PÄÄSIÄINEN STADISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin viime viikonloppuna jälleen uuden edessä, kun vietin ensimmäistä kertaa koskaan pitkät pyhät putkeen yksin lasten kanssa. Tai siis yksin ja yksin; kävimme kyllä muiden ihmisten ruokittavana, esikoinen reissasi pariksi päiväksi kummimummillaan, ja sovimme tasaisesti treffejä jokaisen pyhäpäivän pitimiksi. Viime vuonna Semana Santa eli lasten pääsiäisloma kesti viikon, ja nytkin esikoisella oli viisi vapaapäivää putkeen – en ala nyt erikseen purnaamaan siitä miten älytöntä oli pitää lauantaina koulupäivä että lapsi voi olla kiirastorstain kotona, kun koko muu maailma on vielä arkiaikataulussa. Yleensä meillä on pääsiäisenä vähintäänkin yksi perheenjäsen joutunut käymään sairaalassa, joten siinäkin mielessä tämä oli menestys, olimme kaikki jonkun taivaallisen siunauksen ansiosta terveinä!

Lauantaina päätimme seikkailla julkisilla Haltialaan asti: Haltialan kotieläintila on Helsingin kaupungin omistama ”pala maaseutua”, jossa entinen heppatyttö onnessaan ja hänen lapsensa vähemmän onnessaan saivat haistella lannan ja heinän hajua. Kesäkaudella lehmät, kanat, lampaat ja possut saavat paistatella päivää pihalla, mutta pääsiäisenä yleisö saa mennä ihailemaan melko vastasyntyneitä karitsoja kolmen päivän ajan. Me saavuimme paikalle lauantaina lähes heti ovien avauduttua ja jonotimme vartin verran, että pääsimme ihmettelemään pieniä eläimiä. Ehkä hieman groteski ajatus, että nuo suloiset karvapallot kuuluivat aika monen pääsiäispöytään, mutta sellaistahan se on.

Haltialan pihalla oli poniratsastusta (jonne kärsivälliset kakarani eivät jaksaneet jonottaa), pieni leikkipuisto, mahdollisuus grillata omia nakkeja ja Wanha Pehtoori-ravintola, josta me nappasimme mukaan munkit ja pillimehut (jotka olivat ihan kohtuuhintaisia), kun emme jaksaneet odottaa hodareita tunnin verran. Busseilla 615 ja 614 pääsee suhteellisen lähelle, myös 4-vuotias jaksoi reippaasti kävellä reilu puoli kilometriä maatilalle pysäkiltä. Meille normaalisti Viikki lehmineen on huomattavasti lähempänä kun tahdomme larpata maaseutua, mutta suuresta suosiostaan huolimatta tunnelma oli oikein leppoisa. Ehkä se oli se maaseutumaisuus.

Tänään päätimme suunnata etelään, eli Pokemon-jahtiin Suomenlinnaan. Lapseni marssisivat iloisesti vaikka hiilikaivokseen jos lupaisin, että saavat pelata siellä Pokémon Go’ta, ja nyt he olivat valmiina ovella hatut päässä hyvissä ajoin ennen lähtöaikaa. Suomenlinna on kyllä aina yhtä ihana, keväällä kylmyyden kestää siitä hyvästä että kesäkautta varten puunattavan puuveneet tuoksuvat ihanasti just siltä tervalta, jonka perään olen blogissa ennenkin haikaillut. Sen lisäksi Suokin ravintolatarjonta tuntuu kasvaneen viime vuosina hurjasti, joskin me suosiolla syötiin mantereella kun kahvilassa karjalanpiirakka maksoi kolme euroa. Sikamaista. Sen sijaan kadun ensimmäiset torimansikat maistuivat erittäin herkullisilta.

Unohdin tietenkin kysyä lapsilta, mitä mahtavia Pokemoneja he saivat reissulla napattua. Koko ajan jännitti, että putoavat jonnekin koloon tai vallihautaan, mutta emme selvästikään olleet ainoa seurue etsimässä Onixeja. Joku pikakurssi pitäisi varmaan tämänkin harrastuksen tiimoilta käydä. Heitä kiinnostivat myös kaikki Suomenlinnan museot, joten vähän lämpimämpien kelien koittaessa uusi keikka! Ja vaikka olikin yllättävän helppo ensimmäinen pitkä juhlapyhä yksin lasten kanssa, niin ah, huominen arki on niin tervetullut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P4220898.jpg

MUUMIMAAILMASSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin kuin kerroin, oli meidän Suomi-loman yksi suurimpia toiveita retki Muumimaailmaan. Tämä oli musta aika yllättävää, koska ollaan oltu siellä viimeksi vuonna 2014 eivät lapset oikeastaan ole mitään suuria muumifaneja: kirjoja on luettu mutta tv-sarjaa katson lähinnä minä, nostalgiamielessä. Ja vain niillä vanhoilla äänillä. Toisaalta meidät aiemmat kokemukset Muumimaailmasta ovat olleet ihan huippuja: siellä on aika vietetty, erään toiseen lapsiperhekohteen jingleä lainatakseni, koko päivä iloinen. Ja mikä vaan tekosyy kelpaa, että pääsee ihanaan Turkuun!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tältä kesältä Muumimaailma on jo sulkeutunut, avautuakseen taas syksyllä syysloman viikonloppuina ja hiihtolomalla hetkeksi, ja ensi kesänä taas kesäkuussa. Kausi on aika lyhyt, ja me taktikoitiin itsemme sinne ihan viimeisinä päivinä. Ajateltiin, ettei siellä silloin olisi ketään muuta, mutta väärässä olimme! Suomalaiset ovat alkaneet lomailla myös elokuun loppupuolella, ja etenkin isovanhemmille alennettu sisäänpääsy taisi houkutella kolmen sukupolven vierailijoita. Ajankohta oli monella tapaa hyvä: ei kuitenkaan ruuhkaa esim. busseissa, ja hahmoilla riitti aikaa ja huomiota lapsille. Toisaalta aurinkoisesta säästä Muumimaailmassa oli helvetin kylmä, anteeksi kielenkäyttöni. Naantali on kaunis kesäkaupunki, mutta onhan se selvää että merenrannalla tuulee. Joten suosittelen pakkaamaan kunnolla vaatetta, toisin kuin itse tein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensiksi se päällimmäinen fiilis Muumimaailmasta: Se on ihana. Kritisoitavaa kyllä löytyy, mutta kun viiden tunnin jälkeen joutuu kolmikon kiskomaan ulos itkien (itku pitkästä ilosta, eiks je?) ja kaikki lapset vannottivat että tullaanhan ens vuonna uudestaan… ei kai se voi olla kuin onnistunut päivä? Meidän 4-8-vuotiaille Muumimaailma toimi ihan täydellisesti; siellä saa liikkua vapautuneesti, olla luonnon keskellä, ripauksen taianomaisuutta, jännitystä – jos kysyn omilta lapsiltani, voittaa huvipuistot laitteineen koska Muumimaailmassa saa tehdä ja olla osa sitä ihmeellistä tunnelmaa. On todella hauska katsoa kuinka suurella tunteella tyypit eläytyivät kaikkeen mitä ympärillä tapahtui.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka mitään suurta ryysistä ei edes viimeisinä aukiolopäivinä ollut, paikalla kyllä riitti ulkomaalaisia turisteja ja meitä lapsiperheitä. Siksi olikin tylsää, että koulujen alkamisen jälkeen aukioloaika on lyhennetty (12-18; eihän se riitä!) ja sen lisäksi osa ruokapaikoista oli kiinni, ja myös kesäteatterin esityksiä harvemmin. Ja silti hinta oli sama kuin sesonkiaikaan. Mutta toivottavasti aukiolot muuttuvat ennen pitkää eurooppalaisimmiksi, varsinkin jos Suomessa saadaan tulevaisuudessakin nauttia intiaanikesistä. Naantali näytti muutenkin hieman hiljaisemmalta kuin heinäkuussa. Matka bussilla Turusta maksoi meidän porukalta 4,50€ suunta (aikuinen + lapsi) ja kesti noin 45 minuuttia. Kävelymatka bussipysäkiltä vei jäätelön kanssa about 20 minuuttia; Naantalin keskustasta ehtii vielä poimia eväät, joita voi syödä Nuuskamuikkusen vieressä leiritulella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omalla saarellaan sijaitsevassa Muumimaailmassa on omat ravintolat ja iso myymälä, kasvomaalausta, kesäteatteria, laiva täynnä leikkipaikkoja, uimahuone ja uimaranta, totta kai Muumitalo, ja kaikkea muuta mahdollista kuten vankila, Satupolku, huilipuisto… Me ehdittiin kiertää lasten suosikkipaikat pariinkin kertaan, mutta eniten he halusivat pyöriä Muumitalon pihalla ja osallistua poliisien, Haisulin ja Pikku Myyn show’hun, johon lapset otettiin mukaan. He pääsivät onkimaan lammesta poliisin kenkää, vapauttamaan Haisulia vankilasta ja etsimään vohkittuja piirakoita. Kesäteatteriin emme menneet, mutta Muumitalon viereisellä Pikku Estradilla olleet lyhyemmät esitykset katsottiin hartaudella. Hyvin upposi tähän yleisöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tavallaan Muumimaailman kritisoiminen tuntuu tylsältä, koska lapsilla oli valehtelematta yksi kesän parhaista päivistä (ja silloinhan se oli sitä myös äidille, koska onko nyt mitään mahtavampaa kuin omat lapset onnesta sekaisin?). Mutta! Maksajana saan vähän valittaa. Minähän tunnetusti ränttään hinnasta; en niinkään siitä, että jokin asia maksaa paljon vaan silloin, jos hinta ei tunnu kohtuulliselta. Me maksoimme nelihenkisenä seurueena perhelipun ennakkoon, ja hinta oli 108 euroa. Mun mielestä ihan hirveästi. Olen kuullut villejä huhuja siitä, että palkkaus ei päätä huimaa (vaikka tajuan totta kai sen, että kun koko vuoden voitto pitää tahkota kolmessa kuukaudessa niin henkilöstö- ja ylläpitokulut yms. pitää kattaa jollain) ja toisaalta Muumimaailma itsessään kaipaisi jo vähän uudistusta. Ei millään pahalla, mutta pieni pintaremontti voisi tehdä Muumitalolle hyvää (ja ehkä esimerkiksi logistiikan osalta, koska nyt poistuminen hillokellariin tapahtuu kierreportaiden kautta ja siinä lasten kanssa jonotellessa ehti hyvän hetken miettiä, miten on pahimpaan ruuhka-aikaan turvallisuuden kanssa…). Ja sitten se, että myös sisällä kaikki maksaa törkeän paljon. Pieni pehmolelu 20 euroa! Surullinen pizzapala 7 euroa! Tietenkään mitään ei ole pakko ostaa, ja monet – kuten me – ottavat mukaan omat eväät, mutta koska sisäänpääsy maksaa normaalisti kaikilta yli 2-vuotiailta 30 euroa, soisi sisällä hintojen olevan hieman kohtuullisemmat, etenkin myytävän ruoan laatuun nähden. Mutta oh well, lasten ilolla ei ole hintaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten kallista hupiahan se on, mutta sen arvoista. Ihan periaatteesta lapsilta jäi kaikki krääsä ostamatta ja kasvomaalaukset kokematta, mutta eivätpä he niitä niin kaivanneet, muistelivat vain seuraavat päivät kuinka olivat auttaneet Haisulin kiinniotossa ja keittäneet räkäsoppaa Noidan kanssa. Lauloivat poliisien omaa versiota pää-olkapää-peppu-laulusta (”donitsi-syö-donitsi”) ja pohtivat löysikö Hemuli etsimänsä. Päivän aikana askeleita kertyi varmaan 20 000, joista puolet juostuja, kun oli niin kiire kokea ja nähdä kaikki mahdollisimman nopeasti – ja sitten mennä uudestaan rauhassa katsomaan samat paikat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pakko sitä on siis suositella. Vaikka Muumit eivät olisi edes niin tuttuja, niin paikkana Muumimaailma on vain taianomainen. Lapset eivät ehdi innostukseltaan edes huomaamaan kaikkia yksityiskohtia, mitä aikuiset jäävät ihmettelemään, mutta pääasia on se taika. Vähän kallista taikaa, mutta sen arvoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TURKURAKKAUS

Ei ole totta! Olimme kaksi yötä Turussa ja mulla ei ole sieltä kuin muutama valokuva – paitsi siis itse reissun pääkohteesta Muumimaailmasta josta kuvia on noin kuusituhatta, mutta Turusta… No, kuvailenpa sitten senkin edestä mikä hauska paikka tuo Turku on. Pitäisi varmaan käydä siellä joskus maaliskuussa niin en joka kerta haluaisi muuttaa tähän läntiseen paratiisiin. Olen aina vain yhtä fiiliksissä tuosta vanhasta pääkaupungista, joka näin lapsiperhevinkkelistä näyttäytyy hauskana, monipuolisena ja just sopivan kokoisena kaupunkina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka en ole käynyt Turussa yhdessäkään joen varren monista kutsuvista ravintoloista enkä koskaan bailannut Dynamossa eikä tällä reissulla ehditty edes lasten rakastamaan Seikkailupuistoon niin SILTI olen taas sitä mieltä että Turku nyt vain on melkein parasta mitä Suomella on tarjota. Luulen, että kaikki se jo onneksi vähän niinkuin moukkamaiseksi muuttunut vittuilu turunmurteestakin on ollut vain kateutta, kun niillä on kiva kirkko, Ruisrock ja vielä linnakin.

Nyt meillä kävi monella tapaa mahtava munkki kun ensimmäiseksi kaupunkiin saavuttuamme saimme seuraksi mun rakkaan ystävän Helsingistä (!), joka nautti lentoemännän työsuhde-eduista eli yöpymisistä eksoottisissa kohteissa. Turussa siis, jos et vielä hoksannut. Kävimme lounaalla Pizzariumissa, johon rakastuin ensimmäistä kertaa Turussa mutta joka on sittemmin tuottanut useamman pettymyksen pääkaupunkiseudulla – kuten kaikki kunnon masokistit, tahdon silti antaa sille aina vain uuden tilaisuuden. Taas piti pettyä, hintaansa nähden oli kuivakkaa. Ei siis pahaa missään nimessä, mutta ei nyt ihan hinta-laatusuhde hienosäädettynä. Syy, miksi menimme alunperin Hansa-kortteliin (josta ei voi päästä ulos eksymättä ainakin kerran, ainakaan nyt remonttien aikaan se oli melkoinen labyrintti) oli jäätelöbaari Gelateria Nuvole, jossa on töissä meidän La Línean kantapaikkamme pyörittäjän serkku. Siis se nyt jo turkulaiseksi tituleerattava poika, joka ensimmäisenä kesänämme palveli meitä kiltisti suomeksi!

Koska mukana oli kolme lasta ja matkalaukku, ei jaksettu pienessä vesisateessa lähteä sinne Seikkikseen tai muuhunkaan kivaan leikkipuistoon vaan suunnattiin parin kadunkulman päähän Forum-kortteliin, josta löytyi pikkupoikieni paratiisi: Kokoo-legopaikka (en keksi oikein pätevää nimitystä, koska mikään perinteinen myymälä se ei ollut). Viisi euroa per lapsi, ja mä sain istua kaksi tuntia täydessä rauhassa (mitä nyt välillä piti kehua legotekemyksiä) koneeni kanssa ja vähän kuikuilla naapuriliikettä, joka oli täynnä kaikkea ihanaa hipsterivaatetta. Olisihan siinä vieressä ollut se yhtä lailla lumoava Turun pääkirjastokin, jossa olemme joskus vuosia sitten lasten kanssa sekoilleet ennenkin.

Kun lopulta sain uhkailtua ja lahjottua lapset pois paikasta, suuntasimme akateemisen emäntämme luokse. Tästäkin saa vaan kiittää internettiä ja sitä vanhaa blogiskeneä, jonka ansiosta tapasin Emerita of Turun, joka joskus tunnettiin Taikinanaama-pseydonyymilla. Vain neljän lapsen äiti on niin hullu että spontaanisti tarjoaa yösijaa kolmelle lapselle ja niiden äidille, ja sekin oli taas – sori kun nyt käytän vain tätä yhtä adjektiivia koko ajan – IHANAA. Kaunis puutalokoti aivan järkyttävän lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Siellä oli neljä suloista lasta, joiden kanssa mun lapsilla synkkasi heti ja minä sain vähän soseuttaa omalle pihalle pudonneita omenoita, ihmetellä sitä miten jollain on niin iso ja upea koti ja vielä keskeisellä sijainnilla ja toisin kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa jää tällaisen kotihankinnan jälkeen vielä rahaa esimerkiksi ostaa ruokaa. Vaikka ei sitäkään tarvita kun puutalounelmassa voi melkein alkaa omavaraiseksi.

Kävimme lasten kanssa siellä Muumimaailmassakin, siitä lisää myöhemmin. Ja jos en siihen mennessä ollut valmis vaihtamaan Andalusiaa Aurajokeen niin illalla tiedostava emäntäni vei minut Turun Kirjakahvilaan katsomaan elokuisen tähtitaivaan alle ulkoilmanäytöstä. Paikka oli täynnä ihmisiä jotka olivat paljon coolimpeja kuin minä mutta se ei haitannut: sain juoda kivitalon sisäpihalla siideriä ja syödä vegaanista mokkapalaa, seurata Silvana Imamin kehityskaarta yhden ruotsalaisen dokumentin verran ja okei, palella niin paljon että tärisen vielä tänäänkin. Sen verran täytyy sanoa, että valitettavasti Turun ilmasto ei vieläkään sovi meikäläiselle. Kotimatka joen yli taianomaisen puolikuun valossa ja olin valmis muuttamaan heti Turkuun. Turku, ota minut! (Olen luultavasti tuon ulkoilmanäytöksen seurauksena lievässä kuumeessa, siitä tämä sekoilu.)

TEATTERIMUSEO

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi meidän ensimmäisiä kohteita Suomen tourneella oli Teatterimuseo Kaapelitehtaalla, Helsingissä. Se oli jäänyt kokematta silloin kun täällä asuttiin ja olin kuullut, että kavereilla oli paljon positiivisia kokemuksia Teatterimuseon tarjonnasta etenkin lapsille – ja noh, en ehkä osaa kuvitella meneväni tuonne ilman lapsiseuraa vaikka teatterista olenkin aina pitänyt. Me viihdyttiin Teatterimuseossa pari tuntia ystäväperheen kanssa, vaikka yksi museon tila olikin suljettu. Tekemistä (ja esityksiä) olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teatterimuseo on hyvin auki, maanantaita lukuunottamatta aina klo 11-18 ja keskiviikkoisin jopa pari tuntia pidempään. Yli 3-vuotiailta lapsilta lysti maksoi 5 euroa ja aikuiselta 10 euroa. Mielestäni hinta-laatusuhde oli kohdallaan, sillä en voisi keksiä paljoa parempaa tekemistä esim. sadepäivänä – mehän optimoimme ja menimme keskellä kauneimpia kesäpäiviä, ja saimmekin lähes koko museon omaksemme. Tiivistettynä Teatterimuseo oli hauska yhdistelmä Tukholman Junibackenia ja toisaalta Lasten kaupunkia. Toiminnallinen, kiehtova ja taianomainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos lapsilta kysytään niin parasta oli taatusti upeat esiintymisareenat ja oheistilpehöörit. Kaksi lavaa sekä nukketeatteri, monta huonetta täynnä lavasteita ja mitä ihmeellisempiä vaatteita – jos tuolla ei voi toteuttaa mielikuvitustaan niin ei missään! Meidän viisikko sai aikaan melko psykedeelisiä esityksiä, joissa yhdistyi moderni mykkäteatteri ja turkkamainen elämäntuska. He olisivat saaneet aikaan varmaan vielä aika monta taidemaailmaa mullistavaa esitystä jollei kahden tunnin jälkeen olisi tullut nälkä. Pikku vinkki muuten: se ”päälavan” esitys sitten näkyy suorana television kautta aulaan, jossa ilmeisesti aasialaiset turistit olivat saaneet nauttia myös meidän lasten voimakkaasta tulkinnasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun lapset testaavat taitojaan näyttelijöinä tai esimerkiksi valo- ja äänimiehinä, voi aikuinen yrittää tutustua teatteritaiteen historiaan ja vaihtuviin näyttelyihin. Vaikkei museo ole mikään valtava kompleksi, sen interaktiivisuus ja koko perheelle suunnitellut ”työpisteet”, jossa pääsee tekemään omia uutisia tai esiintymään sääkartan edessä, ovat mahtavaa viihdettä. Ehkä sieltä tarttuu mukaan ripaus kulttuurihistoriaa, tai inspiraatio teatteritaiteeseen tutustumiseen myös ihan tosielämässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen ehdottomasti suuntaamaan Teatterimuseoon sellaisena päivänä, kun lapsien luovuus ei pääse kotona kunniaan. Ystävällinen henkilökunta, kätevä sijainti kävelymatkan päässä Ruoholahden metroasemalta ja ihana valikoima roolileikkiin kutsuvia vaatteita, esineitä ja tekniikkaa (ja miten kauan tämän kokoelman haaliminen onkaan kestänyt!) toimivat täydellisesti 4-8-vuotiaan viisihenkisen koeyleisön kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA