KANSALAISVELVOLLISUUS

No niin medborgare. Muistakaa äänestää huomenna, jollette ole samanlaisia varman päälle pelaajia kuin allekirjoittanut: kipitin heti tilaisuuden tullen ennakkoäänestämään, koska jos kävisi niin hullusti että esimerkiksi kuolisin ennen itse vaalipäivää niin ainakin olisin tehnyt osani demokratian toteutumiseksi. Mutta monet ymmärrettävästi säästävät ääntään itse h-hetkeen ja ymmärrän sen: siinä on jotain niin juhlallista, marssia tuulipuku tai pyhäasu päällä siihen osoitettuun äänestyspisteeseen ja sitten juoda vielä vaalikahvit päälle. Kunhan ei vain olisi muuten samanlainen antikliimaksi kuin neljä vuotta sitten. Silloin oli helppo luvata, että jos perussuomalaiset pääsevät hallitukseen muutamme pois Suomesta, kun lähtö maailmalle oli muutenkin horisontissa. Nyt en jaksaisi taas pakata.

Koska mulle ei ole mikään pyhää, ei ainakaan vaalisalaisuus, kuulutan ilolla kaikille äänestäneeni neitiä numerolla 9 eli Mai Kivelää. Henkisesti kävin kamppailua kahden todella pätevän, omaa eduskuntavuoroaan aivan liian kauan odottaneen helsinkiläisen naisen välillä: vihreiden Maria Ohisalo (37) on todella pätevä ja humaani köyhyystutkija, Mailla taas vahva osaaminen erityisesti eläinsuojelukysymyksissä, onhan hän eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja. Hyvistä ehdokkaista oli Helsingin vaalipiirissä lähes runsaudenpulaa: vasemmistolta toinen loistava tapaus on Ajak Majok (12) ja vihreiden Fatim Diarra (26), jonka kanssa olemme saaneet jakaa useamman autokyydin Jyväskylän ja Helsingin välillä fuksivuotenamme yhteiskuntatieteellisessä. Asennemuijia molemmat. Ja jos puolueella ei olisi merkitystä, eikä ehkä sillä että kokisin suhteellisen kiusalliseksi äänestää itseäni vanhempaa miestä, niin äänestäisin varmasti Kaarle Hurtigia (187), joka pohti ehdokkaaksi lähtöä etukäteen Instagramissa ja on jo kauan kommentoinut yhteiskunnallisia ilmiöitä liberaalista, ekologisesta ja varsin tuoreesta näkökulmasta. Uudeltamaalta äänestäisin ilolla vasemmiston Sami Säynevirtaa (352), vihreiden Tuuli Hirvilammea (409) tai SDP:n Hussein al-Taee’ta (316).

Mutta pääasia on, että äänestätte. Soisin vain Suomi Ensin-väen nukkuvan vaalipäivän ohi, mutta epäilen etteivät ne innokkaimmat rajojen sulkijat täältä mitään vaali-intoa haekaan. Oli kyse mistä vaan vaaleista, varmimmin kansalaisoikeuttaan käyttää 55-69-vuotias mies. Ei sinänsä mikään ihme, ettei siinä ensimmäiseksi mietitä sitä, miten lapsiperheet jaksavat, millaisessa maailmassa elävät minun lapseni keski-ikäisinä tai miten noita sattumalta juuri suurten ikäluokkien miehiä suosineet yhteiskunnalliset rakenteet saataisiin muutettua. Ja onhan se hyvä, että setämiehet pitävät omiensa puolta – mutta jos et satu kuulumaan tähän ryhmään, niin mene nyt hyvä ihminen uurnalle viimeistään huomenna.

vote-pedro
Kuva täältä

MINÄ SUOJELEN

En tiedä olenko hehkuttanut sitä tarpeeksi tässä blogissa, mutta mulla on ilo ja kunnia omistaa ystäväpiiri, joka on täynnä lahjakkaita, intohimoisia ja älykkäitä ihmisiä. Yksi näistä mun tosielämän idoleistani on Heta Heiskanen, johon olen tutustunut kymmenisen vuotta sitten politiikan parissa. Sittemmin Hetasta on tullut tutkijatohtori Tampereen yliopistoon ja hän on sellainen hyvien joukkojen esitaistelija, etten voi kuin huokailla kaiken sen edessä mitä hän tekee niin asiantuntijan roolissa kuin vapaaehtoisesti omalla ajallaan. Ja nyt tämä!

Tämä blogihan on saanut osansa ilmastoahdistuksesta, eikä kai mikään ihme. Voi tietty heittäytyä ihan strutsiksi ja leikkiä, ettei yksi suomalainen voi millekään mitään tai kieltää koko katastrofi. Siinä missä oma toiminta on ollut sellaista paniikinomaista paikoillaan tyhjyyteen tuijottamista ja sen toivomista, että kaikki tutkijat ovat vähän mittailleet väärin, varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat ryhtyneet paljon reippaammin toimeen. Ja hitto, sehän on heidän tulevaisuutensa. Harmi vaan, ettei hommat sössineitä paljoa näytä kiinnostavan vaan lähinnä keksitään tylsiä tekosyitä sille, miksi monet lopulta yksinkertaiset toimenpiteet eivät ole toteutettavissa (ja yleensähän se on lopulta raha, koska onhan se nyt tärkeämpää kuin vaikka happi). No, mutta mistäs mä tällä kertaa ränttään?

Noh, en varsinaisesti ränttää vaan haluan mainostaa sellaista lempeämpää lähestymistapaa, jonka tarkoitus on luoda hieman toivoa, mutta samalla herätellä. Tuoda ilmastonmuutos ja keinot sen torjuntaan lähelle taiteen kautta; tavalla, joka toivottavasti luo enemmän yhteishenkeä kuin ahdistusta. Nimittäin viimeisten parin kuukauden aikana on Heta ollut mukana käynnistämässä projektia nimeltä Minä suojelen, ja kyseessä on alkusoitto ClimateAid Finland-konsertille, jossa Hetan mukaan yhdistyy musiikki, yhteisöllisyys ja toiminta ilmastoasioissa.

53486521_389861241828870_6264212498455461888_n

Kyseessä on videoteos, joka syntyi Hetan mukaan siitä ajatuksesta, että nuoret ansaitsevat kiitoksen, eräänlaisen voimalaulun lähdettyään rohkeasti mukaan toimimaan ilmastonmuutosta vastaan – niin ison ja pelottavan asian, että moni lamaantuu sen edessä ennen kuin kykenee toimimaan. Esitettäväksi voimalauluksi valikoitui kuulemma hyvin helposti juuri tuo Ultra Bran klassikko, jonka kertosäkeessä Heta näkee suoraan nykyhetkeen sopivaa symboliikkaa: Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä, ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi. Ja kyllä; nuorena tätä tuli tulkittua yleensä viininhuuruisilla jatkoilla jolloin kaipasi lohtua, ja nyt omien lasten jälkeen on sanoja vaikea tapailla ilman liikuttumista. Heta tiivistikin laulun sanoman niin, että siinä luvataan mahdoton rakkaimpien puolelle, ja juuri sitä asennetta ilmastoasioissa tarvitaan.

Minä suojelen-videoteos saa virallisen ensi-iltansa lauantaina 2.3. Finlandia-talolla, jossa on Nuorten ilmastokokous. Olen itse saanut kunnian kuulla kappaleen etukäteen, ja se on todella pysäyttävä. Kuten monet hienot asiat, tässäkin taustalla on lumipalloefekti kun ensin värvättiin Eero Tiilikainen ohjaajan, käsikirjoittajan ja kuvaajan rooliin sekä kapellimestari ja kuoronjohtaja Johanna Almark, ja sitten löytyivät vapaaehtoiset kuoroon, joka paisui lopulta yli 100 hengen ihmisinstrumentiksi. Mukaan saatiin myös tuotantopuolen osaajia ja lopuksi jopa ihana Rauhatäti räppäämään. Tämä tuotos tulee lauantaina Luonnonsuojeluliiton tubeen ja itse ilmastokokous myös striimataan. Ohjelma on supermielenkiintoinen, joten jos omat aktivistit olisivat vähän isompia veisin ne sinne heti voimaantumaan!

52983650_770566853318419_8221801687950557184_n

Heta on itse väitellyt tohtoriksi otsikolla Towards Greener Human Rights Protection, joten hänellä on aiheesta runsaasti faktatietoa. Ja kun kerran voi kysellä asiantuntijalta aiheesta, tenttasin hieman Hetaa siitä miten voisin suojella omia poikiani kaikelta. Heta sanoikin ensimmäisenä, että tarvitsemme ilmastolain, nopeamman siirtymän fossiilisista kestäviin energiamuotoihin ja uudistaa liikkumisen muotoja. Heta haluaakin herätellä suuret joukot mukaan: vastuu on paljon myös päättäjillä, mutta päästötön tulevaisuus vaatii yhteiskunnallisen liikkeen toteutuakseen. Päätöksentekoprosesseihin pitäisi päästä pienen, valikoidun joukon sijaan myös joukkovoiman mukaan, ja tarvittaisiin muitakin virallisia vaikuttamiskanavia kuin kansalaisaloite.

Utelin Hetalta sitä, miten hän omassa arjessaan torjuu ilmastonmuutosta, koska tiedän hänen osaavansa kohdistaa katseen asioihin, joilla on oikeasti vaikutusta. Ihan ensimmäiseksi Heta suositteli tekemään henkilökohtaisen ilmastositoumuksen täällä. Niiden jo tunnettujen asioiden, eli tiiviin asumisen, ruokahävikin ehkäisemisen ja ympäristöystävällisen energian suosimisen lisäksi Heta nosti esiin toimimisen: Heta vaikuttaa mm. Suomen luonnonsuojeluliiton liittohallituksessa ja tapaa työnsä puolestakin virkamiehiä ja päättäjiä ja yrittää osaltaan edesauttaa uusien järjestelmien luomisessa. Ja nyt Minä suojelen sinua-video, joka on ollut yksi tapa yhdistää musiikkialan ammattilaisia ja vapaaehtoisia toimimaan yhteisöllisesti tärkeän asian puolesta.

53055627_394048398087605_5323637930764271616_n

Laitan ehdottomasti lauantaina videoteoksen jakoon Facebookin puolella. Se on ollut mieletön, tiiviillä aikataululla toteutettu tahdonvoiman ja yhteishengen taidonnäyte, joka ansaitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja toivottavasti myös ymmärretyksi. Tuokoon se toivoa ja antakoot voimia taistella, eikä vain hokea sitä ”entäs kaikki kiinalaiset”-mantraa. Tätä videota ovat olleet luomassa niin monet eri ikäiset, eri taustoista tulevat ihmiset, ettei voi kuin pistää sormet ristiin ja toivoa, että samanlaista energiaa syntyisi lisää eikä valtavan haasteen edessä heittäydyttäisi passiivisiksi.

Ihan viimeiseksi siteeraan vielä Hetaa, joka sanoo aika hyvin sen mikä tässä on oleellista: Ilmastonmuutoksen aikana meidän pitäisi osata rakastaa kaikkea meille arvokasta siten, että pelastamme sen. Ihmiskuntana se vaatii paljon tekemistä, mahdottomaltakin tuntuvia asioita, mutta jos ajattelemme yksilön tasolla, niin olemmehan me usein valmiita laittamaan oman etumme syrjään rakkaimpien suojelemiseksi. Tulevaisuuden ja nykyisten lasten suojelu vaatii ilmastotoimia, tuntuvat ne mahdottomilta tai ei, niin se lupaus pitää olla valmis tekemään, jotta lasten ja nuorten ei tarvitse pelätä tulevaisuuttaan ilmastonmuutoksen takia.

Kuvat: Päivi Kaipiainen-Heiskanen

EETTISTÄ MATKAILUA EDISTÄMÄSSÄ

Vietin viime lauantain Reilun Matkailun yhdistyksen järjestämässä työpajassa, jossa pohdittiin teemaa Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään. Tämä matkabloggaajille ja muille viestijöille sekä matkailualan ammattilaisille suunnattu kuusituntinen tilaisuus oli mulle vahvasti sydäntä lähellä: olen opiskellut kehitysmaatutkimusta pitkänä sivuaineena yliopistolla, ja yrittänyt aina lähestyä uusia kulttuureja ja maita myös siitä antropologisesta näkökulmasta. Enkä nyt yritä tässä kiillottaa kruunuani, sillä vaikka pyrinkin olemaan tiedostava matkailija, ovat reissut yhä täynnä kompromisseja. Tässä postauksessa pyrin enemmän avaamaan sitä, mikä on saanut mut kiinnostumaan erityisesti eettisyydestä, niin matkakohteiden kuin oikeastaan kaikkien elämänvalintojen osalta.

Näyttökuva 2019-02-02 kello 14.08.24.png

Ne, jotka on blogia pidempään lukeneet, arvaavat varmaan että aloitan tämän sillä ”kun olin vaihto-oppilaana”-fraasilla. Mutta kun siellä ensimmäisen kerran vietin pidemmän aikaa vieraassa kulttuurissa ja pääsin tutustumaan uuteen maahan muutenkin kuin turistina! Dominikaaninen tasavalta on pitkälti turismilla elävä maa, joten matkailu ja sen monet puolet tulivat hyvin tutuiksi vuoden aikana. Me vaihtarit vietimme paljon aikaa myös rantakohteissa, ja näimme varsin läheltä sanky panky-ilmiön. Sankypankyt ovat siis dominikaanien rantapoikia, jotka kävivät varsin avointa vaihtokauppaa rahaa, lentolippuja tai ylläpitoa vastaan, tarjoten omaa seuraansa uima-altaalle, sänkyyn tai, kuten he eniten toivoivat, uuteen kotimaahan asti. Me vaihtarit olimme paitsi niin pienellä budjetilla liikkeellä, että alaikäisiä, joten samanlaista valtasuhdetta ei ollut vaan enemmänkin tutustuimme ja ystävystyimme samoissa rantakohteissa hengailevien sankypankyjen kanssa. Sankypankyt nauroivat varakkaiden turistien tyhmyydelle ja epätoivolle, ja me nauroimme mukana. En oikein tiedä vieläkään mitä ilmiöstä pitäisi tarkalleen ajatella: koska kyseessä olivat miespuoliset ”seksityöläiset”, heillä ei ollut samanlaista pelkoa ihmiskaupasta, väkivallasta tai riistosta kuin monien maiden naispuolisilla prostituoiduilla. Vaikutti siltä, että pelkkien palvelusten sijaan sankypankyilta haluttiin enemmän hellyyttä ja huomiota, ja varmasti on tilanteita joissa ei ollut selvää kuka hyväksikäytti ja ketä. Mutta ei se silti oikealta tuntunut.

Myöhemmillä matkoilla on vastaan tullut usein tilanteita, joissa on joutunut pohtimaan omaa rooliaan paikallisten keskuudessa ja sitä, miten toimia mahdollisimman tasa-arvoisesti, samalla paikallisia yhteisöjä tukien. Yksi klassisista ongelmista liittyy valokuvaamiseen: rakastan kuvata ihmisiä omassa elinympäristössään ja arjessa, mutta usein se rikkoo yksityisyyden rajoja. Pelkkä luvan pyytäminen ei välttämättä riitä, sillä monissa maailman kolkissa sosiaalisen median konsepti on vieras eikä välttämättä ole itsestäänselvää, millaiselle yleisölle kuva lopulta leviää, enhän tiedä sitä tarkkaan itsekään. Erityisesti olen tahtonut kuvata lapsia, juuri lapsien ”lähestyttävyyden” takia: oltiin missä päin maailmaa tahansa, lapset ovat aina samanlaisia. Espanjasta olen jakanut runsaasti kuvia feriasta ja erilaisista esityksistä, koska näissä kuvaaminen on hyväksytty osaksi esitystä, mutta tuntuuko paikallisista samalta kun minä kuvaan heitä toreilla tai puistossa kuin joku kuvaisi minua Lidlin kassajonossa? En todellakaan ilahtuisi siitä, että kuva päätyisi nettiin jollain ”Tässä tämä itähelsinkiläinen nainen hoitaa päivittäisiä ruokaostoksia – eikö ole uskomatonta että jotkut elävät näin?” kuvauksella…

Näyttökuva 2019-02-02 kello 14.08.42.png

Tämän postauksen kuvat ovat Karibialta työmatkalta, kun sain vähän päälle kaksikymppisenä kunnian vetää kehitysyhteistyörahoilla osittain tehdyn talkoomatkan. Pääsimme mm. tutustumaan Reilun Kaupan banaaniviljelmään, josta oli reiluus kaukana. Kävimme myös sairaaloissa, orpokodissa ja tarkoituksella juuri siellä köyhimmillä alueilla, nimenomaan pällistelemässä ”kuinka jotkut elävät näin joka päivä”. Mietin kovasti tuolloin sitä, minkälaisen kuvan maasta saivat ne ryhmän suomalaiset, joille muutaman viikon matka jäi ainoaksi kosketukseksi all inclusive-hotellien ulkopuoliseen, autenttiseen paikalliselämään. Nimittäin me näimme sen ääripään, johon kuuluivat kliseiset savimajat ja puolialastomat, laihat lapset, mutta emme yhteiskunnan toista ääripäätä, joka asui linnoissaan korkein aidoin vartioidulla alueella. Voluntourismia olen jo sivunnut aiemmin, ja nyt työpajassa yritettiin löytää jokin näkemys esimerkiksi ”ghettotourismiin”, kuten Etelä-Afrikassa tapahtuviin township-kierroksiin, jossa turistit viedään köyhimmille asuinalueille tutustumaan ihmisten koteihin ja slummeihin.

Se, mikä aiheesta tekee erityisen monimutkaisen – niin, että joudun itsekin jaarittelemaan siitä ainakin parin pitkän postauksen verran – on ne kaikki harmaan sävyt, jotka matkailuun liittyvät. Se tuo toimeentuloa, mahdollisuuksia, parhaimmillaan kannustaa kehittymään ”oikeaan suuntaan” (jos puhutaan vaikka ihmisoikeuksista, tasa-arvosta tai eläinten kohtelusta) ja kannustaa myös kehittämään infraa. Toisaalta se saattaa käydä kaupunkien ja kylien kohtaloksi, viedä pienyrittäjiltä leivän suurien ketjujen tullessa markkinoille, kuormittaa jäte- ja vesihuoltoa siihen pisteeseen asti, että turistien pitkät suihkut aiheuttavat konkreettista kuivuutta. Ja sitten vielä ne räikeimmät ilmiöt, kuten seksityöläisyys, ihmiskauppa ja orjuus, tai esimerkiksi villieläinten laiton metsästys, vangitseminen ja kaikki muu. Ei ihme että aihe tuntuu välillä niin ylivoimaiselta, että tekisi mieli matkustaa vain Ruotsiin.

Näyttökuva 2019-02-02 kello 14.09.08.png

Nyt kun ympäristökysymykset ovat nousseet keskipisteeseen matkailusta puhuttaessa, toivon, että samaan hengenvetoon voidaan myös miettiä matkailun eettisiä vaikutuksia. Jos meillä on varaa matkustaa, meillä on varaa tehdä myös eettisiä valintoja. On selvä, että jokainen tekee arviot omien periaatteidensa pohjalta, mutta omia valintoja on hyvä tarkastella ja etsiä monipuolista informaatiota matkakohteista, vaikka se tuntuisi vaivalloiselta, jopa oman lomakokemuksen pilaamiselta.

JOKAVUOTINEN JOULUVIRSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bloggaajilla on tapana toistaa itseään ja kirjoitan itsekin saman postauksen kuin joka joulu: en ole jouluihminen. Ja kuten aikaisempinakin vuosina, julistan taas sitä joulun ilosanomaa, että Espanjassa se haittaa vähemmän kuin Suomessa. Joo joo, olette tainneet lukea tämän kirjoituksen jo pari kertaa. Silti, siitäkin huolimatta että olen aina ollut joulun täydellinen alisuorittaja, on tämä joulu kyllä jo valmiiksi epäjouluisin joulu koskaan. Jos ei olisi lapsia, en välittäisi ollenkaan – aikuisille se tarkoittaa vapaapäiviä ja minun tapauksessani vieroitusoireita lempikahvilasta, kun ravintolat ja kahvilat sulkevat kahdeksi päiväksi ovensa, mutta tämän muuttokaaoksen keskelläkin lapsille pitäisi jotain juhlantynkää järjestää.

Kävi vaan niin, että tyypit olivat kipeänä yli 10 päivää. Kuopukselta jäi väliin esikoulun joulujuhla. Toisaalta tämä ei ainakaan 4-vuotiaasta ollut suuri tragedia, sillä hän jo valmiiksi kieltäytyi pukeutumasta paimenpojaksi. Täällä aika usein joulun alla lasten rooli on olla paimen, siinä missä Suomessa tonttulakki on osa pakollista varustelua. Itse olisin halunnut tietenkin herkistellä lapsen laulaessa espanjalaisista jouluperinteistä turkislakki päässään, mutta olkoot. On tässä muutenkin herkistelty. Espanjalaisten perinteiden mukaisesti opettajille hankittiin lahjakoreja ja jälleen kerran käsilaukkuja, kelloja ja erilaisia mukeja ja esiliinoja luokan oppilaiden nimillä. Mikään aineettomien lahjojen, itse tehtyjen aarteiden tai ihan vaan ”ajatus on tärkein”-tyyppinen ajattelu tänne Etelä-Espanjaan ei ole vielä rantautunut. Enemmän on enemmän.

PB302903.JPG

No, lasten sairastelu sotki muutkin suunnitelmat kuin pelkän eskarin joulujuhlan. Pakkaaminen on aivan puolitiessä ja pitäisi varmaan panikoida, sillä viikon päästä olemme jo odottamassa lähtölupaa lentokoneessa. Tavarat tosin tulevat rekalla vasta pari viikkoa perässä, mutta kyllä ne silti pitäisi olla kasassa viikon sisään. Pakkaamista hidastaa mm. se, että joululahjat on piilotettu matkalaukkuihin. Tietenkin ne ovat paketoimatta. Edes kuusta emme ole saaneet kasaan. Tänään oli tarkoitus reipastua ja koristella valkoinen glitterkuusi, mutta meille tulikin hieman ex tempore kylään esikoisen kaveri ja jostain syystä heitä kiinnostaa enemmän Playstation kuin Pienen rumpalipojan kuuntelu ja joulufiilistely. Ehkä yritän edes sen verran, että laitan pöytään joululiinan. Pojat ovat toivoneet, että sitten Suomessa leivomme legendaarisen piparkakkutalon.

Tässä tunnemyrskyssä olen kyllä muutenkin vältellyt joulutunnelmaa. Kaupunkiin sytytettiin jouluvalot ja menimme esikoisen kanssa paikalle. Vaikka itse valojen sytytys oli hieman antiklimaattinen, sai sitä seurannut pianokonsertti itseni kyynelehtimään ja lähdin suosiolla juomaan viiniä. Kävin kyllä katsomassa rakastamani zambomban, espanjalaiseen joulunodotukseen kuuluvan flamencoshow’n. Se on aina tulinen, eläväinen ja kaikkea muuta kuin harras tai arvokas. Tänä vuonna jätimme väliin Joulupukin luo jonottamisen ja lähes kaikki kaupungin joulutapahtumat. Osittain lasten puolikuntoisuuden vuoksi, mutta myös siksi, että itse en ole oikein jaksanut. Joulu tulee onneksi myös ensi vuonna, joten ehkä tällainen välivuoden tapainen pannukakku ei traumatisoi heitä loppuiäkseen.

Espanjalaisesta joulusta olen oppinut taas lisää. Lapsia rakastetaan paljon lahjojen kautta, ja vaikka paikalliseen perinteiseen kuuluu tärkeimpänä kolmen kuninkaan vierailu loppiaisena (jolloin suurin osa paketeista annetaan), käy nykyään monessa kodissa myös Papa Noel tuomassa joulupäivän aamuksi pienet yllätykset. Tuplalahjat! Tavanomaiseen joulunviettoon kuuluu kuulemma illallinen suvun kesken sekä aattona että joulupäivänä, ja tapaninpäivä on kuulemma yhtä turha pyhä täällä kuin Suomessakin. Se, mitä itse joulun alla rakastan on se, että täällä ovat ravintolat olleet kuukauden ajan aivan täynnä iltaisin kovaäänisiä, hyväntuulisia seurueita. Ystäväporukoita, kollegoita, isoja perhekuntia. Kaupunki on hyvin eloisa ja iloinen, ja yhdelle monista aukioista on pystytetty muutaman karusellin voimin pieni feria.

Tänäkään vuonna ei siis jaossa ole näppäriä pikkuneuvoja siitä, millaisia lahjoja kannattaa tarhantädeille antaa (paitsi ehkä se, että mitä ikinä se on niin sen voi tehdä ilman 1262:ta WhatsApp-viestiä aiheesta), ei askartelua eikä leivontaa. Ei edes kuusenkoristelua. Ehkä ensi vuonna joko a.) joulutan oikeaoppisesti enkä joudu julkisesti hakemaan synninpäästöä siitä, että pilaan lapseni latteilla jouluilla tai b.) olen vihdoin sinut sen kanssa, että vielä 33 vuoden aikana en tehnyt joulua oikein edes sydämeeni saati sitten kotiini, ja sekin on ihan okei. Siitä huolimatta ja juuri siksi, feliz navidad vaan jokaiselle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA