LASTEN KANSSA IRTI MAASTA-KESKUKSESSA

Esikoinen kävi aikoinaan kumminsa kanssa Tampereella Irti Maasta-keskuksessa Tullitorilla, ja oli lumoutunut. Hän kun on perinyt multa korkeanpaikankammon ja oli ollut vähän varautunut, mutta olikin ylittänyt itsensä. Niinpä lapsen silmät syttyivät kun kävi ilmi, että samanlainen kiipeilykeskus oli avattu metroradan varrelle, Kalasataman surullisen kuuluisaan kauppakeskukseen Rediin – siellä voi kiipeilysession päätteeksi järjestää seuraavaksi ohjelmanumeroksi eksymisen, sillä kahdessakaan vuodessa en ole siellä oppinut navigoimaan.

Mäkin lupauduin voittamaan pelkoni ja kiipeilemään lasten kanssa, joten suunnattiin sinne eräänä sunnuntaina koko porukan voimin: minä ja 6-, 8- ja 10-vuotiaat nuorisolaiset. Ja nyt täytyy sanoa, että vaikka meillä oli todella hauska kiipeilysessio, oli näin erityisaikoina järjestelyissä niin paljon moitittavaa että postaus meinasi jäädä kirjoittamatta. Kirjoitin asiasta palautetta yritykselle, mistä sain nopean ja pitkän vastauksen. Halusin nähdä, puututaanko epäkohtiin (jotka kuulemma pääasiassa johtuivat henkilökuntavajeesta), ennen kuin kirjoitan. Niinpä kävin vielä syyslomaviikolla nuorempien kanssa testaamassa Irti Maasta-kiipeilykeskuksen uudestaan, ja tällä kertaa kokemus oli paljon parempi.

Tunnin kiipeily maksaa 16 euroa per henkilö, ja se sisältää opastuksen varttia ennen ennakkoon varattavan kiipeilyajan alkua sekä valjaat. Kiipeillä voi joko sisäliikuntakengillä tai sukkasillaan, tai tosi pro’t tietenkin käyttävät kiipeilykenkiä. Valjaat ovat itsevarmistavat, eli kiipeily seinillä (jotka ovat siis jokainen pari metriä leveitä pätkiä, joissa on oma teemansa ja eri tasoisia otteita) tapahtuu itsenäisesti. Ensimmäisellä kerralla neljäsluokkalainen ymmärsi valjaiden kiinnittämisen jujun, ja toisella kertaa myös nuoremmat oppivat kiinnittämään ja irrottamaan itsensä kiipeilypisteeltä. Mutta ensimmäisellä kerralla aikuisen apua varmasti tarvitaan.

Tunti oli juuri sopiva aika seinien valloituksiin. Siinä ajassa loppui lapsiltakin käsivoimat. Hinta-laatusuhde on tällä touhulla todella kohdallaan. Lapset pystyivät valloittamaan lähes jokaisen seinän ja haastetta riitti aikuisellekin – varsinkin jos ei uskalla laskeutua valjaiden varassa vaan peruuttaa takaisin lattialle. Lasten suosikki olivat viiteen metriin kohoavat tolpat, ja mäkin uskalsin ylös asti (ja alas, peruuttaen, mikä sai alhaalla jonottavat lapset lievästi sanoen hermostumaan). Pidän todella paljon tällaisesta toiminnallisesta tekemisessä, missä on tarjolla paljon onnistumisen kokemuksia. Aikuisella tuntui ojentajissa seuraavana päivänä.

Kritiikki ensikäynnillä liittyi ruuhkaan; tällä hetkellä kiipeilyhetkeen voi osallistua maksimissaan 25 henkeä ja meidän kanssa samaan aikaan oli kiipeämässä mm. synttäriporukka, jolla ei ollut tarpeeksi apuna aikuisia. Henkilökuntaa, joka sinällään on pirteää ja ystävällistä, ei riittänyt ohjaamaan tai auttamaan ja lopulta meillä oli monta eri seuruetta lapsia ja aikuisia sekoilemassa pienellä alueella. Sen lisäksi käsidesiä ei ollut tarjolla eikä korona-ajan ohjeistuksia käyty läpi.

Yritys vastasi palautteeseen asiallisesti ja kiitettävän ripeästi. Niinpä kun syyslomalla arkiaamuna palasimme Redin Irti Maasta-puistoon, oli (omalla tavallaan) ilo että vastassa oli henkilökunta kasvomaskeissa. Meidän lisäksi kiipeilemässä oli tuolloin vain kaksi muuta henkilöä, eli uskallan suositella noita aikaisia arkivuoroja ja välttämään sitä sunnuntai-iltapäivää.

Olen todella iloinen, että on tällaisia matalan kynnyksen liikuntapaikkoja hyvien kulkuyhteyksien päässä ja toivon, että meillä säilyy kiipeilypaikka lähellä kotia korona-aikojenkin yli. Lapsille tämä nousi ehdottomasti yhdeksi suosikkiaktiviteeteista, ja ymmärrän kiipeilyn viehätyksen myös aikuisille – toki en itse aio enää koskaan mennä kiipeilemään, koska viihdyn paremmin mukavuusalueellani.

LUKEMISELLE PYHITETTY LOMA

Kaupallinen yhteistyö: Lukuloma

Uskotteko jos sanon, että me rakastamme lukemista? Lapsilla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja: olen kanavoinut kaiken ”futismutsiuden” siihen, että olen pakottanut heidän kirjastoon, lukenut silloinkin kun heitä ei ole kiinnostanut ja tuputtanut omia lapsuuden lempikirjoja minkä kerkiän. Sanoisin, että kyse on ennen kaikkea laiskuudesta. Lukeminen on matalan kynnyksen laji, ei tarvitse liikkua mihinkään sängyltä, voidaan olla samassa kasassa sohvalla ja silti jokainen uppoutuneena ihan erilaiseen maailmaan. Kävin puhumassa tästä harrastuksesta myös eräällä videolla.

Nyt kun sattuneesta syystä tällä syyslomalla emme liiku kovin kauas kotikorttelista, on entistä tärkeämpi päästä vähän pakoon harmautta ja kylmyyttä. Olette varmasti myös kaikki kuulleet, että olin joskus noin sata vuotta sitten vaihto-oppilaana Karibialla. Ja niihin Dominikaanisen tasavallan tunnelmiin on helppo palata kirjojen kautta. Yksi omia suosikkejani on dominikaanikirjailija Junot Díaz, jonka kirjat kertovat usein kahden kulttuurin arjesta. New Yorkissa asuu melkein miljoona dominikaania, ja Díazin kirjoissa seikkaillaan latinoperheiden ja amerikkalaisen unelman välimaastossa – toisinaan aika karulla tavalla. Ja mikä riemu, että häneltä on myös ilmestynyt lastenkirja. Se on englanniksi, mutta saatavilla mm. kirjastoista. Mielikuvituksen mahdista ja myös erilaisista taustoista kertova kirja kiinnostaa varmaan myös aikuisia.

Tykkään lukea lapsille myös englannin- ja espanjankielistä kirjallisuutta (siis lasten kirjoja; pystyn simultaanitulkkaamaan Pipsa Possun supermercadossa, mutta kovin haastavaa kirjallisuutta en lähde tulkitsemaan). Tämä kuulostaa nyt kovin elitistiseltä, mutta kyse on lähinnä siitä, että olen hulluna kauniisti taitettuihin ja kuvitettuihin lastenkirjoihin ja tuon niitä aina kilokaupalla ulkomailta. Sen lisäksi tämä pitää yllä omaa kielitaitoa. Sen sijaan esimerkiksi meille ilmestyneet saksankieliset kirjat eivät oikein taivu, niissä ihaillaan pelkkiä kuvia.

Meidän syysloman menovinkki on siis kirjasto ja kirjojen sivut. Lapsille sain jokin aika sitten kaksi täydellisesti matkojen suunnittelemiseen sopivaa teosta: Lasten Matkaopas Eurooppaan (saatu) sekä Kuinka lentokenttä toimii (saatu). Molemmissa on mainiot kuvitukset ja paljon tietoa, mitä erityisesti 10-vuotias lukija arvostaa. Näiden avulla voidaan jo vähän valmistautua siihen, että ehkä ensi kesänä pääsemme taas hieman Herttoniemeä pidemmälle.

Kuopuksen rakkain kirja leikki-ikäisenä oli Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Pulmu reissaa – sitä hän haluaa yhä silloin tällöin lukea uudestaan. Ja kun muutimme Espanjaan, oli hyvä valmistautua muutoksiin Camilla Mickwitzin Jason muuttaa maasta-kirjan kanssa. Toki toivon, että meidän muuttomme oli vähän vähemmän dramaattinen kuin Jasonilla. Tällä hetkellä seikkailemme Tylypahkassa, sillä esikoisen kanssa tahkotaan yhä läpi Harry Pottereita, ja Matiaksenmetsässä, koska luen nuoremmille Ronja Ryövärintytärtä. Jos jotain kirjaa haluan suositella syyslomalle aikuisille niin Siina Tiuraniemen Jäämerta, jossa ajan hengessä harrastetaan kotimaanmatkailua ja lopulta löydetään itsensä (kirjaimellisesti) hyvin pohjoisesta. Lisää kirjavinkkejä lomalle löytyy myös Lukuloman sivuilta ja mm. Kristan blogista!

Mulle lukeminen on parasta lomatekemistä. Ja olen onnellinen, että myös lapsilla on ollut toiveissa lukemista (ja tietenkin myös kylpylää, kiipeilypuistoa ja Pokemon-metsästystä). Saa vinkata omia suosikkejaan, niin lapsille kuin aikuisille. Instagramin puolella on vielä pari päivää arvonta, jossa voi voittaa niin lapsiin kuin aikuisiin vetoavan visuaalisen kirjaelämyksen, Julius on merenneito.

KARANTEENIKUULUMISIA

Tämä vuosi ansaitsee arvostusta siitä, että se on ollut johdonmukainen.

Johdonmukaisesti aika kakka, jos multa kysytään. Vielä vuoden alussa olin täyden kalenterini kanssa salaa helpottunut, kun tuli peruutus – edes yksi meno vähemmän – mutta nyt olen valmis lupaamaan etten enää koskaan keksi tekosyitä kieltäytyä kutsusta tai liioittele lapsen nuhaa. Kunhan siis kyse ei ole mistään Teams- tai Zoom- tai Skype-palavereista, niissä saattaa yhteys pätkiä tulevaisuudessakin.

Mua haastateltiin Kotivinkkiin viime viikolla, aiheena nimenomaan se, miten olen ”oppinut elämään” korona-ajan epävarmuuden kanssa. Kun on tottunut suunnittelemaan, miltä tuntuu kun luvassa ei ole yhtään lomaa ulkomaille. Olin varmaan vähän huono haastateltava, nimittäin en ollut enää kovin dramaattinen kaukokaipuuni kanssa. Kyllä, ikävöin etenkin Espanjaan, mutta samalla en enää odota mitään. Nykyään se, että saa syödä lounaan ravintolassa ystävän kanssa on jo omanlaisensa saavutus.

Mutta sitten maanantaina tuli soitto, jota olin jo ehtinyt odotella. ”Helsingin kaupungin epidemiologisesta keskuksesta terve…”. Olin altistunut edellisellä viikolla, melko ohimennen ja epätodennäköisesti mutta riittävästi joutuakseni karanteeniin. Tätä on luvassa vielä viisi päivää.

Kotona hengailuun olen jo ehtinyt tottuakin, en ole tainnut viikkon pitää jalassa muuta kuin villahousuja. Mutta nyt harmitti, sillä oikeasti meidän olisi pitänyt lähteä torstaiaamuna Ahvenanmaalle pressimatkalle esikoisen kanssa. Ensimmäinen loma kaksin hetkeen, pientä etäisyyttä pääkaupunkiin. Ohjelma oli huikean kiinnostava – niin mielenkiintoinen, että meidän pitää varmaan suunnata saaristoon omatoimimatkalle… kunhan tämä ”helpottaa”.

Esikoisen osalle on sattunut eniten kivojen juttujen peruutuksia. 10-vuotissynttäreitä ei ole edes vietetty. Syntymäpäivälahjaksi suunniteltu matka Lontooseen piti siirtää jonnekin mystiseen ajanjaksoon, jolloin ei ole globaalia pandemiaa. Ensimmäinen partioleiri jäi välistä pienen nuhan takia – jos elettäisiin vielä sitä 2019 normaalia, hän olisi kyllä lähtenyt tarpomaan metsään vaikka olisikin vähän niiskuttanut. Ja nyt jäi kokematta kotieläintilat ja kiipeilypuistot.

Itse en enää usko suunnitelmien toteutumiseen ennen kuin ihan oikeasti olen bussissa, junassa tai lentokoneessa. Kesäinen Riian-matka herätti jopa epäuskoa: ihan oikeasti selvittiin Latvian asti, ei tullut mitään vastoinkäymisiä! Entinen huoleton asenne on historiaa, se, että käveli vain luottavaisesti lentokentälle (tai siis meni sinne bussilla) eikä edes ajatellut, että reissu peruuntuisi.

Omaa matkailufilosofiaa tämä aika tulee taatusti muuttamaan, ei vain siksi että koko turismi tulee taatusti muuttamaan muotoaan. Myös siksi, että en enää uskalla enkä halua suunnitella entiseen tapaan. Entinen nautinto siitä, että selasi kohteita, majoituksia ja juna-aikatauluja on kadonnut ja tilalla on lähinnä peruutusehtojen syynäämistä pientä pränttiä myöten. Ex tempore-reissut tuskin tulevat enää suuntautumaan Turkua tai Tamperetta kaueammaksi, jos vaikka laitetaankin rajat kiinni lyhyellä varoitusajalla.

Lapset ovat omaksuneet konditionaalin puheeseensa pysyvästi. He tietävät jo ilman, että erikseen mainitaan, että retket ja leffat toteutuvat, jos… Heistä tulee varmasti vanhempiaan sopeutuvampia, mutta toivon että heille jäisi myös ripaus luottamusta siihen, ettei koko ajan tarvitse olla varpaillaan. Että voi jännittää ja olla innoissaan eikä välttämättä siitä seuraakaan siirrettyjä tai peruttuja juhlia tai lomia. Ja he osaavat varmasti arvostaa pienimuotoisia, arkisia iloja paljon paremmin kuin suureellisiin seikkailuihin tottunut 80-lukulainen äitinsä.

Että tällaisia ajatuksia karanteenissa tänään. Itse eristäytyminen ei tee tiukkaa: kotona odottaa töiden ja opintojen lisäksi kokoamattomia Ikean huonekaluja, kolmen lapsen talvivaateinventaario ja monta lukematonta kirjaa. Voi olla, että tähän kaikkeen ei edes vajaa viikko riitä!