YSTÄVÄKIRJA

Joskus blogihaasteet ovat todella tervetulleita. Esimerkiksi just nyt, kun Isäkuukaudet-blogi heitti tälle tontille Ystäväkirja-haasteen – lupasi, että ei ole pahoja kysymyksiä ja eihän ne mitään hirveitä olleet. Tällaista oman navan kaivelua välillä, olkaa hyvät.

Bloginimeni tarina: No ei sillä ole mitään suurta ja kiehtovaa tarinaa. Mulla on aina ollut kauheasti periaatteita, joita en sitten ole kovin intohimoisesti noudattanut. Olenkin vähän sellainen puhuja enemmän kuin tekijä, että syön juustoa ja saarnaan maitotuotteiden paheellisuudesta samaan aikaan.

PERUSJUTTUJA:

Siviilisäätyni: Eronnut, eli siis sinkkumutsi. Tai ei nyt ihan supersinkku, mutta silleen puolivallaton vähintään.

Asumismuoto: Vuokralla, kerrostalossa ihanassa neliössä jossa on sauna ja oma piha ja lemmikkiorava.

Ammattini: En oikein osaa itsekään selittää. Yrittäjä, joka on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja työkokemukseltaan asiakaspalvelun ammattilainen.

Työpaikka: Oma toiminimeni.

Kiinalainen horoskooppini: Härkä, muistaakseni.

Harrastukset: Olen juuri hankkinut salikortin pitkän tauon jälkeen, mutta käyttänyt sitä niin harvoin ettei sitä voi vielä kutsua harrastukseksi. Mutta syöminen, museot ja netissä roikkuminen.

SYVÄLLISTÄ:

Periaatteet: No nyt! Lastenkasvatuksessa pick your battles, noin yleisesti be kind ja elämänohjeena Mae Westin When choosing between two evils, I always like to try the one I’ve never tried before.

Maailmankatsomukseni: Sellainen perinteisen polkupyöräilevän vihervassarin puitahalaava idealismi.

Pohdin: Lasten hyvinvointia, miten olla itse parempi ihminen joka sektorilla, miten malttaa olla ränttäämästä netissä aina kun törmää tyhmyyteen tai epäkohtaan.

Vihaan: Yritän välttää vihaamista, mutta en esimerkiksi kovin paljoa arvosta autoilijoita jotka eivät noudata suojatiesääntöjä enkä voi väittää pitäväni Mikko Kärnästä.

Halveksin: Itsekkyyttä.

Pyrin: Olemaan kiva kaikille, vaikka epäonnistun säännöllisesti.

Rakastan: Elämääni ja ihania tyyppejä joita siihen olen saanut, erityisesti tietenkin lapsiani.

Haaveilen eniten: Siitä, että maailma olisi sellainen ettei tarvitsisi pelätä lasten joutuvan aikuisina johonkin aavikkosotaan vaan saisin olla höperö mäyräkoiramummo monelle lapsenlapselle, joiden lähdettyä kotiin joisin viiniä ja lukisin lempikirjojani.

Tarvitsen: Vähemmän kuin kuvittelen.

Pelkään: Korkeita paikkoja, syöpiä ja lasten puolesta etenkin liikenteessä.

Kaipaan: Espanjaan.

Murehdin: Varmaan vähemmän kuin olisi aihetta.

Kerään: Kuitteja, huulirasvoja, harmaita neuleita,

LEMPI-

Värini: Kaikki paitsi ruskea.

Vuodenaika: Kaikki paitsi talvi.

Eläin: Kaikki paitsi meduusat.

Kirja: Nuoruudessa suuren vaikutuksen teki John Irvingin Ystäväni Owen Meany, joka resonoi oman fatalistisen elämänkatsomuksen kanssa. Aikuisena ikimuistoisimpia kokemuksia ovat olleet Katja Ketun Kätilö ja Ulla-Lena Lundbergin Jää.

Elokuva: Monta mistä olen pitänyt paljon, mutta useimmiten olen nähnyt Neiti Koviksen ja Päiväni Murmelina (ja kaikki Cars-elokuvat).

Musiikkilaji: Yleensä löydän joka genrestä jotain kuunneltavaa – viime aikoina olen kuunnellut huolestuttavan paljon countrya ja ganstaräppiä.

Numero: Kaksi.

Asia minusta: Uteliaisuus (aika usein se on myös ärsyttävää).

Ruoka: Pizza.

Juoma: Vesi.

Lomakohde: New York.

Tuoksu: Vastatervatut puuveneet.

Kasvi: Aloe vera.

Säätila: Aurinkoinen ja lämmin sää.

Tapa viettää vapaa-ilta: Syöden, saunoen, lukien ja nukkuen.

KYSYMYKSIÄ:

Pidätkö tytöistä vai pojista: En pidä sukupuolten binäärimäärittelystä.

Onko sinulla salaisuuksia: On, paljon.

Onko sinulla valkolakkia: Periaatteessa on (olen ylioppilas), käytännössä ei (koska ensin hukkasin sen, varastin koulukaverin lakin omiin juhliini ja sittemmin oman löydyttyä myin sen).

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi: 12-vuotiaana tylsä ampumalla tehty nenälävistys, 15-vuotiaana tramp stamp-tatuointi eli delfiini alaselässä. Omaperäistä, tiedän…

Mitä tilaat baarissa: Mojiton.

Poltatko tupakkaa: Juotuani niin monta mojitoa että kuvittelen olevani kuubalainen kapakkalaulaja.

Omistatko eläimiä: Tassun.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä: Kaikki mun ystävät on ihan parhaita.

Mitä muuttaisit itsessäsi: En olisi aina viittä minuuttia myöhässä.

KERRO JOTAKIN SIITÄ KUN…

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi... Olin juuri kertonut kaikille siitä, että olen raskaana. Asuin puoliksi Jyväskylässä ja puoliksi Sipoossa, olin onnellisesti raskaana ja ihanan nuori.

Viimeksi koit romanttisen hetken... Ei siitä kauaa ole, romantiikkaa on ollut ilmassa! Eikä siitä sen enempää.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla… Tää on kauheen helppoa kun on kolme lasta. Niitä naurattaa mun huonot läpät aina.

Joku kehui sinua taitavaksi... Tämäkin on helppoa kolmen lapsen ansiosta. Olen tehnyt vaikutuksen esimerkiksi kun osaan pukea hanskat tosi nopeasti, löydän kadonneet tavarat nopeasti (nii-in) ja kuinka tein tosi hyviä omenalohkoja.

Teit itsellesi lounasta... Pyrin syömään lounaani (ja kaikki muutkin ruoat) ravintolassa mutta jos teen muutakin lounasta kuin vihistä niin teen jämämunakkaan jääkapin viimeisistä vihanneksista ja juustosta, yleensä myös paistetuista perunoista ja salsasta.

Sinulla oli viimeksi kotoisa olo... Joka päivä, olen hyvässä paikassa.

Lausuit kehuja…Jälleen kerran helppo homma äitinä, joka päivä saa ja pitää kehua jälkikasvua. Kehuin myös äitini tekemää ruokaa ja talvisirkuksessa olisin halunnut kehua edessäni istuneen nuoren äidin tyyliä (että Kaarina, jolla oli suloisia tyttäriä, sulla oli upeat hiukset ja mahtava tyyli!).

Viimeksi luit jotain syvällistä... Kaikki mitä Antti Holma sanoo Instagramissa on syvällistä.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi... Varmaan Nick Caven Rings of Saturn, joka on vähän korni mutta soinut tänä syksynä tosi paljon tietyissä tilanteissa.

HAASTAN

Konalla-Anun, joka asuukin Australiassa.

Tulevan naapurini (!) Annuskan.

Kaliforniasta kirjoittelevan Paulan.

PB056049.jpeg

Postauksen ainoassa kuvituskuvassa olen Espoon EMMA-museossa katsomassa Michael Jackson: On the Wall-näyttelyä, joka on esillä tammikuun loppupuolelle asti. Se on melkoinen kokoelma erilaista Michael Jacksonin inspiroimaa fanitaidetta ammattilaisten välittämänä. Jacksonin persoonan ja uran synkeimmät hetket on hyvin vaiettu hiljaiseksi. Näyttelyssä on hetkensä – David LaChapellen valokuvat, Candice Breitzin ihan mieletön videoteos, jota olisi voinut katsoa ja kuunnella koko päivän, sekä Kai Guettan maalaus ”Michael Joseph Jackson” olivat mun suosikkeja, ja tässä kuvassa ihailen Kehinde Wileyn ”Equestrian Portrait of King Philip II (Michael Jackson)”-maalausta. Kuitenkin runsas ja vaihtelevan tasoinen materiaalia ja laajan kattauksen takia teosten ahtaminen hieman liian tiiviisti tekivät näyttelystä raskaan ja mössöisen eivätkä yksityiskohdat päässeet esille.

LELUMUSEO SADAN LAPSEN KANSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No okei, ei aivan sadan, mutta yli kahdenkymmenen viskarin seurassa kuitenkin. Viime viikolla nimittäin tarjoutui tilaisuus lähteä ylimääräiseksi aikuiseksi kuopuksen päiväkotiryhmän retkelle Espoon Tapiolassa sijaitsevaan Hevosenkenkä-lelumuseoon (joka fyysisesti on osa WeeGeen museokompleksia noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Tapiolan metroasemalta – matka-arvio perustuu kävelytahtiin johon vaikutti parijonot, kuomat ja noin 60 senttiä pitkät jalat). Yrittäjyyden ykköspuolia on se vapaus, että voi lähteä mukaan ekskursioille, kuten esimerkiksi joitain vuosia sitten lähdin moraalinvartijaksi uskonnolliseen joulukuvaelmaan esikoisen eskarin kanssa…

Weegee-näyttelykeskuksesta löytyy Lelumuseon lisäksi modernin taiteen museo EMMA, Suomen kellomuseo ja KAMU eli Espoon kaupunginmuseo. Lelumuseoon pääsee samalla yhteislipulla kaikkien kohteiden kanssa, eli 12 eurolla (erittäin kohtuullista, sanoisin) ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortilla tietenkin maksutta. Lelumuseo on varsin suosittu kohde päiväkoti- ja kouluryhmille: meidän oppaamme tiesi kertoa että vuositasolla käy 300-400 lapsilaumaa kiertämässä pienen, mutta sympaattisen Lelumuseon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelumuseo ei ole vallan iso, joten ehkä pelkästään sen takia niinkin kauas kuin Tapiolaan matkustaminen on suuruudenhullua (tietenkin riippuu hieman lähtöpisteestä). Se on kuitenkin täydellinen pit stop jos haluaa samalla hapattaa lapsia modernilla taiteella ja esim. Weegeen takapihalla sijaitsevan Futuro-talon osalta. Ja hei, saahan sinne mennä ilman lapsiakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelumuseon taika on pitkälti nostalgiassa. Siellä on pienet kattaukset leluja useammalta vuosikymmeneltä, ja siinä jo 80-luku tuntuu yltäkylläiseltä kylvyltä muovikrääsässä verrattuna ”vanhanaikaisiin” käsin ommeltuihin nalleihin ja hartaasti huolehdittuihin paperinukkeihin asusteineen. Itse olin aivan onnessani kun 1990-luvun lapsuutta esittelevästä vitriinistä löytyi juuri sopivasti niitä vanhoja Kinder-pääsiäismunien yllätyksiä – kilpikonnaperhe, muistattehan – joista olin edellisellä viikolla lapsille paasannut (kuinka jotkut asiat ainakin olivat paremmin 30 vuotta sitten!) ja etsinyt kuvia netistä. Nyt sain näyttää livenä: eivätkö olekin hienompia kuin teidän yllätykset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hieman yllättäen 5-vuotiaita ei kiinnostanut lapsuusmuisteluni, vaan lyhyen, ytimekkään ja sopivan tomeran opastuksen jälkeen lapsilauma katosi museon eri leikkipisteille: ihailemaan yksityiskohtaista ja isoa junarataa, touhuamaan miniristeilylaivaan, rullaamaan autoja pitkin seinälle asennettua ajorataa tai vaihtelemaan matkustajan ja lentoemännän rooleja Hevosenkenkä Air-lentokoneessa. Parasta tietenkin oli pieni liukumäki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itseäni ilahdutti se, että vaikka Lelumuseo ei huimaa koollaan niin siellä on tarjolla yhtä sun toista oheistoimintaa, esimerkiksi ohjatut synttärit lapsille! Erilaisia työpajoja ja opastuksia on mahdollista buukata, ja itsessään museokokemus toimii taatusti silloin kun tullaan tutustumaan taiteeseen useamman sukupolven voimin. Tämä näyttely kannattaa kokea etenkin isovanhempien kanssa, sillä useammalle sukupolvelle on tarjolla muistoja menneisyydestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä oli mainio aamupäivä WeeGeessä: ensi kerralla kierretään myös EMMAn puoli, ja aion pakottaa lapset kuuntelemaan kaikki muistoni View-mastereista ja My Little Ponyista. Kompakti, mutta kaikinpuolin kiva museokokemus johon on helppo yhdistää monipuolisesti kulttuuria koko perheen makuun. Ja jos teillä on tilaisuus lähteä mukaan matkaan lapsen tarharyhmän kanssa niin kannattaa, siellä on paljon potentiaalisia kuuntelijoita pateettisille kasarimuisteluillenne!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SYYSLOMA STADISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Okei, jos olen aivan rehellinen niin ensi viikko hieman jännittää: keskelle työkiireitä ilmestyi jostain kummasta viikoksi kiinni menevät koulut ja lempeästi painostava päiväkoti, jossa vihjailtiin erityisjärjestelyillä ja lapsen kaipuulla lomaan. Olen kyllä sitä mieltä, että lapset tarvitsevat ja ansaitsevat myös lomansa, vaikka yritin vähän mutista että meillä on sairasteltu niin paljon että varmasti yli puolet vuodesta vietetään kotioloissa. Mutta syysloma saapui, ja ei auta kuin keksiä tekemistä. Kokeiltiin viikonloppuna ihan testimielessä olla puolipäivää pelkästään kotona ja se oli niin traumaattista, että olen täyttänyt maanisesti kalenteria eri ohjelmanumeroilla.

Maanantaina menemme leffaan. Koska lapset ovat jo nähneet Toy Story 4:n, joka kuulemma oli hyvä (tämän tarkempaa arviota ei ollut valitettavasti tarjolla), on vuorossa nyt Late Lammas – Farmageddon. Nimi naurattaa jo tarpeeksi, joten tämän on koko perhe hyväksynyt. Mun roolini elokuvissa on kyllä nykyään lähinnä nukkua päiväunet ja sen jälkeen hieman häpeillen selittää lapsille etten juuri nyt osaa nimetä lempikohtaustani. Aiomme mennä myös HopLoppiin, taas, sillä olimme siellä eilenkin. Ja olin kaukaa viisas ja ostin alle kympin maksavan paluulipun: nyt kun kuopuksella on taas yksien HopLop-synttärien jäljiltä kuukauden ilmainen sisäänpääsy, veljet pääsevät periaatteessa puoli-ilmaiseksi kun ostamme käynnin aikana puoleen hintaan seuraavan sisäänkäynnin, joka on käytettävä kuukauden aikana. Oikeasti sisäleikkipuistojen infernaalinen äänimaailma, tahmeat lattiat sekä tuliaisiksi tarttuvat lintuinfluenssat eivät ole se tapa, jolla kaksikymppisenä kuvittelin vapaani viettäväni, mutta kun täytyy saada töitä tehtyä niin HopLop on aika luottovalinta. Hyvä wi-fi löytyy, A-oikeuksia odotellessa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hesarista löytyi juuri kattava listaus siitä, mitä kaikkea kivaa Helsingissä on tarjota. Mullakaan ei ole mitään sisäpiiriläisen vinkkejä jaettavaksi: meillä on hektisen syksyn osalta jäänyt näkemättä näyttelyt (lapsia kiinnostaisivat varsinkin Taidehallissa Ugo Rondinonen klovnit ja uusintavisiitti Teatterimuseoon, mua taas Michael Jackson-teemainen On the Wall-näyttely Emmassa) enkä muutenkaan ole nyt ollut varsinaisesti lastenkulttuurin aallonharjalla. Olen luvannut esikoiselle laatuaikaa kaksin Luonnontieteellisessä museossa, mutta voi olla että syysloma ei ehkä ole paras hetki nyhjäillä siellä: museossa järjestetään melkein joka päivä ohjelmaa kuten eriskummallisten eläinten piirtelyä.

Ja ei ole postausta, jossa en vähän purnaisi hintatasosta: Lapset hinkuaisivat hulluna Linnanmäen Valokarnevaaleille, sillä Lintsi on vielä ensi viikon auki arkena neljästä kahdeksaan. Keväällä testasimme taas ilmaislaitteet, ja ne eivät enää herättäneet suuria riemunkiljahduksia, joten rannekkeet olisivat pakollinen investointi. Mutta meille neljälle (pituushaitari 117-178cm) olisivat melkein 170 euroa, ja siihen kaikki herkut ja narunvedot päälle. Kaipaan niitä aikoja, kun esikoinen oli 40 senttiä lyhyempi ja Lintsillä oli vielä tuollainen pienemmille, ei kovin hurjille kävijöille parikymppiä maksanut Miniranneke.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi Helsinki on täynnä kaikkea hauskaa ilmaiseksi tai ainakin tosi halvalla. Uimaan mennään varmasti: mun mielestä paras uimahalli Helsingissä on ehdottomasti Vuosaari, jossa on kolme eri lastenallasta, iso liukumäki ja runsaasti tilaa. Mäkelänrinne on hauska, tosin siellä on niin hyvä kahvio että emme yleensä pääse pois pysähtymättä Uppo-Pullassa munkilla ja kaakaolla. Useampana päivänä aiomme ylittää tien ja suunnata Pokemon-jahtiin Herttoniemen Kartanonpuistoon, joka on juuri maksimaalista eräjormailua meikäläiselle. Liikunnallisista kohteista yksi suosikeistamme on Korkee, ja se on auki syyslomaviikolla kello 12-18. Itse aion mennä pyörähtämään myös ekaa kertaa elämässäni Iloveme-messuilla, jonka jälkeen toivottavasti olen uudestisyntynyt oikeana lifestylebloggaajana ja voin jakaa smoothiereseptejä ja tyylivinkkejä. Älkää kuitenkaan pidätelkö hengitystänne.

Helsinki on oikeasti ihana. Rakastan tätä kulttuurin ja tekemisen ylitarjontaa, vaikka se joskus aiheuttaakin fomoa ja paineita ehtiä jokaiseen rientoon. Kun olen elementissäni selostaessani lapsille renessanssin naisihanteista tai mannerlaattojen liikeistä, tarjoaa Helsinki siihen hyvät puitteet. Puhumattakaan kirjastoista, kahviloista ja esimerkiksi Lasten kaupungista – juuri tätä ikävöin Espanjassa, kun rantakiintiö tuli täyteen ja muuta tekemistä ei ollut kuin juoda kahvia ja jahdata puluja kaupungin keskusaukiolla. Ikävöin totta kai sitäkin, mutta silti, halaan henkisesti Helsinkiä, tätä ihan mahtavaa paikkaa asua lasten kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MATKA ILMAN VALOKUVIA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vietin viikonlopun Tallinnassa. Se oli enemmän kuin tervetullut irrotus arjesta, just sellainen kuin tällaisen miniloman lähikaupunkiin (tai -maahan) pitäisi ollakin. Ja siellä ei tullut kuvattua yhtään. Tai kaikki matkalla napsitut kuvat löydätte tästä postauksesta. Kukaan ei kieltänyt kaivamasta kameraa laukusta, mutta nyt oli sellainen matka ettei kuvakulmien etsiminen tai selfiet sopineet tilanteeseen lainkaan. Pari kertaa kyllä kirpaisi, kun eteen kannettiin joku oikein upean näköinen annos – toisaalta söinpähän ruokani aina lämpimänä. Ja tuli muuten syötyä. Palasin kotiin ainakin kaksi kiloa painavampana mutta myös erittäin levänneenä, tyytyväisenä ja valmiina lähtemään koska vain uudestaan Tallinnaan herkuttelemaan.

Majoituin Swissôtel Tallinassa, jonka 21. kerroksesta oli hienot näkymät. Palvelu oli ehkä hieman jäykähköä (toisaalta, tämän voisi sanoa kaikkien kokemuksien perusteella lukuunottamatta Mekkin poikkeuksellisen sydämellistä tarjoilua), mutta kiitosta täytyy antaa erityisesti tyynyvalikoimalle. Sängystä löytyi ainakin kuutta eri sorttia tyynyä ja niillä kaikilla oli oma funktionsa. Vau. Hotellin kylpylässä oli erinomainen tunnelma, hyvä höyryhuone, hieman liian kuuma sauna ja allas, jonka lämpötila oli täydellinen sammakkouintitaitojen esittelyyn. Hotellin ravintoloissa en syönyt edes aamupalaa, kun se oli tarkoitus syödä aina muualla. Etsin epätoivoisesti brunssia, mutta sen löytäminen ei ollut ihan niin helppoa – hotellin henkilökunnan mukaan ”Tallinna ei nyt ole mikään brunssikaupunki”. Surkuhupaisaa oli, että Tripsterin Tallinnan brunssi-vinkkien perusteella juuri Swissôtelissa olisi pitänyt olla yksi kaupungin parhaita brunsseja (ei ole enää), ja toinen suositeltu eli Sfäär oli juuri laittanut lapun luukulle.

Mutta olkaa huoleti! En nähnyt reissulla nälkää. Ensimmäisenä iltana söin naapurihotellin Radisson Blu Sky Hotelin kattoterassilla Lounge24:ssä mainion vuohenjuustosalaatin. Postauksen ensimmäinen kuva on samasta paikasta, eli näkymät olivat kohdallaan ja varsinkin juomalista vaikuttava. Ruoka oli terveellisyydestään (vuohenjuuston lisäksi runsaasti rehuja ja jotain ohrarisoton tapaista) huolimatta loistavaa. Tämän kruunasi vanhakaupungissa syödyt artesaanisuklaat ja hyvä kahvi. Ja nousu vanhakaupungin näköalapaikalle, jossa auringonlaskussa kylpeviä terrakottakattoja kiehtovampaa oli vain seurata vakavasti poseeraavia turisteja.

Seuraavana päivänä sekosin lopullisesti – merkkejähän nyt on ollut muutenkin ilmassa – kun matkalla Telliskiven trendialueelle pysähdyin Kalamajan kauppahallille, jonka tuoreiden vihannesten, marjojen ja hedelmien tarjonta sai itkemään. Kaikki näytti niin hiton hyvälle, ja isot rasialliset vadelmia ja metsämustikoita maksoivat yhteensä neljä euroa. Harkitsin vakavasti kaljakärryn ostoa sitä varten, että voisin lastata Suomeen pakastettavaksi muutaman laatikollisen kaikkia niitä alihinnoiteltuja herkkuja. Kalamajan kauppahallista löytyi muutakin hauskaa, kuten neuvostoaikaista antiikkia, Flow-festareille sopivaa vintagevaatetta ja lukuisia pieniä ravintoloita. Erityisesti kannattaa testata Surf-kahvilan kookospalloja, joita ostin itse kaverini vinkistä: erityisesti valkosuklaakookospallo kävisi viimeisestä ateriasta.

Telliskivi oli tietenkin pakollinen pysähdyspaikka. Lukuisista potentiaalisista ruokapaikoista päädyin lounaalle Kivi Paper Käärid-ravintolaan, jossa napsin vielä aamupalalistalta hedelmäsalaattia (tietenkin vuohenjuuston kera) ja friteerattuja ricottapalloja mansikkahillolla. Kyllä, ajattelen tätä ateriaa vieläkin lämmöllä. Siitä oli erittäin lyhyt matka vastikään avattuun Tallinnan Fotografiska-valokuvamuseoon, jossa näyttelyitä oli kahdessa kerroksessa. Sen lisäksi katolla on kasvisruokaan painottuva ravintola ja alhaalla kahvila.  Fotografiskasta jäi hieman ristiriitainen olo. Se tuntui olevan ensisijaisesti suomalaisturisteille suunniteltu kokonaisuus: museossa on suomalainen kuraattori ja kaksi kolmesta käynnissä olevasta näyttelystä oli suomalaiskuvaajien (sivujen perusteella näyttelyitä on tosin siis neljä ja tosiaan, muistan neljännenkin kuvaajan mutta näyttelytilasta puolet oli suomalaisten kuvaajien käytössä). Sisäänpääsy 14 euroa oli yläkanttiin, mutta annan armoa: ehkä uusi museo hakee vielä paikkaansa. Ja yleisöään. Ja linjaansa. Toivon, että ensi kerralla näen enemmän eestiläistä!

Toinen ja samalla viimeinen illallinen nautittiin ravintola Mekk’issä, joka sijaitsee vanhakaupungissa ja oli silleen vähän enemmän finedining, että aloin miettiä olisiko pitänyt laittaa jalkaan muuta kuin tennarit. Tallinnan hintatasoon nähden vähän arvokkaampi enkä voi varauksetta suositella kasvissyöjille: oma paahdettu kaalini oli niin hyvää että olisin voinut nuolla lautasen jos olisin kehdannut, mutta kasvisvaihtoehtoja oli vain yksi ja vegaanisia nolla. Ruokien makumaailma oli tässä modernin eestiläisen keittiön paletissa pitkälti itään päin, mutta olikin tervetullutta vaihtelua tapaksille ja pizzalle. Sunnuntain lounas syötiin lievässä kiireessä Rotermanni korttelin Taqueriassa, jossa soi Espanjasta tuttu reggaeton, palvelu oli kunnioitettavan apaattista (sellainen välinpitämättömyys ja täydellinen intohimottomuus työhönsä vaatinee hieman harjoitusta), virgin mojito oli erinomainen esitys siitä miksi joskus kannattaa kokeilla alkoholitonta drinkkiä ja annokset olivat hyvän kokoisia. Ja siitä sitten itsekin jo aika hyvän kokoisena pyörin satamaan ja palasin päiväunia nukkuen lahden toiselle puolelle, valmiina koska vaan uudelle samanlaiselle reissulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA