TURKURAKKAUS

Ei ole totta! Olimme kaksi yötä Turussa ja mulla ei ole sieltä kuin muutama valokuva – paitsi siis itse reissun pääkohteesta Muumimaailmasta josta kuvia on noin kuusituhatta, mutta Turusta… No, kuvailenpa sitten senkin edestä mikä hauska paikka tuo Turku on. Pitäisi varmaan käydä siellä joskus maaliskuussa niin en joka kerta haluaisi muuttaa tähän läntiseen paratiisiin. Olen aina vain yhtä fiiliksissä tuosta vanhasta pääkaupungista, joka näin lapsiperhevinkkelistä näyttäytyy hauskana, monipuolisena ja just sopivan kokoisena kaupunkina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka en ole käynyt Turussa yhdessäkään joen varren monista kutsuvista ravintoloista enkä koskaan bailannut Dynamossa eikä tällä reissulla ehditty edes lasten rakastamaan Seikkailupuistoon niin SILTI olen taas sitä mieltä että Turku nyt vain on melkein parasta mitä Suomella on tarjota. Luulen, että kaikki se jo onneksi vähän niinkuin moukkamaiseksi muuttunut vittuilu turunmurteestakin on ollut vain kateutta, kun niillä on kiva kirkko, Ruisrock ja vielä linnakin.

Nyt meillä kävi monella tapaa mahtava munkki kun ensimmäiseksi kaupunkiin saavuttuamme saimme seuraksi mun rakkaan ystävän Helsingistä (!), joka nautti lentoemännän työsuhde-eduista eli yöpymisistä eksoottisissa kohteissa. Turussa siis, jos et vielä hoksannut. Kävimme lounaalla Pizzariumissa, johon rakastuin ensimmäistä kertaa Turussa mutta joka on sittemmin tuottanut useamman pettymyksen pääkaupunkiseudulla – kuten kaikki kunnon masokistit, tahdon silti antaa sille aina vain uuden tilaisuuden. Taas piti pettyä, hintaansa nähden oli kuivakkaa. Ei siis pahaa missään nimessä, mutta ei nyt ihan hinta-laatusuhde hienosäädettynä. Syy, miksi menimme alunperin Hansa-kortteliin (josta ei voi päästä ulos eksymättä ainakin kerran, ainakaan nyt remonttien aikaan se oli melkoinen labyrintti) oli jäätelöbaari Gelateria Nuvole, jossa on töissä meidän La Línean kantapaikkamme pyörittäjän serkku. Siis se nyt jo turkulaiseksi tituleerattava poika, joka ensimmäisenä kesänämme palveli meitä kiltisti suomeksi!

Koska mukana oli kolme lasta ja matkalaukku, ei jaksettu pienessä vesisateessa lähteä sinne Seikkikseen tai muuhunkaan kivaan leikkipuistoon vaan suunnattiin parin kadunkulman päähän Forum-kortteliin, josta löytyi pikkupoikieni paratiisi: Kokoo-legopaikka (en keksi oikein pätevää nimitystä, koska mikään perinteinen myymälä se ei ollut). Viisi euroa per lapsi, ja mä sain istua kaksi tuntia täydessä rauhassa (mitä nyt välillä piti kehua legotekemyksiä) koneeni kanssa ja vähän kuikuilla naapuriliikettä, joka oli täynnä kaikkea ihanaa hipsterivaatetta. Olisihan siinä vieressä ollut se yhtä lailla lumoava Turun pääkirjastokin, jossa olemme joskus vuosia sitten lasten kanssa sekoilleet ennenkin.

Kun lopulta sain uhkailtua ja lahjottua lapset pois paikasta, suuntasimme akateemisen emäntämme luokse. Tästäkin saa vaan kiittää internettiä ja sitä vanhaa blogiskeneä, jonka ansiosta tapasin Emerita of Turun, joka joskus tunnettiin Taikinanaama-pseydonyymilla. Vain neljän lapsen äiti on niin hullu että spontaanisti tarjoaa yösijaa kolmelle lapselle ja niiden äidille, ja sekin oli taas – sori kun nyt käytän vain tätä yhtä adjektiivia koko ajan – IHANAA. Kaunis puutalokoti aivan järkyttävän lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Siellä oli neljä suloista lasta, joiden kanssa mun lapsilla synkkasi heti ja minä sain vähän soseuttaa omalle pihalle pudonneita omenoita, ihmetellä sitä miten jollain on niin iso ja upea koti ja vielä keskeisellä sijainnilla ja toisin kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa jää tällaisen kotihankinnan jälkeen vielä rahaa esimerkiksi ostaa ruokaa. Vaikka ei sitäkään tarvita kun puutalounelmassa voi melkein alkaa omavaraiseksi.

Kävimme lasten kanssa siellä Muumimaailmassakin, siitä lisää myöhemmin. Ja jos en siihen mennessä ollut valmis vaihtamaan Andalusiaa Aurajokeen niin illalla tiedostava emäntäni vei minut Turun Kirjakahvilaan katsomaan elokuisen tähtitaivaan alle ulkoilmanäytöstä. Paikka oli täynnä ihmisiä jotka olivat paljon coolimpeja kuin minä mutta se ei haitannut: sain juoda kivitalon sisäpihalla siideriä ja syödä vegaanista mokkapalaa, seurata Silvana Imamin kehityskaarta yhden ruotsalaisen dokumentin verran ja okei, palella niin paljon että tärisen vielä tänäänkin. Sen verran täytyy sanoa, että valitettavasti Turun ilmasto ei vieläkään sovi meikäläiselle. Kotimatka joen yli taianomaisen puolikuun valossa ja olin valmis muuttamaan heti Turkuun. Turku, ota minut! (Olen luultavasti tuon ulkoilmanäytöksen seurauksena lievässä kuumeessa, siitä tämä sekoilu.)

KAVERIKRAPULA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänäaamuna heräsimme isossa, tyhjässä talossa Fuengirolan läheltä. Ystäväperhe, joka oli viettänyt lähes viikon kanssamme, oli hiippaillut aamuyöllä lentokentälle (joskin viisihenkisen perheen hiippailu nyt ei mitään maailman hiljaisinta ole, mutta olimme jatkaneet uniamme kuitenkin kuultuamme lähdön). Olo oli ja on vieläkin vähän orpo. Suomesta tänne asti meidän kanssa lomaansa viettämään tulleet ystävät tekivät toki omiakin pikku pyrähdyksiä ympäri Andalusiaa, mutta vietimme silti monta päivää lähes ympäri vuorokauden yhdessä. Ja nyt valtavassa talossa oli vain meidän porukka, ja yhtäkkiä viisi tuntui vähältä.

Tunnustan, että aluksi se jännitti. Niin paljon kun olin toivonutkin, että saisimme vihdoin taas ystäviä Suomesta kylään, niin viikko yhdessä näin isolla porukalla tuntui myös vähän pelottavalta. Kun oma luonne on sellainen omaa rauhaa rakastava ja varsinkin nuorena olen ollut aika joustamaton ja omaehtoinen sen suhteen, miten haluan mennä ja tulla ja mitä syödä ja milloin nukkua ja mitä nyt yleensä, niin pelkäsin että viikko kymmenen ihmisen yhteiseloa on liikaa. Näitä vieraita siis odotettiin hartaasti, kyseessä olivat vanhat naapurimme sieltä ihanasta Itä-Helsingistä, joiden esikoinen sattuu olemaan yksi meidän esikoisemme vanhimmista ja ehdottomasti parhaimmista ystävistä. Heidän luonaan vierailimme myös alkuvuodesta Lontoon lähellä, ja sielläkin meni tosi hyvin – kuitenkin päätin etukäteen vähän hermoilla sitä, miten kuuden lapsen ja neljän aikuisen aikataulut, ruokamieltymykset ja lomatoiveet saataisiin sovitettua yhteen.

Ja ihan turhaan stressasin. Vaikka meiltä ei tietenkään puuttunut meteliä, säätöä tai sotkua niin kaikki kuusi yhteistä lomapäivää soljuivat läpi hyvässä hengessä. Esikoisten jälleennäkemisen riemua oli liikuttavaa seurata, kun pojat eivät malttaneet päästää toisistaan irti ja jutuilla ei vain tullut loppua. Loput lapset, joiden iät osuvat aika hyvin nekin yhteen, löysivät myös toisistaan leikkiseuraa ja usein koko kuusikko touhusi sulassa sovussa yhdessä (ja ihan yhtä usein toki myös tappeli, mutta aika ehti kullata muistot jo parissa tunnissa). Puolet ajasta vietimme La Líneassa, ja oli mahtavaa esitellä omaa kotikaupunkia näille läheisille, ja puolet ajasta vietimme yhdessä Fuengirolan läheltä vuokratulla talolla – se ansaitsee joskus myöhemmin aivan oman postauksensa…

Ulkomailla asuminen muuttaa ystävyyssuhteita monella tapaa. Ylläpito on paljon vaikeampaa ja huomaan jo nyt, että väistämättä tuhansien kilometrien etäisyys paljastaa sen, kuinka tärkeistä ihmissuhteista kenenkin kanssa on ollut kysymys. Siksi olen tavattoman kiitollinen siitä, että on ihmisiä, jotka maksavat itsensä kipeäksi siitä, että tulevat meidän luoksemme ja viettävät lomansa juuri meidän kanssa – koska meillä oli aivan mahtavaa. Paitsi että itselleni oli luksusta saada juoruilla suomeksi viikon verran, erityisen mahtavaa oli katsoa mitä riemua tutut leikkikaverit ja mahdollisuus vitsailla suomeksi toivat lapsille. Ei ihme, että tänään mieli on ollut matalalla itse kullakin. Nyt uskallan myös ehkä vähän rohkeammin ehdotella tällaisia puolihullulta kuulostavia perhelomia muille. Että tulkaa tänne, vuokrataan se talo ja auto ja juodaan viiniä kun lapset on vesisotaa. Koska se voi olla juuri niin kivaa ja idyllistä miltä kuulostaakin!

SELLAINEN SILPPUPOSTAUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainakaan meillä ei ole ollut tylsää. Tuntuu, että koko ajan ollaan menossa tai tekemässä jotain ja se kyllä on samalla tosi mahtavaa (koska you know, eletään täysillä ja silleen) mutta jossain horisontissa odottaa se viiden päivän vapaa ilman nettiä tai yhtä retkeä lukuunottamatta sovittuja menoja, ja ooh la laa se ajatus antaa voimaa. Tosin nyt on myös yhtä huippua, sillä meillä on vieraita Suomesta. Vielä huipumpaa on, että yllytyshullut vieraat pakkasivat kuopuksen autoonsa ja lähtivät seikkailemaan rannikolle isojen poikien koulupäivän ajaksi. Nyt ne tuolla jossain ajelevat neljän lapsen kanssa ja huh, onneksi en ole kyydissä. Kyllä se kolme on tosiaan omakin kipuraja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime viikolla osallistuimme vesileikkeihin läheisessä puistossa, löysimme uuden lempirannan tunnin ajomatkan päästä sekä saatoimme mummin matkalle (ei sille viimeiselle sentään, vaikka Royal Air Marocin potkurikone ei varsinaisesti vakuuttanut). Keskimmäisellä oli koulun suuri musikaali, jossa kaikki 3-5-vuotiaiden eskariryhmät esittivät oman osansa Kaunotar ja Hirviö-musikaalista. Lapseni oli hyvin uskottava haarukka. Seuraavaksi aletaan valmistautua valmistujaisiin, jotka ovat ensi viikolla. Ne ovat niin iso juttu, että kaikki vanhemmat kutsuttiin erikseen koululle iltapäivällä osallistumaan arvontaan, jossa kerrottiin mille paikalle pääsee istumaan lapsen juhlaan. Sain paikat 47 ja 48, eli sijoitus oli surkea. Paikkoja oli siis yhteensä 50. Kaikki tulivat pahoittelemaan minulle. Ensi viikolla sitten selviää millainen tilaisuus nämä valmistujaiset ovat ja kuinka kamala kohtalo oli joutua ”taaimmaiselle”, eli kolmannelle riville sitä katsomaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä alkaa olla kuuma, niin kuuma, että poikien rugbyharrastus jäi kesätauolle. Jostain syystä en nyt pane pahakseni sitä, että ei tarvitse sunnuntaiaamuisin ryysiä ulos kello 9.30. Myös esikoisen kuvataidekerho loppui, tai siis jatkuuhan se joskus lokakuussa. Me olemme saaneet alustavasti kaksin kerroin hyviä uutisia poikien koulusta, mutta vielä en uskalla hehkuttaa, en, ennen kuin näen omin silmin että asiat ovat varmoja. Fiilis koulun suhteen on kuitenkin korkeammalla. Varmasti myös siksi, että nyt vanhempien Whatsapp-ryhmissä suunnitellaan lähinnä aikuisten grillausiltoja eikä vängätä esiintymisasuista, opettajien lahjoista tai sellaisesta, mistä on koko lukuvuosi tuhansien viestien verran kiistelty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vieraat ovat tuoneet hauskaa vaihtelua arkeen, ja tietysti tärkeintä on lapsille omanikäinen, suomenkielinen seura. Kyllähän ne paikallisten kanssa pärjäävät pieruhuumorin tasolla, mutta kun esikoisen ja kyläilijän ystävyys on kestänyt jo liki kahdeksan vuotta, ei sellaista oikein voi korvata. Huomenna suuntaamme lähemmäksi Fuengirolaa kohti taloa, jonka olemme vuokranneet loppuviikoksi. Luvassa on uima-allas. Eikä juuri muuta. Nyt olen saanut esitellä La Líneaa ja Gibraltaria, nähnyt itsekin uusia paikkoja kotikulmilla. Esimerkiksi Jewish Gate (tai Herkuleen pilari) kohteen Gibraltarin vuorella, sekä juuri avatun Skywalk-näköalatasanteen jossa on lasinen lattia. Sen kävi muuten vihkimässä käyttöön itse Luke Skywalker muutama kuukausi sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen sivusilmällä seurannut Anun porukan paluuta Suomeen. Meillä on vielä kaksi kuukautta ennen kuin minä palaan tämän pisimmän poissaoloni jälkeen lomalle, ja kuten olette lukeneet niin tunteet seilaavat vähän joka suuntaan. Ehkä eniten hämmentää se, miten kuitenkin tuntuu vaikealta lähteä täältä – joskin tiedän että kun elokuun tappohelteet iskevät niin olen aivan onneni kukkuloilla kun voin poistua tukalasta Andalusiasta. Mutta koko ajan enemmän ja enemmän tämä on meidän kotimme ja täällä ovat meidän tapamme ja tuttumme ja tällainen elämä, josta tulee koko ajan enemmän meidän näköistä. Kai sitä sopeutumiseksikin kutsutaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VAPPUHAIKEUS

Se tuntui jo aamulla. Epämääräinen pisto. Olen nimittäin aina tykännyt vapusta – vaikka olen viettänyt aikuisena suurimman osan vapuistani töissä (eikä se ole aina estänyt hauskanpitoa, toisinaan suorastaan lisännyt sitä…). Paitsi viime vuoden vappu oli vähän antiklimaattinen, koska vatsatauti. Mutta muuten, jo lapsuudesta asti vappu on ollut iloinen hyvänmielen kevätjuhla, täynnä herkkuja, kuplivaa, vähän liian vähän vaatteita vähän liian viileällä ilmalla, täydellisen vappupallon valintaa ja serpentiiniä. Sellainen juhla, jota vietetään ystävien kanssa, lapsilla tai ilman.

Enkä ole ikävöinyt viime aikoina kamalasti Suomeen, päin vastoin. Kun täällä lämpenee ryminällä ja ystäväperheen kanssa on aina vaan hauskempaa yhdessä, kun luvassa on useampi hauska reissu ja pian myös ystävien kyläily Suomesta, kun vaan uppoamme yhteisöömme yhä paremmin. Silloin ei ehdi kaivata Suomea. Mutta tänään. Olisipa ne ystävät, ne aika uudet äitiyden myötä elämään tulleet joiden kanssa voisi viettää lapsellista vappua ja rääppiä tippaleipiä kun lapset sekoilee leikkirään kanssa, tai sitten ne jotka olen tuntenut tänä vuonna 20 vuoden ajan ja viettänyt monta ikimuistoista vappua Etelä-Helsingissä hummaten.

Kävimme kyllä rannalla, koska niin Espanjassa kuin Gibraltarilla on vapaata. Olihan se ihan mukavaa. Mutta joskus edes Välimeri, hiekkaranta ja oma perhe ei ole niin hyvä vaihtoehto kuin kikattaminen eräällä tietyllä kattoterassilla Vuorimiehenkadulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA