PARHAAT LOMAMATKAT TOP 5

Vuonna 2017 olen matkustanut Espanjassa, Suomessa, kahdesti Marokossa ja kerran Ruotsissa. Jo pelkkä Andalusian maakunta tuntuu tarjoavan loputtomasti kohteita, joihin pitäisi tutustua ja ehkä ensi vuonna laajennetaan reviiriä: Nyt on alla useampi vierailu Rondaan, Sevillaan ja Tarifaan, mutta näkemättä ovat ainakin Granada, Cadíz, Vejer… Ensi vuodelle on jo buukattu muutama matka: tammikuussa piipahdan Barcelonassa ja helmikuussa käydään pikavisiitillä Lontoossa esikoisen kanssa, kun hänen paras ystävänsä perheineen, entiset naapurimme, ovat siellä mummoloimassa. Samainen perhe suuntaa meille päin kesäkuussa, ja jotain hauskaa keksitään varmasti sille vierailulle. Sen lisäksi eräät lempi-ihmiseni varailevat jo lentoja keväälle, ja luvassa on toivottavasti kulttuuria, viiniä, hamam-kylpylöitä ja hyvää seuraa Granadassa.

Innostuin myös muistelemaan menneitä matkoja, ihan vuodelta 1996 alkaen. Tahdoin tehdä listan lempireissuista. Kolme merkittävintä ”matkaa”, vaihto-oppilasvuosi Dominikaanisessa tasavallassa, interrail 17-vuotiaana ja lukion jälkeinen seikkailu Väli-Amerikassa, jäivät listalta pois ihan siitä syystä että ne olivat kasvuprosesseja ja siirtymäriittejä enemmän kuin lomamatkoja. Tietenkin lista olisi oikeasti paljon pidempi kuin viiden matkan mittainen, mutta säästän teidät nyt nostalgialta. Tässä kuitenkin parhaiden lomamatkojen TOP 5; ensi vuonna ehkä sinne nousee yllättäjiä? Lista on kronologisessa järjestyksessä, koska oikeasti näitä kokemuksia on mahdotonta laittaa järjestykseen.

1. YHDYSVALTOJEN ITÄRANNIKKO 90-LUVULLA

Olen onnellinen siitä, että ollessani lapsi vanhemmillani oli mahdollisuus viedä minua paljon ympäri maailmaa. Olin tietenkin ainoa lapsi ja yleensä ottaen olen ymmärtänyt olleeni myös hyvä matkakumppani jo nuorena: Eurooppaa kiersimme autolla kun olin alle kouluikäinen ja ilmeisesti pysyin hyvin tyytyväisenä juustohampurilaisilla, patongilla ja cokiksella. Pääsin Yhdysvaltoihin ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, ja aloitimme lempikaupungistani New Yorkista. Isälläni oli jokin musiikkialan tapahtuma ja me äitini kanssa nautimme kaupungista. Työvelvollisuuksien jälkeen lensimme Floridaan, pääsin Disney Worldiin joka oli vielä siinäkin iässä taianomainen ja mahtava kokemus. Ajoimme Key Westiin ja löhöilimme Islamoradassa (olen varma, että The Moorings Village on yhä yhtä ihana kuin 20 vuotta sitten!). Matka oli aurinkoinen, onnellinen ja täynnä hienoja muistoja delfiinien ruokkimisesta auringonlaskuihin pilvenpiirtäjällä. Söin matkalla 17 juustohampurilaista – seuraavana vuonna aloin kasvissyöjäksi. Koska tuolta matkalta on vain paperikuvia (sekä 1,5 tuntia videota Empire State Buildingin huipulta missä äitini selostaa hyvin tarkkaan auringonlaskun eri vaiheet), lainaan muutaman kuvan Pixabaysta.

