PLIIS VEROTTAKAA MUA

Hyvät ystävät, tällä viikolla ehtii vielä allekirjoittamaan kansalaisaloitteen lentoveron käyttöönotosta Suomessa. Aikaa allekirjoittaa on lauantaihin asti, ja nyt ollaan noin puolivälissä 50 000 nimen tavoitetta. Eli kliseistä, mutta totta: jokainen ääni ratkaisee. Samalla kun klikkaa itsensä Kansalaisaloite-sivustolle äänestämään lentämisen verotusta niin voi kannattaa esimerkiksi ruumiin hävittämisen säädösten vapauttamista, jääkiekon MM-finaalin jälkeisen päivän muuttamista pyhäpäiväksi tai vaikkapa ”kaikkien yhtäläiset oikeudet pukeutua turvattava lailla”-aloitetta. Tärkeällä asialla siis!

Minä en todellakaan rakasta lentämistä, mutta sitäkin enemmän matkustamista. On kuitenkin suorastaan kohtalon ivaa, että kun tässä elämäntilanteessa voisin vallan hyvin reissata rauhassa (työt ja lapset kyllä kulkee mukana) niin isoin syy valita lentokone on raha. Mulla kyllä olisi istumalihaksia ja aikaa ja jopa intohimoa istua junassa. Kesän Bosnian-reissua suunnitellessa olen nauranut hintavertailulle: maata pitkin pelkät matkat, johon ei lasketa välttämättömiä majoituksia saati monen päivän ruokia, ovat tonnin luokkaa, kun taas lentäen meno-paluu Sarajevoon olisi alle kaksi sataa. Yksi syy tähän absurdiin tilanteeseen on mm. lentämisen suosiminen verotuksessa, esimerkiksi lentokerosiinin verovapaus. Tästä on sovittu poliittisesti noin 70 vuotta sitten enkä oikein usko, että silloin a.) tiedettiin minkälainen ilmastokriisi meillä olisi käsillä 2000-luvulla ja b.) maailmassa lennettäisiin joskus päivittäin noin 100 000 lentoa.

Se, miten mahdollinen verotuotto käytettäisiin on vielä ympäripyöreää arvailua ympäristöpolitiikasta ympäristöystävällisempien polttoaineiden kehitykseen. Suoraan sanoan mulle on melkein ihan sama, mihin se raha käytettäisiin, koska tarvitsisin lentoveroa hillitsemään itseäni: niin kauan kun mulla on johonkin varaa, on hyvin todennäköistä että päädyn toteuttamaan mielihalujani vaikka kuinka tietäisin sen seuraukset. Oli kyse karkista, pikamuodista tai lentämisestä niin haluaisin sen olevan kalliimpaa ensisijaisesti siksi, että silloin kuluttaisin vähemmän. Totta kai voisin vain opetella sanomaan ei, mutta on myös pirun vaikea perustella itselleen miksi rankaisen perhettäni ja pidän meidät täällä Suomessa koko pimeän talven ja sijoitan korkeintaan johonkin kirkasvalolamppuun jos koko muu Suomi suhtautuu matkailuun kuin kyseessä olisi ihmisoikeus – vähän niin kuin nyt lihansyönti tai yksityisautoilu, mutta ei mennä nyt niihin.

Jos ei siis ilmastonmuutos kiinnostele, niin allekirjoittakaa nyt edes minun vuokseni. Aloitetaan siitä. Tehdään pian jotain myös täysin vääristyneelle vaatekaupalle ja mielellään muutamalle muullekin tuotannonalalle, jossa on mopo karannut käsistä. Subventoidaan mieluummin raideliikennettä. Ja kyllä, aina on niitä joiden on pakko lentää – se on ihan okei, kuulun välillä omasta mielestäni itsekin siihen ihmisryhmään, mutta ei sen todellakaan tarvitse olla puoli-ilmaista. Enkä sure kaikkia työttömäksi jääviä lentoemäntiä jos maailma muuttuisikin niin että ammattikunnalle olisi vähemmän kysyntää, kyllä me heille hommia keksitään.

TESTISSÄ BASBAS MAISTELUMENU

Aina välillä kokeilen jotain uutta ja syön muuallakin kuin brunssibuffeteissa. Tällä viikolla tuli mahdollisuus vihdoinkin päästä testaamaan Baskeri & Basso, tai tuttavallisemmin BasBas; Tehtaankadulla jo neljän vuoden ajan jonkinlaista kulttimainetta nauttivan bistro, joka tuntuu olevan aina täynnä. Ystäväni juhli syntymäpäiväänsä ja oli varannut meille tunnelmallisen kabinetin, jossa kolmen tunnin ajan pöytään kannettiin erinomaisista aineksista valmistettuja annoksia. Itse ravintolatilan läpi tuli kuljettua vain vessamatkoilla, mutta se vaikutti erittäin viihtyisältä, jopa kauniin kodikkaalta: paikka oli viimeistä penkkiä myöten varattu mutta melutaso pysyi kohtuullisena ja fiilis oli lämminhenkinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siikaceviche kurkkuliemellä ja pikkelöidyillä sinapinsiemenillä

53 euroa maksanut maistelumenu sisälsi kierroksen alkupaloja, väli- ja pääruoan sekä jälkiruoan. Erityistä kiitosta täytyy keittiöön antaa siitä, että ruokarajoitteet otettiin huomioon erittäin hyvin, tarjoten useampia vaihtoehtoisia pieniä annoksia alkupaloilla ilman, että tuli sellainen olo että erityisruokavaliota pitäisi pyydellä anteeksi. En tiennyt etukäteen yhtään mitä odottaa, nimittäin ruokalistaa ei löytynyt netistä. Raaka-aineiden ehdoilla mennään, ja toisaalta oli kiva kerrankin heittäytyä. Nyt tuli testattua monta sellaista ruoka-ainetta, joista normaalisti kategorisesti kieltäytyisin. Ja yllätyin positiivisesti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Myskikurpitsaa ja mm. salvialla maustettua vuohenjuustokreemiä – nam!

Alkupala-annokset jaettiin kristillisesti pöytäseurueen kesken. Yleensä tämä ärsyttäisi mua. Ehkä se johtuu siitä että olen ainoa lapsi enkä tykkää jakaa ruokaani, tai sitten siitä että usein tietty ruokalaji nousee koko porukan suosikiksi ja sitten siitä käydään psykologista taistelua kursailun ja salamyhkäisen kahminnan muodossa. Nyt kuitenkin pöytä oli niin täynnä vateja ja kulhoja, että kenenkään mieltä ei tietääkseni jäänyt kaihertamaan ruokien jakaminen. Kasvissyöjät saivat burrataa (mozzarellasta jatkettua juustoa) mintulla ja sekasyöjät tartaria, seurueen odottaja oman bruchetan ja koko jengin kesken jaettiin siikaceviche, myskikurpitsamuhennos ja paahdetut ruusukaalit bearnaisekastikkeella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä oli ruusukaaleja ja bearnaisekastiketta

Nyt se illan iloisin käännytys: olen ollut vannoutunut ruusukaalien vihaaja, mutta nyt ne oli niin maukkaaksi paahdettuja ja ihanassa bearnaisekastikkeessa uitettuja etten voinut kuin rakastaa. Myös kirveliöljyllä käsitelty siikaceviche teki vaikutuksen: raaka-aineiden laadukkuus oli kantava voima läpi koko aterian, ja juuri tällaisissa annoksissa materiaalien korkea taso pääsi parhaiten esiin. Yksi ehdoton kehujen aihe näin astiafriikin näkökulmasta olivat kauniit tarjoiluastiat ja lautaset, jotka olivat kaikki leikkisästi eri sarjaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väliruoaksi pöytään kannettiin pastaa: parmesaanilla ja pinjansiemenillä höystetty basilikataglioni. Pasta valmistetaan kuulemma aina paikan päällä aamuvuorolaisen toimesta (väistämättä mietin onko pastanvalmistusnakki palkinto vai rangaistus?). Annos ei missään nimessä ollut huono, mutta melko mitäänsanomaton se oli. Saatoin todeta kliseisesti, että tällaisen osaisin valmistaa itsekin. Tai en ehkä minä, mutta äitini kyllä. Pääruoaksi valitsin kalan ja lihan (flank steak neulapapujen kera) välillä kalan, joka oli tällä kertaa paistettua kuhaa piparjuuri-beaurre blancilla, kyssäkäälillä, ruohosipulilla, lehtipersiljalla, tillillä ja tilliöljyllä ryyditettynä. Kuha itsessään oli täydellisesti valmistettua ja vaikka yleensä jätän paistetun nahan lautasen reunalle, nyt se oli miellyttävän rapeaa. Ikävä kyllä lisukkeen suhteen mulla kävi huono tuuri, sillä en ole mikään tillin fani. Tilli dominoi annoksen muita osia niin vahvasti, että ne jäivät syömättä. Jos ei ole henkilökohtaista ongelmaa tillin kanssa, varmasti nauttii siitäkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Basilikataglioni, parmesania ja pinjansiemeniä.

Ja kuten ehkä olette huomanneet, arvostan jälkiruokia todella korkealle. Johtuu varmaan siitä, että olen kauheassa sokerikoukussa ja säilyttääkseni toimintakykyni tarvitsen tasaisin väliajoin sokeria. Nyt ikävä kyllä jälkiruoka oli aterian heikoin lenkki: mstaherukkasorbetin kanssa tarjoiltu maitosuklaa pot de crème oli korkeintaan keskinkertainen jälkiruokakokemus. Pirteä mustaherukkasorbetti ei kummarrellut ketään, mutta maitosuklaa pot de crème muistutti erehdyttävästi sellaista 90-luvun alun mietoa suklaakiisseliä. Näiden ruokien perusteella sanoisin, että keittiö on parhaimmillaan juuri tuoreiden, korkealuokkaisten raaka-aineiden kanssa, ja me transrasvojen ystävät joudumme syömään epäterveelliset lohturuoat toisaalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jälkiruoka: maitosuklaa pot de crème ja mustaherukkasorbetti

Palvelu pelasi koko illan erinomaisesti, ja se oli ystävällistä ja asiantuntevaa. On ehkä makuasia, kuinka paljon selostusta ja seuraa henkilökunnalta kaipaa: itse olen sitä koulukuntaa, joka mieluiten välttelee ihmiskontakteja ja myös ravintolassa tykkää tulla jätetyksi omaan rauhaansa (kerron kyllä oma-alotteisesti jos ei maistunut), mutta valtaosa pöydästämme oli ihastuneita läsnäolevaan ja persoonalliseen palveluun. Itse voin kyllä kiitellä erikseen sitä, että kun en näillä univajeaivoillani muistanut ruokalistasta jälkikäteen juuri mitään niin sain nopeasti erittäin yksityiskohtaisen ja ystävällisen sähköpostin jossa koko kattauksemme käytiin läpi. Ilman hänen apuaan tämä postaus kuulostaisi samalta kuin se, kun kysyn lapsiltani mitä koulussa oli ruokana. ”Jotain vihreää”. ”Oli se varmaan kalaa”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maistelumenu itsessään oli mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvä: raaka-aineet olivat ensiluokkaisia, ruokaa oli runsaasti ja sitä valmistettiin kaikille syöjille sopivaksi. Jos nyt jostain pitää lompakkonsa puolesta purnata niin tämä suomalaisten ravintolaviinien hintataso: tiedän, että en ole ehkä maksukykyni puolesta parasta kohderyhmää mutta kun viinipullo on melkein kuusikymppiä, ollaan mun kipurajani yläpuolella – vaikken edes joisi koko pulloa yksin, ehheh. Tiedän toki, että katteet eivät mene vain räkäisesti matkalla pankkiin nauravien ravintoloitsijoiden taskuun mutta olisin kyllä itse paljon avokätisempi ravintolassakävijä jos ensin saisin juoda itseni sopivaan hiprakkaan kohtuuhintaisilla viineillä. Vaikka monella ystävälleni BasBas tuntuu olevan jo lähes jokaviikkoinen vakiokohde, itselleni tämä oli harvinaista herkkua. Vaikkei ihan omien ravintolakokemusten kärkijoukkoon noussutkaan niin kyllä jokaisen kulinaristin kuitenkin kannattaa käydä omin makunystyröin kokemassa mistä on kyse.

ORLANDO

Muutimme uuteen kotiin maan tasalle kolme viikkoa sitten, ja nyt meillä on uusi lemmikki. Arvasin kyllä, että eläinrakkauteni saattaisi saada uusia ulottuvuuksia, sillä meillä on piha – varmasti monen mittakaavassa pieni, mutta tällaisen laiskan kasvien ja kukkien armomurhaajan mielestä juuri täydellisen kokoinen. Ja siellä asuu orava, sciurus vulgaris. Koska omaa herkkuani ovat saksanpähkinät, joita kannan kotiin pussikaupalla Lidlistä, aloin tietenkin jakaa omastani sympaattiselle pikkuotukselle. Jota tosin Instagramin puolella brutaalisti, ja biologisesti hieman väärin perustein, kutsuttiin hännälliseksi rotaksi. Koska onhan ”ihan oikeillakin” rotilla hännät, ja noh, onhan niillä toki muitakin yhtäläisyyksiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oikeasti Orlandoa ei pitäisi eikä saisi kesyttää, koska tämän otuksen kesyyntymisen kehityskaari on ollut kolmessa viikossa varsin vauhdikas: ensialkuun se vain kurkki ikkunasta, viime lauantaina löysin sen olohuoneen korituolista tuijottamassa takaisin kun olin aamulla unohtanut pihan oven auki. Kohtaaminen ei johtanut suurempaan draamaan, olin sen verran väsynyt että useamman sekunnin mietin sitä kuka lapsistani oli kyseessä eikä koirakaan ollut kotona, joten orava sai luikkia rauhanomaisesti ulos, mutta kun Tassu on paikan päällä, saavat oranssinpunaiset puuhkahännät sen tappajanvaistot heräämään. Ja noin ylipäänsä, oravasta tulee näillä Lidlin cashewpähkinöillä aivan älyttömän hyvä saalis paikallisille cityketuille ja verenhimoisille lokeille. Yrittäessäni selvittää miten harmonista ihmisen ja oravan yhteiselo voi olla kävi ilmi, että oravaa saa ihan oikeasti metsästää (marraskuun alusta helmikuun loppuun, eli ehkä voin perustaa takapihalle jonkun oravareservaatin metsästyskauden ajaksi?) ja että oravan syömällä voi saada hullun lehmän taudin. Emme siis ajatelleet itse sitä syödä, vannon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun en enää ole vain hullu koiranainen vaan myös hullu oravanainen olen miettinyt, että pitäisi ehkä mennä johonkin oikeaan päivätyöhön, missä ei voisi kesken puhelinpalaverin sännätä ulos ruokkimaan suurisilmäisiä jyrsijöitä (tiesittekö, että mulkosilmiensä ansiosta oravilla on upean laaja näkökenttä!). Työteho on kärsinyt merkittävästi kun seuraan työpisteeltäni omalla pihalla tapahtuvaa Avaraa luontoa, kun pihan lintuyhdyskunta (joista tunnistan vain talitintin) ja orava välillä lähes kirjaimellisestä vääntävät kättä kuivatuista hedelmistä, vaikka okei, kummallakaan ei ole kättä. Instagramista nämä mun elämäni kohokohdat löytyvät kohokohdista #oravalive tunnisteen alta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta joo, että jos blogi yhtäkkiä hiljenee niin luultavasti mut on viety johonkin hoitoon, jossa loppuu tämä lintukirppuja kantaville jyrsijöille lässyttäminen. Onneksi on Tassu, joka pitää huolen siitä etten anna suojapaikkaa tälle pienriistalle omasta pedistäni, ja oikeastaan pitää keksiä joku rambomainen kiipeilyrata tyypeille, koska maan tasalla niille ei ole enää turvallista siinä vaiheessa kun lämpötilat on sitä luokkaa että koira tahtoo laajentaa reviiriään takapihalle. Mutta jos nyt vielä parit pähkinät…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TENERIFFALLE VAELTAMAAN

Yhteistyössä (pressimatka): Tenerife Walking Festival

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kanarian saarilla alkaa kiivain turistisesonki käynnistyä ja itse tunnen pienen piston sydämessä, kun katselen kuvia keväältä: toukokuussa se yksi matkaunelma toteutui kun pääsin osallistumaan Tenerife Walking Festivalille ja testaamaan omia rajojani upeissa maisemissa neljällä erilaisella vaelluksella. Toivon hartaasti, että pääsen vielä palaamaan joskus noihin näkymiin, kokemaan uudestaan sen nousujen tuskan ja alamäkien ihanuuden (itse asiassa alamäetkin on joskus aika kamalia, mutta Teneriffalta ei kannata odottaa löytävänsä tasamaata vaellusreiteillä). Jollet halua lähteä vaeltamaan vaellusfestivaalille, jossa paikalliset oppaat kierrättivät ryhmiä erilaisilla reiteillä, tarjoaa Teneriffa runsaasti vaihtoehtoja omatoimireissaajille. Itse kuitenkin annan vinkkejä nyt tälläisen ei-mikään-eräjorma-tyyppisen sunnuntaikävelijän vinkkelistä, joka ei halua eksyä ja löytää itseään banaaniplantaasilta tai syvältä havumetsästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teneriffalla on joidenkin mukaan ”ikuinen kevät”, keskilämpötilan ollessa talvellakin 20 asteen kohdilla. Toukokuussa, jolloin me pääsimme vaelluksille, oli ilma oikeastaan täydellinen: parhaimmillaan suorastaan kuuma (ylämäilläkin oli joskus osuutta asiaan), mutta useimmiten miellyttävä. Toisaalta vaihtelua on runsaasti:  puhutaan ”mikroilmastoista”, sillä olosuhteet voivat vaihdella trooppisesta sademetsästä Teide-tulivuoren hyytäviin lumisateisiin. Jo muutaman kilometrin matkalla – varsinkin jos puhutaan pystysuunnassa – erot olivat huomattavat, joten varustelun suhteen suosittelen kosteutta kestävää kerrospukeutumista ja lähes kaikkeen varautumista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Varmasti kuuluisin ja suosituinkin vierailukohde Teneriffan saarella on tulivuori Teide, jonne myös osa meistä vaeltajista teki yön yli kestävän retken. Meidän vaelluksilla retken toteutti Teno Activo, jonka järjestämälle retkelle osallistuin itse. Kaikki neljä retkienjärjestäjää olivat omaan kotiseutuunsa intohimoisesti ja ammattimaisesti suhtautuvia ammattilaisia, mutta itse arvostin erityisesti sellaista kiinnostavien yksityiskohtien poimimista, yleistiedon ahkeraa jakamista ja toisaalta myös rauhallista etenemistahtia, koska ryhmissä oli monentasoista vaeltajaa. Teno Activon oppaat olivat tässä erityisen lahjakkaita, tuntui, että heillä oli pelisilmän lisäksi pätevyys biologian, historian ja maantiedon opettajina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen suosikkini oli XWander, eikä vähiten siksi että henkilökunnassa oli suomalainen superenerginen Veijo, jonka saattaa hyvällä tuurilla saada oppaakseen esimerkiksi heidän valikoimaansa kuuluvalla viinivaelluksella tai valassafarilla. Xwander järjestää myös joogalomia Teneriffalle, jos on tällainen laiskanpulskea tuurivaeltaja niin kuin allekirjoittanut. Ja luonnollisesti myös XWanderin listoilta löytyy se monen Teneriffan-kävijän must-kohde, eli Teide. Itse tyydyin tällä reissulla vaan ajelemaan ohi, sillä muinoin leirikoulussa kuudennella luokalla pääsimme Teiden huipulle (3718m) köysihissillä ja korkeanpaikankammoisena siinä oli riittävästi kohokohtaa mulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikilla neljällä retkijärjestäjällä oli vahva visio ekologisuudesta ja täytyy kiitellä Teneriffaa siitä, että luonnossa näkyi huomattavasti vähemmän roskaa kuin eteläisessä Manner-Espanjassa. Normaaleilla vaelluksilla ei Punaisen Ristin henkilökunta seuraa ryhmän perässä kuten tällä festivaalilla, mutta turvallinen olo oli silloinkin kun ei ensiapuhenkilöstöä ollut näköpiirissä. Tällainen täysin aloittelija selvisi hyvillä kengillä ja ilman keppiäkin, vaikka monet kokeneemmat vannoivat kävelytikkunsa nimeen. Kaikki oppaat myös kertoivat, että he räätälöivät mielellään vaelluksia toiveiden mukaan pienemmille ryhmille ja perheille, ja lapsillekin löytyy taatusti sopivan tasoinen seikkailu. Oma haave on yhä viedä lapset yhdeksi kuukaudeksi kokemaan Kanarian saaria, sillä tuo on täydellinen kohde monipuoliselle aktiivilomalle ja luonnon kokemiselle eri tavoin aina viileästä vuoristosta vesiputouksiin ja valasbongaukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neljän päivän aikana vaelsimme nelisenkymmentä kilometriä ja nousimme parin kilometrin verran – se kyllä tuntui pitkään pohkeissa ja pakaroissa. Mutta voin vannoa, että jos minä selviän siitä, niin selviää kuka tahansa kahdella jalalla (luultavasti yhdelläkin pärjää) kulkeva. Ensimmäiset tunnelmat kirjoitin ylös heti ekan vaelluksen jälkeen (sen muuten organisoi Gaiatours, joka on erinomainen valinta niille, keillä on vähän kilpailuhenkeä mukana matkalla). Olin yleensä se pahin purnaaja siinä vaiheessa kun paljastui, että matkaohjelmassa ilmoitetut kilometrimäärät olivat etenkin ylämäen osalta huomattavasti alakanttiin ilmoitettuja, mutta toisaalta aina löytyi se walker’s high, kevyt olo joka sai ajatuksen lentämään huomattavasti askelta nopeammin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsimme näkemään saarta vähän joka kulmasta, ja majapaikkamme Puerto de la Cruzissa oli myös erittäin kiva. Oma suosikkini oli päivän mittainen kierros saaren pohjoiskärjessä sijaitsevan Anagan luonnonpuiston alueella, jossa saimme kokea jylhät rantakalliot, loputonta sirinää ja lintujen ääniä tarjoavan sademetsän ja lopulta vielä merimatkan Las Teresitas-rannalle, joka on ainoa klassinen vaalean hiekan ranta muuten vulkaanisesta, tummasta hiekastaan tunnetulla saarella. Retken järjesti juuri tähän Anagan alueeseen erikoistunut Anaga Experience, joka olisi vuokrannut SUP-lautaa ja kajakkiakin – juttuja, jotka jäivät vähän hampaankoloon eli jotain odotettavaa myös seuraavalle matkalle. Sellainen tulee varmasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos siis mielit vaeltamaan hyvässä säässä (vaikken ole mikään erityisen kokenut vaeltaja, väittäisin että Teneriffan lämpötilat, merituuli ja reittien suojaisuus tekevät elämyksestä vähemmän henkiinjäämistaistelulta tuntuvan) ja henkeäsalpaavilla reiteillä, suuntaa Teneriffalle. Mitään tasamaata ei ole juuri tarjolla, mutta vaihtelevia maastoja, merta niin pitkälle kuin silmä kantaa ja koskematonta luonnonkauneutta, jota ei ihan joka paikassa ole tarjolla. Itse näen Teneriffan täydellisenä matkakohteena nimenomaan lapsiperheelle, koska valinnanvaraa on niin paljon (ja jos oikeasti tekeminen loppuu Teneriffalla kesken niin ei muuta kuin saarihyppelemään!) ja meininki on kuitenkin ihanan mañana. Jos ensi vuonna taas Kanarian saarille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA