PITÄISIKÖ BOIKOTOIDA?

statue-of-liberty-1210001_1280

On joitain maita, joihin en ole matkustanut periaatteellisista syistä. Yleensä ne liittyvät valtion harjoittamaan politiikkaan, yleiseen ihmisoikeustilanteeseen tai johonkin sellaiseen kulttuurihistorialliseen piirteeseen, jota ylläpidetään siitäkin huolimatta että se on voimakkaasti vastoin mun arvomaailmaani. Olen kuitenkin sellainen rusinat pullasta-boikotoija; kieltäydyn matkustamasta niihin paikkoihin, jotka eivät välttämättä muutenkaan olisi kovin korkealla listallani. Sen sijaan käyn säännöllisesti Espanjassa, jossa härkätaistelut ovat yhä iso osa paikallista kansallisidentiteettiä ja jossa esimerkiksi lainsäätäjiä ei eläinten asema kiinnosta. Ja niin paljon kuin Putinin harjoittama politiikkaa niin maan sisällä kuin rajojen ulkopuolella ahdistaakin, niin silti haaveilen reissusta raiteita pitkin Pietariin. Ylipäänsä siitä voi olla montaa mieltä, kuinka tehokas tapa vaikuttaa on yksittäisen turistin kiukuttelu ja millaisia seurauksia laajamittainen boikotointi voi aiheuttaa siellä, missä matkailu on tärkeä tulonlähde köyhemmille.

Ja nyt, ennen kuin tänne löytää joku arvostelemaan tätä itsekästä näkökulmaa kirjoitukselle, totean heti että en kuvittele että tässä maailmassa mun matkustushaluni tai mahdollisuuteni reissata olisi millään tavalla kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Mutta tämä on yksi näkökulma, joka liittyy mulla niin matkailuun kuin ihan yleisesti omien arvojeni mukaisesti toimimiseen, ja toisaalta on aihe josta on tasaisin väliajoin keskusteltu esimerkiksi matkabloggaajien keskuudessa. Kannattaako boikotoida, mitä boikotoida ja voiko boikotista olla enemmän hyötyä vai haittaa.

Mulla ei ole vuosiin enää ollut sellaisia suuria matkustushaaveita, että pitäisi nähdä Machu Picchu tai kiivetä Mount Everestille. Olen tyytyväisesti palannut kerta toisensa jälkeen Etelä-Eurooppaan ja listalla on ollut vain muutamia sellaisia kohteita, joihin oikeasti unelmoin vielä pääseväni. Esimerkiksi Islanti, Japani ja Kolumbia. Mutta sitten on kaksi sellaista reissua Yhdysvaltoihin, joita olen suunnitellut vuosia. Toinen olisi yksin New Yorkissa vietetty lokakuu: olen ollut Nykissä viisi kertaa, mutta tuntuu että siellä on silti kaikki vielä näkemättä. Tahtoisin mennä yksin, luuhata museot läpi omassa tahdissa, syödä läpi lempiravintolat ja kaikki uudet, hengittää sitä suurkaupungin tunnelmaa. Ja sitten tahtoisin tehdä roadtripin Tennesseestä alas New Orleansiin koukaten ja etelärajaa jatkaen. Country-musiikki on mun salainen paheeni ja etelävaltioiden punaniskaisuudesta huolimatta tahtoisin silti kerran kokea Austinin, Phoenixin ja muutamia muita pysähdyspaikkoja.

On ollut selvää, että Trumpin hallinnon aikana nämä haaveet eivät toteudu, mutta en tiedä miten suhtautua Yhdysvaltojen tilanteeseen noin yleisesti. Olen viettänyt Jenkeissä aika paljon aikaa, ja tietenkin omat kokemukseni ovat positiivisia: olen valkoinen, kielitaitoinen skandinaavi joka yleensä on tullut tapaamaan paikallisia ystäviään omine rahoineen. Vastaanotto on ollut juuri sellainen amerikkalaisen imelä. Vielä kymmenen vuotta sitten, kun kävin Yhdysvalloissa useamminkin, ei maan rakenteellinen rasismi tai poliisien harjoittama sorto olleet tapetilla samalla tavalla kuin juuri nyt. Tai ehkä olivat, mutta sosiaalisen median puuttuessa ei sana ollut levinnyt yleisiin tietouteen täällä pohjolassa. Totta kai USA:n rotusorron dominoima historia on tuttu, mutta olin kuvitellut että tilanne olisi jo huomattavasti parempi ja tasa-arvoisempi. Mutta tietenkin, näitä tapauksia on joka vuosi, joka kuukausi, jatkuvasti. Osa uutisoidaan, mutta pääasiassa rasismi on hiljaista, yläpuolelta hyväksyttyä, jatkuvaa, ylisukupolvista, tukahduttavaa.

Nyt mietin, mikä on oikea tapa matkustaa Yhdysvaltoihin, tai olla matkustamatta. En ole vaatimassa jokaiselta turistilta moraalista analyysia ennen matkaanlähtöä, mutta mulle matkakohteen yhteiskunnallinen tilanne on tärkeä muutenkin kuin oman turvallisuuteni takia. En usko, että osaisin nauttia lomasta paikassa, jossa paikallisten elämä on jokapäiväistä taistelua tai jossa länsimaalaiset turistit läsnäolollaan jollain tapaa osoittavat tukensa hirveälle hallinnolle. Asia ei todellakaan ole yksinkertainen eikä mulla ole vastauksia siihen, mutta haluaisin omalta osaltani olla hyvä liittolainen. Mutta kyllä, haluaisin myös päästä kuuntelemaan kantria Nashvilleen ja viettää viikon New Yorkin MoMassa – hyvällä omatunnolla.

KÄVELLEN HELSINGISTÄ TURKUUN

Jostain syystä idea kuulosti ensin tosi hyvältä, mutta nyt kun alan kirjoittamaan aiheesta niin… no, onneksi olen sen verran jästipää etten aio muuttaa mieltäni. Kävelen Turkuun tänä kesänä. Hitaasti mutta varmasti. About 175 kilometriä meiltä kotoa, tosin koska reittivalintani on itselleni tyypillinen ennemmin mielenkiinnon kuin lyhyen matkan perässä, ajattelin poiketa reissulla sekä Hankoon että Raaseporiin ja Karjaalla ja Kirkkonummelle. Ja varmaan vielä jossain pitää pitää pit stop ennen Turkua – hei apua, mitähän tuli nyt luvattua.

Kaikkien kesän matkasuunnitelmien peruunnuttua (tälläkin hetkellä olisin Nepalissa) päätin, että kesällä menisin Turkuun, kävellen. Rakastan kävelemistä, mutta en tiedä rakastanko sitä aivan kahden pääkaupungin välin verran mutta nythän se nähdään. Varasuunnitelma on, että yritän Hangosta iskeä jonkun rikkaan purjehtijan, joka heittää mut meriteitä Turkuun. Kotimatkalle valitsen varmasti suosiolla Onnibussin, mutta ainakin ilmastonäkökulmasta tämä on aika ympäristöystävällinen tapa kuluttaa aikaa. Jotain sellaista ohjelmaa oli pakko keksiä, jossa ei ole vaarana että löydän itseni läppärin äärestä ihan vaan ohimennen vilkaisemassa työsähköposteja.

Tällä hetkellä ajattelin, että ensimmäinen etappi olisi Kirkkonummella, jos voisin kutsua itse itseni ystävän luo kylään. Toiselle pätkälle mietin Kirkkonummi-Karjaa-väliä, mutta tämä olisi kävellen ainakin 13 tuntia – ilman taukoja. En siis tiedä, pitäisikö suosiolla ottaa siihen väliin joku välipysähdys vai kestävätkö jalat. Sitten tulisi höntsäilypäivä Karjaa-Raasepori, jolloin matkaa olisi vain alle 20 kilometriä, ja sitten taas pidempi kierros, Raasepori-Hanko, joka on noin 35 kilometriä. Hangossa haaveilen yöpyväni Regatta Spa’ssa ja kylpeväni, ja jatkavani sitten taas matkaa… mutta mitä reittiä?

Näyttökuva 2020-5-22 kello 9.49.59

Olisi ihana puikkelehtia (välillä vaikka venekyydillä) tuossa saaristossa, mutta miten siellä pääsee liikkumaan? Hangosta Turkuun reitti on aivan mysteeri, haaveilen tietenkin kauniista merellisistä maisemista ja yhdestä tai kahdesta ihanasta majapaikasta matkan varrella. Niistä saa jakaa vinkkejä: nyt tuetaan kotimaan matkailua, mutta olen myös siitä mukava mökkivieras että tuon yleensä mukanani viiniä enkä juo sitä kaikkea itse.

Perillä Turussa toivon, että pääsen syömään johonkin hyvään turkulaiseen ravintolaan. Toivon, että pääsen taas Erican kauniiseen kotiin (jossa on juuri remontoitu kylpyhuone houkuttelevan pinkeillä kaakeleilla) pesemään pölyt ja jos jalkani ovat vielä hengissä, voisin ehkä käydä korkkaamassa Dynamon tanssilattian – sillä edellytyksellä, että kesällä jo tanssitaan. Muutama terassikutsukin jo kävi ja alan suhtautua tähän lännen valloitukseen vallan positiivisesti: luvassa on varmaan sellainen 10 päivän itsetutkiskelumatka, joka päättyy suuriin rakkoihin ja lievään kankkuseen.

 

LONG TIME NO SEE

Terppa.

Vietin juuri kuukauden blogiloman. Se tuntui niin vapauttavalta että en tiedä onko paluuta entiseen postaustahtiin – toisaalta eipä sitä kukaan varmaan odota. Oli kiva, kun oli kuitenkin käyty kyselemässä ollaanko kunnossa. Kyllä me ollaan. Mutta nyt kun arjesta on riisuttu kaikki se mistä olen tähän blogiin kirjoittanut – brunssit, museot, matkustelu – niin jäljelle jää kyllä kiireinen, täyteläinen arki mutta se on taas sellaista, mistä en osaa enkä ihan hirveästi haluakaan kirjoittaa. Sen lisäksi sitä se taitaa olla meillä kaikilla juuri nyt: totuttelua uudenlaisiin ohjeisiin ja rajoituksiin, tasapainoilua sosiaalisuuden ja sisäänpäin käpertymisen kanssa, etäopiskelua, töitä pätkissä, liikaa ruoanlaittoa.

Onneksi myös kevät ja kaikkea kivaa. Nyt kun olemme olleet ennätyspaljon vain kotona, vain keskenämme, olen maalannut seiniä ja istuttanut kasveja ja kukkia kuin mikäkin kodinrakentaja. Pojat pyöräilevät kaikki päivät pihalla ja kotiin laskeutuu hetkittäin tervetullut hiljaisuus, sillä muuten meillä on turhanpäiväisten riitojen, Zoom- ja Teams-tapaamisten ja naapurien äänien synnyttämä lievästi sanoen stressaava kakofonia. Lapset ovat sopeutuneet kaikkeen uuteen ja outoon ihailtavan helposti ja hyväksyvästi, todeten että tämä nyt on mitä on.

Tämä ei nyt ole ollut mikään elämäni upein ajanjakso, mutta kun olemme koko maailma samassa tilanteessa, ei blogiinkaan viitsi vain valittaa. Sen lisäksi olemme monella tapaa hyvin onnekkaassa asemassa: perheessä on kaikki hyvin, olemme terveitä eikä lähipiirissä ole riskiryhmäläisiä, minulla on töitä enemmän kuin pitkään aikaan. Muuttuneista (matka)suunnittelmista kerron varmasti pian, vaikka siis kuten varmasti arvaatta niin kaikki on peruttu. Onneksi meillä on oma pieni piha, uimarannalle vain pari sataa metriä ja luontoa lähellä. Toivottavasti pojat pääsevät isovanhempiensa kanssa pian mökillekin, sekin on samassa sairaanhoitopiirissä. Omat toiveeni tälle kesälle ovat hyvin vaatimattomat: joku mökkireissu ystävien kanssa olisi kiva, jos pääsisi pari kertaa kallioille katsomaan auringonlaskua ja juomaan skumppaa kaverien kanssa, olisi edes yhdet festarit. Viimeinen toive lienee yhtä utopistinen kuin haave Espanjasta loppuvuodelle, mutta aina saa unelmoida. Mitäs te toivotte kesältä?

P4258067.jpeg

MAAILMA KUTSUU

Jos ei lasketa viime viikonlopun pikavisiittiä Virossa, ja oikeastaan syksyn kahta Tallinnan-käyntiä treffimielessä, olen ollut tosi kiltisti koti-Suomessa. Kiltillä tarkoitan sitä, että rahat eivät ole riittäneet kovin kauas ja noin esimerkiksi ilmastoa ajatellen se on upeaa. En aio tässä postauksessa nyt tämän enempää käsitellä lentämistä, ilmastoahdistusta tai hiilijalanjälkeäni: tiedän, että lentäminen on syntistä touhua ja poden siitä morkkista, jota yritän hoitaa kompensoimalla saastuttamistani taloudellisesti sellaisille tahoille, jotka tätä tarpeellista anekauppaa hoitavat. Olen kuitenkin myös aika kyllästynyt tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa kaikkia ratkaisuja odotetaan kuluttajilta – alkakaa vegaaneiksi, vaihtakaa sähköautoon, sammuttakaa valot – sen sijaan, että puututtaisiin lainsäädännön ja vielä radikaalimpien muutosten kautta tähän maailmanjärjestykseen, joka perustuu luonnon riistämiselle. Että ei siitä sen enempää.

Nyt iloitsen siitä, että Suomi-Espanja-akselilla vietettyjen vuosien jälkeen luvassa on hieman eksoottisempiakin kohteita. Parin kuukauden päästä suuntaan kaupunkilomalle Eurooppaan – haluaisin puhua siitä jo vaikka kuinka paljon ja kysellä vinkkejä, mutta kyseessä on yllätysmatka eräälle tärkeälle ihmiselle, joka saattaisi lukea blogia (hyvin epätodennäköistä, mutta ei sitä koskaan tiedä). Niinpä tämä matkakohde selviää seuraajillekin vasta siinä vaiheessa kun pääsemme lentokentälle. Kyseinen nelipäiväinen tulee olemaan lahja ja toivottavasti arvokasta laatuaikaa, mutta sen jälkeen lähdenkin suoraan Nepaliin työmatkalle. Lentoaikataulu selviää vasta ensi viikolla, mutta voi olla että ehdin käydä kotona vain vaihtamassa varusteet, sillä ihan samoilla vetimillä ei selviä urbaanista citylomasta ja reilun viikon mittaisesta tutustumisesta Kathmanduun ja sen ihmeisiin.

old-man-4258276_1280

Olen aika tohkeissani tästä mahdollisuudesta. Olen jo tovin työskennellyt tehtävässä, jossa olen päässyt olemaan päivittäin yhteydessä nepalilaisten käsityöläisten kanssa, ja nyt pääsen tapaamaan heitä työssään, kuulemaan heidän elämästään ja tietenkin tutustumaan paitsi uuteen maahan, myös mantereeseen: en ole koskaan ennen käynyt Aasiassa. En ole vielä ehtinyt selvittämään mitä rokotuksia reissuun vaaditaan (osa on varmasti voimassa Karibian vuosilta), ja tässä on vielä sellainen pikkujuttu kuin passi, joka vanhenee heinäkuussa. Sen kanssa ei siis voi saada viisumia, joten luvassa on lähiaikoina passiprosessin hoitamista. Kaikki vinkit ovat tervetulleita: en vielä tiedä, kuinka paljon matkaohjelmaan mahtuu vapaa-aikaa, mutta uskoisin että muutamana päivänä olisi mahdollista päästä esimerkiksi vuorille vaeltamaan.

water-3120606_1280

Toinen täysin uusi maa omalla listallani tulee olemaan Bosnia, jonne olisi tarkoitus lähteä retriitille kesäkuussa. Siinä missä Nepalissa jännittää enemmän kohde kuin matka, niin Bosnian osalta suurin säätö liittyy perille pääsyyn: olen mennyt suuruudenhullusti lupaamaan, etten lennä paikan päälle vaan junailen. Siis Espanjasta. Vietämme taas kesällä kuutisen viikkoa Andalusiassa (mikä on tietenkin ihaninta mitä tiedän!) yhdessä alkuperäisellä perhekokoonpanolla, ja sieltä sitten poikkean esimerkiksi tälle vuoristoretriitille. Tällä hetkellä todennäköisin tapa siirtyä tuo vähän vajaa 3000 kilometriä on interrailpassi ja junaraiteet: itseasiassa hektisen vuoden jälkeen ajatus vuorokausien junassa istumisesta tuntuu lähes houkuttelevalta, kunhan mukana on kamera, kirjoja ja kuulokkeet. Perillä Vukov Konakissa voin sitten hengittää raikasta vuoristoilmaa, rauhoittua ja liikkua metsissä (ja sitten istua taas monta päivää junassa takaisin Etelä-Espanjaan).

sarajevo-4505762_1280

Espanjassa listalla on tietenkin kaikki perinteiset paikat: La Línea ja feria, Gibraltar, toivottavasti myös Tarifa ja Málaga. Mutta nyt olemme äitini kanssa myös alkaneet suunnitella matkaa taas toiselle mantereelle, eli lautalla Marokkoon ja siitä vielä hieman syvemmälle etelään eli tutusta Tangierista Fesiin ja toivottavasti ehkä aina aavikolle asti. Olen kuullut paljon hyvää Marokon junayhteyksistä ja uskon, että viikossa ehtisi kokea vähän erilaista Pohjois-Afrikkaa. Ylipäänsä tällainen matkustaminen tuntuu järkevältä: meillä on 1,5 kuukauden ajan tukikohta Espanjassa, ja sieltä on helppo suunnata seikkailuille ympäri Etelä-Eurooppaa ja jopa Afrikkaan asti.

morocco-165767_1280

Siinä missä matkabloggaajien keskuudessa nämä määrät ovat ihan amatöörin näpertelyä, itsestäni tuntuu listatessa että tässä on ihan älyttömän paljon kulkemista. Se ei tietenkään tarkoita, että tämä riittäisi. Haaveilen, että syksylle saisin mahdutettua (ja ennen kaikkea rahoitettua) yhden matkan yksin. Aivan yksin. Ei edes hyvässä seurassa toteuttavan matkan jonnekin sopivan lämpimään, missä voisin nukkua pitkään, lukea rauhassa ja syödä hyvää ruokaa tuijotellen haaveillen merelle. Voi olla, että tämä unelma ei toteudu ihan lähivuosina, mutta aion sitkeästi sijoittaa sen jokaisen vuoden matkasuunnitelmiin – joskus sen on pakko tapahtua. Sen lisäksi viime vuoden Teneriffan matkalta jäi toive viettää joulu ja tammikuun alku Kanarian saarilla: lapsille vielä tällainen loma voisi onnistua, ja itsehän voin tehdä työt missä päin maailmaa tahansa. Tämän toteuttaminen alkaa vaatia jo ahkeraa lottoamista, mutta ehkä pääsen vuoden lopussa raportoimaan taas tuuliselta Teneriffalta…

sta-cruz-de-tenerife-2729568_1280

PS. Kaikki kuvat Pixabaysta.