VINTILLÄ

rakennusmiehet-vintillä.jpg

Uskokaa tai älkää, tällä kertaa en ole tilittämässä siitä, mikä määrä joulukoristeita ja cd-levyjä vintillä odotti. Tänään puhutaan taas yhdestä mahtavasta paikasta, jossa on hyvä kasvattaa tulevia museofaneja. Me nimittäin viime viikolla vietettiin yksi sateinen iltapäivä – joita valitettavasti on nyt Suomen kesässä riittänyt – Kansallismuseon Vintillä, työpajassa, jossa varsinkin kouluikäiset viihtyvät. Mun mukanani sinne tuli kaksi 7-vuotiasta ja yksi 5-vuotias, joihin kaikkiin paikka teki vaikutuksen. Ah, nämä opettavaiset, toiminnalliset ja juuri lapsille suunnitellut kulttuurikohteet, näitä tulee ikävä melkein enemmän kuin Oivariiniä!

vanhanaikainen-koululuokka.jpg

Vintillä kurkistetaan Suomen historiaan valokuvien, tarinoiden ja ennen kaikkea tekemisen kautta. Me viihdyttiin Vintillä pari tuntia ja koska kolmikko leikki todella tohkeissaan koko ajan, jäi se opettavaisin osuus hieman ohueksi. Paikka vaikuttaa olevan varsin suosittu koululaisryhmien ja vähän isompien päiväkotilaisten keskuudessa – meidänkin kesäkuisella käynnillä paikalle osui ainakin yksi isompi lapsiryhmä. Vinttiä ei ole pilattu hinnallakaan, sillä alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi ja aikuinen maksaa museon sisäänpääsyn, eli 10 euroa (opiskelijat ja S-omistajat vieläkin vähemmän). Samalla rahalla pääsee kiertämään museon muut näyttelyt, jotka tosin vaativat vähän paremman museokestävyyden kuin mitä mun seuralaisillani oli.

kangaspuut-vintti.jpg

Vintti ei ole valtavan iso, mutta se on monipuolinen. Jos nyt jotain huonoa, niin kun paikalla on enemmän kuin 15 lasta niin yhdessä tilassa toimiva Vintti muuttuu melutasoltaan aika toivottomaksi, mutta sellaista se innokkaiden lasten kanssa aina on. Muuten on kyllä vaikea keksiä kritiikkiä: pojilla oli ihan älyttömän hauskaa ja nuo tulevat ekaluokkalaiset olivat liikuttavan kiinnostuneita kaikesta.

rinkelit.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän Vintti-visiitti oli siis alusta loppuun riemukasta leikkiä. Tyypit ehtivät rakentaa niin pientä kuin isoa hirsitaloa, tehdä töitä liukuhihnalla, kattaa tupakeittiön koreaksi, käydä kauppaa Sekatavarakaupassa, ratsastaa, käydä koulua, kirjoittaa vanhanaikaisella kirjoituskoneella 1950-luvun toimistossa, kutoa mattoa, tutkia puun vuosirenkaita ja palapelihullu mutsi teki palapeliä kun selittämiseltä ehti. Lämmin suositus siis etenkin sadepäiville, Vintillä voi vierailla ti-su kello 12-16 ja se on ehdottomasti käymisen arvoinen.

leikkikeittiö.jpg

PANIIKKINAPPULA

Öö, me muutetaan. Tasan kuukauden päästä. Tai hitto, tavarat lähtevät jo ennen sitä mutta te muut olette kuukauden päästä ehkä juhannuskrapulassa festareilla tai mökillä rillaamassa, mutta me – me lähdetään pois. Eikä tulla varmaan ihan heti takaisin. Ja Queen of Denial tässä hei, vasta nyt se alkaa itsellekin upota ymmärrykseen. Olen kyllä jo pari kuukautta huolettomasti heitellyt ilmoille ”niin joo me muutetaan Espanjaan” kun on kysytty tulevaisuudensuunnitelmista, mutta en ole sisäistänyt itsekään sitä. Nyt kodin tyhjentyminen, kaikkien liittymien ja sopimusten irtisanominen ja kalenterin katsominen tekee todelliseksi sen, mitä olen prosessoinut hyvin hitaasti viimeiset pari vuotta.

Ja nyt olen huomannut, että aina ennen lähteminen on ollut kovin helppoa, koska olen tiennyt palaavani – yleensä olen tiennyt jopa paluun tarkan päivämäärän. Nyt voin vain epämääräisesti arvailla, että hyvällä tuurilla ensi kesänä viikko tai kaksi Suomessa, talvella emme aio tänne tulla kuin äärimmäisen pakon edessä. Toivon siis, ettei kukaan lähisukulainen kuole (ja toivon sitä tietenkin muutenkin, en vain itsekkäistä syistä). Nyt tuntuu, että moni sellainen asia, jota on aina voinut lykätä koska tulee seuraava viikko, tulee seuraava kesä, tulee seuraava vuosi, ei ole enää lykättävissä. Meillä on noin neljä viikkoa aikaa nauttia maailman kivoimmasta kotikaupungista ja pelkään, että aika loppuu kesken.

Lapseni eivät ole koskaan uineet Stadikalla. Eivätkä Hietsussa. Kuopus ei ole koskaan käynyt Suomenlinnassa, eikä Pihlajasaaressa, eikä Uunisaaressa. Eikä Seurasaaressa. Meillä on vieläkin näkemättä Kaapelitehtaan Teatterimuseo, Ratikkamuseo sekä Kansallismuseon Vintti. Emme ole kiivenneet Stadikan torniin eivätkä lapset ole päässeet silittämään lampaita Haltialaan tai Fallkullaan. Emme ole käyneet Kaivarissa emmekä Keskuspuistossa. Lapsiltani on jäänyt väliin kaikki sellainen mikä mulle oli omassa nuoruudessa tärkeää Stadissa, koska meillä on ollut aikaa. Ei ole ollut kiire kiertää Sibelius-monumenttia ja Hakaniemen toria, koska ne ovat odottaneet meitä. Mutta nyt tuntuu, että kotiseutukasvatus jää ihan kesken.

Eikä pahinta ole suinkaan se, että on paikkoja, joihin lapset eivät ole päässeet ollenkaan. Meillä nimittäin on aivan liian pitkä lista kohteita, joissa täytyy käydä uudestaan. Jokaiselle on luvattu kiipeilyreissu Korkeessa, esikoinen pääsee jo Lintsin vuoristorataan. Kuulemma Lasten kaupunkiin JA Lasten liikennekaupunkiin pitäisi päästä. Haluaisin viedä pojat vielä SeaLifeen ja Luonnontieteelliseen museoon – ja äh, meillä on käyttämättä lahjakortti Flamingon kylpylään, ja onhan Vantaalla vielä Heurekakin! Sen lisäksi lapset haluavat hengailla mökillä ja omalla uimarannalla, käydä leffassa, nähdä mahdollisimman paljon kavereita ja yhdet juhlatkin pitäisi vielä järjestää. Ne eivät olekaan pelkät kuopuksen 3-vuotissynttärit vaan myös läksiäiset.

Helsinki on ollut hyvä paikka asua. Olemme pärjänneet pienessä asunnossa tulematta mökkihöperöiksi, koska ulkona on avautunut avara maailma. Kulttuuritarjonta lapsille on mahtavaa eikä se ole sitä väsyneiden Ryhmä Hau-hahmojen reggaeton tanssia mitä se on Espanjan kotikaupungissamme, vaan kunnianhimoista, taiteellista ja aikuisenkin mielestä kiehtovaa. Täällä on taidetta, tapahtumia, tekemistä sadepäivillekin. Me olemme asuneet alueella, josta kävelee viidessä minuutissa metsän keskelle ja merenrantaan, toisaalta usein kulkevilla julkisilla kulkuneuvoilla päässyt kaupungin keskustaan 20 minuutissa. Lapsiperheelle Helsinki on tuntunut juuri täydelliseltä asuinpaikalta, etenkin täältä lähiöstä katsoen. Paniikin lisäksi päälle puskee ikävä.

NATURHISTORISKA RIKSMUSEET TUKHOLMASSA

P4043464.jpg
Museovieraille esillä: 2-vuotias, joka ei suostu pitämään kenkiä jalassa. Saa koskea.

Hälsningar från Stockholm!

Maanantaina lähdettiin laivalla leputtamaan hermoja länsinaapuriin. Mietittiin taas, mitä tehtäisiin maissa – esikoiselle jäi viimeksi traumoja Junibackenin juna-ajelusta, johon oli sopivasti valittu kaikki lastenkirjallisuuden kauheimmat hetket, Rum för Barn tuntui jotenkin tylsältä ja vaikka kaikki ovatkin kehuneet Wasa-laivaa sekä keskiaikamuseota, niin ne nyt eivät ole ihan meidän teekuppejamme. Mutta mun lempimuseo on New Yorkin Natural History Museum ja Suomessa yksi suosikeista se Luonnontieteellinen, joten bingo: Naturhistoriska Riksmuseet Tukholmassa!

katto.jpg

Noin 300 metrin päässä Universitet-metroasemalta sijaitseva valtava rakennus on täynnä seikkailuja. Tällä kertaa, arkisena aamupäivänä, se oli myös täynnä koululaisia (jotka sivuhuomatuksena käyttäytyivät mielestäni huomattavasti huonommin kuin suomalaiset ikätoverinsa, mutta ehkä olin vain pettynyt kun he eivät syöneet rapuja ja laulaneet snapsilauluja yhdessä monista museon eväiden syömistä varten varatuissa paikoissa). Silja Linen Värtan-terminaalista matka julkisilla maksoi 4,50 euroa per aikuinen ja kesti vaivaiset 35 minuuttia. Taksilla kuulemma olisi kustantanut noin 200 kruunua. Museo itsessään on ilmainen, paitsi Cosmonova, planetaario josta löytyy myös upea IMAX-elokuvateatteri.

korallit.jpg

Me oltiin varattu vierailulle vain pari tuntia, ja se ei muuten riitä yhtään mihinkään. Isommat pojat kävivät mummin kanssa katsomassa 45 minuuttia kestäneen A Beautiful Planet- elokuvan, joka oli kuulemma hieno. Sillä aikaa minä ja kevyen uhmaraivon voimin kulkenut kuopus kierrettiin tätä neljässä kerroksessa lapsia ja aikuisia viihdyttävää kompleksia, jonka yhdestätoista tämänhetkisestä näyttelystä ehdittiin joten kuten käydä läpi viisi. Tuolla saisi helposti kulumaan koko päivän, joten seuraavalla kerralla pitää varmaan sijoittaa ihan hotelliyöhön Tukholmassa.

torakat.jpg

Opettavaisessa ilmastonmuutosnäyttelyssä saatiin esimerkiksi seurata tornadon syntymistä ihan livenä ja se näyttely muistutti muutenkin Heurekasta – vähän taas harmitti, että vaikka virkamiesruotsin kurssilla käsiteltiinkin ympäristökysymyksiä niin tekninen sanasto ei ihan riittänyt ymmärtämään kaikkea. Museosta löytyy myös perinteiset täytetyt eläimet ja hyönteiskokoelmat (joiden ohi mun lapseni kulkivat silmät kiinni…) ja meiltä jäi kokonaan kokematta esimerkiksi Ruotsin luontoa käsittelevät osiot yläkerrassa. Oma suosikkini oli arktisten alueiden elämää kuvaileva alue, jossa on valaiden luurankoja lempimuseoni tyyliin sekä erilaisia lavastuksia luonnosta. Sen lisäksi siellä on muuten hengenvaaralliset portaat, suosittelen pitämään taaperostanne kiinni jollette halua järjestää ihan erityislaatuista lääketieteellistä näytöstä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voin suositella lämpimästi tätä museota kenelle tahansa. Paitsi jos sattuu olemaan jotenkin läpimätä luonnonvihaaja. Meidän lauantaiperinteisiin kuuluu aina Avara luonto, etenkin nyt kun siellä jatkuu taas upea Planeettamme Maa, ja vaikka yleensä kolmikon jatkuvat (tyhmät) kysymykset saavat pinnan kiristymään niin näitä luontojuttuja jaksan ihmetellä lasten kanssa vaikka ympäri vuorokauden. Oli siis aivan mahtavaa päästä näyttämään myös museossa lapsille niitä juttuja, joita oli juuri televisiosta katsottu (esimerkiksi pingviinit ja jääkarhut) ja huomata, että yhteisistä luontodokumenttihetkistä oli jäänyt heillekin jotain mieleen. Vuoden Kasvattaja-palkintoa odotellessa!

tuliaisia-aasiasta.jpg

Museon interaktiivinen anti jäi tietenkin luku- ja kirjoitustaidottomille (puhumattakaan heidän ruotsinosaamisestaan) lapsille vähän heikoksi, mutta tylsää ei tullut. Fossiilinäyttelyssä lapset saattoi laskea lasikoppiin, jonka lattia oli peitetty hiekalla, ja antaa heille käteensä sellaiset pensselit joilla suihkia esiin dinosauruksen jäänteitä. Paljon sai koskea ja kokeilla, vaikka toki esimerkiksi täytetyt eläimet ja luurangot olivat turvassa lasivitriineissä. Paikallisten koululaisten sekoillessa ympärillä tuntui vähän vähemmän nololta, kun oma trio pudotteli pääkalloja ja tökki laavaa.

väsynyt-äiti.jpg
Väsyneiden äitien tyhjät katseet, jo vuodesta 28000 ea.

Vaikkei tämä siis ihan keskustassa olekaan, niin suosittelen silti suuntamaan Luonnonhistorialliseen museoon. Siellä on tietenkin mainio museokauppa ja monipuolinen, joskin hieman ylihintainen, kahvio. Ja tätä tietenkin kompensoi se, että museo oli muuten ilmainen ja kahden lapsen ja yhden aikuisen IMAX-liputkin olivat vain 20 euroa. Eli jää rahaa hedelmäpeleihin ja valotikkudrinkkeihin laivalla, joita voi sitten siemailla diskossa hyvillä mielin kun on päivän käyttänyt näinkin opettavaisissa merkeissä!

astronauttiruokaa.jpg

PARASTA LAPSILLE

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pojat tekevät valo- ja varjotaidetta

Helsinki on hyvä paikka asua lapsiperheenä. Taas lauantaina oli vaikka mitä ohjelmaa tarjolla alaikäisille, ja me päädyimme – aika monen muun perheen tapaan – Itäkeskuksen Stoaan Kauhua Kakaroille-tapahtumaan, jossa Halloweenin ja Día de los Muertosin jälkimainingeissa askarreltiin, musisoitiin ja herkuteltiin pelottavissa (ja aika ruuhkaisissa) tunnelmissa. Sen jälkeen kun oltiin väkerretty painajaispurkit, meksikolaiset pääkallot, kummitustikkarit ja hämähäkit huokaisin taas tyytyväisenä, että oih, miten kiva on asua kaupungissa jossa joka viikonloppu on tarjolla jotain pienille kaupunkilaisille suunniteltua ohjelmaa, usein ilmaiseksi tai vähintäänkin suht edullisesti.

PB053240.jpg

Tänä syksynä olemme ilmaisesti nauttineet Valokarnevaalista ja Lasten Kaupungista, sekä maksullisesti fiilistelleet SeaLifea sekä PiiPoon legotapahtumaa. Ai niin ja kävimme kiipeämässä Korkeessa, kolaroimassa Lasten liikennekaupungissa ja kuuntelemassa klassista kummikonsertissa. Kalenteri näyttää lupaavalta jatkossakin: Vanhan ajan joulupolku Herttoniemen kartanolla, joulukadun avajaiset ja Tuomaan markkinat. Talvisirkus, Kiasma ja Kusamakin houkuttelevat. Jollei altaassa tulisi polskittua muuten niin paljon niin Märskyn Unelmien vesiliikuntapäivä kiinnostaisi, ja olisipa kiva ehtiä joku sunnuntaiaamu vielä Liikuntamyllyn Liikuntahulinoihin tai tsekkaamaan Taitoliikuntakeskus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten tiedetty, en ole kovin hyvä tekemään päätöksiä. Usein vatvon vaihtoehtoja niin pitkään, että on jo järkevämpi pysyä koko päivä kotona. Tämä on usein myös ihan tervetullut ratkaisu lasten mielestä, koska varsinkin nyt lumen tultua on ihan perus puistoilu ollut taas suosittua, ja etenkin esikoinen jaksaisi rakentaa legoilla koko päivän. Mutta on kiva tietää, että jos seinät alkavat kaatua päälle voimme aina karata kirjastoon, kaupungille tai johonkin tapahtumaan. Viime talvella Espanjassa opin arvostamaan tätä puolta kylmässä pohjolassa, sillä meidän espanjalaisilla kotikulmilla ei mitään lapsille suunnattua tekemistä ollut leikkipuistoja lukuunottamatta, ja autottomana ei voinut karata edes ostoskeskuksiin. Tämä on oikeaa juhlaa laiskalle äidille, jolla menee hermo kotona liimailuun ja leikkailuun – että kiitos vaan, kotikaupunki!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA