Olin ajatellut, että säästän teidät koko ferialta. Neljättä kertaa siellä oltiin kuitenkin, yhdessä Andalusian isoimmista ferioista (no en mene vannomaan, ihan lonkalta vedän, mutta iso tapahtuma se on ja ainakin lähikaupunkien ferioihin verrattuna valtava). Ja onhan tästä kirjoitettu tähän blogiin tosi monta kertaa (nyt esimerkiksi täällä, täällä ja täällä). Mutta kirjoitan nyt taas. Koska mulle ferian taika ei oikein katoa, varsinkin tänä vuonna kun osasin säännöstellä juhlahumua eikä ne ferian huonot puolet – meteli, sotkuisuus, yleinen kaaos – häirinneet muutenkaan niin pahasti, sillä pääsin pahinta bailausta pakoon rajan toiselle puolelle. Aiempina vuosina olemme asuneet alle kilometrin päässä feria-alueesta ja juuri sillä viikolla ei kannattanut haikailla hyvien yöunien perään.
Ferian avajaiskulkuetta olin katsomassa esikoisen kanssa. Karkkisateesta huolimatta hän ei jaksanut kovin pitkään, itse jaksoin ihmetellä paitsi ihania pukuja, ilmaisten karkkien viehätysvoimaa ja kulkueen kokoa myös sitä, kuinka ne espanjalaiset lapset jaksaa. Puolilta öin siellä tanssitiin yhä Despacitoa torvisoittokunnan versiona ja kerjättiin ohilipuvista kärryistä herkkuja. Parin kilometrin matkalle myytiin istumapaikkoja etukäteen, yksi tuoli kadun varressa maksoi 4,5 euroa eturivissä ja pari euroa vähemmän taaemmilla riveillä. Monet perheet ottivat monta tuolia ja saapuivat päivystämään jo aikaisin päivällä kylmälaukkujen ja grillattujen sikojen kanssa ennen iltakymmenen aikoihin alkavaa avajaiskulkuetta.
Ferian ensimmäinen sunnuntai, Domingo Rociero, on ehdottomasti lempipäiväni, tai ainakin sen alku ennen kuin kaikki ovat liian juhlakunnossa. Aamulla on jumalanpalvelus, jonka jälkeen kaupungilla kuullaan La Línean kuoron esittämiä sevillanaseja ja rumbitoja ja tanssitaan flamencoa ja pyöritään parhaimmissaan, paikalliset mustalaiset ratsastavat paikalle perinneasuissaan… ja koko kaupunki täyttyy myös vappumaisesta juhlahulinasta, jossa suunnilleen kaikki yli 14-vuotiaat ovat lopulta aivan kännissä juotuaan litratolkulla tinto de veranoa. Yleensä siinä vaiheessa olen jo paennut paikalta, muistellen vain lämpimästi niitä kulttuurin kauniita puolia.
Toinen lempipäiväni on viikon keskelle osuva Día de mujer, naisen päivä, jolloin ilmeisesti monet feria-alueen teltoissa (joissa soitetaan kuurouttavalla äänenvoimakkuudella joko sevillanaseja tai sitten reggaetonia ja tarjoillaan alkoholia ja pientä purtavaa) tarjoavat alennuksia naisille, jotka saapuvat paikalle parhaimpiinsa pukeutuneita. Tänä vuonna feria, jossa jokainen myyntikoju, huvipuistolaite ja ruoka- ja juomateltta caseta soittaa kilpaa eri musiikkia, yllätti positiivisesti tarjoamalla kahtena iltana myös ääniherkillä aikuisille ja lapsille muutaman tunnin tilaisuuden nauttia feriasta ilman musiikkia.
Lapset tulivat mukaan vain yhtenä iltana, mutta se riitti hyvin. Huvipuistoajelut eivät ole mitään halvimpia, yleensä kolme, neljä euroa ajelu tai kympillä kolme. Muissa kaupungeissa ferian laitteet ovat kuulemma edullisempia, koska kaupungit antavat maan ilmaiseksi tai hyvin alhaisella hinnalla vuokralle myyjille ja muille kiertäjille, Líneassa taas kuulemma pyydetään kiskurihintaa. Asiasta väitellään joka vuosi muutaman viikon ajan paikallisissa Facebook-ryhmissä, muistuttaen kaupungin n. 40 prosentin työttömyysluvuista. Itse en osaa muodostaa aiheesta kovin jyrkkää mielipidettä, sillä tapahtuma tuottaa myös tolkuttoman määrän roskaa ja häiriöitä kaupunkiin, ja myös se on kuitattava jollain.
Jälleen kerran feria oli elämys. Olen nähnyt sen jo niin monta kertaa, että tunnistan jo ihmiset asuineen aiemmilta vuosilta ja oikeastaan tiedän tarkalleen kaiken, mitä siellä tapahtuu. Ei ole yllätysmomentteja, mutta en voi lopettaa ihailua. Sitä, miten kaaoksessa kaikki on kaunista ja miten paikalliset ovat ylpeitä, iloisia ja yhteishenki on korkeimmillaan. Kaikki sukupolvet nauttivat feriasta, ihmiset kokoontuvat öisin kiertääkseen hengenvaarallisia laitteita, viikon ajan koko kaupunki elää yöaikaan ja lepää päivisin rannalla. Ja sitten sirkus katoaa, ja kaikki palaa 51 viikon ajaksi ihan normaaliksi.
Periaatteen Nainen 
Ihanan värikästä menoa! Tää pitäisi kyllä päästä kokemaan vielä Espanjassa asuessa.
TykkääTykkää
Se on kyllä kokemisen arvoinen – varsinkin tällaisesta hiljaisen jäyhästä suomalaisesta näkökulmasta 🙂
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: BALKANIN KUTSU – Periaatteen Nainen