Vietin viikonlopun Tallinnassa. Se oli enemmän kuin tervetullut irrotus arjesta, just sellainen kuin tällaisen miniloman lähikaupunkiin (tai -maahan) pitäisi ollakin. Ja siellä ei tullut kuvattua yhtään. Tai kaikki matkalla napsitut kuvat löydätte tästä postauksesta. Kukaan ei kieltänyt kaivamasta kameraa laukusta, mutta nyt oli sellainen matka ettei kuvakulmien etsiminen tai selfiet sopineet tilanteeseen lainkaan. Pari kertaa kyllä kirpaisi, kun eteen kannettiin joku oikein upean näköinen annos – toisaalta söinpähän ruokani aina lämpimänä. Ja tuli muuten syötyä. Palasin kotiin ainakin kaksi kiloa painavampana mutta myös erittäin levänneenä, tyytyväisenä ja valmiina lähtemään koska vain uudestaan Tallinnaan herkuttelemaan.

Majoituin Swissôtel Tallinassa, jonka 21. kerroksesta oli hienot näkymät. Palvelu oli ehkä hieman jäykähköä (toisaalta, tämän voisi sanoa kaikkien kokemuksien perusteella lukuunottamatta Mekkin poikkeuksellisen sydämellistä tarjoilua), mutta kiitosta täytyy antaa erityisesti tyynyvalikoimalle. Sängystä löytyi ainakin kuutta eri sorttia tyynyä ja niillä kaikilla oli oma funktionsa. Vau. Hotellin kylpylässä oli erinomainen tunnelma, hyvä höyryhuone, hieman liian kuuma sauna ja allas, jonka lämpötila oli täydellinen sammakkouintitaitojen esittelyyn. Hotellin ravintoloissa en syönyt edes aamupalaa, kun se oli tarkoitus syödä aina muualla. Etsin epätoivoisesti brunssia, mutta sen löytäminen ei ollut ihan niin helppoa – hotellin henkilökunnan mukaan ”Tallinna ei nyt ole mikään brunssikaupunki”. Surkuhupaisaa oli, että Tripsterin Tallinnan brunssi-vinkkien perusteella juuri Swissôtelissa olisi pitänyt olla yksi kaupungin parhaita brunsseja (ei ole enää), ja toinen suositeltu eli Sfäär oli juuri laittanut lapun luukulle.

Mutta olkaa huoleti! En nähnyt reissulla nälkää. Ensimmäisenä iltana söin naapurihotellin Radisson Blu Sky Hotelin kattoterassilla Lounge24:ssä mainion vuohenjuustosalaatin. Postauksen ensimmäinen kuva on samasta paikasta, eli näkymät olivat kohdallaan ja varsinkin juomalista vaikuttava. Ruoka oli terveellisyydestään (vuohenjuuston lisäksi runsaasti rehuja ja jotain ohrarisoton tapaista) huolimatta loistavaa. Tämän kruunasi vanhakaupungissa syödyt artesaanisuklaat ja hyvä kahvi. Ja nousu vanhakaupungin näköalapaikalle, jossa auringonlaskussa kylpeviä terrakottakattoja kiehtovampaa oli vain seurata vakavasti poseeraavia turisteja.

Tallinna auringonlaskun aikaan

Näköalapaikalla

Seuraavana päivänä sekosin lopullisesti – merkkejähän nyt on ollut muutenkin ilmassa – kun matkalla Telliskiven trendialueelle pysähdyin Kalamajan kauppahallille, jonka tuoreiden vihannesten, marjojen ja hedelmien tarjonta sai itkemään. Kaikki näytti niin hiton hyvälle, ja isot rasialliset vadelmia ja metsämustikoita maksoivat yhteensä neljä euroa. Harkitsin vakavasti kaljakärryn ostoa sitä varten, että voisin lastata Suomeen pakastettavaksi muutaman laatikollisen kaikkia niitä alihinnoiteltuja herkkuja. Kalamajan kauppahallista löytyi muutakin hauskaa, kuten neuvostoaikaista antiikkia, Flow-festareille sopivaa vintagevaatetta ja lukuisia pieniä ravintoloita. Erityisesti kannattaa testata Surf-kahvilan kookospalloja, joita ostin itse kaverini vinkistä: erityisesti valkosuklaakookospallo kävisi viimeisestä ateriasta.

Telliskivi oli tietenkin pakollinen pysähdyspaikka. Lukuisista potentiaalisista ruokapaikoista päädyin lounaalle Kivi Paper Käärid-ravintolaan, jossa napsin vielä aamupalalistalta hedelmäsalaattia (tietenkin vuohenjuuston kera) ja friteerattuja ricottapalloja mansikkahillolla. Kyllä, ajattelen tätä ateriaa vieläkin lämmöllä. Siitä oli erittäin lyhyt matka vastikään avattuun Tallinnan Fotografiska-valokuvamuseoon, jossa näyttelyitä oli kahdessa kerroksessa. Sen lisäksi katolla on kasvisruokaan painottuva ravintola ja alhaalla kahvila.  Fotografiskasta jäi hieman ristiriitainen olo. Se tuntui olevan ensisijaisesti suomalaisturisteille suunniteltu kokonaisuus: museossa on suomalainen kuraattori ja kaksi kolmesta käynnissä olevasta näyttelystä oli suomalaiskuvaajien (sivujen perusteella näyttelyitä on tosin siis neljä ja tosiaan, muistan neljännenkin kuvaajan mutta näyttelytilasta puolet oli suomalaisten kuvaajien käytössä). Sisäänpääsy 14 euroa oli yläkanttiin, mutta annan armoa: ehkä uusi museo hakee vielä paikkaansa. Ja yleisöään. Ja linjaansa. Toivon, että ensi kerralla näen enemmän eestiläistä!

Toinen ja samalla viimeinen illallinen nautittiin ravintola Mekk’issä, joka sijaitsee vanhakaupungissa ja oli silleen vähän enemmän finedining, että aloin miettiä olisiko pitänyt laittaa jalkaan muuta kuin tennarit. Tallinnan hintatasoon nähden vähän arvokkaampi enkä voi varauksetta suositella kasvissyöjille: oma paahdettu kaalini oli niin hyvää että olisin voinut nuolla lautasen jos olisin kehdannut, mutta kasvisvaihtoehtoja oli vain yksi ja vegaanisia nolla. Ruokien makumaailma oli tässä modernin eestiläisen keittiön paletissa pitkälti itään päin, mutta olikin tervetullutta vaihtelua tapaksille ja pizzalle. Sunnuntain lounas syötiin lievässä kiireessä Rotermanni korttelin Taqueriassa, jossa soi Espanjasta tuttu reggaeton, palvelu oli kunnioitettavan apaattista (sellainen välinpitämättömyys ja täydellinen intohimottomuus työhönsä vaatinee hieman harjoitusta), virgin mojito oli erinomainen esitys siitä miksi joskus kannattaa kokeilla alkoholitonta drinkkiä ja annokset olivat hyvän kokoisia. Ja siitä sitten itsekin jo aika hyvän kokoisena pyörin satamaan ja palasin päiväunia nukkuen lahden toiselle puolelle, valmiina koska vaan uudelle samanlaiselle reissulle.