PÄÄSIÄISEN KÄRSIMYSNÄYTELMÄ(T)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Johan on ollut pääsiäisviikko. Se tuli vähän yllättäen, koulusta lähetettiin loppuviikosta lappu että hyvää lomaa ja ihmettelin hieman kun koulun kerrottiin päättyvän perjantaina ja alkavan taas maanantaina. Kas, siinähän oli viikko välissä. Tämä Semana Santa. Olen kyllä vaihto-oppilasvuonna kokenut yhden katolilaisten pääsiäisviikon, mutta maallistunut hostperhe pakkasi silloin minut ja koko muun ryhmän autoon ja suuntasi viikoksi mässäilemään all inclusive-rantahotelliin, jossa ei ollut hartaudesta tietoakaan. Paastoa tarvitsin sen viikon jälkeen kyllä. Täällä Espanjassa, kuuloetäisyydellä kirkonkelloista, olemme sitten saaneet toisenlaisen pääsiäiskokemuksen.

Nämä jokailtaiset kulkueet, joita on parhaimpana iltana kolme kappaletta alkuillasta aina melkein aamuyön tunneille, ovat vallanneet pienen kaupunkimme kadut. Itselleni mielleyhtymät huppupäisistä nasaretilaisista ovat aivan muualla kuin kristinuskossa ja armahduksessa, mutta kaiken kaikkiaan täkäläisten panostaminen tähän viikon kestävään juhlaan on varsin vaikuttava. Ihan pienistä lapsista alkaen jokainen kaupungin veljeskunta esittää oman kävelynsä painavaa alttaria tai kahtakin kantaen, suitsukkeen savun ärsyttäen tällaisen noviisin silmiä ja kurkkua. Välillä vaihdetaan kantajia, välillä seuraajat – joita kadut ovat täynnä, kaikki tungetsivat parhaille paikoille ja tahtovat koskea alttareita – antavat aplodit, välillä parvekkeilta heitetään ruusunterälehtiä ristiinnaulitun Jeesuksen tai surevan Madonnan päälle.

On tässä se karnevalistinen puolensakin. Joka paikka on täynnä teinejä, jotka ovat sen verran sekaisin että ne juovat varmasti muutakin kuin niitä energiajuomia, jotka ovat ainoita mitä heidän käsistään olen bongannut. Ravintolat ja kahvilat ovat täynnä, perheet ovat pukeutuneet parhaimpiinsa. Hulinaa riittää, vaikkei täällä muutenkaan erityisen hiljaista ole. Kiehtovaa, etenkin tällaiselle ateistille jolle koko pääsiäisen sanoma on yleensä tiivistynyt suklaamuniin ja tuplapalkkaan töissä. Upea tämäkin on todistaa, ja tavoitteena ensi vuodelle on nähdä jokainen kulkue tämän kahdeksan päivän aikana.

KREISI GRANADA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuolla nimellä kulki meidän Facebook-event, joka lähti hieman puolivitsinä liikkeelle. Mietittiin ensin Marokkoa ja Madridia, mutta lopulta päädyttiin Granadaan, minä ja kolme ystävääni Suomesta. Viiden päivän loma oli pisin aika ikinä mulle ilman lapsia ja tulipa se tarpeeseen! Vaikka joku viisaampi olisi ottanut ilon irti ja esimerkiksi levännyt eikä juonut skumppaa ja avautunut aamuyölle asti (no ei ihan aamuyölle, mutta reippaasti yli keskiyön kuitenkin). Oli kuitenkin ihan mahtavaa, että ystävät reissasivat tuhat kilometriä katsomaan mua (tai oikeastaan, kuten he ystävällisesti ilmaisivat, ”katsomaan kun istut koneella”) ja toivat soijarouhettakin! Sata sydäntä sinne Suomeen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylläoleva kuva, jossa näkyy komeasti Granadan katedraali, jonne mä en jaksanut lopulta jonottaa (muu seurue kävi siellä ja kuvaili sanalla ”ihan kiva kirkko”, eli makuasioita. Ehkä joskus voin antaa kirkkohullun arvion siitä). Kuva on otettu meidän kattoterassilta; valittiin siis neljän hengen seurueena majoittumaan AirBnB:ssä. Neljältä yöltä majoitus maksoi noin 450 euroa, mikä oli mun mielestä oikein kohtuullinen hinta tilavasta, kauniista ja rauhallisesta asunnosta. Valtava kattoterassi, jolla olisi ollut ihana syödä aamupalaa ja katsoa heräilevän kaupungin vilinää, oli keskeinen valintaperuste, mutta koska koko meidän matkan satoi alusta loppuun, jäi kattoterassikokemus hieman vajavaiseksi.

Sijainti oli meille oikein sopiva; ei aivan suosituimmalla turistialueella, mutta mukavan, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä katedraalilta ja kasbahista, ja kuten todettu, noin 40 minuutin kävelyn päässä Alhambrasta. Meillä oli hieman kommunikointiongelmia ja sen takia viivästystä sisäänkirjautumisessa AirBnB-emännän kanssa, mutta kun tapasin vuokraajan (tai oikeastaan hänen vanhempansa, jotka olivat äärimmäisen sympaattinen 50-luvulla syntynyt espanjalaispariskunta) unohdin kuinka olin uhonnut antavani yhden tähden arvioita… Mutta siis: Granadassa vaikuttaa oleva erittäin toimiva julkinen liikenne ja sen lisäksi me – taksikeskuksessa toisemme tavanneina – suosittiin paljon taksia, joka oli kohtuullisen edullista ympäri kaupunkia ajeluun. Majoituksen siis uskaltanee ottaa muualtakin kuin aivan ytimestä Puerta Realin kulmilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka Granadaa googlatessa tulee vastaan kehuja kuinka se on Andalusian kaunein kaupunki ja kuinka ravintolaelämä on todella eläväistä, en voi aivan allekirjoittaa näitä väitteitä. Alhambra on maan suosituin turistikohde ja etenkin Granada oli täynnä paikallisia matkailijoita. Meille se ei tietenkään jo säiden takia näyttäytynyt aivan kauneimmillaan, mutta verrattuna muihin Andalusian matkakohteisiini Granada oli melko rähjäinen, katukuvassa oli enemmän kodittomia ja köyhyyttä ja toisaalta sellaista juuri turisteille suunnattua kaupallisuutta. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Granadassa sinällään olisi mitään vikaa, mutta jos vieraita ei erikseen kiinnosta Alhambra, veisin heidät mieluummin esimerkiksi Sevillaan. Shoppailun kannalta Granadan keskusta ei ole kovin ihmeellinen– jos siis kiinnostaa muukin kuin turistikrääsä, jossa kyllä oli valikoimaa niin espanjalaisista flamencoasuista marokkolaisiin bumerangeihin (!) – mutta neljän kilometrin päässä, bussiyhteyksien varrella, sijaitsee ostoskeskus Nevada Shopping Centre.

Ravintoloiden suhteen lähdimme liikkeelle luottaen siihen, että espanjalainen keittiö kohtelee meitä hyvin. Ensimmäisenä iltana söimme arabialaisessa kaupunginosassa, Restaurante Sultan-nimisessä paikassa joka oli yksi monista alueen arabialaista tai Lähi-Idän keittiötä edustavista ruokapaikoista. Keskinkertaisten hummusten, ylihinnoitellun leivän ja surullisen taginen kruunasi St.Elmoa muistuttava talon valkoviini, joka oli riistohinnoiteltu (näin espanjalaisesta näkökulmasta) 12 euroa pullo! Seuraavana päivänä Alhambra-retken jälkeen kohtasimme klassisen ongelman, kun aukiolevia ruokapaikkoja oli heikosti tarjolla kello 15:n ja 20:n välillä (jolloin meillä juuri sattui olemaan nälkä). Monen eksymisen jälkeen päädyimme paikallisten suosimaan tapaspaikkaan nimeltä Bar Trinidad, joka olikin rempseän tarjoilun, suurten annosten ja kohtuullisten hintojen kanssa mahtavaa vastapainoa ensimmäisen illan pettymykselle.

Seuraavana päivänä ystäväni olivat päätyneet myöhäiselle lounaalle keskustan hipsterpaikkaan eli La Reinaan, jonka yhteydessä oli myös äärimmäisen trendikäs Wild Food-vegaaniravintola. Koska vegaaniruoka näytti (ja mielestäni myös maistui) varsin epäilyttävältä, päädyin juomaan skumppaa ja tilaamaan herkullisen creme bruleen listalta. Erityiskiitosta loistavasta tarjoilusta. Viimeisenä päivänä söimme jättimäisen aterian La Suculenta-ravintolassa, jonka keittiö oli melkoinen fuusiokokemus eikä ehkä mikään mieletön makuelämys, mutta paikkana kiva, kohtuuhintainen ja valikoima laaja. Olisimme halunneet kokea kaikkien suositteleman El Mercaderin, mutta pirulainen, olivat lomalla juuri meidän matkamme ajan. Eli seuraavalla kerralla Granadassa pitää kokea sekä El Mercader että katedraali. Kaikki muu onkin jo nähty.

Granada oli täynnä mukavia pikku kujia, joille eksyä. Kävelykilometrejä kertyi sateesta huolimatta runsaasti ja viimeisenä päivänä lähdin seikkailulle Kasbahissa ja huomasin kiivenneeni Mirador San Nicolas-näköalapaikalle, josta oli upea näkymä suoraan Alhambraan. Suosittelenkin nousemaan mäen päälle katselamaan Granadaa yläilmoista ja varsinkin aiemman Alhambran vierailun jälkeen oli palatsien näkeminen hieman kauempaa todella hauskaa. Sai ehdottomasti paremman käsityksen kokonaisuuden valtavista mittasuhteista. Kuten jo ehkä muutaman kerran mainitsin, meillä oli kylmää ja märkää, jonka vastapainoksi olimme jo etukäteen buukanneet visiitin hammamiin. Hammam Al Ándalus on ”luksushammam”-ketju, jolla on näitä arabialaisia kylpylöitä niin Madridissa kuin Malagassakin. Ihan halvin elämys tämä ei ole, 1,5 tuntia pelkkää eri lämpöisestä altaasta toiseen lillumista sekä minttuteen juomista on 35 euroa, oma visiittini maksoi 69 euroa ja se sisälsi 15 minuutin rentouttavan hieronnan sekä 15 minuutin Kessa-hieronnan. Ihan viittä tähteä ei hammamille voi antaa erinäisen sähläyksen ja ahtaiden pukuhuoneiden takia, mutta rentouttava, koko rahan arvoinen elämys se kaiken kaikkiaan oli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten ihan suurimmaksi suosikiksi ei Granada nyt singahtanut lempipaikkojeni listalla, mutta se saa vielä uuden tilaisuuden joskus. Se oli kaunis ja kasbah marokkolaisine myyjineen hyvä korvike silloin, jos ei pääse ostamaan keramiikkaa ja nahkatossuja suoraan Tangerista. Kriittisestä otteesta huolimatta loma itsessään oli aivan loistava: saimme kulkea omaan tahtiin, hyvässä seurassa jossa kaikki osasivat itse käydä vessassa ja pukea vaatteensa, sain rötvätä ja syödä lakua, kukaan ei hermostunut siitä että piti pysähtyä valokuvaamaan jotain yksityiskohtaa, kaikki tykkäsivät viinistä. Muuten vältän kaikkea sellaista ”odotahan kun sinulla on lapsia”-tyyppistä besserwisseröintiä, mutta tällaisia aikatauluttomia, lapsivapaita lomia ei tosiaan osannut ennen arvostaa. Nyt ne ovat kuin viiden vuorokauden hemmotteluhoito sielulle, joten kiitos siitä, matkakumppanit. Ja Granada, et sinäkään hullumpi ollut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BABY IT’S COLD INSIDE

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Eteerinen katse kaukaisuuteen ja huippumuodikas kokovartalovelourasu
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koirakin tietää mikä on oikea paikka viettää aikaa

No niin, kun Suomessa on juuri luvattu kuukauden verran lisää lunta ja pakkasta, tämä valitus tuskin saa kenenkään myötätuntomittaria värähtelemään. Olen pahoillani! Tiedän, että muuttamalla etelään ikään kuin menettää valitusoikeuden ainakin säätilan suhteen, mutta ehkä tämä myös lohduttaa kaikkia niitä, joita kevään karkaaminen kauemmaksi ja kauemmaksi ahdistaa. Nimittäin elämä Aurinkorannikolla (tai oikeastaan siitä vielä etelämpänä…) ei sekään ole aina yhtä auringonpaistetta.

Tiesin kyllä jo aiempien vuosien kokemuksella, että Espanjassa on talvisin kylmä. Ei siis niinkään ulkona, harvoin täällä laskee alle kymmenen asteen pihalla (ja kun laskee, niin julistetaan kansallinen hätätila) mutta sisällä. Oli ne aiemmatkin talvet kylmiä kivitalossamme, mutta tämä vuosi on ollut ennätyksellisen kamala. Anopin kutomat villasukat, joille ei Suomessa kovin usein ollut käyttöä, ovat jalassa ympäri vuorokauden. Kauheimpina sydäntalven aamuina olen aika varma, että hengitykseni on höyrynnyt ennen kuin olemme saaneet patterin päälle.

Asuntomme, jossa ei ole mitään keskuslämmitystä, ilmastointia eikä sen puoleen eristystäkään, on kesäisin oikein ihana. Marokkolaiset sisäpihat sekä pohjoiseen päin aukeavat parvekkeet pitävät huolen siitä, ettei asunto muutu paahtavaksi vaan on mukavan viileä aamupäivän ja iltapäivällä sopivan lämmin. Mutta talvella emme saa suoraa auringonpaistetta juuri ollenkaan, ikkunoista tulee läpiveto ja kivilattia on jääkylmä. Monina päivinä on ulkona ollut lämpimämpää kuin meillä kotona, myös helmikuussa.

Meidän ratkaisumme tähän on ollut muutama irtopatteri, joita siirrellään huoneesta toiseen sen mukaan, mitä on ohjelmassa. Iltaisin lämmitetään makuuhuoneet – turvallisuussyistä ei pattereita uskalla jättää yöksi posottamaan – ja päivisin olohuoneen lämpötila pidetään mukavana. Paikallisilla on erilaisia lämmittimiä ja onnekkaimmilla takat kotona, lapsiperheessä perinteiset sähköllä toimivat patterit ovat tuntuneet paremmalta ratkaisulta kuin esimerkiksi butaanilämmittimet. Olen aika varma, ettei korkea ilmankosteus varsinaisesti auta asiaa kun kotonakin pitää olla toppatakki päällä.

Tavallaan ongelma ratkeaisi hankkimalla paljon pattereita, mutta voin kertoa että viime kuukausien sähkölaskut eivät ole juuri hymyilyttäneet. Toki viisihenkinen perhe kuluttaa sähköä muutenkin, joskin meillä ei ihan kauheasti katsota televisiota eikä laturit ole seinässä kaiken aikaa, mutta viime kuun sähkölasku oli 170 euroa. Tämä aika lailla pelkkien patterien ansiosta. Kesällä sähkönkulutus toki tasaantuu, mutta meidän 685 euron vuokramme päälle tämä tietenkin on jo aika iso kuluerä ja kolmen makuuhuoneen kodista maksamme silloin yli 1000 euroa kuukausi, joka on suhteessa asuinalueeseen ja asunnon kuntoon aivan samaa luokkaa kuin Helsingissä. Tämä siis lähinnä varoituksen sanana niille, joille Etelä-Espanjaa on markkinoitu pelkästään edullisempana vaihtoehtona Suomen elinkustannuksille.

Mutta okei, joka aamu on lämpimämpää. Muutamina iltoina emme ole tarvinneet pattereita ollenkaan. Pystyn kävelemään vessaan ilman villasukkia ja iltaisin saamme hetken auringonvaloa suoraan sisään. Käytännön Miehelle Marokosta ostettu djellaba-kaapu on osoittautunut käteväksi vaatteeksi, koska alle voi pakata vielä lisäkerroksia. Suomessa en koskaan ollut näin intohimoinen kerrospukeutuja. Jopa ne villahousut, joiden mukana kuljettamista harkitsin erittäin pitkään, ovat osoittautuneet oikein hyväksi asusteeksi myös täällä 14 kilometrin päässä Afrikasta. Eli en odota suurta sympatiaryöppyä mutta lähetän kyllä Suomeen terveiset, että olemme olleet hengessä mukana ja palelleet tänä talvena ennätyspaljon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vaikka kuvakulma ja löysä paita antavat ehkä muuta ymmärtää, en ole raskaana. Lämmittelen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ergonominen työpiste parhaan ystäväni patterin vieressä.

ERILAINEN LAPSUUS

Ulkosuomalaisten keskuudessa pyöritellään usein erilaista pohdintaa omien lasten, niiden ulkomailla kasvavien, lapsuudesta. Toiset saattavat olla hieman kateellisiakin omille lapsilleen, jotka saavat elää aivan erilaisen lapsuuden ja toiset taas potevat morkkista, kun lapselle ei muodostu selvää kansallisidentiteettiä ja elämän alkuvaiheita saattaa leimata tietynlainen juurettomuus. Itse en ole vielä kumpaakaan, mutta vertailen kyllä päivittäin sitä, miten erilaista elämää perheen 3-, 6- ja 7-vuotiaat viettävät Espanjassa verrattuna suomalaisiin ikätovereihin. Heidän lapsuutensa eroaisi omastani vaikka eläisimme Suomessa, ja nyt se vasta omalaatuinen onkin. Ja koska lapsilla itsellään on hyvin tuoreessa muistissa arki Suomessa, tekevät he itsekin havaintoja synnyinmaansa ja nykyisen kotimaansa välillä.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se, mitä esikoinen kaipaa eniten Suomesta, on vapaus. Äidin silmiin koululaisten, ihan ekaluokkalaistenkin, itsenäisyys näyttäytyy nykyään todella outona, vaikka olin itsekin ihan täydellinen 90-luvun avainkaulalapsi. Aloin kulkea toisesta koulupäivästäni alkaen 6-vuotiaana yksin bussilla parin kilometrin koulumatkan ja vietin iltapäivät yksin kotona, Tampereen Lapinniemessä kun ei silloin juuri muita lapsiperheitä asunut. Tein itselleni ravitsevia lounaita kaakaosta ja karjalanpiirakoista, luin Aku Ankkaa ja katsoin Marienhoffia. Siihen verrattuna nykyiset iltapäiväkerhot ja aikuisten joustavien työajat tuntuvat jo erityiseltä, saati sitten espanjalainen arki jossa aina yläasteelle asti lapset haetaan koulusta. Kaupungilla nuorimmat ilman vanhempien tai isosisarien seuraa liikkuvat ovat varmaan noin 12-vuotiaita, kun taas Suomessa esikoinen sai alkaa 6-vuotiaana liikkua oman korttelin alueella kaveriensa kanssa. Täällä naapuri on räyhännyt minulle jo siitä, että veljekset odottivat mua rappukäytävässä ilman valvontaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisin kuin jotkut suomalaislapset, heillä ei ole mitään käsitystä karkkipäivästä. Keskimmäinen toi juuri koulusta kotiin diplomin siitä, että oli joka keskiviikko tuonut eväslaukussa hedelmän – sinänsä hassua, sillä heille on pakattu kasviksia joka päivä. Suomalaisen silmin paikallisten herkuttelu on täysin holtitonta, mutta luultavasti omat lapseni ovat jo tottuneet välipalasipseihin, jokapäiväiseen jäätelöön ja siihen, että taaperoillekin annetaan tikkari ravintolassa, parturissa – missä vain. Heidän ruokarytminsä ja oikeastaan koko sisäinen kellonsa kulkee ihan eri ajassa kuin suomalaiskavereiden, kun päivällistä syödään toisinaan siihen aikaan kun Suomessa ollaan jo iltapesulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

He eivät harrasta yhtä kunnianhimoisesti kuin kaverinsa Suomessa, vaan hyvin laiskasti. En kyllä tiedä olisimmeko yhtään innokkaampia harrastajia Suomessa, mutta siellä ainakin ryhmäpaine olisi kovempi. Olemme espanjalaistuneet monella tapaa: toimme kyllä mukanamme kuravarusteet, mutta sateen tullessa edes oikeat vaatteet eivät saa meitä enää ulos. Joka päivä ei tarvitse ulkoilla. Myös lasten tyyli muuttuu koko ajan ”eteläeurooppalaisemmaksi”, ostammekin pikeepaitoja ja suoria housuja suomalaisen käytännöllisen ja mukavan vaatekerran sijaan. He eivät laula Suvivirttä mutta viettävät espanjalaisia perinnejuhlia, ja esimerkiksi meidän joulunviettomme poikkeaa paljon suomalaisesta, vaikka siihen kuuluu Joulurauhan julistus ja Samu Sirkka myös Espanjassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä olemme paljon tiiviimpi perheyksikkö kuin Suomessa. Kyse ei ole vain kulttuurieroista, vaikka Espanjassa omaa sukua arvostetaankin yli kaiken. Koska emme tunne juuri ketään täällä, on sosiaalinen elämä rajoittuneempaa ja vastaavasti vietämme kaiken aikamme keskenämme. Verrattuna viime kevääseen, jolloin lapset luuhasivat kavereillaan, olemme nyt ottaneet kaiken menetetyn perheajan takaisin. Tuplaten. Jonkinlainen kultainen keskitie olisi mukava, jossa lapsilla olisi vähän enemmän vapautta ja arkeen mahtuisi muitakin ihmisiä kuin lähiomaiset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omat lapseni eivät pääse osaksi ilmiöopetuksesta vaan ovat hypänneet muutaman vuosikymmenen takaisiin opetusmetodeihin. Heitä seisotetaan nurkassa ja opettajille kummarrellaan. He ovat myöskin täysin ulkopuolella digiloikasta ja käyttävät elektroniikkaa luultavasti vähemmän kuin suomalaislapset. Koulussa kenelläkään ei ole kännyköitä eikä niitä näe alakouluikäisillä muutenkaan – paitsi kun vanhemmat antavat lapsilleen ravintolassa puhelimen viihdykkeeksi, tämä on globaali kasvatusmetodi. Heillä on vain yksi välitunti betonipihalla eikä kouluruokailua. En voi kuvitella millainen kulttuurishokki heille olisi joutua juuri nyt suomalaiseen peruskouluun.

Olen iloinen poikien puolesta, että he kasvavat tällä hetkellä yhteisössä, jossa lapsiin suhtaudutaan kaikkialla kovin positiivisesti. He ovat tervetulleita ravintoloihin, kauppoihin, heitä tervehditään aina poskisuudelmin ja hymyin. Ei meillä ole juurikaan huonoja kokemuksia Suomesta, mutta varmasti avoimuus ja lapsiystävällisyys välittyvät myös heille, ainakin sitten vanhempien rentoutena kun ei tarvitse koko ajan pyydellä anteeksi olemassaoloaan. Toisaalta paikallisilta lapsilta he oppivat myös vähemmän viehättäviä tapoja, kuten roskaamista ja sääntöjen rikkomista aina tilaisuuden tullen. Jonottamiseen, oman vuoron odottamiseen ja tasapuoliseen jakamiseen tottuneet tunnolliset suomalaiset ovat täällä välillä melkoisen pulassa. He ovat tottuneet tungokseen ja tunkemiseen, kovaan meteliin ja kyynärpäätaktiikkaan. Suomalaislapsiin verrattuna he alkavat olla suorastaan röyhkeitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Internetin ansiosta monet eroavaisuudet ovat kadonneet. Esikoinen pelaa Minecraftia koneella yhdessä suomalaisen kaverinsa kanssa, he katsovat samoja ohjelmia espanjaksi dubattuna joita näytetään Pikku Kakkosessa. He matkustelevat lopulta samoissa kohteissa kuin Suomen lapset. He syövät iltapuuron ja lukevat iltasaduksi samoja Mauri Kunnaksen kirjoja kuin itsekin luin lapsena. Heille palmut ja delfiinit alkavat olla arkipäivää, mutta lumi ja jäätynyt järvenpinta eksoottista. Puitteista huolimatta alan uskoa, eniten heidän lapsuuttaan muovaa perhe. Kiireiset aikuisia ovat kiireisiä maanosasta riippumatta, hiekkalaatikko tai hiekkaranta – huomaako sitä eroa sitten lopulta. Odotan innolla kun on aika heidän muistella lapsuuttaan, miltä se kuulostaa, varsinkin kun pääsevät saman pöydän ääreen suomalaisten kavereidensa kanssa.