LOMA KESKELLÄ EI MITÄÄN

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jo keväällä päätimme, että olisi perheloman paikka. Vaatimuksena oli, että paikassa ei saisi olla wi-fiä ja sen pitäisi olla vuoristossa ja siellä pitäisi olla oma uima-allas. Ja sopiva talo löytyi varsin nopeasti Booking.comin kautta; viiden yön visiitti maksoi 600 euroa mikä oli ihan kohtuullinen hinta, ehkä himpun yläkanttiin kun ottaa huomioon talon huonot puolet – joita ei erityisemmin mainostettu palvelussa. Mutta se loma; oijoi se oli ihana. Ilman nettiä, ihan omalla porukalla, mitä nyt ystäväperhe ajoi vuorten läpi vajaan parin tunnin matkan päiväksi grillaamaan ja käymään kanssamme Cueva del Gato-lähteellä, jonne oli talolta vain muutaman kilometrin matka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tahdoimme syrjäisen talon, jossa olisimme täysin omassa rauhassa. Valitsemaamme taloa mainostettiinkin syrjäisenä… mikä ei ehkä ollut koko totuus: viiden metrin päässä kulki junarata (joskin paikallinen juna-asema, josta pääsi 20 minuutissa Rondaan, oli myös vain 50 metrin päässä!), ja talon omistajat asuivat yläkerrassamme. Naapurit eivätkä yölliset kummittelevat tavarajunatkaan varsinaisesti haitanneet, mutta naapuruston yli-innokkaat vahtikoirat (koska mitään vahdittavaa ei ollut…) ja tien toisella puolella alkanut klo 7.30 talonpurkutyöt pitivät huolta siitä, että univelkoja ei varsinaisesti saatu kuitattua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta se valituksesta: itse rakastuin tuohon vuoristoseutuun tulisesti. Benaojánin pikkukylä oli äärimmäisen sympaattinen: se oli jakautunut noin 300 metriä korkeammalla sijaitsevaan kylään jossa oli ravintoloita ja pieni ruokakauppa, ja me olimme alempana, jossa oli juna-aseman lisäksi muutama kahvila ja lihajalostamo, josta leijui possunlihan tuoksua joidenkin iloksi. Oli hiljaista, upea tähtitaivas, hämmästyttävän hieno luonto. Eikä yhtään turisteja! Talokin oli oikeasti juuri sopiva, erinomainen grilli pihalla, hyvä varustelu, kolme makuuhuonetta ja toisin kuin edellisellä vuokratalolla, niin ei mitään sääntöjä! Kävimme kahdesti lähteellä ja kerran junalla Rondassa poikien kanssa (Rondan reissuista enemmän esim. täällä ja täällä), ja muuten pyörimme omalla pihalla. Kävimme myös syöttämässä radan varrella asuneita kulkukoiria, jotka olisin halunnut tuoda mukanani La Líneaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ajomatka rannikolta Serranía de Rondan sydämeen oli huikaiseva, ja matkalle osui monta viehättävää valkoista kylää, luolaseikkailua ja patikointireittiä, jotka ansaitsisivat oman aikansa. Tuo vuoristoseutu on niin aliarvostettua, täynnä kaunista, autenttista ja rauhallista Andalusiaa. Tai hyvä meille, koska varmasti jatkossakin suuntaamme lomiamme juuri Benaojániin päin, sillä tuo paikan kauneus ja rauha lumosi. Suosittelen lämpimästi seikkailuja Aurinkorannikon takana, sillä sieltä löytyy runsaasti näitä helmiä, ja myös hyviä taloja joita vuokrata jollei rannan läheisyys ole ehdoton juttu – siis merenrannan, kylmiä järviä ja turkooseja lähteitä alueelta kyllä löytyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KESÄN ”HOITOKUVIOT”

espanjassa-koulu-loppuu
Tämä meemi kiersi vanhempien Whatsapp-ryhmässä koulun päättyessä. Ymmärrättekö viestin sisällön?

Poikien koulu päättyi, kuten selväksi tuli, juhannuksena. Se tarkoittaa vapautta lapsille aina lähes syyskuun puoliväliin asti. Meillä luvassa on tietenkin se matka Suomeen, mutta itseäni kiinnosti miten paikalliset selviävät. Kyllä, tiedän että yhtä lailla myös Suomessa lapsilla on kuukausien kesäloma ja aikuisilla taas ei, mutta täällä taas alusta asti on ollut selvää että yhteiskunta ei samalla tavalla ojenna auttavaa kättä kuin esimerkiksi Suomessa puistoruokailuiden ja jopa lainsäädännön myötä; jos täällä ekaluokkalaiset tai edes paikalliset, alle 13-vuotiaat alakoululaiset olisivat yksin vanhempien työpäivien ajan niin se olisi poliisiasia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden aikana olemme oppineet, että vain harvojen lapset pääsevät aamuisin aula matinaliin (aamupalakerhoon) tai iltapäivisin comedoriin, iltapäiväkerhoon joka ei sekään kestä kuin korkeintaan viiteen, yleensä vain neljään. Koulun porteilla on kello kahdelta kokoontunut paitsi äitejä ja isiä myös paljon isovanhempia, tätejä ja setiä sekä jonkin verran lastenhoitajia. Periaatteessa kai jollain erityisluvalla vähän isommat lapset saisivat kävellä itse kotiin, mutta en ole kuullut että kellään näin olisi. Joka tapauksessa: täällä vanhemmat ovat hyvin sidottuja lapsiinsa, hyvässä ja pahassa. Vaikka alamme itsekin tottua siihen, etteivät pojat voi mennä omatoimisesti pihalle, erityisesti 8-vuotias ikävöi itsenäisyyttään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesäkuun alussa alkoi selvitä, miten työssäkäyvät vanhemmat selviävät kesästä. Koska täällä ei erityisemmin harrasteta internetiä vaan fakseja, puhelinsoittoja tai ihan itse paikan päälle kävelemistä, ilmestyi koulujen aitoihin ja kaupungin ilmoitustauluille kesäleirien julisteita. Niitä järjestetään tennisklubilla, purjehduskerholla, kulttuuritalolla, yksityisessä katolisessa koulussa, karatekoulussa… Koko kesän läpi. Kesäleireille voivat osallistua useimmissa paikoissa lapset heti 3-vuotiaasta alkaen ja järjestäjät kilpailevat aktiviteeteilla: akateemisia taitoja, uimakoulua, pellekurssi, Fortniteä, kaikkea löytyy. Leirit ovat toiminnassa saman ajan kuin koulupäivät kestävät eli kello yhdeksästä kahteen, ja myös leireillä on mahdollisuus aamu- ja iltapäiväkerhoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAUseimmat poikien luokkakavereiden vanhemmat laittavat lapsensa viikoksi tai kahdeksi kesäleirille, ja sumplivat muuten arkea sukulaisten ja naapurien avustuksella. Lapsia lähetetään mummoloihin, tätien kanssa vuorotellaan serkuskatraan hoidossa. Harvalla oli mahdollisuutta olla itse pidempään kesälomalla, ja sen sijaan että vanhemmat vuorottelisivat niin suurin osa halusi lomailla yhdessä koko perheen kesken. Mietin miten kalliiksi kuukaudenkin kesäleirit tulevat täkäläisellä tulotasolla, kun päälle on vielä eväät ja muut ruokailut. Koko kesän päivystävä päivähoito (olkootkin välillä kesäevakossa) kuulostaa melkoiselta luksukselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mekin meinattiin laittaa pojat kesäleirille. Kyllä, jopa kahden viikon päästä neljä täyttävä kuopus. Kahden ja puolen kuukauden tiivis yhteiselo tuntui vähän pelottavalta. Tarkoitus oli, että pojat olisivat toissapäivänä aloittaneet viikon jakson Salesianos-seurakunnan leirillä, jota pidettiin katolisen, puoliyksityisen koulun pihalla. Lopulta totesin, että olkoon. Kun ei ole pakko. Lämpötila nousee iltapäivästä lähes 40 asteen tuntumaan ja voin vain kuvitella millaista olisi kivisellä sisäpihalla, ulkona koko aamupäivä. Ja olimme juuri hehkuttaneet sitä, miten ihanaa olisi kun kuukausiin ei tarvitsisi herättää lapsia aamulla ja kiirehtiä kouluun yhdeksäksi, tehden sitä ennen hätäisesti eväät, rasvaten lapset aurinkorasvalla, huolehtien kaikki tavarat reppuun. Ollaan ihan rauhassa (eli riidellään legoista, pelivuoroista ja siitä, kuka ehtii ekana vessaan, mutta kai sekin jonkinlaista rauhaa on). Ensi vuonna uskon, jos täällä olemme kesällä, että lapset varmasi menevät jollekin leirille. Kunnes taas muutan mieleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

CUEVA DEL GATO

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terveisiä vuorilta! Vietimme juuri mahtavan melkein viiden päivän loman Rondan lähellä vuorilla, ja kävimme kaksi kertaa vierailulla myös ”Kissan luolassa” eli Cueva del Gatolla, joka on upea lähde (ja vesiputous ja luola) noin 20 kilometrin päässä Rondasta. Koska törmäsimme paikan päällä suomalaisiin ensimmäisen kerran pitkään aikaan, ajattelin huikata vinkin paikasta myös tänne: oiva virkistäytymispaikka jos autoilette rannikolta Rondaan (meidän tapauksessa tätä olisi tarvittu matkapahoinvoinnista puhdistautumiseen, sillä ne vuoristotiet Costa del Solilta Rondaan ovat yhä järkyttävän kapeita ja kiemuraisia…).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Cueva del Gato sijaitsee aivan Benaojánin kylän vieressä. Sinne on pienet opaskyltit reitillä, ja Google Maps kyllä opastaa oikein perille. Paikka näkyy myös upeasti junassa matkalla Rondasta Algecirasin suuntaan! Alueelle kulkee myös useampi vaellusreitti, joista Benaojánin asemalta lähtevä on noin 1,8 kilometriä. Parkkipaikkoja löytyy; jos haluat autosi varjoon, aja rohkeasti isolta tieltä hämäävän ensimmäisen parkkipaikan luota alas hotellin ja sisäänpääsyn luo, sinne saa myös ilmaiseksi auton paikoitettua. Alue on muuttunut tänä vuonna maksulliseksi, sillä sinne on rakennettu uusi, Rio Guadiaron ylittävä silta ja lyhyt matka parkkipaikalta itse lähteelle onkin oikein turvallinen (toisin kuin kuulemma aiemmin). Arkisin aikuiset maksavat 2 euroa ja viikonloppuna 2,5 euroa, lapset (4-13v) 1€ tai 1,50€. Maksun kanssa ei ilmeisesti olla aivan hirvittävän tarkkoja: kun ensimmäisellä kerralla saavuimme paikalle ilman käteistä – kortti ei siis käy – saimme mennä 15-20 minuutiksi (joka ei sekään ollut niin tarkka) piipahtamaan ilman maksua. Paikalliset menevät paikan päälle usein viettämään koko päivää pikniktarpeineen, meille riitti hyvin puolisen tuntia.

Paikka on huikean kaunis. Se on erityisesti kaikkien Instagram-ihmisten suosikki, ja oikeastaan upeiden maisemien lisäksi oma huvituksensa on katsoa sitä, kuinka ihmiset metsästävät täydellisiä valokuvia jääkylmässä vedessä. Vesi on siis oikeasti, etenkin tällaisen vilukissan näkökulmasta, aivan hel-ve-tin kylmää ja esimerkiksi meidän lapset jotka eivät yleensä ole kovin nirsoja uimavetensä suhteen eivät hingunneet nyt polvenkorkeutta syvemmälle. Sen sijaan 20-30-vuotiaat naiset istuivat runsaslukuisina vedessä yrittäen näyttää hypotermiasta huolimatta eteerisiltä – ja peittäen samalla lievän ärsytyksensä kun kuvaan photobombasi toistuvasti toinen turisti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paikan päällä noin klo 12-20 päivystävä hengenpelastaja on myös paikan parhainta antia: molemmilla kerroilla meidän kohdalle osui oikein puhelias yksilö. Ennen itse lähteeltä pääsi kiipeämään ylös luolan suulle, josta vesiputous laski. Nyt kuitenkin tulvat olivat vaurioittaneet reittiä niin paljon, että paikalla oli paljon virallisia kieltoja. Kuitenkin innokas rantavahti kertoi, ettei kukaan olisi paikan päällä valvomassa ylös vieviä portaita kello kymmenen ja kahdentoista välillä, ja että kello kahdeksankin jälkeen alueelle pääsisi livahtamaan – jos siis haluaisimme kiivetä katsomaan alas tai ehkä jopa hyppäämään. Kiitimme neuvoista mutta jätimme salaiset luolaretket väliin, varsinkin kun alue on tunnettu vaarallisuudestaan ja yllättävistä tulvista.

Hengenpelastaja kertoi myös, ettei kirkkaudesta huolimatta vesi ole juomakelpoista vaan sinne valuvat kaikki jätevedet – varsin käsittelemättöminä – läheisestä Rondasta. Ei sen puoleen, mua ei siihen jääveteen olisi muutenkaan saanut mutta tämä vahvisti päätöksen. Mutta kyllä paikan päällä monet uivat, parhaiten valmistautuneet tulivat märkäpuvut päällä pulikoimaan. Lähteen vieressä on myös toinen luola, jota lapset tutkivat kauhulla. Koska alueella ei ole vessaa ja monen espanjalaisperheet viettävät siellä koko päivän, suhtauduin hieman skeptisesti luolan tutkimiseen mutta mitään ikäviä yllätyksiä ei löytynyt. Huh.

Serranía de Rondan vuoristossa on paljon tällaisia helmiä, kuten lähellä sijaitseva Cueva de Pileta, jossa on vuonna 1905 löydettyjä luolamaalauksiakin. Andalusia on aivan ihana ja täynnä yllätyksiä, joten suosittelen ehdottomasti retkiä rannikolta vuorten sydämeen, valkoisten kylien ja henkeäsalpaavien näkymien keskelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TUNNELMANDROPPAAJAT

Kun Anu ihmetteli sitä, miten maailman onnellisin kansa voi olla samalla niin iloton, syntyi polemiikki. ”Ei kaikki suomalaiset!”, sanoi moni – ja olen samaa mieltä, oma ystäväpiirini Suomessa on varsin iloista, avointa ja mukavaa väkeä. Moni tuntematonkin vastaantulija on joskus hymyillyt! Ja sitten oli niitä, jotka tiesivät tarkkaan mistä Anu puhui. Sellaisesta henkisestä ilmastosta, josta ei ilmeisesti kannata kauheasti puhua. Pitää ainakin muistaa mainita suomalaisten rehellisyys, luotettavuus ja kaikki ne myönteiset ominaisuudet, ettei kukaan pahoita mieltään viiden miljoonan ihmisen puolesta. Koska juuri sitähän yhdessä blogipostauksessa yritetään tehdä, antaa täydellinen analyysi yhdestä kansakunnasta…

Mutta Anu mä ymmärrän! Vaikka omat kokemukset Suomesta ovat olleet voittopuoleisesti hyvin myönteisiä (ja monista paikoista ulkomailta vastaavasti ihan kamalia traumoja ihmisten petollisuudesta, ilkeydestä tai epäluotettavuudesta), niin jotain täällä on eri lailla. Aina kun alan liikaa haikailla saunan tai mustikkapiirakan tai rakkaiden ystävien perään, menen internettiin. Siellä se pahamaineinen negatiivinen ilmapiiri läväyttää naamalle suorastaan avokämmenellä.

Mun oli tarkoitus ottaa kirjoituksen kuvitukseksi muutama kuvakaappaus sellaisten suurten ajattelijoiden kommenteista, jotka luin aamulla Hesarin Facebook-sivulta. HS kertoi, että Pride-viikon kunniaksi tämän päivän painoksella olisi sateenkaarikansi. Nyt julkaisu on jo siivottu näistä syvällisistä viesteistä, joiden pääasiallinen sisältö oli ”Hirveää homorummutusta!”, ”Siis Suomessa on tasa-arvo oikein hyvällä mallilla, miksi nyt meuhkataan vaan homoista, entä lapset ja vanhukset!” ja ”En kestä enää yhtään sateenkaarta, miksi tästä pitää nyt perkele tehdä numero”. Ymmärrän, etteivät ihmisoikeudet ole kaikkien teekuppi. Esimerkiksi itse en pidä yhtään jääkiekosta. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi käydä kommentoimassa MM-kisojen aikaan sinivalkoiseksi logonsa vaihtaneelle kaljafirmalle että ”En kyllä edes juo olutta mutta eikö nyt jo riitä tämä jääkiekkovouhkaus, kyllä kaikki osaa vähän tökkiä kiekkoa kepillä!”. Koska… ketään ei kiinnosta! Jos nyt sattuu olemaan niin ikävästi, että muu kuin heterohommelit ahdistaa niin sitten en voi toivoa kuin voimia tämän yhden viikon ajaksi kesäkuussa. Älä avaa internettiä.

Ja nyt sitten sanotaan, että se on vaan se kansalaisten kuona joka siellä verkossa purkaa pahaa oloaan. Mutta se ei ole totta. Ystäväni – jonka painolla, vaatekoolla, ulkonäöllä, iällä, hiustenvärillä tai millään muullakaan ei ole mitään väliä tämän jutun kannalta – meni kaupungille. Helsingissä. Hänelle oli kaksi erillistä tuntematonta ihmistä tullut kovaäänisesti kertomaan että hän on ylipainoinen ja hänen ei pitäisi olla pilaamassa kaupunkikuvaa. Voin kertoa, että sanavalinnat eivät olleet aivan näin sivistyneitä. Ja siinä vaiheessa minä täällä 4000 kilometrin päässä ihmettelen että mitä helvettiä. En voi kuvitella, että täällä kukaan huutelisi kenellekään kaupungilla mitään tuollaista. Vaikka vastaan tulisi millainen suohirviö. Täällä ihmiset puhuvat toisilleen kauniisti (paitsi ehkä liikenteessä), kehuvat, kutsuvat hyvännäköiseksi ihan automaattisesti. Kyllähän minä tiedän, etten oikeasti ole aamuseitsemältä kovin guapa, mutta tuleehan siitä hyvä mieli! Tai ainakin parempi mieli kuin siitä, että ventovieraat katsoisivat asiakseen kertoa miten pilaan maisemat pelkällä olemassaolollani.

Täällä kannustetaan. Täällä tsempataan. Enkä tarkoita, etteivätkö suomalaisilla olisi yhteishenkeä. Mutta täällä ei pilata muiden hyvää fiilistä. Ihmiset suvaitsevat toisia ja toisenlaisia elämäntyylejä aivan eri tavalla. Ja kyllä, seuraan kirjoittelua myös espanjaksi sosiaalisessa mediassa. Ahaa-elämys iski viimeistään silloin, kun alueelliseen keskusteluryhmään Facebookissa joku laittoi kuvan perheestä, joka oli parkkeerannut totaalisen väärin – todettakoon, että ryhmän idea on puuttua epäkohtiin erityisesti kaupunki-infran osalta. Perhe itse näki julkaisun, pahoitteli paikoitusvirhettä ja pyysi, että kuva poistettaisiin. Ja kuvan julkaisija vastasi iloisesti, että ”minun vikani, tuohan oli inhimillinen virhe, olen pahoillani että julkaisin kuvan, toivottavasti saadaan enemmän laillisia parkkipaikkoja tähän, olette suloinen perhe”. Ne ovat pilanneet täällä internetinkin!