HOPLOP-SYNTTÄRIT

Keskimmäinen täytti taannoin kunnioitettavat seitsemän vuotta. Hän on ollut aina suurieleinen juhlija ja määrätietoinen sen suhteen, millaiset bileet haluaa. Veljensä ovat yleensä tyytyneet pienimuotoisempaan muistamiseen, mutta tänä vuonna keskimmäinen alkoi suunnitella vastaanottoaan jo joskus joulun tienoilla ja kun Suomessa oli helppo todeta, että kaksiossa ei paljoa bailata, hän päätti että tahtoo pitää syntymäpäiväjuhlansa HopLopissa. Koska itsekin menen mielelläni sieltä, mistä aita on matalin, eli vaan ladon setelit tiskiin ja vältän siivoamiset ja leipomiset, joten suostuin hyvin pienellä ylipuhumisella lapsosen toiveisiin.

Ulkomailla asumisen aikana oli ihan meidän vanhojen kotikulmien lähelle avattu uusi HopLop eli HopLop Roihupelto, joka oli logistisesti loogisin vaihtoehto. Synttäreiden varaaminen netin kautta oli todella helppoa ja vaivatonta, ja siitä erääntyi alkuun maksettavaksi 50 euron varausmaksu. Vaihtoehtoja oli paljon niin kellonaikojen, varattavien tilojen kuin tarjoiluidenkin suhteen, siitä kiitos. Mitkään paketit eivät olleet varsinaisesti halpoja, mutta kuitenkin pientä joustoa budjetin suhteen. Valitsimme juhlat teemahuoneiden sijaan kahviossa, koska omien lasten lisäksi kutsuttiin vain seitsemän vierasta – alkuperäinen vieraslista oli kyllä kertakaikkisen komea, mutta vaati karsintaa paitsi taloudellisista syistä myös siksi, ettei todellisuudessa parin tunnin aikana ehdi tuollaisessa tilassa leikkiä kaikkien vieraiden kanssa.

Varsinainen juhla-aika oli 1,5 tuntia, mutta paikan päälle sai saapua jo aiemmin, ja myös itse tilaisuuden jälkeen sai jäädä leikkimään. Tarjoilut katettiin pöytään heti alkuvaiheessa henkilökunnan opastaessa samalla leikkipuiston säännöistä lapsivieraita, jotka kyllä siinä vaiheessa olivat enemmän kiinnostuneita kekseistä kuin kaikista ohjeista. Olin varannut meille tarjoiluksi Oivallinen-paketin, joka maksoi 14,90 euroa per lapsi. Tämä on nyt ehkä se kohta, missä vanha penninvenyttäjä kitisee; lämpimänä ruokana oli bataattiranskikset jotka kelpasivat alle puolelle juhlaväestä sekä kaksi pientä kanafilettä per lapsi, ja ne taas loppuivat kesken. Neljästä saatavilla olevasta tarjoilupaketista tämä tuntui sopivan terveelliseltä vaihtoehdolta. Suurin osa makeasta jäi syömättä, ja siinä me äidit tietenkin autoimme parhaamme mukaan. Ettei vaan mene rahat hukkaan.

Juhlien kokonaishinnaksi kymmenen lapsen voimin tuli 279 euroa, eli pääsimme halvemmalla kuin viime vuonna Espanjassa, joskin vieraita oli vähemmän. Toisaalta Roihupellon uudenkarhea HopLop oli ihanan siisti ja avara, ja lapset viihtyivät huikean hyvin. Pelkäsin aluksi, että Espanjan valtaviin synttärijuhliin, jonne usein kutsuttiin koko luokka ja siihen vielä iso suku päälle, tottunut keskimmäinen olisi harmitellut pientä porukkaa mutta hän oli kerrassaan onnellinen. Synttäripakettiimme kuuluivat vielä eurolla saippuakuplat vieraille, mutta saimme todeta että eipä niitä vieraslahjoja oikeasti kukaan juuri kaivannut. HopLopin puolelta synttärisankaria muistettiin vielä yhdellä ilmaisella käyntikerralla. Sanoisin, että kun meillä on koti kunnossa niin varmaan vietämme perinteisiä kotisynttäreitä ongintoineen, niistä yleensä lapset ovat pitäneet eniten, mutta tällaisina evakkosynttäreinä keskellä arkea HopLop on helppo, jos nyt ei varsinaisesti halpa tapa juhlia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MUUMIMAAILMASSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin kuin kerroin, oli meidän Suomi-loman yksi suurimpia toiveita retki Muumimaailmaan. Tämä oli musta aika yllättävää, koska ollaan oltu siellä viimeksi vuonna 2014 eivät lapset oikeastaan ole mitään suuria muumifaneja: kirjoja on luettu mutta tv-sarjaa katson lähinnä minä, nostalgiamielessä. Ja vain niillä vanhoilla äänillä. Toisaalta meidät aiemmat kokemukset Muumimaailmasta ovat olleet ihan huippuja: siellä on aika vietetty, erään toiseen lapsiperhekohteen jingleä lainatakseni, koko päivä iloinen. Ja mikä vaan tekosyy kelpaa, että pääsee ihanaan Turkuun!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tältä kesältä Muumimaailma on jo sulkeutunut, avautuakseen taas syksyllä syysloman viikonloppuina ja hiihtolomalla hetkeksi, ja ensi kesänä taas kesäkuussa. Kausi on aika lyhyt, ja me taktikoitiin itsemme sinne ihan viimeisinä päivinä. Ajateltiin, ettei siellä silloin olisi ketään muuta, mutta väärässä olimme! Suomalaiset ovat alkaneet lomailla myös elokuun loppupuolella, ja etenkin isovanhemmille alennettu sisäänpääsy taisi houkutella kolmen sukupolven vierailijoita. Ajankohta oli monella tapaa hyvä: ei kuitenkaan ruuhkaa esim. busseissa, ja hahmoilla riitti aikaa ja huomiota lapsille. Toisaalta aurinkoisesta säästä Muumimaailmassa oli helvetin kylmä, anteeksi kielenkäyttöni. Naantali on kaunis kesäkaupunki, mutta onhan se selvää että merenrannalla tuulee. Joten suosittelen pakkaamaan kunnolla vaatetta, toisin kuin itse tein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensiksi se päällimmäinen fiilis Muumimaailmasta: Se on ihana. Kritisoitavaa kyllä löytyy, mutta kun viiden tunnin jälkeen joutuu kolmikon kiskomaan ulos itkien (itku pitkästä ilosta, eiks je?) ja kaikki lapset vannottivat että tullaanhan ens vuonna uudestaan… ei kai se voi olla kuin onnistunut päivä? Meidän 4-8-vuotiaille Muumimaailma toimi ihan täydellisesti; siellä saa liikkua vapautuneesti, olla luonnon keskellä, ripauksen taianomaisuutta, jännitystä – jos kysyn omilta lapsiltani, voittaa huvipuistot laitteineen koska Muumimaailmassa saa tehdä ja olla osa sitä ihmeellistä tunnelmaa. On todella hauska katsoa kuinka suurella tunteella tyypit eläytyivät kaikkeen mitä ympärillä tapahtui.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka mitään suurta ryysistä ei edes viimeisinä aukiolopäivinä ollut, paikalla kyllä riitti ulkomaalaisia turisteja ja meitä lapsiperheitä. Siksi olikin tylsää, että koulujen alkamisen jälkeen aukioloaika on lyhennetty (12-18; eihän se riitä!) ja sen lisäksi osa ruokapaikoista oli kiinni, ja myös kesäteatterin esityksiä harvemmin. Ja silti hinta oli sama kuin sesonkiaikaan. Mutta toivottavasti aukiolot muuttuvat ennen pitkää eurooppalaisimmiksi, varsinkin jos Suomessa saadaan tulevaisuudessakin nauttia intiaanikesistä. Naantali näytti muutenkin hieman hiljaisemmalta kuin heinäkuussa. Matka bussilla Turusta maksoi meidän porukalta 4,50€ suunta (aikuinen + lapsi) ja kesti noin 45 minuuttia. Kävelymatka bussipysäkiltä vei jäätelön kanssa about 20 minuuttia; Naantalin keskustasta ehtii vielä poimia eväät, joita voi syödä Nuuskamuikkusen vieressä leiritulella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omalla saarellaan sijaitsevassa Muumimaailmassa on omat ravintolat ja iso myymälä, kasvomaalausta, kesäteatteria, laiva täynnä leikkipaikkoja, uimahuone ja uimaranta, totta kai Muumitalo, ja kaikkea muuta mahdollista kuten vankila, Satupolku, huilipuisto… Me ehdittiin kiertää lasten suosikkipaikat pariinkin kertaan, mutta eniten he halusivat pyöriä Muumitalon pihalla ja osallistua poliisien, Haisulin ja Pikku Myyn show’hun, johon lapset otettiin mukaan. He pääsivät onkimaan lammesta poliisin kenkää, vapauttamaan Haisulia vankilasta ja etsimään vohkittuja piirakoita. Kesäteatteriin emme menneet, mutta Muumitalon viereisellä Pikku Estradilla olleet lyhyemmät esitykset katsottiin hartaudella. Hyvin upposi tähän yleisöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tavallaan Muumimaailman kritisoiminen tuntuu tylsältä, koska lapsilla oli valehtelematta yksi kesän parhaista päivistä (ja silloinhan se oli sitä myös äidille, koska onko nyt mitään mahtavampaa kuin omat lapset onnesta sekaisin?). Mutta! Maksajana saan vähän valittaa. Minähän tunnetusti ränttään hinnasta; en niinkään siitä, että jokin asia maksaa paljon vaan silloin, jos hinta ei tunnu kohtuulliselta. Me maksoimme nelihenkisenä seurueena perhelipun ennakkoon, ja hinta oli 108 euroa. Mun mielestä ihan hirveästi. Olen kuullut villejä huhuja siitä, että palkkaus ei päätä huimaa (vaikka tajuan totta kai sen, että kun koko vuoden voitto pitää tahkota kolmessa kuukaudessa niin henkilöstö- ja ylläpitokulut yms. pitää kattaa jollain) ja toisaalta Muumimaailma itsessään kaipaisi jo vähän uudistusta. Ei millään pahalla, mutta pieni pintaremontti voisi tehdä Muumitalolle hyvää (ja ehkä esimerkiksi logistiikan osalta, koska nyt poistuminen hillokellariin tapahtuu kierreportaiden kautta ja siinä lasten kanssa jonotellessa ehti hyvän hetken miettiä, miten on pahimpaan ruuhka-aikaan turvallisuuden kanssa…). Ja sitten se, että myös sisällä kaikki maksaa törkeän paljon. Pieni pehmolelu 20 euroa! Surullinen pizzapala 7 euroa! Tietenkään mitään ei ole pakko ostaa, ja monet – kuten me – ottavat mukaan omat eväät, mutta koska sisäänpääsy maksaa normaalisti kaikilta yli 2-vuotiailta 30 euroa, soisi sisällä hintojen olevan hieman kohtuullisemmat, etenkin myytävän ruoan laatuun nähden. Mutta oh well, lasten ilolla ei ole hintaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten kallista hupiahan se on, mutta sen arvoista. Ihan periaatteesta lapsilta jäi kaikki krääsä ostamatta ja kasvomaalaukset kokematta, mutta eivätpä he niitä niin kaivanneet, muistelivat vain seuraavat päivät kuinka olivat auttaneet Haisulin kiinniotossa ja keittäneet räkäsoppaa Noidan kanssa. Lauloivat poliisien omaa versiota pää-olkapää-peppu-laulusta (”donitsi-syö-donitsi”) ja pohtivat löysikö Hemuli etsimänsä. Päivän aikana askeleita kertyi varmaan 20 000, joista puolet juostuja, kun oli niin kiire kokea ja nähdä kaikki mahdollisimman nopeasti – ja sitten mennä uudestaan rauhassa katsomaan samat paikat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pakko sitä on siis suositella. Vaikka Muumit eivät olisi edes niin tuttuja, niin paikkana Muumimaailma on vain taianomainen. Lapset eivät ehdi innostukseltaan edes huomaamaan kaikkia yksityiskohtia, mitä aikuiset jäävät ihmettelemään, mutta pääasia on se taika. Vähän kallista taikaa, mutta sen arvoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

RAHANMENOA EI VOI ESTÄÄ

Suomi. Täällä sitä nyt ollaan. Pitkän tauon jälkeen, omituinen tunne kuplien ihon alla: tämä kaikki on niin tuttua ja turvallista, toisaalta vuoden jälkeen silti katson kaikkea ulkopuolisen silmin. Sekä minä että lapset pallottelemme koko ajan omia hämmästelyn ja ihastelun aiheita; asioita, jotka ennen olivat arkisia, ja nyt jotenkin eksoottisia. Katso, alakouluikäisiä lapsia YKSIN pyöräilemässä! Ooh, onpa täällä kaupassa montaa sorttia, noh, kaikkea. Kylläpä metrossa on hiljaista (paitsi me, minun lapset kiljuvat innosta aina kun näkevät jotain niin jännää kuin koivun tai västäräkin).

Alkuun tämä neljän viikon loma tuntui aika pitkältä, mutta nyt pelkään että päivät taas loppuvat kesken. Ja rahat. Nimittäin rakastan valittaa tästä mutta voi morjens miten kaikki kiva on kallista. En nyt tarkoita, että sen jälkeen kun olen itse valinnut perustaa oikean suurperheen niin meidän pitäisi sitä kolmilapsisen perheen korttia heiluttamalla päästä ilmaiseksi tai alennuksella joka paikkaan. Eikä oikeasti kenenkään ihmisoikeuksiin kuulu jokakesäinen Lintsi, Särkänniemi ja Puuhamaa päälle. Mutta tämä kotimaanmatkailu, se syö aika äkkiä kaikki mahdolliset säästöt.

Olen todennut ennenkin, että sellainen pakkomielteinen elämysten järjestäminen lapsille on lopulta turhaan, ne kuitenkin muistavat vain hassut yksityiskohdat tai sitten sen ratikkamatkan Linnanmäelle eivätkä koko huvipuistoa. Tai sen jos joku oksensi tai kaatui tai jotain muuta ällöttävää. Mutta silti huomaan haalivani meidän lomalistalle kauheasti kaikkea sellaista suurta ja merkittävää. Ja sitten kakistelevani kun katson budjettia. Siis Linnanmäki, ranneke lapselle, sellaiselle lyhyellekin, on 39 euroa. Ja meitä on neljä. Ja Muumimaailma, sisäänpääsy on 30 euroa, aikuisellekin. Ja meitä on neljä. Pojat haluavat käydä monta kertaa elokuvissa, kun kerran suomeksi on, ja se on sitten 12,50€ per naama. Ja meitä on neljä.

On tietenkin ihan kauheasti kaikkea hauskaa ilmaista. Kirjastot, todella halvat uimahallit, leikkipuistot, Suomenlinna – onhan täällä tekemistä ilman, että täytyy vinguttaa luottokorttia. Ja ymmärrän kyllä, että Suomessa kulurakenne on sellainen, että tuotto täytyy repiä kesäkaudella ja se revitään sitten turistin rahapussista. On henkilöstökulut ja vuokrat ja vaikka mitä. Eivätkä lapset edes osaisi kaivata tätä kaikkea vaan niiden suurudenhullu äiti tahtoo neljässä viikossa tarjota koko vuoden edestä suomalaisia kokemuksia. Hyvä etten sentään lähtenyt viemään lapsraukkoja Lappiin tapaamaan Joulupukkia.

Annoin poikien valita haluavatko Muumimaailmaan vai ruotsinlaivalle. Molempiin ei venyisi matkabudjetti. Ensin he päättivät ruotsinlaivan, ja ajattelin, että olin itse liioitellut mielessäni meidän aiempia Muumimaailma-kokemuksia, jotka ovat olleet todella hyviä: vaikka lapset eivät ole mitään Muumi-faneja, heille on toiminut juuri täydellisesti Naantalin taianomainen ilmapiiri ja seikkailut metsässä. Muutaman päivän mietittyään esikoinen alkoi yhtäkkiä itkeä. Sanoi, että tahtoo sittenkin Muumimaailmaan. Kun siellä on aina niin ihanaa. Joten suuntaamme siis Turkuun, joka on kyllä yksi ehdottomasti kivoimpia kesäkaupunkeja mitä maailmassa (huom! Maailmassa, ei vain Suomessa) on.  Harmi, että Väskin seikkailusaari on jo siinä vaiheessa mennyt kiinni, kun me reissaamme virallisten loma-aikojen ulkopuolella.

Omista menoistani olen karsinut huomattavasti helpommin. Vaikka Flow-lippu luvattiin ostaa puolestani, päätin noudattaa sisäistä ääntäni joka sanoi, että toissavuoden festarikokemus riitti vähäksi aikaa enkä jaksaisi edes Lauryn Hillin vuoksi valvoa. En tiedä, onko minulla tuntia ja 67 euroa siitä ilosta, että saisin kellua tunnin hiljaisuudessa (jos menen vain keskellä päivää Vuosaaren uimahalliin, saatan saada melkein saman kokemuksen kuudella eurolla…). Nyt haaveilen lähinnä viikonlopusta mökillä, lonkerosta terassilla, puusaunasta ja siitä, että voin käydä päiväleffassa yksin – kuten huomaatte, olemme kaivanneet suomalaista elokuvateatteria kovasti.

Ja nyt viiden päivän aikana olen huomannut, että vaikka emme ehtisi Linnanmäelle ja myöhästyisimme Muumimaailmasta, lapset ovat varmasti elokuun lopussa onnellisia tästä ajasta. Vuodessa metromatkoista tulee luksusta ja he ovat syöneet ruisleipää ja Oltermanni-juustoa kuin eivät olisi saaneet ruokaa kuukausiin. He ovat saaneet sekoilla ystävien kanssa, kertoa pieruvitsejä suomeksi (valitettavasti myös siellä hiljaisessa metrossa), käydä itse lähikaupassa ja nähneet oravia. Kaikki tämä on ollut suuri juhlanaihe espanjalaistuneille lapsille.

FERIAN PIMEÄMPI PUOLI

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten olette ehkä Facebookin ja Instagramin puolella huomanneet, pääsimme viime viikolla osallistumaan elämämme kolmanteen feriaan La Líneassa. Olen fiilistellyt feriaa, tuota vähän päälle viikon kestävää omituista karnevaalia heti ensimmäisestä kerrasta lähtien, siitä voitte lukea tarkemmin täällä ja täällä.  Ja vieläkin feria on mun mielestä jotenkin todella kokonaisvaltainen, villi, eksoottinen kokemus. Äänimaailma, ihmisten puvut, aamunkoittoon asti tapahtuva juhliminen, se, kuinka pikkukaupunki on yhtäkkiä niin täynnä elämää ettei meinaa kaduille mahtua… Hullua! Kuljen kameran kanssa yleensä täysin aistiyliannostuksessa, kun joka paikassa tapahtuu, kaikkialla on jotain sellaista riemukasta, johon ei ole rauhallisessa pohjolassa tottunut. Mutta tällä kertaa en fiilistele enempää. Koska ei se ole pelkkää juhlaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mua itseäni on tänä vuonna kauhistuttanut se, miten konkurssikypsän 60 000 asukkaan kaupunki kestää tämän tapahtuman kuormituksen infralle. Ensimmäisen kahden päivän aikana – lauantain avajaiskulkueen ja Domingo Rociero-sunnuntain – jäljiltä kaduilta kerättiin 21,6 tonnia roskaa. Ja siis se on vain se roska, joka päätyi kaupungin yötä myöten ahkeroivien työntekijöiden käsiin. La Línea on sijoittuu erittäin kapealle niemelle, meillä on meri molemmin puolin, enkä oikein uskalla ajatella mikä määrä kaikkea skeidaa on reilussa viikossa huuhtoutunut Välimereen. Täällä on ennestäänkin ollut melkoista kansanhuvia rikkoa lasipulloja kaduille (ihmettelen, miksei koirien ja lasten jalat kärsi enempää!) ja nyt se oli entistä pahempi. Avajaiskulkueessa heitettiin karkkia tuhansia kiloja penkkarityyliin rekkojen lavoilta, ja iso osa päätyi roskiin. Siitäkin huolimatta, että ihmiset välillä käyttäytyivät kuin eivät olisi koskaan ennen nähneetkään karkkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Feria tuo kaupunkiin satoja, jos ei tuhansia ulkopaikkakuntalaisia jotka tuovat feriaan myyntikojunsa, ruokakärrynsä tai huvipuistolaitteensa, ja asuvat itse feria-alueella vaihtelevissa virityksissä. Feria-alue ympyröi kaupungin suurta puistoa, jonka kunnostamisen eteen pienet paikalliset aktiiviryhmät tekevät valtavasti työtä, ja kun me kuljimme kerran tapahtuman ensipäivinä puiston läpi meinasi itku tulla. Niin täynnä roskaa, tuhannet ihmiset käyttävät puistoa vessanaan reilu viikon. Huoh. Toisaalta en voi syyttää näitä kiertäviä työntekijöitä mistään: kovin hääppöiseltä ei näytä arki, jossa päivät kulutetaan aikaa helteessä pakettiauton takana ja yöt tehdään töitä hirveässä metelissä. Erityisen surulliseksi tulin, kun katselin noita perheyrityksissä mukana olevia lapsia. Olen kyllä itsekin aloittanut työnteon tosi nuorena, mutta esikoisen ikäiset pikkutytöt siivoamassa ilmapallonammuntapisteitä tai grillikioskeja on vain aika synkeää. Olkootkin, että siinä kiertolaiselämässä on varmasti omat hauskuutensa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka nuo laitteidensa, vohvelikärryjensä ja krääsäkojujensa kanssa kiertävät ihmiset eivät todellakaan näytä miljonääreiltä, myös paikalliset ovat valittaneet kovaan ääneen hintatasosta. Ja totta se on: yksi laitelippu maksaa noin 3,5 euroa ja se on aika iso raha. En muista koska kaupungin Facebook-ryhmät olisivat olleet näin eläväisiä, kun äiti tai isä toisensa perään valitti sitä, kuinka kurjaa on kieltää lapsilta tämä vuoden odotetuin tapahtuma kun työttömillä (joita on yli puolet kaupungin asukkaista) ei ole varaa ostaa kierroksia sähköautossa tai vuoristoradalla. Myös maailmanpyörän puuttuminen sai ihmiset boikotoimaan feriaa. Kyllä meilläkin paloi neljänä ferialla vietetyllä illalla rahaa varsin paljon, mutta olimme varautuneet siihen. Sen lisäksi tällä kertaa lapsille riitti jokaiselle annettu viiden euron feriaraha. Sekin on oma ilmiönsä: täällä on Afrikasta saapuneita myyjiä myymässä Kiinassa valmistettuja ”afrikkalaisia” koreja ja patsaita, perulaisia ja ecuadorilaisia myymässä perinnevaatteitaan, joissa niissäkin lukee Made in China. Voi globalisaatio!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä vuonna loppua kohden loppuivat rahat ja energia. Sen lisäksi iski jonkinlainen feria-ahdistus; vaikka tiedän paikallisten lasten tottuneen valvomaan aamun tunneille, tuntui välillä hieman surulliselta kun väsyneet taaperot ja pienet vauvatkin vietiin siihen meteliin tunneiksi keskiyön jälkeen. Tällaista pohjoismaisen nössömutsin säälittelyä, jota eivät lapset varmasti kaipaa. Meidänkin pojat uskalsivat moniin vehkeisiin ja viihtyivät, mutta väsyivät kyllä joka kerta tosi nopeasti ja olimme aina kotona siihen aikaan, kun espanjalaiset perheet vasta valmistautuivat lähtöön. Toivoisin, että täällä olisi lapsille muitakin juttuja kesällä tarjota. Edullisempia, vähemmän ääntä ja valoa ja muita virikkeitä tarjoavia. Vaikka oikeasti, kuten sanottu, feria on huippu. Viikon ajan kaikki pukeutuvat parhaisiinsa, aikuiset ja lapset juhlivat, kaikki ovat iloisia. Ja ferian jälkeinen maanantai on vielä virallinen pyhäpäivä nimeltään Día de Resaca, kankkuspäivä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA