AMOS REX JA TULEVAISUUDEN TOIVOT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen saatoin kiljahdella ilosta, ja siihen oli kolme syytä. Ensimmäinen oli jono, joka oli Amos Rex-taidemuseon kassalle. Generation 2020-näyttely oli auennut muutamaa päivää aiemmin viime viikolla, ja sinne oli jo nyt jonoa. Koko päivän! Ei ollut edes viimeinen päivä (se on sitten toukokuussa), ja silti jengi jonotti museoon. Teki mieli matkia mun lempispinningohjaaja ja mennä vetämään ylävitosia koko jonon kanssa: Hyvä meidän tiimi! Ja sitten toinen kiljahdus, kun pääsin itse näyttelytilaan: se oli ekaa kertaa mun nähden hyvässä käytössä. Siis niin, että koko tila oli otettu hyödyksi – uskon, että Amos Rexin neitsytnäyttely eli Team Lab on aikoinaan samalla tavalla saanut museon jokaisen neliömetrin eloon, mutta itsehän en sitä nähnyt. Nyt riemuitsin siitä, miten tällainen triennaali olikaan saatu hyvin toteutettua juuri tähän sille sopivaan tilaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmannet ilonkiljahdukset olikin sitten omistettu itse näyttelyn sisällölle: tämä yli 80 taiteilijan teoksista koostu näyttely oli vaan niin loistava. Generation 2020 esittelee 15-23-vuotiaiden teoksia, joita kootaan joka kolmas vuosi avoimen haun kautta. Tämä oli nyt toinen uuden sukupolven taidetta esittelevä näyttely ja oi että, se kannattaa käydä katsomassa. Tietenkin, taso voi hetkittäin vaihdella ja näin täti-ihmisen näkökulmasta joukkoon mahtui jonkun verran nuoruuden paatoksellisuutta ja dramaattisuutta, mutta hei, entäs sitten. Pääasiassa tietynlainen rouheus ja tuoreus – joku ehkä saattaisi sanoa amatöörimäisyyskin – oli niin piristävää ja juuri sitä, mitä tällainen keski-ikäinen museokävijä kaipasikin. Haluaisin vaan halata kaikki näitä luovia nuoria, miten mielettömiä ideoita, materiaaleja, toteutuksia, visioita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näyttely on oikea runsaudensarvi, eikä siellä välttämättä riitä edes kaksituntinen (itsehän kävin sunnuntaina siellä kahdesti – kiitos Museokortti – ja kävin vain välillä brunssilla…). Teoksista on iso osa joko videoinstallaatioita, interaktiivisia, ääntä ja valokuvaa yhdisteleviä luomuksia, ja myös yksi VR-maailma, jonka jonotin kokeilemaan taannoissen Tallinnan reissun inspiroimana. Kannattaa siis varata runsaasti aikaa: itse aion käydä sen läpi uudestaan ainakin kolmesti, aion nimittäin viedä lapset yksitellen katsomaan ja kokemaan tämän. Itselleni tuli vahvasti mieleen yksi lapsuuteni keskeisimpiä taidekokemuksia, Ateneumissa esillä ollut Ars ’95, jonka monipuolisuus ja provokatiivisuus jätti jäljen joka yhä tänäpäivänä vaikuttaa taidemakuuni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Harmittaa, ettei jokaisen taiteilijan ja teoksen nimi tarttunut mukaan. Amos Rexin henkilökunta on kaikin puolin kovin ystävällistä ja oli esimerkiksi pientä lihasvoimaa vaativan Halaus-teoksen (se neonväreillä pehmustettu kuntosalihökötys keskellä museota) kanssa valmiina selostamaan teoksen symboliikkaa kaikille ihmettelijöille. Tänään Helsingin Sanomissa pohdittiin taiteen ”spoilaamista”, mutta nyt en vaan malta olla fiilistelemättä: jos olen välillä purnannut siitä, että näyttelyissä ei välttämättä saa vastinetta rahalle niin tämä on kyllä koko 15 euron arvoinen kokemus, vaikkei olisi Museokorttiakaan. Ja tämän näyttelyn tarjontaa on mahdotonta tiivistää yhteen blogipostaukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ryhmänäyttelyssä hämmensi se, miten rohkeasti erilaisia raaka-aineita – olivat ne sitten henkisiä tai konkreettista materiaa – käytettiin. Yläpuolella on Lumi Wiikarin Kuunteleva korva, jolle sai kuiskia salaisuutensa. Esitystaidettakin olisi tarjolla, joskin performansseja pääsee ihailemaan vain harvoina ja valittuina päivinä (esimerkiksi 14.3.). Oli klassista öljyvärimaalausta ja hiilipiirustusta, perinteistä valokuvaa ja sitten esimerkiksi Anna-Karoliina Vainion herkullinen ryijy, joka ehkä enteilee seinäpeitteiden uutta tulemista. Ehkä eksoottisin materiaali oli Rosalia Silferin töissä käytetty ”mädäntyneet ruoka-aineet” – ei olisi uskonut miten kaunis, koskemaan kutsuva teos niistä saataisiin aikaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sukupolvia yhdistävä Ismo Laitela, äidin kanssa autiolla saarella kirjoitetut kirjeet, jalkasienihampurilainen, alopecia, tuhannet järvet. Jos tekniikoiden ja toteutustapojen määrä sai mykäksi, niin sen teki kyllä lukuisat eri teemat. Toisille tämä voi aiheuttaa ähkyä, itse olin jotenkin lapsellisen innoissani kaikesta uudesta (ja kyllä, joskus myös vanhan toisinnosta) mitä Amos Rex tarjoili. Kannattaa siis tyhjentää kalenterista ainakin muutaman tunnin verran aikaa Generation 2020-ryhmänäyttelylle, ja sen jälkeen vielä lisätä listaan lasi viiniä jonka aikana puida hyvässä seurassa kaikki ajatukset, joita nykynuoriso meille syötti pureskeltavaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TALLINNASSA LASTEN KANSSA: PROTO AVASTUSTEHAS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen jo pitkään ollut Tallinnan fani, oli siellä sitten aikuisseurassa tai koko perheen kesken. Hintataso on huokeampi kuin Suomessa (jos nyt ei enää mitenkään merkittävän edullinen), ravintoloiden taso erinomainen ja kaikenlaista kivaa tekemistä. Eilen lähdettiin päiväretkelle eka- ja kolmasluokkalaisten kanssa ihan vain yhden ohjelmanumeron perässä: Joko mennään-blogin Rosa oli vinkannut viime kuussa Proto Avastustehas-museosta (tai eihän se mikään museo ole vaan nimensä mukaisesti keksintötehdas, toiminnallinen kohde kaikenikäisille) ja arvellut, että se varmaan kiinnostaisi meidän reissujengiä. Ja kyllä, nyt oli nappiosuma!

Proto sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta; sinne kulkevat julkiset mutta meille paikallinen ystävä suositteli Bolt-sovellusta, jolloin ”taksi”matka oli ruuhkan mukaan hinnoiteltuna mennessä reilu 8 euroa, palatessa alle 4 euroa. Paremmalla kelillä sinne kulkisi jalankin, ja jos on oikein seikkailuhenkinen niin yhdistää visiittiin Lennusadaman museon – molemmista museoista löytyy sukellusveneitä ja jännää tekemistä. Proto aukesi lauantaina kello 10, mikäli aika lailla täydellinen ajoitus kun laiva saapui satamaan kello 9.30. Sisäänpääsy on erittäin kohtuuhintainen; 12 euroa yli 6-vuotiailta ja perhelippu (kaksi aikuista ja perheen alaikäiset lapset) on 28 euroa. Meille tässä tapauksessa perhelippu tuli siis halvimmaksi tavaksi seikkailla. Hinta-laatusuhde on loistava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensimmäiseksi on todettava se, että vanhaan tehdashalliin sijoitettu Proto on mitä instaystävällisin kohde; se on tyylikäs ja visuaalisesti viehättävä aikuistenkin mielestä. Paikan kahvila oli todella trendikäs niin sisustuksen kuin tarjonnan osalta, ja kaikki yksityiskohdat harkittuja henkilökunnan retrohenkisistä asuista alkaen. Huonekasveja, murrettuja värejä, lämpimiä valoja – vanha sukellusvenetehdas (jonka perustajien Emmanuel Nobelin ja Arthur Lessnerin mukaan sitä kutsutaan Noblessneriksi) on todella otettu hyötykäyttöön. Vierailupäivänä paikalla pidettiin synttärijuhlia ja kokouksia, eli se on suosittu muutenkin kuin vain museovierailijoiden osalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Protossa kierros alkaa yläkerrasta. Jani Volasen näköinen näyttelijä, joka selittää erilaisia ilmiöitä muillakin pisteillä, ohjeistaa QR-koodeilla varustettujen rannekkeiden käytöstä sekä siitä, miten paikassa käyttäydytään. Meillä lapset syöksyivät tietenkin suoraan sisään ja totesivat aika nopeasti, että ohjeistukset kannattaa käydä läpi ennen kuin heittää VR-lasit päähän ja alkaa sohia. Jokaisella pisteellä oli neljällä kielellä ohjeistus ja joskus videokin, sen lisäksi henkilökuntaa oli runsaasti paikalla (kaikki puhuivat ainakin englantia, moni myös suomea).

proto-lasten-kanssa-tekemista

Henkilökuntaa kyllä tarvittiinkin: tasaisin väliajoin VR-lasit lakkasivat toimimasta oikeassa ympäristössä ja työntekijöitä tarvittiin buuttaamaan systeemit. Alkuun saimmekin melko henkilökohtaista palvelua, sillä heti ovien avauduttua paikalla oli vain muutama muu perhe, mutta jo parin tunnin kuluttua paikka oli tupaten täynnä viikonlopun viettäjiä. Silloin apua joutui ehkä huitomaan hieman pidempään, ja toki muutenkin jonottamaan pisteillä. Kannattaakin ehkä pyrkiä tekemään hiljaisempaan aikaan ne aktiviteetit, joihin on rajattu pääsy: esimerkiksi maan uumeniin ajava vuoristorata käynnistyi vain kerran tunnissa ja kyytiin pääsi 15 kerrallaan.

Virtuaalista todellisuutta pääsi testaamaan yhdeksän eri pisteen kautta. Tämä oli myös mun ensimmäinen kosketus VR-maailmaan ja jouduinkin myöntämään, että se oli paljon hauskempaa kuin odotin. Olen ollut vähän old school ja suhtautunut koko virtual reality-konseptiin vähintäänkin nihkeästi, vaikka lapset ovat siitä olleet innoissaan jo aiemmin. Nyt kuitenkin esimerkiksi juuri kolmelle pelaajalle suunniteltu syvänmeren sukellus oli aivan todella fantastinen tapa tehdä jotain yhdessä lasten kanssa. Sen sijaan kilpa-autolla ajaminen aiheutti tälle ajokortittomalle ihan oikeasti pahan olon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainoa lapsilta väliin jäänyt juttu oli erittäin tehokkaasta keskivartalotreenistä käyvä liitokone, jossa pääsee kokeilemaan lentämistä. Sitä pääsin pituusrajan takia vain minä kokeilemaan, mutta muuten kaikki VR-todellisuudet sopivat viittä vaille 8- ja 10-vuotiaille. Vaikka muutamassa kohteessa ammuskeltiinkin, muuten toiminta oli lähinnä etenemistä ja liikkumista, joskin usein aika jännässä ympäristössä. Lentämisjutut olivat todella haastavia. Näin äitinä nauratti kuinka innoissaan muksut olivat virtuaalisella liukuhihnalla työskentelystä: miksi ne eivät kotona ole näin tohkeissaan eri työtehtävistä, häh? Useissa pisteissä oltiin parina tai ryhmänä, mikä teki touhusta järkevää: ei vain mökötetty yksin lasit päässä, kuten mun mielikuvissa usein tapahtuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VR-todellisuuksien lisäksi tarjolla on Heureka-tyyppistä toimintaa, kuten pyöräkilpailut missä saa itse polkea radalla liikkuvaa pyöräilijää, ilmavirralla pallon ohjailua, ukkospiano ja pitkän valotusajan kuvia. Tämä kaikki touhu oli tosi hauskaa ja niissä 7- ja 9-vuotiaat pärjäsivät hyvin itsenäisestikin. Toiminta oli siis aika hyvin tasapainossa, joskin väenpaljous alkoi aiheuttaa turhautumista ja tylsistymistä etenkin nuorimmassa jonottajassa. Oli viisas ratkaisu jättää 5-vuotias kotiin: Protossa on pieni rakentelualue nuoremmille, mutta vajaa kouluikäiset ovat vähän väliinputoajia. Parhaiten Proto toimii varmasti juuri esikoiseni ikäisille kolmasluokkalaisille ja siitä eteenpäin, jolloin lapsi voi myös omin toimin lukea ohjeita (ja seurata niitä).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puolivälissä yli kolmetuntiseksi venynyttä visiittä (esikoinen olisi jaksanut olla vielä vaikka kuinka kauan, nuorempi vierailija alkoi väsyä – ja sitten oli se laiva, johon piti ehtiä) piipahdettiin Proton ravintolassa. Se oli ennen kaikkea tosi cool. Hintataso ei ollut halpa mutta siedettävä, jopa ihan mukava verrattuna suomalaisiin verrokkeihin; pienet ranskalaiset, mozzarellatikut ja muut naposteltavat olivat 3,5 euroa ja esimerkiksi lounaan lohiannos 7,5 euroa. Me söimme sormiruokaa ja joimme mehun, limun ja vettä ja hinnaksi tuli noin 14 euroa, mikä oli niin maun kuin hinnan puolesta kelvollinen tapa levähtää kesken kaiken tohinan. Mikäli on liikkeellä vähän isompien tyyppien kanssa, voi aikuisena jäädä ravintolan puolelle juomaan viiniä ja päästää seuralaiset edeltä takaisin temppuilemaan.

Meillä on vielä monta Tallinnan (lasten)museokohdetta käymättä, ja Proton keksintötehdas kiilasi ehdottomasti Milla Miia Manda-museon ohitse. Pienempi ja vähän erilainen kuin Heureka, mutta edullisempi, näin esteetikon mielestä edustavampi ja kolmasluokkalaisen mukaan maailman paras paikka. Erinomainen syy reissata lahden yli, varsinkin kun tähän voi yhdistää muitakin alueen käyntikohteita ja vähän gastronomiaa. Laitan siis mielelläni suositukset eteenpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KANNATTAAKO MUSEOKORTTI?

Museokortti oli vuosi sitten tammikuussa ensimmäisiä hankintojani, joka ei liittynyt huonekaluihin tai toppapukuihin. Se oli 69 euron sijoitus omaan hyvinvointiin: olen ollut ahkera museokävijä koko elämäni, ja arvelin että rajattomalla museoluottokortilla saisin kasvatettua sitä kulttuuripääomaa vielä entistä innokkaammin. Mun mielestä melkein 300 eri museossa sisäänpääsyyn oikeuttava Museokortti on hinta-laatusuhteeltaan ihan loistokas keksintö, mutta halusin myös varmistaa että jään siitä voitolle, joten pidin koko ensimmäisen Museokortti-vuoteni excel-taulukkoa museovisiiteistä ja siitä, paljonko käynnit olisivat maksaneet yksittäisinä, erikseen ostettuina vierailuina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopputulos?

Kävin museossa 12 kertaa (Lelumuseossa käyntiä en laskenut mukaan, koska pääsin tarharyhmän mukana ilmaiseksi muutenkin) – se on itse asiassa vähemmän kuin olisin kuvitellut. Suuria museosuunnitelmia sotki hieman sairastelut, ja muutama must see-näyttely jäi näkemättä, esimerkiksi suursuosion saavuttanut Helene Schjerfbeck Ateneumissa. Kuitenkin normaalihintaisina käynteinä nämä olisivat olleet 162 euroa, ja jo kolmessa kuukaudessa Museokortti oli maksanut itsensä takaisin. Opiskelijakortillakaan en olisi jäänyt voitolle, sillä alennuksellakin sisäänpääsyt olisivat olleet yli sata euroa. Totuus tietenkin on, että en olisi rampannut museossa näinkään usein jos joka kerta olisi pitänyt maksaa se ns. omasta pussista eikä vain vilauttaa keltaista korttiani. Nyt kynnys oli matala käydä nopeastikin katsomassa jokin näyttely, ja tänään piipahdin Kiasmassa vain vajaan tunnin verran katsomassa toistamiseen viidennessä kerroksessa esillä olevan yhdeksänkanavaisen Ragnas Kjartanssonin digiteoksen The Visitors, joka on yksi viimevuosien suosikkiteoksistani – sen ehtii nähdä vielä sunnuntaihin asti ja ryysiksestä huolimatta suosittelen uhraamaan sille tunnin verran.

Nopeiden täsmäiskujen lisäksi totesin Museokortin erittäin käteväksi kahdessa muussakin tapauksessa.

Kun vajaa vuosi sitten liityin Tinderiin, koitti taas aika käydä treffeillä. Vuosikymmenessä tämä taito oli vähän päässyt ruostumaan, ja museotreffit olivatkin hyvä tapa tutustua uusiin tyyppeihin sopivan sivistyneessä ympäristössä. Ja tietenkin, jos museo ei sopinut kohtaamispaikaksi niin ei tarvinnut nähdä edes tapaamisen vaivaa kun saattoi jo svaipata vasemmalle: kovin monia ehdottomia vaatimuksia ei potentiaalisille poikakavereille ole, mutta kun valikoimassa on museoita laidasta laitaan niin jos ei edes Luonnontieteellisen luurangot kiinnosta niin parempi jättää väliin. Terveisiä erityisesti sille treffikumppanille, jonka kanssa Valokuvamuseon mm. keskiaikaisia seksileluja esitellyt näyttely meni lievän hepulin puolelle. Ja julkisina paikkoina museot ovat siitä mukavia, että siellä on henkilökuntaa valvomassa ettei mua ensitreffeillä kirvesmurhata.

Museokortti oli ykkösjuttu myös nuorempien miesseuralaisteni kanssa. Lapset pääsevät ilmaiseksi sisään suurimpaan osaan museoista (poikkeuksena esim. Teatterimuseo ja se Luonnontieteellinen), joten Museokortin kanssa olin motivoituneempi toteuttamaan museovisiittejä heidän ehdoillaan: ei haitannut jos itseltä meni hieman ohi taidepuolen tarjonta, kun tiesi että saman näyttelyn voi tulla myöhemmin katsomaan omassa rauhassa. Lapsiraukat: heti kun he täyttävät 18 niin eivät multa muita lahjoja saakkaan kuin joka vuosi uuden Museokortin ja rajattomasti äitinsä seuraa näyttelyihin.

Uusin Museokorttini 64 eurolla ja tunnen taas laittaneeni rahaa johonkin henkiseen pankkiin. Viime vuoden museokäynnit sijoittuvat pääkaupunkiseudulle, joten tavoitteena on tänä vuonna testata maakuntien museoita ja ehkä mennä vähän sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle – Loimaan Patsaspuisto ja Jäänmurtaja Tarmo Kotkassa kuulostavat sellaisilta, joihin ei ilman Museokorttia tulisi eksyttyä. Toisaalta yritän ehkä tietoisesti vähentää niitä vartin läpivilkaisuja: Museokortti kannustaa museoita nostamaan hintoja ja toivon, että museot säilyttävät myös ne vähemmän asialle omistautuneet kävijänsä. Itselleni muutaman näyttelyn kohdalla tuli fiilis, että kävihän sen Museokortilla katsomassa, mutta normaali sisäänpääsymaksu olisi tuntunut riistolta. Mutta kun nyt olen tällainen harrastaja, niin missään nimessä en kortistani luovu, se on ehdottomasti lempikorttini lompakossani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VIIME HETKEN LAHJAVINKIT

Kirjoitan tämän postauksen oikeastaan kolmesta syystä:

  • Kehuskellakseni sillä, että meillä on kerrankin kaikki joululahjat hankittu (jos ei lasketa sukulaisia ja kummityttöä, jolla on kaikenlaisia elämyksiä lunastamatta noin kuuden vuoden edestä – isovanhemmilleen lapset halusivat käytännöllisinä ostaa ”vessapaperia ja ehkä sanomalehden”, joskin saatamme pyrkiä vähän juhlallisempaan ratkaisuun esimerkiksi ässäarvoilla).
  • Koska en ehtinyt etsiä valokuvia suureen vuosikymmenkatsauspostaukseen, joka tulee sitten kun joulun pyhinä ehdin plärätä kuluneen kymmenen vuoden kuvat läpi ja etsiä teille parhaat 204 kappaletta… not. Tämä postaus on kuvitettu tämän vuotisen piparkakkutalon leivontaprosessin kuvilla. Aavikkokirkko on jo ehtinyt romahtaa ja suurin osa siitä on syötykin.
  • Totesin tänään, että itse saan joulumielen päälle parhaiten kun a.) kuuntelen joululauluja (näin umpipakanana vähän ahdistaa kun omat suosikit on sellaisia kuin Oi jouluyö ja Tulkoon joulu) ja b.) syön niin paljon konvehteja että meinaan oksentaa ja c.) annan joululahjoja. Viimeisin on vaan vähän vaikeaa kun kukaan ei nykyään halua mitään! Niinpä sitten listasin tietysti omat aineettomat suosikkini. Niissä parasta ei suinkaan ole pieni hiilijalanjälki tai monipuolinen tarjonta vaan se, että ne voi hankkia vaikka siinä vaiheessa kun pukki patsastelee eteisessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensimmäiseksi kannattaa rahaa syytää tietenkin sinne, missä sitä eniten tarvitaan: hyväntekeväisyyteen. Keksin tosi monta tosi hyvää kohdetta, mutta ehkä eniten tässä joulun alla mua puhutteli Asikaisen koskettava kuvaus siitä, millainen ”juhla” joulu joillekin on. Jos siis en olisi käyttänyt kaikkia rahojani kakka-aiheiseen muovailuvahaan ja legoihin, joita meillä on vain noin 98 litraa entuudestaan, antaisin rahaa tähän tarkoitukseen. Tänä vuonna olen lahjoittanut Diakonissalaitoksen kautta romanialaisille naiskerjäläisille, sekä säännöllisenä kuukausilahjoittajana Unicefille. Mähän en pysty edes katsomaan noita Unicefin sivuja ja kaikkea sitä, mitä pienellä summalla saisi aikaan, alkamatta itkeä joten tiedätte millä saa mulle kyyneleet silmään jos haluatte yllättää jouluna! Ensi vuoden tavoite voisi olla lahjoittaa enemmän ympäristönsuojeluun. Jaa paras vinkkisi kommenttiboksissa!

Maailmanparantamisen lisäksi myös kulttuuriin panostaminen kannattaa aina. Jos on oikein tehokas, ehtii vielä viedä sukulaislapset katsomaan Talvisirkus Bauta tai Koiramäen Suomen historiaa. Itse haaveilen, että joku vie mut keväällä Kansallisteatteriin katsomaan Sinivalaan kantaesitystä. Oman äitini vien syyskuussa katsomaan Elton Johnia, ja sitä ennen varmaan pitää fiilistellä Rocket Manin ja kohta ilmestyvän Eltonin Johnin vastailmestyneen omaelämänkerran verran (okei, kirjat ovat materiaa eikä niitä tälle listalle hyväksytä, paitsi että nekin saa kirjastosta ja sitä ei lasketa, ja toisaalta voit antaa lahjaksi vaikka äänikirjallisuusaikaa BookBeatiin tai Storyteliin). Ehkä paras lahjavinkki, josta on iloa pitkäksi aikaa, on Museokortti. Se on osoittautunut tänä vuonna myös treffailun kannalta erinomaiseksi hankinnaksi – jos siis lähipiiristä löytyy joku, joka joulupöydässä salamyhkäisesti swaippailee Tinderissä niin anna sille Museokortti. Huonotkaan treffit ei mene hukkaan jos niihin yhdistää vähän taide-elämyksiä. Jos olette yhtä persaukisia kuin allekirjoittanut, mutta pidätte kuitenkin klassisesta musiikista ja suuren maailman tunnelmasta ja hyvästä akustiikasta niin tässä ilmainen (tai tarkalleen viiden euron ja käsittelymaksun arvoinen) vinkki: HKO:n kenraaliharjoitukset. Nähdään siellä keväällä, aion ostaa itselleni muutamat liput lahjaksi!

Kuten ehkä arvaattekin, kolmas intohimoni on kulttuurin ja maailman pelastamisen lisäksi ruoka. Sitähän voisi tehdä itsekin – Lähiömutsi on kätevänä emäntänä leipaissut saaristolaisleipiä lahjaksi (missä on meidän, saanko kysyä?!) kun taas itse hieman anteeksipyydellen kiikutin opettajien pöydälle tänään Blossaa – mutta omat lempilahjat ovat sellaisia, joissa mut viedään syömään niin että voin nauttia samalla lahjanantajan loistavasta seurasta sekä hyvästä ruoasta ilman, että kumpikaan meistä joutuu tekemään aterian eteen muuta kuin heiluttelemaan visaansa. Itse vein yhden vegaanin juuri viime kuussa syömään kolmen ruokalajin menyyn Yes Yes Yesiin. Tai itse asiassa tämän vain kasvisruokaa tarjoavan paikan konseptiin kuuluu pienemmät, jaettavat annokset: niitä söimme satasella yhteensä seitsemän, siihen päälle parit limut, lasi huippuluokan Rieslingiä ja kahvit. Ihan täydellinen suoritus ilta ei ollut ravintolan puolesta (paikka on kiireiseen aikaan ahdas ja meluisa silleen työmaaruokalatavalla, ja henkilökunta oli ihan kirjaimellisesti hukassa välillä) mutta parsley root tempura ja whole roasted sweet potato lisukkeineen saavat mulle veden kielelle vieläkin. Muita ravintoloita, joihin mut voi viedä syömään: Kuurna, Boulevard Social ja oikeastaan kaikki muut paitsi Viikinkiravintola Harald. Siihen vedän rajani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä lienee viimeinen postaus ennen joulua. Koti näyttää vähän siltä, että olen ollut tosi kiireinen koko syksyn… eikun niinhän mä olenkin ollut. Ja jos jotain inhoan niin sitä kiireen ja jaksamisen glorifiointia. Oma joululahjani onkin vähän enemmän lepoa ja neljän päivän ruhtinaallinen loma työjutuista: se lahja hyödyttää lapsiakin, jotka saavat sitten toivottavasti vähän rennomman äidin ja monta erää Labyrinttiä ja Aliasta. Joululomalla aion myös vinguttaa sitä ainoaa korttiani, jolla on pitoa, eli Museokorttia, syödä brunssin Ruplassa esimerkiksi Anun kanssa ja kirjoittaa teille eeppisen yksityiskohtauksen postauksen kaikista elämäni tapahtumista kuluneen kymmenen vuoden ajalta.

images.jpg