney-kaupan sekä kaksikerrosbussin. Aloin kyllä viime hetkellä miettiä, olisiko British Museum – yksi omista lapsuuden suosikeistani – pitänyt vaihtaa Science Museum käyntiin, sillä Science Museum on kuulemma lapsille aivan huikean hieno ja toiminnallinen kokemus. Muumiot kuitenkin voittivat. Sitten lyhyt ja ytimekäs listaus siitä, millainen oli noin 10 tuntia Lontoossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

+ Tarjonta tekemisen suhteen. Jos kaupungissa asuu lähes 9 miljoonaa ihmistä, ei sitä kierretä päivässä eikä varmasti edes viikossa. Jo pelkkään British Museumiin olisi saanut uppoamaan pari vuorokautta. Tylsähkön La Línean jälkeen runsaudenpula tuntui ihanalta. Seuraavalle kerralle jäivät se bussiajelu (onneksi doubledeckereillä voi ajella myös Gibraltarilla, joten tämän ohjelmanumeron ohitus ei aiheuttanut suurempaa draamaa), kierros London Eye-maailmanpyörässä, Tower Bridge ja niin moni muu nähtävyys ja tehtävyys.

-Kaaottisuus. Onneksi 7-vuotias on jo sen ikäinen, että hän liikkuu nohevasti itse metron porteista ja sukkuloi ihmisten keskellä, mutta varsinkin ruuhka-aikaan matka juna-asemalta Gatwickin lentokentälle oli melkoinen koettelemus (länsimaisen ihmisen ongelmia, tiedän). Sisäänpääsy metroasemalle suljettiin suoraan nenän edestä liiallisen ruuhkan takia ja siirtymät kestivät off-peak aikoinakin todella kauan. Esikoiselle nousivat pettymyksekyyneleet silmiin kun Big Ben oli täysin paketissa eikä hän päässyt näkemään kuuluisaa kellotornia, itseäni lievästi ahdisti vartijoiden ja erilaisten turvallisuusihmisten raskas aseistus, joka tietenkin on varsin ymmärrettävä viime aikojen tapahtumien jälkeen.

+ Britit. Paitsi että rakastan kuivaa huumoria ja sellaista tietynlaista ylhäistä pidättyväisyyttä, niin ne käytöstavat! Täällä Etelä-Espanjassa ollaan kyllä ystävällisiä ja iloisia, mutta ei juuri huomioida muita ihmisiä. Lontoossa taas siellä ruuhkametrossakin muistettiin käytöstavat, odotettiin omaa vuoroa ja oltiin kohteliaita. Asiakaspalvelu oli hetkittäin vähän ”off”, esimerkiksi ravintolassamme ja museokäynnillä, mutta pääasiassa teki vain mieli halailla näitä hieman varautuneita, mutta sopivan ironisia brittejä. Kyllä, yleistän nyt todella kovasti.

– Hintataso. Eihän tästä saisi valittaa, kun on itsestäänselvää ettei Lontooseen mennä säsätöbudjetilla, mutta vaikka emme shoppailleet (koska 7-vuotias varsin napakasti ilmoitti että yhteenkään vaatekauppaan ei mennä, ja koska hän oli oikeassa, suostuin) ja ravintolassa syöminen oli ihan kohtuullisen hintaista, niin kaikki muu tuntui maksavat. Parissa päivässä juna- ja metrolippuihin meni ainakin sata euroa, enkä sinällään tahdo tästä valittaa koska pääsimme liikkumaan paikasta toiseen… mutta valitan kuitenkin. Muuten ramppaisimme Lontoossa varmaan kaiken aikaa, mutta lentolippujen hinta triplaantuu heti kun poistumme edes kentältä.

+ Museot. Vaikka tämä nyt menee samaan kategoriaan noin yleisesti aktiviteettien kanssa, niin en pääse yli siitä, miten upea museotarjonta kaupungissa on. Vaikka eräs paikallinen olikin hämmästellyt, miksi British Museumia sanotaan brittiläiseksi: ”siellähän on vain tavaroita, mitä olemme varastaneet muilta kulttuureilta!”. Noh, meillä oli alun perin tarkoitus keskittyä lähinnä muumioihin mutta harhailimme lopulta läpi lähes koko museon (koska olimme liian laiskoja tutustumaan pohjakarttaan ennen kuin eksyimme…). Ja tämä oli ilmainen (paitsi narikkamaksu), kunnes pääsin museokauppaan…

-Ruokatarjonta. Olin hieman yllättynyt, että jopa Oxford Streetin kulmilla oli melkein mahdotonta saada pubiruokaa iltapäivällä. Luulin, että keittiön sulkeminen lounas- ja illallisajan välillä olisi vain espanjalainen ilmiö, mutta me kiersimme turhaan aika monta pubia fish and chipsien toivossa. Lopulta löysimme astetta siistimmän ”hipster-pubin” Adam & Even, joka oli ”ihan okei”. Annokset olivat isoja ja kohtuuhintaisia, fish & chipsin kalalla oli täydellinen olutkuorrutus ja lapsiin suhtauduttiin mukavasti. Kuitenkin tarjoilu oli hidasta ja vähän sellaista huolimatonta, ja paikan fiilis hieman kalsea. Nyt täytyy sanoa, että jos ei oltaisi oltu vähän oudolla aikataululla liikkeellä paluulennon takia, olisimme varmaan panostaneet syömiseen enemmän enkä siitä silloin varmasti murisisi.

+ Matkaseura. Tämä nyt on vähän ”ulkolontoolaista”, sillä toin oman seuralaisen mukanani ja tämä olikin ensimmäinen oikea äiti-poika-matka. Ja miten mahtavaa olikaan reissata lapsen kanssa, joka jaksoi valittamatta kävellä ja kiertää ympäri Lontoota, istua junassa ja metrossa, ihmetellä, kysellä (ja vielä kuunnella vastaukset!) ja miten superinnoissaan hän oli kun pääsi lopuksi vielä lelukauppaan. Sata sydäntä tähän.

-Meghan & Harry-lautasia ei ollut vielä saatavilla! Hitto. Olin toivonut, että mukaan olisi tarttunut jotain krääsää ennen kuninkaallisia häitä toukokuussa. Noh, ehkä ihan hyvä näin – tuli niistä ”käsimatkatavaroista” noottia kotimatkalla jo muutenkin.

NE EKAT OMAT ESPANJAN SYNTTÄRIT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska olen aika paljon kertonut täällä siitä, millaiselta espanjalaisten lasten syntymäpäiväjuhlinta on näin muukalaisen näkökulmasta näyttänyt, halusin raportoida toki myös meidän ensimmäisistä omista juhlista. Tällä kertaa kunnian olla päivänsankari sai keskimmäinen, joka täyttää ensi viikolla kokonaiset kuusi vuotta. Siitäkin tekisi mieli kirjoittaa, mutta toisaalta huomaan, että vaikka puhun ehkä lasten vasenkätisyydestä tai koulupäivistä tai puheterapiasta, jätän suuremmat luonneanalyysit yhä useammin tekemättä. Pyysin kyllä keskimmäistä kuvailemaan itse itseään, mutta häntä ei huvittanut. Juhlien jälkeen väsyttää, eikä taida olla tämä itsetutkiskelu muutenkaan vielä 6-vuotiaiden juttu. Mutta sen sanon, että hän on kerrassaan ihana.

P2242034.jpg

Olimme varanneet juhlapaikan hyvissä ajoin. Kutsuimme – kuten tapoihin kuuluu – koko luokan eli 24 lasta sekä expatystäviemme kolme lasta. Ja mukaan kuuluvat tietenkin äidit, isät, jopa isovanhemmat sekä sisarukset. Olin salaa helpottunut, kun vierasluku ”jäi” lopulta yhdeksään lapseen. Keskimmäinen on ehtinyt kuitenkin tottua jo niin vauhdikkaisiin ja isoihin juhliin, että harmitteli vähäistä vierasmääräänsä. Laatu onneksi korvasi määrän. Meillä oli tosiaan vuokrattuna paikallinen juhlatila, jossa viidelletoista lapselle mitoitettu juhlinta maksoi 140 euroa. Tähän kuului lasten ”ruoka”, eli leivät kinkulla ja Nutellalla, juoma (kaakaota, ananasmehua tms) sekä suklaapatukka. Aikuisten tarjoilut hoidimme me ja aikuiset saivat hakea ”open bar”-tyylillä tiskiltä toivomansa juomat. A-oikeudet oli, mutta häveliäästi kaikki joivat lähinnä cokista tai kahvia.

Hintaan sisältyi myös viihdytystä: kasvomaalausta, rajatusta valikoimasta toivomamme hahmon vierailu sekä leikitystä. Leikit olivat kyllä hieman tuskaisia, kun yli puolet osallistujista eivät ymmärtäneet espanjaa. Meno oli muuten perinteisen kaoottinen ja taustalla soi Shakiraa ja Enrique Iglesiasta. Hieman haikailin Kikattavan Kakkiaisen ja perinteisen lastenmusiikin päälle, mutta maassa maan tavalla. Olimme aiemmin vitsailleet tekevämme tarjoamiset suomalaiseen tyyliin, porkkanatikkuja ja cocktailpiirakoita, mutta suosiolla otimme espanjalaisen tarjoilun. Eli ostimme sipsejä, donitseja, muutaman espanjalaisen munakkaan, naksuja ja makkaraleipäainekset joista aamulla väkersin parikymmentä sämpylää.

kasvomaalaus-juhlissa.jpg

Pienemmän porukan ansiosta juhlissa ehti seurustella vieraiden kanssa. Useimmille vanhemmille nämä syntymäpäivät ovat sosiaalinen tilaisuus eikä tulisi mieleenkään, että lapset jätetään onnellisina juhlapaikan ovelle ja kadotaan pariksi tunniksi omille menoille. Ei sillä, itse kyllä pidän suomalaisesta systeemistä jossa vanhempien ei tarvitse istua small talkkaamassa paria tuntia katsoen sitä lasten sokerihumalan nousua ja laskua. Lopuksi keskimmäinen avasi lahjansa barbaarisin ottein ja heitteli lahjaksi tulleet vaatteet ympäri juhlatilaa. Onneksi tähän suhtauduttiin ymmärtäväisesti – pehmeät paketit nyt vain eivät ole yleensä suosittuja.

pomppulinna-synttareilla.jpg

Ihan halvimmasta päästä nämä hipat eivät olleet, mutta täällä lasten juhliin halutaan panostaa. Tarjoiluineen ja tilavuokrineen sekä pikkaisen ylihintaiseen kakkuun meni yhteensä noin 330 euroa, mikä tuntui suhteellisen samalta suomalaisen hintahaitarin kanssa. Mutta helpot nämä hipat olivat; lähdimme liikkeelle hieman myöhässä mutta saimme tarjoilut esille muutamassa minuutissa, henkilökunta hoiti loppusiivouksen ja me vain lähdimme puolikkaan kakun kanssa kotiin. Synttärisankari on väsynyt ja tyytyväinen, ja sehän tässä on pääasia.

APUA, MEILLÄ ASUU VASURI!

En nyt ole ihan 100% varma onko tämä aivan oman postauksensa arvoinen asia, mutta tämä oli nyt tällainen ”yllättävä” tilanne lastenkasvatuksessa. Ei sillä, että tähän asti vanhemmuus olisi sujunut ilman suurempia pohdintoja, mutta nyt kuopus pääsi ikään kuin yllättämään. Olemme kyllä huomanneet, että hän tarttuu usein toimeen vasemmalla kädellä, mutta olen jotenkin ajatellut – en mitenkään tarkoituksella vasenkätisiä syrjivästi – että hänen kätisyytensä ei ole vielä vakiintunut. Koska siis… koko muu perhe on oikeakätinen, ja olen tällaisena enemmistö-oikeakätisenä ottanut tämän hyvin oletusarvoisena ominaisuutena. Tiedän, etuoikeutetun puhetta. Siksi otankin mielelläni vastaan vinkkejä siitä, miten edesauttaa vasenkätisen lapseni sopeutumista oikeakätiseen yhteiskuntaan.

Olin kai elänyt niin, että kielsin totuuden; en ollut lainkaan reagoinut siihen, että 3-vuotias tosiaan taitaa olla vakaasti vasuri eikä hän enää lainkaan piirrä tai leikkaa oikealla. Kun eräs ystäväni totesi asian niin olihan se itsekin tunnustettava. Ensimmäiseksi tilaukseen lähtivät vasenkätisten sakset, jottei poikaparan tarvitse vääntää käsiään oudosti askarrellessaan. Mutta mitä muuta erityishuomiota hän tarvitsee? Kyllä, tiedän, että kyse on varsin tavanomaisesta asiasta ja erittäin luonnollisesta jutusta, mutta koska en ole ennen kohdannut arkisia haasteita kätisyyden takia, en osaa hahmottaa onko jotain muuta millä voin auttaa lasta toteuttamaan itseään ilman rasitusvammoja. Koulu jännittää, koska täällä koulussa kirjoitetaan melkoista vänkyräkaunoa ja pelkään, ettei välineistössä ole välttämättä huomioitu tätä seikkaa.

En nyt ala enempää ylireagoida, koska lapsihan on – kätisyydestä viis – noin yleensä superlahjakas ja aivan täydellinen. Mutta jos on vinkkejä esimerkiksi hyvistä hankinnoista niin ne otetaan ilolla vastaan. PS. Kuvat ovat sieltä kokkauskerhosta, jossa hänen ihanuutensa valmisti ihan itse couscousin. Lopputulos ei ollut mieleinen, mutta siitä emme voi varmaan syyttää saksia…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA