LOKAKUU LYHYESTI

Syksy alkaa kääntyä kohti synkempää, ja se kyllä tuntuu luissa ja ytimissä asti. Olen makoillut melkein joka ilta miedosti lämmitetyssä saunassa, tosin ensi viikolla siihen tulee taukoa tatuoimisen takia. Olen tarvinnut päivittäin niin paljon sokeria, että sain lopulta yliannostuksen mantelicroissanteista ja luulen, etten pysty syömään niitä enää ikinä. Tai ainakaan viikkoon.

Olin kirjoittamassa, että lokakuu oli tosi hiljainen. No nyt kun katson niin eihän se ollut. Ilmeisesti lähimuisti on heikompi kuin kuvittelin.

Kävin 8-vuotiaan kanssa katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa Pieni Merenneito-esityksen. Puitteet olivat poikkeuksellisen mukavat luultavasti juuri koronarajoitusten takia, edes maski päässä istuminen ei häirinnyt. Itse esitys oli upea. En ole musikaalien suurin ystävä mutta tämä jätti sanattomaksi. Mikä spektaakkeli! Tokaluokkalainen oli täysin lumoutunut ja nyt mietin keitä kaikkia lähipiirin lapsia voisin vielä viedä nauttimaan tuosta huikean hienosti toteutetusta merenalaisesta taikamaailmasta…

Syyslomalla kylvin kuopuksen kanssa Flamingossa, joka on mun mielestä oikein kiva kylpylä. Siellä ei lomasta huolimatta ollut juuri ketään, saatiin laskea rengasliukumäkeä ihan ylhäisessä yksinäisyydessämme. Viimeksi olimme siellä jouluaattona, ja tälle joululle toivotaan samaa ohjelmanumeroa.

Kävimme myös Suomenlinnassa, joka yleensä on koululaisten loma-aikoina aivan toivottoman tukossa. Nyt ei, saimme napata Pokemoneja ja ihastella syksyn parhainta palettia kaikessa rauhassa. Suosittelen siis suuntaamaan saarille, nyt siellä on tilaa!

Syöpöttelin ystävän kanssa Boulevard Socialissa, jossa olen joitain vuosia sitten saanut yhden kaupungin parhaista kattauksista. Nyt valitettavasti kahdeksan ruoka-annoksen joukossa oli vain muutama fantastinen ja ihan liikaa keskinkertaista hintatasoon nähden, ja yleinen kiire jätti kalsean fiiliksen.

Pääsin puhumaan opetusministeri Li Anderssonin seurassa taas yhdestä lempiaiheistani, lastenkirjallisuudesta! Lukukummit-video ilmestyy joskus hamassa tulevaisuudessa, siinä me ”asiantuntijat” (muut vieraat siis olivat ihan oikeita ammattilaisia, meikäläinen tällainen pystymetsästä repäistä mutuilija) annamme omat vinkkimme lapsiperheen lukemisharrastukseen. Haastattelun jälkeisenä päivänä jouduin koronatestiin, mikä oli oma jännitysmomenttinsa koska olisi ollut aika ikävää altistaa kaksi ministeriä ja aikamoinen joukko muitakin ihmisiä. Negatiivinen oli, mutta Helsingin kaupunki ansaitsee kehut tehokkaasti ja tilanteeseen nähden kivuttomasti organisoidusta testausoperaatiosta, jonka tulos tuli alle vuorokaudessa.

Vain 10 kuukautta joulun jälkeen pääsin käyttämään ex-mieheltä saadun lahjakortin eli kokeilemaan Float-kelluntatankkia. Suolavedellä täytetyssä munassa lilluminen oli hauska kokemus, joskin olen aika hyvä rentoutumaan vähän vähemmänkin prameissa puitteissa. Erityisesti arvostin paikan rauhallista, ylellistä tunnelmaa.

Pitkän tauon jälkeen pääsin nauttimaan myös livemusasta, kun ystävän yllätyssynttäreille oli tilattu Bobby Oroza esiintymään. Jos pehmeällä äänellä ja värisevillä viiksillä esitetty retrosoul kiinnostaa, kannattaa tutustua tähän artistiin.

Selvisi, että HopLop on yrityssaneerauksessa ja koska olen peruspihi, tuli paniikki käyttää viimeiset sarjaliput sisäleikkipuistoon. Yleensä vakiovitsi on ollut, että HopLoppiin mennään hakemaan joku lastentauti kun on oltu liian pitkään terveinä, mutta nyt paikka oli hiljainen ja autio – tuntui siis harvinaisen turvalliselta.

Sen lisäksi lokakuuhun mahtui loputtomasti luentoja ja deadlineja, päivätöitä, koronakaranteeni ja kiipeilyä ja nyt kun tätä katsoo taaksepäin niin ei mikään ihme, että marraskuun päälle laskeutuva harso on ihan tervetullut. Sosiaalista elämää ei ole luvassa lainkaan, ja luultavasti blogikin vaikenee ainakin kuukaudeksi jotta saan painettua duunia ja kouluprojekteja eteenpäin. Hasta luego!

PÄÄOMANI – KÄVIN TEATTERISSA

Perjantaina kävin pitkästä aikaa aikuisten teatterissa aikuisten kanssa. Aijjai. Yhteen aikaan oli enemmän sääntö kuin poikkeus että kävin katsomassa jokaisen KOM- ja Q-Teatterin uuden esityksen, mutta viimeiset vuodet teatteriharrastus – siis kävijänä, lavalle ei ole kaipuuta – on kärsinyt tästä muusta elämästä. Nyt kuitenkin Töölössä sijaitsevan Q-Teatterin uusin tuotanto, Pääomani, kutsui jo pelkän nimensä perusteella katsomoon. Mukaan suostuivat vielä sosiologi, taidealan työläinen ja ilmastoaktivisti, eli ihan täydellinen seurue kun mennään katsomaan luokkayhteiskuntaa käsittelevää kantaesitystä.

49514792378_a957dc3438_c.jpg

Vetovoimaa ei yhtään vähentänyt pääosan Nainen eli loistavan lahjakas Eero Ritala, jonka taisin nähdä ensimmäistä kertaa lavalla joskus Kaspar Hauserin (muistatteko: senhän pitäisi olla oikea sukupolvikokemus?) aikoihin ja jota olen enemmän tai vähemmän salaa fanittanut siitä asti. Lasketaanko Instagramissa stalkkaaminen salaiseksi? Ja ennen kuin alan avautua Pääomastani enempää niin sanon sen, että hellyyttävän vaivaantunut ja vaivaannuttava Nainen on Ritalalta loistava suoritus. Kyllä, kyllähän meitä yleisössä nauratti se klassinen mies pukeutuu naiseksi-touhu, varsinkin kun Ritalan Nainen pussaili Tommi Korpelan kanssa, hih hih, mutta olisi oikeastaan herkullinen tilaisuus analysoida miksi mies naisena teki tästä roolista jotenkin tarkemman ja toi fokuksen juuri siihen sisäiseen maailmaan, jota Ritala toi esiin pienin, neuroottisin elein.

49515534277_6ff5f9418d_c.jpg

Huikean Ritalan lisäksi rooleissa nähdään Tommi Korpela, Lotta Kaihua sekä Laura Rämä. Sen ohjannut esityksen kirjoittanut Milja Sarkola yhdessä Katariina Nummisen kanssa, ja lyhyesti näytelmä käsittelee rahaa, varallisuutta ja sitten…etenkin toisessa näytöksessä muunkinlaista pääomaa – tämä sai Pierre Bourdieun fanit kiemurtelemaan innosta penkeissään. Muutama käytännön asia: Esitys kestää väliaikoineen n.2,5 tuntia JA jotta siitä saa kaiken irti, täytyy osata ruotsia ja englantia. Jos olisin osannut varautua tähän olisin lukenut vähän kouluruotsia pohjalle, koska edellisistä kursseista on jo aikaa, mutta sanotaan näin että aika auttavallakin kielitaidolla pärjäsi. Peruslippu maksaa 35 euroa ja monet eri ryhmät saavat alennuksia. Hinta-laatusuhde on aivan kohdallaan, kun kyse on hengen ravinnosta, voiko sen arvoa nyt edes mitata. Tai esityksen Nainen kyllä voisi, koska hän laski kynä sauhuten kaikki vihreiden linssien jakamisesta alkaen. Yhtä aikaa koomista ja traagista.

49525315508_137fa124ee_c.jpg

Esitystä voi tuskin katsoa pohtimatta samalla omaa suhdettaan rahaan ja omaa yhteiskuntaluokkaansa. Esityksen ensimmäinen puoliaika vietetään pankissa ja Naisen perhearjessa, jossa jatkuva budjetointi tuottaa päähenkilölle perverssiä tyydytystä, ja jälkimmäisessä näytöksessä siirrytään taiteilijaresidenssiin, jossa luovutaan virallisista vaurauden merkeistä ja mitataan arvoa muiden pääomien kautta. Toisten mielestä ensimmäinen näytös oli liian pitkä, itselleni toinen näytös taas jätti vähän keskeneräisen olon, mutta kaiken kaikkiaan kokemus oli keskivertoa parempi, vahva kahdeksan puoli, ehkä jopa yhdeksän miinus. Hykerryttävä henkilögalleria, osuvaa kritiikkiä koko talousjärjestelmää kohtaan, surullisia havaintoja yksilöistä, ihmissuhteista ja rahan vallasta määritellä meidät. Esityksiä on luvassa toukokuun puoliväliin, joten tässäpä yksi ohjelmanumero kevättä odotellessa.

Kuvat: Q-Teatteri