UNOHTUMATTOMAT HOSTELLIKOKEMUKSET

Kun täti alkaa muistella seikkailujaan, joihin liittyvät hostellit, voitte arvata että mennään aika paljon ajassa taaksepäin. Olen tainnut viimeksi majoittua hostellissa villeinä reppureissaajavuosinani, öhm, joskus 2007, mutta nyt kun olen varannut kesäksi kuusi viikkoa Espanjassa josta jopa puolet saan kierrellä ihan yksin, on ehkä aika taas tutustua tähän budjettimajoittumisen muotoon. Olen yöpynyt kymmenissä hostelleissa ja tietenkin joukkoon on mahtunut traumaattisiakin kokemuksia – sängyssä rapuja ja torakoita, aamupalaksi homeista patonkia, yöllä rinkkaan oksentavat huonekaverit – mutta suurin osa muistoista on oikein lämpimiä. Varsinkin yksin matkatessa hostellit ovat oikea henkireikä, sieltä kun yleensä on tarvittaessa saanut seuraa syömään tai yöelämään. Jotkut hostelleissa syntyneistä ystävyyssuhteista ovat säilyneet Facebookissa näihin päiviin. Tässä neljä ikimuistoista hostellia matkan varrelta (jotka ovat vielä yhä olemassa, menkää ja kokekaa!)

EARTH LODGE, GUATEMALA

El Hatossa, pienen maya-kylän vieressä vuoristossa aivan ihanan Antiguan kaupungin läheisyydessä sijaitseva Earth Lodge oli Väli-Amerikan kiertueeni kohokohtia vuonna 2005. Tämä kanadalaisen pariskunnan pyörittämä hostelli keskellä ei-mitään oli silloin vielä hyvin pieni, muutamalla mökillä, varsin eksoottisella kivikasaan kyhätyllä saunalla ja parilla puumajalla varusteltu pakopaikka, jonne piti vaeltaa kapeaa kinttupolkua (ja sitä ennen matkustaa puolisen tuntia Antiguasta ”kanabussilla”, jossa oli parempi keskittyä rukoilemaan eikä kurkkia ikkunasta sortuvilla vuoristoteillä). Nykyään paikalla on luksuspuumajoja ja joogatilat, mutta sen taika näyttää yhä olevan upeat näkymät alas laaksoon ja vastapäisille tulivuorille. Mekin katselimme useina iltoina yön pimeydessä kuinka laavaa purkautui vastarannassa, enkä missään ole päässyt niin lähelle tähtiä kuin Earth Lodgessa.

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.29.10
Kaikki kuvat täältä

Koska olimme liikkeellä pienellä budjetilla, pestauduimme ystäviemme kanssa ”vapaaehtoisiksi” viikon ajaksi. ”Töihimme” kuului mm. avokadojen istuttamista (tiesittekö, että ympärille kannattaa laittaa valkosipulia kasvamaan, pitää tuholaiset poissa!), vuohien kaitsemista ja esitteiden värittämistä. Saimme majoittua ja syödä nimellistä maksua vastaan. Karut olot tuntuivat ihanilta. Tosin joku paikallisesta yhteisöstä oli murtautunut mökkiimme ja varastanut kaikki quetzalini. Tämän seurauksena päätimme pitää jatkossa mökkiä lukittuna kun siellä ei olisi ketään. Valitettavasti vain kerran lukitsin yhteismajoitusmökin tarkastamatta, oliko siellä ketään… Vasta kun noin viiden tunnin kuluttua aloimme ihmetellä, missä eräs yksin paikalle saapunut amerikkalainen vieras oli, tajusin vanginneeni hänet mökkiin päiväunillaan. Hän ei ollut kovin kiitollinen tästä kokemuksesta.

THE PINK PALACE, KREIKKA

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.35.54.png

Tämä bilehostelli Korfun saarella oli meidän ainoa interrailin Kreikan pysähdys kesällä 2003. Sopi kahdelle 17-vuotiaalle todella hyvin; saavuimme saarelle Italian Brindisistä halvimmalla mahdollisella lauttayhteydellä, ja satamasta paku haki meidät läpi kauniin mäntymetsän tuohon vaaleanpunaiseen paratiisiin, joka jonkun vähän vaativamman matkustajan standardeilla olisi varmasti ollut melkoinen läävä. Mutta meitä ei hikisen nihkeät lakanat ja pieni likaisuus haitannut, kun joka ilta oli toogabileet jossa päähän rikottiin lautasia ja juotiin kilpaa ouzoa ja päivisin paranneltiin krapulaa kristallinkirkkaan meren äärellä.

Erityisen hauskaa oli yhdellä monista hostellin järjestämistä retkistä, joista valitsimme Booze Cruisen (huoh, onneksi tämä vaihe tuli hoidettua pois systeemistä aika nuorena!). Nykyään hauskanpito ei ehkä tarkoita loputtomasti Bacardi Breezereitä merellä, mutta ajelut kumirenkailla ja juomapelit… no, silloin se hulvatonta. Tosin jälkikäteen ehkä hiukan hämmästelen sitä uusiseelantilaista pariskuntaa, joka oli saapunut paikalle häämatkalle!

PACIFIC TRADEWINDS, USA

San Franciscon Pacific Tradewinds hostelli on yksi harvoista hostelleista, jonne olen palannut useamman kerran. Vaihtarivuodelta syntynyt ystävyys kalifornialaisen Benin kanssa johti siihen, että yhteen aikaan tuntui että kävin kaiken aikaa hänen luonaan Yosemiten lähellä eräässä pienessä kaupungissa, josta sitten suuntasin yksin San Franciscoon ja majoituin Pacific Tradewindsissä. Pacific Tradewinds edusti ainakin silloin hostellien aatelia siisteyden ja järjestelmällisyyden puolesta, mutta se oli todella lämminhenkinen ja hauska paikka, jonne kerääntyi ympäri maailmaa eri-ikäistä väkeä.

Tuosta hostellista löytyi seuraa niin kaupungin parhaalle aamupalalle (Mama’s!) kuin seikkailemaan siltojen alle, sekä yöelämään, jonne hostellilta löytyneet uudet ystävät mua sitkeästi salakuljettivat muutamaa vuotta alaikäisenä amerikkalaiseen lainsäädäntöön nähden. Tämä hostelli on sellainen, jonne voisin hyvin kuvitella meneväni milloin vain, sillä viisikymppiset seikkailijat eivät olleet mikään harvinaisuus ja oikeassa joukossa ikä todella on vain numero.

THE WEARY TRAVELER, MEKSIKO

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.58.38.png

Karibianmeren rannalla sijaitsevassa Tulumissa oleva The Weary Traveler hostelli taas on niitä paikkoja, joihin en ehkä lähtisi  jos kaipaisin hyviä yöunia ja rauhallista hengailua. Kun me kiertelimme Väli-Amerikkaa melkein 15 vuotta sitten, oli Tulum vielä oikeasti melko hyvin piilotettu salaisuus parin tunnin päässä Cancúnista, mutta nykyään on muutkin tainneet löytää sen valkoisen hiekan ja epätodellisen turkoosin meren. The Weary Traveler hostelli Tulumin kylän keskustassa olikin paikka, josta vieraat vietiin aamulla rannalle ja haettiin illalla takaisin grillaamaan ja juomaan olutta patiolle.

Näyttökuva 2019-03-16 kello 20.59.04.png
Kuvat täältä

Meille tämän hostellikokemuksen suurin riemunaihe olivat luultavasti samaan dormiin majoitetut kaksi ruotsalaista kundia, joista toinen näytti a i v a n David Beckhamilta. Sain tämän komean kaksoisolennon, joka oli juuri murtanut jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa, oman kerrossänkyni alapetiin. Löysin itseni muutamana iltana parin drinkin jälkeen tuijottelemassa haaveillen alapuolellani pakkolevossa ollutta Beckham-look a likea nukkumassa, joka sitten kerran heräsi kesken tämän kuumottavan tuijotukseni. Jostain syystä olimme kuitenkin vuosikymmenen verran Facebook-kavereita, ja sain todeta hänen olevan yhä uhkarohkea hurjapää silloin kun itse olin suurperheen äiti.

Onko jollain kokemuksia aikuisena hostellielämästä? Kestääkö pinna vai olenko jo liian vanha ja mukavuudenhaluinen moiseen sosialisointiin?

PARHAAT LOMAMATKAT TOP 5

Vuonna 2017 olen matkustanut Espanjassa, Suomessa, kahdesti Marokossa ja kerran Ruotsissa. Jo pelkkä Andalusian maakunta tuntuu tarjoavan loputtomasti kohteita, joihin pitäisi tutustua ja ehkä ensi vuonna laajennetaan reviiriä: Nyt on alla useampi vierailu Rondaan, Sevillaan ja Tarifaan, mutta näkemättä ovat ainakin Granada, Cadíz, Vejer… Ensi vuodelle on jo buukattu muutama matka: tammikuussa piipahdan Barcelonassa ja helmikuussa käydään pikavisiitillä Lontoossa esikoisen kanssa, kun hänen paras ystävänsä perheineen, entiset naapurimme, ovat siellä mummoloimassa. Samainen perhe suuntaa meille päin kesäkuussa, ja jotain hauskaa keksitään varmasti sille vierailulle. Sen lisäksi eräät lempi-ihmiseni varailevat jo lentoja keväälle, ja luvassa on toivottavasti kulttuuria, viiniä, hamam-kylpylöitä ja hyvää seuraa Granadassa.

Innostuin myös muistelemaan menneitä matkoja, ihan vuodelta 1996 alkaen. Tahdoin tehdä listan lempireissuista. Kolme merkittävintä ”matkaa”, vaihto-oppilasvuosi Dominikaanisessa tasavallassa, interrail 17-vuotiaana ja lukion jälkeinen seikkailu Väli-Amerikassa, jäivät listalta pois ihan siitä syystä että ne olivat kasvuprosesseja ja siirtymäriittejä enemmän kuin lomamatkoja. Tietenkin lista olisi oikeasti paljon pidempi kuin viiden matkan mittainen, mutta säästän teidät nyt nostalgialta. Tässä kuitenkin parhaiden lomamatkojen TOP 5; ensi vuonna ehkä sinne nousee yllättäjiä? Lista on kronologisessa järjestyksessä, koska oikeasti näitä kokemuksia on mahdotonta laittaa järjestykseen.

1. YHDYSVALTOJEN ITÄRANNIKKO 90-LUVULLA

Olen onnellinen siitä, että ollessani lapsi vanhemmillani oli mahdollisuus viedä minua paljon ympäri maailmaa. Olin tietenkin ainoa lapsi ja yleensä ottaen olen ymmärtänyt olleeni myös hyvä matkakumppani jo nuorena: Eurooppaa kiersimme autolla kun olin alle kouluikäinen ja ilmeisesti pysyin hyvin tyytyväisenä juustohampurilaisilla, patongilla ja cokiksella. Pääsin Yhdysvaltoihin ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, ja aloitimme lempikaupungistani New Yorkista. Isälläni oli jokin musiikkialan tapahtuma ja me äitini kanssa nautimme kaupungista. Työvelvollisuuksien jälkeen lensimme Floridaan, pääsin Disney Worldiin joka oli vielä siinäkin iässä taianomainen ja mahtava kokemus. Ajoimme Key Westiin ja löhöilimme Islamoradassa (olen varma, että The Moorings Village on yhä yhtä ihana kuin 20 vuotta sitten!). Matka oli aurinkoinen, onnellinen ja täynnä hienoja muistoja delfiinien ruokkimisesta auringonlaskuihin pilvenpiirtäjällä. Söin matkalla 17 juustohampurilaista – seuraavana vuonna aloin kasvissyöjäksi. Koska tuolta matkalta on vain paperikuvia (sekä 1,5 tuntia videota Empire State Buildingin huipulta missä äitini selostaa hyvin tarkkaan auringonlaskun eri vaiheet), lainaan muutaman kuvan Pixabaysta.

2. UUDESTAAN AMERIKKA JA RIPAUS KANADAA

2007 keväällä, maksettuamme vihdoin Väli-Amerikan luottokorttivelat pois oli aika lähteä uudestaan samalla kokoonpanolla matkalle. Mukaan lähti ex tempore-hengessä myös yksi työkaverini, ja trion kolmannenkin jäsenen liittyminen matkaan varmistui vasta kun hän voitti raaputusarvasta rahat lentolippuun. Kaikki eivät tunteneet toisiaan ennestään, mutta silti oli hauskaa. Suuntasimme viikoksi New Yorkiin ja päätimme yhdistää matkaan myös vierailun Kanadaan, jossa yhteinen kaverimme oli vaihdossa Torontossa. Vaikka olin vasta hetki sitten täyttänyt 21, en jaksanut bailata yhtään vaan söimme – ja paljon söimmekin. Matkustimme yöbussilla Kanadaan (ja takaisin) ja se oli melkoinen elämys. Kevättalvella Niagaran putous oli melkoinen pettymys ja sitä ympäröivä kaupunki Twin Peaks-henkinen kummituskylä. Toronto oli positiivinen yllätys ja kaksi suurkaupunkia sopi yhteen reissuun oikein hyvin. Parhaiten on jäänyt mieleen pitkät illalliset, etenkin eräs herkullinen italialainen joka tuntui olevan tavan turisteilta piilotettu (me löysimme sen Not For Tourists Guide to New York City– kirjasta). Pitkät keskustelut, kävelyt, kanadalainen Alko josta pystyi tilaamaan viiniä kotiinkuljetuksella ja torontolaisen yliopiston kampuksella yllättävän hyödyllisiksi osoittautuneet espanjantaidot, kun piti puhua ulkopuoliset sisään college-bileisiin. (Ja jälleen kerran reissussa ilman digikameraa, kuvat siis Pixabayn.)

3. ETELÄ-AFRIKKA ISÄN KANSSA

Kapkaupunkin, Hyväntoivonniemen ja ylipäänsä uuden mantereen kokeminen oli mun isälleni iso haave, ja kun sitten se toteutui kevättalvella 2009 en olisi arvannut, että vuoden päästä isääni ei enää ole. Myytyäni elämäni ensimmäisen ja todennäköisesti myös viimeisen omistusasunnon sain sen verran voittoa, että pystyin viemään molemmat vanhempani matkoille ja isäni halusin viedä Etelä-Afrikkaan. Reilu viikon matka olikin täydellinen reissu: kiersimme Kapkaupunkia, kävimme Hyväntoivonniemellä ja katsomassa merellä hylkeitä sekä pingviinejä, vietimme päivän kiertäen Stellenboschin viinitiloja ja söimme hyvin. Vaikka meitä oli etukäteen peloteltu turvattomuudella, meillä ei ollut mitään ongelmia koko matkalla, vaikka luonnollisesti alueen järkyttävät erot toimeentulossa ja ihmisten välillä olivatkin shokki. Tämä matka oli kuitenkin juuri se, mitä haluan muistella kun ajattelen isääni enkä siitä puolen vuoden päästä alkanutta surullisesti päättynyttä sairastelua.

4. PERHEMATKA PORTUGALIIN

Kaikista upeista matkoista tämä vajaa kolmen viikon kierros Portugalissa on ehkä elämäni onnellisin loma. Olimme liikkeellä koko perheen voimin; minä, pojat ja mummi sekä myös Käytännön Mies liittyi viikoksi mukaan (ja kävi siinä välissä autolla työhaastattelussa Gibraltarilla, jonka seurauksena olemme täällä nyt!). Etelä-Portugali ja sen ihanat rannat, ihanat AirBnB-majoitukset ja perheen kanssa vietetty rauhallinen aika loppusyksyn auringossa hellivät mieltä. Matkaan saatiin mahtumaan vuorokauden miniloma luksushotellissa, pari päivää Lissabonissa ja tietenkin hyvää (ja myös huonoa) ruokaa. Jonkinlainen onnellisuusmaksimi taisi tulla koettua tällä matkalla.

5. PIKAVISIITTI BRIGHTONISSA

Joskus matkat tulevat juuri tarpeeseen. Sellainen matka oli viime syksyn neljän yön pakomatka ystävien nurkkiin Brightoniin. Uusi, juuri sopivan kokoinen matkakohde, ihanat paikallisoppaat ja toisaalta mahdollisuus myös viettää yksin kolme tuntia kirjakauppaa kierrellen. Paljon, paljon hyvää ruokaa, muutama lasi viiniä, vähän töitä ja yhtenäisiä yöunia aina aamuyhdeksään. Tällaisia reissuja toivon paljon lisää tulevaisuudessa!

Olen aina pitänyt itseäni ”yksinmatkustajana”, sillä viihdyn kovin hyvin omassa ylhäisessä seurassani ja nautin omaan tahtiin kulkemisesta. Kuitenkin näitä suosikkimuistoja katsoessa tulee mieleen, että parasta matkoilla on ollut oikea seura, hyvän ruoan syöminen hyvässä seurassa sekä sopiva määrä pieniä sattumuksia, joille voi jälkikäteen nauraa. Ehkä siis jatkossa suunnittelen enemmän seikkailuja ystävien ja perheen kanssa sen sijaan että lähtisin erakkona Yksinäisille Vuorille. Olkoot vuosi 2018 täynnä mahtavia matkamuistoja!

T NIIN KUIN TUOMIOPÄIVÄ

66564_483729077497_7155588_n

Tänään tapahtui sekä Trump että seitsemän vuotta vältelty tilastomatematiikan tentti. Toinen meni läpi, toinen ei. Henkilökohtaisesti enemmän on vituttanut se, että olen vain viimeiset viikot ollut opiskelujen suhteen väsynyt, laiska ja saamaton, mutta ymmärrän kyllä sen kollektiivisen kauhun tämän toisen tuloksen edessä. Oma järkytys ei ole ollut suurin suuri, johan se nähtiin Jytkyn ja Brexitin aikaan, että kansa tietää paremmin kuin gallupit eikä pölhöpopulismin vetovoimaa pidä aliarvioida. Sen enempää en lähde vaalitulosta analysoimaan, koska kaikki kommentit on kuultu, meemit nähty ja Kanadan maahanmuuttoviraston verkkosivutkin kaadettu.

Jos raha- ja elämäntilanne olisi ollut toinen, olisin ollut viime kuussa Arizonassa juhlimassa erään amerikkalaisen ystäväni häitä. Tutustuin Jenniferiin yli 16 vuotta sitten, kun päädyimme vaihto-oppilaiksi samaan tuppukylään. Sattuman kautta samaan pikkukaupunkiin saapui myös Ben Kaliforniasta, ja näistä kahdesta jenkistä tuli mun vaihtarivuoden tärkeimmät ihmiset. Jennifer oli eri koulussa, nunnien pyörittämässä tyttökoulussa, mutta Ben oli mun kanssa samalla luokalla. Koska emme tunneilla tajunneet mistä puhuttiin, vietimme vuoden heitellen paperilappuja toisillemme. Niissä kirjoiteltiin koti-ikävästä, jaettiin lempibiisejä ja suunniteltiin seikkailuja. Vietimme suunnilleen kaiken vapaa-aikamme yhdessä: Matkustimme carro publicolla (paku, jonka kyytiin on tungettu 20 matkustajaa) puolen tunnin matkan lähimpään suurkaupunkiin Santiagoon, istuimme jonkun kodin kuistilla ja päivittelimme paikallisten tapoja ja viikonloppuisin matkustimme isolla vaihtariporukalla rannalle juhlimaan.

Ja tänään on harmittanut Benin ja Jenniferin puolesta. Toisella on iso perhe, toinen on Meksikon rajalla asuva opettaja. Toisen vaimo on itkenyt koko päivän, toinen on aloittanut aamunsa oksentamalla – eikä ollut honeymoonin jälkeistä raskauspahoinvointia. Reaktiot ovat olleet aika voimakkaita, ja ymmärrän hyvin. Aika lannistunut olo oli itselläkin niinä päivinä kun persut pääsivät hallitukseen ja kun kesällä omat suunnitelmat muuttuivat ”väärin äänestäneiden brittien” takia. Yritin lohduttaa, että Suomeen voi aina tulla, ja että Yhdysvalloilla on ollut huonoja johtajia ennenkin – kyllä te selviätte siellä Atlantin toisella puolella! En ehkä lupaa kyläilyjä seuraavaan neljään vuoteen, mutta elämä jatkuu.

11890920_1038013539556615_7676592193675114601_n

Tässä oli oikeastaan kaikki, mitä Yhdysvaltojen presidentinvaalista on sanottavaa – ja sekin ehkä vähän liikaa. Nyt voisi sulkea sosiaalisen median viikoksi tai muuttaa majakkaan asumaan hetkeksi, koska jos Facebookkiin on uskominen niin viini loppuu Alkoista lähiaikoina ja meillä on kohta joukko ihan uudenlaisia turvapaikanhakijoita. Omalta osaltani lohduttaudun sillä, että voin mennä uusimaan sen tilastotieteen tentin joskus helmikuussa.

 

PAIKKOJA, JOIHIN ON PAKKO PALATA

En tiedä teistä muista, mutta mulle iskee välillä melkoinen paniikki siitä, ehdinkö nähdä kaikki haaveilemani paikat ennen kuin maapalloon osuu meteoriitti tai aika loppuu muuten vaan kesken. Olen käynyt elämäni aikana reilussa 30 maassa, ja varsinkin ensimmäiset vuodet äitinä tuntuivat silloin tällöin tosi rajoittavilta, kun en voinut entiseen tapaan vain varata lentoja, pakata rinkkaa ja lähteä seikkailuihin. Nyt kuitenkin perheen pieninkin on sen ikäinen, että voi taas alkaa vähän unelmoida matkoista – ei ehkä niistä hurjimmista ja eksoottisimmista, mutta Islannista, Alaskasta ja vaikka Vietnamista. Huomaan kuitenkin, että vaikka toivelistalla on kuinka monta uutta kohdetta, on yhä muutama paikka jonne palaan aina vain uudestaan. Tässä muutama sellainen kestosuosikki, josta en vielä ole saanut tarpeekseni:

1. NEW YORK

New York on klassikko. Olen käynyt siellä viitisen kertaa ja nähnyt vain murto-osan kaikesta ihanasta, mitä tällä suurkaupungilla on tarjota. Olen strategisesti pysynyt vain Manhattanilla, että voin joskus matkustaa sinne sillä varjolla, että myös Brooklyn on nähtävä. Ja olen joka lomalla kiertänyt suurimman museorakkauteni, Natural History Museumin, läpi, jotta MoMa, Guggenheim ja kaikki ne sadat pikkugalleriat odottaisivat seuraavaa matkaa. New Yorkin visiitteihin liittyy vahvoja traditioita: Kun yleensä saavumme perille iltapäivällä, olemme väsyneitä lentämisestä, mutta uupumuksesta huolimatta on pakko kävellä – vaikka saaren toiselta puolelta – syömään iltapalaa Stage Deliin. Dean & Delucasta täytyy joka matkalla ostaa kotiin uusi kahvikuppi, Hotel Edisonissa käydä kuokkimassa aamupalalla. San Francisco on toinen amerikkalainen rakkaus, mutta New York on silti se paikka, jossa maailma asettuu mittasuhteisiinsa. Ihana, inspiroiva, ikisuosikki. Kuvat kotialbumista eivät tee kunniaa kaupungin urbaanille kauneudelle – viimeisin käynti oli esikoisen ollessa viisikuinen, jolloin ei kauheasti ehditty keskittyä kuvauspuoleen.

 

2. GUATEMALA

Guatemala on ehkä maailman aliarvostetuin maa – toisaalta olen onnellinen, että kun kymmenen vuotta sitten vietin siellä vähän pidemmän aikaa oli suurin osa turisteista itseni kaltaisia minimibudjetilla seikkailevia reppureissaajia ja paikka tuntui vielä, noh, ”aidolta”. Maan asukkaista yli puolet ovat alkuperäiskansojen edustajia ja mekin löysimme itsemme kylistä, joissa paikalliset eivät puhuneet paljoa espanjaa. Vaikka ulkoministeriön matkustustiedotteet varoittelivat ryöstöistä ja raiskauksista niin muutamaa kadonnutta quetzalia lukuunottamatta mitään ei tapahtanut. Luonto, ihmiset ja ruoka hurmasivat värikkyydellään. Vietimme viikon vapaaehtoistyössä vuorella tulivuorten ympäröimän laakson yläpuolella, mykistyimme Atítlan-järven kirkkaudesta ja rakastuimme Antiguan kapeisiin katuihin. Guatemala Cityssa ei kannata tuhlata aikaa vaan lähteä heti ”kanabusseilla” ja täyteen ahdetuilla pakettiautoilla katsomaan, millaiseen maagiseen maahan olet päässytkään.

 

3. MADRID

Meidän oli alunperin tarkoitus viettää koko viime tammikuu Madridissa, joka on mun lempikaupunkini Espanjassa, ja ehkä koko Euroopassa. Tietenkin aikataulut olivat lopulta niin espanjalaiset, ettei päästy nauttimaan Espanjan pääkaupungin taivaallisesta kulttuuritarjonnasta, ihanasta arkkitehtuurista ja ruoasta. Olen käynyt Madridissa vain kerran, kun 2000-luvun alkupuolella jämähdin amerikkalaisen kaverini kanssa kaupunkiin keskikesän helteillä interrailin ollessa jo loppuvaiheessa. Polttavan kuumat päivät vietimme joko hostellilla muiden reppureissaajien kanssa tai mm. lumilautailemalla läheisellä ostarilla, illat istuimme keskustan kauniissa puistoissa juomassa tölkistä Don Simon-sangriaa. Madridin museoista Prado ja Reina Sofia veivät sydämen, rahat ja ajan ja olen valmis vapaaehtoisesti palaamaan kaupunkiin, erityisesti juuri vetelehtimään museoihin ja iltaisin toipumaan taideähkystä viinilasillisen ja tapasten parissa.

 

4. MEKSIKO

Okei, Meksiko on maailman 13. suurin valtio ja siellä on myös paikkoja, joihin en koskaan halua palata (niistä lisää myöhemmin), mutta mun muistoissani Meksiko on aina eläväinen, äänekäs, herkullinen, huumaava ja niin monipuolinen, että sydän pakahtuu kaikesta mitä tahtoisi nähdä ja kokea. Haluan palata Tulumin turkoosien vesien äärelle hiekkarannoille snorklaamaan, Oaxacan toreille ja markkinoille hämmästymään siitä, miten paljon erilaisia mausteita maailmasta löytyykin, Puerto Escondidoon heräämään aaltojen kohinaan ja katsomaan surffareiden temppuja ja Mexico Cityyn tuntemaan itseni pieneksi 10 miljoonan asukkaan keskellä. Ja sitten on näkemättä vielä Baja Californian alue, Mazatlanin ja Puerto Vallartan rannat, Monterrey ja niin monta muuta mystisen hienoa kaupunkia, että muuttaisin sinne asumaan ihan koska vain. Tosin lihoisin taas aivan mahdottomaksi palloksi, sillä meksikolainen ruoka (ei mikään tex-mex vaan meksikolainen) papuineen, juustoineen ja jälkiruokineen on suuri heikkouteni.

 

5. PORTUGAL

No, Portugalia olen hehkuttanut blogissa aiemminkin eikä ole varmaan jäänyt epäselväksi, että löydän itseni jatkuvasti etsimässä lentoja takaisin tähän lempipaikkaani. Oli se sitten Porton omalaatuinen arkkitehtuuri, Lissabonin kiemuraiset kujat tai ne Etelä-Portugalin ihanat rannat niin olen aina valmis palaamaan tuohon nykyiseen naapurimaahan. Ihastuin niin ihmisiin, pastéis de nata-leivoksiin kuin mereenkin, ja voisin ihan hyvin kuvitella itseni äkäisenä eläkeläismummona Sagresin rannoilla koiralauman kanssa merituulia ja suolaista vesihöyryä hengitellen ja komeita surffaripoikia katsellen.

 

Kuvat ovat täältä, täältä, täältä,täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä