MORRISONS

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhdellä osalla ylipitkäksi venynyt ruokakauppatrilogiani on tullut päätökseen. On aika esitellä Morrisons, tuo brittituotteiden keidas Gibraltarin puolella. Tämä ”musta hevonen” löytyi kunnolla vasta nyt keväällä, sitä ennen yhden epäonnisen jouluaatonaaton ostoskierroksen takia pidin paikkaa ihan surkeana. Mutta sittemmin olen rakastunut tähän kalliiseen mutta ah-niin-ihanaan kauppaan, joka saa erityisesti laiskan kokin sydämen sykkimään. Kaikkea mahtavaa – ja valmiina!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonin valmisruokavalikoima on ilahduttava. Löytyy runsaasti valmiita annoksia intialaista ruokaa ja peribrittiläisiä aterioita, mahtavia paistovalmiita pizzoja – erityisesti 90 pennyn arvoiset ”pikkupizzat” ovat yksi lasten lempivälipaloista. Kasvissyöjälle löytyy ainakin kuutta erilaista hummusta, vegaanista Wiener schnitzeliä ja ihania intialaisia kasvisherkkuja. Ja jos haluaa leikkiä itse ruoanlaittoa, löytyy supermaukkaita valmiita kastikkeita ja marinadeja ja sellaisia ”lisää vain vesi”-vaihtoehtoja. Koska en voi tarpeeksi korostaa miten vähän motivaatiota mulla on ruoanlaittoon (paitsi tietenkin pitää perhe hengissä), niin yhtä paljon rakastan Morrisonin valikoimaa näissä aika monipuolisissa valmisaterioissa. Ei todellakaan mitään mikroruokia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonilta löytyy usein myös hyviä marjoja (ironista kyllä, Espanjasta ei tunnu saavan ikinä hyviä mansikoita!) ja yrttejä. Morrisons kuitenkin kärsii eniten eristäytyneestä maantieteellisestä sijainnistaan, sillä tavarat tuntuvat loppuvan heti. Hyllyt ovatkin usein tyhjiä useammasta tuoteryhmästä, jonka takia arkiostokset tehdään usein esim. Carrefourissa sen sijaan, että mentäisiin kokeilemaan onnea Morrisonille – se kun tarkoittaa usein uutta kauppareissua esimerkiksi toiseen Gibraltarin vakiokaupoistamme, Eroskille. Todettakoon, että Gibraltarin ruokakaupat ovat aika pitkälti näissä kahdessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonilta haenkin ns. guilty pleasure-herkkuja. Kuten Rice Crispie Treatseja, noita vaahtokarkin ja riisimurojen ällömakeita yhdistelmiä. Ja Crumpetseja, paksuja paahdettavia leipäsiä jotka vaativat kaverikseen aitoa voita, näihin ihastuimme talvella Lontoossa. Smirnoff Iceä; tiedän, tiedän, ihan teinien juttu nämä limuviinat mutta minkäs teet. Ja Finders Keepers-valkosuklaakeksejä, joihin niin ikään rakastuimme Englannin-matkalla. Näitä ei tietenkään kuvauspäivänä ollut. Sen lisäksi kosmetiikan kuten shampoiden ja hoitoaineiden suhteen Morrisonilta löytyy harvinaisempia herkkuja, ja kaupassa on myös pieni, kätevä apteekki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lihansyöjälapsille Morrisonin pihvit ovat lempiruokaa, ja lihatiskin kinkku on kuulemma vertaansa vaille. Itse olen koukussa Morrisonin suolattuihin cashewpähkinöihin ja lohelle tarkoitetulle teriyaki-kastikkeelle. Mutta usein kun menemme Morrisonille, kaikki on loppu. Sitten harmittaa. Mutta Morrisonille onkin kiva usein mennä vain ihmettelemään ja tekemään kalliita heräteostoksia. Kaupan yhteydessä on myös harvinainen pieni kukkapiste, lastenvaatekauppa, apteekki sekä kahvila, jossa tarjoillaan epäterveellisiä annoksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt olen tehnyt osuuteni esitellessäni kaikki oleellisimmat ruokakaupat 10 kilometrin säteellä La Líneasta. Toki meillä on myös Lidl, Día ja muutama muu halpaketju,  kauppahalli ja…äh, ehkä sitä pitää vielä kirjoittaa lisää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SELLAINEN SILPPUPOSTAUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainakaan meillä ei ole ollut tylsää. Tuntuu, että koko ajan ollaan menossa tai tekemässä jotain ja se kyllä on samalla tosi mahtavaa (koska you know, eletään täysillä ja silleen) mutta jossain horisontissa odottaa se viiden päivän vapaa ilman nettiä tai yhtä retkeä lukuunottamatta sovittuja menoja, ja ooh la laa se ajatus antaa voimaa. Tosin nyt on myös yhtä huippua, sillä meillä on vieraita Suomesta. Vielä huipumpaa on, että yllytyshullut vieraat pakkasivat kuopuksen autoonsa ja lähtivät seikkailemaan rannikolle isojen poikien koulupäivän ajaksi. Nyt ne tuolla jossain ajelevat neljän lapsen kanssa ja huh, onneksi en ole kyydissä. Kyllä se kolme on tosiaan omakin kipuraja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime viikolla osallistuimme vesileikkeihin läheisessä puistossa, löysimme uuden lempirannan tunnin ajomatkan päästä sekä saatoimme mummin matkalle (ei sille viimeiselle sentään, vaikka Royal Air Marocin potkurikone ei varsinaisesti vakuuttanut). Keskimmäisellä oli koulun suuri musikaali, jossa kaikki 3-5-vuotiaiden eskariryhmät esittivät oman osansa Kaunotar ja Hirviö-musikaalista. Lapseni oli hyvin uskottava haarukka. Seuraavaksi aletaan valmistautua valmistujaisiin, jotka ovat ensi viikolla. Ne ovat niin iso juttu, että kaikki vanhemmat kutsuttiin erikseen koululle iltapäivällä osallistumaan arvontaan, jossa kerrottiin mille paikalle pääsee istumaan lapsen juhlaan. Sain paikat 47 ja 48, eli sijoitus oli surkea. Paikkoja oli siis yhteensä 50. Kaikki tulivat pahoittelemaan minulle. Ensi viikolla sitten selviää millainen tilaisuus nämä valmistujaiset ovat ja kuinka kamala kohtalo oli joutua ”taaimmaiselle”, eli kolmannelle riville sitä katsomaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä alkaa olla kuuma, niin kuuma, että poikien rugbyharrastus jäi kesätauolle. Jostain syystä en nyt pane pahakseni sitä, että ei tarvitse sunnuntaiaamuisin ryysiä ulos kello 9.30. Myös esikoisen kuvataidekerho loppui, tai siis jatkuuhan se joskus lokakuussa. Me olemme saaneet alustavasti kaksin kerroin hyviä uutisia poikien koulusta, mutta vielä en uskalla hehkuttaa, en, ennen kuin näen omin silmin että asiat ovat varmoja. Fiilis koulun suhteen on kuitenkin korkeammalla. Varmasti myös siksi, että nyt vanhempien Whatsapp-ryhmissä suunnitellaan lähinnä aikuisten grillausiltoja eikä vängätä esiintymisasuista, opettajien lahjoista tai sellaisesta, mistä on koko lukuvuosi tuhansien viestien verran kiistelty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vieraat ovat tuoneet hauskaa vaihtelua arkeen, ja tietysti tärkeintä on lapsille omanikäinen, suomenkielinen seura. Kyllähän ne paikallisten kanssa pärjäävät pieruhuumorin tasolla, mutta kun esikoisen ja kyläilijän ystävyys on kestänyt jo liki kahdeksan vuotta, ei sellaista oikein voi korvata. Huomenna suuntaamme lähemmäksi Fuengirolaa kohti taloa, jonka olemme vuokranneet loppuviikoksi. Luvassa on uima-allas. Eikä juuri muuta. Nyt olen saanut esitellä La Líneaa ja Gibraltaria, nähnyt itsekin uusia paikkoja kotikulmilla. Esimerkiksi Jewish Gate (tai Herkuleen pilari) kohteen Gibraltarin vuorella, sekä juuri avatun Skywalk-näköalatasanteen jossa on lasinen lattia. Sen kävi muuten vihkimässä käyttöön itse Luke Skywalker muutama kuukausi sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen sivusilmällä seurannut Anun porukan paluuta Suomeen. Meillä on vielä kaksi kuukautta ennen kuin minä palaan tämän pisimmän poissaoloni jälkeen lomalle, ja kuten olette lukeneet niin tunteet seilaavat vähän joka suuntaan. Ehkä eniten hämmentää se, miten kuitenkin tuntuu vaikealta lähteä täältä – joskin tiedän että kun elokuun tappohelteet iskevät niin olen aivan onneni kukkuloilla kun voin poistua tukalasta Andalusiasta. Mutta koko ajan enemmän ja enemmän tämä on meidän kotimme ja täällä ovat meidän tapamme ja tuttumme ja tällainen elämä, josta tulee koko ajan enemmän meidän näköistä. Kai sitä sopeutumiseksikin kutsutaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SODANJULISTUKSIA LA LÍNEASSA

Ilmapiiri on ollut koko alkuvuoden – olkootkin, että pian ollaan puolivälissä – kireämpi kuin koskaan aiemmin meidän aikanamme. Ei se vieläkään ole suuresti meidän arkeemme vaikuttanut, mitä nyt liikenteessä ja valitettavasti jopa jalkakäytävillä täytyy olla aika tarkkana, sillä milloin mitäkin salakuljettavat mopopojat ajelevat aika surutta ihmisten sekaan ja tiedän, että tuollainen kevytrakenteinen kuusivuotias kaatuisi kuin keila jos joku ääliö ajaisi päälle. Rannoilla olemme nähneet onneksi enemmän delfiinejä kuin narcolanchoja, huumesalakuljettajien kumisia moottoriveneitä, mutta esimerkiksi poikien kouluunvienti ja -haku matkoilla huumerikollisuuden läsnäolosta on paljon muistutuksia. Jos oikaisemme hieman lähempää Atunaran rantaa, joka on kai yhtä pahamaineisinta aluetta (mutta jossa voi ihan huoletta iltaisin kävellä, niin kauan kun pitää huolen omista asioistaan) on meneillään usein jossain korttelissa ratsia. Sen lisäksi poikien koulun vieressä olevan poliisiaseman parkissa on runsaasti kolaroituja autoja, monet hienoja katumaastureita. Noita autoja varastetaan eri puolilta Espanjaa ja sitten ne ajetaan La Líneaan, jossa niitä käytetään paitsi huumeiden salakuljetukseen (renkaissa) tai sitten ”aseina”, sillä joukosta löytyy aina joku hullu joka on valmis ottamaan tehtäväkseen taka-ajotilanteessa pysäyttää poliisiautot kolaroimalla täysiä päin poliiseja (olivat ne sitten paikallisia policia local, policia nacionaleja tai guardia civilejä).

Tänä viikonloppuna, kun me onneksi olimme poissa, aivan muualla Cadízin maakunnassa, oli La Líneassa kuulemma ratsattu oikein kunnolla. Käytännön Mies tiesi kertoa, että takavarikkoon oli päätynyt 200 000 euroa käteistä ja 4500 kiloa hasista. Koko viime viikon viha on kytenyt: viikko sitten maanantaina 9-vuotias poika jäi naapurikaupungissa Algecirasissa narcolanchan yliajamaksi rantavedessä. Ja kuoli. Tapahtumasta on ollut mediassa aika monta versiota – poika oli veneellä isänsä kanssa, poika oli rantavedessä isänsä kanssa, salakuljettajat hylkäsivät veneen kun pojan isä, joka myös loukkaantui tapauksessa, kävi heille avautumaan, ja hylätty vene meni pojan päältä ja veti tämän syvälle veteen, tai että salakuljettajat ajoivat veneen tahallaan pojan päälle, ja on spekuloitu myös että pojan isä on mukana huumebisneksessä – mutta yhtä kaikki: lapsi on kuollut tämän älyttömyyden takia. Muutamaa päivää aiemmin oli guardia civiliä kohtaan organisoitu hyökkäys, jossa loukkaantui yhdeksän poliisia. Muutama päivä sitten La Línean keskustassa, juuri siellä missä mekin asumme, poliisit ottivat kiinni kaksi 12-vuotiasta joilla oli veitsiä ja huumeita repuissaan.

En vieläkään pelkää muuten kuin liikenteessä. Koskaan en ole kokenut, että paikalliset huumerikolliset – joita kuulemma on sen 3000 tässä tuppukylässä – olisivat vaaraksi juuri minulle. En puutu heidän asioihinsa ja saan kulkea kaduilla rauhassa. Ketään ei kiinnosta ryöstää rikkinäistä Huaweitani saati kajota muuten henkilöön. Mutta olen väsynyt siihen, että meistä on tullut hieman vainoharhaisia. Tänään pysähdyimme nopeasti rannalla Tarifan lähellä, ja näimme kuinka vedessä keinui hylätty moottorikumivene ja hieman kauempana jokin valkoinen kasa. Ehkä ihminen, ehkä huumeita? Ehkä se selviää myöhemmin uutisissa, sillä lähtiessämme vastaan ajoi jo rajavartiolaitoksen ja guardia civilin autot. Ja kun olemme kotirannalla, joudumme olemaan koko ajan hieman varuillamme niin maalla kuin vedellä: huumeita vastaanottavat jengiläiset ajavat järkyttävällä vauhdilla mönkijöillään hiekalla, huumeita tuovat taas ajavat yhtä järkyttävällä vauhdilla aivan rantavedessä eivätkä juuri varo uimareita, sukeltajia tai surffaajia. Haluaisin vain tähyillä rannalla delfiinejä, en veteen heitettyjä huumepaketteja tai mahdollisia ruumiita. Niitäkin huuhtoutuu rannoille tasaisin väliajoin.

Vaikka nyt viranomaiset ja poliitikot aina Espanjan sisäministeriä myöten ovat vannoneet voittoa huumesodasta, kaikki suhtautuvat tähän skeptisesti, jopa pilkallisesti. Edes pelkkä salakuljetuksen kuriinsaaminen ei riitä, kun kaupunki on täynnä toivottomia nuoria. Huumerikollisuudesta on tullut hieno elämäntapa, joka mahdollistaa rikastumisen tai edes toimeentulon kun laillisia reittejä ei ole. Vaikka muakin kiehtoo alamaailma ja siihen liittyvät ilmiöt, olin hieman hämmentynyt kun 8-vuotiaan esikoisen luokkakaveri kulki koulussa paidassa, jossa julistettiin Pablo Escobarin olevan suuri sankari. Tämä on varsin varoittava esimerkki siitä, millainen yhteiskunta syntyy kun nuorilla ei ole vaihtoehtoja, ei koulutusta, ei taloudellista turvaa valita toisin. Toivottavasti tänne ei lisätä vain poliiseja vaan myös tehdään jotain sille yleiselle tunnelmalle, joka kaupungissa leijuu.

JÄÄTELÖTEHTAALLA

elgulus-voittajat-jaatelolla.png
Kuva: El Gulus

Muistatte ehkä, kun pyysin auttamaan minua ja esikoista erään valokuvakilpailun voittoon Instagramissa: paikallinen jäätelöbaarimme on päättänyt kesän ajan palkita jokaisen eniten tykkäyksiä saaneen #yocomogulus-julkaisun retkellä jäätelötehtaalle. No, kiitos teidän ja muiden ahkerien tykkääjien, esikoisen toive toteutui ja pääsimme toukokuun alussa käymään ”jäätelötehtaalla”. Jäätelötehdas kuulostaa itsessään aika mahtipontiselta, sillä kyse on oikeastaan aika pienestä jäätelöbaarista, joka valmistaa kaikki jäätelöt alusta loppuun itse paikan päällä. Aina, eli lähes päivittäin, kun käymme El Guluksessa, näemme lasin takaa jomman kumman heladerían italialaisista perustajista valmistamassa jäätelöitä. Ei siis mikään Jali ja Suklaatehdas-kokemus varsinaisesti, mutta kurkkaus lasin toiselle puolelle ja jotain, mitä kilpailuviettinen 8-vuotias oli kovasti odottanut.

Jäätelöbaari on ollut meille kantapaikka jo ensimmäisestä Espanjan kesästä alkaen. Kun 2016 aloimme siellä käydä – El Gulus sijaitsee samalla kadulla missä asumme, ja se on täydellisesti puolimatkassa uimarannalle kun lähdemme kotoa…tai rannalta – oli paikassa töissä myös suomalainen nainen, sekä hänen suomea puhuva miehensä, joka taas sattuu olemaan toisen perustajan serkku. Nykyään hän muuten työskentelee jäätelöbaarissa Turussa! Vaikka olisimme palanneet El Gulukseen aina uudestaan jo pelkkien jäätelöiden takia, myös hauska henkilökunta on merkinnyt meille paljon. Churrerian pojan tapaan El Guluksen väki on sellaista, jonka kanssa vaihdetaan iloisesti kuulumisia myös silloin, kun kohtaamme kadulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten se jäätelö: aivan sairaan hyvää! Miksi ylipäänsä kirjoitan tästä hyvin paikallisesta heladeriasta (toinen samanmoinen löytyy myös lahden toiselta puolelta Algecirasista) on se, että jos satutte käymään Gibraltarilla autolla, kannattaa paluumatkalla ehdottomasti napata mukaan jäätelö tai jäähilejuoma (granizado – oma suosikkini on ihanan kirpeä limon). Jäätelöbaari sijaitsee nimittäin aivan täydellisesti, eli pääsette ajamaan siihen suoraan jos ylitätte rajan autolla. Eikä se ole paha kävelymatka muutenkaan. Kaikki maut valmistetaan tuoreista raaka-aineista, ja niin paikallisia materiaaleja suosien kuin mahdollista. Huelvan mansikoita, andalusialaisia pähkinöitä sekä esimerkiksi banaaneja kanariansaarilta. Nam nam. Suosittelen kokeilemaan ainakin mascarponea ja pinjansiemeniä yhdistävää crocia, kookosta ja valkosuklaata ja keksiä sekoittavaa raffaelloa tai Pipsa Possua, jossa maistuu mansikkasuklaa.

kartta-gibraltar-el-gulus.png

Itse jäätelötehdasvisiitti oli hauska kokemus. Siellä oli myös kolme muuta voittajaa, parikymppisiä ja ujompia nuorisolaisia, sekä perustajat kertomassa pitkällä kaavalla siitä, miten he ne Espanjan parhaat jäätelönsä tekevät. Esikoinen jaksoi upeasti kuunnella hetkittäin melko luennoivan esittelykierroksen kokonaan läpi, vaikka minäkään en ymmärtänyt aivan kaikkea suht teknistä jäätelönvalmistuksesta. Näimme kuinka valmistettiin tavallista kermajäätelöä, sitten banaanijäätelöä ja lopulta banaanijäätelön pohjalta banoffee-jäätelöä. Pääsimme tietenkin myös maistelemaan paisti raaka-aineita kuten erilaisia suklaita, myös itse jäätelömakuja. Tämä oli tietenkin lapselle kaikista odotetuin hetki, joskin vieraskoreana hän taisi maistaa vain neljää makua. Ei sen puoleen, olemme niitä kyllä ihan asiakkaina kokeilleet jo suurinta osaa.

Nyt jäätelöbaari on taas päivittäin auki, iltapäivästä keskiyöhön asti, hyvin espanjalaiseen tapaan. He olivat kiinni lokakuun lopusta maaliskuun alkuun, ja El Guluksen odotettu avautuminen talvitauon jälkeen on ollut varma merkki keväästä ja kesästä, vaikka Espanjan surkeat säät eivät ole muuten rantakelejä luvanneet. Suosittelen ehdottomasti pysähtymään maistiaiselle jos ja kun käytte Gibraltarilla, koska sieltä ei ainakaan saa näin herkullista jäätelöä. Ja kiitos kaikille, jotka Instagramissa antoivat äänestä ja joiden ansiosta pääsimme syömään itsemme jätskiähkyyn!