BRIGHTONISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun julkaisin ensimmäisen kuvan Brighton Pieristä Instagramissa, kävi äkkiä ilmi että olin jäänyt kokonaan vaille erästä oleellista sukupolvikokemusta meille vähän ennen kovinta globalisaatiota kasvaneille nuorille: kielikurssia Brightonissa! 1990-luvun kielikursseja muisteltiin haikeudella ja ymmärränhän sen: jos tämä alle tunnin junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva viehättävä, juuri sopivan kokoinen rantakaupunki Englannissa tekee vaikutuksen matkoilla kuluneeseen kolmekymppiseen, mahtaa se olla ihana juuri maailmalle karanneille teineille! No, koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua Brightoniin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä tosiaan lensin viime kuun lopussa, ikään kuin synttärienikin kunniaksi, Englantiin. Matka oli sellainen puoli-ex tempore: Brightonissa asuvalla ystävällä oli yliopiston lopputyön tiimoilta taidenäyttely kaupungissa, meillä on lentokentälle matkaa kotoa noin 300 metriä (matka kotiovelta lentokoneen lähtöportille, passin- ja turvatarkastukset mukaan lukien: 19 minuuttia!), suorat lennot Gatwickiin irtosivat alle 80 eurolla, ja olin vaan valmis matkustamaan ekaa kertaa kymmeneen vuoteen yksin.  Ja mikä täydellinen loma mulla olikaan! Tai oikeastaan osa lomasta meni kaikenlaisten rästitöiden parissa, mutta matka täytti kaikki odotukset ja sydämen hyvällä fiiliksellä. Ystävätär ja tämän avomies, jonka tapasin ensimmäistä kertaa, olivat loistava isäntäpari ja Brighton loistava matkakohde.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä noin 155 000 asukkaan kaupunki Englannin etelärannikkolla oli, kuten jo aiemmin hehkutin, jotenkin just sopivan kokoinen: tarpeeksi kompakti että kaikkialle pääsi jalan (vaikka tietenkin kuljettiin myös klassisilla kaksikerrosbusseilla), sopivan suuri että sai shoppailtua (siitä tulee ihan oma postauksensa…), tarpeeksi, mutta ei liikaa nähtävyyksiä ja kulttuuria… ja sitten mikä valikoima ruokapaikkoja! Voisin viettää viikon Brightonissa pelkästään syöden! Niin paljon erilaisia leipomoita, kahviloita, pieniä ravintoloita, pizzerioita… Kävin vaa’alla reissun ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä ja onnistuin keräämään massaa lomalla kaksi kiloa. Ihan hyvä saavutus neljässä päivässä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noudatin ravintolavalinnoissa pitkälti emännän suosituksia, onhan hän asunut kaksi vuotta Brightonissa ja niin sanotusti tuntee mestat. Kävin nauttimassa yksin lauantai-illan aterian libanonilaisessa Al Rouche-ravintolassa. Alle kahdella kympillä söin itseni älyttömään ähkyyn lempiruokaani, erityismaininta pinnalta rapeille ja sisältä mehukkaille falafel-pullille. Paikan sisustus muistuttaa kyllä kiinalaisravintoloista Keravalla, mutta jos ei anna ulkonäön hämätä niin sympaattinen palvelu ja kohtuuhintainen ruoka hurmaavat. Söimme lounasta myös kaverini kantakuppilassa, Billie’sissä, jonka avokadoleipä vilahti jo aiemmassa postauksessa. Erityisen suosittu paikallisten keskuudessa, ei ehkä oma suosikkini mutta siis siitäkin huolimatta oikein hyvä (siis oikeasti kannattaa käydä!). Söimme sunnuntai-illan viimeisen ehtoollisen Very Italian Pizza (eli V.I.P.) nimisessä paikassa, joka kornista nimestään huolimatta oli jotain tajunnanräjäyttävää. Taivaallista napolilaista pizzaa kiviuunista. Hyvää juomaa – jälkkärit ovat paikan heikko lenkki, mutta ei niille oikeasti ole tilaakaan sen pizzan jälkeen. Sitä ennen olin syönyt fish & chips-annoksen yhdessä Brightonin rantakadun monista kalapaikoista, Melrosessa, joka jäi kelvollisen, joskin varsin yllätyksettömän annoksen sijaan mieleen todella omituisesta, itäeurooppalaisesta palvelusta ja kalliista cokiksesta. Sijainti ja viehättävä ranskalaistyylinen sisustus, sekä ilmainen wi-fi, antoivat paljon anteeksi! Ja viimeisempänä, muttei vähäisempänä oli hampurilaispaikka Coggings & Co, johon piipahdimme pikalounaalle matkalla juna-asemalla. Emme olleet suunnitelleet syövämme siellä, mutta ovesta kadulle tulvahtanut täydellisen pihvin (kyllä, se kutsui jopa kasvissyöjää!) tuoksu kutsui sisälle. Ja hyvää oli se kasvishampurilainenkin. Ja niin monen ravintolan ja pubin kutsuun jäi vastaamatta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintoloiden ja kauppojen lisäksi tuli luuhattua rannalla; sekä tunnin bussimatkan päässä sijaitsevalla Seven Sisters-luonnonpuiston alueella että ihan Brightonin omalla rannalla, joka syksyn harmaudessaankin oli kiva paikka kuluttaa aikaa. Kunhan tasaisin väliajoin toistuneet sadekuurot eivät haitanneet. Jos en olisi niin pahasti korkeanpaikankammoinen, olisin varmasti katsonut Brightonia myös yläilmoista käsin i360-näköalatornista käsin, joka sijaitsee aivan rannassa. Ehkä ensi kerralla? Seuraavalle kerralle jäi vaikka mitä muutakin tehtävää ja nähtävää: kaunis Royal Pavilion, jonka puutarhassa ehdin kyllä pyöriä nauttimassa kukkien värien ja tylsän harmaan taivaan välisestä kontrastista, sen lisäksi muutama museo kuten esimerkiksi Brighton Museum and Art Gallery, ja esimerkiksi The Lanes-kadut kauppoineen ja kahviloineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luultavasti kaikista suosituin kohde turisteille on Brighton Pier, tuo uusi palaneen tilalle rakennettu kompleksi, jonka ääni- ja valomaailmasta tuli mieleen täkäläiset feriat. Vaikka sinällään ymmärrän tuon pelihallin ja tivolin ja herkkukojujen kombon viehätyksen, mua lähinnä ahdisti tuollaisessa ilmapiirissä. Kävinkin ottamassa pakolliset ennustukset (olenhan vanha Big-elokuvan fani) Zoltar-koneelta ja katsomassa paikan, mutta en lopulta jäänyt edes churroille – joita paikan päällä mainostettiin jonain kevyenä terveysruokana. No, kaikki on kai suhteellista…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka oli siis mainio irtiotto kotoa. Toki kävi vähän niin kuin pelkäsin: monessa paikassa sydämestä pisti, kun mietin miten innoissaan pojat olisivat olleet – juuri Pieristä, tai Seven Sistersistä, tai Brightonin suuresta SeaLifestä. Kotimatka oli vaiherikas, koska päivää ennen paluutani oli yksi kolmesta Gatwickiltä Gibraltarille lentävistä lentoyhtiöistä mennyt konkurssiin ja minun Easyjet-lennolleni oli myyty viimeisiä paikkoja vaatimattomaan tuhannen punnan hintaan. Lento oli muista syistä pari tuntia myöhässä ja Gibraltarille – jonka kiitorata on 1,8 km pitkä ja alkaa ja päättyy mereen – oli ristituulten takia niin vaikea laskeutua että jouduttiin ensimmäisellä yrityksellä nostamaan nokka viime metreillä takaisin ylös ja kiertelemään Marokon päällä. No, lopulta laskeuduttiin Iso-Britannian yhdeltä alueelta toiselle, rentoutuneena, onnellisena ja muistikortti täynnä kuvia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

SEVEN SISTERS

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään hypättiin bussiin: Brightonissa asuva isäntäpari lupaili viedä espanjattarensa maaseudulle, eli tunnin bussimatkan (meno-paluu 6,5 puntaa ihanalla doubledeckerillä, tietenkin) päähän Seven Sisters-kallioiden keskelle, merenrantaan, luonnonpuistoon. Jo pelkkä bussimatka oli mukava kokemus: hyvät eväät, hauskaa seuraa, bussin ylemmän kerroksen etupaikat, monta läpiajettua brittiläistä pikkukylää, funkkisarkkitehtuuria, merenrantoja. Viihdyn muutenkin julkisissa kulkuneuvoissa suorastaan omituisen hyvin, ja etenkin matkoilla tykkään tarkkailla bussista tai ratikasta käsin paikallisten arkea. Kaksikerrosbussin yläkerrassa pääsee usein kurkkimaan suoraan koteihinkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alueella saisi kulumaan aikaa vaikka kuinka paljon; vaellettavia polkuja riittää ja merenrantaan olisi ihana pystyttää piknik. Meidän fiilistelyä vähän hoputtivat sade ja aikataulut, emmekä lähteneet kiipeilemään kallioiden päälle. Tähän kyllä vaikutti myös laiskuus ja korkeanpaikankammo. Jos en olisi matkassa pelkällä käsimatkatavaralla, olisin poiminut itselleni kassin täyteen ihania, pyöreitä, merenhiomia kiviä ja liitukiviä, joita pojat olisivat varmasti arvostaneet. Todella kaunis paikka, jo pelkkä noin kilometrin mittainen kävelymatka päätieltä rantaan joen vartta pitkin oli rentouttava. Paitsi polut ja tiet ovat aika täynnä eri märehtijöiden kakkaa, eli ihan millään ykköskengillä ei kannata lähteä liikkeelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olen tähän asti pitänyt paljon Brightonistakin, teki tosi hyvää päästä luonnon keskelle ja katselemaan avomerta. Sää on ollut kohtuullinen, vaikka aika perinteinen brittiläinen. Monella tapaa paikasta tuli mieleen Skotlannin rannat. Suosittelen ehdottomasti, jos aikaa on pari päivää tai enemmänkin, ja voin vain kuvitella miten ihana (ja täysi) kohde on kesäisin. Iski myös akuutti koirakuume: miten mahtavaa olisi päästä vain oma sesse vapaaksi ja jodlailla itse tuolla nummilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja ei yhtään postausta ilman pientä valitusta: tämän huikean urheilusuorituksen jälkeen olisi maistunut tuoppi ja pubilounas, mutta paikan ainoa ”ravintola” oli niin tarjonnan kuin palvelunkin puolesta ihan pohjanoteeraus. Onneksi oli niitä eväitä, ja palattiin sitten Brightoniin syömään. Mutta tukassa suolainen tuntu ja kengänpohjassa lampaankakkaa. Nyt nukuttaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MATKOILLA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terveisiä Brightonista!
Lensin eilen lomalle, yksin! Ensimmäistä kertaa, öhm… no, tosi pitkään aikaan. Lentäminen ilman lapsia tuntui jopa tylsältä, vaikka sain kyllä 2,5 tuntia kulumaan ihan vain ulos tuijotellen. Gatwick vähän masensi yöllä, mutta Brighton piristi. Neljän päivän miniloma, luvassa vähän retkiä, rästihommia, pubilounas, pakollisia turistinähtävyyksiä ja itsehillinnän harjoitusta kirja- ja paperikaupoissa. Vähän kuumottaa, sillä kuopuksen keväällä neljä kertaa sairaalaan vienyt kurkunpäätulehdus oli niin pahana, että laskeuduttua ensimmäinen viesti Espanjasta oli arvailua siitä, tulisiko taas sairaalakeikka vai ei. Ei ehkä sellainen viesti, jonka ensimmäistä kertaa yli yhden yön lapsistaan erossa oleva äiti haluaisi lukea. Hyvin ne varmasti pärjäävät.

SYÖ JA NUKU SEVILLASSA

Olette saattaneet huomata, että pidän paljon sekä syömisestä että Sevillasta. Niinpä tuo tammikuun lopussa pidetty Periaatteen Naisen henkilökohtainen syömisfestivaali Sevillassa ansaitsee ihan oman postauksensa: vain ammattilainen pystyy ahtamaan (kirjaimellisesti) 30 tuntiin kahdeksan ateriaa. Oikeasti olisin kyllä syönyt vielä yhdeksännenkin, jollen olisi unohtunut Alcázarin palatsin museokauppaan juuri ennen lähtöä. Löysin nimittäin yliopistoa vastapäätä todella herkullisen näköisen libanonilaisen ravintolan… Joka sitten odottaa meitä ensi kerralla, onhan mun pakko päästä sinne! Sekä libanonilaiseen, että uudestaan Sevillaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen ateria nautittiin heti kun pääsin pois bussista, mutta en ottanut hyvästä kahvista ja huonoista churroista kuvia. Pian sen jälkeen kun olimme vieneet mun repun majoitukseen päädyimme lähellä sijaitsevalle Plaza del Salvadorille, joka on elävä esimerkki siitä, mitä rakastan Espanjassa. Sitä kulttuuria. Lauantaina aamupäivällä koko aukio on täynnä iloisesti pälättäviä ihmisiä, juomassa Cruz Campoa, pientä cervecitaa, ei mitään dokaamista vaan yhdessä oloa auringossa, jaetaan tapaksia, vaihdetaan kuulumisia. Mä en tietenkään päässyt vielä olemaan osa tätä rentoa ulkona hengailun kulttuuria, mutta kuten kuvasta voi päätellä olin tosi tyytyväinen kun sain salakatsella sosialisoivia espanjalaisia tinto de veranon ja eräästä kojusta haettujen ihanan paksujen ranskalaisten ja aioli-majoneesin kanssa.

Seuraavaksi päätimme lähteä kokeilemaan friteerattua kalaa, jota äitini oli nähnyt myytävän lähellä aamiaispaikkaa. Kävelykilometrejä kertyikin yli 15 per päivä, kun seikkailimme ravintolasta toiseen! Valitettavasti tuo legendaarinen ja paikallisten keskuudessa ilmeisen suosittu paikka, Freiduria Puerta de la Carne, oli tosi huono. Maksoimme seitsemän euroa muutamasta kuppasesta kalanpalasta, jotka meille lätki sinänsä ihan katu-uskottaviin sanomalehtikääreisiin itsekin aika happaman lahnan oloinen rouvashenkilö. Parasta oli kuitenkin syödä ne friteeratut turskat auringon paahteessa puiston penkillä, vaikka suuhun jäikin paha maku, eikä pelkästään kalasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi suuntasimme paikkaan, jonka olimme todenneet jo ensimmäisellä kerralla erittäin mainioksi. El Baratillo oli paikka, jossa ensimmäisen kerran suostuin maistamaan vuohenjuustoa ja sen jälkeen en muuta olisi syönytkään. Tässä vaiheessa olin ollut siis kaupungissa neljä tuntia, kun oli jo pakottava tarve saada elää uudestaan se friteeratun vuohenjuuston ja paholaisenhillon taivaallinen yhdistelmä. Mutta eih, annos ei ollut enää entisensä! Noh, pettymys ei ollut mitenkään pohjaton (toisin kuin ruokahaluni), sillä oli ihana taas vakoilla paikallisia perheitä ja kaveriporukoita, eivätkä annokset olleet ollenkaan hullumpia ja jälleen kerran useamman tapaksen ja viinilasin hinta oli noin 17 euroa.

baralfalfa.jpg

Siitäkin huolimatta, että aloimme olla jo aika täynnä, suuntasimme vielä illalla pienen keventävän kävelyn jälkeen yksille. Emmekä voineet vastustaa sitä tapaslistaa. Bar Alfalfa on söpö, pieni ja erittäin paikallinen (toisaalta myös ilmeisesti expattien suosima) baari, jonka minimaalisessa keittiössä super cool punkkarityttö teki tapaksia. Erityisesti pitää kehua sitä, että listalla oli eritelty sekä vegaaneille ja vegetaristeille sopivat tuotteet. Se ei ole espanjalaisessa keittiössä mikään itsestäänselvyys.

menu.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

11 eurolla nautimme kolme juomaa ja kaksi täyttävää tapasta. ”Hyvä ruoka, parempi mieli” oli kyllä ehdottomasti tuon matkan motto, koska jälleen kerran hyrisin tyytyväisenä kun sain kaikki aisteja hemmottelevia annoksia eteeni ihan naurettavan halvalla. Niin kuin sanottu, Espanjassa elän syödäkseni ja ainakin Sevillassa se päti todella hyvin.

rullaluistelu.jpg

lapset.jpg

Seuraavana aamuna sain koko Espanjanmatkan surkeimmat churrot, paskinta palvelua ja kylmintä kahvia Bar Entrevarales-nimisessä paikassa. Muuta teidän ei siitä tarvitse tietää kuin että sinne ei kannata mennä. Piste. Onneksi Sevillassa ei tarvinnut nähdä nälkää, vaan kävimme tasaisin väliajoin toteamassa Alcázarin palatsin jonon liian pitkäksi ja menimme välitapaksille. Ensimmäiseksi menimme jälleen kerran erittäin suosittuun Bodega Santa Cruziin, jossa todennäköisesti joudut syömään ulkona seisten – eikä se haittaa ollenkaan! Paikassa on erittäin halvat ja varsin maukkaat tapakset, erityisesti montadito-leivät olivat suosiossa. Hyvin autenttinen meininki, suosittelen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkan viimeinen ateria syötiin Cerveceria Giraldassa. 22 eurolla pöytä täyttyi kolmesta lasillisesta viiniä, kakusta ja cappucinosta sekä neljästä tapasannoksesta. Kasvissyöjälle tämä ei ehkä ollut se kaikista kulinaarisin elämys, vähän suolaista ja rasvaista, mutta ei missään nimessä pahaa. Paikallisten ja turistien täyttämä sunnuntai-iltapäivänä ja etenkin paikalliset tilasivat isoja annoksia friteerattua kalaa jaettavaksi yhdessä. Lihansyöjämummi kehui paljon omia annoksiaan, minä arvostin erityisesti syntisen hyvää kakkua, siistiä vessaa ja kauniita kaakeleita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMajoitus oli tällä(kin) kertaa AirBnB:n kautta, sillä mummi vietti ennen mun tuloa koko viikon Sevillassa. Seitsemän yötä tässä ”sviitissä” maksoi n.350 euroa ja oli koko rahan arvoinen, vaikkei siihen kuulunutkaan aamupalaa. Sijainti oli loistava San Pedron kirkkoa vastapäätä aivan Metropol Parasolin vieressä, ja huoneessa oli koko Espanjan parhaimmat sängyt sekä ihana suihku. AirBnB-emäntämme vasta ihana olikin, kutsui viereisessä asunnossa sijaitsevaan kotiinsa katsomaan ja oli ehkä vain maailman sympaattisin tyyppi. (Kuvat on pöllitty asunnon AirBnB-sivuilta.)

Joten jälleen kerran lämmin suositus Sevillalle. Menkää sinne. Syökää paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA