VIIMEISET VINKIT RIIKAAN

Jos nyt, ennen kuin kaikki unohtuu, kerron vielä omat vinkkini Latvian pääkaupunkiin. Heinäkuun lopussa vietin siellä 9 päivää ja voin luvata, että siinä ajassa tuollainen reilu 600 000 asukkaan ”Baltian Pariisi” tulee aika tutuksi. En nyt tietenkään paukuttele mitään asiantuntijan henkseleitä, mutta jaan mielelläni viisauttani.

Ihan ensimmäiseksi sanon, että Riika on todella kiva ja sympaattinen kaupunki. Erityisesti pidin paikallisista ihmisistä: hymyileviä, avuliaita mutta eivät mitenkään iholla. Riika tuntui turvalliselta (mitä se tilastojen valossa taitaa olla myös todellisuudessakin) ja suurkaupungin hektisyys puuttui. Tietenkin koronan takia turisteja oli vähemmän eivätkä kaikki sikäläisetkään varmasti olleet liikkeellä, mutta yleisesti fiilistä voisi kuvata hyvin leppoisaksi.

Riian ravintoloita ja kahviloita olenkin jo ylistänyt. Omat suosikkini löytyvät pitkälti kaupungin ”uudelta puolelta”, joka mun mielestä oli muutenkin se mielenkiintoisempi osa Riikaa. Itse asiassa toisella puolella Väinäjokea (latviaksi Daugava) oli ilmeisesti nousussa olevaa hipsteraluetta ja kaupungin parasta pizzaa, eli jos nyt menisin takaisin Latviaan ylittäisin myös sillan ja kävisin katsomassa sitä vähemmän tunnettua aluetta.

Riian vanhakaupunki on toki pittoreski ja sopivan kompakti päivässä kierrettäväksi. Useimmat turistit poikkeavat ainakin keskeisimpien Riian nähtävyyksien äärellä, eli Pyhän Pietarin kirkolla, Mustapäiden talolla ja silittelemässä Bremenin soittoniekat-patsasta. Vanhastakaupungista löytyy runsaasti historiaa ja kiehtovaa arkkitehtuuria. Itse ihastelin eniten vanhankaupungin ulkopuolella sijaitsevia art nouveau-rakennuksia, joista tämä löytyy Elizabetes ielalta:

Näillä kulmilla, Centrs-alueella, oli lempiravintoloideni ja -rakennusten lisäksi myös mm. Latvian kansallinen taidemuseo, joka kuuden euron sisäänpääsymaksulla on ehdottomasti rahanarvoinen käyntikohde. Viehättävä, hieman Ateneumiamme muistuttava rakennus esittää latvialaista taidetta useammassa kerroksessa. Oli modernia, yhteiskuntakriittistä taidetta, vahvojen neuvostovaikutteiden maalauksia sadan vuoden takaa sekä Latvian klassikkoja – en minä tietenkään niitä tunnistanut, mutta taidehan ei tunne kielimuureja.

Museon pohjakerroksessa on esillä jonkin verran Latvian historiaa ja kulttuuria, sekä mahdollisuus kurkistaa lasiseinien läpi siihen, miten taidetta säilötään silloin, kun se ei ole esillä. Suosittelen samalla visiitillä syömään erittäin maukkaan ja kohtuuhintaisen lounaan museon ravintolassa.

Museosta on lyhyt matka yhteen Riian vaikuttavimmista kirkoista, Kristuksen syntymän katedraaliin, joka on kaupungin suurin ortodoksikirkko. Mikäli haluatte mennä ihailemaan kultakupolista sipulikirkkoa sisältä päin, ottakaa huivit mukaan, sillä naisvieraiden tulee peittää päänsä. Me kävimme vain kääntymässä (koska heinäkuun helle, ei hattuja eikä muuta peittävää mukana) mutta vierailimme sisällä St. Gertruden vanhassa kirkossa.

Olen varmasti ainoita Riiassa viikon verran notkuneita vierailijoita, jotka eivät menneet ihailemaan maisemia Pyhän Pietarin kirkon torniin. Käsittääkseni pääsy näköalatasanteelle tuolla vanhankaupungin kätevimmässä kirkontornissa on noin yhdeksän euron luokkaa. Itselleni sopi paremmin näköalojen ihailu Radisson Blu Skyline-hotellin kattobaarissa – arvio paikan pokebowlista löytyy ravintolapostauksesta. Sen lisäksi yläilmoihin Riiassa voi päästä myös Panorama Riga-rakennuksessa, eli tiedeakatemian komeassa rakennuksessa. Sisäänpääsy on kuusi euroa aikuiselta, ja kokemuksesta voin kertoa että se tulee halvemmaksi kuin hotellin baarissa juodut drinkit. Lintuperspektiivin lisäksi siellä on tarjolla melko stalinista arkkitehtuuria. Itselleni tuli heti flashback Varsovan matkasta!

Riiassa voi totta kai syömisen ja talojen tuijottelun lisäksi shoppailla. Me ei kyllä sitä suuremmin harrastettu: vanhastakaupungista löytyy jonkin verran bulkkivaateketjujen liikkeitä sekä Gallerija Centrs-ostoskeskus vanhankaupungin ytimessä sekä Gallerija Riga lähellä juuri sitä korkeaa Radisson Blu-hotellia. Noilla alueilla on useampia ostoskatuja, joilta löytyy mm. Baltian UFF:n eli Humanan Vintage-liikkeitä ja latvialaisia käsitöitä. Oma suosikkini oli Robert’s Books: Muutamaa drinkkiä ja kahvia tarjoilevan sisäpihakuppilan ja englanninkielisen antikvariaatin yhdistelmä, jossa tietenkin oli pienimuotoista taidekauppaa ohessa. Suosittelen aivan kaikille, etenkin kirjallisuuden ystäville.

Mutta vaikkei olisi liikkeellä ostohousut jalassa, ei voi jättää väliin Riian keskustoria ja kauppahallia, joka on vanhoista zeppeliinien huoltorakennuksista koostettu kokonaisuus (johon uudistettiin modernia ravintolamaailmaa heinäkuussa, eli seuraavalla kerralla pitänee syödä sielläkin!).

Ilmalaivat ovat lähteneet, mutta tilalla on lähes kaikkea muuta myytävää mitä kuvitella saattaa. Tyyliltään myynnissä olevat vaatteet tarjoavat aikamatkan 30 vuoden taakse, mutta ihmeteltävää ja ihailtavaa riittää. Kauppahallit ovat jaoteltu kasviksille, kalalle, lihalle ja erinäisille herkuille, ja täällä todella tuntuu siltä että ei olla enää Kansasissa.

Kaiken tämän lisäksi Riiasta löytyy runsaasti hyvin hoidettuja puistoalueita ja patsaita. Niitä paikalliset tuntuivat rakastavan. Tai en siis osaa analysoida täkäläisten suhdetta näihin muistomerkkeihin, mutta patsaita oli runsaasti. Monet turistit lähtevät lyhyelle kanaaliristeilylle tai katsomaan auringonlaskua pitkin Väinäjokea, itselleni riitti kävely ympäriinsä. Mutta jos on kiire ottaa kaupunki haltuun, myös Riiassa Hop On Hop Off-bussit ajelevat ympäriinsä.

Jos olisin päiväristeilyllä Riiassa eikä aikaa olisi tuhlattavaksi asti kuten tänä kesänä, käyttäisin ehkä tunnin vanhankaupungin vilkaisuun ja nauttisin sitten niistä Riian erityisistä ominaisuuksista: Zeppelin-halleista, kaupungin kattojen yli avautuvista näkymistä jossain monista näköalapaikoista, taiteen ystävänä sijoittaisin pari tuntia latvialaiseen luovuuteen tutustumiseen ja sitten söisin paljon.

PÄIVÄRETKI JURMALAAN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt täytyy tunnustaa, että huijasin heti otsikossa: en ikinä päässyt Jūrmalaan (paitsi pääsin; kommenteissa Ville avaa Jurmalan konseptia paremmin kuin itse, että kannattaa tarkistaa sieltä faktat!). En sunnuntaina, enkä tänään tiistaina – olen viettämässä siis Latviassa yhdeksän päivän lomaa ja olimme päättäneet pyhittää rantalomailulle ainakin muutaman päivän. Heinäkuinen sunnuntai oli ensimmäinen lomapäivä, jolle oli luvattu muutakin kuin jatkuvia sadekuuroja. Eräs ystäväni osoittautui todelliseksi käveleväksi Latvian oppaaksi ja neuvoi ottamaan junan parinkymmenen kilometrin päähän Riiasta, ja jäämään jo pois ennen Jūrmalan asemaa (joka on siis nimeltään Sloka, eli ette löydä asemaa nimeltä Jūrmala) ja kävelemään rantaviivaa pitkin kohti määränpäätä. Jūrmalaan pääsee myös bussilla sekä veneellä Riiasta, lähtö oli ainakin klo 10 ja paluu klo 18 ja meno-paluun hinta 20 euroa. Luultavasti kokemus sekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Riian juna-asemalta (helppo löytää, suomalaisille tuntomerkkinä vähintään se että on Stockan vieressä) lähtee rustiikkisia paikallisjunia noin 20 minuutin välein länteen eli juuri Jurmalaan päin. Me ostimme liput asemalta (1,5 euroa suunta eli 3 euroa meno-paluu) mutta niitä myödään myös junassa, käteistä messiin. Juna itsessään oli kauniisti sanoen vanhanaikainen, kuten olivat kymmenet pienet asemat matkan varrella. Kaikki oli silti vallan selkeää ja vaivatonta ja tunnelmallista, joskin tunnelma oli aika tiivis eli mistään turvaväleistä ei aurinkoisena sunnuntaipäivänä tarvinnut haaveilla. Me jäimme pois Majorin asemalla ja lähdimme tallustamaan viiden minuutin kävelymatkaa rantaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Majorissa on suloisia art nouveau-henkisiä kesäkoteja sekä kylpylähotelleja. Erään kylpylähotellin edustalla oli houkuttelevia aurinkotuoleja varjoineen, joskin ne olivat hotellin asukkaille 20 euroa ja ulkopuolisille 25 euroa per tuoli – sen verran olen saita että viittäkymppiä en pulita pelkästä istumisesta, joten päätimme lähteä seuralaisen kanssa vaeltamaan kohti Jurmalaa. Tämä olikin selvästi suosittu tapa viettää päivää, sillä ihmiset vaelsivat sankoin joukoin paikasta toiseen. Rannalta – en tiedä tarkalleen mistä – sai myös vuokrata erilaisia pyöriä sivuvaunullisista sähköpyöristä fatbikeihin, SUP-lautojakin näytti olevan tarjolla. Sen lisäksi oli useampi leikkipuiston tapainen touhuamispiste, rantakahvila, kenttä rantalentikselle tai sulkapallolle sekä alueita, joissa pelata jalkapalloa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ranta on erinomainen varsinkin pienten lasten vanhemmille; vesi on matalaa pitkälle, aikuinen saa kahlata about sata metriä ennen kuin vesiraja on navan korkeudella. Koko ranta on miellyttävää hiekkaa. Ainoa ehkä haittapuoli on jatkuva trafiikki: auringonottoon ja lepäilyyn on parempi pysyä rannan takaosassa lähempänä metsää (ensin siinä on vähän kukkia ja heiniä, sitten kangasmetsää jossa näytti olevan paljon mustikoita!) mutta jatkuva pyöräilijöiden ja kävelijöiden virta katkaisee suoran yhteyden mereen. Aikuisille tämä ei tietenkään ole mikään ongelma, mutta kovin itsetuhoisten taaperoiden kanssa voi olla hieman stressaavaa vahtia ettei kukaan jää pyörän alle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin, Majorista on kuitenkin noin 12 kilometriä itse Jūrmalaan. Vaikka rantareitillä oli kahviloita ja lepopaikkoja, roskiksia ja vessojakin, päätimme kuitenkin Jaundubultin kohdalla kääntyä juna-asemalle ja palata Riikaan. Jaundubulti itsessään oli täynnä sekä hauskoja puutaloja että rähjäisiä autiohöskiä. Yksi upea, varmaan joskus ennen muinoin hotellina toiminut rakennus oli tyhjillään melkein romahduspisteessä. Haluaisiko joku innokas investoida tarjota muutaman miljoonan niin kunnostetaan se ravintolaksi ja taiteilijaresidenssiksi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En siis ikinä päässyt ihan Jurmalaan asti, mutta ei se mitään. Se oli silti hieno kokemus, jonka jälkeen housuissa ja kirjan sivuilla oli hiekkaa. Jurmalassa kuulemma kannattaa syödä Burger Studiossa, joten ehkä ensi kerralla otan lapset mukaan – he kyllä rakastaisivat tuota aktiviteettien täyteistä rantaa täysillä, ja lähialueilla on myös muutama vesipuisto – ja menemme myös syömään ja nauttimaan kesäkaupungin tunnelmaa. Mutta meri, se on aina yhtä ihana, vaikka tällaisena lempeän rauhallisena Riianlahden versiona.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SITTENKIN IHAN KIVA GIBRALTAR

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on aina, tai siis nyt lähes neljän vuoden ajan kun olen jollain tapaa joutunut olemaan tekemisissä tämän minivaltion (joka toki virallisesti on Iso-Britannian merentakainen alue) kanssa niin sellainen viha-rakkaussuhde koko paikkaan. Rajanylitys, kiitoradan yli kävely ja kapeilla, kaoottisilla kaduilla sukkulointi on olleet mun mielestä aina turhaa stressiä, olen myös syvästi vihannut paikallisten holtitonta ajotapaa ja mitä tulee noihin reilu 30 000 gibraltarilaiseen, jotka tietysti tunnen kaikki henkilökohtaisesti, niin kansakuntana heissä yhdistyy mielestäni espanjalaisten ja brittien huonot puolet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesällä kuitenkin vietin ensimmäistä kertaa vähän enemmän aikaa Gibraltarilla, oikeastaan useamman päivän poistumatta rajan toiselle puolelle vanhaan kotikaupunkiin La Líneaan. Ja yllättävää kyllä, aloin pitää Gibraltarista – eli ”Gibistä”, kuten sitä tulee joskus laiskasti kutsuttua. En edes kiivennyt lempipaikkaani vuorelle, koska nykyään ei-gibraltarilaiset kävelijätkin joutuvat maksamaan viitisen puntaa pääsymaksua vuorelle, joka on luonnonpuisto. Tämä ongelma on toki periaatteellinen: en vain aio maksaa siitä että hikoilen kaksi tuntia ylös kivistä mäkeä. Tämän takia en vieläkään ole kokenut Gibraltarinvuoren toisella puolella laskeutuvia Mediterranean Stepsejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun olin Gibraltarilla, kävin Europa Pointilla ihailemassa auringonlaskua ja heräsin aamuviideltä kävelläkseni Sandy Baylle katsomaan auringonnousun. Molemmat olivat upeita kokemuksia. Oikeastaan Gibraltar onkin parhaimmillaan juuri tuossa välissä, kun turistit ovat kadonneet katukuvasta ja jäljelle jää se hiljaisuus (tai rahtilaivojen ja kirkonkellojen ja lokkien äänet). Keskusaukiolla, Casemates Squaren, ja turistialue Ocean’s Villagen kulmilla on kyllä yölläkin hieman hulinaa, mutta pääasiassa tuolla niemenkärjellä saa kulkea ihan omassa rauhassaan. Vastaan saattaa tulla kulkukissoja ja jos nyt oikein hyvä (tai huono, riippuu hieman keneltä kysytään) tuuri käy niin vuorelta pizzan perässä alas laskeutunut apina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen jakanut menovinkkejä Gibraltarille aiemminkin, joskin en oikein osaa suositella sieltä muuta kuin vuorta ja apinoita, ehkä delfiinisafaria ja kärjen näkymiä Afrikkaan. Muuten se on mulle yhä omituinen vuori, jossa erityisen kiehtovaa on keskeltä pääväylää kulkeva kiitorata ja itseäni jollain tavalla aina viehättävä rajanylitysliikenne: Espanjan puolelta saapuu joka aamu tuhansia työntekijöitä niin nettipelifirmoihin kuin palveluammatteihin, ja kello viidestä seitsemään sama lauma vaeltaa takaisin Espanjan puolelle. Ihmiset ajavat skoottereilla ja sähköpotkulaudoilla, henkilökortit heiluvat kaulassa – se on jatkuvaa kahden maailman välillä seilaamista.

Gibraltarin ruokatarjonta ei vieläkään ole mitään tajunnanräjäyttävää, mutta siellä on muutama iloinen poikkeus: Main Streetin (keskeisin ostoskatu, ette voi erehtyä) loppupäähän, melko lailla heti Marks & Spencerin pienen tavaratalon perään, on perustettu ihana artesaanisuklaataivas, jossa on leivoksia, maailman parhaita suklaapalloja ja törkeän hyvää kahvia. Chök Gibraltar kuuluu samaan konseptiin barcelonalaisen suklaaleipomon kanssa. Viettäessäni omaa aikaa Gibraltarilla, kävin syömässä kolme kertaa viikon sisällä vegaaniravintola Kasbarin kasvishampurilaisen joka yksinkertaisesti pesee erinomaisuudessaan lihaversiotkin. Olen aina vähän väheksynyt vegaanijuustoja mutta nyt oli niin maukas cheddar ja mehukas pihvi, että se olisi mennyt läpi kelle tahansa vannoutuneelle heterolihansyöjäkäppäukollekin. Ocean’s Villagesta löytyy yhä perusturvallisia ketjupaikkoja kuten Wagamama ja Pizza Express.

Oikeastaan kaikki Gibraltarin neuvot on tässä. Jos menette, tehkää turistijutut. Menkää köysihissillä tai turistitaksilla vuorelle, ihailkaa apinoita ja maisemia, ostakaa hajuvettä ja halpaa viinaa Main Streetiltä. Muistakaa passit ja se, että punnan vaihtokurssi on aika kamala – kannattaa käyttää korttia tai vaihtaa jo rajalla rahaa, mutta älkää ainakaan maksako euroilla kaupoissa. Jos jäättekin pidemmäksi aikaa niin ehkä saatte nähdä ripauksen sitä millaista on elää 6,5 neliökilometrin alueella kummallisessa riippuvuussuhteessa Espanjaan, tosiaalta monen eri kulttuurin keskellä. Ihan oikeasti odotan ensi kesällä jo sitä, että voisin ainakin muutaman yön viettää taas Gibraltar-kuplassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

FERIA, OI FERIA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin ajatellut, että säästän teidät koko ferialta. Neljättä kertaa siellä oltiin kuitenkin, yhdessä Andalusian isoimmista ferioista (no en mene vannomaan, ihan lonkalta vedän, mutta iso tapahtuma se on ja ainakin lähikaupunkien ferioihin verrattuna valtava). Ja onhan tästä kirjoitettu tähän blogiin tosi monta kertaa (nyt esimerkiksi täällä, täällä ja täällä). Mutta kirjoitan nyt taas. Koska mulle ferian taika ei oikein katoa, varsinkin tänä vuonna kun osasin säännöstellä juhlahumua eikä ne ferian huonot puolet – meteli, sotkuisuus, yleinen kaaos – häirinneet muutenkaan niin pahasti, sillä pääsin pahinta bailausta pakoon rajan toiselle puolelle. Aiempina vuosina olemme asuneet alle kilometrin päässä feria-alueesta ja juuri sillä viikolla ei kannattanut haikailla hyvien yöunien perään.

Ferian avajaiskulkuetta olin katsomassa esikoisen kanssa. Karkkisateesta huolimatta hän ei jaksanut kovin pitkään, itse jaksoin ihmetellä paitsi ihania pukuja, ilmaisten karkkien viehätysvoimaa ja kulkueen kokoa myös sitä, kuinka ne espanjalaiset lapset jaksaa. Puolilta öin siellä tanssitiin yhä Despacitoa torvisoittokunnan versiona ja kerjättiin ohilipuvista kärryistä herkkuja. Parin kilometrin matkalle myytiin istumapaikkoja etukäteen, yksi tuoli kadun varressa maksoi 4,5 euroa eturivissä ja pari euroa vähemmän taaemmilla riveillä. Monet perheet ottivat monta tuolia ja saapuivat päivystämään jo aikaisin päivällä kylmälaukkujen ja grillattujen sikojen kanssa ennen iltakymmenen aikoihin alkavaa avajaiskulkuetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ferian ensimmäinen sunnuntai, Domingo Rociero, on ehdottomasti lempipäiväni, tai ainakin sen alku ennen kuin kaikki ovat liian juhlakunnossa. Aamulla on jumalanpalvelus, jonka jälkeen kaupungilla kuullaan La Línean kuoron esittämiä sevillanaseja ja rumbitoja ja tanssitaan flamencoa ja pyöritään parhaimmissaan, paikalliset mustalaiset ratsastavat paikalle perinneasuissaan… ja koko kaupunki täyttyy myös vappumaisesta juhlahulinasta, jossa suunnilleen kaikki yli 14-vuotiaat ovat lopulta aivan kännissä juotuaan litratolkulla tinto de veranoa. Yleensä siinä vaiheessa olen jo paennut paikalta, muistellen vain lämpimästi niitä kulttuurin kauniita puolia.

Toinen lempipäiväni on viikon keskelle osuva Día de mujer, naisen päivä, jolloin ilmeisesti monet feria-alueen teltoissa (joissa soitetaan kuurouttavalla äänenvoimakkuudella joko sevillanaseja tai sitten reggaetonia ja tarjoillaan alkoholia ja pientä purtavaa) tarjoavat alennuksia naisille, jotka saapuvat paikalle parhaimpiinsa pukeutuneita. Tänä vuonna feria, jossa jokainen myyntikoju, huvipuistolaite ja ruoka- ja juomateltta caseta soittaa kilpaa eri musiikkia, yllätti positiivisesti tarjoamalla kahtena iltana myös ääniherkillä aikuisille ja lapsille muutaman tunnin tilaisuuden nauttia feriasta ilman musiikkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset tulivat mukaan vain yhtenä iltana, mutta se riitti hyvin. Huvipuistoajelut eivät ole mitään halvimpia, yleensä kolme, neljä euroa ajelu tai kympillä kolme. Muissa kaupungeissa ferian laitteet ovat kuulemma edullisempia, koska kaupungit antavat maan ilmaiseksi tai hyvin alhaisella hinnalla vuokralle myyjille ja muille kiertäjille, Líneassa taas kuulemma pyydetään kiskurihintaa. Asiasta väitellään joka vuosi muutaman viikon ajan paikallisissa Facebook-ryhmissä, muistuttaen kaupungin n. 40 prosentin työttömyysluvuista. Itse en osaa muodostaa aiheesta kovin jyrkkää mielipidettä, sillä tapahtuma tuottaa myös tolkuttoman määrän roskaa ja häiriöitä kaupunkiin, ja myös se on kuitattava jollain.

Jälleen kerran feria oli elämys. Olen nähnyt sen jo niin monta kertaa, että tunnistan jo ihmiset asuineen aiemmilta vuosilta ja oikeastaan tiedän tarkalleen kaiken, mitä siellä tapahtuu. Ei ole yllätysmomentteja, mutta en voi lopettaa ihailua. Sitä, miten kaaoksessa kaikki on kaunista ja miten paikalliset ovat ylpeitä, iloisia ja yhteishenki on korkeimmillaan. Kaikki sukupolvet nauttivat feriasta, ihmiset kokoontuvat öisin kiertääkseen hengenvaarallisia laitteita, viikon ajan koko kaupunki elää yöaikaan ja lepää päivisin rannalla. Ja sitten sirkus katoaa, ja kaikki palaa 51 viikon ajaksi ihan normaaliksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA