SELLAINEN SEMANA SANTA

semana-santa-valdevaqueros.jpg

Niin kuin jo kerroin, olin vähän yllättynyt viikon pääsiäislomasta, vaikka eihän sen mikään yllätys olisi pitänyt olla. Tämä on ilmeisesti niin vakiintunut käytäntö, etten löytänyt sitä lähes orjallisesti seuraamastani año escolar-osasta Andalusian kunnanhallinnon kotisivuilta. Mutta pojille se tuli tarpeeseen – itsehän kaipasin lomaa lasten loman jälkeen, vaikka ihanaa olikin.

Nimittäin juuri sopivasti Semana Santaksi meille saapui kesä. Tai ehkä se on hieman liioittelua. Mutta kovasti odotettu kevät tuli. Kuukausien (noh, melkein kahden kuukauden) tauoton vesisade loppui ja lämpötilat nousivat yli 20 asteen. Ensi viikoksi on luvattu taas jatkoa surkeille säille mutta jo tämä hetki täyttä auringonpaistetta (eli myös aurinkorasvan puutteessa palanut otsa allekirjoittaneella) teki niin hyvää, helli sielua, lämmitti mieltä, mitä näitä kliseitä nyt onkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heti kun huomasimme, että lasten vapaapäiville osui näin komeat ilmat, syöksyimme ulos. Tai syöksyminenkin on liioittelua, koska kolmen lapsen kanssa se uloslähtö on nopeimmillaankin puolen päivän projekti. Ensimmäiseksi menimme omalle kotirannalle, joka oli juuri sopivasti saanut uudet hiekat; haluaisin sanoa, että se on siivottu mutta oikeasti kaiken rannalle huuhtoutuneen ja jätetyn moskan päälle on vain tuotu rekkalasteittain uutta hiekkaa. En siis antanut poikien kaivaa ”Kiinaan asti”. Muita ulkoilijoita ei rannalla ollutkaan vaan saimme yksin pitää urheilukilpailun, katsoa lentokoneiden laskuja ja nousuja, kerätä simpukoita ja rakentaa linnan, joka lopulta katosi laineiden mukaan. Tämän jälkeen tietenkin mentiin jäätelölle, sillä kesän varmin merkki, lempijäätelöbaarimme, avattiin maaliskuun alussa ja me olemme saaneet jo leimakortin melkein täyteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helleaallon jatkuessa pakkasimme tavarat ja suuntasimme lempipaikkaamme Espanjassa. Valdevaqueros on kilometrejä pitkä rantakaistale Tarifan vieressä, täynnä turisteja, leijasurffaajia, ratsastajia, mutta tietenkin myös tilaa nauttia Välimerestä ja melkein kosketusetäisyydellä olevasta Atlantista, upeista näkymistä suoraan Marokkoon ja ylipäänsä yhdessäolosta pelkän oman perheen, hiekan ja kivien kesken. Suosittelen ehdottomasti tätä paikkaa, jos saapuu Aurinkorannikolle ja kaipaa vaihtelua ruuhkaisiin rantoihin, sillä täällä riittää tilaa, urheilullisia aaltoja ja surffifiilistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsiäissunnuntaina teimme kuten monet muutkin espanjalaisperheet ja menimme Pinar del Rey- mäntymetsään, jonne paikalliset saapuivat autolasteittain pitämään piknikkejä, grillaamaan, pelaamaan jalkapalloa, polttamaan pilveä, huudattamaan reggaetonia ja nauttimaan leirielämästä. Suomalaisen eränkävijän silmään tapa ajaa autolla aivan leiripaikan kylkeen, perustaa oikea mustalaisleiri huonekaluineen ja sitten vain istua keskellä metsää juoden kaljaa tuntuu hassulta, vaikka ehkä se oikeasti eroa niin kauheasti suomalaisesta mökkielämästä.

Ystäväperheemme oli järjestänyt lapsille munajahdin, mikä toimi täydellisesti pojille, jotka juoksivat pitkin metsää ja voittivat ystäväperheen lapset mennen tullen paitsi ylivoimansa myös sokerinnälkäisen kilpailuviettinsä ansiosta. Vähän nolotti poikien rohmuaminen. Lapset nauttivat siitä, että saivat syödä takakontissa eväät, heittää käpyjä nuotioon ja pissata metsässä. Pienet ilot!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PÄÄSIÄISEN KÄRSIMYSNÄYTELMÄ(T)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Johan on ollut pääsiäisviikko. Se tuli vähän yllättäen, koulusta lähetettiin loppuviikosta lappu että hyvää lomaa ja ihmettelin hieman kun koulun kerrottiin päättyvän perjantaina ja alkavan taas maanantaina. Kas, siinähän oli viikko välissä. Tämä Semana Santa. Olen kyllä vaihto-oppilasvuonna kokenut yhden katolilaisten pääsiäisviikon, mutta maallistunut hostperhe pakkasi silloin minut ja koko muun ryhmän autoon ja suuntasi viikoksi mässäilemään all inclusive-rantahotelliin, jossa ei ollut hartaudesta tietoakaan. Paastoa tarvitsin sen viikon jälkeen kyllä. Täällä Espanjassa, kuuloetäisyydellä kirkonkelloista, olemme sitten saaneet toisenlaisen pääsiäiskokemuksen.

Nämä jokailtaiset kulkueet, joita on parhaimpana iltana kolme kappaletta alkuillasta aina melkein aamuyön tunneille, ovat vallanneet pienen kaupunkimme kadut. Itselleni mielleyhtymät huppupäisistä nasaretilaisista ovat aivan muualla kuin kristinuskossa ja armahduksessa, mutta kaiken kaikkiaan täkäläisten panostaminen tähän viikon kestävään juhlaan on varsin vaikuttava. Ihan pienistä lapsista alkaen jokainen kaupungin veljeskunta esittää oman kävelynsä painavaa alttaria tai kahtakin kantaen, suitsukkeen savun ärsyttäen tällaisen noviisin silmiä ja kurkkua. Välillä vaihdetaan kantajia, välillä seuraajat – joita kadut ovat täynnä, kaikki tungetsivat parhaille paikoille ja tahtovat koskea alttareita – antavat aplodit, välillä parvekkeilta heitetään ruusunterälehtiä ristiinnaulitun Jeesuksen tai surevan Madonnan päälle.

On tässä se karnevalistinen puolensakin. Joka paikka on täynnä teinejä, jotka ovat sen verran sekaisin että ne juovat varmasti muutakin kuin niitä energiajuomia, jotka ovat ainoita mitä heidän käsistään olen bongannut. Ravintolat ja kahvilat ovat täynnä, perheet ovat pukeutuneet parhaimpiinsa. Hulinaa riittää, vaikkei täällä muutenkaan erityisen hiljaista ole. Kiehtovaa, etenkin tällaiselle ateistille jolle koko pääsiäisen sanoma on yleensä tiivistynyt suklaamuniin ja tuplapalkkaan töissä. Upea tämäkin on todistaa, ja tavoitteena ensi vuodelle on nähdä jokainen kulkue tämän kahdeksan päivän aikana.

YLPEÄSTI ANDALUCIALAINEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää! Me ei sitä juhlita ollekaan, paitsi kyllä vilkaistiin Koirien Kalevala-kirjaa. Mauri Kunnas on kyllä suomalaista kulttuuria parhaimmillaan. Söimme myös lettuja, sekin oli aika suomalaista. Mutta jos ulkona ei olisi maailmanluokan myrsky, olisimme varmaan jossain pihalla juhlimassa ihan toisenlaista kulttuuria. On nimittäin myös Día de Andalucía, nykyisen kotialueemme päivä. Ja paikalliset olivat ainakin suunnitelleet ottavansa siitä kaiken irti, kunnes karmea sää sotki nekin suunnitelmat. Ylpeitä he ovat silti ja suhtautuvat tähän eteläespanjalaiseen itsehallintoalueeseen hyvin voimakkaasti tunteella. Ne surullisenkuuluisat koulun vanhempien Whatsapp-ryhmät ovat piipanneet erilaisia ”Ylpeästi andalucialainen”-meemejä ja juhlapäivän toivotuksia, ilman hitustakaan ironiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus joulun aikoihin kirjoitin tästä viimeksi, kuinka täällä paikallisten ylpeys kulttuuristaan tekee vaikutuksen. Toki kulttuurikin on komea – vaikka itse keksin paljon parannettavaakin. Mutta oli kyse puvuista, musiikista, esityksistä, ruoasta… kaikkeen suhtaudutaan intohimoisesti, vakavasti, erittäin vahvalla kansallisidentiteetillä. Olen myös usein miettinyt omaa suomalaisuuttani verrattuna polleisiin espanjalaisiin. Kuinka itse enemmänkin vaivaannun siitä, jos joku kulkee Suomi Leijona-riipus kaulassaan ja julistaa suomalaisuuttaan, mutta täällä parvekkeilta liehuvat Espanjan liput sekä jopa tosikkomainen suhtautuminen omaan historiaan herättää ihailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki tämä on tällaiselle peräpohjalaiselle myös hyvin eksoottista. Kuokin aina kaikissa kulttuuritapahtumissa mihin pääsen, sillä minusta on ihana vakoilla perinteitä ja erityisesti pukuja, vaikka en aina ymmärräkään mistään mitään. Esimerkiksi klassista flamencokulttuuria on uudistettu hienosti ja moderni ja mennyt yhdistyvät usein kauniisti puvuissa ja juhlamenoissa. En osaa kuvitella, että Suomessa kaikki pukeutuisivat tosissaan kansallisasuihin viikon ajaksi, mutta täällä se on kesäisen ferian aikaan monelle odotettu kohokohta. Päästä pukemaan upea (ja varsin arvokas) puku ja pyörimään siinä kaupungille. Tästä iloitsevat kaikki sukupolvet, eikä kyse ole vain vanhojen ihmisten nostalgiankaipuusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Odotan innolla pääsiäistä, jota en ole ennen Andalucíassa elänyt. On kuulemmat hienoja kulkueita, paljon erilaisia tapahtumia ja kirkonmenoja. Sitten pian on jo taas feria – Suomen-lomakin järjestettiin niin että ehdimme mukaan feriaan. Pojat ovat hieman hämillään, etenkin kun viime viikolla koulussa päivää juhlittiin andalucialaisissa asuissa (joita ei tietenkään Suomi-pojilla ollut). Toisaalta siinä missä paikallisten ylpeys omista juuristaan kiehtoo, on suomalaisessa kulttuurissa yhtä paljon hyvää. Kyllä täällä kaivataan tasa-arvoa, rehellisyyttä, saunaa ja luontoa, marjoja ja metsää, Ultra Brata ja suomalaista sarkasmia. Joten hyvää juhlapäivää, kumpaankin kotipaikkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

NE EKAT OMAT ESPANJAN SYNTTÄRIT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska olen aika paljon kertonut täällä siitä, millaiselta espanjalaisten lasten syntymäpäiväjuhlinta on näin muukalaisen näkökulmasta näyttänyt, halusin raportoida toki myös meidän ensimmäisistä omista juhlista. Tällä kertaa kunnian olla päivänsankari sai keskimmäinen, joka täyttää ensi viikolla kokonaiset kuusi vuotta. Siitäkin tekisi mieli kirjoittaa, mutta toisaalta huomaan, että vaikka puhun ehkä lasten vasenkätisyydestä tai koulupäivistä tai puheterapiasta, jätän suuremmat luonneanalyysit yhä useammin tekemättä. Pyysin kyllä keskimmäistä kuvailemaan itse itseään, mutta häntä ei huvittanut. Juhlien jälkeen väsyttää, eikä taida olla tämä itsetutkiskelu muutenkaan vielä 6-vuotiaiden juttu. Mutta sen sanon, että hän on kerrassaan ihana.

P2242034.jpg

Olimme varanneet juhlapaikan hyvissä ajoin. Kutsuimme – kuten tapoihin kuuluu – koko luokan eli 24 lasta sekä expatystäviemme kolme lasta. Ja mukaan kuuluvat tietenkin äidit, isät, jopa isovanhemmat sekä sisarukset. Olin salaa helpottunut, kun vierasluku ”jäi” lopulta yhdeksään lapseen. Keskimmäinen on ehtinyt kuitenkin tottua jo niin vauhdikkaisiin ja isoihin juhliin, että harmitteli vähäistä vierasmääräänsä. Laatu onneksi korvasi määrän. Meillä oli tosiaan vuokrattuna paikallinen juhlatila, jossa viidelletoista lapselle mitoitettu juhlinta maksoi 140 euroa. Tähän kuului lasten ”ruoka”, eli leivät kinkulla ja Nutellalla, juoma (kaakaota, ananasmehua tms) sekä suklaapatukka. Aikuisten tarjoilut hoidimme me ja aikuiset saivat hakea ”open bar”-tyylillä tiskiltä toivomansa juomat. A-oikeudet oli, mutta häveliäästi kaikki joivat lähinnä cokista tai kahvia.

Hintaan sisältyi myös viihdytystä: kasvomaalausta, rajatusta valikoimasta toivomamme hahmon vierailu sekä leikitystä. Leikit olivat kyllä hieman tuskaisia, kun yli puolet osallistujista eivät ymmärtäneet espanjaa. Meno oli muuten perinteisen kaoottinen ja taustalla soi Shakiraa ja Enrique Iglesiasta. Hieman haikailin Kikattavan Kakkiaisen ja perinteisen lastenmusiikin päälle, mutta maassa maan tavalla. Olimme aiemmin vitsailleet tekevämme tarjoamiset suomalaiseen tyyliin, porkkanatikkuja ja cocktailpiirakoita, mutta suosiolla otimme espanjalaisen tarjoilun. Eli ostimme sipsejä, donitseja, muutaman espanjalaisen munakkaan, naksuja ja makkaraleipäainekset joista aamulla väkersin parikymmentä sämpylää.

kasvomaalaus-juhlissa.jpg

Pienemmän porukan ansiosta juhlissa ehti seurustella vieraiden kanssa. Useimmille vanhemmille nämä syntymäpäivät ovat sosiaalinen tilaisuus eikä tulisi mieleenkään, että lapset jätetään onnellisina juhlapaikan ovelle ja kadotaan pariksi tunniksi omille menoille. Ei sillä, itse kyllä pidän suomalaisesta systeemistä jossa vanhempien ei tarvitse istua small talkkaamassa paria tuntia katsoen sitä lasten sokerihumalan nousua ja laskua. Lopuksi keskimmäinen avasi lahjansa barbaarisin ottein ja heitteli lahjaksi tulleet vaatteet ympäri juhlatilaa. Onneksi tähän suhtauduttiin ymmärtäväisesti – pehmeät paketit nyt vain eivät ole yleensä suosittuja.

pomppulinna-synttareilla.jpg

Ihan halvimmasta päästä nämä hipat eivät olleet, mutta täällä lasten juhliin halutaan panostaa. Tarjoiluineen ja tilavuokrineen sekä pikkaisen ylihintaiseen kakkuun meni yhteensä noin 330 euroa, mikä tuntui suhteellisen samalta suomalaisen hintahaitarin kanssa. Mutta helpot nämä hipat olivat; lähdimme liikkeelle hieman myöhässä mutta saimme tarjoilut esille muutamassa minuutissa, henkilökunta hoiti loppusiivouksen ja me vain lähdimme puolikkaan kakun kanssa kotiin. Synttärisankari on väsynyt ja tyytyväinen, ja sehän tässä on pääasia.