KOIRAMÄEN SUOMEN HISTORIA

32303760817_d29ab4e6f1_c

Vein torstaina 7- ja 9-vuotiaat teatteriin, ja ajattelin etten viitsi siitä kirjoitella ollenkaan: Koiramäen Suomen historia on pyörinyt jo maaliskuusta saakka ja olen varmasti viimeinen myöhäisherännäinen, kai kaikki muut on sen jo nähneet. Mutta koska näytöksiä on vielä – harvakseltaan, mutta kuitenkin – toukokuulle saakka niin haluan nyt kuitenkin suositella: ai että oli hyvää lastenteatteria, tai oikeastaan teatteria! Kyllä siitä nauttivat myös yleisön aikuiset, mutta erityisesti ilahdutti että lapsille suunnattu produktio oli tehty niin rakkaudella joka osa-alueella.

Meillä on kirjahyllyt täynnä Mauri Kunnaksen teoksia, ja myös teatteriesityksen pohjana toimiva Koiramäen Suomen historia löytyy. Teoksessa ja teatterin lavalla käydään läpi Suomen historiaa 1500-luvulta 1800-luvun alkuun – omat lapset odottavat innolla jatko-osaa, joka tietenkin olisi sitten vähän sotaisampi… Päähenkilö, Aksa Korttilan esittämä Alix siirtyy läksyjen luvusta aikamatkalle läpi näiden vuosisatojen. Kronologisesta etenemisestä huolimatta ei jokaista yksityiskohtaa historiankirjoissa jäädä junttaamaan yleisön tai epämotivoituneen sankarin päähän, vaan sieltä poimitaan mehukkaimmat hahmot ja ikimuistoisimmat hetket, niin kuin vaikka Vasa-laivan onneton ensimatka.

33370063928_c7693d3d36_c

Juonihan ei kuulosta kovin houkuttelevalta, eikä esimerkiksi ekaluokkalainen varsinaisesti säkenöinyt innosta kun ilmoitin että vietämme arki-illan teatterissa katsoen esitystä vuosisatojen takaisista tapahtumista. Pienellä irtokarkkilahjonnalla hän kuitenkin lähti, mutta kun esitys alkoi ei enää tarvittu eväitä motivoimaan. Esitys tempaisi melko nopeasti mukaansa, ja tempo toimi alusta loppuun. Show kesti väliaikoineen vähän vajaa kaksi tuntia.

Aikuisena haluaisin kiitellä nokkelaa puvustusta, hiottua valaistusta, yksinkertaista mutta funktionaalista lavastusta: tekninen puoli, eli kaikki puitteet, olivat kunnossa. Musikaalisillakin elementeillä pelaavan esityksen parasta antia olivat erityiset naisten esittämät roolit. Marja Salon tulkitsema tyttökuningas Kristiina on pakottanut googlaamaan vähän enemmänkin Kristiinasta, lasten suosikkeja olivat taas kolme Kaarlea. Verbaalisesti moni vitsi aukeni paremmin aikuisyleisölle, mutta suomen kieli sai kunniallista käsittelyä.

33370062098_480ef92030_c

Lämmin suositus siis Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä esitettävälle Koiramäen Suomen historialle, toimii varmasti kaikkien alakouluikäisten keskuudessa. Lasten lippu esitykseen kustantaa 20 euroa ja peruslippu 38 euroa, joka on mielestäni varsin linjassa sen kanssa mitä saa vastineeksi rahalleen. Väliaikatarjoiluja ei ehditty testata, mutta siellä oli taas iloksemme ainakin viiniä ja Omar-munkkeja, eli ei näytä hullummalta.

En tiedä onko aika vain tahrannut omat muistoni lastenteatterista 1990-luvulta, mutta tuntuu että se oli usein paljon harrastelijamaisempaa ja vähän vasurilla vedettyä. Nyt pelkään kasvattavani todella vaativaa sukupolvea, sillä tänä syksynä lapsia on hemmoteltu niin laadukkaalla sirkuksella kuin hauskalla, hohdokkaallakin teatterilla. Eka- ja kolmasluokkalaiset toivoivat kovasti jatko-osaa tälle esitykselle, ja se teki sen verran suuren vaikutuksen että vielä pari päivää myöhemminkin lapsi tuli erikseen nykäisemään hihasta ja sanomaan: piti vielä sanoa että se oli muuten aika tosi hyvä se teatteri. No niin oli.

33370064948_5df9b85705_c (1)

Kuvat: Kansallisteatteri

MUKIPAJA MUKSUJEN KANSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuinka rentouttavalta kokemukselta kuulostaa parituntinen seitsemän 5-9-vuotiaan pojan kanssa keskellä posliiniastioita? No – totuus on, että kyseessä oli yllättävän kiva kokemus, josta lapsille jäi mukin lisäksi käteen luovuuden puuska, jota pitäisi kuulemma seuraavaksi lähteä toteuttamaan ihan oikealle keramiikkakurssille. Ihan niin masokisti en ehkä vielä ole, mutta kuitenkin annoin ystävän ylipuhua mut ja lapset tekemään ”kaikkien pintojen kuvittaja” Piia Keton johdolla suloisia mukeja viime sunnuntaina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensimmäiseksi mukipajojen konseptista, ettei käy niin kuin allekirjoittaneelle joka varautui dreijaamaan ja kuvitteli jo mielessänsä Ghost-elokuvan kohtauksia ja hyvästeli vaatteensa, koska arveli etteivät ne selviäisi savikylvystä. No. Tämä oli siistiä hommaa. Pahin sotku syntyi paperisilpusta, ja lapsetkin selvisivät tahrattomina tästä kahden ja puolen tunnin askartelusessioista. Siivoaminenkin sujui nopeasti, eli tässä on toimiva ohjelmanumero vähän fiinimpäänkin tilaisuuteen (itse tietenkin visioin heti astioiden kuvittamista polttareihin, lasten synttäreille ja mihin tahansa kissanristiäisiin, paitsi ei ehkä kreikkalaisiin häihin).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me olimme koonneet kymmenen hengen porukan (minimimäärä osallistujia) ja buukanneet oman yksityisen opetussession, mutta omia tiloja meillä ei ollut: Kalliossa toimiva alakulttuurikeskus Loukko palveli meidän ryhmää tällä kertaa ja toimi upeasti. Meillä oli niin kivaa, että varasimme oman mukipajan ihan vain aikuisia varten äitijengin pikkujouluihin ja silloin tilaksi riittää taloyhtiön kerhohuone, sillä mukien kuvitus vaatii vain Piian tuomat tarvikkeet ja vettä. Itse mukien polttaminen (jotta kuvitus pysyy käytössäkin) tapahtuu toisaalla, eli mukipajan järjestäjältä ei tarvitse löytyä takahuoneesta 800-asteiseksi lämpeävää uunia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytännössä Piia siis kaivaa peltirasioistaan esille kasan siirtokuvia, jotka ovat hänen kuvittamiaan. Jos kädenjälki näyttää tutulta, saatat tunnistaa Piian kuvituksia esimerkiksi Arabian Piilopaikka-astiastosta ja Aarrekidin kuoseista. Valmiiden kuvien lisäksi tarjolla oli värikkäitä papereita, joista taiteilla abstraktimpaa kuviointia. Meillä etenkin 5-vuotias tarttui tähän tehtävään todella kunnianhimoisesti leikaten ja liittäen yhteen lukuisia erittäin pieniä palasia, jättäen äitinsä nakkisormineen vain avustajan rooliin. 9-vuotias hoiti hommat ilman aikuisen avustusta, eli tämä toimii jo kouluikäisten juhlissa ohjelmanumerona, jos ihan umpihullu on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensin tehtiin muutama luovuutta herättelevä harjoitus paperisilpun avulla ja sen jälkeen tartuttiin työhön. Lapsilla meni mukia kohden noin tunnin verran aikaa, ja itse olin vain assistentin roolissa tällä kertaa. Pikkujouluissa aion sitten skumppapäissäni taiteilla kokonaisen astiaston. Kolme mukia menevät joululahjoiksi, ja mukille tulee hintaa 25 euroa kappale. Mielestäni hinta on erittäin linjassa kaiken kanssa: Piia saapui paikalle materiaalien kanssa, hoitaa polttamisprosessin ja meidän tehtäväksi jää vain noutaa valmiit mukit. Mukien lisäksi tarjolla on myös valkoisia lautasia ja posliinilusikoita, joista taiteilla omannäköiset.

Näitä mukipajoja voi siis järjestää joko yksityistilaisuutena tai sitten osallistua avoimeen mukipajaan: seuraava sellainen, ja tämän vuoden osalta viimeinen, järjestetään joulukuun 14. Mulla alkoi tietysti kyteä kaikenlaiset ideat, kuten esimerkiksi kaakeleiden kuviointi, sillä sekin on mahdollista. Samoin omien vanhojen astioiden piristäminen (huraa, kierrätys!) ja en tiedä, eipä tässä taida olla rajana kuin mielikuvitus ja ehkä vähän polttouunin koko. Lämmin suositus siis mukipajalle näin sivusta seuranneen aikuisenkin näkökulmasta: hauskaa oli, ei mennyt hermot ja tämä on sellaista hommaa jossa ei iske sellainen ”mä en osaa/keksi mitään”-ahdistus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TALVISIRKUS BAU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloin kirjoittaa arviotani tämän vuotisesta Tanssisirkus Hurjaruuthin talvisirkus esityksestä, eli tänään ensi-iltansa saavasta Talvisirkus BAU:sta (jonka kävimme eilen katsomassa ennakkonäytöksessä, jonne ruinasin itselleni liput koska rakastuin tähän lajiin niin voimakkaasti kolme vuotta sitten). Sitten tajusin, että arvio kuulostaisi about sanasta sanaan samalta kuin viime kerralla. Mutta kun tämä oli taas just niin ihana kuin ajattelin! Ja samat kritiikin kohteet, jotka liittyvät myöhäiseen ajankohtaan (klo 18 arki-iltana alkava yli kaksituntinen näytös tarkoittaa sitä, että lapsilla loppuu veto siinä vaiheessa kun sisäinen kello vaatii iltapuuroa) ja esityksen rakenteeseen (loppua kohti tahdin hidastuminen tarkoitti myös keskittymisen herpaantumista). Mutta muuten ajattelin vain fiilistellä niillä asioilla, jotka olivat mun mielestä ihan parasta tämän vuoden talvisirkuksessa.

Parasta oli videolavastus. En ensin kiinnittänyt siihen huomiota – digitaaliset ikkunat viemäristönä ja työmaana palvelleiden rakennusputkien joukossa eivät heti säväyttäneet – mutta kun ikkunoiden takaa alkoi lumisade niin vau. Ikkunoiden maisemat ukkosmyrskystä auringonlaskuun ja erityisesti avaruushenkiseen kohtaukseen jossa temppuiltiin puisten renkaiden kanssa tähtien keskellä muuttivat tilan fiiliksen todella tehokkaasti. Tunsin olevani sisällä piirretyssä elokuvassa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli liikkumisen riemu. Lahjakkaan esiintyjäjoukon monipuolista osaamista hyödynnettiin hauskasti eri numeroissa, 7- ja 9-vuotiaiden suosikkeja olivat keinulaudalla hyppimiset ja viemärirottien esittämä fyysinen klovneria, itse taas olin uskomattoman kateellinen esiintyjien keskivartalon hallinnasta. Ei ihan taida mun pilatestunnit riittää tuollaiseen. Mutta se vaivattomuus ja taituruus.

Parasta oli taas se, kuinka lumoutunut 7-vuotias oli. Ekaluokkalainen oli juuri täydellistä seuraa tuohon esitykseen. Myös 9-vuotiaalle talvisirkus toimi moitteettomasti, mutta keskimmäiselle kokemus oli selvästi suorastaan taianomainen. Hyvä merkki oli myös se, että väliajan ja herkkujen perään kysyttiin ensimmäisen kerran kun ensimmäistä puoliaikaa oli alla yli 40 minuuttia. 5-vuotias olisi luultavasti muuttunut vähän levottomaksi, mutta varmasti nauttinut samalla tavalla kuiskaillen kuin veljensä, ”onko tuo oikeasti mahdollista?”, ”voisinko minäkin oppia ton?”. Just se fiilis, jonka toivon taiteen herättävän lapsissani!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli in-house bändi. Kolmen naisen kokoonpano loihti esitykselle sellaisen äänimaailman, että sirkuksen lisäksi sai kaupan päälle aivan täydellisen musiikkielämyksen. Sellainen Flow-tason taustabändi, joka oikeasti oli kyllä mulle pitkälti pääosassa: haluaisin ostaa talvisirkuksen soundtrackin kiitos.

Parasta oli vähän liian suolaiset popcornit väliajalla (ja siis ne oli oikeasti just kuivia huulia kirveltävän ihania, sellaisia, että oli pakko syödä kun ne oli niin hyviä vaikka sattui), vastaleivottu pulla ja skumppa, jota en kyllä itse ehtinyt juoda mutta arvostan jo pelkän skumppatarjoilun olemassaoloa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli ekaluokkalaisen tikkarintahmea käsi mun kädessä. Tyyppi, joka on oikeasti kotioloissa mahdoton ikiliikkuja, joka ei jaksa yleensä istua paikallaan edes Ryhmä Haun tunnusmusiikin verran nökötti nyt silmät suurina paikallaan (mitä nyt vähän väsyneenä alkoi nojailla äidin olkaa vasten, sekin oli oikein liikuttavaa) talvisirkuksen molempien osien läpi, ihaillen ja innostuen. Ihan parasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LELUMUSEO SADAN LAPSEN KANSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No okei, ei aivan sadan, mutta yli kahdenkymmenen viskarin seurassa kuitenkin. Viime viikolla nimittäin tarjoutui tilaisuus lähteä ylimääräiseksi aikuiseksi kuopuksen päiväkotiryhmän retkelle Espoon Tapiolassa sijaitsevaan Hevosenkenkä-lelumuseoon (joka fyysisesti on osa WeeGeen museokompleksia noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Tapiolan metroasemalta – matka-arvio perustuu kävelytahtiin johon vaikutti parijonot, kuomat ja noin 60 senttiä pitkät jalat). Yrittäjyyden ykköspuolia on se vapaus, että voi lähteä mukaan ekskursioille, kuten esimerkiksi joitain vuosia sitten lähdin moraalinvartijaksi uskonnolliseen joulukuvaelmaan esikoisen eskarin kanssa…

Weegee-näyttelykeskuksesta löytyy Lelumuseon lisäksi modernin taiteen museo EMMA, Suomen kellomuseo ja KAMU eli Espoon kaupunginmuseo. Lelumuseoon pääsee samalla yhteislipulla kaikkien kohteiden kanssa, eli 12 eurolla (erittäin kohtuullista, sanoisin) ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortilla tietenkin maksutta. Lelumuseo on varsin suosittu kohde päiväkoti- ja kouluryhmille: meidän oppaamme tiesi kertoa että vuositasolla käy 300-400 lapsilaumaa kiertämässä pienen, mutta sympaattisen Lelumuseon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelumuseo ei ole vallan iso, joten ehkä pelkästään sen takia niinkin kauas kuin Tapiolaan matkustaminen on suuruudenhullua (tietenkin riippuu hieman lähtöpisteestä). Se on kuitenkin täydellinen pit stop jos haluaa samalla hapattaa lapsia modernilla taiteella ja esim. Weegeen takapihalla sijaitsevan Futuro-talon osalta. Ja hei, saahan sinne mennä ilman lapsiakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelumuseon taika on pitkälti nostalgiassa. Siellä on pienet kattaukset leluja useammalta vuosikymmeneltä, ja siinä jo 80-luku tuntuu yltäkylläiseltä kylvyltä muovikrääsässä verrattuna ”vanhanaikaisiin” käsin ommeltuihin nalleihin ja hartaasti huolehdittuihin paperinukkeihin asusteineen. Itse olin aivan onnessani kun 1990-luvun lapsuutta esittelevästä vitriinistä löytyi juuri sopivasti niitä vanhoja Kinder-pääsiäismunien yllätyksiä – kilpikonnaperhe, muistattehan – joista olin edellisellä viikolla lapsille paasannut (kuinka jotkut asiat ainakin olivat paremmin 30 vuotta sitten!) ja etsinyt kuvia netistä. Nyt sain näyttää livenä: eivätkö olekin hienompia kuin teidän yllätykset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hieman yllättäen 5-vuotiaita ei kiinnostanut lapsuusmuisteluni, vaan lyhyen, ytimekkään ja sopivan tomeran opastuksen jälkeen lapsilauma katosi museon eri leikkipisteille: ihailemaan yksityiskohtaista ja isoa junarataa, touhuamaan miniristeilylaivaan, rullaamaan autoja pitkin seinälle asennettua ajorataa tai vaihtelemaan matkustajan ja lentoemännän rooleja Hevosenkenkä Air-lentokoneessa. Parasta tietenkin oli pieni liukumäki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itseäni ilahdutti se, että vaikka Lelumuseo ei huimaa koollaan niin siellä on tarjolla yhtä sun toista oheistoimintaa, esimerkiksi ohjatut synttärit lapsille! Erilaisia työpajoja ja opastuksia on mahdollista buukata, ja itsessään museokokemus toimii taatusti silloin kun tullaan tutustumaan taiteeseen useamman sukupolven voimin. Tämä näyttely kannattaa kokea etenkin isovanhempien kanssa, sillä useammalle sukupolvelle on tarjolla muistoja menneisyydestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä oli mainio aamupäivä WeeGeessä: ensi kerralla kierretään myös EMMAn puoli, ja aion pakottaa lapset kuuntelemaan kaikki muistoni View-mastereista ja My Little Ponyista. Kompakti, mutta kaikinpuolin kiva museokokemus johon on helppo yhdistää monipuolisesti kulttuuria koko perheen makuun. Ja jos teillä on tilaisuus lähteä mukaan matkaan lapsen tarharyhmän kanssa niin kannattaa, siellä on paljon potentiaalisia kuuntelijoita pateettisille kasarimuisteluillenne!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA