TÄRKEIMMÄT TAVARAT

Kun olen tässä nyt useamman postauksen verran meuhkannut, miten paljon tavaraa karsitaan ja kierrätetään ja mitä ei ainakaan oteta mukaan, niin todettakoon, että kyllä meillä silti lähtee matkaan se viisi kuutiota kamaa plus muutama matkalaukullinenkin varmaan. Mikä sitten on se crème de la crème meidän maallisessa omaisuudessa, joka saa kunnian muuttaa mukana 4000 kilometriä etelämmäksi?

No, palataan nyt vielä niihin tavaroihin, jotka eivät ainakaan tule messiin: huonekalut. Meillä on Espanjassa se sama, ihan kamalilla kasarihuonekaluilla sisustettu koti,  ja sinne eivät mahdu meidän mööpelit. Häälahjaksi hankittu pöytäryhmä on löytänyt uuden kodin ja kauppaamme kaappeja ja hyllyjä kaiken aikaa eteen päin – olisiko juuri sinulla tarve kauniille täyspuiselle liinavaatekaapille? Saman kohtalon ovat kokeneet astiat, sillä haaveilen pääseväni pian Marokkoon ostamaan itselleni ihanan värikkäitä kuppeja ja kippoja, se on sitten hyvästit näille tylsille ikealaisille. Vaatteista mukaan otetaan taas vaan harvat ja valitut, eli kaikki vähänkään villaisempi saa jäädä näille leveyksille. Mutta nyt sitten siihen listaan, johon on yritetty tiivistää koko kotimme henki ja hyvä fiilis ja se, millä keinoin yritämme tehdä siitä La Línean neliöstä oman näköisen, niistä kammottavista huonekaluista huolimatta.

P6072696.JPG

BANAANI

Me emme ole vielä ratkaisseet banaanipuun kuljetusdilemmaa, mutta tämä oikeastaan alkuperäisen, yli 20 vuotta sitten hankitun banaanipuun lapsenlapsi, tuore pistokaspoikanen, lähtee varmasti mukaan – onhan se oikeastaan jo perheenjäsen. Luultavasti pakkaamme sen käsimatkavaroihin, joten kaikki vinkit viherkasvien maastamuutosta otetaan kiitollisina vastaan.

TAIDE

Jos mulla olisi sikana rahaa, niin tuhlaisin ihan hulluna taiteeseen. Sitä olisi mun iholla ja mun seinillä. Nyt kuplamuoviin on kiedottu ystävältäni Raimolta keväällä ostettu ja kehystetty vesivärityö, Dekologiasta aikoinaan tilatut mäyräkoirataulut, kehystetty kartta sekä muutama muu taulu, jotka kuuluvat kotiin. Kaikista arvokkaimmat teokset säilötään hetkeksi varastoon ennen kuin olemme edes vähän varmempia siitä, mihin asetumme.

P5103136.jpg

LELUT

Lelujen suhteen olen yrittänyt antaa lapsille mahdollisimman vapaat kädet. Junarataa ja Duploja on myyty (ja rahoilla ostettu tilalle legoja Ruotsista) koska niillä ei enää aikoihin ole leikitty, mutta muuten olen psyykannut itseäni, että jos nyt se on ihan elämän ja kuoleman kysymys niin ottakoot mukaan pari Happy Meal-muovileluakin. Kyyneleitä ehtii vuodattaa tärkeämmistäkin asioista.

Noh, tässä oikeastaan oli keskeiset elementit mukaan lähtevistä asioista. Mutta aion hamstrata laukkuun muutamia muitakin asioita, joita tiedän Suomesta tarvitsevani. Nämä tosin ovat naurettavuuteen asti apteekin käsikauppakamaa – kuinka keski-ikäinen sitä voikaan olla…

print_AF0MTUMKs1

VITANALLET

Tämä ei ole maksettu mainos! Nuo d-vitamiinilla marinoidut hedelmäkarkit nyt vaan ovat a.) tosi hyviä (en tunnusta syöneeni puolta purkkia makeanhimossa…) ja b.) tapa, jolla lapset hoitavat itse oman vitamiinintarpeensa täyttämisen. Tietenkin Espanjassa d-vitamiinin tarve tuskin on ihan samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta otetaan nyt pari purkkia mukaan kuitenkin, vaikka ovatkin kalliita. Mun makeanhimolla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa!

SEANIK-SHAMPOO

Ihan ilmaiseksi ylistän myös Lushin palashampoota. Seanik tuoksuu ihanalle ja jättää hiuksiin rantafiiliksen. Kohta sitäkin saa ihan muuten vaan, ja Lushilla on myymälä myös Sevillassa, mutta muutamalla palashampoolla pärjään komeasti puolikin vuotta. Tätä saavat myös Espanjaan saapuvat vieraat tuoda mukanaan, vinkki vinkki!

02164.jpg

LIPOLAN

No nyt. Olenkin täällä tilittänyt aiemminkin iho-ongelmista, jotka alkoivat aika tasan tarkkaan vuosi sitten. Sittemmin olen käynyt läpi noin 90 eri rasvaa, myös esimerkiksi ihotautilääkärin määräämän Protopicin, joka paitsi poltti naamaa niin paljon että teki mieli kaataa naamalle jäähdytysnestettä ja aiheuttaa muuten sivuvaikutuksena jopa kasvaimia, niin synnytti mulle maksaläiskiä. Joten olen sittemmin pitäytynyt vähän miedommissa aineissa, ja lukijan vinkkaama Lipolan on toiminut parhaiten. Ja saahan niitä rasvoja Espanjastakin, mutta alkuun yritän varjella hipiääni suurilta muutoksilta ja otan varuiksi pari purkkia tätä riittoisaa mummomömmöä mukaan.

Olen yrittänyt miettiä asioita, joita tarvitsisin ehdottomasti Suomesta mukaan (kuksa? Löylykauha? Aalto-maljakko?) mutta keksin lähinnä ruokia. Olen myös optimisti ja haluan uskoa, että kaikki kaverit, jotka ovat uhanneet tulla kylään, myös vierailevat ja tuovat mukanaan sitten sitä ruisleipää ja irtokarkkia. Siihen asti me ehkä selviämme taulujen, lelujen ja banaanipuun voimalla.

VIINISTÄ JA VIINASTA

Luin lauantaina Ylen artikkelin kuopiolaisesta ensiavusta. Ei kuulostanut kovin hauskalta – en nyt odottanutkaan mitä Teho-osasto-tv-sarjan tyyppistä jännitysnäytelmää, mutta kai sitä toivoisi että alkoholilla ei olisi ihan niin isoa osuutta ensiavun arkeen. Vaikka tiesin sen kyllä omastakin kokemuksesta: olen ollut vappuna itse migreenikohtauksen takia ensiavussa, samoin mahakipuisen miehen seurana kesän vilkkaimpana viikonloppuna. Silloin me selvin päin olleet olemme kyllä olleet vähemmistö. Toisaalta olen myös tutustunut espanjalaiseen ensiapuun yhtenä kesän suurimmista juhlapäivistä; lauantaina, jota voisi verrata meillä vaikka vappuaattoon. Meidän lisäksi paikalla oli keskiyöllä kaksi muuta potilasta. Joista kumpikaan ei ollut kännissä.

Vitsailen viininjuonnillani aika paljon täällä blogissa ja aina välillä mietin, kuinka tosissaan heittoni drinkintarpeesta otetaan. Noin tilastojen ja totuuden vuoksi, juon keskimäärin viikossa kolmena iltana viiniä tai otan lasin skumppaa. Se itseasiassa kuulostaa itsestänikin aika paljolta, vaikka määrät ovat kaukana mistään Audit-testissä hälyttävistä annoksista. En kuitenkaan ole koskaan kotona humalassa, en hiprakassa, korkeintaan astetta hilpeämpänä kun olemme skoolanneet jonkun juhlan kunniaksi tai olen syönyt hyvän aterian (johon voi kuulua tai olla kuulumatta viiniä). Minulla ei ole erityisempiä lapsuudentraumoja aikuisten alkoholinkäytöstä ja varmaan siksi suhtaudun siihen yleisesti aika rennosti: kunhan lasten perusturvallisuus ja aikuisten toimintakyky säilyy ei oluita tai viinejä tarvitse laskea desimitan kanssa että pysytään Ilta-Sanomien galluppien suosituksissa.

Yksi asia kuitenkin, mistä pidän ihan hirveästi Espanjassa, on suhtautuminen alkoholiin. Epäilemättä myös Espanjassa on alkoholisteja ja kansanterveydellisiä ongelmia siihen liittyen, mutta yleinen ilmapiiri on suvaitsevainen ja sosiaalinen. Alf Rehn kirjoitti Facebookissa viikonloppuna kokemuksistaan Kööpenhaminassa, jossa leikkipuistossa juotiin keskellä päivää olutta. Siis aikuiset, lastensa kanssa olevat ihmiset, eivät yöllä keinuille kokoontuneet teinit. Eikä varmasti se bissenjuominen ole ollut pääasia (vähän koomiseltahan se kuulostaisi, ”pakko saada bisse, vienpä lapset leikkipuistoon”). Eikä alkoholi ole mikään itseisarvo ja monta mukavaa, rempseää ja hulvatontakin absolutistia tuntien tiedän, että alkoholiton elämä on oikein hyvä vaihtoehto. Mutta Espanjassa olut tai lasi viiniä on usein oleellinen osa ateriaa eikä kukaan katso kulmien alta, vaikka samassa pöytäseurueessa olisi alaikäisiä.

Koska omaan kuplaani kuuluu lähinnä ihmisiä, joilla on alkoholinkäyttöön mutkaton, terve (ja jopa elitistinen) suhtautuminen; harrastetaan pienpanimotuotteita, hifistellään laatugineillä, tilataan viiniharvinaisuuksia netistä, olen pitkään kannattanut viinien vapauttamista ruokakauppoihin ja Alkon monopolista luopumista. Ja toivonut kulttuurista muutosta kohti eteläeurooppalaista tapaa, jossa lounaalla juotu olut ei automaattisesti ole merkki interventiota kaipaavasta ongelmasta. Nyt olen kuitenkin, osittain myös tuon Ylen artikkelin myötä, alkanut epäillä omaa liberaalia näkemystäni alkoholilainsäädäntöön. Sisäinen kepulaiseni epäilee, että enemmistön hallitusta ja hillitystä nautiskelusta huolimatta ei osa suomalaisista kestäisi henkistä vapautumista, eikä ihan konkreettista vapautumistakaan.

Vuoden päästä olen varmaan viisaampi sen suhteen, onko espanjalaisten juomakulttuuri yhtään sen sivistyneempää kuin Suomessa. Ulkopuolisena se saattaa hyvinkin näyttää vain kauniin, vapaamielisen puolensa ja piilossa on samanlaisia vakavia haittavaikutuksia kuin täällä pohjolassa. La Línea tarjoaa varsin mielenkiintoisen tarkkailupaikan, koska kyseessä on ehdottomasti yksi Espanjan köyhimpiä alueita. Olemme nähneet siellä jo mainoskampanjan, jossa puututaan teinien juomiseen, sekä joka päivä matkalla Gibraltarin rajalle kuljemme läpi kujan, jossa jo auringonnoususta alkaen istutaan terassilla kaljalla. Lupaan raportoida, onko Espanjalainen tapatissuttelu ja tinto de verano paljastaneet pimeän puolensa vai julistanko yhä lounaalla nautitun viinin ja rantaleikkien lomassa sipaistun bissen ilosanomaa.

eve-1071356_640.jpg
Kuva: Pixabay

NO JOO…

P1282275.jpg

Olin ajatellut, että ehkä tänään aika on kypsä sille, että kirjoitan syistä muuttaa pois Suomesta – helposti tulee sanottua, että muutamme vain miehen töiden takia, vaikka oikeasti se on vain yksi monista syistä. Jotenkin asiasta kirjoittaminen aina jännittää, koska samalla tavalla kuin vaikka imetys tai se, kuinka kauan on kotona lasten kanssa, tämä tuntuu aiheelta jossa usein yhden henkilökohtainen valinta tulkitaan toisten valinnan arvosteluksi. Että tarvitaan sata disclaimeria: me tykkäämme Suomesta, suorastaan rakastamme sitä, ja olisimme tosi onnellisia täälläkin. Ne syyt, jotka ajavat meitä maailmalle, eivät ole mitään universaaleja edellytyksiä millekään hyvälle elämälle ja oikeastaan kyseessä on todella ristiriitainen projekti, johon liittyy paljon haikeutta ja menettämistä ja varmasti jollain elämän osa-alueilla myös häviämistä. Jos sitä nyt mitenkään absoluuttisesti voi mitata.

Mutta kun nyt katselen kun taivaalta sataa räntää viikkoa ennen toukokuuta niin ehkä mun ei tarvitse niin kauheasti tänään perustella sitä muuttoa.

Mutta kerron tammikuisesta Espanjasta, mikä siinä on kivaa. Todettakoon, että siellä on tammikuussa niin tuulista että tarvitsee ihan eteläisimmässäkin kärjessä toppatakkia ja on roskaista ja meluisaa, mutta sitten on se kävely tuolla itärannalla. Jos kävelee kahdeksan kilometriä eteen päin niin päätyy mereen ja seuraavan kerran vastaan tulee maata ihan toisella mantereella. Siinä, että näkee Afrikan joka päivä, on jotain maagista. Ja nuo rahtilaivat, jotka päivystävät Välimerellä. Itse asiassa suurin osa on helmikuussa konkurssiin menneen eteläkorelaisen Hanjin-varustamon rahtilaivoja. Kyseessä oli yksi suurimmista varustamoista, ja nyt kymmenet valtavat konttilaivat odottavat merellä jotain. Ostajaa, uppoamista – en tiedä. Yhtä aikaa aavemaista ja kiehtovaa. Kuvassa näkyy puisia kalastusveneitä Playa Atunaralla, tonnikalanpyytäjien rannalla. Joskus satunnaisesti kalastajat lähtevät merelle, mutta useimmiten he leiriytyvät rantahiekalle koko päiväksi ja heittävät pitkät siimat mereen. Ja huutavat niille, jotka erehtyvät kulkemaan liian lähellä. Ja siinä on kaksi kulkukoiraa. Otin kuvan kun palasin shelteriltä enkä jaksanut enää ottaa tuota kaksikkoa kiinni ja viedä koiratarhalle. Ajattelin, että näyttihän tuo duo ihan tyytyväiseltä tuossakin. Ja kaikkea tuota kaipaan ihan kamalasti. Tällaisina päivinä vielä vähän enemmän.

MULLA KAUAS MENOLIPPU ON

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No ei edes niin kauas. 4000 kilometriä. Mutta pelkkä Tamperekin tuntuu kaukaiselta, jos sinne on pelkkä menolippu. Eikä tämä ole aprillipila vaan panikointia. Mutta ei se ota jos ei annakaan, joten ole hyvä, elämä, vie meidät seikkailuihin.

Tosin sitä ennen seuraavat kaksi kuukautta saatte lukea lähinnä syvää ahdistusta muuttofirmojen kilpailutuksesta, paperitöistä ja siitä, miten ihmeessä pääsen eroon 78 neliön kamoista kunnialla….