MATKA ILMAN VALOKUVIA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vietin viikonlopun Tallinnassa. Se oli enemmän kuin tervetullut irrotus arjesta, just sellainen kuin tällaisen miniloman lähikaupunkiin (tai -maahan) pitäisi ollakin. Ja siellä ei tullut kuvattua yhtään. Tai kaikki matkalla napsitut kuvat löydätte tästä postauksesta. Kukaan ei kieltänyt kaivamasta kameraa laukusta, mutta nyt oli sellainen matka ettei kuvakulmien etsiminen tai selfiet sopineet tilanteeseen lainkaan. Pari kertaa kyllä kirpaisi, kun eteen kannettiin joku oikein upean näköinen annos – toisaalta söinpähän ruokani aina lämpimänä. Ja tuli muuten syötyä. Palasin kotiin ainakin kaksi kiloa painavampana mutta myös erittäin levänneenä, tyytyväisenä ja valmiina lähtemään koska vain uudestaan Tallinnaan herkuttelemaan.

Majoituin Swissôtel Tallinassa, jonka 21. kerroksesta oli hienot näkymät. Palvelu oli ehkä hieman jäykähköä (toisaalta, tämän voisi sanoa kaikkien kokemuksien perusteella lukuunottamatta Mekkin poikkeuksellisen sydämellistä tarjoilua), mutta kiitosta täytyy antaa erityisesti tyynyvalikoimalle. Sängystä löytyi ainakin kuutta eri sorttia tyynyä ja niillä kaikilla oli oma funktionsa. Vau. Hotellin kylpylässä oli erinomainen tunnelma, hyvä höyryhuone, hieman liian kuuma sauna ja allas, jonka lämpötila oli täydellinen sammakkouintitaitojen esittelyyn. Hotellin ravintoloissa en syönyt edes aamupalaa, kun se oli tarkoitus syödä aina muualla. Etsin epätoivoisesti brunssia, mutta sen löytäminen ei ollut ihan niin helppoa – hotellin henkilökunnan mukaan ”Tallinna ei nyt ole mikään brunssikaupunki”. Surkuhupaisaa oli, että Tripsterin Tallinnan brunssi-vinkkien perusteella juuri Swissôtelissa olisi pitänyt olla yksi kaupungin parhaita brunsseja (ei ole enää), ja toinen suositeltu eli Sfäär oli juuri laittanut lapun luukulle.

Mutta olkaa huoleti! En nähnyt reissulla nälkää. Ensimmäisenä iltana söin naapurihotellin Radisson Blu Sky Hotelin kattoterassilla Lounge24:ssä mainion vuohenjuustosalaatin. Postauksen ensimmäinen kuva on samasta paikasta, eli näkymät olivat kohdallaan ja varsinkin juomalista vaikuttava. Ruoka oli terveellisyydestään (vuohenjuuston lisäksi runsaasti rehuja ja jotain ohrarisoton tapaista) huolimatta loistavaa. Tämän kruunasi vanhakaupungissa syödyt artesaanisuklaat ja hyvä kahvi. Ja nousu vanhakaupungin näköalapaikalle, jossa auringonlaskussa kylpeviä terrakottakattoja kiehtovampaa oli vain seurata vakavasti poseeraavia turisteja.

Seuraavana päivänä sekosin lopullisesti – merkkejähän nyt on ollut muutenkin ilmassa – kun matkalla Telliskiven trendialueelle pysähdyin Kalamajan kauppahallille, jonka tuoreiden vihannesten, marjojen ja hedelmien tarjonta sai itkemään. Kaikki näytti niin hiton hyvälle, ja isot rasialliset vadelmia ja metsämustikoita maksoivat yhteensä neljä euroa. Harkitsin vakavasti kaljakärryn ostoa sitä varten, että voisin lastata Suomeen pakastettavaksi muutaman laatikollisen kaikkia niitä alihinnoiteltuja herkkuja. Kalamajan kauppahallista löytyi muutakin hauskaa, kuten neuvostoaikaista antiikkia, Flow-festareille sopivaa vintagevaatetta ja lukuisia pieniä ravintoloita. Erityisesti kannattaa testata Surf-kahvilan kookospalloja, joita ostin itse kaverini vinkistä: erityisesti valkosuklaakookospallo kävisi viimeisestä ateriasta.

Telliskivi oli tietenkin pakollinen pysähdyspaikka. Lukuisista potentiaalisista ruokapaikoista päädyin lounaalle Kivi Paper Käärid-ravintolaan, jossa napsin vielä aamupalalistalta hedelmäsalaattia (tietenkin vuohenjuuston kera) ja friteerattuja ricottapalloja mansikkahillolla. Kyllä, ajattelen tätä ateriaa vieläkin lämmöllä. Siitä oli erittäin lyhyt matka vastikään avattuun Tallinnan Fotografiska-valokuvamuseoon, jossa näyttelyitä oli kahdessa kerroksessa. Sen lisäksi katolla on kasvisruokaan painottuva ravintola ja alhaalla kahvila.  Fotografiskasta jäi hieman ristiriitainen olo. Se tuntui olevan ensisijaisesti suomalaisturisteille suunniteltu kokonaisuus: museossa on suomalainen kuraattori ja kaksi kolmesta käynnissä olevasta näyttelystä oli suomalaiskuvaajien (sivujen perusteella näyttelyitä on tosin siis neljä ja tosiaan, muistan neljännenkin kuvaajan mutta näyttelytilasta puolet oli suomalaisten kuvaajien käytössä). Sisäänpääsy 14 euroa oli yläkanttiin, mutta annan armoa: ehkä uusi museo hakee vielä paikkaansa. Ja yleisöään. Ja linjaansa. Toivon, että ensi kerralla näen enemmän eestiläistä!

Toinen ja samalla viimeinen illallinen nautittiin ravintola Mekk’issä, joka sijaitsee vanhakaupungissa ja oli silleen vähän enemmän finedining, että aloin miettiä olisiko pitänyt laittaa jalkaan muuta kuin tennarit. Tallinnan hintatasoon nähden vähän arvokkaampi enkä voi varauksetta suositella kasvissyöjille: oma paahdettu kaalini oli niin hyvää että olisin voinut nuolla lautasen jos olisin kehdannut, mutta kasvisvaihtoehtoja oli vain yksi ja vegaanisia nolla. Ruokien makumaailma oli tässä modernin eestiläisen keittiön paletissa pitkälti itään päin, mutta olikin tervetullutta vaihtelua tapaksille ja pizzalle. Sunnuntain lounas syötiin lievässä kiireessä Rotermanni korttelin Taqueriassa, jossa soi Espanjasta tuttu reggaeton, palvelu oli kunnioitettavan apaattista (sellainen välinpitämättömyys ja täydellinen intohimottomuus työhönsä vaatinee hieman harjoitusta), virgin mojito oli erinomainen esitys siitä miksi joskus kannattaa kokeilla alkoholitonta drinkkiä ja annokset olivat hyvän kokoisia. Ja siitä sitten itsekin jo aika hyvän kokoisena pyörin satamaan ja palasin päiväunia nukkuen lahden toiselle puolelle, valmiina koska vaan uudelle samanlaiselle reissulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MADRID MINIBUDJETILLA

Me siis kävimme Madridissa kesäkuussa. Ei ehkä juuri se ajankohta, jota suosittelisin (edellinen visiitti lokakuun lopussa oli sen sijaan täydellinen, mitä tuli niin säähän kuin pienempiin turistimassoihin), mutta silti viiden päivän loma Espanjan pääkaupungissa oli kertakaikkisen kiva. Tällä kertaa liikkeellä oltiin aika pienellä budjetilla, joskin isoimmat menoerät oli maksettu jo keväällä etukäteen. Saavuimme paikalla junalla Málagasta; kesto n.2,5 tuntia nopealla AVE-junalla, hinta näin high seasonin kunniaksi noin 120€ per naama. Kyllä, lentäen olisi päässyt suunnilleen samaan hintaan mutta siinäkin on säätönsä, ja sitten se ympäristö. Yleisesti ottaen juna-asemien lastauslaitureiden lievää kaoottisuutta lukuunottamatta Espanjassa on todella mukavaa matkustaa junalla. Meillä oli ns. karvahattuluokan liput, mutta jostain syystä vaunut olivat ykkösluokkaa. Emme valittaneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten viimeksikin, majoituimme vähän vahingossa taas Lavapiés-alueelle. Se on vähän rähjäinen, monikulttuurinen ja mäkinen mutta aivan ihana. Olen todella herkkäuninen ja ihan parasta mahdollista lepoa ei noilla nurkilla välttämättä saa, vaikka meilläkin oli lähellä vain vietnamilainen ravintola, mutta sijainti itsessään on niin hyvä kätevien kävelyetäisyyksien, hintatasonsa sekä tunnelmansa osalta joten mieluummin vähän väsyneenä tällä alueella. Eipä sinne Madridiin menty nukkumaan. Valitsimme jälleen AirBnB:n, koska tiesin, että tekisin paljon töitä kämpällä ja säästösyistä halusimme mahdollisuuden kokata itse tarvittaessa. Asunnossa oli kaksi makuuhuonetta isoilla sängyillä, pieni olohuone, keittiö, kylpyhuone/wc ja kolme parveketta. Kaikki perusmukavuudet löytyi, myös elintärkeäksi osoittautunut tuuletin, ja hintaa oli palvelu- ja siivousmaksuineen näin sesongin huipulla noin 480 euroa. Halvemmalla olisi voinut päästä jopa hotellissa, mutta itse pidin tärkeänä että meillä oli matkaseuralaisen eli äitini kanssa vähän elintilaa. Kokkailut kyllä jäivät; kuumuuden takia tärkeintä oli jääpalat ja pullo tinto de veranoa kylmässä, lähellä sijaitsevasta Carrefourin marketista haimme hummusta ja pitaleipää, naapurin intialaisista takeaway-deleistä samosoja ja sen lisäksi muutaman kerran pizzaa erinomaisesta, hyvin suositusta ja oikein autenttisesta italialaisesta, Fratelli d’Italiasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yleensähän ruoka on mulla jos nyt ei aivan matkan tarkoitus niin vähintään yksi merkittävimpiä tekijöitä. Tällä kertaa mentiin aika edullisesti; aamupalat syötiin ulkona, koska se on yksinkertaisesti edullista. Yleensä kahvit ja churrot tai leivät tomaatilla ja oliiviöljyllä olivat kahdelta kuutisen euroa. Majapaikan vierestä löytyi Restaurante Peyma ja vähän lähempää, La Latinan kaupunginosasta, Pan Adoré, joista molemmat olivat suositeltavia ja edullisia aamiaispaikkoja. Ravintoloista kävimme siinä edellisellä reissulla tutuksi tulleessa La Musa de Esproncedassa syömässä rapean makeat munakoisot ja erään lukijan vinkistä törsäsimme Juana La Loca-ravintolaan, joka oli arvokkaampi mutta kyllä joka pennin arvoinen. Vähän enemmän fine diningia, espanjalaisia klassikoita ajateltuna uusiksi, mutta ah, juustoa ja vahvoja makuja, ei voi kuin suositella. Äidiltäni erityissuositus gorgonzolagnoccheille, jotka olivat kuulemma tasoa ”viimeinen ateria jonka jälkeen ei harmittaisi niin paljoa kuolla”. Varatkaa muuten pöytä etukäteen, meillä kävi ihmeellinen munkki ja saatiin ainoa vapaa mutta muuten suosittuun paikkaan ei noin vain marssita sisään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edullinen lounas tuli syötyä myös sympaattisessa, äidin ja tyttären pyörittämässä La Libre-kahvilassa aivan Reina Sofian museon kulmilla. Tämän lisäksi lämmin suositus myös muillekin kauppahalleille kuin vain iänikuiselle San Miguelille; meidän naapurissamme oli Mercado de San Fernando, joka oli melko paljon vähemmän fancy kuin Mercado de San Miguel, mutta paikallisten suosiossa mikä on hyvä merkki. Sen lisäksi ohitimme Mercado de la Cebadan, jossa näytti olevan useammassa kerroksessa ruokaa ja raaka-aineita tarjolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No se siitä ruoasta. Vähemmän tuli syötyä ulkona kuin normaalilla lomamatkalla, mutta onneksi oli niin kuuma että yksi ateria päivässä riitti loistavasti. Madrid on siitä ihana, että sen saa kävellen haltuun aika helposti. Julkinen liikenne (suosin kattavaa metroverkkoa) on kohtuuhintainen, mutta joka paikkaan pääsee myös kävellen. Kuumuuden takia me päädyttiin ei-niin-edulliseen turistiratkaisuun ja otettiin kahden päivän liput (26€, yksi päivä 22€) sellaiseen perinteiseen kaksikerroksiseen turistibussiin, joka ajeli kahta eri reittiä ympäri Madridia. Näissä ”äärioloissa” se oli ihan okei, joskin bussin jumittaessa liikenteessä myös sillä kattopaikoilla paahtui, mutta noin yleensä sanoisin että samat jutut näkee liikkumalla julkisilla tai vain jalan. Tämä oli kuitenkin kätevä ratkaisu tilanteessa, jossa kilometrien kävelysessiot eivät olleet vaihtoehto. Pradon museossa kävimme ilmaistunneilla, jotka ovat joka aina kaksi viimeistä aukiolotuntia eli arkisin 18-20. Pitkä jono muodostui paikan päälle jo puoli kuuden aikaan, mutta sisäänotto tapahtui ripeästi ja vaikka museo oli tupaten täynnä muita budjettimatkailijoita niin hyvin mahtui kulkemaan ja kiertelemään. Ilmaiseksi saapuvilla ei ole kuitenkaan pääsyä kaikkiin näyttelyihin. Reina Sofiaan maksoimme kiltisti, koska halusimme nähdä kaiken ja omalla aikataululla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän visiittimme osui Madridin Pride-viikon aloitukseen, joten siellä riitti sateenkaaria ja kiinnostavia tapahtumia. Välttelimme shoppailukatu Gran Víaa, mutta El Corte Ingles-tavaratalon kattoterassilla kävimme kääntymässä ja nauttimassa maistiaispähkinöistä. Koko reissun hinta kahdelta hengeltä viideltä päivältä matkoineen ja majoituksineen oli noin 1100 euroa (ei siis sisällä lentoja Helsingistä Málagaan), joten tässäkin lomabudjetissa olisi ollut kiristämisen varaa. Lähes kaikissa museoissa on ilmaistunnit, ja toisaalta Madrid on sellainen kulttuurikaupunki jossa riittää tapahtumia joka päivälle, jo pelkästä katutaiteesta saa paljon irti. Nyt tuli sellainen fiilis, että olisi pitänyt vielä vähän pihistellä, mutta pääasia oli että matka oli ihana, ja vaikka kuinka ajattelin että nyt se olisi viimeinen vierailu Madridissa niin njääh, luulen että pitää mennä vielä uudestaan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MAAILMAN IHANIN MUSEO

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Museoista kirjoittaminen on aina vähän tylsää; uskon, että niiden, joita museot kiinnostavat kannattaa ennemmin mennä itse kokemaan ja katsomaan, ja sitten ne joita ei kiinnosta.. en usko että aiheesta on yhtään mielenkiintoisempaa lukea. Madridin toisessa suuressa museoinstituutiossa, Pradossa, on kerrassaan ihana kuvauskielto joka koskaa oikeastaan jo koko kännykän esiin kaivamista, ja siellä niitä klassikoita on pakko tuijottaa ilman selfieitä tai jatkuvaa raportointa. Mutta modernimpaan, niin 1900-luvun espanjalaisiin kuin vaihtuviin kansainvälisiin taiteilijoihin keskittyvässä Museo Reina Sofiassa sai kuvata (kaikkea paitsi Picasson Guernicaa!) ja minähän kuvasin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aina ollut museoissa viihtyvää sorttia ja tuo Espanjan pääkaupungin Reina Sofia on ehkä lempimuseoni, ainakin Euroopassa. Suomessa on monta hyvää – Ateneum, Kiasma, monta kunnianhimoista pientäkin – ja rakastan British Museumia sekä pidän kovasti myös Málagan Picasso-museosta, New Yorkin luonnonhistoriallisessa voisin asua. Reina Sofia teki lähtemättömän vaikutuksen kun olin 17-vuotiaana reilaamassa eikä amerikkalainen kaverini ollut kiinnostunut ja sain luuhata museossa koko päivän yksin. Olin niin onnellinen. Myös ehkä vähän siksi, että kuten kesällä 2003 niin myös tällä reissulla Reina Sofia oli ainoa paikka koko kuumassa kaupungissa jossa sai vähän palella. Ja nyt kolmannella kerralla olen yhä yhtä rakastunut tähän paikkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reina Sofian pysyvään näyttelyyn kuuluu monia taidehistorian suurhenkilöiden teoksia, Picassoa, Dalía ja Miróa, nyt muutama mainitakseni. Vaikka nämäkin klassikot on ollut hieno nähdä, ja kuuluu mielestäni vähän taiteenystävien pakollisiinkin kokemuksiin, niin  oma ilonaiheeni on joka kerta ollut Reina Sofian vaihtuvat näyttelyt, jotka aina ovat tavalla tai toisella olleet kantaaottavia, poliittisia, rohkeita ja vaikuttavia. Eikä tarvinnut taaskaan pettyä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisinaan taide on täydellistä ihan vaan visuaalisena viihdykkeenä, väreinä, muotoina ja kuvioina, mutta ilahdun joka kerta kun se myös kertoo toisen tarinan, kapinoi ja kritisoi yhteiskuntaa. Tällä kertaa kritiikkiä löytyi runsaasti, niin amerikkalaisen David Wojnarowiczin History Keeps Me Awake at Night-näyttelystä, espanjalaisen Rogelio López Cuencan sanataiteella sekoittavaan Keep Reading, Giving Rise-näyttelyyn ja sitten omaan suosikkiini, sveitsilän Miriam Chanin everything is equally important-retrospektiiviin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1970-luvulta asti luonut Cahn on harrastanut niin rohkeita, kirkkaita värejä kuin valtavia hiilitöitäkin ja kaikissa on vimmaa, väkivaltaa, ruumiillisuutta – mutta ne eivät ole ahdistavia. Toivon ehdottomasti näkeväni edes osan näistä teoksista joskus Suomessa. Feminististä, ehdotonta taidetta, aivan mahtavaa! Mikäli olet ennen lokakuun puoltaväliä Madridissa, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän näyttelyyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaiken kruunasi vielä espanjalaisen yhteiskunnan murrosta kuvaavaa The Poetics of Democracy-näyttely pohjakerroksessa. Meillä kului museossa aikaa nelisen tuntia, ja se ei oikeastaan riitä ollenkaan. Oli kuitenkin niin kova taideähky, että enempään ei pystynyt – kannattaa ehdottomasti varata kaksi päivää Reina Sofian läpikäymiseen, piipahtaa välillä viinillä alakerran vähän liian trendikkäässä Arzábal-ravintolassa (suosittelen cava sangriaa!) ja varata vähän rahaa myös kahteen museokauppaan, joista etenkin syrjäisempi, uuden puolen sisäänkäynnillä sijaitseva on täynnä ihanaa taidekirjallisuutta.

Museo on alunperin 1700-luvulla rakennettu sairaalaksi, nyt se tarjoaa hoitoa sielulle. Sisäänpääsymaksu on 10 euroa, ja sunnuntaisin kello 13.30-19 sekä ma-la 19-21 (tiistaisin kiinni!). Rahalleen saa vastinetta, jos siis sattuu museoista tykkäämään. Ei sinne muuten tietenkään kannata mennä tuhlaamaan aikaansa. Reina Sofia on varmasti yksi suurimmista syistä, miksi tiedän palaavani Madridiin taas joskus uudestaan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MUUTOKSIA MATKASUUNNITELMIIN

Viikon päästä tähän aikaan istun mukavasti junassa, toivottavasti jotain kivaa äänikirjaa kuunneellen ja valmiina kuuden päivän kaupunkilomaan äitini kanssa. Alkuperäinen suunnitelma Andalusian roadtripistä nimittäin piti hylätä, pääasiassa budjetin takia, ja myös vähän siksi että halusimme autossa istumisen sijaan istua enemmän viinillä ja ihmetellä. Niinpä suuntaamme yhteen lempikaupungeistani eli Madridiin, jossa olin viimeksi 1,5 vuotta sitten. Nyt kuudessa päivässä tarkoitus olisi saada kaupungista kaikki irti, eli ns. se ulos systeemistä niin, että ei enää tekisi mieli palata. Tiedän, ettei matkailijan mieli toimi ihan näin, mutta aina voi yrittää!

Majoitumme La Latinan alueella AirBnB:ssa ja pakollisena listalla on, yllätys yllätys, ainakin museoita, olen nimittäin aika kauan halunnut viedä äitini ihastumaan Reina Sofian ja Pradon museoihin. Nyt ollaan liikkeellä suht ohuella lompakolla, joten olenkin jo alkanut taktikoimaan; esimerkiksi Pradoon sisäänpääsy on ilmainen viimeiset kaksi aukiolotuntia… ehkä piipahtaa sinne parina iltana? Kaikki vinkit edullisista tai jopa ilmaisista ohjelmanumeroista otetaan ilolla vastaan! Luultavasti lopputuloksena on ainakin jonkinlainen minibudjetin Madrid-vinkkipostaus.

Edellisellä kerralla ihastuin muutamaan ravintolaan Madridissa, ja niissä piipahdetaan varmasti uudestaan – onneksi ruoka ja viini on Espanjassa puoli-ilmaista! Ja netti on täynnä hyviä neuvoja siitä, miten nauttia täysillä Madridista ilman omaisuuksia. Muistelen rakkaudella omaa interrail-kesää 2003, jolloin matkakassa oli noin 300 euroa kahdeksi kuukaudeksi. Madrid teki vaikutuksen silloinkin kun aamuisin yritettiin livahtaa ilmaiseksi sisään milloin mihinkin kohteeseen muiden turistien vanavedessä, ja iltaisin juotiin Parque Retirossa tölkistä Don Simon-sangriaa. Onneksi vaatimustasoni ei ole 16 vuodessa kauheasti noussut ja tämä kuulostaa ihan kelvolliselta suunnitelmalta tällekin kesälomalle.

Jos takataskussa on joku ammattimatkaajan vinkki Madridiin, ja erityisesti ravintolasuositus La Latinan alueelle, se otetaan kiitollisuudella vastaan! Ja kaikki pihistelyneuvot myös!

royal-3458820_1280.jpg

Kuva: Pixabay