KUINKA SELVITÄ SYNTTÄREISTÄ

juhlapöytä.jpg

Yhteistyössä Heikunkeikun leikkihuone

Haluaisin antaa itselleni urhoollisuusmitalin. Eilen nimittäin selvisin melkein kaksi ja puoli tuntia yksin kuudentoista (16!!!) 2-7-vuotiaan kanssa. Juhlimme nimittäin Ompun 7-vuotissyntymäpäiviä 14 vieraan ja yhden pikkuveljen voimin (yksi pikkuveljistä oli kotona karanteenissa vietettyään edellisen illan Lastenklinikan päivystyksessä, ja tämän takia olimme myös yhden aikuisen vajaamiehityksellä). Vielä viisi vuotta sitten jotenkin paheksuin ihmisiä, jotka ”ulkoistaa” lapsen synttärit. En siksi, että jokaisen pitäisi leipoa kuusi erilaista kakkua ja kestää se kaaos kotonaan, vaan koska kuvittelin, että HopLopissa tai SeaLifessa tai esimerkiksi meidän tapauksessa läheisellä Leikkihuoneella järjetetyt juhlat olisivat jotain kilpavarustelua, lesoilua tai muuten vaan perinteisten lastenjuhlien ylenkatsomista. Antakaa anteeksi: olen syntynyt 80-luvulla, jolloin joku saattoi joskus pitää synttärit McDonaldsissa ja sekin oli hyvin harvinaista.

Nyt olen ymmärtänyt erilaisten juhlatilojen taian: Ensinnäkin, en tosiaan olisi kestänyt näitä 120 senttisiä villi-ihmisiä meidän kotona. Eikä luultavasti olisi kestäneet naapuritkaan tai meidän huonekalut. Se olisi vaatinut suursiivouksen ennen ja jälkeen juhlien ja olisin luultavasti löytänyt popcornia sängystäni vielä viikkojen päästä. Toiseksi, en edes käy päivätöissä mutta en silti ehtisi järjestää kaikkea pikkuvieraille valmiiksi, joten en yhtään ihmettele miksi monet pitävät arki-iltaisin bileet paikassa, jossa joku muu hoitaa kattaukset, tarjoilut ja loppusiivoukset. Olen huomannut, että synttärit ovat viime vuosina painottuneet juuri arki-illoille, koska viikonloput ovat jokaisella niin kiireisiä.

minä-ja-pojat.jpg

juhlasankari.jpg

Heikunkeikun leikkihuone sijaitsee Herttoniemenrannassa, ihan meidän kotikulmilla. Me vietettiin esikoisen synttärit siellä myös viime vuonna ja totesin sen käteväksi paikaksi syöttää joukko leikki-ikäisiä sokerihumalaan. Tänä vuonna saatiin juhlista hieman alennusta, koska halusin levittää paikan ilosanomaa kahdesta syystä: on ihanaa, että joku tekee lähiöön (vieläpä juuri meidän omaan, ihan parhaaseen lähiöön!) lapsiystävällisen paikan ja toiseksi, koska kyseessä on paikallinen yrittäjä (vieläpä perheellinen nainen, joiden bisneksiä tuen aina erityisen mielelläni). Joka tapauksessa nimittäin oli päätetty, että emme ota hunnilaumaa kotiin. Omppu on osallistunut tänä vuonna monille syntymäpäiville Leikkiluolassa ja HopLopissa, mutta meillä ei olisi budjetti kestänyt kaikkia vieraita ja toisaalta koska kyseessä on esikoisen toistaiseksi viimeiset kaverisynttärit Suomessa, halusimme, että hän saa kutsua aika vapaasti kaikki tärkeimmät tyypit.

Leikkihuoneella löytyy monta erilaista leikkiä kaupasta junarataan, nukkekodista merirosvolaivoihin. Oli muuten tosi hauska nähdä, että parkkitalot ja kotileikit jaksavat kiinnostaa 7-vuotiaita ihan entiseen tapaan: välillä tuntuu, ettei niitä kiinnosta muu kuin Minecraft ja skuuttailu, mutta ei, koko aika kului leikeissä. Seitsemän vuoden lastenjuhlien kokemuksella olen oppinut senkin, ettei tuon ikäisiä ihan kauheasti kiinnosta tarjoilut. Toimivaksi on todettu lihapullat, porkkanatikut, sipsit ja irtokarkit, joita katosi kilon verran parempiin suihin ennen kuin olin saanut ne edes kulhoihin. Joskus on totta kai kiva hifistellä leipomusten kanssa, mutta nyt jo edellisen illan myöhäiseksi venynyt lääkärikeikka ja kello 5.30 herätys saivat sisäisen Martha Stewartini kääntämään kylkeä.

mokkapala-kakku.jpg

kynttilän-puhallus.jpg

Kakkuakaan ei jaksettu tehdä, koska viimevuosina klassinen täytekakku on jäänyt yleensä äidin syötäväksi – ei sillä, että panisin sitä kovin pahakseni. Viimeksi meillä oli jäätelökakku (eli jäätelöä ja karkkeja yhteen läiskittynä), tällä kertaa leivoin pellillisen mokkapaloja ja niihin iskettiin kynttilät. Tarjoilut pitää siis Heikunkeikun leikkihuoneelle hoitaa itse, mutta paikan päälle voi erikseen pyytää kattauksen, koristelut ja astiat. Ja siivouksenkin, vaikka itse totesin että paikan saa aika nopeasti putsattua jos vain varaa aikaa vartin vieraiden lähdettyä. Ohjelmanumerona meillä oli tietenkin lahjojen avaamista ja bingo: vaikka olen vannonut, ettemme lähde mukaan lahjapussirumbaan, niin huomaan joka vuosi hankkivani jotain pientä palkinnoksi aarteenetsinnästä tai onginnasta. Tällä kertaa saivat suklaamunat.

Selvisimme siis hengissä. Päivänsankarilla oli niin kivaa, että illalla itketti. Ja minä olen onnellinen, kun on taas yhdet juhlat takana, kaikilla näytti olevan hauskaa, ja mä sain illalla palata kotiin tyhjien tarjoiluastioiden kanssa lasilliselle skumppaa eikä kotona näkynyt merkkiäkään juhlista. Huh helpotus!

bingo.jpg

junarata.jpg

lahjojen-avaus.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VIIMEINEN VAPPU JA VATSATAUDIN ANATOMIA

Terveisiä ehkä jos nyt ei maailman kaikkien aikojen niin Suomen ja lähihistorian tylsimmästä vapusta – tämä ei suinkaan ole valitus vaan ihan rehellinen tiivistelmä siitä, miten me olemme tätä ilmalla siunattua työväen ja ylioppilaiden juhlaa viettäneet tällä kertaa. Katsoneet televisiosta Saariston lapsia ja Sing-elokuvan, syöneet pizzaa ja suolatikkuja, emmekä jaksaneet hakea edes vappupalloja (ja toivon, etteivät lapset muista koko juttua huomennakaan).

Kävi niin klassisesti, että torstaina kesken blogihumputteluiden alkoi heikottaa. Luulin ensin, että se oli se gin tonic keskellä päivää, mutta kun pääsin kotiin niin pahoinvoinnin määrä ei enää korreloinut yhden puoliksi juodun drinkin kanssa ja yö meni enemmän tai vähemmän kuolemaa toivoen ja kahden täkin alla täristen. Koska muu perhe ei viettänyt yhtä paljoa aikaa vessan lattialla, mietittiin hetki ruokamyrkytystä tai jotain valeraskautta, mutta sitten perjantai-iltana esikoinen hyvin stoalaisen tyynesti kävi oksentamassa kaiken mahdollisen ja meni sitten vähän huonovointisena nukkumaan. Sen jälkeen aineenvaihdunnassamme ei ole tapahtunut mitään erityisesti raportoimisen arvoista, mutta kaikki valittavat kipeää vatsaa eikä ainakaan kunnon ruoka oikein maistu.

Yllättäen siis emme olleet enää niin tervetulleita vappurientoihin, joita oli aiemmin soviteltu kalenteriin. Ymmärrän, pari päivää eristystä ei ole huono idea. Nyt tietenkin eletään sitä jokaisen lapsiperheen elämän jännittävintä vaihetta: kuka sairastuu seuraavaksi? Yskiikö se vai oksentaako? Onko sillä maha kipeä koska joi kaksi litraa vettä vai onko se noro? Selviämmekö tästä!?

Tämä oli luultavasti viimeinen Suomi-vappu hetkeen, mutta en ole mitenkään kauhean pahoillani tästä karanteeniin johtaneesta käänteestä. Toki siis mieluummin olisin terve, ja varsinkin lapset säästäisin mielelläni kaikelta kärsimiseltä, mutta kuin tilauksesta sääkin on niin surkea ettei mikään puistopiknik kuulostanut kovin kutsuvalta. Ystäviä on ehditty nähdä nyt parin viikon aikana tosi paljon… niin, olen pahoillani kaikkien niiden puolesta joita olen tässä halaillut viikon aikana. Sorisorisori. Toivottavasti vappuunne kuuluu vain runsaan kuohujuoman nauttimisesta johtuvaa pahoinvointia, jos sitäkään.

Huomenna alkaa toukokuu, että viimeinen tilaisuus sille keväälle tulla. (Kyllä, valitan säästä, samperi.) Ratkiriemukasta vappendaalia kaikille, mä taidan mennä ajoissa nukkumaan! Terv. Nimim. Partyanimal -85.

balloons-1869790_640.jpg

PITKÄ KUIN PÄÄSIÄINEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle varmaan bloggaamisessa vuosi on just sopiva aika. Sen jälkeen alan väistämättä toistaa itseäni: taas teki mieli avautua, että aijjai kun pääsiäinen ahdisti, en oo yhtään perinneihminen, kauheet paineet, lapset ei pääse ees virpoo kun oon niin laiska askartelija, omalla tyylillä hei. Onneksi en kuitenkaan avautunut, koska olikin tosi kiva pääsiäinen eikä edes haitannut että se oli pitkä. Ei musta vieläkään mitään leipomisvinkkien jakelijaa tule, poikien kerhossa istuttamat vehnänoraatkin (tai mistä minä tiedän mitä ne oli, ainakaan rairuohoa eivät olleet!) kuoli niin kuin puolessa päivässä meillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka pääsiäiseen kuului myös pakollinen essee ja työjuttuja, niin pääasiassa otin takaisin huonosti hoidettuja sosiaalisia suhteita. Ex tempore kylään kutsuttua illallisseuraa saatiin kahdesti, jopa niin että melkein kolme vuotta kotona ollut ruokapöytä levitettiin ensimmäistä kertaa kymmenen hengen kattausta varten. Kävin sillä brunssilla (joka jälkikäteen ajatellen ärsytti vielä entisestään; se oli ihan surkea!) ja syötiin anoppilassa pääsiäispäivällinen.

 

Yllätin itsenikin häärimällä keittiössä oikein kunnolla, ja olin suoranainen pääsiäisnoita kun lauantai-iltana viimeisillä voimillani piilottelin pääsiäismunia pitkin kotia ja piirsin vielä kaikki arkkitehdit, graafikot ja ties mitkä kuvataiteilijat kateellisiksi saavan vihjekartan pojille. 15 euroa pääsiäismunia ja 10 minuuttia toteutusta ostivat meille lisää lötköttelyaikaa sunnuntaiaamuna noin, öhm, kaksi minuuttia. Hyvä minä!

Ja voi että, eilinen se vasta kiva olikin! Pääsin kaupungille tapaamaan erästä koiraa (ja hänen oikein mukavaa omistajaansa), jonka pelastusoperaatiossa Espanjasta Suomen kautta Ruotsiin olin syksyllä mukana. Silloin tämä hurmaava podenco oli meilläkin yhden yön, pelkäsi meitä keittiön pöydän alla, ja nyt se kulki pitkin Aleksanterinkatua kuin olisi koko ikänsä vain reissannut suurkaupungeissa. Toki se herätti ansaittua ihastusta, mutta myös epäileviä katseita – muistutti nääs kovasti sitä koiraa, joka joutui muutamaksi päiväksi varkaiden kynsiin.

Kävimme myös lounaalla Katajanokalla uudessa EGG-ravintolassa ja annan tässä lyhyen ravintolakriitikin: päädyimme syömään ihan vaan kananmunia pääsiäisenä, koska paikka oli a.) auki b.) kiinnostava uusi tulokas c.) eläinystävällinen, ts. koirakaveri oli tervetullut kerjäämään pöydän alle ja d.) juuri sopivasti matkalla Viikkarin terminaaliin. Hinta-laatusuhde oli oikein kohdallaan, reilu kympin munakas jonka kaverina oli pala leipää ja jotain hieman hummusmaista levitettä. Myös kahvi tuli kaupan päälle ja se oli muuten erityismaininnan arvoista! Kasvismunakkaaseen kuului cheddaria, mausteista kvinoaa, kurpitsapikkeliä ja guacamolea. Jälkikäteen kuulin, että annosta olisi voinut vähän muunnella oman maun mukaan ja itse olisin jättänyt pois kvinoan, joka oli omituisen makeaa. Muuten tosi hyvät maut, mainiot raaka-aineet, korianteria ja mielenkiintoinen, lyhyt lista. Varmasti menen takaisin. Munamuija antaa arvosanaksi 8,5 ja se on hei tosi hyvin munakkaalle!

kasvismunakas-egg.jpg

Ja kun eläin- ja ihmisystävä oli saateltu satamaan niin ponkaisin ystävän kanssa kiertämään Etelä-Helsingin rantoja ja päätimme terapeuttisen puhumis- ja kävelykierroksen Löylyyn, jossa köyhät ritarit ja lasi rieslingiä jotenkin kruunasivat kaiken. Että tälle pääsiäiselle annan arvosanan 9+ ja odotan jo innolla seuraavaa: väliaikatiedot Espanjasta kertoivat vähän erilaisesta Semana Santasta.

EI MUISTELLA PAHALLA

Sosiaalisen median perusteella tänään on se päivä, kun pitää tehdä julkinen tilinpäätös kuluneesta vuodesta. No, eihän tämä kummoinen vuosi ollut. Kun selasin postaukseen valittavia valokuvia, vuosi kyllä näytti oikein hyvältä – sehän on se illuusio, että kuvatuksi ja varsinkin näytetyksi tulevat ne hyvät hetket, kun taas omassa muistissa on päällimmäisenä pitkät illat kun kandityö ei edisty enkä sitä lopulta saanut tänä vuonna palautettua, mikä pettymys. Itseeni siis. Olen saanut viettää vuodesta neljä kuukautta Espanjassa ja etenkin kesä täällä lämpimässä – siis silloin oli lämmintä, nyt vähän vähemmän – oli onnellinen ja seesteinen. Tästä kaikesta olen kiitollinen.

Ja olen tietenkin onnessani, että kaikista vaikeuksista huolimatta alkoi keskimmäinen yhtäkkiä puhua, tehden vitseillään tästä vuodesta paljon hauskemman. Kuopus on kasvanut isoksi pojaksi, joka aloitti kerhon ja kiipeilee nyt niihin telineisiin, joihin vuosi sitten vain tuijotti surkeana veljien valloittaessa puistot. Esikoisen eskarivuosi on sujunut upeasti, 6-vuotias osaa olla välillä sairaan rasittava mutta samalla on saa äitinsä ylpeäksi ja haikeaksi kun lähtee itse pyytämään naapurinpoikaa leikkimään ja katoaa jo välillä omaa kotipihaa kauemmaksi. Siinä missä lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet, oma kasvu on ollut lähinnä fyysistä. Huolimatta ahkerasta itsetutkistelusta ja kaikenlaisesta kornien mietilauseiden hokemisesta, en ole ollut yhtään parempi ihminen vuonna 2016 kuin ennenkään.

Tänä vuonna on masentanut yhteiskunnallinen ilmapiiri, huonosti äänestetyt poliittiset päätökset, Suomen surkea hallitus ja maailman tila. Jotain lohtua siitä, että autoin neljä koiraa uuden elämän alkuun ja tälläkin hetkellä meillä on kotona viikon ajan hoidossa löytökoira Simo. Ensi vuodelle vaatelakon lisäksi tuntuisi tärkeältä siirtyä yhä enemmän vegaaniseen ruokavalioon, vähentää sokeria ja jotenkin aivopestä lapset pitämään mun papumössöistä. Vuosi 2016 on ollut jonkinlainen välitila, jolloin en saanut asioita päätökseen. Ehkä ensi vuosi on sitten se suurten muutosten ja mullistusten vuosi, tai sitten ihan samanlainen kuin tämä, who knows. Vuosi vaihtuu perheen ja lainakoiran kesken, lapset ovat luvanneet valvoa keskiyöhön asti nähdäkseen raketit Gibraltarilla ja Algecirasissa, ja minä toivotan kaikille lukijoille próspero Año Nuevo. Tässä vielä tiivistelmä viime vuodesta, nähdään ensi vuonna.

Tammikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on yksi vuoden ensimmäisiä kuvia, uudenvuodenpäivänä valloitettu Gibraltarin vuori ja yksi onnellinen kiipeilijä. Tammikuu 2016 näyttää kalenterin perusteella todella pitkälti samalta kuin suunnitelmat vuoden 2017 tammikuulle: Retket Rondaan ja Sevillaan, La Líneasta nauttimista, Skype-puheterapioita ja koulutöitä.

Helmikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helmikuu vietettiin Espanjassa ja musta tuli melkoinen mökkihöperö. Yhdestä kaverista huolimatta sateinen ja kylmä kuukausi kaukana kaikesta tutusta otti aika koville, ja iltaisin pakenin usein kantakuppilaan juomaan lasin viiniä ja syömään kakkua. Pampula täytti neljä ja kuun lopussa alkoi vihdoin aurinko paistaa ja kevät kukkia.

Maaliskuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maaliskuussa palasimme Suomeen. Ei ehkä mikään paras aika palata pohjolaan, mutta onneksi päästiin heti uudestaan reissuun kun ystävä vei meidät Skidit-risteilylle. Huhkin koulutöitä ja pääsin rasismia käsittelevällä postauksella ensimmäistä kertaa MV-lehden sivuille. Saavutus sekin.

Huhtikuu

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-12-31-kello-17-33-04
Kuvan otti Ville Malja, ja ihana avec on Leluteekin Emilia

Öö, eipä ole juuri muistikuvia tästä  huhtikuusta – eikä silloin tullut paljon mitään ajankohtaista blogattuakaan, mitä nyt kävin esimerkiksi gaalassa.

Toukokuu

P5130506.jpg

Toukokuu oli aika kiva, olin ihan keväthullu kun Helsinki näytti kauneimmalta ikinä ja tämäkin kuva on esimerkiksi meidän mahtavalta visiitiltä Porvooseen. Toukokuussa oli yksi vuoden parhaista viikonlopuista, ja nautin täysin siemauksin Suomesta, olihan lähtö etelään taas edessä.

Kesäkuu

P6160069.jpg

Juoksin puolimaratonin. Ja sitten matkustettiin Espanjaan. Siellä sen ihan järkyttävän lennon jälkeen vastassa oli suorastaan trooppisen lämmin tuulahdus, eloon herännyt kotikaupunki ja puolentoista kuukauden aika täydellinen kesäloma.

Heinäkuu

P7172598.jpg

Kun heinäkuussa La Líneaan saapui feria, sain koko vuoden annostuksen kauneutta ja taianomaisuutta kerralla. Uimme joka päivä, lapset opettelivat surffaamaan ja snorklaamaan, herkuttelimme jäätelöllä. Ihana heinäkuu, joka päättyi Suomeen paluuseen sekä kuopuksen 2-vuotissynttäreihin.

Elokuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävimme kiipeilemässä Korkeessa ja Lasten Liikennekaupungissa. Olin töissä Flow’ssa, esikoinen aloitti eskarin eikä Suomi lunastanut lupaustaan intiaanikesästä vaan syksy alkoi sikamaisesti etuajassa.

Syyskuu

P9101677.jpg

Pääsin karkaamaan viikonlopuksi mökille kaveriporukan kesken, aloitin suhaamisen Jyväskylässä yliopistolla ja suureksi hämmästyksekseni pääsin läpi virkamiesruotsista, joka oli kummitellut koko seitsemän vuoden akateemisen uran ajan takaraivossa. Täytin jossain vaiheessa 31.

Lokakuu

IMG_8867.jpg

Kävin poikien kanssa Tampereella, harrastimme ahkerasti uimakoulua ja tanssia ja noh, lähinnä istuin bussissa jossain Joutsan kohdalla. Vietin kyllä hulvattoman hauskan illan ystävien kanssa, vaikka se päättyi siihen että oksensin koko matkan taksissa Myyrmäestä Itä-Helsinkiin.

Marraskuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitimme joulunvieton etuajassa (tai joidenkin mielestä ihan normaalissa aikataulussa), koska valmistauduimme taas Espanjaan lähtöön joulukuussa. Kävimme Talvisirkuksessa ja Joulun Aikamatkalla, mutta pääasiassa istuin yömyöhään keittiön pöydän ääressä ja scrollasin ees taas sitä yhtä tekstitiedostoa…

Joulukuu

PC300916.jpg

Syksyn Jyväskylässä pendelöiminen sai ei-niin-tyylikkään päätöksen, kun kandiseminaarin ensimmäisen päivän jälkeen kaaduin sillä seurauksella, että nytkin jännitetään putoaako pari hammasta pois matkan aikana. Kandi jäi kesken ja ärsyttää vielä ensi vuonnakin, mutta onneksi Tuomaan markkinoiden, pikkujoulujen ja sairastelujen jälkeen pakattiin laukut ja palattiin Espanjaan.