MUUMIMAAILMASSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin kuin kerroin, oli meidän Suomi-loman yksi suurimpia toiveita retki Muumimaailmaan. Tämä oli musta aika yllättävää, koska ollaan oltu siellä viimeksi vuonna 2014 eivät lapset oikeastaan ole mitään suuria muumifaneja: kirjoja on luettu mutta tv-sarjaa katson lähinnä minä, nostalgiamielessä. Ja vain niillä vanhoilla äänillä. Toisaalta meidät aiemmat kokemukset Muumimaailmasta ovat olleet ihan huippuja: siellä on aika vietetty, erään toiseen lapsiperhekohteen jingleä lainatakseni, koko päivä iloinen. Ja mikä vaan tekosyy kelpaa, että pääsee ihanaan Turkuun!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tältä kesältä Muumimaailma on jo sulkeutunut, avautuakseen taas syksyllä syysloman viikonloppuina ja hiihtolomalla hetkeksi, ja ensi kesänä taas kesäkuussa. Kausi on aika lyhyt, ja me taktikoitiin itsemme sinne ihan viimeisinä päivinä. Ajateltiin, ettei siellä silloin olisi ketään muuta, mutta väärässä olimme! Suomalaiset ovat alkaneet lomailla myös elokuun loppupuolella, ja etenkin isovanhemmille alennettu sisäänpääsy taisi houkutella kolmen sukupolven vierailijoita. Ajankohta oli monella tapaa hyvä: ei kuitenkaan ruuhkaa esim. busseissa, ja hahmoilla riitti aikaa ja huomiota lapsille. Toisaalta aurinkoisesta säästä Muumimaailmassa oli helvetin kylmä, anteeksi kielenkäyttöni. Naantali on kaunis kesäkaupunki, mutta onhan se selvää että merenrannalla tuulee. Joten suosittelen pakkaamaan kunnolla vaatetta, toisin kuin itse tein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensiksi se päällimmäinen fiilis Muumimaailmasta: Se on ihana. Kritisoitavaa kyllä löytyy, mutta kun viiden tunnin jälkeen joutuu kolmikon kiskomaan ulos itkien (itku pitkästä ilosta, eiks je?) ja kaikki lapset vannottivat että tullaanhan ens vuonna uudestaan… ei kai se voi olla kuin onnistunut päivä? Meidän 4-8-vuotiaille Muumimaailma toimi ihan täydellisesti; siellä saa liikkua vapautuneesti, olla luonnon keskellä, ripauksen taianomaisuutta, jännitystä – jos kysyn omilta lapsiltani, voittaa huvipuistot laitteineen koska Muumimaailmassa saa tehdä ja olla osa sitä ihmeellistä tunnelmaa. On todella hauska katsoa kuinka suurella tunteella tyypit eläytyivät kaikkeen mitä ympärillä tapahtui.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka mitään suurta ryysistä ei edes viimeisinä aukiolopäivinä ollut, paikalla kyllä riitti ulkomaalaisia turisteja ja meitä lapsiperheitä. Siksi olikin tylsää, että koulujen alkamisen jälkeen aukioloaika on lyhennetty (12-18; eihän se riitä!) ja sen lisäksi osa ruokapaikoista oli kiinni, ja myös kesäteatterin esityksiä harvemmin. Ja silti hinta oli sama kuin sesonkiaikaan. Mutta toivottavasti aukiolot muuttuvat ennen pitkää eurooppalaisimmiksi, varsinkin jos Suomessa saadaan tulevaisuudessakin nauttia intiaanikesistä. Naantali näytti muutenkin hieman hiljaisemmalta kuin heinäkuussa. Matka bussilla Turusta maksoi meidän porukalta 4,50€ suunta (aikuinen + lapsi) ja kesti noin 45 minuuttia. Kävelymatka bussipysäkiltä vei jäätelön kanssa about 20 minuuttia; Naantalin keskustasta ehtii vielä poimia eväät, joita voi syödä Nuuskamuikkusen vieressä leiritulella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omalla saarellaan sijaitsevassa Muumimaailmassa on omat ravintolat ja iso myymälä, kasvomaalausta, kesäteatteria, laiva täynnä leikkipaikkoja, uimahuone ja uimaranta, totta kai Muumitalo, ja kaikkea muuta mahdollista kuten vankila, Satupolku, huilipuisto… Me ehdittiin kiertää lasten suosikkipaikat pariinkin kertaan, mutta eniten he halusivat pyöriä Muumitalon pihalla ja osallistua poliisien, Haisulin ja Pikku Myyn show’hun, johon lapset otettiin mukaan. He pääsivät onkimaan lammesta poliisin kenkää, vapauttamaan Haisulia vankilasta ja etsimään vohkittuja piirakoita. Kesäteatteriin emme menneet, mutta Muumitalon viereisellä Pikku Estradilla olleet lyhyemmät esitykset katsottiin hartaudella. Hyvin upposi tähän yleisöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tavallaan Muumimaailman kritisoiminen tuntuu tylsältä, koska lapsilla oli valehtelematta yksi kesän parhaista päivistä (ja silloinhan se oli sitä myös äidille, koska onko nyt mitään mahtavampaa kuin omat lapset onnesta sekaisin?). Mutta! Maksajana saan vähän valittaa. Minähän tunnetusti ränttään hinnasta; en niinkään siitä, että jokin asia maksaa paljon vaan silloin, jos hinta ei tunnu kohtuulliselta. Me maksoimme nelihenkisenä seurueena perhelipun ennakkoon, ja hinta oli 108 euroa. Mun mielestä ihan hirveästi. Olen kuullut villejä huhuja siitä, että palkkaus ei päätä huimaa (vaikka tajuan totta kai sen, että kun koko vuoden voitto pitää tahkota kolmessa kuukaudessa niin henkilöstö- ja ylläpitokulut yms. pitää kattaa jollain) ja toisaalta Muumimaailma itsessään kaipaisi jo vähän uudistusta. Ei millään pahalla, mutta pieni pintaremontti voisi tehdä Muumitalolle hyvää (ja ehkä esimerkiksi logistiikan osalta, koska nyt poistuminen hillokellariin tapahtuu kierreportaiden kautta ja siinä lasten kanssa jonotellessa ehti hyvän hetken miettiä, miten on pahimpaan ruuhka-aikaan turvallisuuden kanssa…). Ja sitten se, että myös sisällä kaikki maksaa törkeän paljon. Pieni pehmolelu 20 euroa! Surullinen pizzapala 7 euroa! Tietenkään mitään ei ole pakko ostaa, ja monet – kuten me – ottavat mukaan omat eväät, mutta koska sisäänpääsy maksaa normaalisti kaikilta yli 2-vuotiailta 30 euroa, soisi sisällä hintojen olevan hieman kohtuullisemmat, etenkin myytävän ruoan laatuun nähden. Mutta oh well, lasten ilolla ei ole hintaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten kallista hupiahan se on, mutta sen arvoista. Ihan periaatteesta lapsilta jäi kaikki krääsä ostamatta ja kasvomaalaukset kokematta, mutta eivätpä he niitä niin kaivanneet, muistelivat vain seuraavat päivät kuinka olivat auttaneet Haisulin kiinniotossa ja keittäneet räkäsoppaa Noidan kanssa. Lauloivat poliisien omaa versiota pää-olkapää-peppu-laulusta (”donitsi-syö-donitsi”) ja pohtivat löysikö Hemuli etsimänsä. Päivän aikana askeleita kertyi varmaan 20 000, joista puolet juostuja, kun oli niin kiire kokea ja nähdä kaikki mahdollisimman nopeasti – ja sitten mennä uudestaan rauhassa katsomaan samat paikat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pakko sitä on siis suositella. Vaikka Muumit eivät olisi edes niin tuttuja, niin paikkana Muumimaailma on vain taianomainen. Lapset eivät ehdi innostukseltaan edes huomaamaan kaikkia yksityiskohtia, mitä aikuiset jäävät ihmettelemään, mutta pääasia on se taika. Vähän kallista taikaa, mutta sen arvoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LUKEVA LAPSI

Vaikka en kovin paljoa samaistu mokkapaloja leipoviin futismutseihin tai oikein muihinkaan vanhempiin, joilla on jokin selkeä missio siirtää intohimonsa johonkin lajiin lapselleen, joudun tunnustamaan yhden tosiasian. Haluan itsekin vähän muokata lapsen mielenkiinnonkohteita. Tahtoisin nimittäin lapsistani lukijoita. Siitä asti kun opin lukemaan (ja oikeastaan jo sitä ennen, koska vanhempani lukivat minulle ahkerasti) on kirjoilla ollut iso rooli elämässäni, ja koen saaneeni lukemisesta niin paljon iloa, apua ja ajankulua elämääni että haluaisin ehdottomasti siirtää tämän saman rakkauden lapsilleni. Eli ihan varmaan sama ajatus kuin lapsiaan karting-radalle kuljettavilla formulafaneilla tai kellä tahansa äidillä tai isällä, joka haluaa kevyesti töytäistä lasta oman lempiharrastuksensa pariin.

Tällä viikolla julkaistiin kaksi artikkelia koskien lasten lukutottumuksia: Ylen Uutisissa oltiin huolissaan siitä, että lasten lukutaito – ei pelkkä kyky yhdistää kirjaimia sanoiksi – on heikentynyt huomattavasti, vaikka yhä useampi lapsi osaa lukea jo mennessään kouluun. Se sisälukutaidoksi sanottu taito taas ei joillain meinaa kehittyä ollenkaan, ja sitten voidaan miettiä missä vika. Samana päivänä Helsingin Sanomien kolumnisti Janna Rantala antoi vinkkejä siihen, miten lasta voi motivoida kirjallisuuden pariin. Luultavasti olisin suhtautunut paljon nuivemmin neuvoihin siitä, miten lapsesta saa reippaan hiihtäjän tai innokkaan kuorolaisen, mutta koska itse pidän lukemista sellaisena koko elämän elämyksiä tarjoavana turvasatamana, nyökyttelin tietenkin tyytyväisenä siitä, että asialle annetaan palstatilaa.

Meillä lapset on viety kirjastoon heti kun ne ovat pysyneet tolpillaan ja ymmärtäneet sääntöjä sen verran, että visiitit on sujuneet ilman suurempaa paheksuntaa. Helsingin kodin vieressä pysähtyi kirjastobussi kerran viikossa ja se oli rakastettu käyntikohde pienestä pitäen. Olen yrittänyt lukea niin useana iltana kuin mahdollista, ja nyt, nyt vihdoin 8-vuotias esikoinen myös itse kärttää iltaisin lukuaikaa! Vaikka yritänkin pitää kiinni nukkumaanmenoajoista, niin tässä tekee mieli lipsua. Taputtaa poikaa päähän ja sanoa, että lue lapseni, lue niin paljon kuin sielu sietää!

En ole itse ehtinyt paljoa panostaa proosaan viime vuosina, mutta hyrisin eilen tyytyväisenä kun lapset kysyivät miten tiedän kaikesta niin paljon (sattuivat kysymään aiheesta, josta tiesin – tällainen suitsutus ei ole lainkaan normaalia, enkä ole mikään ylivertainen tietäjä, kunhan vain osui kohdalle hyvä hetki luennoida lapsille). Ja oli ihanaa vastata, että koska luen. Kirjoja, artikkeleita, tavattoman paljon kaikkea turhaakin, mutta lukemalla oppii. Ja yritin kovasti selittää, että ei ole pakko lukea pelkkää kaunokirjallisuutta mutta aina kannattaa lukea, koska paitsi että se lisää tietoa, se opettaa taitoja kuten toisten asemaan asettumista ja laajentaa ymmärrystä oman kokemuspiirin ulkopuolelle. Tässä vaiheessa lapsia tietty lakkasi kiinnostamasta hurmoksellinen paatokseni ja he häipyivät säikyttelemään puluja, mutta ehkä tästä sanomasta jotain meni perille.

Nyt kun lapset kasvavat itselleen uudessa, ei enää onneksi niin vieraassa, kulttuurissa koen, että lukeminen antaa heille vieläkin enemmän kuin itselleni lapsuudessa. Se ei ole pelkkää ajanvietettä tai pakoa arjesta tai mielikuvituksen kutittelua vaan myös tapa päästä mukaan suomalaisten lasten elämään, lukevathan he suomeksi suomalaista lastenkirjallisuutta. Tietenkään Puluboi tai Super-Marsu nyt eivät kerro aivan totuutta siitä, millaista lasten arki on 4000 kilometriä pohjoisempana, mutta se antaa osviittaa siitä, minkälaista on suomalaisessa koulussa, mikä kiinnostaa suomalaisia lapsia ja millaista perhe-elämää Suomessa vietetään. Eihän se nyt niin ihmeellisen eksoottista ole Espanjaan verrattuna, mutta tällä tavalla lapsilla on ehkä enemmän samaistumispintaa elämässään. Sen lisäksi tietenkin suomeksi lukeminen tukee kielenkehitystä, sillä suomea puhutaan täällä vain perheen kesken ja väistämättä se tarkoittaa hyvin tietyn tyyppistä sanastoa, puhetapaa ja murretta. Kirjat ovat uusia keskustelukumppaneita pojille.

Tällä hetkellä esikoisen lukulistalla on Geoetsiviä, juuri sitä Super-Marsua ja hänen suosikkiaan Puluboita. Sen lisäksi aloitimme yhdessä Harry Potter-sarjan lukemisen. En ole itsekään lukenut Pottereita ja ajattelin, että nyt on ehkä aika viimeiselle yhteiselle lukukokemukselle ennen kuin hän sukeltaa omien kirjojensa maailmaan. Tässä asiassa en yleensä säästele aikaa enkä rahaa, vaan tilailen avokätisesti Adlibriksesta kaiken mikä poikia kiinnostaa ja luen aina kun vain ehdin. Haaveilen, että löytäisin jostain esikoisen kirjavalikoimaan omia 80-luvun suosikkejani kuten Pikku vampyyri-sarjaa ja iki-ihanaa Nikke-sarjaa. Vinkkejä muista hyvistä lasten- ja nuortenkirjoista otetaan ilolla vastaan. Ja voih, siitä vasta haaveilen että pääsisin itse taas vaeltamaan suomalaisen kirjaston hyllyjen keskelle ja haalimaan luettavaa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SELF-HELPPIÄ ENSI VUOTEEN

Mä en ole mikään vuodenvaihteen maagiseen voimaan uskova elämäntapauudistuja, mutta juuri nyt on tuntunut siltä että joulu-tammikuun vaihteesta tulee vedenjakaja. Yleensä tykkään, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja puhkunut uutta energiaa enemmän syksyisin – olen ihminen, joka vielä kolmekymppisenä elää enemmän kouluvuoden kuin kalenterivuoden mukaan. Taakse jää nimittäin vauhdikas vuosi, johon on mahtunut muutoksia ja mullistuksia pienen elämän verran ja otan innolla vastaan vuoden 2018, jonka toivon olevan rauhallisempi, lempeämpi ja tälleen nössösti sanoen myös vähän helpompi.

Tuntuu, että sen jälkeen kun täytin kolmekymmentä alkoi koko ajatus omasta itsestä kirkastua paremmin. Yhtäkkiä ymmärrän itseäni paremmin, haluan olla parempi tyyppi ja myös omat arvot selkiytyvät, vaikka ydin on toki entisellään. Ensi vuodelle on jo ihan selkeitä tavoitteita ja mielikuvia siitä, millainen ihminen, äiti, kumppani ja ystävä ja vaikka kylänmies tahdon olla. Tietenkin jos nyt omiin arkikokemuksiin on uskominen, nämä jäävät usein sille ajatuksen tasolle ja vuoden 2018 lopussa olen yhä sama väsynyt, lapsille turhasta tiuskiva muija, joka kaikesta huolimatta iltaisin selasi Instagramia kun olisi pitänyt antaa puolisolle selkähieronta ja joka kuitenkin pyöritteli silmiään muiden tekemisille vaikkei ne mulle yhtään kuuluisi.

MUTTA! Aina kannattaa yrittää! Ei se ota jos ei annakaan! Nyt päätin, että kaikki apu pieniin elämänmuutoksiin otetaan vastaan ja tällä kertaa se tapahtuu kirjallisessa muodossa. Olisi edes pakko lukea, se kun on taas jäänyt siitäkin huolimatta että kyseessä on yli 20 vuotta kestänyt rakas harrastus. Osa näistä kirjoista on vähän höpsismiä, olkoot se sitten vastapainoksi kaikelle tieteelliselle kirjallisuudelle, mitä viimeisen vuoden aikana tuli tahkottua läpi yliopistolla. Toisaalta Adlibrikseltä tilatussa joulupaketissa tuli ihan tieteellistäkin tietoa hyvinvoinnista, kun meidän Mullin Mallin Molli-lastenkirjan tilalla tuli terveystiedon oppikirja Terve 1

I am here now on mindfulness projekti ihmiselle, joka ei kauheasti perusta mindfulnessista. Mutta koska olen myös ihminen, joka vilkuilee puhelinta noin kuusitoista kertaa minuutissa, jolla on tietokoneella auki kolme ikkunaa ja jokaisessa 12 välilehteä (voi kyllä, voitte arvata mitä se tekee koneen tehoille…) ja joka öisin tekee unissaan arkisia askareita, ei tällainen ”a creative mindfulness guide and journal” kuvauksella varustettu aikuisten askartelukirja voi tehdä mulle ainakaan pahaa! Luvassa on ainakin NOT TO DO-listan täyttämistä, kiitollisuuskelloa ja parhaan kahvin ja kahvinkeittäjän etsintää.

Jooga- (ja Instagram-)guru Rachel Brathenin Yoga Girl-kirjan ostin jo ennen muuttoa, mutta niin se on vaan odottanut muuttolaatikossa lukuvuoroaan. Koska kukapa ei haluaisi asua paratiisisaarella, syödä pelkkää tuoretta ananasta (no okei, se ei kuulosta terveelliseltä) ja poseerata jooga-asanoissa miljoonille Instagram-seuraajille. Yksi ensi vuoden isoimpia tavoitteita on paluu joogamatolle, odotan tältä teokselta inspiraatiota erityisesti siihen. Do no harm, but take no shit on yksi Rachelin elämänohjeista ja uskon, että tällaisia viisauksia on varmasti lisää kirjassa.

Hyvän mielen vuosi-tehtäväkirja on vilahdellut aika monella seuraamallani Instagram-tilillä ja varmaan siksi tulin aivopestyksi. Pakko hankkia! Ja nyt se mulle tuli: Maaret Tukiaisen kokoama aikuisille sopiva kirja täynnä tehtäviä, joiden avulla tarkastella omaa elämää ja siivota pään sisältä. Tässä kohtaa ehkä hieman hörhömittari värisee, kun läksynä on listata kokemuksia, joita ei voi järjellä selittää. Ja sitten taas vuoden jokaiselle viikolle jaettujen osioiden loppupuolelle osuva palautteen pyytäminen pelottaa: kritisoin itseäni usein, mutta olen kyllä aivan umpisurkea ottamaan vastaan palautetta muilta. Ehkä sitten tuolloin viikolla 33 olen jo henkisesti valmis kuulemaan muiltakin ne asiat, jotka varmasti alitajuisesti jo tiedän?

Viimeisenä ostoksena on vastuullista elämää edesauttava Karita Sainion Hyvin eletty. Kirja on kaunis ja sinällään kiehtova, mutta nyt pikaisella selauksella tuntuu, ettei ehkä tarjoa mitään mitä en olisi jo blogeista tai lehdistä bongannut. Eikä sinällään ihme, kirjassa elämäntyylistään kertovat monet itselleni vähintäänkin sosiaalisen median kautta tutut tyypit. Eli olen ehkä noin kymmenen vuotta liian vanha tälle opukselle, jossa kerrotaan sellaisia asioita kuten ”laadukas neule voi kestää loppuelämän”. Mutta annan tälle mahdollisuuden! Luultavasti tästä tulee kivaa lukemista esim. kahviloihin tai ravintolaan lehtien puutteessa.

Onko teillä jotain suosikkeja self helpin saralla? Vai meneekö ihan yliluonnolliseksi? Katsotaan sitten vuoden päästä, kuinka valaistunut olo näistä tuli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

RAHAA PALAA BRIGHTONISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No niin, nyt musta on tullut nainen joka bloggaa ostamistaan ponnareista, mutta halusin kuitenkin kertoa teille kaikille, että jos tahtoo osallistua länsimaiseen kulutusjuhlaan ja tuhlata rahaa, Brighton on siihen loistava paikka! Ei tarvitse lähteä Lontooseen vetääkseen luottokortin tappiin, etenkin jos sattuu olemaan hulluna paperitarvikkeisiin, kirjoihin ja kaikkeen visuaalisesti kiehtovaan krääsään kuten allekirjoittanut.

Brighton oli täynnä kaikkea kivaa. En innostunut niinkään vaatteista – kuten jo ylpeilin – vaikka sieltä löytyi Urban Outfittersin ja GAPin kaltaiset luottokaupat. Mutta kirjakaupat! Sisustuskaupat, etenkin sillä vähän boheemimmalla North Laine-alueella! Ihana aasialainen kauppa täynnä kaikkea söpöä kiinalaista riisikulhoista vilkuttaviin kissoihin! Kassi painoi kotimatkalla 13 kiloa ja olin suhteellisen onnellinen, ettei sitä punnittu missään vaiheessa matkalla lentokoneeseen…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eniten aikaa kului ehdottomasti Brightonin keskustassa sijaitsevassa Waterstones-ketjun kirjakaupassa. Siellä oli viisi kerrosta luettavaa. Valtava lastenosasto täynnä ihanaa kirjallisuutta, tehtävävihkoja, karttoja… Kymmenen hyllymetriä pelkkiä matkustuspäiväkirjoja, koko isäni kirjakokoelma rockmuusikoiden elämänkertoja. Vaikka viime aikoina lukeminen onkin jäänyt vähän lapsipuoleksi elämässäni, ei rakkaus kirjoihin ole kadonnut. Erityisesti fiilistelen taitavasti tehtyjä lastenkirjoja, joiden avulla inspiroida jälkeläiset lukemaan.

Toinen paikka, jossa sisäinen lastenkirjahamsterini oli koetuksella, oli Castor + Pollux-galleria rantakadulla. Seinän verran taiteellisia, hauskoja, oivaltavia lastenkirjoja! Ja sitten koko kauppa täynnä grafiikkaa, julisteita sekä tavaraa, jota mulla on jo liikaa: vihkoja ja postikortteja. Molempia mulla on hirvittävät kokoelmat ja voin kertoa, että kun ne mun valtavat, alati kasvavat kokoelmat ilmestyivät muuttolaatikosta myös Espanjassa, sain osakseni hieman silmienpyörittelyä. No, nyt on taas santsattu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samalla rantapätkällä, siinä i360-tornin ja Brightonin pierin välillä, on kaikkea aika hulvatonta. Muutama pieni galleria ja sitten paljon kitchiä! Oletteko yllättyneitä, jos sanon rakastavani myös kaikkea kornia? Erityisen kiehtova oli kauppa, jossa myytiin kaikkea mahdollista tehtynä simpukoista. Damn, joskus tulen sinne vähän isommalla matkalaukulla…Tai siis en ota kyllä matkalaukkua mukaan, ahtaassa kaupassa oli muutenkin melkoinen norsu posliinikaupassa-fiilis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki Brightonissa on ostoskeskuksia ja ostoskatuja, joilta löytyy perinteisempiä liikkeitä. Valtava Boots, josta hamstrasin meikkejä ja kodin sisustukseen ja kaikkeen mainioon pikkukrääsään keskittyvä Bert’s, jossa iski akuutti tarve ostaa keittiöpyyhkeitä, lautasia, Halloween-koristeita… Ja kyllä sieltä toki jotain tarttui mukaankin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

North Laine-alue oli myös sellainen, jonka ensi kerralla haluan koluta rauhassa läpi (hieman isommalla budjetilla). Vintagekamaa, etnisiä viboja, pikkuputiikkien välissä hauskoja kahviloita ja baareja, joissa levätä kiertelyn välissä. Jonkin verran myös suomalaista designiä osana kansainvälistä valikoimaa. Erinomainen paikka köyhtyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten kyllä siellä sisäinen shoppailija oli onnellinen. Jos silleen haluaa hetkeksi unohtaa maailmantuskan ja nauttia materiasta. Jos jotain ei löytynyt Brightonista niin Cars-autoja, joita oli toivottu tuliaisiksi. Niitä metsästettiin vielä lentokentältäkin (ja todettakoon, että Gatwickissa ei kannata laskea sen varaan että voisi kuluttaa aikaa ostoksilla – onneton valikoima) mutta kotiin palattiin tyhjin käsin. Onneksi olin hankkinut muita tuliaisia: en tiedä missä vaiheessa nämä tyypit menivät ja oppivat sen, että tärkeintä kotiinpaluussa on tuliaiset…

Brighton on siis hyvä vaihtoehto Lontoolle, jos kaipaa vähän kompaktimpaa kaupunkia ja rennompaa tunnelmaa. Ja tunnissa sieltä pääsee junalla isolle kirkolle, joten ensi kerralla luultavasti yhdistelen molemmat kaupungit. Ja laitan suosiolla matkalaukun ruumaan.