YLPEÄSTI ANDALUCIALAINEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää! Me ei sitä juhlita ollekaan, paitsi kyllä vilkaistiin Koirien Kalevala-kirjaa. Mauri Kunnas on kyllä suomalaista kulttuuria parhaimmillaan. Söimme myös lettuja, sekin oli aika suomalaista. Mutta jos ulkona ei olisi maailmanluokan myrsky, olisimme varmaan jossain pihalla juhlimassa ihan toisenlaista kulttuuria. On nimittäin myös Día de Andalucía, nykyisen kotialueemme päivä. Ja paikalliset olivat ainakin suunnitelleet ottavansa siitä kaiken irti, kunnes karmea sää sotki nekin suunnitelmat. Ylpeitä he ovat silti ja suhtautuvat tähän eteläespanjalaiseen itsehallintoalueeseen hyvin voimakkaasti tunteella. Ne surullisenkuuluisat koulun vanhempien Whatsapp-ryhmät ovat piipanneet erilaisia ”Ylpeästi andalucialainen”-meemejä ja juhlapäivän toivotuksia, ilman hitustakaan ironiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus joulun aikoihin kirjoitin tästä viimeksi, kuinka täällä paikallisten ylpeys kulttuuristaan tekee vaikutuksen. Toki kulttuurikin on komea – vaikka itse keksin paljon parannettavaakin. Mutta oli kyse puvuista, musiikista, esityksistä, ruoasta… kaikkeen suhtaudutaan intohimoisesti, vakavasti, erittäin vahvalla kansallisidentiteetillä. Olen myös usein miettinyt omaa suomalaisuuttani verrattuna polleisiin espanjalaisiin. Kuinka itse enemmänkin vaivaannun siitä, jos joku kulkee Suomi Leijona-riipus kaulassaan ja julistaa suomalaisuuttaan, mutta täällä parvekkeilta liehuvat Espanjan liput sekä jopa tosikkomainen suhtautuminen omaan historiaan herättää ihailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki tämä on tällaiselle peräpohjalaiselle myös hyvin eksoottista. Kuokin aina kaikissa kulttuuritapahtumissa mihin pääsen, sillä minusta on ihana vakoilla perinteitä ja erityisesti pukuja, vaikka en aina ymmärräkään mistään mitään. Esimerkiksi klassista flamencokulttuuria on uudistettu hienosti ja moderni ja mennyt yhdistyvät usein kauniisti puvuissa ja juhlamenoissa. En osaa kuvitella, että Suomessa kaikki pukeutuisivat tosissaan kansallisasuihin viikon ajaksi, mutta täällä se on kesäisen ferian aikaan monelle odotettu kohokohta. Päästä pukemaan upea (ja varsin arvokas) puku ja pyörimään siinä kaupungille. Tästä iloitsevat kaikki sukupolvet, eikä kyse ole vain vanhojen ihmisten nostalgiankaipuusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Odotan innolla pääsiäistä, jota en ole ennen Andalucíassa elänyt. On kuulemmat hienoja kulkueita, paljon erilaisia tapahtumia ja kirkonmenoja. Sitten pian on jo taas feria – Suomen-lomakin järjestettiin niin että ehdimme mukaan feriaan. Pojat ovat hieman hämillään, etenkin kun viime viikolla koulussa päivää juhlittiin andalucialaisissa asuissa (joita ei tietenkään Suomi-pojilla ollut). Toisaalta siinä missä paikallisten ylpeys omista juuristaan kiehtoo, on suomalaisessa kulttuurissa yhtä paljon hyvää. Kyllä täällä kaivataan tasa-arvoa, rehellisyyttä, saunaa ja luontoa, marjoja ja metsää, Ultra Brata ja suomalaista sarkasmia. Joten hyvää juhlapäivää, kumpaankin kotipaikkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

NE EKAT OMAT ESPANJAN SYNTTÄRIT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska olen aika paljon kertonut täällä siitä, millaiselta espanjalaisten lasten syntymäpäiväjuhlinta on näin muukalaisen näkökulmasta näyttänyt, halusin raportoida toki myös meidän ensimmäisistä omista juhlista. Tällä kertaa kunnian olla päivänsankari sai keskimmäinen, joka täyttää ensi viikolla kokonaiset kuusi vuotta. Siitäkin tekisi mieli kirjoittaa, mutta toisaalta huomaan, että vaikka puhun ehkä lasten vasenkätisyydestä tai koulupäivistä tai puheterapiasta, jätän suuremmat luonneanalyysit yhä useammin tekemättä. Pyysin kyllä keskimmäistä kuvailemaan itse itseään, mutta häntä ei huvittanut. Juhlien jälkeen väsyttää, eikä taida olla tämä itsetutkiskelu muutenkaan vielä 6-vuotiaiden juttu. Mutta sen sanon, että hän on kerrassaan ihana.

P2242034.jpg

Olimme varanneet juhlapaikan hyvissä ajoin. Kutsuimme – kuten tapoihin kuuluu – koko luokan eli 24 lasta sekä expatystäviemme kolme lasta. Ja mukaan kuuluvat tietenkin äidit, isät, jopa isovanhemmat sekä sisarukset. Olin salaa helpottunut, kun vierasluku ”jäi” lopulta yhdeksään lapseen. Keskimmäinen on ehtinyt kuitenkin tottua jo niin vauhdikkaisiin ja isoihin juhliin, että harmitteli vähäistä vierasmääräänsä. Laatu onneksi korvasi määrän. Meillä oli tosiaan vuokrattuna paikallinen juhlatila, jossa viidelletoista lapselle mitoitettu juhlinta maksoi 140 euroa. Tähän kuului lasten ”ruoka”, eli leivät kinkulla ja Nutellalla, juoma (kaakaota, ananasmehua tms) sekä suklaapatukka. Aikuisten tarjoilut hoidimme me ja aikuiset saivat hakea ”open bar”-tyylillä tiskiltä toivomansa juomat. A-oikeudet oli, mutta häveliäästi kaikki joivat lähinnä cokista tai kahvia.

Hintaan sisältyi myös viihdytystä: kasvomaalausta, rajatusta valikoimasta toivomamme hahmon vierailu sekä leikitystä. Leikit olivat kyllä hieman tuskaisia, kun yli puolet osallistujista eivät ymmärtäneet espanjaa. Meno oli muuten perinteisen kaoottinen ja taustalla soi Shakiraa ja Enrique Iglesiasta. Hieman haikailin Kikattavan Kakkiaisen ja perinteisen lastenmusiikin päälle, mutta maassa maan tavalla. Olimme aiemmin vitsailleet tekevämme tarjoamiset suomalaiseen tyyliin, porkkanatikkuja ja cocktailpiirakoita, mutta suosiolla otimme espanjalaisen tarjoilun. Eli ostimme sipsejä, donitseja, muutaman espanjalaisen munakkaan, naksuja ja makkaraleipäainekset joista aamulla väkersin parikymmentä sämpylää.

kasvomaalaus-juhlissa.jpg

Pienemmän porukan ansiosta juhlissa ehti seurustella vieraiden kanssa. Useimmille vanhemmille nämä syntymäpäivät ovat sosiaalinen tilaisuus eikä tulisi mieleenkään, että lapset jätetään onnellisina juhlapaikan ovelle ja kadotaan pariksi tunniksi omille menoille. Ei sillä, itse kyllä pidän suomalaisesta systeemistä jossa vanhempien ei tarvitse istua small talkkaamassa paria tuntia katsoen sitä lasten sokerihumalan nousua ja laskua. Lopuksi keskimmäinen avasi lahjansa barbaarisin ottein ja heitteli lahjaksi tulleet vaatteet ympäri juhlatilaa. Onneksi tähän suhtauduttiin ymmärtäväisesti – pehmeät paketit nyt vain eivät ole yleensä suosittuja.

pomppulinna-synttareilla.jpg

Ihan halvimmasta päästä nämä hipat eivät olleet, mutta täällä lasten juhliin halutaan panostaa. Tarjoiluineen ja tilavuokrineen sekä pikkaisen ylihintaiseen kakkuun meni yhteensä noin 330 euroa, mikä tuntui suhteellisen samalta suomalaisen hintahaitarin kanssa. Mutta helpot nämä hipat olivat; lähdimme liikkeelle hieman myöhässä mutta saimme tarjoilut esille muutamassa minuutissa, henkilökunta hoiti loppusiivouksen ja me vain lähdimme puolikkaan kakun kanssa kotiin. Synttärisankari on väsynyt ja tyytyväinen, ja sehän tässä on pääasia.

HAVAINTOJA ESPANJALAISESTA JOULUSTA

Mulla on melkoisen rautainen itsetunto mitä tulee luonteeseeni, kaikkine puutteineni, mutta jostain syystä marraskuusta jouluaattoon asti poden jonkinlaista alemmuuskompleksia siitä, että en vain ole jouluihminen. Kun sosiaalinen media täytyy ainakin kuukauden ajaksi piparkakkutaloista, jäälyhdyistä ja kuusenkoristelusta glögimukin kanssa niin… en vaan pääse siihen tunnelmaan mukaan. Minulle joulu on ennen kaikkea lasten juhla, joskin aika älyttömältä sekin tuntuu, että ensin puoli vuotta pelottelen niitä ikkunan takana iltaraivareista Joulupukille raportoivilla tontuilla ja sitten kaikki huipentuu siihen kun lahjat on jaettu ja noin neljässä minuutissa ne on avattu. Mutta ei mennä mun jouluangstiini sen enempää, sillä täällä Espanjassa se hieman helpottaa.

Täällä ei taida paikallisille tulla mieleenkään, että pitäisi itse tehdä jotta se joulutunnelma löytyisi. Kun Suomessa äitiystävät pohtivat päiväkodin henkilökunnalle ja opettajille joululahjoja (tehtäisiinkö itse nougat’a, entäpä lumiukkokaakaon aineet nätisti paketoituna?) niin poikien koulussa oppilaiden vanhemmilta kerättiin rahat (noin viisi euroa per luokka, eikä ilmeisesti sellaista vaihtoehtoa ollut että ei osallistu) ja tokaluokkalaisen opettaja sai lahjaksi… kengät, paidan ja laukun! Mua nauratti tämä aivan kamalasti, sillä voin vain kuvitella mitä minun tuntemat opettajat sanoisivat jos paketista paljastuisi jonkun oppilaan äidin valitsemat bootsit. Eskariluokan opettaja sai perinteisen cestan, eli herkkukorin jossa oli jouluksi kinkku, viiniä, erilaisia perinteisiä joulumakeisia, keksejä jne. Näitä cesta-lahjakoreja myös arvottiin vanhempainyhdistyksen jäsenten kesken.

Koulussa ei ollut erityistä joulujuhlaa, mutta eskarilaisten vanhemmat pääsivät katsomaan tonttujensa tanssiesitystä. Se oli erittäin suloinen ja olin kiitollinen, että tällä kertaa teema-asu oli sellainen, joka löytyi helposti kaupasta. Olin nimittäin kuullut huhuja, että vanhemmat oli aiempina vuosina laitettu muutaman päivän varoitusajalla ompelemaan kaiken maailman karhupukuja. Isommilla lapsilla ei ollut koulun joulujuhlaa, mutta kolme kuningasta olivat vierailleet joka luokassa ja antaneet lapsille kirjanmerkit sekä ottaneet vastaan lahjatoivelistat, jotka oli aiemmin yhdessä kirjoitettu. Joulukuun 22. päivä huipentui myös koko syksyn kestänyt lottojännitys: arvottiin vihdoin ”El Gordo de Navidad”, noin vapaasti suomennettuna joulun läski. Tämä on jonkinlainen valtava kimppalotto, johon meidänkin poikien luokassa ostettiin kymmenyksiä ja sitten jännitettiin kun monta tuntia kestänyt arvonta suoritettiin. Emme ilmeisesti voittaneet (tai sitten loppiaisen jälkeen kaikki muut vanhemmat tuovat lapset kouluun Lexuksilla Rolexit ranteessa…).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaupungin joulujuhlinnat alkoivat joulukuun alussa, kun kaupungin keskelle pystytetty joulukuusi sai valot. Me olimme osallistumassa juhlallisuuksiin, mutta ne olivat niin tyypilliseen tapaan myöhässä että emme jaksaneet odottaa kulkuetta ja h-hetkeä. Olemme kyllä saaneet ihailla kaunista valaistusta senkin jälkeen. Olemme myös jonottaneet kaikkien muiden alueen lapsiperheiden kanssa tunnin verran tapaamaan Joulupukkia. Kuten kaikki hyvät äidit, olin unohtanut poikien hartaudella kirjoittamat toivekirjeet kotiin ja jonossa iski paniikki. Ei muuta kuin ostamaan vihko ja kirjoittamaan uudet toiveet, jotka saattoi pudottaa lavalla sijaitsevaan postilaatikkoon. Joulupukin muori antoi lapsille niin pahoja karkkeja, että pojat itkivät.

Itselleni näiden monien joulutapahtumien yksi kohokohta oli kirkon edessä olevalla aukiolla järjestetty zambomba, jouluinen flamencoesitys, johon myös katsojat saivat ottaa osaa (itse vain kuvasin). Koko tilaisuus oli – tietenkin – tunnin myöhässä ja ruuhkassa tönivät ja tupakoivat espanjalaiset ärsyttivät. Mutta sitten se itse esitys, muusikkoineen, laulajineen, tanssijoineen, oli vain aivan mahtava. Vaikutuksen teki eläytyminen ja innokkaat lapset, sekä erityisesti se ylpeys omasta kulttuurista. Anteeksipyytelemätön tapa esitellä omaa osaamistaan ja kannustava ilmapiiri. Myös flamencotuunatut joululaulut ilahduttivat. Latasin muutaman videon tilaisuudesta blogin Facebook-sivulle. Espanjalaisia joululauluja en juuri ole oppinut, mutta onnistuin kyllä hermostumaan esikoiselle kun tämä lauloi ”kakkalaulua”, eli Kulkuset, kulkuset espanjaksi: Cascabeles, cascabeles

Meillä oli nyt kolmas joulu La Líneassa ja tällä kertaa varmasti monella tapaa rauhallisin. Jouluaattona kaupunki on täynnä eloa, kun ystäväporukat ja perheet kokoontuvat ravintoloihin tapaamaan toisiaan ja syömään. Aiempina vuosina meno on jatkunut pikkutunneille asti, kun ruokailu on muuttunut juhlinnaksi, mutta kun tällä kertaa kävelimme kaupungilla kahdeksan aikaan oli jäljellä enää todella huonossa hapessa heiluvaa nuorisoa. Tähän varmasti vaikutti sekin, että metelistä päätellen joulunviettoon oli virittäydytty jo perjantaista alkaen. Raketteja ja papatteja on poksauteltu jo kolme päivää, yötä myöten, mutta se on selvästi täkäläisten tapa iloita: pitää hirveää meteliä.

Sellainen joulu tällä kertaa. Ensimmäisestä joulusta kirjoittelin täällä, seuraavana lähinnä valokuvasin. Seuraavaksi aletaan tietenkin valmistautua loppiaiseen, silloin espanjalaiset lapset vasta saavat suurimman osan lahjoistaan. Meillä aiempina jouluina Espanjassa pukki on käynyt yöllä ja lahjat avattu ”brittiläiseen” tyyliin vasta joulupäivän aamuna, mutta tänä vuonna lapset uhkailivat herätä jouluaamuna kello viideltä avaamaan paketteja… joten päätettiin sitten jakaa paketit jo aattoiltana. Muuten olemme viettäneet pyhät asiaankuuluvasti pyjamat päällä legoja kooten ja leffoja katsellen. Toivottavasti kaikki muutkin ovat muistaneet rentoutua!

SUURI PIPARIVERTAILU

pipari-espanja-vs-suomi

Vaikka en muuten ole mikään vuoden jouluihminen, niin pidän yleensä huolen siitä että piparimyynti sujuu puolet vuodesta. Nimittäin mun aamurutiineihini kuuluu kuppi lämmintä teetä ja siihen kastettavat keksit – suunnilleen lokakuusta maaliskuuhun se on pipari, ja muulloin sitten LU:n Bastogne-keksit. Vaikka keskivartalo ja hampaat ovat kiittäneet, kun kumpaakaan ei löydy täältä paikallisten kauppojen valikoimasta, on pipareita iloksemme ollut saatavilla Fuengirolan ”Suomikaupoista”, joskin suolaiseen lähes neljän euron pakettihintaan. Sen lisäksi anoppi lähetti vielä lisää pipareita joulupaketin mukana. Ja sitten luin eräästä blogista, että myös meidän paikallisesta ruokakaupastamme Mercadonasta saa pipareita! Ja melkein kuin kotimaisia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä piparin kastaminen kuumaan juomaan, joko teehen tai kahviin, on tapa jonka opin isältäni lapsena. Noin vuoteen 2005 asti suosimme Fazerin paksuja peruspipareita, mutta sitten niissä ehkä vaihtui resepti tai aloimme vain 20 vuoden jälkeen kaivata vaihtelua, ja viimeiset kymmenen vuotta olen dippaillut aamuisin niitä klassisia ANNAS Original Pepparkakor-pipareita. Koska kulutan pipareita aika paljon, ei niitä kannata alkaa itse tekemään (tehän olette nähneet, mikä on lopputulos…). Niin paljon, että tällä tahdilla joutuisin käymään Fuengirolassa pipariostoksilla kaiken aikaa ja ruokarahat hupenisivat niihin. Nyt oltiin siis jännän äärellä: Voisivatko Mercadonan piparit korvata vanhat suosikit?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä Galletas de Jengibre-keksit muistuttavat pakkausta myöten aitoa kamaa. Ne myös näyttävät ja lähes tuoksuvat samalta kuin suomalaiset piparit. Koostumus on ulkoisesti tunnustellen liki identtinen, joten luultavasti kovin moni ei sokkotestistä selviäisi. Lapset eivät ainakaan erota kumpia pipareita heille annan. Teehen kastettaessa kosteudensietokyky ja imukyky oli samaa luokkaa kuin näissä Suomessa valmistetuissa. Mutta onko se tärkein ominaisuus, maku, samanlainen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei aivan. Galletas de Jengibret kyllä tunnistaa pipareiksi, ne eivät ole mitään etelän huijareita tai joululeivosten rantarolexeja. Mutta kuten kaikki makeat leivokset täällä, ne ovat astetta liian imeliä makuuni. Muistuttavat hieman enemmän itsetehtyjä pipareita, joissa taikinan joukkoon on lorahtanut vähän liikaa siirappia. Tuntuu, kuin hampaat liimaantuisivat yhteen näitä syödessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lienee hieman puolueellista sanoa, että nämä silti ovat mielestäni paras espanjalainen jouluherkku. Täkäläinen makumaailma eroaa huomattavasti sellaisesta suomalaiskansallisesta kulinarismista. Varsinkin leivokset ovat äkkimakeita ja jopa ällöjä; kauniita kyllä, mutta niistä puuttuu sellainen sielua rauhoittava tuntuma kuin vaikka kunnon korvapuustissa on. Ei sillä, olen löytänyt täältä paljon herkuteltavaa, mutta leivokset eivät vain resonoi makuhermojeni kanssa. Voittaja on siis suomalainen pipari. Kuitenkin Mercadonan versiot ovat oiva korvike, ja ne tosiaan tarjoavat lähes autenttisen piparielämyksen. Vaikka ne jäivät kakkoseksi kotimaisille pipareille, ne eivät ole huono häviäjä.

pipari-vertailun-voittaja

Näihin kuviin ja tunnelmiin, seuraavaksi testataan vielä hermoja aatonaaton ruokaostoksilla ja joulusiivouksen parissa. Mietin vaan tuossa kahlatessani legoissa ja kaikenmaailman autoradan osissa, että kyllä sitä on vaan hullu kun osti vielä tätä roinaa lisää. Mutta joulu on lasten juhla ja huomenna juhlitaan. Feliz Navidad !