2. UUDESTAAN AMERIKKA JA RIPAUS KANADAA

2007 keväällä, maksettuamme vihdoin Väli-Amerikan luottokorttivelat pois oli aika lähteä uudestaan samalla kokoonpanolla matkalle. Mukaan lähti ex tempore-hengessä myös yksi työkaverini, ja trion kolmannenkin jäsenen liittyminen matkaan varmistui vasta kun hän voitti raaputusarvasta rahat lentolippuun. Kaikki eivät tunteneet toisiaan ennestään, mutta silti oli hauskaa. Suuntasimme viikoksi New Yorkiin ja päätimme yhdistää matkaan myös vierailun Kanadaan, jossa yhteinen kaverimme oli vaihdossa Torontossa. Vaikka olin vasta hetki sitten täyttänyt 21, en jaksanut bailata yhtään vaan söimme – ja paljon söimmekin. Matkustimme yöbussilla Kanadaan (ja takaisin) ja se oli melkoinen elämys. Kevättalvella Niagaran putous oli melkoinen pettymys ja sitä ympäröivä kaupunki Twin Peaks-henkinen kummituskylä. Toronto oli positiivinen yllätys ja kaksi suurkaupunkia sopi yhteen reissuun oikein hyvin. Parhaiten on jäänyt mieleen pitkät illalliset, etenkin eräs herkullinen italialainen joka tuntui olevan tavan turisteilta piilotettu (me löysimme sen Not For Tourists Guide to New York City– kirjasta). Pitkät keskustelut, kävelyt, kanadalainen Alko josta pystyi tilaamaan viiniä kotiinkuljetuksella ja torontolaisen yliopiston kampuksella yllättävän hyödyllisiksi osoittautuneet espanjantaidot, kun piti puhua ulkopuoliset sisään college-bileisiin. (Ja jälleen kerran reissussa ilman digikameraa, kuvat siis Pixabayn.)

3. ETELÄ-AFRIKKA ISÄN KANSSA

Kapkaupunkin, Hyväntoivonniemen ja ylipäänsä uuden mantereen kokeminen oli mun isälleni iso haave, ja kun sitten se toteutui kevättalvella 2009 en olisi arvannut, että vuoden päästä isääni ei enää ole. Myytyäni elämäni ensimmäisen ja todennäköisesti myös viimeisen omistusasunnon sain sen verran voittoa, että pystyin viemään molemmat vanhempani matkoille ja isäni halusin viedä Etelä-Afrikkaan. Reilu viikon matka olikin täydellinen reissu: kiersimme Kapkaupunkia, kävimme Hyväntoivonniemellä ja katsomassa merellä hylkeitä sekä pingviinejä, vietimme päivän kiertäen Stellenboschin viinitiloja ja söimme hyvin. Vaikka meitä oli etukäteen peloteltu turvattomuudella, meillä ei ollut mitään ongelmia koko matkalla, vaikka luonnollisesti alueen järkyttävät erot toimeentulossa ja ihmisten välillä olivatkin shokki. Tämä matka oli kuitenkin juuri se, mitä haluan muistella kun ajattelen isääni enkä siitä puolen vuoden päästä alkanutta surullisesti päättynyttä sairastelua.

4. PERHEMATKA PORTUGALIIN

Kaikista upeista matkoista tämä vajaa kolmen viikon kierros Portugalissa on ehkä elämäni onnellisin loma. Olimme liikkeellä koko perheen voimin; minä, pojat ja mummi sekä myös Käytännön Mies liittyi viikoksi mukaan (ja kävi siinä välissä autolla työhaastattelussa Gibraltarilla, jonka seurauksena olemme täällä nyt!). Etelä-Portugali ja sen ihanat rannat, ihanat AirBnB-majoitukset ja perheen kanssa vietetty rauhallinen aika loppusyksyn auringossa hellivät mieltä. Matkaan saatiin mahtumaan vuorokauden miniloma luksushotellissa, pari päivää Lissabonissa ja tietenkin hyvää (ja myös huonoa) ruokaa. Jonkinlainen onnellisuusmaksimi taisi tulla koettua tällä matkalla.

