SYÖ JA NUKU SEVILLASSA

Olette saattaneet huomata, että pidän paljon sekä syömisestä että Sevillasta. Niinpä tuo tammikuun lopussa pidetty Periaatteen Naisen henkilökohtainen syömisfestivaali Sevillassa ansaitsee ihan oman postauksensa: vain ammattilainen pystyy ahtamaan (kirjaimellisesti) 30 tuntiin kahdeksan ateriaa. Oikeasti olisin kyllä syönyt vielä yhdeksännenkin, jollen olisi unohtunut Alcázarin palatsin museokauppaan juuri ennen lähtöä. Löysin nimittäin yliopistoa vastapäätä todella herkullisen näköisen libanonilaisen ravintolan… Joka sitten odottaa meitä ensi kerralla, onhan mun pakko päästä sinne! Sekä libanonilaiseen, että uudestaan Sevillaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen ateria nautittiin heti kun pääsin pois bussista, mutta en ottanut hyvästä kahvista ja huonoista churroista kuvia. Pian sen jälkeen kun olimme vieneet mun repun majoitukseen päädyimme lähellä sijaitsevalle Plaza del Salvadorille, joka on elävä esimerkki siitä, mitä rakastan Espanjassa. Sitä kulttuuria. Lauantaina aamupäivällä koko aukio on täynnä iloisesti pälättäviä ihmisiä, juomassa Cruz Campoa, pientä cervecitaa, ei mitään dokaamista vaan yhdessä oloa auringossa, jaetaan tapaksia, vaihdetaan kuulumisia. Mä en tietenkään päässyt vielä olemaan osa tätä rentoa ulkona hengailun kulttuuria, mutta kuten kuvasta voi päätellä olin tosi tyytyväinen kun sain salakatsella sosialisoivia espanjalaisia tinto de veranon ja eräästä kojusta haettujen ihanan paksujen ranskalaisten ja aioli-majoneesin kanssa.

Seuraavaksi päätimme lähteä kokeilemaan friteerattua kalaa, jota äitini oli nähnyt myytävän lähellä aamiaispaikkaa. Kävelykilometrejä kertyikin yli 15 per päivä, kun seikkailimme ravintolasta toiseen! Valitettavasti tuo legendaarinen ja paikallisten keskuudessa ilmeisen suosittu paikka, Freiduria Puerta de la Carne, oli tosi huono. Maksoimme seitsemän euroa muutamasta kuppasesta kalanpalasta, jotka meille lätki sinänsä ihan katu-uskottaviin sanomalehtikääreisiin itsekin aika happaman lahnan oloinen rouvashenkilö. Parasta oli kuitenkin syödä ne friteeratut turskat auringon paahteessa puiston penkillä, vaikka suuhun jäikin paha maku, eikä pelkästään kalasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi suuntasimme paikkaan, jonka olimme todenneet jo ensimmäisellä kerralla erittäin mainioksi. El Baratillo oli paikka, jossa ensimmäisen kerran suostuin maistamaan vuohenjuustoa ja sen jälkeen en muuta olisi syönytkään. Tässä vaiheessa olin ollut siis kaupungissa neljä tuntia, kun oli jo pakottava tarve saada elää uudestaan se friteeratun vuohenjuuston ja paholaisenhillon taivaallinen yhdistelmä. Mutta eih, annos ei ollut enää entisensä! Noh, pettymys ei ollut mitenkään pohjaton (toisin kuin ruokahaluni), sillä oli ihana taas vakoilla paikallisia perheitä ja kaveriporukoita, eivätkä annokset olleet ollenkaan hullumpia ja jälleen kerran useamman tapaksen ja viinilasin hinta oli noin 17 euroa.

baralfalfa.jpg

Siitäkin huolimatta, että aloimme olla jo aika täynnä, suuntasimme vielä illalla pienen keventävän kävelyn jälkeen yksille. Emmekä voineet vastustaa sitä tapaslistaa. Bar Alfalfa on söpö, pieni ja erittäin paikallinen (toisaalta myös ilmeisesti expattien suosima) baari, jonka minimaalisessa keittiössä super cool punkkarityttö teki tapaksia. Erityisesti pitää kehua sitä, että listalla oli eritelty sekä vegaaneille ja vegetaristeille sopivat tuotteet. Se ei ole espanjalaisessa keittiössä mikään itsestäänselvyys.

menu.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

11 eurolla nautimme kolme juomaa ja kaksi täyttävää tapasta. ”Hyvä ruoka, parempi mieli” oli kyllä ehdottomasti tuon matkan motto, koska jälleen kerran hyrisin tyytyväisenä kun sain kaikki aisteja hemmottelevia annoksia eteeni ihan naurettavan halvalla. Niin kuin sanottu, Espanjassa elän syödäkseni ja ainakin Sevillassa se päti todella hyvin.

rullaluistelu.jpg

lapset.jpg

Seuraavana aamuna sain koko Espanjanmatkan surkeimmat churrot, paskinta palvelua ja kylmintä kahvia Bar Entrevarales-nimisessä paikassa. Muuta teidän ei siitä tarvitse tietää kuin että sinne ei kannata mennä. Piste. Onneksi Sevillassa ei tarvinnut nähdä nälkää, vaan kävimme tasaisin väliajoin toteamassa Alcázarin palatsin jonon liian pitkäksi ja menimme välitapaksille. Ensimmäiseksi menimme jälleen kerran erittäin suosittuun Bodega Santa Cruziin, jossa todennäköisesti joudut syömään ulkona seisten – eikä se haittaa ollenkaan! Paikassa on erittäin halvat ja varsin maukkaat tapakset, erityisesti montadito-leivät olivat suosiossa. Hyvin autenttinen meininki, suosittelen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkan viimeinen ateria syötiin Cerveceria Giraldassa. 22 eurolla pöytä täyttyi kolmesta lasillisesta viiniä, kakusta ja cappucinosta sekä neljästä tapasannoksesta. Kasvissyöjälle tämä ei ehkä ollut se kaikista kulinaarisin elämys, vähän suolaista ja rasvaista, mutta ei missään nimessä pahaa. Paikallisten ja turistien täyttämä sunnuntai-iltapäivänä ja etenkin paikalliset tilasivat isoja annoksia friteerattua kalaa jaettavaksi yhdessä. Lihansyöjämummi kehui paljon omia annoksiaan, minä arvostin erityisesti syntisen hyvää kakkua, siistiä vessaa ja kauniita kaakeleita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMajoitus oli tällä(kin) kertaa AirBnB:n kautta, sillä mummi vietti ennen mun tuloa koko viikon Sevillassa. Seitsemän yötä tässä ”sviitissä” maksoi n.350 euroa ja oli koko rahan arvoinen, vaikkei siihen kuulunutkaan aamupalaa. Sijainti oli loistava San Pedron kirkkoa vastapäätä aivan Metropol Parasolin vieressä, ja huoneessa oli koko Espanjan parhaimmat sängyt sekä ihana suihku. AirBnB-emäntämme vasta ihana olikin, kutsui viereisessä asunnossa sijaitsevaan kotiinsa katsomaan ja oli ehkä vain maailman sympaattisin tyyppi. (Kuvat on pöllitty asunnon AirBnB-sivuilta.)

Joten jälleen kerran lämmin suositus Sevillalle. Menkää sinne. Syökää paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

SEVILLA, VANHA SUOSIKKI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen jo valmiiksi pahoillani kuvaövereistä. Sevillasta tuntuu olevan täysin mahdoton selvitä ilman tyhjiä akkuja (kyllä, monikossa) ja täyttä muistikorttia. Se on vain niin ihana. Upea. Mun toinen Espanjan suosikki suurkaupunki Madridin ohella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tasan kaksi viikkoa sitten saavuin Sevillaan mun äitini seuraksi. Supermummi oli ottanut viikon loman tuolla Andalusian maakunnan pääkaupungissa, ihanassa taiteen ja kulttuurin metropolissa. Viime kerralla me koluttiin läpi ensimmäiset ”pakolliset” turistikohteet, eli Plaza de España ja Santa Marían katedraali sekä Giraldan torni. Tällä kertaa mun listalla olivat sitten tämä yllä näkyvä Metropol Parasol-rakennus sekä Alcázarin kuninkaallinen palatsi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

28-metrinen Metropol Parasol on yksi maailman suurimpia puurakennuksia. Vaikka rakennus sijaitsi todella kätevästi meidän majoituksemme vieressä, selvittiin sinne vasta pimeällä auringon laskeuduttua jo aikoja sitten. Ei kyllä haitannut: Suuntasimme suoraan ylös neljässä tasossa olevaa ”herkkusientä”, ja näkymät Sevillan yli olivat lumoavat.

metropolturistas.jpg

Sisäänpääsy maksoi 3 euroa per henkilö, ja siihen kuului myös drinkki ylhäällä näköalatasanteella. Okei, drinkki oli luultavasti jotain kotipolttoista viiniä tai tinto de veranoa hanasta, mutta suomalainen kyllä hyödyntää ilmaisen alkoholin jos sitä on tarjolla. Vaikka Metropol Parasolissa ei juuri muuta tekemistä ole kuin kierrellä sen ”katolla” 11 000 neliömetrin alalla, se on jotenkin todella sympaattinen ja kiva käyntikohde. Hienot maisemat, hauska tunnelma, paljon paikallisia viettämässä lauantai-iltaa. Suosittelen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

intendentti.jpg

Siinä missä viime visiitillä eksyttiin Casino de la Exposición-kulttuurikeskukseen, tällä kertaa mentiin sinne ihan tarkoituksella. Molemmilla käyntikerroilla olemme osuneet paikalle juuri meneillään olevan näyttelyn viimeisinä päivinä, ja molemmilla kerroilla valoisassa näyttelysalissa on ollut kylmäävä, jopa masentava, tunnelma.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä El circo de las penas-näyttely, tai performanssi, oli osa Sevillassa pidettyä performanssitaiteen festivaalia, tai oikeastaan sen loppuhuipennus. Ihmisen kuolemaa, muistia, aisteja ja tunteita koneina käsitellyt spektaakkeli oli suhteellisen ahdistava synkän äänimaailmansa ja teemansa myötä, mutta ilahduttava osoitus espanjalaisesta nykytaiteesta ja sen hyvinvoinnista. Muuten Sevillan museotarjonta on aika old schoolia: Tarkoitus oli käydä myös Museo de Bellas Artes-museossa, mutta mummin todettua sen aika vahvasti uskonnolliseen taiteeseen orientoituneeksi, ja ihan rehellisesti sanoen hieman tylsäksi, päätettiin tuhlata sekin aika tapaksilla ja tintolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sevillan-matkan kruunasi sitten vierailu Real Alcázar de Sevillassa eli Sevillan kuninkaallisessa Alcázarin palatsissa. Sunnuntaina olivat kaikki muutkin turistit yllättäen liikkeellä, joten nähtyäni jonon luovutin kahdesti (ja menin tintolle ja tapaksille), mutta kolmannella kerralla tilanne näytti sen verran siedettävältä, että päädyin noin vartiksi jonottamaan ja ehdin kierrellä tiluksia vajaan 1,5 tuntia ennen kotiinlähtöä.

tangerine.jpg

No, ensinnäkin alle kaksi tuntia ei riitä tuolla mihinkään. Alue on valtava: Ei uskoisi, että aivan Sevillan sydämessä muurien sisään kätkeytyy tuollainen paratiisi. Kyseessä on alun perin ollut maurien linnoitus ja sisältä palatsi onkin mielenkiintoinen sekoitus goottilaista tyyliä ja islamilaista, maurien tuomaa mudéjar-arkkitehtuuria. Sisäänpääsy maksoi 9 euroa ja suosittelen lämpimästi tekemään niin kuin minä en tehnyt: Lyöttäytymään jonkun ryhmän matkaan, osallistumalla itse ohjatulle kierrokselle tai edes ottamalla virtuaalioppaan matkaan. Paikkaan on nimittäin helppo eksyä, ja toisaalta sen historia on niin mielenkiintoista että on vaikea yhtä aikaa lukea kiehtovia tarinoita ja löytää niiden tapahtumapaikkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palatsin tutkimiseen kannattaa ehdottomasti varata paljon aikaa ja vaikka vähän evästä, toki alueelta löytyy niin mainio museokauppa kuin kahvilakin. Alcázarin palatsi on kuin Sevilla pienoiskoossa: Täynnä upeita yksityiskohtia, toisaalta hiton helppo eksyä. Alueen lukuisilla sisäpihoilla ja puutarhoissa saa helposti tuhlattua parikin tuntia sitruuna- ja mandariinipuiden varjossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

realalcazar.jpg

Esillä on tietenkin taidetta vuosisatojen takaa, antiikkiastiastoja, keramiikkaa ja seinämaalauksia. Itse skippasin aikataulusyistä kaiken korkeakulttuurin ja opettavaisen eli sisäänpääsyn kuuluvat näyttelyt, mutta tarjolla on monenlaista ihmeteltävää.

realalcazar1.jpg

Toisella puolella Plaza Virgen de los Reyes-aukiota eli Alcázarin palatsia vastapäätä sijaitsee se kuuluisa katedraali ja Giraldan torni: Jos olet liikkeellä ilman lapsia ja jaksat kierrellä ja kävellä, suosittelen näiden kohteiden välillä pitämään pitkän lepotauon (tapaksia ja tintoa, tiedättehän) ja sitten jatkamaan suoraan seuraavaan – luultavasti aamupäivä on otollisempi omistaa palatsin tutkimiselle. Askelmittari tulee luultavasti lirkuttelemaan onnesta kun kierrät ensin palatsin salaiset käytävät ja sen jälkeen kiipeät kellotorniin, ja voin kertoa, että sen jälkeen olet saanut koko viikon annoksen paitsi hyötyliikuntaa, myös henkeäsalpaavaa kauneutta.

lemons.jpg

virtuaaliopas.jpg

PÄIVÄ MAROKOSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tangier, Tanger – joka tapauksessa meitä on jo vuoden verran houkutellut tuo vastarannalla näkyvä kaupunki. Meidän välissä on vain ollut kapeimmillaan 14 kilometriä Gibraltarinsalmessa virtaavaa Välimerta, joten on tuntunut hölmöltä, ettemme ole tarttuneet tilaisuuteen ja hypänneet jonkun monista päivittäin tunnin verran Marokkoon seilaavista risteilyaluksista (jotka eivät ole sitten mitään ruotsinlaivoja, vaikka niissä pienet tax-freet onkin). Jahkailtuamme riittävästi buukkasimme lopulta viime viikolla äitini kanssa päiväretken Tangerin satamakaupunkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olen yleensä ennakkoluuloton ja tyhmänrohkea seikkailija, tuntui nyt parhaalta ratkaisulta mennä tutustumaan uuteen maahan, jonka kieltä en puhu (olkootkin, että arabian lisäksi lähes kaikki paikalliset puhuvat ranskaa ja espanjaakin, monet myös auttavaa englantia… special price, tiedättehän) jonkun vähän paremmin paikat ja tavat tuntevat seurassa. Monet ystäväni ovat viime aikoina kehuneet kaupunkia eurooppalaiseksi, mielenkiintoiseksi ja helposti hallittavaksi, mutta olin lukenut myös vähemmän imartelevia arvioita, joissa vilahtelivat sanat ”shithole” ja ”elämäni kamalin kokemus”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Espanjasta Marokkoon kuljettaa useampi laivayhtiö. Ja useampaan satamaan: Meitä (ja esim. Aurinkorannikkoa) lähinnä on Algecirasin satama, mutta sieltä veneet vievät Tangier Medin satamaan, n. tunnin taksimatkan päähän itse kaupungista, tai Ceutaan, joka on Espanjalle kuuluva alue Afrikan pohjoisrannikolla. Päästäkseen suoraan ytimeen on ensin matkustettava Tarifaan (joka itsessään on ihana surffihenkinen kaupunki ja vierailun arvoinen ilman laivamatkaakin!), josta lautta vie Tangier Villen terminaaliin. Meno-paluu maksaa noin 50 eurosta ylöspäin per henkilö. Me päädyimme ostamaan turistikierroksemme, yhden päivän ”Cultural Tour”:in suoraan varustamolta, eli FRS-laivayhtiöltä. Hinta kulttuurikierrokselle oli 63 euroa per henkilö, kun taas pelkät meno-paluu laivaliput olisivat olleet noin kympin kalliimmat. Selvää säästöä siis.

herculescaves.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päiväretkeen sisältyi edestakainen laivamatka, opas ja kuljetus paikasta toiseen, visiitti hieman kaupungin ulkopuolelle Herkuleen luoliin, Cap Spartelille jonka majakan juuressa Välimeri ja Atlantti yhdistyvät sekä matkalla pysähdys rannalle, jossa voi joko kahden euron lisämaksusta ratsastaa 20 metriä kamelilla tai vain ihailla maisemia. Päivään kuului myös nopea kiertoajelu kaupungilla, seikkailu medinassa (jossa pakollisena visiitti kangaskauppaan), lounas paikallisessa ravintolassa, nopea piipahdus entisen sulttaanin palatsissa, Kasbah Museumissa sekä lopuksi noin 1,5 tuntia omaa aikaa eksyä medinassa. Me noudatimme kiltisti matkaohjelmaa ja kuljimme vajaa 30-henkisen ryhmän mukana, hauskaa opastamme Alia seuraten, sillä huhujen mukaan omille teilleen karkaajia sakotettiin satamassa kotimatkan aikaan.

 

Näistä kierroksistakin olin kuullut myös negatiivista, kuinka aika meni lähinnä oppaan valitsemien kauppojen kiertämiseen ja kaupustelijoiden hätyyttelyyn, mutta meillä kävi joko tuuri tai sitten olimme vain sopivalla asenteella liikkeellä. Tuntui hyvältä vaihtoehdolta ottaa kaupunki haltuun ensin bussin kyydissä – aiomme totta kai palata paremmalla ajalla – ja Alin opastus oli oikein mainio. Nähtävyyksistä Kasbahin museo ei ollut kovin ihmeellinen ja jos olisimme olleet itsenäisesti liikkeellä olisimme käyttäneet vähemmän aikaa medinassa, mutta en voi valittaa – kokonaisuudessaan päivä ja turistikierros oli oikein onnistunut.

koju.jpg

Lähdimme laivalla kello 11 ja aikaeron ansiosta olimme samaan aikaan perillä. ”Rajamuodollisuudet” hoidetaan jo laivalla. Paluu oli kello 18, tosin lähtö viivästyi puolisen tuntia mysteeriksi jääneestä syystä, mutta kotimatka oli myös pimeällä hieno kun sai ihailla molempien mantereiden loistavia valoja. Meillä oli onni matkassa eikä merenkäynti ollut erityisen voimakasta, sillä nämä nopeat alukset kuulevat keinuvat melkoisesti – siellä ei sitten ole juuri muuta tekemistä kuin istuminen ja merelle tuijottelu. Paitsi tietenkin pari peliautomaattia. Kummankaan pään terminaalissa ei ole oikeastaan yhtään mitään paitsi ylihintaiset kahvilat, eli omat eväät mukaan.

tossuja.jpg

Minua oltiin etukäteen varoitettu ”ahdistavasta tuijottelusta” ja sietämättömän sinikkäästä tyrkyttämisestä, mutta rehellisesti sanoen kaikkea kaupustelua oli odotettua vähemmän. Ehkä se johtui siitä, ettei tammikuussa medinassa ollut juuri muitakaan turisteja ja kaikista kovimmat kauppamiehet olivat lomalla, mutta pääasiassa feikkikelloja, rumpuja, nahkavöitä ja ametisteja kauppaavat tyypit luovuttivat kun totesi, että rahat on loppu, ei ole käteistä tai että ensi kerralla sitten. Ei kannattanut kovin tarkkaan edes katsoa mitä kaupataan. Kysyin ennen matkaa Marokossa asuneelta ystävältäni hintatasosta, sillä halusimme ostaa huiveja tai kankaita, itse haaveilin myös koruista (mutta kun ne kaikki olivat hopeaa!) ja nahkatossuista lapsille. Ainoa neuvo oli, että ”tinkikää ainakin puolet siitä mitä pyydetään”. Näin teimme ja se toimi ihan hyvin. Yleensä kävimme suomeksi neuvottelut siitä, mitä olisimme tuotteesta valmiit maksamaan ja hilasimme hintaa alaspäin. Ei tullut tunnetta, että olisi joutunut suuremmin silmäänpissityksi, mutta jälkikäteen harmitti kun ostin pojille tuliaisrummun (josta tuli suuri suosikki… mitähän oikein ajattelin kun ostin noille rummun…) ja koska mulla oli ihan oikeasti rahat lopussa, maksoin siitä sympaattiselle myyjäpojalle oikeasti kauhean vähän. Pitänee palata takaisin ja olla vähän avokätisempi dirhamien kanssa.

Yksi parhaita juttuja koko reissussa oli meidän ryhmä. Olin varsin skeptinen kun laivamatkan jälkeen porukka kokoontui kasaan – korealaisia, espanjalaisia, kanadalaisia, saksalaisia, yksi hillittömän hauska aussi – mutta viimeistään yhteisellä aterialla alkoi vilkas keskustelu pöydistä toiseen. Todella opettavaista, mielenkiintoista ja piristävää. Suurin osa porukasta oli eläkeikäisiä mutta se ei haitannut, siellä suunniteltiin sosialistista vallankumousta ja kerrottiin tulevista surffimatkoista Balille. Mitä lounaaseen tulee, se oli aika mitäänsanomatonta turistitarjontaa jälkiruoaksi tarjoiltua herkullista leivosta ja ihanaa minttuteetä lukuunottamatta, mutta paikka oli siisti ja viihtyisä ja siellä oli toimivat vessat – asia, mitä arvostan millä tahansa mantereella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen ehdottomasti matkustamaan Marokkoon, yksin tai sitten tällaisen tosituristin opastetulla kierroksella. Meidän ensimmäiset fiilikset Tangerista olivat, että se on mainettaan siistimpi ja rauhallisempi, ihmiset olivat ystävällisiä ja hymyileviä ja minttutee ihanaa. Ensi kerralla mukaan lähtee ainakin paikallinen teeastiasto ja yksi ihana keltainen nahkalaukku, joka jäi pienen kaupan hyllylle huutamaan mun nimeä. Seuraavalla kerralla reissuun kuuluu yö hotellissa, visiitti hamamissa ja varsin monikulttuurisen Tangerin erilaisten alueiden (sieltä löytyy brittikortteli, ranskalaisten asuinalue, italialaisten alue jne) tutkimista ja varmasti vähän shoppailua medinassa.

ROMANTTINEN RONDA

ronda4.jpg

Viime vuoden Rondan retkestä tuli melkoinen vitsi perhepiirissä. Että ajettiin ensin hengenvaarallista vuoristotietä jääsateessa ja vuohien välissä (okei, tämä juttu taitaa saada aina lisää dramaattisia piirteitä joka kierroksella – mutta se oikeasti oli pelottava kokemus!) ja sitten kotiin kiertotietä viiden tunnin verran kaikkien mahdollisten pikkukylien läpi, vain 45 minuutin visiitin takia. Että olipahan reissu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotenkin jäi sellainen fiilis, että se vajaa tunti, josta osa käytettiin pipokaupoilla ja loput ajasta jännitettiin, putoavatko lapset pari sataa metriä solaan sillalta, ei ihan ollut paras mahdollinen Rondan elämys. Olinkin aika innoissani kun meille tuli Käytännön Miehen kanssa tilaisuus karata yhdeksi yöksi Rondaan, jonne päästiin melko kätevästi ja kohtuullisen edullisesti junalla. Junamatkustamisen eduksi lasketaan myös se, että puolet ajasta ei menisi matkan aiheuttamasta shokista toipumiseen.

Ronda on siitä kiva matkakohde, että siellä ei tullut ikävä lapsia. Päin vastoin, tiedän, että meidän 2-6-vuotiaat seikkailijat olisivat kyllästyneet kuoliaaksi kun tarjolla oli vain vanhaa arkkitehtuuria, kauniita maisemia ja kirkkoja – asioita, joita he toivottavasti sitten vähän isompina osaavat arvostaa. Kyllä Rondaan voi myös lasten kanssa mennä, mutta itse olin kiitollinen supermummille jonka ansiosta sain rauhassa huokailla näköalapaikoilla eikä tarvinnut jatkuvasti sitoa lapsia itseeni erilaisilla viritelmillä ja laskea päälukua. Rondalla onkin maine romanttisena matkakohteena, ja itselleni se jää sellaiseksi. Pojat menkööt isoina omien kumppaniensa kanssa.

alamedadeltajo.jpg
Alameda del Tajo-puisto yöaikaan

appelsiinipuut.jpg

Serranía de Rondan vuoristossa sijaitseva reilu 30 000 asukkaan kylä on jotenkin järjenvastainen kokonaisuus: Kuka ihme on keksinyt rakentaa kaupungin tällaiseen paikkaan joskus ennen ajanlaskun alkua? Rondan keskeisimmät turistiaktiviteetit ovat siltojen, erityisesti uudemman yli satametrisen Puente Nuevon, ihailua, kirkkoja kuten Santa Maria la Mayor kiertelyä, Espanjan vanhimman härkätaisteluareenan Plaza de Toros de Rondan tutkimista ja maisemille huokailua Alameda del Tajo-puiston näköalapaikoilla. Kaupungissa on myös muutama museo, pitkän kadunpätkän verran perusshoppailumahdollisuuksia ja hieman Rondan ulkopuolella lisää näitä vuoriston valkoisia kyliä sekä Baños Arabes, arabialaiset kylpylät muistona kylän ajasta maurilaisten vallassa, jotka jäivät multa nyt ikuisiksi ajoiksi näkemättä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta Rondassa oli mun mielestä pelkkä ympäriinsä käveleminen ja upeiden, laaksoon laskeutuvien näkymien ihailu. Mukaan kannattaa pakata hyvät lenkkarit ja vesipullo, ja nyt kahden tammikuun varsin viileän visiitin jälkeen voin todeta, ettei pipon ja hanskojen mukaan ottaminen ole yhtään hullumpi idea. Kesällä on kuulemma tukahduttavan kuuma, joten optimaalisin aika vierailla Rondassa lienee joskus keväällä ja syksyllä. Hyvä muistisääntö on – itsellä tämä unohtui pari kertaa – että kun menet alas, joudut myös kiipeämään ylös. Portaita ja mäkisiä polkuja tuli kiivettyä molempina päivinä noin 14 kilometrin verran, mutta oli se toki sen arvoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin paljon kuin boikotoinkin härkätaisteluja, maksoimme kuitenkin seitsemän euroa per henkilö sisäänpääsystä tälle varsin perinteikkäälle areenalle, jossa nykyään toimii pääasiassa upea ratsastuskoulu. Siellä tuoksuukin tallille ja luultavasti paikka tekee parhaimman vaikutuksen entisiin ja nykyisiin heppatyttöihin. Sisään pääsee muuten vain käteisellä, ja härkätaisteluareenaa vastapäätä löytyy erinomaisen tehokas, hyvin palveleva ja auliisti karttoja ja neuvoja jakeleva turisti-info – suosittelen!

rondassa.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Härkätaisteluareena oli hieno, mutta ei mitenkään sellainen paikka, jota muistelisin vielä kuolinvuoteellani. Tämän lajin kulttuurihistoriaa se esittelee komeasti, areenan sisällä on pieni museo vanhoille aseille, paljon erilaisia hevosten varusteita upeine kultauksineen ja yksityiskohtineen – jos suitset sattuvat kiinnostamaan – ja myös härkätaistelun historiaa. Itse pidin eri vuosikymmenten julisteista ja härkätaistelutaiteesta. Areenalla esitellään myös nykyistä ratsastuskoulua, jonka puitteet tekivät vaikutuksen. Kentällä ja katsomossa saa vapaasti kierrellä,  ja siellä erityisenä nähtävyytenä aasialaiset turistit selfietikkujensa kanssa.

rondabulls.jpg

Kirjoitan vielä erikseen meidän majoituksesta ja ruokailuista, ne nimittäin olivat koko lyhyen aikuisten reissun keskipiste. Nyt tuntuu, että vaikka arabialainen kylpylä jäikin näkemättä niin Rondaan ei ehkä enää tarvitse palata: Nyt olen imenyt sieluni täyteen sen taianomaista tunnelmaa, ihaillut vuorten päällä lepääviä pilviä, katsellut planeettoja täysin pimeän vuoriston keskellä kuullen vain laaksosta satunnaista koirien haukuntaa ja auton ääniä silloin tällöin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERArondaview.jpgOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos siis tulette Andalusiaan, menkää ehdottomasti Rondaan. Siellä riittää hyvin päiväretki tai viikonloppu, jos haluaa varata aikaa siihen että katselee auringonlaskua ja juot samalla lasin viiniä. Jopa tällainen korkeanpaikankammoinen nautti täysillä Rondan ainutlaatuisesta ilmapiiristä.

romanticronda.jpg