VIIME HETKEN LAHJAVINKIT

Kirjoitan tämän postauksen oikeastaan kolmesta syystä:

  • Kehuskellakseni sillä, että meillä on kerrankin kaikki joululahjat hankittu (jos ei lasketa sukulaisia ja kummityttöä, jolla on kaikenlaisia elämyksiä lunastamatta noin kuuden vuoden edestä – isovanhemmilleen lapset halusivat käytännöllisinä ostaa ”vessapaperia ja ehkä sanomalehden”, joskin saatamme pyrkiä vähän juhlallisempaan ratkaisuun esimerkiksi ässäarvoilla).
  • Koska en ehtinyt etsiä valokuvia suureen vuosikymmenkatsauspostaukseen, joka tulee sitten kun joulun pyhinä ehdin plärätä kuluneen kymmenen vuoden kuvat läpi ja etsiä teille parhaat 204 kappaletta… not. Tämä postaus on kuvitettu tämän vuotisen piparkakkutalon leivontaprosessin kuvilla. Aavikkokirkko on jo ehtinyt romahtaa ja suurin osa siitä on syötykin.
  • Totesin tänään, että itse saan joulumielen päälle parhaiten kun a.) kuuntelen joululauluja (näin umpipakanana vähän ahdistaa kun omat suosikit on sellaisia kuin Oi jouluyö ja Tulkoon joulu) ja b.) syön niin paljon konvehteja että meinaan oksentaa ja c.) annan joululahjoja. Viimeisin on vaan vähän vaikeaa kun kukaan ei nykyään halua mitään! Niinpä sitten listasin tietysti omat aineettomat suosikkini. Niissä parasta ei suinkaan ole pieni hiilijalanjälki tai monipuolinen tarjonta vaan se, että ne voi hankkia vaikka siinä vaiheessa kun pukki patsastelee eteisessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensimmäiseksi kannattaa rahaa syytää tietenkin sinne, missä sitä eniten tarvitaan: hyväntekeväisyyteen. Keksin tosi monta tosi hyvää kohdetta, mutta ehkä eniten tässä joulun alla mua puhutteli Asikaisen koskettava kuvaus siitä, millainen ”juhla” joulu joillekin on. Jos siis en olisi käyttänyt kaikkia rahojani kakka-aiheiseen muovailuvahaan ja legoihin, joita meillä on vain noin 98 litraa entuudestaan, antaisin rahaa tähän tarkoitukseen. Tänä vuonna olen lahjoittanut Diakonissalaitoksen kautta romanialaisille naiskerjäläisille, sekä säännöllisenä kuukausilahjoittajana Unicefille. Mähän en pysty edes katsomaan noita Unicefin sivuja ja kaikkea sitä, mitä pienellä summalla saisi aikaan, alkamatta itkeä joten tiedätte millä saa mulle kyyneleet silmään jos haluatte yllättää jouluna! Ensi vuoden tavoite voisi olla lahjoittaa enemmän ympäristönsuojeluun. Jaa paras vinkkisi kommenttiboksissa!

Maailmanparantamisen lisäksi myös kulttuuriin panostaminen kannattaa aina. Jos on oikein tehokas, ehtii vielä viedä sukulaislapset katsomaan Talvisirkus Bauta tai Koiramäen Suomen historiaa. Itse haaveilen, että joku vie mut keväällä Kansallisteatteriin katsomaan Sinivalaan kantaesitystä. Oman äitini vien syyskuussa katsomaan Elton Johnia, ja sitä ennen varmaan pitää fiilistellä Rocket Manin ja kohta ilmestyvän Eltonin Johnin vastailmestyneen omaelämänkerran verran (okei, kirjat ovat materiaa eikä niitä tälle listalle hyväksytä, paitsi että nekin saa kirjastosta ja sitä ei lasketa, ja toisaalta voit antaa lahjaksi vaikka äänikirjallisuusaikaa BookBeatiin tai Storyteliin). Ehkä paras lahjavinkki, josta on iloa pitkäksi aikaa, on Museokortti. Se on osoittautunut tänä vuonna myös treffailun kannalta erinomaiseksi hankinnaksi – jos siis lähipiiristä löytyy joku, joka joulupöydässä salamyhkäisesti swaippailee Tinderissä niin anna sille Museokortti. Huonotkaan treffit ei mene hukkaan jos niihin yhdistää vähän taide-elämyksiä. Jos olette yhtä persaukisia kuin allekirjoittanut, mutta pidätte kuitenkin klassisesta musiikista ja suuren maailman tunnelmasta ja hyvästä akustiikasta niin tässä ilmainen (tai tarkalleen viiden euron ja käsittelymaksun arvoinen) vinkki: HKO:n kenraaliharjoitukset. Nähdään siellä keväällä, aion ostaa itselleni muutamat liput lahjaksi!

Kuten ehkä arvaattekin, kolmas intohimoni on kulttuurin ja maailman pelastamisen lisäksi ruoka. Sitähän voisi tehdä itsekin – Lähiömutsi on kätevänä emäntänä leipaissut saaristolaisleipiä lahjaksi (missä on meidän, saanko kysyä?!) kun taas itse hieman anteeksipyydellen kiikutin opettajien pöydälle tänään Blossaa – mutta omat lempilahjat ovat sellaisia, joissa mut viedään syömään niin että voin nauttia samalla lahjanantajan loistavasta seurasta sekä hyvästä ruoasta ilman, että kumpikaan meistä joutuu tekemään aterian eteen muuta kuin heiluttelemaan visaansa. Itse vein yhden vegaanin juuri viime kuussa syömään kolmen ruokalajin menyyn Yes Yes Yesiin. Tai itse asiassa tämän vain kasvisruokaa tarjoavan paikan konseptiin kuuluu pienemmät, jaettavat annokset: niitä söimme satasella yhteensä seitsemän, siihen päälle parit limut, lasi huippuluokan Rieslingiä ja kahvit. Ihan täydellinen suoritus ilta ei ollut ravintolan puolesta (paikka on kiireiseen aikaan ahdas ja meluisa silleen työmaaruokalatavalla, ja henkilökunta oli ihan kirjaimellisesti hukassa välillä) mutta parsley root tempura ja whole roasted sweet potato lisukkeineen saavat mulle veden kielelle vieläkin. Muita ravintoloita, joihin mut voi viedä syömään: Kuurna, Boulevard Social ja oikeastaan kaikki muut paitsi Viikinkiravintola Harald. Siihen vedän rajani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä lienee viimeinen postaus ennen joulua. Koti näyttää vähän siltä, että olen ollut tosi kiireinen koko syksyn… eikun niinhän mä olenkin ollut. Ja jos jotain inhoan niin sitä kiireen ja jaksamisen glorifiointia. Oma joululahjani onkin vähän enemmän lepoa ja neljän päivän ruhtinaallinen loma työjutuista: se lahja hyödyttää lapsiakin, jotka saavat sitten toivottavasti vähän rennomman äidin ja monta erää Labyrinttiä ja Aliasta. Joululomalla aion myös vinguttaa sitä ainoaa korttiani, jolla on pitoa, eli Museokorttia, syödä brunssin Ruplassa esimerkiksi Anun kanssa ja kirjoittaa teille eeppisen yksityiskohtauksen postauksen kaikista elämäni tapahtumista kuluneen kymmenen vuoden ajalta.

images.jpg

YSTÄVÄKIRJA

Joskus blogihaasteet ovat todella tervetulleita. Esimerkiksi just nyt, kun Isäkuukaudet-blogi heitti tälle tontille Ystäväkirja-haasteen – lupasi, että ei ole pahoja kysymyksiä ja eihän ne mitään hirveitä olleet. Tällaista oman navan kaivelua välillä, olkaa hyvät.

Bloginimeni tarina: No ei sillä ole mitään suurta ja kiehtovaa tarinaa. Mulla on aina ollut kauheasti periaatteita, joita en sitten ole kovin intohimoisesti noudattanut. Olenkin vähän sellainen puhuja enemmän kuin tekijä, että syön juustoa ja saarnaan maitotuotteiden paheellisuudesta samaan aikaan.

PERUSJUTTUJA:

Siviilisäätyni: Eronnut, eli siis sinkkumutsi. Tai ei nyt ihan supersinkku, mutta silleen puolivallaton vähintään.

Asumismuoto: Vuokralla, kerrostalossa ihanassa neliössä jossa on sauna ja oma piha ja lemmikkiorava.

Ammattini: En oikein osaa itsekään selittää. Yrittäjä, joka on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja työkokemukseltaan asiakaspalvelun ammattilainen.

Työpaikka: Oma toiminimeni.

Kiinalainen horoskooppini: Härkä, muistaakseni.

Harrastukset: Olen juuri hankkinut salikortin pitkän tauon jälkeen, mutta käyttänyt sitä niin harvoin ettei sitä voi vielä kutsua harrastukseksi. Mutta syöminen, museot ja netissä roikkuminen.

SYVÄLLISTÄ:

Periaatteet: No nyt! Lastenkasvatuksessa pick your battles, noin yleisesti be kind ja elämänohjeena Mae Westin When choosing between two evils, I always like to try the one I’ve never tried before.

Maailmankatsomukseni: Sellainen perinteisen polkupyöräilevän vihervassarin puitahalaava idealismi.

Pohdin: Lasten hyvinvointia, miten olla itse parempi ihminen joka sektorilla, miten malttaa olla ränttäämästä netissä aina kun törmää tyhmyyteen tai epäkohtaan.

Vihaan: Yritän välttää vihaamista, mutta en esimerkiksi kovin paljoa arvosta autoilijoita jotka eivät noudata suojatiesääntöjä enkä voi väittää pitäväni Mikko Kärnästä.

Halveksin: Itsekkyyttä.

Pyrin: Olemaan kiva kaikille, vaikka epäonnistun säännöllisesti.

Rakastan: Elämääni ja ihania tyyppejä joita siihen olen saanut, erityisesti tietenkin lapsiani.

Haaveilen eniten: Siitä, että maailma olisi sellainen ettei tarvitsisi pelätä lasten joutuvan aikuisina johonkin aavikkosotaan vaan saisin olla höperö mäyräkoiramummo monelle lapsenlapselle, joiden lähdettyä kotiin joisin viiniä ja lukisin lempikirjojani.

Tarvitsen: Vähemmän kuin kuvittelen.

Pelkään: Korkeita paikkoja, syöpiä ja lasten puolesta etenkin liikenteessä.

Kaipaan: Espanjaan.

Murehdin: Varmaan vähemmän kuin olisi aihetta.

Kerään: Kuitteja, huulirasvoja, harmaita neuleita,

LEMPI-

Värini: Kaikki paitsi ruskea.

Vuodenaika: Kaikki paitsi talvi.

Eläin: Kaikki paitsi meduusat.

Kirja: Nuoruudessa suuren vaikutuksen teki John Irvingin Ystäväni Owen Meany, joka resonoi oman fatalistisen elämänkatsomuksen kanssa. Aikuisena ikimuistoisimpia kokemuksia ovat olleet Katja Ketun Kätilö ja Ulla-Lena Lundbergin Jää.

Elokuva: Monta mistä olen pitänyt paljon, mutta useimmiten olen nähnyt Neiti Koviksen ja Päiväni Murmelina (ja kaikki Cars-elokuvat).

Musiikkilaji: Yleensä löydän joka genrestä jotain kuunneltavaa – viime aikoina olen kuunnellut huolestuttavan paljon countrya ja ganstaräppiä.

Numero: Kaksi.

Asia minusta: Uteliaisuus (aika usein se on myös ärsyttävää).

Ruoka: Pizza.

Juoma: Vesi.

Lomakohde: New York.

Tuoksu: Vastatervatut puuveneet.

Kasvi: Aloe vera.

Säätila: Aurinkoinen ja lämmin sää.

Tapa viettää vapaa-ilta: Syöden, saunoen, lukien ja nukkuen.

KYSYMYKSIÄ:

Pidätkö tytöistä vai pojista: En pidä sukupuolten binäärimäärittelystä.

Onko sinulla salaisuuksia: On, paljon.

Onko sinulla valkolakkia: Periaatteessa on (olen ylioppilas), käytännössä ei (koska ensin hukkasin sen, varastin koulukaverin lakin omiin juhliini ja sittemmin oman löydyttyä myin sen).

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi: 12-vuotiaana tylsä ampumalla tehty nenälävistys, 15-vuotiaana tramp stamp-tatuointi eli delfiini alaselässä. Omaperäistä, tiedän…

Mitä tilaat baarissa: Mojiton.

Poltatko tupakkaa: Juotuani niin monta mojitoa että kuvittelen olevani kuubalainen kapakkalaulaja.

Omistatko eläimiä: Tassun.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä: Kaikki mun ystävät on ihan parhaita.

Mitä muuttaisit itsessäsi: En olisi aina viittä minuuttia myöhässä.

KERRO JOTAKIN SIITÄ KUN…

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi... Olin juuri kertonut kaikille siitä, että olen raskaana. Asuin puoliksi Jyväskylässä ja puoliksi Sipoossa, olin onnellisesti raskaana ja ihanan nuori.

Viimeksi koit romanttisen hetken... Ei siitä kauaa ole, romantiikkaa on ollut ilmassa! Eikä siitä sen enempää.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla… Tää on kauheen helppoa kun on kolme lasta. Niitä naurattaa mun huonot läpät aina.

Joku kehui sinua taitavaksi... Tämäkin on helppoa kolmen lapsen ansiosta. Olen tehnyt vaikutuksen esimerkiksi kun osaan pukea hanskat tosi nopeasti, löydän kadonneet tavarat nopeasti (nii-in) ja kuinka tein tosi hyviä omenalohkoja.

Teit itsellesi lounasta... Pyrin syömään lounaani (ja kaikki muutkin ruoat) ravintolassa mutta jos teen muutakin lounasta kuin vihistä niin teen jämämunakkaan jääkapin viimeisistä vihanneksista ja juustosta, yleensä myös paistetuista perunoista ja salsasta.

Sinulla oli viimeksi kotoisa olo... Joka päivä, olen hyvässä paikassa.

Lausuit kehuja…Jälleen kerran helppo homma äitinä, joka päivä saa ja pitää kehua jälkikasvua. Kehuin myös äitini tekemää ruokaa ja talvisirkuksessa olisin halunnut kehua edessäni istuneen nuoren äidin tyyliä (että Kaarina, jolla oli suloisia tyttäriä, sulla oli upeat hiukset ja mahtava tyyli!).

Viimeksi luit jotain syvällistä... Kaikki mitä Antti Holma sanoo Instagramissa on syvällistä.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi... Varmaan Nick Caven Rings of Saturn, joka on vähän korni mutta soinut tänä syksynä tosi paljon tietyissä tilanteissa.

HAASTAN

Konalla-Anun, joka asuukin Australiassa.

Tulevan naapurini (!) Annuskan.

Kaliforniasta kirjoittelevan Paulan.

PB056049.jpeg

Postauksen ainoassa kuvituskuvassa olen Espoon EMMA-museossa katsomassa Michael Jackson: On the Wall-näyttelyä, joka on esillä tammikuun loppupuolelle asti. Se on melkoinen kokoelma erilaista Michael Jacksonin inspiroimaa fanitaidetta ammattilaisten välittämänä. Jacksonin persoonan ja uran synkeimmät hetket on hyvin vaiettu hiljaiseksi. Näyttelyssä on hetkensä – David LaChapellen valokuvat, Candice Breitzin ihan mieletön videoteos, jota olisi voinut katsoa ja kuunnella koko päivän, sekä Kai Guettan maalaus ”Michael Joseph Jackson” olivat mun suosikkeja, ja tässä kuvassa ihailen Kehinde Wileyn ”Equestrian Portrait of King Philip II (Michael Jackson)”-maalausta. Kuitenkin runsas ja vaihtelevan tasoinen materiaalia ja laajan kattauksen takia teosten ahtaminen hieman liian tiiviisti tekivät näyttelystä raskaan ja mössöisen eivätkä yksityiskohdat päässeet esille.

LELUMUSEO SADAN LAPSEN KANSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No okei, ei aivan sadan, mutta yli kahdenkymmenen viskarin seurassa kuitenkin. Viime viikolla nimittäin tarjoutui tilaisuus lähteä ylimääräiseksi aikuiseksi kuopuksen päiväkotiryhmän retkelle Espoon Tapiolassa sijaitsevaan Hevosenkenkä-lelumuseoon (joka fyysisesti on osa WeeGeen museokompleksia noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Tapiolan metroasemalta – matka-arvio perustuu kävelytahtiin johon vaikutti parijonot, kuomat ja noin 60 senttiä pitkät jalat). Yrittäjyyden ykköspuolia on se vapaus, että voi lähteä mukaan ekskursioille, kuten esimerkiksi joitain vuosia sitten lähdin moraalinvartijaksi uskonnolliseen joulukuvaelmaan esikoisen eskarin kanssa…

Weegee-näyttelykeskuksesta löytyy Lelumuseon lisäksi modernin taiteen museo EMMA, Suomen kellomuseo ja KAMU eli Espoon kaupunginmuseo. Lelumuseoon pääsee samalla yhteislipulla kaikkien kohteiden kanssa, eli 12 eurolla (erittäin kohtuullista, sanoisin) ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortilla tietenkin maksutta. Lelumuseo on varsin suosittu kohde päiväkoti- ja kouluryhmille: meidän oppaamme tiesi kertoa että vuositasolla käy 300-400 lapsilaumaa kiertämässä pienen, mutta sympaattisen Lelumuseon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelumuseo ei ole vallan iso, joten ehkä pelkästään sen takia niinkin kauas kuin Tapiolaan matkustaminen on suuruudenhullua (tietenkin riippuu hieman lähtöpisteestä). Se on kuitenkin täydellinen pit stop jos haluaa samalla hapattaa lapsia modernilla taiteella ja esim. Weegeen takapihalla sijaitsevan Futuro-talon osalta. Ja hei, saahan sinne mennä ilman lapsiakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelumuseon taika on pitkälti nostalgiassa. Siellä on pienet kattaukset leluja useammalta vuosikymmeneltä, ja siinä jo 80-luku tuntuu yltäkylläiseltä kylvyltä muovikrääsässä verrattuna ”vanhanaikaisiin” käsin ommeltuihin nalleihin ja hartaasti huolehdittuihin paperinukkeihin asusteineen. Itse olin aivan onnessani kun 1990-luvun lapsuutta esittelevästä vitriinistä löytyi juuri sopivasti niitä vanhoja Kinder-pääsiäismunien yllätyksiä – kilpikonnaperhe, muistattehan – joista olin edellisellä viikolla lapsille paasannut (kuinka jotkut asiat ainakin olivat paremmin 30 vuotta sitten!) ja etsinyt kuvia netistä. Nyt sain näyttää livenä: eivätkö olekin hienompia kuin teidän yllätykset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hieman yllättäen 5-vuotiaita ei kiinnostanut lapsuusmuisteluni, vaan lyhyen, ytimekkään ja sopivan tomeran opastuksen jälkeen lapsilauma katosi museon eri leikkipisteille: ihailemaan yksityiskohtaista ja isoa junarataa, touhuamaan miniristeilylaivaan, rullaamaan autoja pitkin seinälle asennettua ajorataa tai vaihtelemaan matkustajan ja lentoemännän rooleja Hevosenkenkä Air-lentokoneessa. Parasta tietenkin oli pieni liukumäki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itseäni ilahdutti se, että vaikka Lelumuseo ei huimaa koollaan niin siellä on tarjolla yhtä sun toista oheistoimintaa, esimerkiksi ohjatut synttärit lapsille! Erilaisia työpajoja ja opastuksia on mahdollista buukata, ja itsessään museokokemus toimii taatusti silloin kun tullaan tutustumaan taiteeseen useamman sukupolven voimin. Tämä näyttely kannattaa kokea etenkin isovanhempien kanssa, sillä useammalle sukupolvelle on tarjolla muistoja menneisyydestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä oli mainio aamupäivä WeeGeessä: ensi kerralla kierretään myös EMMAn puoli, ja aion pakottaa lapset kuuntelemaan kaikki muistoni View-mastereista ja My Little Ponyista. Kompakti, mutta kaikinpuolin kiva museokokemus johon on helppo yhdistää monipuolisesti kulttuuria koko perheen makuun. Ja jos teillä on tilaisuus lähteä mukaan matkaan lapsen tarharyhmän kanssa niin kannattaa, siellä on paljon potentiaalisia kuuntelijoita pateettisille kasarimuisteluillenne!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SYYSLOMA STADISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Okei, jos olen aivan rehellinen niin ensi viikko hieman jännittää: keskelle työkiireitä ilmestyi jostain kummasta viikoksi kiinni menevät koulut ja lempeästi painostava päiväkoti, jossa vihjailtiin erityisjärjestelyillä ja lapsen kaipuulla lomaan. Olen kyllä sitä mieltä, että lapset tarvitsevat ja ansaitsevat myös lomansa, vaikka yritin vähän mutista että meillä on sairasteltu niin paljon että varmasti yli puolet vuodesta vietetään kotioloissa. Mutta syysloma saapui, ja ei auta kuin keksiä tekemistä. Kokeiltiin viikonloppuna ihan testimielessä olla puolipäivää pelkästään kotona ja se oli niin traumaattista, että olen täyttänyt maanisesti kalenteria eri ohjelmanumeroilla.

Maanantaina menemme leffaan. Koska lapset ovat jo nähneet Toy Story 4:n, joka kuulemma oli hyvä (tämän tarkempaa arviota ei ollut valitettavasti tarjolla), on vuorossa nyt Late Lammas – Farmageddon. Nimi naurattaa jo tarpeeksi, joten tämän on koko perhe hyväksynyt. Mun roolini elokuvissa on kyllä nykyään lähinnä nukkua päiväunet ja sen jälkeen hieman häpeillen selittää lapsille etten juuri nyt osaa nimetä lempikohtaustani. Aiomme mennä myös HopLoppiin, taas, sillä olimme siellä eilenkin. Ja olin kaukaa viisas ja ostin alle kympin maksavan paluulipun: nyt kun kuopuksella on taas yksien HopLop-synttärien jäljiltä kuukauden ilmainen sisäänpääsy, veljet pääsevät periaatteessa puoli-ilmaiseksi kun ostamme käynnin aikana puoleen hintaan seuraavan sisäänkäynnin, joka on käytettävä kuukauden aikana. Oikeasti sisäleikkipuistojen infernaalinen äänimaailma, tahmeat lattiat sekä tuliaisiksi tarttuvat lintuinfluenssat eivät ole se tapa, jolla kaksikymppisenä kuvittelin vapaani viettäväni, mutta kun täytyy saada töitä tehtyä niin HopLop on aika luottovalinta. Hyvä wi-fi löytyy, A-oikeuksia odotellessa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hesarista löytyi juuri kattava listaus siitä, mitä kaikkea kivaa Helsingissä on tarjota. Mullakaan ei ole mitään sisäpiiriläisen vinkkejä jaettavaksi: meillä on hektisen syksyn osalta jäänyt näkemättä näyttelyt (lapsia kiinnostaisivat varsinkin Taidehallissa Ugo Rondinonen klovnit ja uusintavisiitti Teatterimuseoon, mua taas Michael Jackson-teemainen On the Wall-näyttely Emmassa) enkä muutenkaan ole nyt ollut varsinaisesti lastenkulttuurin aallonharjalla. Olen luvannut esikoiselle laatuaikaa kaksin Luonnontieteellisessä museossa, mutta voi olla että syysloma ei ehkä ole paras hetki nyhjäillä siellä: museossa järjestetään melkein joka päivä ohjelmaa kuten eriskummallisten eläinten piirtelyä.

Ja ei ole postausta, jossa en vähän purnaisi hintatasosta: Lapset hinkuaisivat hulluna Linnanmäen Valokarnevaaleille, sillä Lintsi on vielä ensi viikon auki arkena neljästä kahdeksaan. Keväällä testasimme taas ilmaislaitteet, ja ne eivät enää herättäneet suuria riemunkiljahduksia, joten rannekkeet olisivat pakollinen investointi. Mutta meille neljälle (pituushaitari 117-178cm) olisivat melkein 170 euroa, ja siihen kaikki herkut ja narunvedot päälle. Kaipaan niitä aikoja, kun esikoinen oli 40 senttiä lyhyempi ja Lintsillä oli vielä tuollainen pienemmille, ei kovin hurjille kävijöille parikymppiä maksanut Miniranneke.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi Helsinki on täynnä kaikkea hauskaa ilmaiseksi tai ainakin tosi halvalla. Uimaan mennään varmasti: mun mielestä paras uimahalli Helsingissä on ehdottomasti Vuosaari, jossa on kolme eri lastenallasta, iso liukumäki ja runsaasti tilaa. Mäkelänrinne on hauska, tosin siellä on niin hyvä kahvio että emme yleensä pääse pois pysähtymättä Uppo-Pullassa munkilla ja kaakaolla. Useampana päivänä aiomme ylittää tien ja suunnata Pokemon-jahtiin Herttoniemen Kartanonpuistoon, joka on juuri maksimaalista eräjormailua meikäläiselle. Liikunnallisista kohteista yksi suosikeistamme on Korkee, ja se on auki syyslomaviikolla kello 12-18. Itse aion mennä pyörähtämään myös ekaa kertaa elämässäni Iloveme-messuilla, jonka jälkeen toivottavasti olen uudestisyntynyt oikeana lifestylebloggaajana ja voin jakaa smoothiereseptejä ja tyylivinkkejä. Älkää kuitenkaan pidätelkö hengitystänne.

Helsinki on oikeasti ihana. Rakastan tätä kulttuurin ja tekemisen ylitarjontaa, vaikka se joskus aiheuttaakin fomoa ja paineita ehtiä jokaiseen rientoon. Kun olen elementissäni selostaessani lapsille renessanssin naisihanteista tai mannerlaattojen liikeistä, tarjoaa Helsinki siihen hyvät puitteet. Puhumattakaan kirjastoista, kahviloista ja esimerkiksi Lasten kaupungista – juuri tätä ikävöin Espanjassa, kun rantakiintiö tuli täyteen ja muuta tekemistä ei ollut kuin juoda kahvia ja jahdata puluja kaupungin keskusaukiolla. Ikävöin totta kai sitäkin, mutta silti, halaan henkisesti Helsinkiä, tätä ihan mahtavaa paikkaa asua lasten kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA