Me siis kävimme Madridissa kesäkuussa. Ei ehkä juuri se ajankohta, jota suosittelisin (edellinen visiitti lokakuun lopussa oli sen sijaan täydellinen, mitä tuli niin säähän kuin pienempiin turistimassoihin), mutta silti viiden päivän loma Espanjan pääkaupungissa oli kertakaikkisen kiva. Tällä kertaa liikkeellä oltiin aika pienellä budjetilla, joskin isoimmat menoerät oli maksettu jo keväällä etukäteen. Saavuimme paikalla junalla Málagasta; kesto n.2,5 tuntia nopealla AVE-junalla, hinta näin high seasonin kunniaksi noin 120€ per naama. Kyllä, lentäen olisi päässyt suunnilleen samaan hintaan mutta siinäkin on säätönsä, ja sitten se ympäristö. Yleisesti ottaen juna-asemien lastauslaitureiden lievää kaoottisuutta lukuunottamatta Espanjassa on todella mukavaa matkustaa junalla. Meillä oli ns. karvahattuluokan liput, mutta jostain syystä vaunut olivat ykkösluokkaa. Emme valittaneet.
Kuten viimeksikin, majoituimme vähän vahingossa taas Lavapiés-alueelle. Se on vähän rähjäinen, monikulttuurinen ja mäkinen mutta aivan ihana. Olen todella herkkäuninen ja ihan parasta mahdollista lepoa ei noilla nurkilla välttämättä saa, vaikka meilläkin oli lähellä vain vietnamilainen ravintola, mutta sijainti itsessään on niin hyvä kätevien kävelyetäisyyksien, hintatasonsa sekä tunnelmansa osalta joten mieluummin vähän väsyneenä tällä alueella. Eipä sinne Madridiin menty nukkumaan. Valitsimme jälleen AirBnB:n, koska tiesin, että tekisin paljon töitä kämpällä ja säästösyistä halusimme mahdollisuuden kokata itse tarvittaessa. Asunnossa oli kaksi makuuhuonetta isoilla sängyillä, pieni olohuone, keittiö, kylpyhuone/wc ja kolme parveketta. Kaikki perusmukavuudet löytyi, myös elintärkeäksi osoittautunut tuuletin, ja hintaa oli palvelu- ja siivousmaksuineen näin sesongin huipulla noin 480 euroa. Halvemmalla olisi voinut päästä jopa hotellissa, mutta itse pidin tärkeänä että meillä oli matkaseuralaisen eli äitini kanssa vähän elintilaa. Kokkailut kyllä jäivät; kuumuuden takia tärkeintä oli jääpalat ja pullo tinto de veranoa kylmässä, lähellä sijaitsevasta Carrefourin marketista haimme hummusta ja pitaleipää, naapurin intialaisista takeaway-deleistä samosoja ja sen lisäksi muutaman kerran pizzaa erinomaisesta, hyvin suositusta ja oikein autenttisesta italialaisesta, Fratelli d’Italiasta.
Yleensähän ruoka on mulla jos nyt ei aivan matkan tarkoitus niin vähintään yksi merkittävimpiä tekijöitä. Tällä kertaa mentiin aika edullisesti; aamupalat syötiin ulkona, koska se on yksinkertaisesti edullista. Yleensä kahvit ja churrot tai leivät tomaatilla ja oliiviöljyllä olivat kahdelta kuutisen euroa. Majapaikan vierestä löytyi Restaurante Peyma ja vähän lähempää, La Latinan kaupunginosasta, Pan Adoré, joista molemmat olivat suositeltavia ja edullisia aamiaispaikkoja. Ravintoloista kävimme siinä edellisellä reissulla tutuksi tulleessa La Musa de Esproncedassa syömässä rapean makeat munakoisot ja erään lukijan vinkistä törsäsimme Juana La Loca-ravintolaan, joka oli arvokkaampi mutta kyllä joka pennin arvoinen. Vähän enemmän fine diningia, espanjalaisia klassikoita ajateltuna uusiksi, mutta ah, juustoa ja vahvoja makuja, ei voi kuin suositella. Äidiltäni erityissuositus gorgonzolagnoccheille, jotka olivat kuulemma tasoa ”viimeinen ateria jonka jälkeen ei harmittaisi niin paljoa kuolla”. Varatkaa muuten pöytä etukäteen, meillä kävi ihmeellinen munkki ja saatiin ainoa vapaa mutta muuten suosittuun paikkaan ei noin vain marssita sisään.
Edullinen lounas tuli syötyä myös sympaattisessa, äidin ja tyttären pyörittämässä La Libre-kahvilassa aivan Reina Sofian museon kulmilla. Tämän lisäksi lämmin suositus myös muillekin kauppahalleille kuin vain iänikuiselle San Miguelille; meidän naapurissamme oli Mercado de San Fernando, joka oli melko paljon vähemmän fancy kuin Mercado de San Miguel, mutta paikallisten suosiossa mikä on hyvä merkki. Sen lisäksi ohitimme Mercado de la Cebadan, jossa näytti olevan useammassa kerroksessa ruokaa ja raaka-aineita tarjolla.
No se siitä ruoasta. Vähemmän tuli syötyä ulkona kuin normaalilla lomamatkalla, mutta onneksi oli niin kuuma että yksi ateria päivässä riitti loistavasti. Madrid on siitä ihana, että sen saa kävellen haltuun aika helposti. Julkinen liikenne (suosin kattavaa metroverkkoa) on kohtuuhintainen, mutta joka paikkaan pääsee myös kävellen. Kuumuuden takia me päädyttiin ei-niin-edulliseen turistiratkaisuun ja otettiin kahden päivän liput (26€, yksi päivä 22€) sellaiseen perinteiseen kaksikerroksiseen turistibussiin, joka ajeli kahta eri reittiä ympäri Madridia. Näissä ”äärioloissa” se oli ihan okei, joskin bussin jumittaessa liikenteessä myös sillä kattopaikoilla paahtui, mutta noin yleensä sanoisin että samat jutut näkee liikkumalla julkisilla tai vain jalan. Tämä oli kuitenkin kätevä ratkaisu tilanteessa, jossa kilometrien kävelysessiot eivät olleet vaihtoehto. Pradon museossa kävimme ilmaistunneilla, jotka ovat joka aina kaksi viimeistä aukiolotuntia eli arkisin 18-20. Pitkä jono muodostui paikan päälle jo puoli kuuden aikaan, mutta sisäänotto tapahtui ripeästi ja vaikka museo oli tupaten täynnä muita budjettimatkailijoita niin hyvin mahtui kulkemaan ja kiertelemään. Ilmaiseksi saapuvilla ei ole kuitenkaan pääsyä kaikkiin näyttelyihin. Reina Sofiaan maksoimme kiltisti, koska halusimme nähdä kaiken ja omalla aikataululla.
Meidän visiittimme osui Madridin Pride-viikon aloitukseen, joten siellä riitti sateenkaaria ja kiinnostavia tapahtumia. Välttelimme shoppailukatu Gran Víaa, mutta El Corte Ingles-tavaratalon kattoterassilla kävimme kääntymässä ja nauttimassa maistiaispähkinöistä. Koko reissun hinta kahdelta hengeltä viideltä päivältä matkoineen ja majoituksineen oli noin 1100 euroa (ei siis sisällä lentoja Helsingistä Málagaan), joten tässäkin lomabudjetissa olisi ollut kiristämisen varaa. Lähes kaikissa museoissa on ilmaistunnit, ja toisaalta Madrid on sellainen kulttuurikaupunki jossa riittää tapahtumia joka päivälle, jo pelkästä katutaiteesta saa paljon irti. Nyt tuli sellainen fiilis, että olisi pitänyt vielä vähän pihistellä, mutta pääasia oli että matka oli ihana, ja vaikka kuinka ajattelin että nyt se olisi viimeinen vierailu Madridissa niin njääh, luulen että pitää mennä vielä uudestaan…
Olipa kiva lukea Madridista, sillä olen välillä haaveillut matkasta sinne, mutta sitten on tullutkin valittua jokin muu tyypillinen kohde Espanjasta:) Kiitos tästä, Nyt lisään Madridin matkustus- listalleni:)
TykkääTykkää
Ehdottomasti suosittelen, se on mun mielestä yksi parhaimpia paikkoja Espanjassa (en kyllä ole aivan joka kolkassa käynytkään 🙂 ). Tai oikeastaan Espanjassa on vähän runsaudenpulaa hienoista kohteista!
TykkääTykkää
Madridin visiitistäni on jo 7 vuotta, ja muistikuvat aika vähäiset. Tästä kuitenkin tuli lisää Espanja-intoa. Jotenkin kaipaan sellaista eteläisen Euroopan matkustelua, mutta sen aika lienee ensi vuonna.
TykkääTykkää
Eteläinen Eurooppa on ihana, en oikein itse voi sille mitään että vaikka emme käytännön järjestelyjen takia kulkisi tuonne päin toistuvasti, veri vetäisi silti varmaan Italia-Espanja-Portugali-akselille…
TykkääTykkää
Madrid on ihana ❤ Me käytiin siellä muutama vuosi sitten syyskuussa, jolloin sää oli aika miellyttävä. Hop on – hop off bussilla kierrettiin nähtävyyksiä katsomassa ja silloinkin meinasi liikennevaloissa paahtua, kun istuttiin "katolla" missä ei ollut mitään varjoa. Hauskasti oli teidän asunnossa rukousliput laitettu parvekkeelle koristeeksi. Mullakin on tuollainen nauha niitä Nepalin tuliaisena, mutta en ole keksinyt vielä sopivaa paikkaa minne laittaa. Tuossahan olisi ideaa 🙂
TykkääTykkää
Jep, siellä katolla todella kärventyi! Hurjaa, että se on nykyään kesäkuusta loppusyksyyn asti tuo kuumuus.
Ja asunnossa oli paljon ihania yksityiskohtia sisustuksessa, omistaja selvästi seikkailijatar!
TykkääTykkää
Tämä kyllä nostatti Madrid -kuumetta! Olen aina ollut niin suuri Barcelona-fani, että en ole antanut Madridille edes mahdollisuutta. Vaikka monet sitä hehkuttaa vielä kivemmaksi. Sitten kun sinne lähden, niin varmasti ruoka edellä mennään, nam!
TykkääLiked by 1 henkilö