TOUR DE ANDALOUSIE

58 päivää kesälomaan! Tai siis en oikein tiedä miten paljon kesän tulevasta matkasta on lomailua, minkä verran työntekoa ja mitä kaikkea keksinkään, mutta ajatus Espanjaan palaamisesta lämmittää kovin paljon. About kuudesta Espanjassa vietettävästä viikosta saan lomailla ilman lapsia peräti kolme, enkä oikein tiedä mitä kaikkea sillä ajalla tehdä! Paitsi tiedänpäs. Ainakin kymmenen päivää olisi tarkoitus kierrellä autolla Andalusiaa, kaksin äitini kanssa. Loppuajan luultavasti istun vain lempipaikoissani La Líneassa.

Nyt olemme päässeet vauhtiin Andalusian road tripin suunnittelussa, ja toivotan kaikki mahdolliset vinkit tervetulleiksi! Tässä on alustava reittisuunnitelmamme:

Näyttökuva 2019-04-16 kello 13.26.37

Kesällä pidämme majaa San Pedrossa Aurinkorannikolla La Línean sijaan, mutta siitä on alle tunnin matka vanhoille kotikulmille. Niinpä auton startattua matkaan aloitamme varmaan lounaalla jossain Línean lempipaikoistamme. Seuraava pysähdys on luultavasti yksi koko Euroopan ihanimmista rannoista, duna de Bolonia. Bolonian dyynit hieman Tarifasta eteenpäin ovat rantojen rakastajille paras mahdollinen pysähdyspaikka. Ylipäänsä tuota Andalusian rannikkoa on taivaallista ajaa vaihtuvien maisemien ansiosta; valkoisia kyliä, mäntymetsiä, vuoristoa, kallioisia rantoja, tuulimyllyjä ja dyynejä.

P6025141.jpg

Ensimmäisen yön ajattelimme viettää Vejer de la Fronterassa, jonka ohitse olen ajanut kymmeniä kertoen, katsoen kaihoten korkealla vuoren päällä sijaitsevaa kiehtovan näköistä kylää. Olen aika varma, että tämä paikka on muutaman vuoden päästä vieläkin suositumpi turistien keskuudessa kuin nyt, joten parempi mennä vielä kun siellä ei ole toivotonta tungosta.

Tarkoitus olisi viettää seuraavat pari päivää Cádizissa; uskoisin, että joulukuisen reissun päälle saan muutaman päivän visiitistä sen verran irti, että Cádiz on ”ulkona systeemistäni” ja voin alkaa etsiä taas uusia paikkoja. Tai sitten en – olen siihen kyllä aika kiintynyt jo parin tunnin perusteella. Hieman vielä arvomme, majoitummeko itse Cádiziin vai esimerkiksi jonnekin lähialueelle sherrytilalle (olisiko sellaisesta antaa ehdotuksia?), tai jopa Jereziin. Jerez de la Fronteraa on suitsutettu mulle monelta taholta, mutta olen itse käynyt siellä vain Ikeassa, mikä ei ehkä antanut aivan parasta kuvaa kaupungin tarjonnasta…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun olemme imeneet kaiken irti Cádizista, olisi tarkoitus suunnata vieläkin ylöspäin. Itseäni kiinnostaisi käydä päiväretkellä Parque Nacional de Doñanassa, josta esimerkiksi Äidin Puheenvuoro-tubettaja Inarikin on julkaissut videon. Sen jälkeen tarkoitus olisi yöpyä Huelvassa.

Nyt ongelmaksi on vain muodostunut se, että kun Portugali on aivan vieressä, eikä lempirannoillemme ajaisi kuin pari tuntia… miten maltamme pysyä Espanjan puolella?

Huelvasta olisi tarkoitus jatkaa matkaa Sevillaan. Tuntuu vähän tuhlailulta viettää siellä taas yö tai kaksi, onhan siellä käyty jo monta kertaa ja koluttu kaikki keskeiset nähtävyydet. Mutta se vain on yksi lempikaupunkejani koko maailmassa, ja tuntuisi ihan pyhäinhäväistykseltä jättää se väliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sevillan jälkeen olisi vuorossa Córdoba. Tämä on yksi niistä jo kauan kutkutelluista kohteista, joissa en ole päässyt vielä aiemmin käymään. Kaupunki on kuulemma täynnä aivan ehdottomasti nähtäviä asioita – mitkä ovat teidän suosikkejanne?

Meidän tour de Andalusiella välimatkat etappien välillä ovat tosi lyhyitä, eli myös matkan varrelle otetaan mielellään vinkkejä vastaan. Pysähdymme kaikissa kauniissa luontokohteissa, pikkukylissä ja tietenkin ravintoloissa, joita tiellemme osuu. Saa vinkata!

Kun Córdobaa on koluttu kaksi päivää, pysähdymme vielä jatkuvasti eri blogeissa esiin nostettuun Antequeraan, jota myös Matkamessuilla vihjailtiin tulevaksi hittikohteeksi. Tämän jälkeen toivutaan pari päivää reissusta San Pedron talolla, ja sitten pitää taas keksiä kymmeneksi päiväksi tekemistä, ihan yksin! Olisiko ehkä Marokko tai Málaga?

UNELMAT ON TEHTY TOTEUTETTAVAKSI

Yhteistyössä Tenerife Walking Festival

Andy McCoyn siteeraaminen on mahtavaa, etenkin kun voi siteerata tätä: Sun pitää varoo mitä sä toivot, koska sä voit saada sen. Nimittäin kun pari viikkoa sitten julkisesti unelmoin vaelluslomasta, niin muutama päivä postauksen julkaisemisen jälkeen tuli tieto, että pääsen mukaan Tenerife Walking Festivalille toukokuussa. Ei sillä ettenkö muutenkin olisi karjalainen itkijänainen, mutta nyt taas pääsi itku – ilosta. Viikko. Yksin. Vuorilla. Vaeltamassa. Espanjassa, lämpimässä, auringon alla ja meren äärellä.

IMG_0300-1680x471

Tai enhän mä tietenkään ylhäisessä yksinäisyydessä vaella, vaan ohjatuilla, eritasoisille liikkujille tarkoitetuilla päivävaelluksilla joita viikon matkalle mahtuu neljä. Kaksi vuoristossa, yksi merenrannalla ja yksi metsässä. Olen käynyt Teneriffalla leirikoulussa 90-luvun lopulla, jolloin onneksi tuli nähtyä Teidet ja melkein kaikki keskeiset rantakohteet, joten nyt olen todella onnellinen voidessani keskittyä vain oleelliseen: kävelemään vuorten rauhassa. Voin kertoa, että odotan sitä mielentilaa, jonka vuorilla saavutan.

playa_benijo_Santa-Cruz-de-Tenerife_20-agosto_3282_baja-1680x480

Ekologisuus on mietityttänyt paljon: ottaen huomioon miten paljon olen angstannut lentämisestä, tunnen kyllä huonoa omatuntoa siitä, että lennän viikoksi matkalle (lyhyemmistä lomista olen systemaattisesti kieltäytynyt). Tenerife Walking Festival on sitoutunut ”nolla jalanjälkeen”, mitä tulee hiilipäästöihin. Tämä tarkoittaa myös osallistujien arvioiden hiilijalanjäljen hyvittämistä, ja aion myös henkilökohtaisesti hyvittää lentojen aiheuttaman hiilijalanjäljen. Nyt saa kernaasti vinkata onko oikea osoite Hiilipörssi, vai joku toinen toimija? Tämän viimeisen puolen vuoden jälkeen luulen kuitenkin että viikon lapsivapaa loma lempipuuhani parissa tekee mielenterveydelleni niin hyvää että syön loppuvuoden vaikka pettuleipää.

sostenibilidadTWF-1640x480.jpg

Mietityttää tässä toki muutkin asiat, esimerkiksi se että influenssan jäljiltä olen menettänyt kaiken lihasmassan, en tiedä ollenkaan miten valmistautua vaeltamaan ja ai niin, mulla ei ole mitään vaellusvarusteitakaan. Olen kuitenkin katteettoman optimismin kuningatar enkä murehdi näitä asioita liikaa, koska lenkkarit löytyy ja on sitä juostu puolimaratonkin melkein kylmiltään! Sen lisäksi olen valinnut päivävaellukseni ”helpoimmasta päästä”, eli esimerkiksi jätin pidemmän vaelluksen väliin ja keskityin lyhyempiin ja kevyempiin kierroksiin.

Tänä vuonna matkustus painottuu siis vahvasti taas Espanjaan, ensin tällaisen ”yllätysmatkan” muodossa. Kaikki vinkit vaelluslomalle ovat tervetulleita. Kummasti antaa energiaa tieto tulevasta lomasta. Yksin. Vuorilla. Vaeltaen.

 

TERVEISIÄ SÄNGYN POHJALTA

Koska ilmeisesti vesirokko, parvorokko ja pari muuta meidän perheessä alkuvuodesta kiertänyttä lastentautia ei ollut universumin mielestä tarpeeksi sairastettu, saimme kaikki influenssan. Nyt aletaan olla jo voiton puolella, ja huomenna myös isommat lapset pääsevät noin kahden viikon tauon jälkeen takaisin kouluihinsa. Kuopus, joka otti sairastamiseen varaslähdön, on ehtinyt jo pari päivää olla päiväkodissa kun me muut olemme vielä olleet mökkihöperöitä. Jos ja kun itsekin oli pakko sairastaa, on pakko myöntää että poteminen oli hieman helpompaa kun myös lapset olivat niin kipeinä, että halusivat vain maata silmät kiinni ja juoda pillimehua.

Meillä onneksi on ollut tarjolla apua niin naapureilta kuin sukulaisiltakin, joille kyllä valitettavasti taisimme tartuttaa tautimme. Kun ystäväperheen äiti toi ovelle kaksi täyttä kassia ruokaa, tuli itku. Itku tuli myös kun keskellä yötä terveysneuvonta käski viedä lapsi sairaalaan – ja siis hankkia keskellä yötä lapsenvahti kahdelle kipeälle tyypille. Täytyy sanoa, että en ole paljoa murehtinut pärjäämistäni ainoana vanhempana, mutta juuri silloin keskellä yötä epätoivo iski hetkeksi. Onneksi lääkkeet tehosivat ja riitti, että pääsimme päivystykseen seuraavana päivänä. Siitäkin huolimatta, että menetin luultavasti puolet lihaksistani tämän sairastelun seurauksena, en oikein vieläkään ole vakuuttunut siitä otammeko ensi vuonna influenssarokotukset. En ole mikään foliohattu vaan päin vastoin, mielestäni rokotusohjelmasta luistaminen on vastuutonta ja suoranainen rikos omaa lasta kohtaan, mutta näiden kausirokotteiden kanssa olen vähän kiikun kaakun, vaikka tämän kaksiviikkoisen jälkeen luulisi että välttelisin uutta influenssakokemusta kaikin tavoin.

Kuumehoureissa sattui ja tapahtui, ostin nimittäin vahingossa lentoliput Espanjaan. Tarkoitus oli vain vertailla hintoja, mutta selvästi olin hieman sekaisin ja klikkasin muutaman kerran liian pitkälle… ja nyt meillä on kesäksi varattuna kuusi viikkoa Andalusiassa. Tavallaan ihan hyvä, koska muuten olisin jahkaillut varmasti lähtöpäivään asti, mutta nyt meillä on suorat lennot suhteellisen halvalla, eikä näitä voi perua. Pääsen siis takaisin Espanjaan. Sen jälkeen kun tajusin ostaneeni lentoliput vahingossa pistin kyllä koneen kiinni ja menin nukkumaan, isompia virheostoksia välttääkseni. Kohta olisi pihalla ollut avoauto ja ravihevonen.

Sellainen maaliskuu siis tähän asti. Alan uskoa, että tämän tautiputken jälkeen vastustuskyky on hiottu äärimmilleen ja jatkossa meihin ei tartu enää mikään. Päiväkodin ovessa on jatkuvasti päivittyvät lista tarjonnasta – tällä hetkellä täitä, tulirokkoa ja vatsatautia – joten tokihan tässä ehtii vielä vähän treenata sitä, kuinka hyvin pää kestää näitä eristyksessä elettyjä viikkoja…

UNOHTUMATTOMAT HOSTELLIKOKEMUKSET

Kun täti alkaa muistella seikkailujaan, joihin liittyvät hostellit, voitte arvata että mennään aika paljon ajassa taaksepäin. Olen tainnut viimeksi majoittua hostellissa villeinä reppureissaajavuosinani, öhm, joskus 2007, mutta nyt kun olen varannut kesäksi kuusi viikkoa Espanjassa josta jopa puolet saan kierrellä ihan yksin, on ehkä aika taas tutustua tähän budjettimajoittumisen muotoon. Olen yöpynyt kymmenissä hostelleissa ja tietenkin joukkoon on mahtunut traumaattisiakin kokemuksia – sängyssä rapuja ja torakoita, aamupalaksi homeista patonkia, yöllä rinkkaan oksentavat huonekaverit – mutta suurin osa muistoista on oikein lämpimiä. Varsinkin yksin matkatessa hostellit ovat oikea henkireikä, sieltä kun yleensä on tarvittaessa saanut seuraa syömään tai yöelämään. Jotkut hostelleissa syntyneistä ystävyyssuhteista ovat säilyneet Facebookissa näihin päiviin. Tässä neljä ikimuistoista hostellia matkan varrelta (jotka ovat vielä yhä olemassa, menkää ja kokekaa!)

EARTH LODGE, GUATEMALA

El Hatossa, pienen maya-kylän vieressä vuoristossa aivan ihanan Antiguan kaupungin läheisyydessä sijaitseva Earth Lodge oli Väli-Amerikan kiertueeni kohokohtia vuonna 2005. Tämä kanadalaisen pariskunnan pyörittämä hostelli keskellä ei-mitään oli silloin vielä hyvin pieni, muutamalla mökillä, varsin eksoottisella kivikasaan kyhätyllä saunalla ja parilla puumajalla varusteltu pakopaikka, jonne piti vaeltaa kapeaa kinttupolkua (ja sitä ennen matkustaa puolisen tuntia Antiguasta ”kanabussilla”, jossa oli parempi keskittyä rukoilemaan eikä kurkkia ikkunasta sortuvilla vuoristoteillä). Nykyään paikalla on luksuspuumajoja ja joogatilat, mutta sen taika näyttää yhä olevan upeat näkymät alas laaksoon ja vastapäisille tulivuorille. Mekin katselimme useina iltoina yön pimeydessä kuinka laavaa purkautui vastarannassa, enkä missään ole päässyt niin lähelle tähtiä kuin Earth Lodgessa.

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.29.10
Kaikki kuvat täältä

Koska olimme liikkeellä pienellä budjetilla, pestauduimme ystäviemme kanssa ”vapaaehtoisiksi” viikon ajaksi. ”Töihimme” kuului mm. avokadojen istuttamista (tiesittekö, että ympärille kannattaa laittaa valkosipulia kasvamaan, pitää tuholaiset poissa!), vuohien kaitsemista ja esitteiden värittämistä. Saimme majoittua ja syödä nimellistä maksua vastaan. Karut olot tuntuivat ihanilta. Tosin joku paikallisesta yhteisöstä oli murtautunut mökkiimme ja varastanut kaikki quetzalini. Tämän seurauksena päätimme pitää jatkossa mökkiä lukittuna kun siellä ei olisi ketään. Valitettavasti vain kerran lukitsin yhteismajoitusmökin tarkastamatta, oliko siellä ketään… Vasta kun noin viiden tunnin kuluttua aloimme ihmetellä, missä eräs yksin paikalle saapunut amerikkalainen vieras oli, tajusin vanginneeni hänet mökkiin päiväunillaan. Hän ei ollut kovin kiitollinen tästä kokemuksesta.

THE PINK PALACE, KREIKKA

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.35.54.png

Tämä bilehostelli Korfun saarella oli meidän ainoa interrailin Kreikan pysähdys kesällä 2003. Sopi kahdelle 17-vuotiaalle todella hyvin; saavuimme saarelle Italian Brindisistä halvimmalla mahdollisella lauttayhteydellä, ja satamasta paku haki meidät läpi kauniin mäntymetsän tuohon vaaleanpunaiseen paratiisiin, joka jonkun vähän vaativamman matkustajan standardeilla olisi varmasti ollut melkoinen läävä. Mutta meitä ei hikisen nihkeät lakanat ja pieni likaisuus haitannut, kun joka ilta oli toogabileet jossa päähän rikottiin lautasia ja juotiin kilpaa ouzoa ja päivisin paranneltiin krapulaa kristallinkirkkaan meren äärellä.

Erityisen hauskaa oli yhdellä monista hostellin järjestämistä retkistä, joista valitsimme Booze Cruisen (huoh, onneksi tämä vaihe tuli hoidettua pois systeemistä aika nuorena!). Nykyään hauskanpito ei ehkä tarkoita loputtomasti Bacardi Breezereitä merellä, mutta ajelut kumirenkailla ja juomapelit… no, silloin se hulvatonta. Tosin jälkikäteen ehkä hiukan hämmästelen sitä uusiseelantilaista pariskuntaa, joka oli saapunut paikalle häämatkalle!

PACIFIC TRADEWINDS, USA

San Franciscon Pacific Tradewinds hostelli on yksi harvoista hostelleista, jonne olen palannut useamman kerran. Vaihtarivuodelta syntynyt ystävyys kalifornialaisen Benin kanssa johti siihen, että yhteen aikaan tuntui että kävin kaiken aikaa hänen luonaan Yosemiten lähellä eräässä pienessä kaupungissa, josta sitten suuntasin yksin San Franciscoon ja majoituin Pacific Tradewindsissä. Pacific Tradewinds edusti ainakin silloin hostellien aatelia siisteyden ja järjestelmällisyyden puolesta, mutta se oli todella lämminhenkinen ja hauska paikka, jonne kerääntyi ympäri maailmaa eri-ikäistä väkeä.

Tuosta hostellista löytyi seuraa niin kaupungin parhaalle aamupalalle (Mama’s!) kuin seikkailemaan siltojen alle, sekä yöelämään, jonne hostellilta löytyneet uudet ystävät mua sitkeästi salakuljettivat muutamaa vuotta alaikäisenä amerikkalaiseen lainsäädäntöön nähden. Tämä hostelli on sellainen, jonne voisin hyvin kuvitella meneväni milloin vain, sillä viisikymppiset seikkailijat eivät olleet mikään harvinaisuus ja oikeassa joukossa ikä todella on vain numero.

THE WEARY TRAVELER, MEKSIKO

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.58.38.png

Karibianmeren rannalla sijaitsevassa Tulumissa oleva The Weary Traveler hostelli taas on niitä paikkoja, joihin en ehkä lähtisi  jos kaipaisin hyviä yöunia ja rauhallista hengailua. Kun me kiertelimme Väli-Amerikkaa melkein 15 vuotta sitten, oli Tulum vielä oikeasti melko hyvin piilotettu salaisuus parin tunnin päässä Cancúnista, mutta nykyään on muutkin tainneet löytää sen valkoisen hiekan ja epätodellisen turkoosin meren. The Weary Traveler hostelli Tulumin kylän keskustassa olikin paikka, josta vieraat vietiin aamulla rannalle ja haettiin illalla takaisin grillaamaan ja juomaan olutta patiolle.

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.59.04.png
Kuvat täältä

Meille tämän hostellikokemuksen suurin riemunaihe olivat luultavasti samaan dormiin majoitetut kaksi ruotsalaista kundia, joista toinen näytti a i v a n David Beckhamilta. Sain tämän komean kaksoisolennon, joka oli juuri murtanut jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa, oman kerrossänkyni alapetiin. Löysin itseni muutamana iltana parin drinkin jälkeen tuijottelemassa haaveillen alapuolellani pakkolevossa ollutta Beckham-look a likea nukkumassa, joka sitten kerran heräsi kesken tämän kuumottavan tuijotukseni. Jostain syystä olimme kuitenkin vuosikymmenen verran Facebook-kavereita, ja sain todeta hänen olevan yhä uhkarohkea hurjapää silloin kun itse olin suurperheen äiti.

Onko jollain kokemuksia aikuisena hostellielämästä? Kestääkö pinna vai olenko jo liian vanha ja mukavuudenhaluinen moiseen sosialisointiin?