TALVISIRKUS BAU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloin kirjoittaa arviotani tämän vuotisesta Tanssisirkus Hurjaruuthin talvisirkus esityksestä, eli tänään ensi-iltansa saavasta Talvisirkus BAU:sta (jonka kävimme eilen katsomassa ennakkonäytöksessä, jonne ruinasin itselleni liput koska rakastuin tähän lajiin niin voimakkaasti kolme vuotta sitten). Sitten tajusin, että arvio kuulostaisi about sanasta sanaan samalta kuin viime kerralla. Mutta kun tämä oli taas just niin ihana kuin ajattelin! Ja samat kritiikin kohteet, jotka liittyvät myöhäiseen ajankohtaan (klo 18 arki-iltana alkava yli kaksituntinen näytös tarkoittaa sitä, että lapsilla loppuu veto siinä vaiheessa kun sisäinen kello vaatii iltapuuroa) ja esityksen rakenteeseen (loppua kohti tahdin hidastuminen tarkoitti myös keskittymisen herpaantumista). Mutta muuten ajattelin vain fiilistellä niillä asioilla, jotka olivat mun mielestä ihan parasta tämän vuoden talvisirkuksessa.

Parasta oli videolavastus. En ensin kiinnittänyt siihen huomiota – digitaaliset ikkunat viemäristönä ja työmaana palvelleiden rakennusputkien joukossa eivät heti säväyttäneet – mutta kun ikkunoiden takaa alkoi lumisade niin vau. Ikkunoiden maisemat ukkosmyrskystä auringonlaskuun ja erityisesti avaruushenkiseen kohtaukseen jossa temppuiltiin puisten renkaiden kanssa tähtien keskellä muuttivat tilan fiiliksen todella tehokkaasti. Tunsin olevani sisällä piirretyssä elokuvassa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli liikkumisen riemu. Lahjakkaan esiintyjäjoukon monipuolista osaamista hyödynnettiin hauskasti eri numeroissa, 7- ja 9-vuotiaiden suosikkeja olivat keinulaudalla hyppimiset ja viemärirottien esittämä fyysinen klovneria, itse taas olin uskomattoman kateellinen esiintyjien keskivartalon hallinnasta. Ei ihan taida mun pilatestunnit riittää tuollaiseen. Mutta se vaivattomuus ja taituruus.

Parasta oli taas se, kuinka lumoutunut 7-vuotias oli. Ekaluokkalainen oli juuri täydellistä seuraa tuohon esitykseen. Myös 9-vuotiaalle talvisirkus toimi moitteettomasti, mutta keskimmäiselle kokemus oli selvästi suorastaan taianomainen. Hyvä merkki oli myös se, että väliajan ja herkkujen perään kysyttiin ensimmäisen kerran kun ensimmäistä puoliaikaa oli alla yli 40 minuuttia. 5-vuotias olisi luultavasti muuttunut vähän levottomaksi, mutta varmasti nauttinut samalla tavalla kuiskaillen kuin veljensä, ”onko tuo oikeasti mahdollista?”, ”voisinko minäkin oppia ton?”. Just se fiilis, jonka toivon taiteen herättävän lapsissani!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli in-house bändi. Kolmen naisen kokoonpano loihti esitykselle sellaisen äänimaailman, että sirkuksen lisäksi sai kaupan päälle aivan täydellisen musiikkielämyksen. Sellainen Flow-tason taustabändi, joka oikeasti oli kyllä mulle pitkälti pääosassa: haluaisin ostaa talvisirkuksen soundtrackin kiitos.

Parasta oli vähän liian suolaiset popcornit väliajalla (ja siis ne oli oikeasti just kuivia huulia kirveltävän ihania, sellaisia, että oli pakko syödä kun ne oli niin hyviä vaikka sattui), vastaleivottu pulla ja skumppa, jota en kyllä itse ehtinyt juoda mutta arvostan jo pelkän skumppatarjoilun olemassaoloa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli ekaluokkalaisen tikkarintahmea käsi mun kädessä. Tyyppi, joka on oikeasti kotioloissa mahdoton ikiliikkuja, joka ei jaksa yleensä istua paikallaan edes Ryhmä Haun tunnusmusiikin verran nökötti nyt silmät suurina paikallaan (mitä nyt vähän väsyneenä alkoi nojailla äidin olkaa vasten, sekin oli oikein liikuttavaa) talvisirkuksen molempien osien läpi, ihaillen ja innostuen. Ihan parasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

FERIA, OI FERIA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin ajatellut, että säästän teidät koko ferialta. Neljättä kertaa siellä oltiin kuitenkin, yhdessä Andalusian isoimmista ferioista (no en mene vannomaan, ihan lonkalta vedän, mutta iso tapahtuma se on ja ainakin lähikaupunkien ferioihin verrattuna valtava). Ja onhan tästä kirjoitettu tähän blogiin tosi monta kertaa (nyt esimerkiksi täällä, täällä ja täällä). Mutta kirjoitan nyt taas. Koska mulle ferian taika ei oikein katoa, varsinkin tänä vuonna kun osasin säännöstellä juhlahumua eikä ne ferian huonot puolet – meteli, sotkuisuus, yleinen kaaos – häirinneet muutenkaan niin pahasti, sillä pääsin pahinta bailausta pakoon rajan toiselle puolelle. Aiempina vuosina olemme asuneet alle kilometrin päässä feria-alueesta ja juuri sillä viikolla ei kannattanut haikailla hyvien yöunien perään.

Ferian avajaiskulkuetta olin katsomassa esikoisen kanssa. Karkkisateesta huolimatta hän ei jaksanut kovin pitkään, itse jaksoin ihmetellä paitsi ihania pukuja, ilmaisten karkkien viehätysvoimaa ja kulkueen kokoa myös sitä, kuinka ne espanjalaiset lapset jaksaa. Puolilta öin siellä tanssitiin yhä Despacitoa torvisoittokunnan versiona ja kerjättiin ohilipuvista kärryistä herkkuja. Parin kilometrin matkalle myytiin istumapaikkoja etukäteen, yksi tuoli kadun varressa maksoi 4,5 euroa eturivissä ja pari euroa vähemmän taaemmilla riveillä. Monet perheet ottivat monta tuolia ja saapuivat päivystämään jo aikaisin päivällä kylmälaukkujen ja grillattujen sikojen kanssa ennen iltakymmenen aikoihin alkavaa avajaiskulkuetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ferian ensimmäinen sunnuntai, Domingo Rociero, on ehdottomasti lempipäiväni, tai ainakin sen alku ennen kuin kaikki ovat liian juhlakunnossa. Aamulla on jumalanpalvelus, jonka jälkeen kaupungilla kuullaan La Línean kuoron esittämiä sevillanaseja ja rumbitoja ja tanssitaan flamencoa ja pyöritään parhaimmissaan, paikalliset mustalaiset ratsastavat paikalle perinneasuissaan… ja koko kaupunki täyttyy myös vappumaisesta juhlahulinasta, jossa suunnilleen kaikki yli 14-vuotiaat ovat lopulta aivan kännissä juotuaan litratolkulla tinto de veranoa. Yleensä siinä vaiheessa olen jo paennut paikalta, muistellen vain lämpimästi niitä kulttuurin kauniita puolia.

Toinen lempipäiväni on viikon keskelle osuva Día de mujer, naisen päivä, jolloin ilmeisesti monet feria-alueen teltoissa (joissa soitetaan kuurouttavalla äänenvoimakkuudella joko sevillanaseja tai sitten reggaetonia ja tarjoillaan alkoholia ja pientä purtavaa) tarjoavat alennuksia naisille, jotka saapuvat paikalle parhaimpiinsa pukeutuneita. Tänä vuonna feria, jossa jokainen myyntikoju, huvipuistolaite ja ruoka- ja juomateltta caseta soittaa kilpaa eri musiikkia, yllätti positiivisesti tarjoamalla kahtena iltana myös ääniherkillä aikuisille ja lapsille muutaman tunnin tilaisuuden nauttia feriasta ilman musiikkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapset tulivat mukaan vain yhtenä iltana, mutta se riitti hyvin. Huvipuistoajelut eivät ole mitään halvimpia, yleensä kolme, neljä euroa ajelu tai kympillä kolme. Muissa kaupungeissa ferian laitteet ovat kuulemma edullisempia, koska kaupungit antavat maan ilmaiseksi tai hyvin alhaisella hinnalla vuokralle myyjille ja muille kiertäjille, Líneassa taas kuulemma pyydetään kiskurihintaa. Asiasta väitellään joka vuosi muutaman viikon ajan paikallisissa Facebook-ryhmissä, muistuttaen kaupungin n. 40 prosentin työttömyysluvuista. Itse en osaa muodostaa aiheesta kovin jyrkkää mielipidettä, sillä tapahtuma tuottaa myös tolkuttoman määrän roskaa ja häiriöitä kaupunkiin, ja myös se on kuitattava jollain.

Jälleen kerran feria oli elämys. Olen nähnyt sen jo niin monta kertaa, että tunnistan jo ihmiset asuineen aiemmilta vuosilta ja oikeastaan tiedän tarkalleen kaiken, mitä siellä tapahtuu. Ei ole yllätysmomentteja, mutta en voi lopettaa ihailua. Sitä, miten kaaoksessa kaikki on kaunista ja miten paikalliset ovat ylpeitä, iloisia ja yhteishenki on korkeimmillaan. Kaikki sukupolvet nauttivat feriasta, ihmiset kokoontuvat öisin kiertääkseen hengenvaarallisia laitteita, viikon ajan koko kaupunki elää yöaikaan ja lepää päivisin rannalla. Ja sitten sirkus katoaa, ja kaikki palaa 51 viikon ajaksi ihan normaaliksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KESÄN ASUMISKUVIOT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain kesäloman alkupuolella jonkin verran viestejä, joissa kysyttiin että siis missä te nyt Espanjassa olettekaan. No ei La Líneassa, se tosiaan oli selvää. Koska meidän palattua Suomeen myös lasten isä muutti toiseen maahan (eli noin kahden kilometrin päähän vanhasta kodista, Gibraltarille), meillä ei enää ollut sitä entistä Espanjan-kotia käytössä. Kun varasin kuumehoureissani lentoliput Espanjaan, en juuri miettinyt missä asuisimme kuusi viikkoa mutta se nyt vaan tuntui hyvältä idealta. Näin jälkikäteen suosittelen suunnittelemaan hieman enemmän tällaisia pidempiä irtiottoja, vaikka sitten toisaalta, näin jälkikäteen tämäkin, voin sanoa kesän olleen kaikin tavoin yksi ihanimmista kesistä koskaan. Vaikka vietin sen pitkälti saman katon alla ex-miehenkin kanssa.

Kesäksi vuokrasimme ystävämme vanhempien talon San Pedrosta, joka sijaitsee Marbellan lähellä, puolivälissä matkalla La Líneasta Málagaan. Paikka oli pojille valmiiksi tuttu, sillä olemme vierailleet siellä silloin tällöin, ja saimme vuokran varsin kohtuulliseen hintaan. Todettakoon nyt kuitenkin, että kun 1,5 kuukautta maksaa vuokraa kolmesta eri kodista, joutuu silti vähän vararikkoon, mutta olihan se myös sen arvoista. Loma, jonka vietimme puoliksi perheenä ja puoliksi niin, että minä huitelin joko exän kodissa Gibraltarilla tai siellä Madridissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talossa oli iso keittiö, ruokailutila, kaksi kylpyhuone-wc:tä, kolme makuuhuonetta, olohuone ja musiikkihuone, jonka yhteydessä tila katsoa televisiota. Eihän me kauheasti sisällä edes vietetty aikaa, paitsi pojat toki pelasivat kaikki kiintiöt täyteen kesällä, sattuneesta syystä emme suuresti retkeilleet, edes La Líneaan. Tilaa oli tarpeeksi, jotta kaikki saivat omaa rauhaa (toisin sanoen, me eronneet pystyimme halutessamme hengailemaan eri puolella tonttia ja sain nukkua päiväunia hiljaisuudessa), ja parasta oli tietenkin suoraan ulko-ovelta avautunut uima-allas. Vaikka vietinkin laiskan kesän, oli pyykinpesu suorastaan taivaallinen askare, kun kaikki kuivui alle puolessa tunnissa auringon paisteessa. Toisaalta meillä oli myös katettu terassi, jolla oli leppoisaa tehdä töitä ja samalla toisella silmällä vahtia altaassa sekoilevia lapsia – heillä kaikilla ylsi jalat pohjaan altaassa, ja pieninkin oppi uimaan kesän aikana.

Gibraltarilla taas vastassa oli päinvastainen todellisuus, sillä kuten olen aiemmin kertonut, alueen hintataso on suorastaan absurdi. Ex-puoliso maksaa keskiverto laivahytin kokoisesta asunnosta kuluineen yli 900 euroa kuussa, joskin sijainti oli täydellisen keskeinen ja siitäkin huolimatta hyvin rauhallinen, Gibraltar kun hiljenee yleensä kauppojen sulkeuduttua ja risteilylaivojen ja päiväturistien jatkettua matkaa, ja öisin sain kuunnella vain lokkeja, kirkonkelloja ja rahtilaivojen sumutorvia. Arvostin kovasti vähäistä pinta-alaa kun oli aika siivota, ja toisaalta asunnossa oli kaikki tarpeellinen. Etenkin tuolla ilmanalassa kodin merkitys on vähäisempi kuin Suomessa, kun ulkoilmaelämästä voi nauttia ympäri vuoden eikä kodit ole samalla tavalla elämän keskuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka makselen tätä kesälomaa takaisin varmaan vielä ensi juhannuksenakin, se oli hyvä kesä. Viimeinen tällainen – ehkä ensi vuonna emme ole suuruudenhulluja vaan jätän suosiolla lapset exän huomaan hänen lomakseen ja lähden omille matkoilleni. Olen iloinen kuitenkin, että vietimme kesän aika sopuisasti perheenä, lapset eivät huomanneet suurta eroa entiseen, paitsi emme ole koskaan tainneet lomailla yhtäjaksoisesti näin pitkään porukalla (toki tein koko kesän töitä, mutta ehdin myös riehua uima-altaassa, etsiä kiviä rannalla ja viedä pojat pari kertaa San Pedron keskustaan vohvelille). San Pedro itsessään on todella kiva kaupunki, ei kovin iso, mutta siellä on paljon kelvollisia ravintoloita ja sieltä lähtee esimerkiksi se surullisenkuuluisa vuoristotie Rondaan.

Kuuden viikon loma oli luksusta. En ole koskaan asunut niin leveästi kuin tänä kesänä, jolloin sain kulkea puutarhassa (lähinnä tarkastamassa ovatko pihan vallanneet kulkukissat kuolleita vai koomassa kuumuudesta) flipflopeissa, iltaisin katsoa auringonlaskuja ja lukea kirjoja, leikkiä että me eläisimme normaalisti näin. Eikä tuntunut kauhean pahalta palata pikkaisen pienempään kolmioon Itä-Helsinkiinkään; täällä odottivat poikien ystävät, Espanjan ilmaa lämpimämpi helle, lempeä merivesi (kahlasin pidemmälle Itämeressä kuin Välimeressä!) ja valokuvat, joita editoidessa voi aina muistella kesää 2019, josta ehtii saada vielä lisää muistoja Suomessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MAAILMAN IHANIN MUSEO

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Museoista kirjoittaminen on aina vähän tylsää; uskon, että niiden, joita museot kiinnostavat kannattaa ennemmin mennä itse kokemaan ja katsomaan, ja sitten ne joita ei kiinnosta.. en usko että aiheesta on yhtään mielenkiintoisempaa lukea. Madridin toisessa suuressa museoinstituutiossa, Pradossa, on kerrassaan ihana kuvauskielto joka koskaa oikeastaan jo koko kännykän esiin kaivamista, ja siellä niitä klassikoita on pakko tuijottaa ilman selfieitä tai jatkuvaa raportointa. Mutta modernimpaan, niin 1900-luvun espanjalaisiin kuin vaihtuviin kansainvälisiin taiteilijoihin keskittyvässä Museo Reina Sofiassa sai kuvata (kaikkea paitsi Picasson Guernicaa!) ja minähän kuvasin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aina ollut museoissa viihtyvää sorttia ja tuo Espanjan pääkaupungin Reina Sofia on ehkä lempimuseoni, ainakin Euroopassa. Suomessa on monta hyvää – Ateneum, Kiasma, monta kunnianhimoista pientäkin – ja rakastan British Museumia sekä pidän kovasti myös Málagan Picasso-museosta, New Yorkin luonnonhistoriallisessa voisin asua. Reina Sofia teki lähtemättömän vaikutuksen kun olin 17-vuotiaana reilaamassa eikä amerikkalainen kaverini ollut kiinnostunut ja sain luuhata museossa koko päivän yksin. Olin niin onnellinen. Myös ehkä vähän siksi, että kuten kesällä 2003 niin myös tällä reissulla Reina Sofia oli ainoa paikka koko kuumassa kaupungissa jossa sai vähän palella. Ja nyt kolmannella kerralla olen yhä yhtä rakastunut tähän paikkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reina Sofian pysyvään näyttelyyn kuuluu monia taidehistorian suurhenkilöiden teoksia, Picassoa, Dalía ja Miróa, nyt muutama mainitakseni. Vaikka nämäkin klassikot on ollut hieno nähdä, ja kuuluu mielestäni vähän taiteenystävien pakollisiinkin kokemuksiin, niin  oma ilonaiheeni on joka kerta ollut Reina Sofian vaihtuvat näyttelyt, jotka aina ovat tavalla tai toisella olleet kantaaottavia, poliittisia, rohkeita ja vaikuttavia. Eikä tarvinnut taaskaan pettyä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisinaan taide on täydellistä ihan vaan visuaalisena viihdykkeenä, väreinä, muotoina ja kuvioina, mutta ilahdun joka kerta kun se myös kertoo toisen tarinan, kapinoi ja kritisoi yhteiskuntaa. Tällä kertaa kritiikkiä löytyi runsaasti, niin amerikkalaisen David Wojnarowiczin History Keeps Me Awake at Night-näyttelystä, espanjalaisen Rogelio López Cuencan sanataiteella sekoittavaan Keep Reading, Giving Rise-näyttelyyn ja sitten omaan suosikkiini, sveitsilän Miriam Chanin everything is equally important-retrospektiiviin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1970-luvulta asti luonut Cahn on harrastanut niin rohkeita, kirkkaita värejä kuin valtavia hiilitöitäkin ja kaikissa on vimmaa, väkivaltaa, ruumiillisuutta – mutta ne eivät ole ahdistavia. Toivon ehdottomasti näkeväni edes osan näistä teoksista joskus Suomessa. Feminististä, ehdotonta taidetta, aivan mahtavaa! Mikäli olet ennen lokakuun puoltaväliä Madridissa, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän näyttelyyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaiken kruunasi vielä espanjalaisen yhteiskunnan murrosta kuvaavaa The Poetics of Democracy-näyttely pohjakerroksessa. Meillä kului museossa aikaa nelisen tuntia, ja se ei oikeastaan riitä ollenkaan. Oli kuitenkin niin kova taideähky, että enempään ei pystynyt – kannattaa ehdottomasti varata kaksi päivää Reina Sofian läpikäymiseen, piipahtaa välillä viinillä alakerran vähän liian trendikkäässä Arzábal-ravintolassa (suosittelen cava sangriaa!) ja varata vähän rahaa myös kahteen museokauppaan, joista etenkin syrjäisempi, uuden puolen sisäänkäynnillä sijaitseva on täynnä ihanaa taidekirjallisuutta.

Museo on alunperin 1700-luvulla rakennettu sairaalaksi, nyt se tarjoaa hoitoa sielulle. Sisäänpääsymaksu on 10 euroa, ja sunnuntaisin kello 13.30-19 sekä ma-la 19-21 (tiistaisin kiinni!). Rahalleen saa vastinetta, jos siis sattuu museoista tykkäämään. Ei sinne muuten tietenkään kannata mennä tuhlaamaan aikaansa. Reina Sofia on varmasti yksi suurimmista syistä, miksi tiedän palaavani Madridiin taas joskus uudestaan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA