Muistatteko, kuinka viime vuonna angstailin vappua Espanjassa? Siksi tuntuu vähän hassulta, että vielä tiistaiaamuna vannoin, että me vietetään vappu kotona ns. lataillen akkuja, olihan tässä just pääsiäinen ja viikonloppu ja tuntuu, ettei niistäkään ole vielä oikein toipunut. Mutta ei sitten malttanut. Olikohan se aurinko tai munkinhimo vai ihan vaan ilo siitä, että sai osallistua vappuhumuun, mutta päätettiin sitten vähän kuitenkin viettää vappua. Tiistai-iltana kokoonnuttiin pariksi tunniksi paikalliseen leikkipuistoon tuttujen lapsiperheiden kanssa; kaoottista, mutta hauskaa. Tänä vuonna ilmoitin lapsille ettei tule vappupalloja – en halunnut laittaa rahaa siihen, meillä on joka paikka täynnä vielä pääsiäismunien yllätyksiä ja juuri nyt en jaksa yhtään mitään ylimääräistä tähän kotiin, ja saavat kuitenkin kesällä taas Espanjassa feria-pallot. Ja kävi ilmi, että lapsilleni tärkeintä vapussa on vain vapaus riehua ja lupa syödä rajattomasti donitseja.
Vappupäivänä paiskin aamun töitä ja sitten suuntasimme juhlahumuun kaupunkiin. Matkaan mahtui hajonnut ratikka ja pitkä kävelymatka Eiraan, ystäväni kotiin jossa on vietetty lukemattoman monta vappua. Ja ihme kyllä kolmikko jaksoi tämänkin via dolorosan ilman turhaa kitinää. Juteltiin vapusta ja juhlimisesta, Espanjan ja Suomen eroista, siitä, miksi aikuiset joivat kaljaa kaduilla kapteeninlakit päässä. Vappujuhlissa he söivät tyytyväisenä napansa täyteen herkkuja, pelasivat puhelimillaan, puhalsivat serpentiiniä ja kuuntelivat sivukorvalla varmasti täysin ikätasolleen sopimattomia juttuja, kun vieraaksi oli valikoitunut lapsiperheiden lisäksi ihania, nuoria sinkkunaisia. Palasimme illalla kotiin väsyneinä ja onnellisina ja valmiina arkeen.
Vapusta jäi käteen lievän univelan ja turvotuksen lisäksi muutama ajatus. Kuten se, miten ihania nämä omat lapset ovat. Kyllä he kitisevät ja kähisevät keskenään, mutta tosipaikan tullen eivät valita turhasta, vaan seikkailevat sujuvasti läpi kaupungin. Kunhan heille luvataan jäätelöt. He ovat kaikki jo sen ikäisiä, että voimme käydä ihan oikeita keskusteluja eikä kommunikaatio ole pelkkää parin sanan lauseiden toteavaa havainnointia. Aika usein kuulen kyselyä siitä, miten jaksan yksin kolmen lapsen kanssa ja usein silloin on ilo todeta, että jos arki on kiireistä ja joskus vähän raskastakin, niin se liittyy kaikkeen muuhun tähän elämänvaiheeseen kuuluvaan – lapsen kuntoutuksiin, Kevätpörriäisiin, omaan yrittäjyyteen, siihen, että tahdon nyt ottaa kiinni liki kahden vuoden yksinäisyyden ja päivittää kuulumiset koko maailman kanssa kerralla – eikä oikeastaan kolmikkoon, joka on vain mahtava. Totta kai joka päivä huudan kuinka hermo menee ja lasken kolmeen aika monta kertaa (jostain syystä se vielä toimii kuopuksen kanssa!), mutta silti. Heille on helppo olla äiti, ja toivottavasti hyvä sellainen.
Ja se toinen ajatus: miltähän olisi tuntunut olla taas Espanjassa, ulkopuolinen kaikesta tästä? Jaoin itsekin somessa iloisia vappufiiliksiä. Monet ystävät olivat valinneet viettää keskellä arkiviikkoa osuneen juhlan himmaillen ja ymmärrän sen hyvin, mutta luultavasti oli niitäkin, joille kotona vietetty vappu ei ollut oma valinta. Kun kaikki sosiaalisen median kanavat tuuttasivat sitä aurinkoista säätä, skumppapiknikkiä, vappupalloja ja hauskoja jatkoja, niin kuinka paha FOMO olisi ollut luvassa tänä vuonna? Toivottavasti jokainen sai juuri sopivasti juhlamieltä, tippaleipää ja simaa ja energiaa viimeiseen kevätkuukauteen ennen kesää. Kesää, kaverit, se on ihan just täällä!
Periaatteen Nainen 