KANSALLISMUSEON MUUMINÄYTTELY

Viime lauantaina pääsin pitkästä aikaa poikien kanssa museoon. Meitä, kuten muutamaa muutakin, kiinnosti elokuun puolella Kansallismuseoon auennut Muumien juhlanäyttely ”Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75”. Hyvät uutiset ensiksi: me jonotettiin, luultavasti osittain Pride-viikonlopun ohjelman vuoksi, 1,5 tuntia josta puolet ulkona, puolet aulassa… mutta näyttely on auki vielä helmikuun loppuun ja esimerkiksi arki-iltaisin kuulemma sisään voi kävellä ilman jonottelua! Hidas sisäänpääsy johtui tietenkin koronan vuoksi rajoitetusta kävijämäärästä ja sisällä näyttelyssä sitä arvosti: vaikka nyt oli rajallinen jengi itse 1. kerroksen näyttelytilassa, oli siellä silti hieman ruuhkaista ja hetkittäin täyden tuntuista.

Museokortilla sisäänpääsy on aikuiselle ilmainen (oletan, että kaikki ovat totta kai hankkineet Museokortin joka on paras kortti heti vanhempien luottotiliin liitetyn rinnakkaiskortin jälkeen!). Museokortittakin käynti on silti halpa, eli 14 euroa aikuiselta ja lapset ilmaiseksi. Samalla rahalla kiertää myös Kansallismuseon perusnäyttelyt.

Neljään isompaan tilaan ja yhteen pienempään, hieman salaisempaan huoneeseen jakautuva näyttely oli kaikista kolmesta lapsesta todella kiehtova. Olin oikeastaan yllättynyt, miten Muumit kiinnostivat niin eskarilaista kuin neljäsluokkalaistakin, vaikka olivathan he kesällä Muumimaailmassakin aika liekeissä. Erityisesti kun ottaa huomioon, että toisin kuin äitinsä he eivät ole katsoneet VHS:ltä Muumeja joilla on Samuli Edelmanin ääni eivätkä ole lukeneet kuin muutaman hassun muumikirjan.

Seinille kirjoitetut muumien viisaudet olivat hauskoja, mutta kovin informatiivinen ei näyttely ollut, tätä muumifilosofiaa lukuunottamatta. Kuulin muutamien täysi-ikäisten vieraiden mutisevankin, ettei näyttely kertonut tarpeeksi Toven kapinallisuudesta tai muumien rosoisista, suorastaan salaisista viesteistä. En ole järin perehtynyt aiheeseen, ja ehkä siksi oma fiilis jäikin siihen, että eniten nautin lasten intoa seuratessa. Instagramiin kelpaavia kuvakulmia on kyllä joka neliömetrillä, että visuaalisesti tästä näyttelystä on rakennettu erittäin kiitollinen kohde.

Vaikka Kansallismuseon arvokkaassa ympäristössä tekisi mieli sitoa lapset varmuuden vuoksi kiinni omaan käteen, niin tämä näyttely oli mahtavan toiminnallinen. Kaikkeen sai koskea, vähän kiipeilläkin, ja kieriä alas lumimäkeä. Muutaman kerran itse kielsin lapsia tekemästä jotain – varmana siitä että saataisiin ihan just ikuinen porttikielto – kun henkilökunta (joka muuten lähinnä katseli lempeästi sivusta) tuli kertomaan että saa tehdä, saa kokeilla, pitääkin! Tällainen museokokemus on omiaan nostattamaan lasten fiilistä tärkeinä vieraina, siitä iso kiitos.

Mutta voi surkujen surku: Kansallismuseon yläkerran loistava, lapsille rakennettu Vintti on lopettanut! Tilalla on kyllä tyhjää tilaa, jossa on esim. ohjattua askartelua, mutta henkilökunta vähän epäili että mitään lasten omaa museotilaa tuskin on enää tulossa takaisin. Paitsi jos oikein kovasti toivotaan, eli pliis, laittakaa palautetta!

Muumien juhlanäyttely on kaiken kaikkiaan todella kiva koko perheen näyttely. Jollei ole intohimoinen muumifani, ei anti aikuisille ole ehkä kovin kummoinen ja 1,5 tunnin jonotus ei aivan ollut 40 minuutin kierroksen arvoinen (tietenkin silti menemme pian uudestaan, sellaisia kun olemme). Lapsille riitti kuitenkin kaikkea mistä innostua: kieltokylttien polttamisesta erilaisten yksityiskohtien bongaamiseen. Löydätkö Muumimamman laukun, saatko napattua seinillä vilistäviä hyönteisiä kiinni? Ja tämä oli todella matalan kynnyksen museoseikkailu, eli kulttuurikasvatusta parhaimmillaan!

TALLINNASSA LASTEN KANSSA: ENERGIA AVASTUSKESKUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun täytyy ehdottomasti kiittää Joko Mennään-blogin Rosaa, joka vinkkaa mulle aina niitä Tallinnan tekemisiä, joista arvelee meikäläisen lauman tykkäävän. Proto-vinkki meni maaliin, ja myös heinäkuisena sunnuntaina testattu Energia Avastuskeskus oli mitä mainioin käyntikohde jos satutte Viron pääkaupunkiin lähiaikoina matkustamaan. Tällä kertaa koekaniiniksi pääsi keskimmäinen lapsi; muutama kuukausi sitten kahdeksan täyttänyt tuleva tokaluokkalainen. Hän sai kulutettua paitsi energiaa myös aikaa parin tunnin verran, mutta luultavasti kaikista optimaalisin kävijä olisi muutaman vuoden vanhempi, tai ainakin sen verran rauhallinen seuralainen että tutkittaviin ilmiöihin ehtisi perehtyä hieman paremmin, vähemmällä kiireellä juosta pisteestä toiseen.

Mikä Energia Avastuskeskus sitten on? Suomalaisin vastine sille olisi Heureka, joskin kaikella rakkaudella sympaattista Energiaa kohtaan, se on hieman kotikutoisempi ”tutkimuskeskus” lapsille ja aikuisille. Tämä entinen generaattorihalli aivan Vanhan kaupungin kupeessa, ja varsin lähellä satamaterminaaleja, on nykyään kolmikerroksinen tila joka on omistettu sähkölle ja energiantuotannolle, luonnonilmiöille ja kaikelle ihmeelliselle. Jos olisin fysiikan opettaja, haluaisin tuoda kaikki oppilaat luokkaretkelle Energiaan (ja kuittaisin sillä ainakin muutaman kurssin verran demonstroivaa opetusta).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän visiittimme aikana suurin osa kohteista – jotka siis ovat pääasiassa itse kokeilua tai tekemistä, vähintään napin painamisen verran – oli auki, vain muutama juttu oli kiinni koronatoimenpiteiden takia. Planetaariossa pyöri esitys revontulista, mutta salin ovella meille ilmoitettiin että esitys oli eestiksi eikä siksi varmasti kiinnostaisi meitä. Jätimme siis sen väliin, mutta ilman planetaarioesitystäkin aikaa sai uppoamaan kolmatta tuntia. Kahdessa ylimmässä kerroksessa keskitytään erityisesti sähköön, sähkölaitteiden historiaan ja sen tuotantoon (pientä propagandan makua, sillä paikallinen energiayhtiö on voimakkaasti läsnä osassa materiaaleja…) ja alimmassa kerroksessa ihmetellään valon, äänen ja liikkeen ilmiöitä esimerkiksi piikkimatolla makaamalla, dinosauruksen luurankoa hiekasta huiskuttamalla, tuulitunnelissa ja erilaisten ääniaaltoja tuottavien vekottimien parissa.

Omat suosikkini olivat nimenomaan alimman kerroksen jutut, kuten lähes myrskylukemiin yltävä tuulitunneli, peililabyrintti ja erilaiset ääntä tuottavat viritelmät, joista tuli parhaimmillaan mieleen äänimaljarentoutukset. Toki ihan kauhean rentouttava ympäristö ei ollut, mutta ei se mitään. Mitä selkeämpi oli yhteys oman toiminnan ja siitä seuraavan reaktion välillä, sitä enemmän lapsi tykkäsi. Ilmiöiden yksityiskohtiin perehtyvät jutut taas ohitettiin aika nopeasti, koska lapselta puuttuu kokonaan insinöörigeeni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omaa heikkoa osaamistaan tällä luonnontieteiden sektorilla sai hävetä. Jokaisessa pisteessä kyllä selitettiin suomeksi, eestiksi, englanniksi ja venäjäksi mitä piti tehdä ja mitä tapahtui ja miksi, minä en ehtinyt vauhdikkaan seuralaisen perässä kuin hieman tavaamaan että okei, tämä liittyi sähkön johtavuuteen ja tämä eristykseen ja sitten jo mentiinkin ja aika moni asia jäi mulle mysteeriksi. Mutta jos siis aihepiiri kiinnostaa niin tässä on teidän taivaanne!

Paikan yksi suosituimmista vetonauloista taitaa olla ”salamahäkki”, jossa synnytetään ihan oikeita salamoita. Salamashow’n aikataulu kannattaa tarkastaa etukäteen jos mahdollista, meidän vierailupäivänä se toteutui kolmesti ja me ehdimme näkemään viimeisen kello neljältä (yleensä Energia Avastuskeskus on auki joka päivä 12-18). Salamashow’n jälkeen on mahdollisuus testata miten sähkövirta nostattaa hiuksia, sitäkin rohkea 8-vuotias meni kokeilemaan ja sai sen jälkeen parin tunnin ajan kevyitä sähköiskuja. Hauskaa oli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energiassa on myös museokauppa (eli pari vitriiniä tiskin takana, mutta lapsi sai sieltä marmorikuulia ja slimeä ja oli onnensa kukkuloilla, joten tätä ei sovi väheksyä) sekä leikkialue pienemmille. Sanoisin, että yhden vanhemman ei kannata kokeilla tätä kohdetta yksin useamman lapsen kanssa vaan huoltojoukkojen vahvuus kannattaa olla suunnilleen samaa luokkaa kuin lasten. Noin yleensä kyseessä on toiminnallisempi kohde kuin VR-maailmaan keskittyvä Proto, ja jos on esimerkiksi pelkästään päiväristeilyllä ja haluaa vielä ehtiä Vanhan kaupungin puolelle niin Energia Avastuskeskus on näistä kahdesta varmasti parempi vaihtoehto. Lapsi meillä itse nimesi Proton näistä kahdesta suosikikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energia ei ole miljöönä yhtä vaikuttava kuin Noblessnerin alueella sijaitseva super cool Proto vaan se on hieman kotikutoinen; henkilökuntaa on huomattavasti vähemmän ja kielitaidon kanssa oli vähän niin ja näin, mutta ystävällistä ja avuliasta väkeä kuitenkin. Aikuisen lippu maksoi 9 euroa ja kassalla kyseltiin Siljan Club One-kortin perään siihen malliin, että sillä saisi pientä alennusta sisäänpääsyssä. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan: perhelippu jopa viisihenkiseltä perheeltä oli 25 euroa, mikä on esimerkiksi Heurekan hintoihin verrattuna lähes ilmaista.

Tallinna on siis entistä vahvemmin yksi lempikohteitani lasten kanssa. Toiminnallista tekemistä riittää ja hintataso on huomattavasti huokeampi kuin Helsingissä, ja tietenkin tyypit fanittavat laivamatkoja. Energia Avastuskeskus tullaan varmasti käymään läpi joskus uudestaan, viimeistään kun lapsilla alkaa kemian ja fysiikan opinnot, ja sitä ennen kertaan vähän vanhoja koulukirjoja itse, että mistä ne kaikki sähköiskut syntyvätkään…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MUUMIMAAILMA 2.0

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun sen lyhyen, epätodellisen hellepätkän jälkeen heinäkuiset kesäkelit ovat vastanneet suomalaisia säästereotypioita pahimmillaan, olen muutaman kerran saattanut miettiä mitä tekisin juuri nyt uima-altaalla Espanjassa kylmän tinto de veranoni kanssa… Mutta koska poikkeuksellisesti pitää ottaa ilo irti lyhyestä kesästä kotimaassa, lupasin lapsille sen uusintakäynnin Muumimaailmaan. Edellisen kerran kävimme loppukesästä 2018 ja silloin puhuttiin, että pian 6-vuotias ja 8- ja 10-vuotiaat eivät ehkä tämän kesän 2020 jälkeen innostu Muumimaailmasta, ja jollain ”viimeinen Muumimaailma ikinä”-nimellä tämä retki meillä olikin. Mutta paljastan heti alkuun, että jälleen kerran kun istuttiin bussissa Naantalista takaisin Turkuun lapset huokailivat, että kyllä nyt vielä ainakin kerta vielä (vinkki: Turun joukkoliikenteen Föli-sovellus on erinomainen, ja bussiliput voi ostaa monella ei maksutavalla ja lippu on voimassa 2 tuntia, hinta aikuiselle 3 euroa ja 7-14-vuotiaille 1,5 euroa).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinällään moni asia itse Muumimaailmassa ja sen viehätyksessä ei ole muuttunut sitten kahden vuoden takaisen reissun, mutta nyt ”koronakesänä” tietty tällaiset suurten ihmismassojen suosikit joutuvat tekemään aika paljon uudella tavalla. Isoin muutos oli tietenkin se, että liput tuli ostaa etukäteen eli ex tempore-reissulla saattaa joutua pettymään, mikäli päivä on etukäteen myyty loppuun. Heinäkuussa Muumimaailma on auki 10-18 ja sen jälkeen kauden loppuun 11-17. Liput tulee hankkia ennakkoon ja ne ovat voimassa vain tiettynä päivänä, mutta lippujen hintaa ei palauteta mikäli peruutus tulee alle viikon varoitusajalla. Tietäen miten usein lapsiperheessä suunnitelmat muuttuvat (ja yleensä paljon lyhyemmällä aikajänteellä kuin seitsemän päivää ennen suunniteltuja menoja) tuntuvat varausehdot vähän julmilta. Ymmärrän, että näin varmistetaan paitsi mahdollisemman monen halukkaan sisäänpääsy sekä se, etteivät ihmiset kikkaile sääennustusten mukaan (ja toki, liputhan voi ostaa vaikka edellisenä päivänä jos omat suunnitelmat ja hermot sen sallivat), mutta tässä tilanteessa toivoisin enemmän joustoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen huomiota herättävä asia Muumimaailmassa oli sen tyhjyys. Saavuimme seitsemän lapsen ja kolmen aikuisen seurueena paikalle noin tunti ovien auettua ja paikka oli lähes autio! Toki tilanne korjaantui päivän mittaan, mutta satunnaisesta sateesta huolimatta en usko, että normaalisti heinäkuussa Muumimaailma tuntuu hylätyltä puutarhalähiöltä. Rajoitetun asiakasmäärän ja aukiolon yksi keskeisimpiä ongelmia oli myös palveluiden rajoitettu saatavuus: kahvilat ja ravintolat ovat auki vähemmän aikaa, esityksiä on harvemmin ja, luonnollisesti, kasvomaalaukset voi unohtaa. Valitettavasti myös muutama toiminnallinen kohde lapsille oli remontissa tämän kesän – loistava ajankohta sinällään – ja mikä järkytys: se ihana iso laiva, jonka kannelta oli liukumäki, on kadonnut ja tilalla on hieman vaisu ”Niiskun keksintöpuisto”, joka kuulostaa hieman hienommalta kuin onkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väljyys teki vierailusta toki paljon mukavamman, jonottamista oli yllättävän vähän. Edelliseen visiittiin verrattuna hahmot olivat mielestäni vähemmän käyskentelemässä ihmisten parissa (ja kun 5-vuotias näkee Nipsun, siinä ei paljoa turvavälejä mietitä). Käsidesiä oli tarjolla säännöllisin välimatkoin, ja ruokailut oli keskitetty ulkotiloihin (varokaa verenhimoisia lokkeja!). Kaiken kaikkiaan Muumimaailma tuntui kuitenkin nyt korona-aikana olevan hieman valjumpi versio itsestään. Kun muutama toiminnallinen juttu (kuten se pieni rakennettu puro aivan Muumitalon edessä) oli poissa pelistä, tilalle oli tullut ranneke, jonka QR-koodilla saattoi saada pieniä temppuja aikaiseksi muutamissa kohteissa. Tästä informoitiin hieman huonosti, meillekin eri paikoissa näkyvien simpukkakuvien tarkoitus selvisi vasta kun olimme pyörineet alueella aikamme. Lapset olivat innoissaan tästä ja vaikka itse nurisinkin siitä, että eikö edes Muumimaailmasta olisi voitu jättää tekniikka vähemmälle niin olkoot, lapset tykkäsivät, ja muistivat silti juosta ja riehua ja kaatuilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kesä ottaa varmasti koville montaa kotimaan(kin) kohdetta, joten on vaikeaa kritisoida siitä että hinnat ovat yhä melko korkeat (30 euroa kaikilta yli 2-vuotiailta, perheliput puuttuvat nyt kokonaan). Mutta sanon nyt silti, että jonkinlainen kompensaatio olisi ollut kohdallaan, jos ei sisäänpääsymaksoissa niin alueen yleisessä hintatasossa. Esimerkiksi pehmoleluissa oli melkoista Naantali-lisää, kun sama Mörkö maksaa Muumi Shopissa neljä euroa vähemmän kuin Muumimaailman ytimestä ostettuna. Kyllä, tuhlasin siis lähes 65 euroa kolmeen pieneen pehmoleluun, jotka olin erehtynyt lupaamaan viime vuosikymmenellä. Ei, lapseni eivät muista jos kaksi minuuttia aiemmin käsken pestä kädet tai viedä likaiset sukat pyykkiin, mutta tuon lupauksen ne muistivat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muumimaailma on silti ihana. Niin rakennettu ympäristö kuin luonto toimivat upeasti yhteen, ja satupolkujen varsilta pystyi poimimaan evääksi mustikoita (muuten ruokavaihtoehdot ovat transrasvoja ja suolaa eri muodoissa). Hahmot ovat aina yhtä ystävällisiä ja sympaattisia, ja isommatkin lapset uppoavat siihen muumimaiseen fiilikseen. Nytkin 5-10-vuotiaista koostunut jengi jaksoi juosta labyrinttia läpi uudestaan ja uudestaan, tutkia Muumitaloa, katsoa nukketeatteria ja hukata tavaroitaan lähes seitsemän tuntia putkeen, mikä on aika saavutus. Myös meiltä mukana olleilta aikuisilta. Vaikka olin vannonut että meidän Muumi-ura oli tässä, niin en sitten tiedä pitäisikö ensi kesänä käydä toteamassa millaisia uudistuksia tämän hiljaisen sesongin jäljiltä on tehty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LAPSET LEIRILLE LOMAILEMAAN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä en todellakaan tajua, miten tavallisissa töissä käyvät ihmiset selviävät näistä koululaisten loma-ajoista. Mulla on sentään yrittäjän vapaus, mutta silti tämä viikko on tuntunut kyllä kaikkea muuta kuin lomalta kun 7- ja 9-vuotiaat ovat olleet vapaalla. Kesällä edessä on taas, kuten viime vuonna ja tästä eteenpäin seuraavat 10 vuotta, 10 viikkoa vapaata nuorisolla. Tietenkin lapset voisivat olla myös kotona, mutta koska mä tarvitsen edes vähän työrauhaa ja luulen, että viikossa loppuu kaikilta ideat siitä mitä tällä kelillä tehdään, niin oli parempi keksiä lapsille jotain ohjelmaa. Yleensä ottaen olen sitä mieltä, että tyypit ansaitsevat ja tarvitsevat palautumiseensa myös virikkeetöntä aikaa, tylsyyttä ja ihan vaan tyhjänpanttina makoilua, mutta meillä oli alla nyt parin viikon sairasloma joka oli pelkkää vaakatasossa lepoa. Kolmasluokkalainen rukoili, että saisi käydä koulussa eikä joutuisi pakkolomalle, eli jotain ”järkevää tekemistä” oli pakko kehittää.

Niinpä tälle viikolle tarhalaiselle järjestettiin pari vapaapäivää mummin seurassa, ja koululaiset ilmoitettiin Sarjakuvakeskuksen talvilomaleirille, jolla esikoinen oli ollut myös viime vuonna. Leiri on verrattain edullinen (80€ viisituntisista päivistä viikon ajan, ja sisältää vegaanisen välipalan) ja se oli ennen kaikkea tosi rento: vetäjät suhtautuvat hommaansa lunkisti ja taiteilu on aika vapaamuotoista, välillä sekoillaan pihalla ja viimeisenä päivänä vedetään sokeriöverit nyyttärihengessä. Tällä kertaa kokeiltiin myös sitä, voisiko parin kuukauden päästä 10 vuotta täyttävä O matkustaa yksin kotiin metrolla, ja sekin onnistui. Lähtökohtaisesti talvilomalla tuntui olevan hyvin leirivalikoimaa, niin urheiluseurojen omia kuin esimerkiksi leikkipuistojen järjestämiä. Voisin siis kuvitella, että en ole ainoa vanhempi jolle alle kaksi kuukautta joululomasta on liian lyhyt aika kerätä kasaan lomapäiviä. Rehellisesti sanoen: jos olisi aikaa ja rahaa niin aivan saletisti lähtisimme jonnekin Kanariansaarille pakoon tätä loputonta marraskuuta. Viis periaatteista.

Seuraavaksi luvassa on sitten kesäloma. Me vietetään siitä suurin osa Espanjassa ja pystymme tekemään töitä talolla, ja tietenkin poikien isä viettää koko lomansa lasten kanssa. Mutta heti koulujen päätyttyä voi olla, että tarvitaan taas leiriä paikkaamaan koululaisten tylsiä päiviä. Viime vuonna esikoinen osallistui lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulun Arkin pienoismallileirille, joka kesti viikon. Se oli huikea, lapsi rakasti kuumaliimapyssyllä näpertämistä yli kaiken, ja sai selvästi paljon inspiraatiota rakenteluleikkeihin. Tänä vuonna alkaa kyllä tulla talous vastaan: viikon mittaisella leirillä on hintaa 225 euroa, eikä siihen kuulu ruoka. Nyt mukaan olisi halunnut myös pikkuveli, eikä kuukausibudjetista kyllä irtoa matkoineen ja ruokineen viittäsataa euroa viikon leiriin, niin ihana kuin se onkin.

Ystäviltä olen kuullut hyviä kokemuksia mm. Kumpulan koulukasvitarhan leireistä (meillähän on kokemusta koko perheen puutarhaprojektista samasta paikasta) sekä Aalto Juniorin tiedepainotteisistä leireistä. Totuus on, että ainakin Helsingissä leirien osalta on oikeasti runsaudenpulaa: voi purjehtia, liikkua melkein missä vain lajissa, taiteilla, ihan vaan hengailla niin että joku vahtii – houkutus täyttää koko kesän kalenteri erilaisilla leiripätkillä on olemassa. Jos nyt joku muukin kuin ihan todellisen, nollaavan loman tarve niin sitä estää myös raha (hinnat ovat harvoin alle satasta) sekä logistiikka, sillä ympäri kaupunkia lasten kuljettaminen kuluttaa sitä omaa työaikaa. Mutta tärkeimpänä on se ihan oikean loman tarve: ohjattu toiminta voi olla hirveän hauskaa, ja aikuiselle on helpotus että joku katsoo oman jälkikasvun perään ja ehkä sieltä tarttuu mukaan uusia taitoja tai kaverisuhteita, mutta veikkaan että toukokuussa lapset vain rukoilevat sitä että saavat mennä omien kavereiden kanssa kotikulmilla. Tämähän tulee tietenkin halvaksi, etenkin kun tien toisella puolella tarjoillaan arkipäivisin ilmainen puistolounas, mutta vaatii itseltäkin virittäytymistä siihen että päivät ovat täynnä keskeytyksiä, kotona vessassa tai välipalan haussa juoksevia lapsia ja ”ei oo mitään tekemistä voiks pelaa”-muminaa. Leirivinkkejä saa kuitenkin vielä jakaa, josko koululaiset sittenkin aloittaisivat kesälomansa jollain kesäleirin tapaisella…