MUTSILLA ON MORKKIS

P4035035.jpg

Nyt kun espanjalaivanhempien kasvatusvirheet on ruodittu, voin alkaa taas syyllistämään itseäni. Nimittäin morkkis, se on ollut viime aikoina. Meidän Aurinkokuningas-kuopus täyttää ihan pian vuoden ja yhdeksän kuukautta. Ai mitä ihmeellistä siinä on? No, juuri siinä iässä esikoisesta tuli isoveli, hänen ollessaan vaatimattomat 1 v 9 kk ja 2 viikkoa ”vanha”. Hän muuttui yhtäkkiä koko perheen lellimästä pikkutaaperosta valtavaksi lapsijättiläiseksi. Kukaan ei ollut varoittanut hormonihuuruista mutsia siitä, että toisen lapsen syntyessä se ensimmäinen kasvaa yhdessä yössä yössä neljä metriä ja kuusisataa kiloa, käy läpi pikametamorfoosin avuttomasta vauvasta itsenäiseksi isoveljeksi.

Kun nyt katson meidän perheen pienintä, tuntuisi todella julmalta että perheeseen tulisi nyt vauva (ei ole tulossa, ei pelkoa!) ja veisi hänen sylipaikkansa. Kyllähän siihen tottuisi ja hänkin varmasti selviäisi ilman suurempia traumoja, ja myös esikoisen suhteen olen optimistinen: Hän on empaattinen, perustyytyväinen ja reipas tyyppi, jonka pikkuveli oli paras kaveri, eli se kovin pieneltä tuntunut ikäero on muuttunut ihan palkitsevaksi raskaiden alkuaikojen jälkeen. Ja vaikka alle kaksi vuotta on pieni ikäero, se olisi voinut olla pienempi, ja niistäkin on lapset (ja yleensä myös vanhemmat) selviävät kunnialla. Jos voisin matkustaa menneisyyteen, niin jälkiviisaana kertoisin varmaan sille esikoisen 1-vuotissynttäreiden aikaan vauvakuumeen kourissa kärvistelleelle itselleni että malta hetki, kyllä sä ehdit. Nyt tietenkin ikäero tuntuu ihan täydelliseltä, niin läheisiä veljekset ovat keskenään, mutta oma jaksaminen oli kyllä kortilla keskimmäisen vauvavuoden ajan. Usein meinasi myös usko loppua sen suhteen, riittääkö musta molemmille lapsille.

P4035029.jpg

Hieman epäreilulta sekin, että olen kaikin puolin parempi äiti kolmannelle. Esikoinen, tuo 24-vuotiaalle noviisille syntynyt raukka, on ollut harjoituskappale, joka on joutunut kasvattamaan minua enemmän kuin minä häntä. Vieläkin Ompulta odotetaan enemmän kuin muilta, hän on tienraivaaja joka käy ensimmäisenä läpi uhmat ja muut kehitysvaiheet ja jolta automaattisesti vaaditaan parempaa käytöstä, enemmän osallistumista kotitöihin ja suurempaa luonnetta kuin pikkuveljiltä. Vaikka oikeasti, 5-vuotias on vielä monella tapaa tosi pieni. Yritän parhaani mukaan kasvattaa poikia tasapuolisesti ja huomioida aina ikätason, mutta jään usein itselleni kiinni siitä että keskimmäinen ja kuopus niputetaan ”pikkuisiksi” ja Omppua kohdellaan kuin keski-ikäistä. Ei näin, Milla, ei näin.

Nuorempien veljien, etenkin tämän jättivauvan, kanssa olen kärsivällisempi. Tiedän, että makaroniraivarit loppuvat joskus, että joskus myös kuopus nukkuu koko yön omassa sängyssä ja että myös pikkuveljistä kasvaa isoveljensä kaltaisia fiksuja, omatoimisia kavereita, jotka yllättävät äitinsä osaamisellaan ja älykkyydellään. Kuopuksen eroahdistus ja yövalvomiset on ollut helpompi sietää, kun tietää, että tämä on varmuudella viimeinen kierros näitä pikkulapsiajan lieveilmiöitä. Kahden nuoremman lapsen kanssa tiedän jo suunnilleen mitä olen tekemässä, mutta esikoisen kasvatus on monella tapaa hakuammuntaa – ja tulee sitä varmaan olemaan hänen aikuisuuteensa asti. Onneksi esikoinen on niin erinomaisen upea tyyppi, että edes kaikki ensikertailaisen mokat eivät häntä pysty pilaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA