LOKAKUU LYHYESTI

Syksy alkaa kääntyä kohti synkempää, ja se kyllä tuntuu luissa ja ytimissä asti. Olen makoillut melkein joka ilta miedosti lämmitetyssä saunassa, tosin ensi viikolla siihen tulee taukoa tatuoimisen takia. Olen tarvinnut päivittäin niin paljon sokeria, että sain lopulta yliannostuksen mantelicroissanteista ja luulen, etten pysty syömään niitä enää ikinä. Tai ainakaan viikkoon.

Olin kirjoittamassa, että lokakuu oli tosi hiljainen. No nyt kun katson niin eihän se ollut. Ilmeisesti lähimuisti on heikompi kuin kuvittelin.

Kävin 8-vuotiaan kanssa katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa Pieni Merenneito-esityksen. Puitteet olivat poikkeuksellisen mukavat luultavasti juuri koronarajoitusten takia, edes maski päässä istuminen ei häirinnyt. Itse esitys oli upea. En ole musikaalien suurin ystävä mutta tämä jätti sanattomaksi. Mikä spektaakkeli! Tokaluokkalainen oli täysin lumoutunut ja nyt mietin keitä kaikkia lähipiirin lapsia voisin vielä viedä nauttimaan tuosta huikean hienosti toteutetusta merenalaisesta taikamaailmasta…

Syyslomalla kylvin kuopuksen kanssa Flamingossa, joka on mun mielestä oikein kiva kylpylä. Siellä ei lomasta huolimatta ollut juuri ketään, saatiin laskea rengasliukumäkeä ihan ylhäisessä yksinäisyydessämme. Viimeksi olimme siellä jouluaattona, ja tälle joululle toivotaan samaa ohjelmanumeroa.

Kävimme myös Suomenlinnassa, joka yleensä on koululaisten loma-aikoina aivan toivottoman tukossa. Nyt ei, saimme napata Pokemoneja ja ihastella syksyn parhainta palettia kaikessa rauhassa. Suosittelen siis suuntaamaan saarille, nyt siellä on tilaa!

Syöpöttelin ystävän kanssa Boulevard Socialissa, jossa olen joitain vuosia sitten saanut yhden kaupungin parhaista kattauksista. Nyt valitettavasti kahdeksan ruoka-annoksen joukossa oli vain muutama fantastinen ja ihan liikaa keskinkertaista hintatasoon nähden, ja yleinen kiire jätti kalsean fiiliksen.

Pääsin puhumaan opetusministeri Li Anderssonin seurassa taas yhdestä lempiaiheistani, lastenkirjallisuudesta! Lukukummit-video ilmestyy joskus hamassa tulevaisuudessa, siinä me ”asiantuntijat” (muut vieraat siis olivat ihan oikeita ammattilaisia, meikäläinen tällainen pystymetsästä repäistä mutuilija) annamme omat vinkkimme lapsiperheen lukemisharrastukseen. Haastattelun jälkeisenä päivänä jouduin koronatestiin, mikä oli oma jännitysmomenttinsa koska olisi ollut aika ikävää altistaa kaksi ministeriä ja aikamoinen joukko muitakin ihmisiä. Negatiivinen oli, mutta Helsingin kaupunki ansaitsee kehut tehokkaasti ja tilanteeseen nähden kivuttomasti organisoidusta testausoperaatiosta, jonka tulos tuli alle vuorokaudessa.

Vain 10 kuukautta joulun jälkeen pääsin käyttämään ex-mieheltä saadun lahjakortin eli kokeilemaan Float-kelluntatankkia. Suolavedellä täytetyssä munassa lilluminen oli hauska kokemus, joskin olen aika hyvä rentoutumaan vähän vähemmänkin prameissa puitteissa. Erityisesti arvostin paikan rauhallista, ylellistä tunnelmaa.

Pitkän tauon jälkeen pääsin nauttimaan myös livemusasta, kun ystävän yllätyssynttäreille oli tilattu Bobby Oroza esiintymään. Jos pehmeällä äänellä ja värisevillä viiksillä esitetty retrosoul kiinnostaa, kannattaa tutustua tähän artistiin.

Selvisi, että HopLop on yrityssaneerauksessa ja koska olen peruspihi, tuli paniikki käyttää viimeiset sarjaliput sisäleikkipuistoon. Yleensä vakiovitsi on ollut, että HopLoppiin mennään hakemaan joku lastentauti kun on oltu liian pitkään terveinä, mutta nyt paikka oli hiljainen ja autio – tuntui siis harvinaisen turvalliselta.

Sen lisäksi lokakuuhun mahtui loputtomasti luentoja ja deadlineja, päivätöitä, koronakaranteeni ja kiipeilyä ja nyt kun tätä katsoo taaksepäin niin ei mikään ihme, että marraskuun päälle laskeutuva harso on ihan tervetullut. Sosiaalista elämää ei ole luvassa lainkaan, ja luultavasti blogikin vaikenee ainakin kuukaudeksi jotta saan painettua duunia ja kouluprojekteja eteenpäin. Hasta luego!

LASTEN KANSSA IRTI MAASTA-KESKUKSESSA

Esikoinen kävi aikoinaan kumminsa kanssa Tampereella Irti Maasta-keskuksessa Tullitorilla, ja oli lumoutunut. Hän kun on perinyt multa korkeanpaikankammon ja oli ollut vähän varautunut, mutta olikin ylittänyt itsensä. Niinpä lapsen silmät syttyivät kun kävi ilmi, että samanlainen kiipeilykeskus oli avattu metroradan varrelle, Kalasataman surullisen kuuluisaan kauppakeskukseen Rediin – siellä voi kiipeilysession päätteeksi järjestää seuraavaksi ohjelmanumeroksi eksymisen, sillä kahdessakaan vuodessa en ole siellä oppinut navigoimaan.

Mäkin lupauduin voittamaan pelkoni ja kiipeilemään lasten kanssa, joten suunnattiin sinne eräänä sunnuntaina koko porukan voimin: minä ja 6-, 8- ja 10-vuotiaat nuorisolaiset. Ja nyt täytyy sanoa, että vaikka meillä oli todella hauska kiipeilysessio, oli näin erityisaikoina järjestelyissä niin paljon moitittavaa että postaus meinasi jäädä kirjoittamatta. Kirjoitin asiasta palautetta yritykselle, mistä sain nopean ja pitkän vastauksen. Halusin nähdä, puututaanko epäkohtiin (jotka kuulemma pääasiassa johtuivat henkilökuntavajeesta), ennen kuin kirjoitan. Niinpä kävin vielä syyslomaviikolla nuorempien kanssa testaamassa Irti Maasta-kiipeilykeskuksen uudestaan, ja tällä kertaa kokemus oli paljon parempi.

Tunnin kiipeily maksaa 16 euroa per henkilö, ja se sisältää opastuksen varttia ennen ennakkoon varattavan kiipeilyajan alkua sekä valjaat. Kiipeillä voi joko sisäliikuntakengillä tai sukkasillaan, tai tosi pro’t tietenkin käyttävät kiipeilykenkiä. Valjaat ovat itsevarmistavat, eli kiipeily seinillä (jotka ovat siis jokainen pari metriä leveitä pätkiä, joissa on oma teemansa ja eri tasoisia otteita) tapahtuu itsenäisesti. Ensimmäisellä kerralla neljäsluokkalainen ymmärsi valjaiden kiinnittämisen jujun, ja toisella kertaa myös nuoremmat oppivat kiinnittämään ja irrottamaan itsensä kiipeilypisteeltä. Mutta ensimmäisellä kerralla aikuisen apua varmasti tarvitaan.

Tunti oli juuri sopiva aika seinien valloituksiin. Siinä ajassa loppui lapsiltakin käsivoimat. Hinta-laatusuhde on tällä touhulla todella kohdallaan. Lapset pystyivät valloittamaan lähes jokaisen seinän ja haastetta riitti aikuisellekin – varsinkin jos ei uskalla laskeutua valjaiden varassa vaan peruuttaa takaisin lattialle. Lasten suosikki olivat viiteen metriin kohoavat tolpat, ja mäkin uskalsin ylös asti (ja alas, peruuttaen, mikä sai alhaalla jonottavat lapset lievästi sanoen hermostumaan). Pidän todella paljon tällaisesta toiminnallisesta tekemisessä, missä on tarjolla paljon onnistumisen kokemuksia. Aikuisella tuntui ojentajissa seuraavana päivänä.

Kritiikki ensikäynnillä liittyi ruuhkaan; tällä hetkellä kiipeilyhetkeen voi osallistua maksimissaan 25 henkeä ja meidän kanssa samaan aikaan oli kiipeämässä mm. synttäriporukka, jolla ei ollut tarpeeksi apuna aikuisia. Henkilökuntaa, joka sinällään on pirteää ja ystävällistä, ei riittänyt ohjaamaan tai auttamaan ja lopulta meillä oli monta eri seuruetta lapsia ja aikuisia sekoilemassa pienellä alueella. Sen lisäksi käsidesiä ei ollut tarjolla eikä korona-ajan ohjeistuksia käyty läpi.

Yritys vastasi palautteeseen asiallisesti ja kiitettävän ripeästi. Niinpä kun syyslomalla arkiaamuna palasimme Redin Irti Maasta-puistoon, oli (omalla tavallaan) ilo että vastassa oli henkilökunta kasvomaskeissa. Meidän lisäksi kiipeilemässä oli tuolloin vain kaksi muuta henkilöä, eli uskallan suositella noita aikaisia arkivuoroja ja välttämään sitä sunnuntai-iltapäivää.

Olen todella iloinen, että on tällaisia matalan kynnyksen liikuntapaikkoja hyvien kulkuyhteyksien päässä ja toivon, että meillä säilyy kiipeilypaikka lähellä kotia korona-aikojenkin yli. Lapsille tämä nousi ehdottomasti yhdeksi suosikkiaktiviteeteista, ja ymmärrän kiipeilyn viehätyksen myös aikuisille – toki en itse aio enää koskaan mennä kiipeilemään, koska viihdyn paremmin mukavuusalueellani.

KANSALLISMUSEON MUUMINÄYTTELY

Viime lauantaina pääsin pitkästä aikaa poikien kanssa museoon. Meitä, kuten muutamaa muutakin, kiinnosti elokuun puolella Kansallismuseoon auennut Muumien juhlanäyttely ”Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75”. Hyvät uutiset ensiksi: me jonotettiin, luultavasti osittain Pride-viikonlopun ohjelman vuoksi, 1,5 tuntia josta puolet ulkona, puolet aulassa… mutta näyttely on auki vielä helmikuun loppuun ja esimerkiksi arki-iltaisin kuulemma sisään voi kävellä ilman jonottelua! Hidas sisäänpääsy johtui tietenkin koronan vuoksi rajoitetusta kävijämäärästä ja sisällä näyttelyssä sitä arvosti: vaikka nyt oli rajallinen jengi itse 1. kerroksen näyttelytilassa, oli siellä silti hieman ruuhkaista ja hetkittäin täyden tuntuista.

Museokortilla sisäänpääsy on aikuiselle ilmainen (oletan, että kaikki ovat totta kai hankkineet Museokortin joka on paras kortti heti vanhempien luottotiliin liitetyn rinnakkaiskortin jälkeen!). Museokortittakin käynti on silti halpa, eli 14 euroa aikuiselta ja lapset ilmaiseksi. Samalla rahalla kiertää myös Kansallismuseon perusnäyttelyt.

Neljään isompaan tilaan ja yhteen pienempään, hieman salaisempaan huoneeseen jakautuva näyttely oli kaikista kolmesta lapsesta todella kiehtova. Olin oikeastaan yllättynyt, miten Muumit kiinnostivat niin eskarilaista kuin neljäsluokkalaistakin, vaikka olivathan he kesällä Muumimaailmassakin aika liekeissä. Erityisesti kun ottaa huomioon, että toisin kuin äitinsä he eivät ole katsoneet VHS:ltä Muumeja joilla on Samuli Edelmanin ääni eivätkä ole lukeneet kuin muutaman hassun muumikirjan.

Seinille kirjoitetut muumien viisaudet olivat hauskoja, mutta kovin informatiivinen ei näyttely ollut, tätä muumifilosofiaa lukuunottamatta. Kuulin muutamien täysi-ikäisten vieraiden mutisevankin, ettei näyttely kertonut tarpeeksi Toven kapinallisuudesta tai muumien rosoisista, suorastaan salaisista viesteistä. En ole järin perehtynyt aiheeseen, ja ehkä siksi oma fiilis jäikin siihen, että eniten nautin lasten intoa seuratessa. Instagramiin kelpaavia kuvakulmia on kyllä joka neliömetrillä, että visuaalisesti tästä näyttelystä on rakennettu erittäin kiitollinen kohde.

Vaikka Kansallismuseon arvokkaassa ympäristössä tekisi mieli sitoa lapset varmuuden vuoksi kiinni omaan käteen, niin tämä näyttely oli mahtavan toiminnallinen. Kaikkeen sai koskea, vähän kiipeilläkin, ja kieriä alas lumimäkeä. Muutaman kerran itse kielsin lapsia tekemästä jotain – varmana siitä että saataisiin ihan just ikuinen porttikielto – kun henkilökunta (joka muuten lähinnä katseli lempeästi sivusta) tuli kertomaan että saa tehdä, saa kokeilla, pitääkin! Tällainen museokokemus on omiaan nostattamaan lasten fiilistä tärkeinä vieraina, siitä iso kiitos.

Mutta voi surkujen surku: Kansallismuseon yläkerran loistava, lapsille rakennettu Vintti on lopettanut! Tilalla on kyllä tyhjää tilaa, jossa on esim. ohjattua askartelua, mutta henkilökunta vähän epäili että mitään lasten omaa museotilaa tuskin on enää tulossa takaisin. Paitsi jos oikein kovasti toivotaan, eli pliis, laittakaa palautetta!

Muumien juhlanäyttely on kaiken kaikkiaan todella kiva koko perheen näyttely. Jollei ole intohimoinen muumifani, ei anti aikuisille ole ehkä kovin kummoinen ja 1,5 tunnin jonotus ei aivan ollut 40 minuutin kierroksen arvoinen (tietenkin silti menemme pian uudestaan, sellaisia kun olemme). Lapsille riitti kuitenkin kaikkea mistä innostua: kieltokylttien polttamisesta erilaisten yksityiskohtien bongaamiseen. Löydätkö Muumimamman laukun, saatko napattua seinillä vilistäviä hyönteisiä kiinni? Ja tämä oli todella matalan kynnyksen museoseikkailu, eli kulttuurikasvatusta parhaimmillaan!

TALLINNASSA LASTEN KANSSA: ENERGIA AVASTUSKESKUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun täytyy ehdottomasti kiittää Joko Mennään-blogin Rosaa, joka vinkkaa mulle aina niitä Tallinnan tekemisiä, joista arvelee meikäläisen lauman tykkäävän. Proto-vinkki meni maaliin, ja myös heinäkuisena sunnuntaina testattu Energia Avastuskeskus oli mitä mainioin käyntikohde jos satutte Viron pääkaupunkiin lähiaikoina matkustamaan. Tällä kertaa koekaniiniksi pääsi keskimmäinen lapsi; muutama kuukausi sitten kahdeksan täyttänyt tuleva tokaluokkalainen. Hän sai kulutettua paitsi energiaa myös aikaa parin tunnin verran, mutta luultavasti kaikista optimaalisin kävijä olisi muutaman vuoden vanhempi, tai ainakin sen verran rauhallinen seuralainen että tutkittaviin ilmiöihin ehtisi perehtyä hieman paremmin, vähemmällä kiireellä juosta pisteestä toiseen.

Mikä Energia Avastuskeskus sitten on? Suomalaisin vastine sille olisi Heureka, joskin kaikella rakkaudella sympaattista Energiaa kohtaan, se on hieman kotikutoisempi ”tutkimuskeskus” lapsille ja aikuisille. Tämä entinen generaattorihalli aivan Vanhan kaupungin kupeessa, ja varsin lähellä satamaterminaaleja, on nykyään kolmikerroksinen tila joka on omistettu sähkölle ja energiantuotannolle, luonnonilmiöille ja kaikelle ihmeelliselle. Jos olisin fysiikan opettaja, haluaisin tuoda kaikki oppilaat luokkaretkelle Energiaan (ja kuittaisin sillä ainakin muutaman kurssin verran demonstroivaa opetusta).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän visiittimme aikana suurin osa kohteista – jotka siis ovat pääasiassa itse kokeilua tai tekemistä, vähintään napin painamisen verran – oli auki, vain muutama juttu oli kiinni koronatoimenpiteiden takia. Planetaariossa pyöri esitys revontulista, mutta salin ovella meille ilmoitettiin että esitys oli eestiksi eikä siksi varmasti kiinnostaisi meitä. Jätimme siis sen väliin, mutta ilman planetaarioesitystäkin aikaa sai uppoamaan kolmatta tuntia. Kahdessa ylimmässä kerroksessa keskitytään erityisesti sähköön, sähkölaitteiden historiaan ja sen tuotantoon (pientä propagandan makua, sillä paikallinen energiayhtiö on voimakkaasti läsnä osassa materiaaleja…) ja alimmassa kerroksessa ihmetellään valon, äänen ja liikkeen ilmiöitä esimerkiksi piikkimatolla makaamalla, dinosauruksen luurankoa hiekasta huiskuttamalla, tuulitunnelissa ja erilaisten ääniaaltoja tuottavien vekottimien parissa.

Omat suosikkini olivat nimenomaan alimman kerroksen jutut, kuten lähes myrskylukemiin yltävä tuulitunneli, peililabyrintti ja erilaiset ääntä tuottavat viritelmät, joista tuli parhaimmillaan mieleen äänimaljarentoutukset. Toki ihan kauhean rentouttava ympäristö ei ollut, mutta ei se mitään. Mitä selkeämpi oli yhteys oman toiminnan ja siitä seuraavan reaktion välillä, sitä enemmän lapsi tykkäsi. Ilmiöiden yksityiskohtiin perehtyvät jutut taas ohitettiin aika nopeasti, koska lapselta puuttuu kokonaan insinöörigeeni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omaa heikkoa osaamistaan tällä luonnontieteiden sektorilla sai hävetä. Jokaisessa pisteessä kyllä selitettiin suomeksi, eestiksi, englanniksi ja venäjäksi mitä piti tehdä ja mitä tapahtui ja miksi, minä en ehtinyt vauhdikkaan seuralaisen perässä kuin hieman tavaamaan että okei, tämä liittyi sähkön johtavuuteen ja tämä eristykseen ja sitten jo mentiinkin ja aika moni asia jäi mulle mysteeriksi. Mutta jos siis aihepiiri kiinnostaa niin tässä on teidän taivaanne!

Paikan yksi suosituimmista vetonauloista taitaa olla ”salamahäkki”, jossa synnytetään ihan oikeita salamoita. Salamashow’n aikataulu kannattaa tarkastaa etukäteen jos mahdollista, meidän vierailupäivänä se toteutui kolmesti ja me ehdimme näkemään viimeisen kello neljältä (yleensä Energia Avastuskeskus on auki joka päivä 12-18). Salamashow’n jälkeen on mahdollisuus testata miten sähkövirta nostattaa hiuksia, sitäkin rohkea 8-vuotias meni kokeilemaan ja sai sen jälkeen parin tunnin ajan kevyitä sähköiskuja. Hauskaa oli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energiassa on myös museokauppa (eli pari vitriiniä tiskin takana, mutta lapsi sai sieltä marmorikuulia ja slimeä ja oli onnensa kukkuloilla, joten tätä ei sovi väheksyä) sekä leikkialue pienemmille. Sanoisin, että yhden vanhemman ei kannata kokeilla tätä kohdetta yksin useamman lapsen kanssa vaan huoltojoukkojen vahvuus kannattaa olla suunnilleen samaa luokkaa kuin lasten. Noin yleensä kyseessä on toiminnallisempi kohde kuin VR-maailmaan keskittyvä Proto, ja jos on esimerkiksi pelkästään päiväristeilyllä ja haluaa vielä ehtiä Vanhan kaupungin puolelle niin Energia Avastuskeskus on näistä kahdesta varmasti parempi vaihtoehto. Lapsi meillä itse nimesi Proton näistä kahdesta suosikikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energia ei ole miljöönä yhtä vaikuttava kuin Noblessnerin alueella sijaitseva super cool Proto vaan se on hieman kotikutoinen; henkilökuntaa on huomattavasti vähemmän ja kielitaidon kanssa oli vähän niin ja näin, mutta ystävällistä ja avuliasta väkeä kuitenkin. Aikuisen lippu maksoi 9 euroa ja kassalla kyseltiin Siljan Club One-kortin perään siihen malliin, että sillä saisi pientä alennusta sisäänpääsyssä. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan: perhelippu jopa viisihenkiseltä perheeltä oli 25 euroa, mikä on esimerkiksi Heurekan hintoihin verrattuna lähes ilmaista.

Tallinna on siis entistä vahvemmin yksi lempikohteitani lasten kanssa. Toiminnallista tekemistä riittää ja hintataso on huomattavasti huokeampi kuin Helsingissä, ja tietenkin tyypit fanittavat laivamatkoja. Energia Avastuskeskus tullaan varmasti käymään läpi joskus uudestaan, viimeistään kun lapsilla alkaa kemian ja fysiikan opinnot, ja sitä ennen kertaan vähän vanhoja koulukirjoja itse, että mistä ne kaikki sähköiskut syntyvätkään…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA