YLLÄTYSVIERAS

Eilen aamulla poikia odotti yllätys. Yön aikana kotiin oli ilmestynyt yllätysvieras. Hän saapui viikkoa aiemmin ja viikkoa pidemmäksi ajaksi kuin oli odotettu, toki minä olin sentään saanut muutamaa päivää aiemmin asiaankuuluvan varoituksen muuttuneista suunnitelmista. Hän saapui keskelle kaaosta, kun kalenteri on täynnä kaverisynttäreitä, uimakouluja, tenttejä, luentoja, juhlia, lääkärikäyntejä, puheterapiaa ja pyhäpäiviä. Melkein kahden kuukauden eron jälkeen yllätysvieras on ollut toivottu kuokkija omassa kodissaan, mutta myös sotkenut pakan.

Itse asiassa etäsuhde tuntuu tässä elämäntilanteessa aika helpolta – siis silloin, kun välissä on ne 4000 kilometriä. Olen ollut tämän kevään niin kiireinen, että en ole ehtinyt edes iltaisin kaivata ketään viereeni, koska olen yleensä tehnyt koulutöitä siihen asti että nukahdan pöydän ääreen. Tukiverkot ovat niin vahvat, että jollei muutamia yön pimeinä tunteina lähetettyjä kitkeriä viestejä lasketa, olen tuntenut pärjääväni tämän paketin kanssa myös yksin. Totta kai toista ikävöi jatkuvasti, suree ettei voi jakaa lasten hyviä hetkiä heidän isänsä kanssa ja on huolissaan siitä, miten kukaan voi elää ilman meitä, mutta nämä seitsemän viikkoa erossa ovat olleet siedettäviä.

Nyt hän on täällä, ja olen yhtä aikaa onnellinen ja ahdistunut. Onnellinen siitä, että voi pitää yllätysvierasta öisin kädestä, onnellinen siitä että saan katsoa taas isää ja poikia yhdessä, onnellinen siitä että voimme hetken leikkiä kotia. Mutta ärsyyntynyt siitä, että taloon ilmestyy isäntä, joka 10 kuukauden jälkeen on unohtanut rutiinit ja rytmit ja purkaa patoutunutta pesänrakennusviettiään mylläämällä kodissa, joka ei oikein kuulu kenellekään, kaikki kaapit ja komerot. Hän ei ole oppinut tänä aikana espanjaa eikä lukemaan ajatuksia, joten hymiöiden puuttuessa pyörittelen silmiä ja huokailen mielenosoituksellisesti. Ihan kuin joku olisi tullut reviirilleni, vaikka samalla olen helpottunut että voin hetkeksi löysätä vastuuta lapsista ja keskittyä vaikka niihin keskeneräisiin koulutöihin.

Tällaista meille siis kuuluu. Yllätysvieras. Vähän aikaa taas uudenlaista arkea, tai sitä vanhaa jonka olin jo ehtinyt unohtaa. Sitä ei kestä kauaa, se luultavasti loppuu heti kun ehdin taas tottua ylimääräiseen käsipariin, ja sitten taas ikävöidään ja ihmetellään.

GAALAMUIJAN MUISTIINPANOT

P4247838.jpg
Niin on glamööriä bloggaajan elämä. Vaikka ois kuinka kreisibailannut puoli yhteentoista niin lapset herää kuitenkin kello 6.15. Sitten niille annetaan tabletti, että voivat katsoa Youtubesta videoita joissa avataan pääsiäismunia, ja haetaan itse toisenlainen tabletti.

Jouduin lauantaina hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Nyt en viittaa observatoriolla järjestettyyn avaruuslegonäyttelyyn sekä legotyöpajaan, missä keskittyneet pienet legoinsinöörit kieli poskella rakensivat raketteja pierunhajussa, koska sehän on nykyään ihan mun mukavuusalueeni keskipiste.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No missä se pieruverkkareissa pyörivän perhebloggaajan epämukavuusalue sitten sijaitsee? No tällä kertaa se oli Suvilahden Kattilahallissa, jossa oli gaala. Siis gaala. Alkoi tuntua jo vähän paheelliselta, kun ensin keskiviikkona oli lasten päiväkodilla pillimehudisko, ja nyt sitten kävi kutsu gaalaan. Tietenkään en tullut kutsutuksi sinne omilla meriiteilläni vaan pääsin Leluteekin Emilian aveciksi – tosin teknisesti ottaen Emiliankin kutsu oli oikeasti Oi Mutsi Mutsi-Elsan kutsu. Tämän takia myös kaikissa kahdessa illan aikana postatussa Instagram-kuvassa on hashtag #kiitoselsa2016, lupasimmehan ikuista kiitollisuudenvelkaa ja loputtomasti ilmaista mainosta Elsalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä nautitaan onneksi jo toista alkoholiannosta, kuten luonnollisesta hymystä voi päätellä.

No, ihan vakavasti puhuen, ennen lauantaita olin vielä ihan blogigaalaneitsyt. Olin toki tietoinen, että parikin eri tahoa järjestää muutaman kerran vuodessa tällaisen tilaisuuden verkostoitua, korruptoitua ja taputella toisia bloggaajia selkään, mutta noin yleisesti en tiennyt yhtään mitä odottaa. No, jos joskus uudestaan pääsen aveciksi jonkun kolmannelta osapuolelta lainatun kutsun kautta, niin muutama muistiinpano itselleni: Lakkaa kynnet. Koska sitä ei ehdi kuitenkaan tehdä normaaliarjessa niin jatkossa laitan keskellä yötä herätyskellon soimaan edellisenä iltana. Ja kun ei sitten ole mikään seurapiirirakko, niin ensi kerralla joku vähän käytännöllisempi asu kuin hame, jonka saa pois vain yläkautta + body, jossa ei ole haaraneppareita + sukkahousut. Et halua tulla vessajonossa muistetuksi sinä bloggaajana, jolla kesti 25 minuuttia käydä pissalla. Ja mitä meikkiin tulee, niin jätä ne ensikokeilut mineraalimeikeillä mielellään johonkin toiseen hetken kun siihen, että olet viiden minuutin päässä lähdössä juhliin. Tosin pakko kehua, että vaikka kippaa päällensä koko purkin aurinkopuuteria, niin mineraalimeikit saa kätevästi hiustenkuivaajalla pois vaatteilta, eikä jää jälkiä! Ylipäänsä kannattaa vaihtaa edustusvaatteisiin vasta kun olet rappukäytävässä ettei vaan kukaan perheenjäsen ehdi pyyhkimään eritteitään tai iltapuurojaan iltapukuusi. Ja vaikka kuinka yrität ylläpitää urheilullista imagoa niin ei tartte huudella jokaiselle vastaantulijalle että lähden ihan just että ehdin aamulla astangajoogatunnille, koska hyvin maltillisesta alkoholinkäytöstä huolimatta et seuraavana aamuna ensimmäisenä ajattele käsilläseisontaa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bloggaajia ruokittiin pienillä ja lihapitoisilla annoksilla.

No se itse gaala ei sitten ollut yhtään niin kamala kuin ensimmäisen puolen tunnin perusteella pelkäsin – suunnilleen niin kauan meni kumota piccolopullo cavaa ja löytää ekat tutut, joissa roikkua epätoivoisesti. Emme ottaneet asukuvia Sörnäisten rujossa kaupunkilaismiljöössä enkä tunnistanut kuin pari bloggaajaa oman genreni ulkopuolelta, tosin kiitos vaan vauva.fi:n av-palstan osasin antaa muutamista muotibloggaajista erittäin asiantuntevia kuvauksia muille äitibloggaajille/bloggaajaäideille, jotka ihmettelivät missä olivat Reiman ja Piltin edustajat… Ai niin, anteeksi kun räin päällesi Valeäiti (vaikka tiedän että olet siihen tottunut) kertoessani jotain ainakin omasta mielestäni tosi hauskaa vitsiä.

P4247842.jpg
Goodiebagissa oli pelkkää alkoholia, joka vielä epäeettisesti näyttää vauvojen hedelmäsosepussilta.

Ilta oli oikeasti hulvattoman hauska. Avec oli ihana ja esitteli mua kiltisti uusille ihmisille (ja katui varmaan sitä aika nopeasti kun aloitin kymmenennen kerran selittää siitä aamujoogasta), paikalla oli tuttuja ja puolituttuja mukavassa nousuhumalassa ja nestepainotteinen tarjoilu oli kiitettävän monipuolista aina tuosta jäähilesiideristä kahvishotteihin. Itse gaalaosuus oli kyllä hieman antiklimaattinen, mutta luultavasti olisinkin räjähtänyt fanityttömäisesti jos suosikkini, Vuoden blogitekona palkittu Saku Timonen olisi saapunut paikalle. Mutta tämä oli niin hauskaa, että voin ehkä joskus toistekin poistua mukavuusalueeltani.

P4237835.jpg
Esittelen tässä ”puuma”-poseeraustani. Ihan oikeasti.

SILVES

IMG_1417

IMG_1421

IMG_1424

Oih, paluu Portugaliin, ainakin lomakuvien kautta. Tässä on Silves, noin 10 000 asukkaan pittoreski pikkukaupunki puolen tunnin ajomatkan päässä Algarven hiekkarannoilta. Silvesillä on komeita maisemia ja mielenkiintoista historiaa jakaa vaikka koko Etelä-Portugalille ja mekin käytiin siellä muutaman kerran lähellä sijaitsevasta majoituksestamme käsin. Jo kauempaa saavuttaessa kukkulan päälle rakennetun kylän oranssit katot, kaunis valkoinen kirkko ja kaiken huipulla kohoava linnoitus houkuttelevat poikkeamaan, ja tämä onkin erinomainen kohde päiväretkelle jos satutte olemaan Portugalin etelärannikolla hermolomalla. Tosin jos saavutte paikalle autolla, varautukaa väliaikaiseen verenpaineen nousuun: Liikenne on sekavaa ja tukalaa ahtailla kaduilla ja vain todellinen taskuparkkeerauksen kuningas löytää paikan autolleen.

IMG_1639
IMG_1623

IMG_1622

IMG_1618

Vaikka Silvesin suurin anti on upeat näkyvät ympäröivään laaksoon, viiniviljelmille ja appelsiinipuiden peittämille rinteille, vierellä virtaavalle joelle ja aina merelle saakka, sekä eksoottinen, maurilaisten valloittajien ajoille ulottuva arkkitehtuuri. Me pyörittiin jonkin verran itse kaupungin keskustassa sekä tehtiin visiitti Silvesin linnaan, joka muistaakseni maksoi noin 3 euroa per naama. Muurilla kävely (ja taiteilu) oli lapsista tosi hauskaa ja äidistä aivan hysteerisen kuumottavaa, vaikkei pudotus linnan sisäpihalle ollut mitenkään, noh, tappava. Aurinkoisena päivänä oli täydellistä nauttia kohtuuhintainen lounas (joka tietysti vastasi alueen ruokakulttuuria eli voileipiä ja lettuja) ja tuoretta appelsiinimehua linnoituksen keskeltä löytyvästä modernista kahvilasta. Linnan kellarissa oli myös jonkinlainen näyttely, jossa esiteltiin paikallista eläimistöä, esim. ilveksiä. Suhteellisen lapsiystävällinen paikka kunhan köyttää lapset itseensä kiinni kun menee ihailemaan maisemia, ja keskustassa liikkuessa pitää huolen että koko porukka kulkee seiniin liimautuneena ettei ohiajava auto törmää. Tässä siis meikäläisen vinkki sellaiselle päivälle kun kaipaatte vaihtelua Algarven aalloille.

IMG_1636

IMG_1656

IMG_1657

IMG_1629

KIITOS NÄISTÄ POJISTA

Puolivälin Päivi heitti ilmoille haasteen, johon itseasiassa olen jo syksyllä kerran vastannutkin täällä. Ei se haittaa, tähtipölyä ja yksisarvisia ei ole koskaan elämässä liikaa, eikä myöskään arkista onnea. Se usein jää myös blogissa paitsioon kun tekee mieli purnata yhteiskunnallisista asioista, brunssipettymyksestä tai lähitulevaisuudessa luultavasti rukoilen eutanasiaa esseiden ja tenttien uuvuttamana. Mutta nyt niihin erityisiin ilon aiheisiin, niitähän mulla on kolme kappaletta.

Nimittäin viimeisen kuukauden aikana olen ollut ehkä tavanomaistakin kiitollisempi omista lapsistani ja heidän ihanista vaiheistaan. Tämä ei ole sarkasmia, en ole unohtanut pukemistaisteluita enkä kadonneita uimalaseja, mutta ihan oikeasti 5-,4- ja 1-vuotiaat osaavat olla myös ihan totaalisen täydellisiä tyyppejä.

Alle kuukauden päästä kuusi vuotta täyttävä tuleva eskarilainen on niin ihana isoveli, että sydän pakahtuu. Vaikka harjoituskappaleella ei ole ollut helppoa, hänestä on silti kasvanut kärsivällinen – kärsivällisempi kuin äitinsä – ja kiltti, huolehtivainen ja hellä. Hän jaksaa opastaa pikkuveljiään kuinka voittaa pelissä, ja mikä parempaa: Kuinka kannustaa muita ja kuinka kehua, kun toiset voittavat. Hän pitää huolen, että veljet saavat yhtä monta xylitolpastillia kuin hänkin, antaa näille lempiautonsa leikissä ja rakentaa pikkuveljilleen majoja mielikuvitusseikkailuiden saattelemana. Tämä kolmikko on tosi tiivis ja tällaisen sisarussuhteen seuraaminen tekee mut tosi onnelliseksi – ja varmasti myös isoveljeään palvovat pikkubroidit.

Kotiinpaluun myötä meidän 4-vuotias Pampula on yhtäkkiä puhjennut kukkaan, tai oikeastaan hän on puhjennut puhumaan. Vaikka ns. normaalin lapsen puheenkehityksen rinnalla meidän merkkipaalut eivät kuulosta kovin ihmeellisiltä, on viimeisen kuukauden aikana koettu spurtti, jossa sanavarasto on kolminkertaistunut ja keskustelut nousseet aivan uudelle tasolla, saanut onnenkyyneleet silmäkulmiin monta kertaa. Meillä on vielä paljon töitä ja treeniä edessä, mutta matkan aikana tapahtunut takapakki on otettu kiinni ja ohitettu komeasti. Hän on mitä hurmaavin persoona hiljaisempanakin, mutta kuinka ylpeitä me kaikki ollaan kun hän tomerasti on alkanut ilmaista omat mielipiteensä.

Ja kuopus! Rehellisyyden nimissä Aurinkokuninkaan kanssa ei ole aina päästy helpolla, vaan perheen kolmas ja viimeinen jäsen on välillä vähän turhankin vaativasti pomottanut meitä. Mutta nyt hän on yhtäkkiä miehistynyt valtavasti. Hän syö hyvin, hän nukahtaa hyvin, hän nukkuu melko hyvin ja hereillä ollessaan hän on melkein aina hyväntuulinen, innokas ja hymyilevä vintiö. En enää edes muista niitä aikoja, kun vähän päälle vuosikas roikkui koko ajan jalassa, ei suostunut istumaan muualla kuin sylissä ja puri kaikkea vastaantulevaa. Ja saa täällä olla hankala, mutta ah kuinka paljon helpompaa elämä on kun taaperokin on tyytyväinen saadessaan potkia palloa, lukea kirjoja ja, noh, sopivissa määrin sylitellä. On päiviä, jolloin saan istua tunnin, joskus jopa kaksi, ihan rauhassa sohvan nurkassa kun tuo tärkeä trio yhteistuumin rakentaa legoja tai junarataa. Siitä vasta kiitollinen olenkin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA