Vauvauinti on niin mahtava laji, että olen kaikkien kolmen pojan kanssa suunnilleen synnytyslaitoksella ilmoittautunut mukaan uimaan. Olemme joka kerta valinneet järjestäjäksi Folkhälsanin, jossa pulikointi maksoi noin 20 euroa per kerta. Kuulostaa kovalta rahalta puolen tunnin lillumisesta, mutta joka viikko vauvauinti oli meidän perheessä odotettu spektaakkeli. Muista järjestäjistä ei ole kokemusta, mutta voin suositella omien kokemusten perusteella Folkhälsania koska siellä a.) ei lähetetty karhulaskua perään jos vauva sattui kakkaamaan altaaseen (tosin tästä ei ole omakohtaista kokemusta – kolmen vuoden aikana ainoa ”onnettomuus” oli eräässä ryhmässä yhden lapsen puklaus altaaseen, mutta muuten uinteja ei juuri jouduttu perumaan) ja b.) uimapaikat, joissa me kävimme, sijaitsivat Folkhälsanin vanhustentalojen yhteydessä ja olivat siksi rauhallisempia kuin tavan uimahallit, joihin siirryttiin sitten kun lapset täyttivät vuoden. Ohjaajat olivat aina mukavia ja jämptejä ja tulipahan opittua vähän ruotsiakin samalla – ohjauskielenä oli kyllä suomi, mutta välillä laulettiin ja loruteltiin på svenska.

Kuopuksen kanssa aloitettiin kun hän oli paria päivää vaille vaaditun iän eli 3 kk, koska painoi jo komeasti yli vaaditut 5 kiloa. Keskimmäisen kanssa käytiin sisarusuinnissa, jossa myös isoveli pääsi mukaan altaaseen. Folkhälsanin vauvauinnissa ei harrastettu uimavaippaa, joten varusteiksi riitti pelkät uikkarit – tänä vuonna oli hieman haikeaa heittää nuo kuvissa näkyvät kulahtaneet uimahousut kierrätykseen, kun niissä oli kolme poikasta ottanut ensikosketuksensa uimaharrastukseen. Onneksi harrastus on jatkunut, nyt kaksi isointa ovat päässeet uimakoulujen makuun Urheiluhallien järjestämissä perhe- ja leikki-ikäisten uimakouluissa.

No sitten niitä vinkkejä. Ekaksi tietenkin se, että kannattaa mennä! Meillä tietty on käynyt tuuri, kun kaikki kolme ovat nauttineet lajista – sitten on vauvoja, joita ei paljoa kiinnosta kastua ja palella ja kuunnella uimahallin meteliä, ja he kyllä yleensä ilmaisevat sen äänekkäästi. Ja aina välillä vesipedoillakin oli huono päivä ja uiminen meni enemmän kitinäksi. Mutta kannattaa kokeilla. Eikä jäädä kotiin, koska esimerkiksi pelkäät että vauva kakkaa altaaseen. Jos noudattaa ohjetta olla antamatta ruokaa tuntia ennen uintia, selviää varmasti ilman vahinkoja.

Helpointa vauvauinti on tietenkin silloin, kun aikuisia on kaksi – mukana voi olla muukin kuin vanhempi, mä vein mukana kaiken maailman kumminkaimaa ja työkaveria. Meillä nimittäin Käytännön Miehen vuorotyön takia piti varautua siihen, että aika usein jouduin menemään yksin uimaan ja se aiheuttaa ehkä hieman ekstratyötä. Jos aikuisia kaksi, homma sujuu yleensä sutjakkaasti: Toinen vanhemmista voi mennä edeltä suihkuun ja vaihtamaan uikkarit ja toinen hengailla vauvan kanssa, ja sitten antaa vauvan sille valmiille uimarille suihkuteltavaksi ja uinnin jälkeen sama juttu. Uinnin jälkeen oli ihana viettää imetyshetki lempeänlämpöisessä saunassa (jossa oli vauvauimareita varten säädetty matalammat löylyt) ja sen jälkeen viedä raukea vauva sille vanhemmalle, joka ei imettänyt vaan oli ehtinyt nopeampana peseytyä ja pukeutua. Evästä oli hyvä olla mukana, koska uintisession jälkeen pelkkä maito ei pitänyt nälkää, ja yleensä uni tuli kotimatkalla kun oli ensin polskinut, saunonut ja sitten syönyt.

Yksinkin pärjäsi hyvin. Melkein aina pukukopista löytyi ylimääräinen aikuinen, jolta sai tarpeen tullen apua. Monet hyödyntävät pienien kanssa bumbo-istuimia tai pyyhkeellä suojattua kaukaloa, mutta mä opettelin kiemurtelemaan itseni sisään uimapukuun samalla kun roikotin toisessa kädessä vauvaa. Sitten kun noin puolivuotiaana tyyppi alkoi istua tukevasti homma helpottui kummasti: Tyyppi vaan istumaan saaviin läträämään lämpimällä vedellä. Uintia edeltävissä ja seuraavissa toimenpiteissä tärkeintä oli nopeus, eli helpot vaatteet, vähän tekemistä (esim. syömistä) vauvalle ja kaikki föönailut sun muut kannatti suosiolla unohtaa. Näin kyllä kerran vauvauinnissa yhden äidin sheivaavan sääriään suihkutiloissa ilman mitään kiirettä, että varmaan olisi itsekin voinut ottaa rauhallisemmin.

Näitä sukelluskuvia pojatkin katsovat innoissaan, etenkin opittuaan nyt tämän jalon taidon uudestaan. Oikeasti sukellukset ovat ihan minimaalinen osa uintia vaan aika kului kelluessa, erilaisten apuvälineiden ja lelujen kanssa touhuten, laulaen ja lorutellen, läiskytellen ja muita uimareita ihmetellen. Joskus harjoiteltiin pelastusliivien käyttöä, toisinaan laskettiin liukumäkeä. Muistelen kyllä erittäin lämpimästi noita +32-asteisessa vedessä vietettyjä tuokioita, jolloin uusi tulokas pääsi takaisin siihen elementtiin, jossa oli viettänyt yhdeksän kuukautta kasvaen.