YLLÄTYSVIERAS

Eilen aamulla poikia odotti yllätys. Yön aikana kotiin oli ilmestynyt yllätysvieras. Hän saapui viikkoa aiemmin ja viikkoa pidemmäksi ajaksi kuin oli odotettu, toki minä olin sentään saanut muutamaa päivää aiemmin asiaankuuluvan varoituksen muuttuneista suunnitelmista. Hän saapui keskelle kaaosta, kun kalenteri on täynnä kaverisynttäreitä, uimakouluja, tenttejä, luentoja, juhlia, lääkärikäyntejä, puheterapiaa ja pyhäpäiviä. Melkein kahden kuukauden eron jälkeen yllätysvieras on ollut toivottu kuokkija omassa kodissaan, mutta myös sotkenut pakan.

Itse asiassa etäsuhde tuntuu tässä elämäntilanteessa aika helpolta – siis silloin, kun välissä on ne 4000 kilometriä. Olen ollut tämän kevään niin kiireinen, että en ole ehtinyt edes iltaisin kaivata ketään viereeni, koska olen yleensä tehnyt koulutöitä siihen asti että nukahdan pöydän ääreen. Tukiverkot ovat niin vahvat, että jollei muutamia yön pimeinä tunteina lähetettyjä kitkeriä viestejä lasketa, olen tuntenut pärjääväni tämän paketin kanssa myös yksin. Totta kai toista ikävöi jatkuvasti, suree ettei voi jakaa lasten hyviä hetkiä heidän isänsä kanssa ja on huolissaan siitä, miten kukaan voi elää ilman meitä, mutta nämä seitsemän viikkoa erossa ovat olleet siedettäviä.

Nyt hän on täällä, ja olen yhtä aikaa onnellinen ja ahdistunut. Onnellinen siitä, että voi pitää yllätysvierasta öisin kädestä, onnellinen siitä että saan katsoa taas isää ja poikia yhdessä, onnellinen siitä että voimme hetken leikkiä kotia. Mutta ärsyyntynyt siitä, että taloon ilmestyy isäntä, joka 10 kuukauden jälkeen on unohtanut rutiinit ja rytmit ja purkaa patoutunutta pesänrakennusviettiään mylläämällä kodissa, joka ei oikein kuulu kenellekään, kaikki kaapit ja komerot. Hän ei ole oppinut tänä aikana espanjaa eikä lukemaan ajatuksia, joten hymiöiden puuttuessa pyörittelen silmiä ja huokailen mielenosoituksellisesti. Ihan kuin joku olisi tullut reviirilleni, vaikka samalla olen helpottunut että voin hetkeksi löysätä vastuuta lapsista ja keskittyä vaikka niihin keskeneräisiin koulutöihin.

Tällaista meille siis kuuluu. Yllätysvieras. Vähän aikaa taas uudenlaista arkea, tai sitä vanhaa jonka olin jo ehtinyt unohtaa. Sitä ei kestä kauaa, se luultavasti loppuu heti kun ehdin taas tottua ylimääräiseen käsipariin, ja sitten taas ikävöidään ja ihmetellään.