MAAILMA KUTSUU

Jos ei lasketa viime viikonlopun pikavisiittiä Virossa, ja oikeastaan syksyn kahta Tallinnan-käyntiä treffimielessä, olen ollut tosi kiltisti koti-Suomessa. Kiltillä tarkoitan sitä, että rahat eivät ole riittäneet kovin kauas ja noin esimerkiksi ilmastoa ajatellen se on upeaa. En aio tässä postauksessa nyt tämän enempää käsitellä lentämistä, ilmastoahdistusta tai hiilijalanjälkeäni: tiedän, että lentäminen on syntistä touhua ja poden siitä morkkista, jota yritän hoitaa kompensoimalla saastuttamistani taloudellisesti sellaisille tahoille, jotka tätä tarpeellista anekauppaa hoitavat. Olen kuitenkin myös aika kyllästynyt tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa kaikkia ratkaisuja odotetaan kuluttajilta – alkakaa vegaaneiksi, vaihtakaa sähköautoon, sammuttakaa valot – sen sijaan, että puututtaisiin lainsäädännön ja vielä radikaalimpien muutosten kautta tähän maailmanjärjestykseen, joka perustuu luonnon riistämiselle. Että ei siitä sen enempää.

Nyt iloitsen siitä, että Suomi-Espanja-akselilla vietettyjen vuosien jälkeen luvassa on hieman eksoottisempiakin kohteita. Parin kuukauden päästä suuntaan kaupunkilomalle Eurooppaan – haluaisin puhua siitä jo vaikka kuinka paljon ja kysellä vinkkejä, mutta kyseessä on yllätysmatka eräälle tärkeälle ihmiselle, joka saattaisi lukea blogia (hyvin epätodennäköistä, mutta ei sitä koskaan tiedä). Niinpä tämä matkakohde selviää seuraajillekin vasta siinä vaiheessa kun pääsemme lentokentälle. Kyseinen nelipäiväinen tulee olemaan lahja ja toivottavasti arvokasta laatuaikaa, mutta sen jälkeen lähdenkin suoraan Nepaliin työmatkalle. Lentoaikataulu selviää vasta ensi viikolla, mutta voi olla että ehdin käydä kotona vain vaihtamassa varusteet, sillä ihan samoilla vetimillä ei selviä urbaanista citylomasta ja reilun viikon mittaisesta tutustumisesta Kathmanduun ja sen ihmeisiin.

old-man-4258276_1280

Olen aika tohkeissani tästä mahdollisuudesta. Olen jo tovin työskennellyt tehtävässä, jossa olen päässyt olemaan päivittäin yhteydessä nepalilaisten käsityöläisten kanssa, ja nyt pääsen tapaamaan heitä työssään, kuulemaan heidän elämästään ja tietenkin tutustumaan paitsi uuteen maahan, myös mantereeseen: en ole koskaan ennen käynyt Aasiassa. En ole vielä ehtinyt selvittämään mitä rokotuksia reissuun vaaditaan (osa on varmasti voimassa Karibian vuosilta), ja tässä on vielä sellainen pikkujuttu kuin passi, joka vanhenee heinäkuussa. Sen kanssa ei siis voi saada viisumia, joten luvassa on lähiaikoina passiprosessin hoitamista. Kaikki vinkit ovat tervetulleita: en vielä tiedä, kuinka paljon matkaohjelmaan mahtuu vapaa-aikaa, mutta uskoisin että muutamana päivänä olisi mahdollista päästä esimerkiksi vuorille vaeltamaan.

water-3120606_1280

Toinen täysin uusi maa omalla listallani tulee olemaan Bosnia, jonne olisi tarkoitus lähteä retriitille kesäkuussa. Siinä missä Nepalissa jännittää enemmän kohde kuin matka, niin Bosnian osalta suurin säätö liittyy perille pääsyyn: olen mennyt suuruudenhullusti lupaamaan, etten lennä paikan päälle vaan junailen. Siis Espanjasta. Vietämme taas kesällä kuutisen viikkoa Andalusiassa (mikä on tietenkin ihaninta mitä tiedän!) yhdessä alkuperäisellä perhekokoonpanolla, ja sieltä sitten poikkean esimerkiksi tälle vuoristoretriitille. Tällä hetkellä todennäköisin tapa siirtyä tuo vähän vajaa 3000 kilometriä on interrailpassi ja junaraiteet: itseasiassa hektisen vuoden jälkeen ajatus vuorokausien junassa istumisesta tuntuu lähes houkuttelevalta, kunhan mukana on kamera, kirjoja ja kuulokkeet. Perillä Vukov Konakissa voin sitten hengittää raikasta vuoristoilmaa, rauhoittua ja liikkua metsissä (ja sitten istua taas monta päivää junassa takaisin Etelä-Espanjaan).

sarajevo-4505762_1280

Espanjassa listalla on tietenkin kaikki perinteiset paikat: La Línea ja feria, Gibraltar, toivottavasti myös Tarifa ja Málaga. Mutta nyt olemme äitini kanssa myös alkaneet suunnitella matkaa taas toiselle mantereelle, eli lautalla Marokkoon ja siitä vielä hieman syvemmälle etelään eli tutusta Tangierista Fesiin ja toivottavasti ehkä aina aavikolle asti. Olen kuullut paljon hyvää Marokon junayhteyksistä ja uskon, että viikossa ehtisi kokea vähän erilaista Pohjois-Afrikkaa. Ylipäänsä tällainen matkustaminen tuntuu järkevältä: meillä on 1,5 kuukauden ajan tukikohta Espanjassa, ja sieltä on helppo suunnata seikkailuille ympäri Etelä-Eurooppaa ja jopa Afrikkaan asti.

morocco-165767_1280

Siinä missä matkabloggaajien keskuudessa nämä määrät ovat ihan amatöörin näpertelyä, itsestäni tuntuu listatessa että tässä on ihan älyttömän paljon kulkemista. Se ei tietenkään tarkoita, että tämä riittäisi. Haaveilen, että syksylle saisin mahdutettua (ja ennen kaikkea rahoitettua) yhden matkan yksin. Aivan yksin. Ei edes hyvässä seurassa toteuttavan matkan jonnekin sopivan lämpimään, missä voisin nukkua pitkään, lukea rauhassa ja syödä hyvää ruokaa tuijotellen haaveillen merelle. Voi olla, että tämä unelma ei toteudu ihan lähivuosina, mutta aion sitkeästi sijoittaa sen jokaisen vuoden matkasuunnitelmiin – joskus sen on pakko tapahtua. Sen lisäksi viime vuoden Teneriffan matkalta jäi toive viettää joulu ja tammikuun alku Kanarian saarilla: lapsille vielä tällainen loma voisi onnistua, ja itsehän voin tehdä työt missä päin maailmaa tahansa. Tämän toteuttaminen alkaa vaatia jo ahkeraa lottoamista, mutta ehkä pääsen vuoden lopussa raportoimaan taas tuuliselta Teneriffalta…

sta-cruz-de-tenerife-2729568_1280

PS. Kaikki kuvat Pixabaysta.

SYYSLOMA STADISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Okei, jos olen aivan rehellinen niin ensi viikko hieman jännittää: keskelle työkiireitä ilmestyi jostain kummasta viikoksi kiinni menevät koulut ja lempeästi painostava päiväkoti, jossa vihjailtiin erityisjärjestelyillä ja lapsen kaipuulla lomaan. Olen kyllä sitä mieltä, että lapset tarvitsevat ja ansaitsevat myös lomansa, vaikka yritin vähän mutista että meillä on sairasteltu niin paljon että varmasti yli puolet vuodesta vietetään kotioloissa. Mutta syysloma saapui, ja ei auta kuin keksiä tekemistä. Kokeiltiin viikonloppuna ihan testimielessä olla puolipäivää pelkästään kotona ja se oli niin traumaattista, että olen täyttänyt maanisesti kalenteria eri ohjelmanumeroilla.

Maanantaina menemme leffaan. Koska lapset ovat jo nähneet Toy Story 4:n, joka kuulemma oli hyvä (tämän tarkempaa arviota ei ollut valitettavasti tarjolla), on vuorossa nyt Late Lammas – Farmageddon. Nimi naurattaa jo tarpeeksi, joten tämän on koko perhe hyväksynyt. Mun roolini elokuvissa on kyllä nykyään lähinnä nukkua päiväunet ja sen jälkeen hieman häpeillen selittää lapsille etten juuri nyt osaa nimetä lempikohtaustani. Aiomme mennä myös HopLoppiin, taas, sillä olimme siellä eilenkin. Ja olin kaukaa viisas ja ostin alle kympin maksavan paluulipun: nyt kun kuopuksella on taas yksien HopLop-synttärien jäljiltä kuukauden ilmainen sisäänpääsy, veljet pääsevät periaatteessa puoli-ilmaiseksi kun ostamme käynnin aikana puoleen hintaan seuraavan sisäänkäynnin, joka on käytettävä kuukauden aikana. Oikeasti sisäleikkipuistojen infernaalinen äänimaailma, tahmeat lattiat sekä tuliaisiksi tarttuvat lintuinfluenssat eivät ole se tapa, jolla kaksikymppisenä kuvittelin vapaani viettäväni, mutta kun täytyy saada töitä tehtyä niin HopLop on aika luottovalinta. Hyvä wi-fi löytyy, A-oikeuksia odotellessa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hesarista löytyi juuri kattava listaus siitä, mitä kaikkea kivaa Helsingissä on tarjota. Mullakaan ei ole mitään sisäpiiriläisen vinkkejä jaettavaksi: meillä on hektisen syksyn osalta jäänyt näkemättä näyttelyt (lapsia kiinnostaisivat varsinkin Taidehallissa Ugo Rondinonen klovnit ja uusintavisiitti Teatterimuseoon, mua taas Michael Jackson-teemainen On the Wall-näyttely Emmassa) enkä muutenkaan ole nyt ollut varsinaisesti lastenkulttuurin aallonharjalla. Olen luvannut esikoiselle laatuaikaa kaksin Luonnontieteellisessä museossa, mutta voi olla että syysloma ei ehkä ole paras hetki nyhjäillä siellä: museossa järjestetään melkein joka päivä ohjelmaa kuten eriskummallisten eläinten piirtelyä.

Ja ei ole postausta, jossa en vähän purnaisi hintatasosta: Lapset hinkuaisivat hulluna Linnanmäen Valokarnevaaleille, sillä Lintsi on vielä ensi viikon auki arkena neljästä kahdeksaan. Keväällä testasimme taas ilmaislaitteet, ja ne eivät enää herättäneet suuria riemunkiljahduksia, joten rannekkeet olisivat pakollinen investointi. Mutta meille neljälle (pituushaitari 117-178cm) olisivat melkein 170 euroa, ja siihen kaikki herkut ja narunvedot päälle. Kaipaan niitä aikoja, kun esikoinen oli 40 senttiä lyhyempi ja Lintsillä oli vielä tuollainen pienemmille, ei kovin hurjille kävijöille parikymppiä maksanut Miniranneke.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi Helsinki on täynnä kaikkea hauskaa ilmaiseksi tai ainakin tosi halvalla. Uimaan mennään varmasti: mun mielestä paras uimahalli Helsingissä on ehdottomasti Vuosaari, jossa on kolme eri lastenallasta, iso liukumäki ja runsaasti tilaa. Mäkelänrinne on hauska, tosin siellä on niin hyvä kahvio että emme yleensä pääse pois pysähtymättä Uppo-Pullassa munkilla ja kaakaolla. Useampana päivänä aiomme ylittää tien ja suunnata Pokemon-jahtiin Herttoniemen Kartanonpuistoon, joka on juuri maksimaalista eräjormailua meikäläiselle. Liikunnallisista kohteista yksi suosikeistamme on Korkee, ja se on auki syyslomaviikolla kello 12-18. Itse aion mennä pyörähtämään myös ekaa kertaa elämässäni Iloveme-messuilla, jonka jälkeen toivottavasti olen uudestisyntynyt oikeana lifestylebloggaajana ja voin jakaa smoothiereseptejä ja tyylivinkkejä. Älkää kuitenkaan pidätelkö hengitystänne.

Helsinki on oikeasti ihana. Rakastan tätä kulttuurin ja tekemisen ylitarjontaa, vaikka se joskus aiheuttaakin fomoa ja paineita ehtiä jokaiseen rientoon. Kun olen elementissäni selostaessani lapsille renessanssin naisihanteista tai mannerlaattojen liikeistä, tarjoaa Helsinki siihen hyvät puitteet. Puhumattakaan kirjastoista, kahviloista ja esimerkiksi Lasten kaupungista – juuri tätä ikävöin Espanjassa, kun rantakiintiö tuli täyteen ja muuta tekemistä ei ollut kuin juoda kahvia ja jahdata puluja kaupungin keskusaukiolla. Ikävöin totta kai sitäkin, mutta silti, halaan henkisesti Helsinkiä, tätä ihan mahtavaa paikkaa asua lasten kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BALKANIN KUTSU

Jotain ensilumen tapaista jäätävää rähmää satoi tänään taivaalta (kun pyöräilin, minä hullu!), ja aloin heti kaivaa kalenteria esiin. Ensi kesästä ei ole vielä kauheasti tietoa, mutta jotain suunnitelmia on jo alettu lyömään lukkoon. Melko varmasti pojat viettävät taas pitkän loman San Pedrossa, ja luultavasti leikin siellä marbellalaista eliittirouvaa itsekin muutaman päivän. Jos kaikki menee hyvin niin ehkä ehdin taas nähdä vilauksen La Líneaa ja feriaa ja Gibraltarinvuoren, ja on tässä nyt väläytelty mahdollisuutta piipahtaa Portugalissakin.

Yksi asia kuitenkin alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä: kun olen leikkinyt lentokummia lapsille ja jättänyt heidät isänsä hoiviin, lähden luultavasti maata pitkin kohti Bosniaa. Olen haaveillut matkasta Vukov Konakiin siitä saakka kun eräs parhaista ystävistäni vietti siellä muutaman kuukauden ja tuli takaisin rakastuneena rauhalliseen elämäntapaan, Balkanin vuoristomaisemiin, persoonallisiin seikkailijoihin joita oli Vukov Konakissa tavannut ja myös Sarajevoon. Kohde alkoi siis kiinnostaa jo ennen kuin törmäsin suomalaiseen Nepuun, joka paikallisen miehensä kanssa pyörittää tätä pientä lepopaikkaa vuorilla, erinäisissä ulkosuomalaisten ryhmissä.

Kommentoituamme aikamme toisillemme ja huokailtuani sitä, miten tuollainen vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella sijaitseva kohde taas kiinnostaisi (mukavuusalueella viittaan siihen, ettei aamulla tarjolla olekaan churroja ja kauramaitocappuccinoa vaan ehkä vähän tällaiselle kermapersekaupunkilaiselle eksoottisempi ympäristö) alkoi tapahtua. Nyt näyttää siltä, että minä ja One glass of milk, please-blogin Annuska (jota en niin ikään ole koskaan livenä tavannut, mutta yhtä lailla vuosien ajan on palloteltu kommentteja puolin ja toisin ja jaamme myös sen verran monta ystävää tosielämässä, että voinemme luottaa siihen ettei kumpikaan ole aivan sietämätön psykopaatti) lähdemme Vukov Konakiin retriitille.

Nyt tietty jännittää jo valmiiksi moni asia. Koska vuoden lentokiintiö on jo täynnä (keväällä se yksi yllätysmatka, ja Espanjaan tulemme lentämään) olisi tarkoitus matka Etelä-Espanjasta Bosniaan taittaa junilla ja busseilla. En ole vielä edes uskaltanut avata Google Mapsia ja katsoa, montaako kilometriä se tarkoittaa käytännössä. Toisaalta saan matkustaa yksin, ja olen viimeksi reilannut vuonna 2003; ehkä on aikakin taas istua alas ja katsoa maisemia kaikessa rauhassa. Ja tähänhän voi yhdistää pit-stopit esimerkiksi Barcelonassa pomoni luona, Marseillessa boulabaissella ja Pohjois-Italiassa, sekä Zagrebissa. Nyt tietenkin kun ajattelen tuota matkaa niin vähän suuruudenhullulta se alkaa kuulostaa, mutta toisaalta ei näitä tilaisuuksia kovin usein tule vastaan.

Annuskan kanssa tarkoitus olisi osallistua retriitille, johon kuuluu ainakin metsäretkiä, saunaa ja rauhoittumista – jotain, joka tässä huippuhektisen syksyn keskellä kuulostaa taivaalliselta ja epätodelliselta. Viimeksi, kun haaveilin vaelluslomasta, se unelma toteutui aika pian ääneen sanomisen jälkeen, joten ehkä nytkin vauhditan Bosnian-suunnitelmia puhumalla niistä ääneen: tuntuu, kuin koko kroppa ja pää kaipaisi luontoon, paikkaan, jossa ei ole 4G:tä eikä kiirettä, uusien energioiden keskelle. Ja nyt toivon, että yhtä taianomaisesti kuin edellinen unelma toteutui niin myös heinäkuussa pääsen kertomaan teille kaiken siitä, miltä havumetsissä tuoksui ja miltä hiljaisuus kuulosti.

MUUTOKSIA MATKASUUNNITELMIIN

Viikon päästä tähän aikaan istun mukavasti junassa, toivottavasti jotain kivaa äänikirjaa kuunneellen ja valmiina kuuden päivän kaupunkilomaan äitini kanssa. Alkuperäinen suunnitelma Andalusian roadtripistä nimittäin piti hylätä, pääasiassa budjetin takia, ja myös vähän siksi että halusimme autossa istumisen sijaan istua enemmän viinillä ja ihmetellä. Niinpä suuntaamme yhteen lempikaupungeistani eli Madridiin, jossa olin viimeksi 1,5 vuotta sitten. Nyt kuudessa päivässä tarkoitus olisi saada kaupungista kaikki irti, eli ns. se ulos systeemistä niin, että ei enää tekisi mieli palata. Tiedän, ettei matkailijan mieli toimi ihan näin, mutta aina voi yrittää!

Majoitumme La Latinan alueella AirBnB:ssa ja pakollisena listalla on, yllätys yllätys, ainakin museoita, olen nimittäin aika kauan halunnut viedä äitini ihastumaan Reina Sofian ja Pradon museoihin. Nyt ollaan liikkeellä suht ohuella lompakolla, joten olenkin jo alkanut taktikoimaan; esimerkiksi Pradoon sisäänpääsy on ilmainen viimeiset kaksi aukiolotuntia… ehkä piipahtaa sinne parina iltana? Kaikki vinkit edullisista tai jopa ilmaisista ohjelmanumeroista otetaan ilolla vastaan! Luultavasti lopputuloksena on ainakin jonkinlainen minibudjetin Madrid-vinkkipostaus.

Edellisellä kerralla ihastuin muutamaan ravintolaan Madridissa, ja niissä piipahdetaan varmasti uudestaan – onneksi ruoka ja viini on Espanjassa puoli-ilmaista! Ja netti on täynnä hyviä neuvoja siitä, miten nauttia täysillä Madridista ilman omaisuuksia. Muistelen rakkaudella omaa interrail-kesää 2003, jolloin matkakassa oli noin 300 euroa kahdeksi kuukaudeksi. Madrid teki vaikutuksen silloinkin kun aamuisin yritettiin livahtaa ilmaiseksi sisään milloin mihinkin kohteeseen muiden turistien vanavedessä, ja iltaisin juotiin Parque Retirossa tölkistä Don Simon-sangriaa. Onneksi vaatimustasoni ei ole 16 vuodessa kauheasti noussut ja tämä kuulostaa ihan kelvolliselta suunnitelmalta tällekin kesälomalle.

Jos takataskussa on joku ammattimatkaajan vinkki Madridiin, ja erityisesti ravintolasuositus La Latinan alueelle, se otetaan kiitollisuudella vastaan! Ja kaikki pihistelyneuvot myös!

royal-3458820_1280.jpg

Kuva: Pixabay