LUKEVA LAPSI

Vaikka en kovin paljoa samaistu mokkapaloja leipoviin futismutseihin tai oikein muihinkaan vanhempiin, joilla on jokin selkeä missio siirtää intohimonsa johonkin lajiin lapselleen, joudun tunnustamaan yhden tosiasian. Haluan itsekin vähän muokata lapsen mielenkiinnonkohteita. Tahtoisin nimittäin lapsistani lukijoita. Siitä asti kun opin lukemaan (ja oikeastaan jo sitä ennen, koska vanhempani lukivat minulle ahkerasti) on kirjoilla ollut iso rooli elämässäni, ja koen saaneeni lukemisesta niin paljon iloa, apua ja ajankulua elämääni että haluaisin ehdottomasti siirtää tämän saman rakkauden lapsilleni. Eli ihan varmaan sama ajatus kuin lapsiaan karting-radalle kuljettavilla formulafaneilla tai kellä tahansa äidillä tai isällä, joka haluaa kevyesti töytäistä lasta oman lempiharrastuksensa pariin.

Tällä viikolla julkaistiin kaksi artikkelia koskien lasten lukutottumuksia: Ylen Uutisissa oltiin huolissaan siitä, että lasten lukutaito – ei pelkkä kyky yhdistää kirjaimia sanoiksi – on heikentynyt huomattavasti, vaikka yhä useampi lapsi osaa lukea jo mennessään kouluun. Se sisälukutaidoksi sanottu taito taas ei joillain meinaa kehittyä ollenkaan, ja sitten voidaan miettiä missä vika. Samana päivänä Helsingin Sanomien kolumnisti Janna Rantala antoi vinkkejä siihen, miten lasta voi motivoida kirjallisuuden pariin. Luultavasti olisin suhtautunut paljon nuivemmin neuvoihin siitä, miten lapsesta saa reippaan hiihtäjän tai innokkaan kuorolaisen, mutta koska itse pidän lukemista sellaisena koko elämän elämyksiä tarjoavana turvasatamana, nyökyttelin tietenkin tyytyväisenä siitä, että asialle annetaan palstatilaa.

Meillä lapset on viety kirjastoon heti kun ne ovat pysyneet tolpillaan ja ymmärtäneet sääntöjä sen verran, että visiitit on sujuneet ilman suurempaa paheksuntaa. Helsingin kodin vieressä pysähtyi kirjastobussi kerran viikossa ja se oli rakastettu käyntikohde pienestä pitäen. Olen yrittänyt lukea niin useana iltana kuin mahdollista, ja nyt, nyt vihdoin 8-vuotias esikoinen myös itse kärttää iltaisin lukuaikaa! Vaikka yritänkin pitää kiinni nukkumaanmenoajoista, niin tässä tekee mieli lipsua. Taputtaa poikaa päähän ja sanoa, että lue lapseni, lue niin paljon kuin sielu sietää!

En ole itse ehtinyt paljoa panostaa proosaan viime vuosina, mutta hyrisin eilen tyytyväisenä kun lapset kysyivät miten tiedän kaikesta niin paljon (sattuivat kysymään aiheesta, josta tiesin – tällainen suitsutus ei ole lainkaan normaalia, enkä ole mikään ylivertainen tietäjä, kunhan vain osui kohdalle hyvä hetki luennoida lapsille). Ja oli ihanaa vastata, että koska luen. Kirjoja, artikkeleita, tavattoman paljon kaikkea turhaakin, mutta lukemalla oppii. Ja yritin kovasti selittää, että ei ole pakko lukea pelkkää kaunokirjallisuutta mutta aina kannattaa lukea, koska paitsi että se lisää tietoa, se opettaa taitoja kuten toisten asemaan asettumista ja laajentaa ymmärrystä oman kokemuspiirin ulkopuolelle. Tässä vaiheessa lapsia tietty lakkasi kiinnostamasta hurmoksellinen paatokseni ja he häipyivät säikyttelemään puluja, mutta ehkä tästä sanomasta jotain meni perille.

Nyt kun lapset kasvavat itselleen uudessa, ei enää onneksi niin vieraassa, kulttuurissa koen, että lukeminen antaa heille vieläkin enemmän kuin itselleni lapsuudessa. Se ei ole pelkkää ajanvietettä tai pakoa arjesta tai mielikuvituksen kutittelua vaan myös tapa päästä mukaan suomalaisten lasten elämään, lukevathan he suomeksi suomalaista lastenkirjallisuutta. Tietenkään Puluboi tai Super-Marsu nyt eivät kerro aivan totuutta siitä, millaista lasten arki on 4000 kilometriä pohjoisempana, mutta se antaa osviittaa siitä, minkälaista on suomalaisessa koulussa, mikä kiinnostaa suomalaisia lapsia ja millaista perhe-elämää Suomessa vietetään. Eihän se nyt niin ihmeellisen eksoottista ole Espanjaan verrattuna, mutta tällä tavalla lapsilla on ehkä enemmän samaistumispintaa elämässään. Sen lisäksi tietenkin suomeksi lukeminen tukee kielenkehitystä, sillä suomea puhutaan täällä vain perheen kesken ja väistämättä se tarkoittaa hyvin tietyn tyyppistä sanastoa, puhetapaa ja murretta. Kirjat ovat uusia keskustelukumppaneita pojille.

Tällä hetkellä esikoisen lukulistalla on Geoetsiviä, juuri sitä Super-Marsua ja hänen suosikkiaan Puluboita. Sen lisäksi aloitimme yhdessä Harry Potter-sarjan lukemisen. En ole itsekään lukenut Pottereita ja ajattelin, että nyt on ehkä aika viimeiselle yhteiselle lukukokemukselle ennen kuin hän sukeltaa omien kirjojensa maailmaan. Tässä asiassa en yleensä säästele aikaa enkä rahaa, vaan tilailen avokätisesti Adlibriksesta kaiken mikä poikia kiinnostaa ja luen aina kun vain ehdin. Haaveilen, että löytäisin jostain esikoisen kirjavalikoimaan omia 80-luvun suosikkejani kuten Pikku vampyyri-sarjaa ja iki-ihanaa Nikke-sarjaa. Vinkkejä muista hyvistä lasten- ja nuortenkirjoista otetaan ilolla vastaan. Ja voih, siitä vasta haaveilen että pääsisin itse taas vaeltamaan suomalaisen kirjaston hyllyjen keskelle ja haalimaan luettavaa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SELF-HELPPIÄ ENSI VUOTEEN

Mä en ole mikään vuodenvaihteen maagiseen voimaan uskova elämäntapauudistuja, mutta juuri nyt on tuntunut siltä että joulu-tammikuun vaihteesta tulee vedenjakaja. Yleensä tykkään, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja puhkunut uutta energiaa enemmän syksyisin – olen ihminen, joka vielä kolmekymppisenä elää enemmän kouluvuoden kuin kalenterivuoden mukaan. Taakse jää nimittäin vauhdikas vuosi, johon on mahtunut muutoksia ja mullistuksia pienen elämän verran ja otan innolla vastaan vuoden 2018, jonka toivon olevan rauhallisempi, lempeämpi ja tälleen nössösti sanoen myös vähän helpompi.

Tuntuu, että sen jälkeen kun täytin kolmekymmentä alkoi koko ajatus omasta itsestä kirkastua paremmin. Yhtäkkiä ymmärrän itseäni paremmin, haluan olla parempi tyyppi ja myös omat arvot selkiytyvät, vaikka ydin on toki entisellään. Ensi vuodelle on jo ihan selkeitä tavoitteita ja mielikuvia siitä, millainen ihminen, äiti, kumppani ja ystävä ja vaikka kylänmies tahdon olla. Tietenkin jos nyt omiin arkikokemuksiin on uskominen, nämä jäävät usein sille ajatuksen tasolle ja vuoden 2018 lopussa olen yhä sama väsynyt, lapsille turhasta tiuskiva muija, joka kaikesta huolimatta iltaisin selasi Instagramia kun olisi pitänyt antaa puolisolle selkähieronta ja joka kuitenkin pyöritteli silmiään muiden tekemisille vaikkei ne mulle yhtään kuuluisi.

MUTTA! Aina kannattaa yrittää! Ei se ota jos ei annakaan! Nyt päätin, että kaikki apu pieniin elämänmuutoksiin otetaan vastaan ja tällä kertaa se tapahtuu kirjallisessa muodossa. Olisi edes pakko lukea, se kun on taas jäänyt siitäkin huolimatta että kyseessä on yli 20 vuotta kestänyt rakas harrastus. Osa näistä kirjoista on vähän höpsismiä, olkoot se sitten vastapainoksi kaikelle tieteelliselle kirjallisuudelle, mitä viimeisen vuoden aikana tuli tahkottua läpi yliopistolla. Toisaalta Adlibrikseltä tilatussa joulupaketissa tuli ihan tieteellistäkin tietoa hyvinvoinnista, kun meidän Mullin Mallin Molli-lastenkirjan tilalla tuli terveystiedon oppikirja Terve 1

I am here now on mindfulness projekti ihmiselle, joka ei kauheasti perusta mindfulnessista. Mutta koska olen myös ihminen, joka vilkuilee puhelinta noin kuusitoista kertaa minuutissa, jolla on tietokoneella auki kolme ikkunaa ja jokaisessa 12 välilehteä (voi kyllä, voitte arvata mitä se tekee koneen tehoille…) ja joka öisin tekee unissaan arkisia askareita, ei tällainen ”a creative mindfulness guide and journal” kuvauksella varustettu aikuisten askartelukirja voi tehdä mulle ainakaan pahaa! Luvassa on ainakin NOT TO DO-listan täyttämistä, kiitollisuuskelloa ja parhaan kahvin ja kahvinkeittäjän etsintää.

Jooga- (ja Instagram-)guru Rachel Brathenin Yoga Girl-kirjan ostin jo ennen muuttoa, mutta niin se on vaan odottanut muuttolaatikossa lukuvuoroaan. Koska kukapa ei haluaisi asua paratiisisaarella, syödä pelkkää tuoretta ananasta (no okei, se ei kuulosta terveelliseltä) ja poseerata jooga-asanoissa miljoonille Instagram-seuraajille. Yksi ensi vuoden isoimpia tavoitteita on paluu joogamatolle, odotan tältä teokselta inspiraatiota erityisesti siihen. Do no harm, but take no shit on yksi Rachelin elämänohjeista ja uskon, että tällaisia viisauksia on varmasti lisää kirjassa.

Hyvän mielen vuosi-tehtäväkirja on vilahdellut aika monella seuraamallani Instagram-tilillä ja varmaan siksi tulin aivopestyksi. Pakko hankkia! Ja nyt se mulle tuli: Maaret Tukiaisen kokoama aikuisille sopiva kirja täynnä tehtäviä, joiden avulla tarkastella omaa elämää ja siivota pään sisältä. Tässä kohtaa ehkä hieman hörhömittari värisee, kun läksynä on listata kokemuksia, joita ei voi järjellä selittää. Ja sitten taas vuoden jokaiselle viikolle jaettujen osioiden loppupuolelle osuva palautteen pyytäminen pelottaa: kritisoin itseäni usein, mutta olen kyllä aivan umpisurkea ottamaan vastaan palautetta muilta. Ehkä sitten tuolloin viikolla 33 olen jo henkisesti valmis kuulemaan muiltakin ne asiat, jotka varmasti alitajuisesti jo tiedän?

Viimeisenä ostoksena on vastuullista elämää edesauttava Karita Sainion Hyvin eletty. Kirja on kaunis ja sinällään kiehtova, mutta nyt pikaisella selauksella tuntuu, ettei ehkä tarjoa mitään mitä en olisi jo blogeista tai lehdistä bongannut. Eikä sinällään ihme, kirjassa elämäntyylistään kertovat monet itselleni vähintäänkin sosiaalisen median kautta tutut tyypit. Eli olen ehkä noin kymmenen vuotta liian vanha tälle opukselle, jossa kerrotaan sellaisia asioita kuten ”laadukas neule voi kestää loppuelämän”. Mutta annan tälle mahdollisuuden! Luultavasti tästä tulee kivaa lukemista esim. kahviloihin tai ravintolaan lehtien puutteessa.

Onko teillä jotain suosikkeja self helpin saralla? Vai meneekö ihan yliluonnolliseksi? Katsotaan sitten vuoden päästä, kuinka valaistunut olo näistä tuli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

RAHAA PALAA BRIGHTONISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No niin, nyt musta on tullut nainen joka bloggaa ostamistaan ponnareista, mutta halusin kuitenkin kertoa teille kaikille, että jos tahtoo osallistua länsimaiseen kulutusjuhlaan ja tuhlata rahaa, Brighton on siihen loistava paikka! Ei tarvitse lähteä Lontooseen vetääkseen luottokortin tappiin, etenkin jos sattuu olemaan hulluna paperitarvikkeisiin, kirjoihin ja kaikkeen visuaalisesti kiehtovaan krääsään kuten allekirjoittanut.

Brighton oli täynnä kaikkea kivaa. En innostunut niinkään vaatteista – kuten jo ylpeilin – vaikka sieltä löytyi Urban Outfittersin ja GAPin kaltaiset luottokaupat. Mutta kirjakaupat! Sisustuskaupat, etenkin sillä vähän boheemimmalla North Laine-alueella! Ihana aasialainen kauppa täynnä kaikkea söpöä kiinalaista riisikulhoista vilkuttaviin kissoihin! Kassi painoi kotimatkalla 13 kiloa ja olin suhteellisen onnellinen, ettei sitä punnittu missään vaiheessa matkalla lentokoneeseen…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eniten aikaa kului ehdottomasti Brightonin keskustassa sijaitsevassa Waterstones-ketjun kirjakaupassa. Siellä oli viisi kerrosta luettavaa. Valtava lastenosasto täynnä ihanaa kirjallisuutta, tehtävävihkoja, karttoja… Kymmenen hyllymetriä pelkkiä matkustuspäiväkirjoja, koko isäni kirjakokoelma rockmuusikoiden elämänkertoja. Vaikka viime aikoina lukeminen onkin jäänyt vähän lapsipuoleksi elämässäni, ei rakkaus kirjoihin ole kadonnut. Erityisesti fiilistelen taitavasti tehtyjä lastenkirjoja, joiden avulla inspiroida jälkeläiset lukemaan.

Toinen paikka, jossa sisäinen lastenkirjahamsterini oli koetuksella, oli Castor + Pollux-galleria rantakadulla. Seinän verran taiteellisia, hauskoja, oivaltavia lastenkirjoja! Ja sitten koko kauppa täynnä grafiikkaa, julisteita sekä tavaraa, jota mulla on jo liikaa: vihkoja ja postikortteja. Molempia mulla on hirvittävät kokoelmat ja voin kertoa, että kun ne mun valtavat, alati kasvavat kokoelmat ilmestyivät muuttolaatikosta myös Espanjassa, sain osakseni hieman silmienpyörittelyä. No, nyt on taas santsattu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samalla rantapätkällä, siinä i360-tornin ja Brightonin pierin välillä, on kaikkea aika hulvatonta. Muutama pieni galleria ja sitten paljon kitchiä! Oletteko yllättyneitä, jos sanon rakastavani myös kaikkea kornia? Erityisen kiehtova oli kauppa, jossa myytiin kaikkea mahdollista tehtynä simpukoista. Damn, joskus tulen sinne vähän isommalla matkalaukulla…Tai siis en ota kyllä matkalaukkua mukaan, ahtaassa kaupassa oli muutenkin melkoinen norsu posliinikaupassa-fiilis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki Brightonissa on ostoskeskuksia ja ostoskatuja, joilta löytyy perinteisempiä liikkeitä. Valtava Boots, josta hamstrasin meikkejä ja kodin sisustukseen ja kaikkeen mainioon pikkukrääsään keskittyvä Bert’s, jossa iski akuutti tarve ostaa keittiöpyyhkeitä, lautasia, Halloween-koristeita… Ja kyllä sieltä toki jotain tarttui mukaankin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

North Laine-alue oli myös sellainen, jonka ensi kerralla haluan koluta rauhassa läpi (hieman isommalla budjetilla). Vintagekamaa, etnisiä viboja, pikkuputiikkien välissä hauskoja kahviloita ja baareja, joissa levätä kiertelyn välissä. Jonkin verran myös suomalaista designiä osana kansainvälistä valikoimaa. Erinomainen paikka köyhtyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten kyllä siellä sisäinen shoppailija oli onnellinen. Jos silleen haluaa hetkeksi unohtaa maailmantuskan ja nauttia materiasta. Jos jotain ei löytynyt Brightonista niin Cars-autoja, joita oli toivottu tuliaisiksi. Niitä metsästettiin vielä lentokentältäkin (ja todettakoon, että Gatwickissa ei kannata laskea sen varaan että voisi kuluttaa aikaa ostoksilla – onneton valikoima) mutta kotiin palattiin tyhjin käsin. Onneksi olin hankkinut muita tuliaisia: en tiedä missä vaiheessa nämä tyypit menivät ja oppivat sen, että tärkeintä kotiinpaluussa on tuliaiset…

Brighton on siis hyvä vaihtoehto Lontoolle, jos kaipaa vähän kompaktimpaa kaupunkia ja rennompaa tunnelmaa. Ja tunnissa sieltä pääsee junalla isolle kirkolle, joten ensi kerralla luultavasti yhdistelen molemmat kaupungit. Ja laitan suosiolla matkalaukun ruumaan.

MUINA MYYJINÄ

Kun on 30 vuotta hamstrannut tavaraa, siitä ei pääse ihan sekunnissa eroon. Melkoinen katumusharjoitus tämä kevät on ollutkin, tällaiselle ”jos nyt kuitenkin tarvitsen tätä paritonta kahden euron helmikorvakorua joskus”-säästäjälle. Meillä tosiaan mukaan lähtee maksimissaan viisi kuutiota kamaa, ja siitä ison osan vie lasten legot, kirjat ja vaatteet, ja Suomesta vuokraamme 1,5 neliön varaston. Kirjoitin jo aiemmin siitä henkisestä luopumistyöstä: tavaroille pitää arvioida tunne- ja käyttöarvo ja sitten laskea, onko niiden kuljettaminen Euroopan läpi tai varastoiminen varsin korkeaan neliöhintaan sen arvoista.

Lopputuloksena tietenkin on ollut todella monesta asiasta luopuminen. Monella tapaa se on ollut hilpeää: hei me voidaan myydä kaikki toppavaatteet, koska niitä ei ainakaan ensi talvena toivottavasti tarvita! Tosin niiden toppavaatteiden kauppaaminen kesällä ei ole ollut kauhean helppoa. Astioita, petivaatteita ja huonekasveja olemme delegoineet kavereille ja tällä viikolla meiltä haettiin päivän varoitusajalla pyykki- ja astianpesukoneet uuteen kotiin. Emme saaneet niistä rahaa mutta varmasti roppakaupalla hyvää karmaa, sillä ne menivät kotiin jossa pesukone oli juuri aiemmin hajonnut. Onneksi on Facebook, jossa on helppo huudella.

On tietenkin selvää, että emme ole päässeet omillemme kun olemme myyneet omaisuutta pois. Sehän on tietenkin ihan selvää, ettei käytetyllä tavaralla voi tehdä voittoa. Paitsi muumiastioilla! Tämä on naurattanut meitä keväällä paljon, myös matkalla pankkiin (emme nyt puhu mistään uskomattomista summista, mutta yllättävistä rahoista, joilla on sitten käyty nepalilaisessa syömässä tai ostettu pojille potkulaudat). Mulle ei ole lapsena ostettu osakkeita, mutta myös harvinaisten Muumimukien arvo on noussut mukavasti. Varmaan itse asiassa paremmin kuin joidenkin osakkeiden.

Eniten olemme käyneet kauppaa paikallisissa Facebook-ryhmissä, Torissa sekä sitten Hietsun kirppiksellä, josta voittoa jäi 118 euroa – ja siellä myytiin sellaisella osta yksi ja saat seitsemän kaupan päälle-mentaliteetilla. Tori.fi:n kautta myyminen on ollut ihan oma taiteenlajinsa ja sitä kautta on tullut tavattua melkoisia persoonia: suosikkini oli isoisäni pilkkivälineet ostanut keski-ikäinen kalamies, joka osasi vieheiden perusteella antaa aika tarkan luonneanalyysin pilkkitarvikkeiden edellisestä omistajasta. Sitten on tietty se ”toinen ääripää”, jossa pyydetään mikroskoopilla otettuja kuvia kahden euron kamasta ja säädetään noudon kanssa niin kauan, että lopulta päädyn viemään tavaran roskiin. Olemme varanneet vielä yhden kerran kirppispöydän, eli tervetuloa Hakaniemeen ensi sunnuntaina shoppailemaan, ja sen jälkeen tavarat jaetaan tutuille ilmaiseksi. Vähän kyllä surettaa: meillä oli komea kirjahylly, mutta sen sisällön siirtely ympäriinsä ei vaan tunnu järkevältä.

Tämä on ollut vapauttavaa, mutta odotan innolla aikaa Espanjassa kun kotona ei koko ajan katsele ympärilleen sillä silmällä, että mitä tänään laittaisi myyntiin. Oma vaatekaappi on kokenut karsintaa kun olen todennut, että on turhaa rahdata mukana sellaisia vaatteita, jotka eivät edes mahdu päälle, ja jäljelle jäävät vain suosikit. Sitä ennen meillä on alle kolme viikkoa aikaa päästä eroon verhoista, tuikuista, kirjoista, toppahanskoista ja urheiluvälineistä.

P5213211.jpg