5. PIKAVISIITTI BRIGHTONISSA

Joskus matkat tulevat juuri tarpeeseen. Sellainen matka oli viime syksyn neljän yön pakomatka ystävien nurkkiin Brightoniin. Uusi, juuri sopivan kokoinen matkakohde, ihanat paikallisoppaat ja toisaalta mahdollisuus myös viettää yksin kolme tuntia kirjakauppaa kierrellen. Paljon, paljon hyvää ruokaa, muutama lasi viiniä, vähän töitä ja yhtenäisiä yöunia aina aamuyhdeksään. Tällaisia reissuja toivon paljon lisää tulevaisuudessa!

Olen aina pitänyt itseäni ”yksinmatkustajana”, sillä viihdyn kovin hyvin omassa ylhäisessä seurassani ja nautin omaan tahtiin kulkemisesta. Kuitenkin näitä suosikkimuistoja katsoessa tulee mieleen, että parasta matkoilla on ollut oikea seura, hyvän ruoan syöminen hyvässä seurassa sekä sopiva määrä pieniä sattumuksia, joille voi jälkikäteen nauraa. Ehkä siis jatkossa suunnittelen enemmän seikkailuja ystävien ja perheen kanssa sen sijaan että lähtisin erakkona Yksinäisille Vuorille. Olkoot vuosi 2018 täynnä mahtavia matkamuistoja!

HAVAINTOJA ESPANJALAISESTA JOULUSTA

Mulla on melkoisen rautainen itsetunto mitä tulee luonteeseeni, kaikkine puutteineni, mutta jostain syystä marraskuusta jouluaattoon asti poden jonkinlaista alemmuuskompleksia siitä, että en vain ole jouluihminen. Kun sosiaalinen media täytyy ainakin kuukauden ajaksi piparkakkutaloista, jäälyhdyistä ja kuusenkoristelusta glögimukin kanssa niin… en vaan pääse siihen tunnelmaan mukaan. Minulle joulu on ennen kaikkea lasten juhla, joskin aika älyttömältä sekin tuntuu, että ensin puoli vuotta pelottelen niitä ikkunan takana iltaraivareista Joulupukille raportoivilla tontuilla ja sitten kaikki huipentuu siihen kun lahjat on jaettu ja noin neljässä minuutissa ne on avattu. Mutta ei mennä mun jouluangstiini sen enempää, sillä täällä Espanjassa se hieman helpottaa.

Täällä ei taida paikallisille tulla mieleenkään, että pitäisi itse tehdä jotta se joulutunnelma löytyisi. Kun Suomessa äitiystävät pohtivat päiväkodin henkilökunnalle ja opettajille joululahjoja (tehtäisiinkö itse nougat’a, entäpä lumiukkokaakaon aineet nätisti paketoituna?) niin poikien koulussa oppilaiden vanhemmilta kerättiin rahat (noin viisi euroa per luokka, eikä ilmeisesti sellaista vaihtoehtoa ollut että ei osallistu) ja tokaluokkalaisen opettaja sai lahjaksi… kengät, paidan ja laukun! Mua nauratti tämä aivan kamalasti, sillä voin vain kuvitella mitä minun tuntemat opettajat sanoisivat jos paketista paljastuisi jonkun oppilaan äidin valitsemat bootsit. Eskariluokan opettaja sai perinteisen cestan, eli herkkukorin jossa oli jouluksi kinkku, viiniä, erilaisia perinteisiä joulumakeisia, keksejä jne. Näitä cesta-lahjakoreja myös arvottiin vanhempainyhdistyksen jäsenten kesken.

Koulussa ei ollut erityistä joulujuhlaa, mutta eskarilaisten vanhemmat pääsivät katsomaan tonttujensa tanssiesitystä. Se oli erittäin suloinen ja olin kiitollinen, että tällä kertaa teema-asu oli sellainen, joka löytyi helposti kaupasta. Olin nimittäin kuullut huhuja, että vanhemmat oli aiempina vuosina laitettu muutaman päivän varoitusajalla ompelemaan kaiken maailman karhupukuja. Isommilla lapsilla ei ollut koulun joulujuhlaa, mutta kolme kuningasta olivat vierailleet joka luokassa ja antaneet lapsille kirjanmerkit sekä ottaneet vastaan lahjatoivelistat, jotka oli aiemmin yhdessä kirjoitettu. Joulukuun 22. päivä huipentui myös koko syksyn kestänyt lottojännitys: arvottiin vihdoin ”El Gordo de Navidad”, noin vapaasti suomennettuna joulun läski. Tämä on jonkinlainen valtava kimppalotto, johon meidänkin poikien luokassa ostettiin kymmenyksiä ja sitten jännitettiin kun monta tuntia kestänyt arvonta suoritettiin. Emme ilmeisesti voittaneet (tai sitten loppiaisen jälkeen kaikki muut vanhemmat tuovat lapset kouluun Lexuksilla Rolexit ranteessa…).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaupungin joulujuhlinnat alkoivat joulukuun alussa, kun kaupungin keskelle pystytetty joulukuusi sai valot. Me olimme osallistumassa juhlallisuuksiin, mutta ne olivat niin tyypilliseen tapaan myöhässä että emme jaksaneet odottaa kulkuetta ja h-hetkeä. Olemme kyllä saaneet ihailla kaunista valaistusta senkin jälkeen. Olemme myös jonottaneet kaikkien muiden alueen lapsiperheiden kanssa tunnin verran tapaamaan Joulupukkia. Kuten kaikki hyvät äidit, olin unohtanut poikien hartaudella kirjoittamat toivekirjeet kotiin ja jonossa iski paniikki. Ei muuta kuin ostamaan vihko ja kirjoittamaan uudet toiveet, jotka saattoi pudottaa lavalla sijaitsevaan postilaatikkoon. Joulupukin muori antoi lapsille niin pahoja karkkeja, että pojat itkivät.

Itselleni näiden monien joulutapahtumien yksi kohokohta oli kirkon edessä olevalla aukiolla järjestetty zambomba, jouluinen flamencoesitys, johon myös katsojat saivat ottaa osaa (itse vain kuvasin). Koko tilaisuus oli – tietenkin – tunnin myöhässä ja ruuhkassa tönivät ja tupakoivat espanjalaiset ärsyttivät. Mutta sitten se itse esitys, muusikkoineen, laulajineen, tanssijoineen, oli vain aivan mahtava. Vaikutuksen teki eläytyminen ja innokkaat lapset, sekä erityisesti se ylpeys omasta kulttuurista. Anteeksipyytelemätön tapa esitellä omaa osaamistaan ja kannustava ilmapiiri. Myös flamencotuunatut joululaulut ilahduttivat. Latasin muutaman videon tilaisuudesta blogin Facebook-sivulle. Espanjalaisia joululauluja en juuri ole oppinut, mutta onnistuin kyllä hermostumaan esikoiselle kun tämä lauloi ”kakkalaulua”, eli Kulkuset, kulkuset espanjaksi: Cascabeles, cascabeles

Meillä oli nyt kolmas joulu La Líneassa ja tällä kertaa varmasti monella tapaa rauhallisin. Jouluaattona kaupunki on täynnä eloa, kun ystäväporukat ja perheet kokoontuvat ravintoloihin tapaamaan toisiaan ja syömään. Aiempina vuosina meno on jatkunut pikkutunneille asti, kun ruokailu on muuttunut juhlinnaksi, mutta kun tällä kertaa kävelimme kaupungilla kahdeksan aikaan oli jäljellä enää todella huonossa hapessa heiluvaa nuorisoa. Tähän varmasti vaikutti sekin, että metelistä päätellen joulunviettoon oli virittäydytty jo perjantaista alkaen. Raketteja ja papatteja on poksauteltu jo kolme päivää, yötä myöten, mutta se on selvästi täkäläisten tapa iloita: pitää hirveää meteliä.

Sellainen joulu tällä kertaa. Ensimmäisestä joulusta kirjoittelin täällä, seuraavana lähinnä valokuvasin. Seuraavaksi aletaan tietenkin valmistautua loppiaiseen, silloin espanjalaiset lapset vasta saavat suurimman osan lahjoistaan. Meillä aiempina jouluina Espanjassa pukki on käynyt yöllä ja lahjat avattu ”brittiläiseen” tyyliin vasta joulupäivän aamuna, mutta tänä vuonna lapset uhkailivat herätä jouluaamuna kello viideltä avaamaan paketteja… joten päätettiin sitten jakaa paketit jo aattoiltana. Muuten olemme viettäneet pyhät asiaankuuluvasti pyjamat päällä legoja kooten ja leffoja katsellen. Toivottavasti kaikki muutkin ovat muistaneet rentoutua!

SUURI PIPARIVERTAILU

pipari-espanja-vs-suomi

Vaikka en muuten ole mikään vuoden jouluihminen, niin pidän yleensä huolen siitä että piparimyynti sujuu puolet vuodesta. Nimittäin mun aamurutiineihini kuuluu kuppi lämmintä teetä ja siihen kastettavat keksit – suunnilleen lokakuusta maaliskuuhun se on pipari, ja muulloin sitten LU:n Bastogne-keksit. Vaikka keskivartalo ja hampaat ovat kiittäneet, kun kumpaakaan ei löydy täältä paikallisten kauppojen valikoimasta, on pipareita iloksemme ollut saatavilla Fuengirolan ”Suomikaupoista”, joskin suolaiseen lähes neljän euron pakettihintaan. Sen lisäksi anoppi lähetti vielä lisää pipareita joulupaketin mukana. Ja sitten luin eräästä blogista, että myös meidän paikallisesta ruokakaupastamme Mercadonasta saa pipareita! Ja melkein kuin kotimaisia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä piparin kastaminen kuumaan juomaan, joko teehen tai kahviin, on tapa jonka opin isältäni lapsena. Noin vuoteen 2005 asti suosimme Fazerin paksuja peruspipareita, mutta sitten niissä ehkä vaihtui resepti tai aloimme vain 20 vuoden jälkeen kaivata vaihtelua, ja viimeiset kymmenen vuotta olen dippaillut aamuisin niitä klassisia ANNAS Original Pepparkakor-pipareita. Koska kulutan pipareita aika paljon, ei niitä kannata alkaa itse tekemään (tehän olette nähneet, mikä on lopputulos…). Niin paljon, että tällä tahdilla joutuisin käymään Fuengirolassa pipariostoksilla kaiken aikaa ja ruokarahat hupenisivat niihin. Nyt oltiin siis jännän äärellä: Voisivatko Mercadonan piparit korvata vanhat suosikit?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä Galletas de Jengibre-keksit muistuttavat pakkausta myöten aitoa kamaa. Ne myös näyttävät ja lähes tuoksuvat samalta kuin suomalaiset piparit. Koostumus on ulkoisesti tunnustellen liki identtinen, joten luultavasti kovin moni ei sokkotestistä selviäisi. Lapset eivät ainakaan erota kumpia pipareita heille annan. Teehen kastettaessa kosteudensietokyky ja imukyky oli samaa luokkaa kuin näissä Suomessa valmistetuissa. Mutta onko se tärkein ominaisuus, maku, samanlainen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei aivan. Galletas de Jengibret kyllä tunnistaa pipareiksi, ne eivät ole mitään etelän huijareita tai joululeivosten rantarolexeja. Mutta kuten kaikki makeat leivokset täällä, ne ovat astetta liian imeliä makuuni. Muistuttavat hieman enemmän itsetehtyjä pipareita, joissa taikinan joukkoon on lorahtanut vähän liikaa siirappia. Tuntuu, kuin hampaat liimaantuisivat yhteen näitä syödessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lienee hieman puolueellista sanoa, että nämä silti ovat mielestäni paras espanjalainen jouluherkku. Täkäläinen makumaailma eroaa huomattavasti sellaisesta suomalaiskansallisesta kulinarismista. Varsinkin leivokset ovat äkkimakeita ja jopa ällöjä; kauniita kyllä, mutta niistä puuttuu sellainen sielua rauhoittava tuntuma kuin vaikka kunnon korvapuustissa on. Ei sillä, olen löytänyt täältä paljon herkuteltavaa, mutta leivokset eivät vain resonoi makuhermojeni kanssa. Voittaja on siis suomalainen pipari. Kuitenkin Mercadonan versiot ovat oiva korvike, ja ne tosiaan tarjoavat lähes autenttisen piparielämyksen. Vaikka ne jäivät kakkoseksi kotimaisille pipareille, ne eivät ole huono häviäjä.

pipari-vertailun-voittaja

Näihin kuviin ja tunnelmiin, seuraavaksi testataan vielä hermoja aatonaaton ruokaostoksilla ja joulusiivouksen parissa. Mietin vaan tuossa kahlatessani legoissa ja kaikenmaailman autoradan osissa, että kyllä sitä on vaan hullu kun osti vielä tätä roinaa lisää. Mutta joulu on lasten juhla ja huomenna juhlitaan. Feliz Navidad !

SELF-HELPPIÄ ENSI VUOTEEN

Mä en ole mikään vuodenvaihteen maagiseen voimaan uskova elämäntapauudistuja, mutta juuri nyt on tuntunut siltä että joulu-tammikuun vaihteesta tulee vedenjakaja. Yleensä tykkään, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja puhkunut uutta energiaa enemmän syksyisin – olen ihminen, joka vielä kolmekymppisenä elää enemmän kouluvuoden kuin kalenterivuoden mukaan. Taakse jää nimittäin vauhdikas vuosi, johon on mahtunut muutoksia ja mullistuksia pienen elämän verran ja otan innolla vastaan vuoden 2018, jonka toivon olevan rauhallisempi, lempeämpi ja tälleen nössösti sanoen myös vähän helpompi.

Tuntuu, että sen jälkeen kun täytin kolmekymmentä alkoi koko ajatus omasta itsestä kirkastua paremmin. Yhtäkkiä ymmärrän itseäni paremmin, haluan olla parempi tyyppi ja myös omat arvot selkiytyvät, vaikka ydin on toki entisellään. Ensi vuodelle on jo ihan selkeitä tavoitteita ja mielikuvia siitä, millainen ihminen, äiti, kumppani ja ystävä ja vaikka kylänmies tahdon olla. Tietenkin jos nyt omiin arkikokemuksiin on uskominen, nämä jäävät usein sille ajatuksen tasolle ja vuoden 2018 lopussa olen yhä sama väsynyt, lapsille turhasta tiuskiva muija, joka kaikesta huolimatta iltaisin selasi Instagramia kun olisi pitänyt antaa puolisolle selkähieronta ja joka kuitenkin pyöritteli silmiään muiden tekemisille vaikkei ne mulle yhtään kuuluisi.

MUTTA! Aina kannattaa yrittää! Ei se ota jos ei annakaan! Nyt päätin, että kaikki apu pieniin elämänmuutoksiin otetaan vastaan ja tällä kertaa se tapahtuu kirjallisessa muodossa. Olisi edes pakko lukea, se kun on taas jäänyt siitäkin huolimatta että kyseessä on yli 20 vuotta kestänyt rakas harrastus. Osa näistä kirjoista on vähän höpsismiä, olkoot se sitten vastapainoksi kaikelle tieteelliselle kirjallisuudelle, mitä viimeisen vuoden aikana tuli tahkottua läpi yliopistolla. Toisaalta Adlibrikseltä tilatussa joulupaketissa tuli ihan tieteellistäkin tietoa hyvinvoinnista, kun meidän Mullin Mallin Molli-lastenkirjan tilalla tuli terveystiedon oppikirja Terve 1

I am here now on mindfulness projekti ihmiselle, joka ei kauheasti perusta mindfulnessista. Mutta koska olen myös ihminen, joka vilkuilee puhelinta noin kuusitoista kertaa minuutissa, jolla on tietokoneella auki kolme ikkunaa ja jokaisessa 12 välilehteä (voi kyllä, voitte arvata mitä se tekee koneen tehoille…) ja joka öisin tekee unissaan arkisia askareita, ei tällainen ”a creative mindfulness guide and journal” kuvauksella varustettu aikuisten askartelukirja voi tehdä mulle ainakaan pahaa! Luvassa on ainakin NOT TO DO-listan täyttämistä, kiitollisuuskelloa ja parhaan kahvin ja kahvinkeittäjän etsintää.

Jooga- (ja Instagram-)guru Rachel Brathenin Yoga Girl-kirjan ostin jo ennen muuttoa, mutta niin se on vaan odottanut muuttolaatikossa lukuvuoroaan. Koska kukapa ei haluaisi asua paratiisisaarella, syödä pelkkää tuoretta ananasta (no okei, se ei kuulosta terveelliseltä) ja poseerata jooga-asanoissa miljoonille Instagram-seuraajille. Yksi ensi vuoden isoimpia tavoitteita on paluu joogamatolle, odotan tältä teokselta inspiraatiota erityisesti siihen. Do no harm, but take no shit on yksi Rachelin elämänohjeista ja uskon, että tällaisia viisauksia on varmasti lisää kirjassa.

Hyvän mielen vuosi-tehtäväkirja on vilahdellut aika monella seuraamallani Instagram-tilillä ja varmaan siksi tulin aivopestyksi. Pakko hankkia! Ja nyt se mulle tuli: Maaret Tukiaisen kokoama aikuisille sopiva kirja täynnä tehtäviä, joiden avulla tarkastella omaa elämää ja siivota pään sisältä. Tässä kohtaa ehkä hieman hörhömittari värisee, kun läksynä on listata kokemuksia, joita ei voi järjellä selittää. Ja sitten taas vuoden jokaiselle viikolle jaettujen osioiden loppupuolelle osuva palautteen pyytäminen pelottaa: kritisoin itseäni usein, mutta olen kyllä aivan umpisurkea ottamaan vastaan palautetta muilta. Ehkä sitten tuolloin viikolla 33 olen jo henkisesti valmis kuulemaan muiltakin ne asiat, jotka varmasti alitajuisesti jo tiedän?

Viimeisenä ostoksena on vastuullista elämää edesauttava Karita Sainion Hyvin eletty. Kirja on kaunis ja sinällään kiehtova, mutta nyt pikaisella selauksella tuntuu, ettei ehkä tarjoa mitään mitä en olisi jo blogeista tai lehdistä bongannut. Eikä sinällään ihme, kirjassa elämäntyylistään kertovat monet itselleni vähintäänkin sosiaalisen median kautta tutut tyypit. Eli olen ehkä noin kymmenen vuotta liian vanha tälle opukselle, jossa kerrotaan sellaisia asioita kuten ”laadukas neule voi kestää loppuelämän”. Mutta annan tälle mahdollisuuden! Luultavasti tästä tulee kivaa lukemista esim. kahviloihin tai ravintolaan lehtien puutteessa.

Onko teillä jotain suosikkeja self helpin saralla? Vai meneekö ihan yliluonnolliseksi? Katsotaan sitten vuoden päästä, kuinka valaistunut olo näistä tuli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA