LASTENJUHLAT PAKETISSA

PC012920.jpg

Kuluneen vuoden aikana olemme kolunneet läpi kymmenet lasten synttärit. Viime viikonlopulle kutsuja oli kolmille, mutta sairastelujen takia kahdet jäivät välistä. Olemme nähneet varmasti jokaisen alueen juhlapaikan; yksiäkään juhlista ei ole järjestetty kotona, joskin yhden oman taloyhtiön kerhohuoneenkin pääsimme kokemaan. Pääasiassa kuitenkin juhlia on järjestetty juuri niissä juhlia varten vuokrattavissa erillisissä tiloissa, jotka usein sijaitsevat jossain teollisuusalueella ja ovat piilossa tehdashallien takana. Aika usein Google mapsin kanssa seikkailessa olen vitsaillut, että tämä olisi hyvä tapa houkutella ihmisiä ihan mihin tahansa jättömaalle ryöstettäväksi. Viimeksi olimme vanhassa teollisuusrakennuksessa, jonka sisällä juhlittiin yhtä aikaa neljän eri lapsen synttäreitä. Vähän näytti vaaralliselta se meno, kun eri ikäiset lapset ajoivat polkuautoilla, juoksivat kilpaa ja hakkasivat toisiaan milloin milläkin irtoesineillä, mutta olen oppinut että näissä juhlissa aikuiset auttavat lapselta ulkovaatteet pois ja parkkeeraavat sitten muovituolien ja terassipöytien ääreen odottamaan pöytiin tarjoilua ja vierailuun kuuluvaa yhtä juomaa, oli se sitten kalja tai kahvi.

Kaikki alkuaikojen havainnot pitävät yhä paikkansa. Tarjoilut ovat olleet kaikissa juhlissa suunnilleen samat aina vähän pahvinmakuisesta, ylimakeasta kakusta tonnikalapiirakkaan. Ja se on ollut hauskaa. Nyt tiedän, ettei täällä juhliin tulla syömään vaan korkeintaan vähän napsimaan, ja monet jatkavat juhlapaikalta vielä Mäkkäriin tai muualle. Ruokaa jää silti aina tolkuttomasti yli, ja se vähän hirvittää. Ylipäänsä synttäreistä syntyvä roska ahdistaa. Espanjalaisten tapa suosia kertakäyttöastioita, yksittäispakattua… kaikkea, muovipulloja ja pillejä tuntuu tässä maailmantilanteessa pahalta. Esikoisen suosikkisynttärit ovat olleet luokkatoverin juhlat rannalla, ja ne kieltämättä olivatkin ihanat sillä päättömän sekoilun sijaan lapset pelasivat lentopalloa ja hyppivät aalloissa. Mutta se määrä roskia, mikä mereen lensi pienistä käsistä ja muoviaterimia jotka haudattiin hiekkaan… huoh. Kestävän kehityksen näkökulmasta en uskalla laskea, mikä määrä muovijätettä syntyy pelkästään meidän kaupungissamme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä missä infantilin eli 3-5-vuotiaiden ekarin puolella vielä koko luokka kutsuttiin juhliin, olen huomannut että ekaluokkalaiselle tuli tänäsyksynä kutsuja harvemmin eikä juhlissa usein ollut koko luokkaa. Siinä missä pidän ihan järkevänä olla kutsumatta 24 luokkakaveria, kun mukaan tulee usein myös omia sukulaisia ja kavereita harrastuksista, mietin, kuinka keskimmäisen kolme uutta luokkatoveria sopeutuivat joukkoon. Meille juuri nuo lukuisat synttäritkutsut olivat iso juttu siinä, että pääsin tutustumaan muiden lasten lisäksi heidän vanhempiinsa, joiden kanssa olen ehtinyt ystävystyä istuttuani tuntikaupalla juomassa kahvia keskellä sitä juhlakaaosta. Mutta uskon, että nämäkin uudet lapset löytävät paikkansa. Ylipäänsä espanjalaiset ovat avointa ja vieraanvaraista väkeä, ja lapset toivotetaan yleensä tervetulleeksi kuokkimaan hyvin kevyesti.

Esikoinen pääsee vielä päivää ennen Suomeen lähtöä juhlimaan parhaan ystävänsä syntymäpäiviä, kun tuo erottamaton kolmikko menee elokuviin ja hampurilaiselle. Lasten persoonallisuuserot ovat näkyneet koko ajan juuri siinä, miten paljon he ovat suunnitelleet omia juhliaan: rauhallinen 8-vuotias on pohtinut pienimuotoista juhlintaa rannalla tai leffassa, keskimmäinen on lumoutunut suuresta vierasmäärästä. Kuusivuotias materialisti on koko syksyn katsonut kaihoten lahjapinoja, joita koulukavereiden juhlissa on sankareiden eteen kasattu. Näin maksajan näkökulmasta ne ovat tuntuneet täysin absurdeilta: lapset saavat siis kymmenittäin paketteja, se tavaran määrä on ihan tolkuton. Laskin eräissä juhlissa päivänsankarin saaneen yli 15 vaatekappaletta (joukossa ihan toppatakkejakin) ja toiset 15 eri lelua, kirjaa tai peliä. Toisaalta tässäkin on eroja: naapurikaupungissa ystäväni lasten koulussa juhliin osallistujilta kerätään ”kolehti” (yleensä 10 euroa) jonkun vanhemman toimesta, ja sillä hankitaan yksi iso lahja. Järkevämpää aikuisen näkökulmasta, mutta tämän takia taas ystäväni lapset eivät ole voineet osallistua joka juhliin (kahden lapsen kanssa tämä tarkoittaa melkein 500 euron menoerää vuodessa, jos haluaa osallistua kaikkiin hippoihin). Meillä kukaan ei luultavasti huomaisi, vaikka saapuisimme paikalle ilman lahjaa.

Espanjalaisten lastenjuhlien aikaa alkaa olla meillä ohi. Se on yhtä aikaa haikeaa ja helpottavaa, koska Suomessa voin suurimpaan osaan juhlia vain saattaa pojat ja kadota sitten omiin menoihini. Toisaalta en ehkä tutustu samalla tavalla heidän ystäviensä vanhempiin, joka tuntuu kuitenkin tärkeältä sekin. Ja sitten taas toisaalta, on huomattavasti mukavampi järjestää juhlat kun ne pystyy organisoimaan pienemmälle porukalle ja keskittymään vain lapsivieraisiin. Puolensa siis molemmissa tavoissa. Lapsille luultavasti on shokki päästä ekoille suomisynttäreille, joissa on porkkanatikkuja ja lihapullia sekä organisoitua ohjelmaa kuten ongintaa pelkästään sen vapaapainin ja 90-luvun teknoreivien yhdistelmää muistuttavan sekoilun sijaan. Ja ehkä he samalla hieman kaipaavat sitä, että voivat kolmen tunnin ajan vain eläimellisesti ahmia herkkuja ja hyppiä toistensa päällä pomppulinnassa, kuka tietää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SELLAINEN SEMANA SANTA

semana-santa-valdevaqueros.jpg

Niin kuin jo kerroin, olin vähän yllättynyt viikon pääsiäislomasta, vaikka eihän sen mikään yllätys olisi pitänyt olla. Tämä on ilmeisesti niin vakiintunut käytäntö, etten löytänyt sitä lähes orjallisesti seuraamastani año escolar-osasta Andalusian kunnanhallinnon kotisivuilta. Mutta pojille se tuli tarpeeseen – itsehän kaipasin lomaa lasten loman jälkeen, vaikka ihanaa olikin.

Nimittäin juuri sopivasti Semana Santaksi meille saapui kesä. Tai ehkä se on hieman liioittelua. Mutta kovasti odotettu kevät tuli. Kuukausien (noh, melkein kahden kuukauden) tauoton vesisade loppui ja lämpötilat nousivat yli 20 asteen. Ensi viikoksi on luvattu taas jatkoa surkeille säille mutta jo tämä hetki täyttä auringonpaistetta (eli myös aurinkorasvan puutteessa palanut otsa allekirjoittaneella) teki niin hyvää, helli sielua, lämmitti mieltä, mitä näitä kliseitä nyt onkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heti kun huomasimme, että lasten vapaapäiville osui näin komeat ilmat, syöksyimme ulos. Tai syöksyminenkin on liioittelua, koska kolmen lapsen kanssa se uloslähtö on nopeimmillaankin puolen päivän projekti. Ensimmäiseksi menimme omalle kotirannalle, joka oli juuri sopivasti saanut uudet hiekat; haluaisin sanoa, että se on siivottu mutta oikeasti kaiken rannalle huuhtoutuneen ja jätetyn moskan päälle on vain tuotu rekkalasteittain uutta hiekkaa. En siis antanut poikien kaivaa ”Kiinaan asti”. Muita ulkoilijoita ei rannalla ollutkaan vaan saimme yksin pitää urheilukilpailun, katsoa lentokoneiden laskuja ja nousuja, kerätä simpukoita ja rakentaa linnan, joka lopulta katosi laineiden mukaan. Tämän jälkeen tietenkin mentiin jäätelölle, sillä kesän varmin merkki, lempijäätelöbaarimme, avattiin maaliskuun alussa ja me olemme saaneet jo leimakortin melkein täyteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helleaallon jatkuessa pakkasimme tavarat ja suuntasimme lempipaikkaamme Espanjassa. Valdevaqueros on kilometrejä pitkä rantakaistale Tarifan vieressä, täynnä turisteja, leijasurffaajia, ratsastajia, mutta tietenkin myös tilaa nauttia Välimerestä ja melkein kosketusetäisyydellä olevasta Atlantista, upeista näkymistä suoraan Marokkoon ja ylipäänsä yhdessäolosta pelkän oman perheen, hiekan ja kivien kesken. Suosittelen ehdottomasti tätä paikkaa, jos saapuu Aurinkorannikolle ja kaipaa vaihtelua ruuhkaisiin rantoihin, sillä täällä riittää tilaa, urheilullisia aaltoja ja surffifiilistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsiäissunnuntaina teimme kuten monet muutkin espanjalaisperheet ja menimme Pinar del Rey- mäntymetsään, jonne paikalliset saapuivat autolasteittain pitämään piknikkejä, grillaamaan, pelaamaan jalkapalloa, polttamaan pilveä, huudattamaan reggaetonia ja nauttimaan leirielämästä. Suomalaisen eränkävijän silmään tapa ajaa autolla aivan leiripaikan kylkeen, perustaa oikea mustalaisleiri huonekaluineen ja sitten vain istua keskellä metsää juoden kaljaa tuntuu hassulta, vaikka ehkä se oikeasti eroa niin kauheasti suomalaisesta mökkielämästä.

Ystäväperheemme oli järjestänyt lapsille munajahdin, mikä toimi täydellisesti pojille, jotka juoksivat pitkin metsää ja voittivat ystäväperheen lapset mennen tullen paitsi ylivoimansa myös sokerinnälkäisen kilpailuviettinsä ansiosta. Vähän nolotti poikien rohmuaminen. Lapset nauttivat siitä, että saivat syödä takakontissa eväät, heittää käpyjä nuotioon ja pissata metsässä. Pienet ilot!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PÄÄSIÄISEN KÄRSIMYSNÄYTELMÄ(T)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Johan on ollut pääsiäisviikko. Se tuli vähän yllättäen, koulusta lähetettiin loppuviikosta lappu että hyvää lomaa ja ihmettelin hieman kun koulun kerrottiin päättyvän perjantaina ja alkavan taas maanantaina. Kas, siinähän oli viikko välissä. Tämä Semana Santa. Olen kyllä vaihto-oppilasvuonna kokenut yhden katolilaisten pääsiäisviikon, mutta maallistunut hostperhe pakkasi silloin minut ja koko muun ryhmän autoon ja suuntasi viikoksi mässäilemään all inclusive-rantahotelliin, jossa ei ollut hartaudesta tietoakaan. Paastoa tarvitsin sen viikon jälkeen kyllä. Täällä Espanjassa, kuuloetäisyydellä kirkonkelloista, olemme sitten saaneet toisenlaisen pääsiäiskokemuksen.

Nämä jokailtaiset kulkueet, joita on parhaimpana iltana kolme kappaletta alkuillasta aina melkein aamuyön tunneille, ovat vallanneet pienen kaupunkimme kadut. Itselleni mielleyhtymät huppupäisistä nasaretilaisista ovat aivan muualla kuin kristinuskossa ja armahduksessa, mutta kaiken kaikkiaan täkäläisten panostaminen tähän viikon kestävään juhlaan on varsin vaikuttava. Ihan pienistä lapsista alkaen jokainen kaupungin veljeskunta esittää oman kävelynsä painavaa alttaria tai kahtakin kantaen, suitsukkeen savun ärsyttäen tällaisen noviisin silmiä ja kurkkua. Välillä vaihdetaan kantajia, välillä seuraajat – joita kadut ovat täynnä, kaikki tungetsivat parhaille paikoille ja tahtovat koskea alttareita – antavat aplodit, välillä parvekkeilta heitetään ruusunterälehtiä ristiinnaulitun Jeesuksen tai surevan Madonnan päälle.

On tässä se karnevalistinen puolensakin. Joka paikka on täynnä teinejä, jotka ovat sen verran sekaisin että ne juovat varmasti muutakin kuin niitä energiajuomia, jotka ovat ainoita mitä heidän käsistään olen bongannut. Ravintolat ja kahvilat ovat täynnä, perheet ovat pukeutuneet parhaimpiinsa. Hulinaa riittää, vaikkei täällä muutenkaan erityisen hiljaista ole. Kiehtovaa, etenkin tällaiselle ateistille jolle koko pääsiäisen sanoma on yleensä tiivistynyt suklaamuniin ja tuplapalkkaan töissä. Upea tämäkin on todistaa, ja tavoitteena ensi vuodelle on nähdä jokainen kulkue tämän kahdeksan päivän aikana.

YLPEÄSTI ANDALUCIALAINEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää! Me ei sitä juhlita ollekaan, paitsi kyllä vilkaistiin Koirien Kalevala-kirjaa. Mauri Kunnas on kyllä suomalaista kulttuuria parhaimmillaan. Söimme myös lettuja, sekin oli aika suomalaista. Mutta jos ulkona ei olisi maailmanluokan myrsky, olisimme varmaan jossain pihalla juhlimassa ihan toisenlaista kulttuuria. On nimittäin myös Día de Andalucía, nykyisen kotialueemme päivä. Ja paikalliset olivat ainakin suunnitelleet ottavansa siitä kaiken irti, kunnes karmea sää sotki nekin suunnitelmat. Ylpeitä he ovat silti ja suhtautuvat tähän eteläespanjalaiseen itsehallintoalueeseen hyvin voimakkaasti tunteella. Ne surullisenkuuluisat koulun vanhempien Whatsapp-ryhmät ovat piipanneet erilaisia ”Ylpeästi andalucialainen”-meemejä ja juhlapäivän toivotuksia, ilman hitustakaan ironiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus joulun aikoihin kirjoitin tästä viimeksi, kuinka täällä paikallisten ylpeys kulttuuristaan tekee vaikutuksen. Toki kulttuurikin on komea – vaikka itse keksin paljon parannettavaakin. Mutta oli kyse puvuista, musiikista, esityksistä, ruoasta… kaikkeen suhtaudutaan intohimoisesti, vakavasti, erittäin vahvalla kansallisidentiteetillä. Olen myös usein miettinyt omaa suomalaisuuttani verrattuna polleisiin espanjalaisiin. Kuinka itse enemmänkin vaivaannun siitä, jos joku kulkee Suomi Leijona-riipus kaulassaan ja julistaa suomalaisuuttaan, mutta täällä parvekkeilta liehuvat Espanjan liput sekä jopa tosikkomainen suhtautuminen omaan historiaan herättää ihailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki tämä on tällaiselle peräpohjalaiselle myös hyvin eksoottista. Kuokin aina kaikissa kulttuuritapahtumissa mihin pääsen, sillä minusta on ihana vakoilla perinteitä ja erityisesti pukuja, vaikka en aina ymmärräkään mistään mitään. Esimerkiksi klassista flamencokulttuuria on uudistettu hienosti ja moderni ja mennyt yhdistyvät usein kauniisti puvuissa ja juhlamenoissa. En osaa kuvitella, että Suomessa kaikki pukeutuisivat tosissaan kansallisasuihin viikon ajaksi, mutta täällä se on kesäisen ferian aikaan monelle odotettu kohokohta. Päästä pukemaan upea (ja varsin arvokas) puku ja pyörimään siinä kaupungille. Tästä iloitsevat kaikki sukupolvet, eikä kyse ole vain vanhojen ihmisten nostalgiankaipuusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Odotan innolla pääsiäistä, jota en ole ennen Andalucíassa elänyt. On kuulemmat hienoja kulkueita, paljon erilaisia tapahtumia ja kirkonmenoja. Sitten pian on jo taas feria – Suomen-lomakin järjestettiin niin että ehdimme mukaan feriaan. Pojat ovat hieman hämillään, etenkin kun viime viikolla koulussa päivää juhlittiin andalucialaisissa asuissa (joita ei tietenkään Suomi-pojilla ollut). Toisaalta siinä missä paikallisten ylpeys omista juuristaan kiehtoo, on suomalaisessa kulttuurissa yhtä paljon hyvää. Kyllä täällä kaivataan tasa-arvoa, rehellisyyttä, saunaa ja luontoa, marjoja ja metsää, Ultra Brata ja suomalaista sarkasmia. Joten hyvää juhlapäivää, kumpaankin kotipaikkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA