OSTOLAKKO ON HUONO IDEA

Onhan tässä vähän selittelyn makua, mutta oikeasti: meillä on virus, jonka takia kaikki kevään suunnitelmat on peruttu, saa pelätä oman, läheistensä ja kansanterveyden puolesta, joutuu viettämään lasten kanssa 24/7 ja en tiedä, seuraavaksi tulee varmaan heinäsirkat, kevättulvat ja suoratoistopalvelut kaatuvat. Ai niin, kuntosali meni kiinni, museoon ei pääse. Siis kyllähän te kaikki tiedätte. Samassa jamassa ollaan. Monet elämän itsestäänselvät ilot katosivat kalenterista kerta heitolla.

Ja siksi tuntuukin erityisen julmalta että olen kaiken lisäksi kieltänyt itseltäni shoppailun! Nyt täytyy tunnustaa: lipsahdin ostolakossa kerran jo ennen karanteenia ja koronaa (ei, emme ole oikeassa karanteenissa, mutta kutsumme tätä eristyksen ja eristäytymisen aikakautta nyt käytännön syistä karanteeniksi). Silloin myytiin viimeisiä kappaleita Kaikon hameita, jotka henkivät brittiläistä maalaisidylliä – sellaista, joka resonoi oman sielunmaisemani kanssa. Olin jo aiemmin mallaillut hametta ja haaveillut siitä, mutta se jäi silloin ostamatta. Nyt iski paniikki, ja ostin sen – vaikka en sitä tarvitsisi (ja tuli hankittua numeroa liian iso, joskin luultavasti koronaruokavalion ansiosta sekin ylimitoitus on kiritty kiinni vappuun mennessä).

Koronan aikana olen livennyt lupauksistani toisen kerran. Heti rajoitusten alkupäivinä iski paniikki: koin hyvin henkilökohtaisesti että kaikkien suomalaisten pienyritysten selviäminen tästä taantumasta on mun vastuulla. Pakko ostaa! Tämähän on kiehtova, 2020-luvun tapa käsitellä mitä tahansa ongelmia: ostamme ratkaisun. Ostamme eettisempää, ekologisempaa, vastuullisempaa… kaikkeen on vastaus joku tuote tai palvelu eikä suinkaan pelkkä pidättäytyminen. Niinpä omaksuin hyvin vahvasti viestin, että täytyy kuluttaa jos kykenee. Sittemmin olen hillinnyt itseni, mutta en lupaa mitään. Tämä on ollut sellainen pakollinen downshiftaus joka rintamalla, joten jos oma mielenterveys alkaa rakoilla ja joku uusi tavara voi jollain tapaa lieventää oloani niin annan armoa itselleni. Joskus myöhemmin on sitten sen aika, että haen ammattiapua ja opettelen käsittelemään kriisejä jossain muualla kuin nettikaupoissa.

Ostin siis kuvissakin näkyvän suorastaan psykedeelisen collegen varkautelaiselta Ehta by Dream Circus yritykseltä. Sen jälkeen olen tietenkin haaveillut ties mistä ihanista Uhanista, Miia Halmesmaan ja Aarteen mekoista, R-Collectionin ulkoiluvaatteista ja Nanson pellavamekoista, kesähän on täällä ihan just (ja näillä näkymin me nökötämme sen Suomessa emmekä Espanjassa uima-altaalla – siksi kannattaisi varmaan haaveilla jostain vähän pellavaa paksummasta). Tässähän ei ole mitään järkeä, ja onneksi nyt on pakko ajatella taloutta: vaikka oma työ ei toistaiseksi ole vaakalaudalla, lienee viisaampaa himmailla ja katsoa vähän miten maailma makaa kun sairastapausten määrä tasoittuu ja pääsemme joskus palaamaan askel kerrallaan arkeen.

Kotona mököttäminen on näkynyt myös remppaintona: olen kiihkeästi haalinut huonekasveja, tällä viikolla aion maalata seiniä, olen shoppaillut kierrätyshuonekaluja ja ripustanut vuosikaudet vuoroaan odottaneita tauluja. Kun tämä lamaannuksen aika on ohi (käytän yhä ison osan päivästä pelkkään prokrastinointiin) aion aloittaa Gua sha-harrastuksen, ostaa blenderin ja tehdä joka aamu jonkun terveellisen smoothien ja vaikka mitä muuta. Olemme esimerkiksi ilmottautuneet paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen halukkaiksi hamsterin adoptoijiksi. Että tällaista se eristys saa aikaan – mitäs teillä?

EMPATIAHARJOITUS

Myönnän: muutama viikko sitten reagoin – ajatuksen tasolla – koronaviruksen varotoimiin vähän samalla tavalla kuin Mikko Kärnä ilmastonmuutosuutisointiin. Ei pelota! Menen ulos ja nuolen metron penkkejä ja matkustan just niin paljon kuin huvittaa ENKÄ VARMANA PESE KÄSIÄ. No en aivan, mutta kuitenkin, en ottanut kovin vakavasti. Enkä henkilökohtaisella tasolla vieläkään pelkää meidän perheen vuoksi; tilastollisesti lienee kai todennäköisintä, että meistä ainakin yksi sairastuu koronavirukseen, mutta koska emme kukaan kuulu riskiryhmään ja olemme koko talven treenanneet kotona karanteenissa oloa, yskimistä ja niistämistä olen luottavainen, että tauti ei minulle tai lapsilleni olisi vaarallinen.

Mutta sitten on ne muut.

Nämä ovat kovin erikoiset, vähän ahdistavatkin, ajat elää. Tämä kriisi asettuu mittasuhteisiinsa varmaan vasta vuosien päästä, onko se alkusoittoa uusille pandemioille vai omituinen sattuma uuden vuosituhannen alussa. En ala arvailla tai esittää tieteellistä faktaa asian tiimoilta, sitä varten olette toivottavasti löytäneet asiantuntijoiden viestinnän äärelle. Mutta eilen paikallisessa supermarketissa oli sellainen maailmanlopun tunnelma, ja jokaisella muulla ostoskärryssään vessapaperia, että väistämättä miettii millainen kevät tästä tulee.

Eilinen oli mulle pieni pettymysten päivä, kuten varmasti monelle muullekin. Kalenteri tyhjeni hetkessä, kun tapahtuma toisensa perään peruttiin, pientä taloudellista tappiotakin tuli. Olemme peruneet kaverisynttärit tältä päivältä varotoimenpiteenä kun pienin on flunssassa (mutta se on pelkkä rhinovirus!) ja olen varautunut siihen, että lähiaikoina lapset käyvät koulua kotoa käsin. Melkein itkin, kun kuntosalini meni kiinni kahdeksi viikoksi juuri kun olin päässyt pitkän toipilaspätkän jälkeen treenin makuun. Tänään kuulin, että Nepal on lakannut myöntämästä turistiviisumeita, mikä saattaa muuttaa sen matkan osalta suunnitelmia – se on ihan okei. Hieman olen huolissani siitä yllätysmatkasta parin kuukauden päästä, mutta…

Mutta toistaiseksi mulla on kaikki hyvin. Nyt on ollut aika hyväksyä oman elämän hetkelliset hankaluudet, ja suunnata ne empatiat muualle. Tärkeimpänä on tietenkin ne, jotka ovat oikeasti sairastuneet ja riskiryhmäläiset, joilla nämä ajat ovat varmasti ihan helvetin tuskaisia. Kun oma hyvinvointi ja pahimmillaan henki on kiinni aika paljon siitä, miten hyvin muut pesevät käsiään ja malttavat pysyä kotona puolikuntoisina, niin voin vain kuvitella epävarmuuden ja ahdistuksen.

Ja sitten on niitä, joita nämä toimenpiteet ja talouden laskusuhdanne koettelevat ihan eri tavalla. Moni yrittäjäystävä on menettänyt muutamassa päivässä monen kuukauden tulot, kun tapahtumia on peruttu. Olen vilpittömästi huolissani matkailualasta ja miten eri instanssit selviävät siitä, että ihmiset – ihan syystä – linnottautuvat hetkeksi koteihinsa. Ainoat voittajat tässä lienevät Netflix ja Wolt. Ja moni ystävä on joutunut peruuttamaan pitkään odotettuja lomia, ja ymmärrän hyvin miten paljon se harmittaa. Ei kai tässä kukaan voi iloita, paitsi jos katsoo tätä linkolalaisesta perspektiivistä.

Me nyt sitten otetaan rauhallisesti, kuten kaikki muutkin. Perheen terveet jäsenet liikkuvat varmaan kaupungilla, yritän pitää kansantalouden rattaat pyörimässä omalta osaltani ja elää normaalisti, vaikka melkoiselta aavekaupungilta keskusta näyttikin eilen hetkittäin. Toivon kaikille kärsivällisyyttä käsipesuun ja kaikille kotona lasten kanssa jumissa oleville aikuisille suuresti mielenrauhaa. Päivä kerrallaan – koronatunnelmissa tällä kertaa.

+8yk103ySU+hq7cTgaZJkw_thumb_2599.jpg

VIERASPOSTAUS: ILMASTO-OMATUNTO EI PAIJAA

Tässä on tämän blogin ensimmäinen postaus, jota ei ole kirjoittanut bloggaaja itse. Syy, miksi tämä postaus julkaistaan on tämän ja tämän postauksen kommenteissa käyty keskustelu. Lupasin tarjota tälle vieraskirjoittajalle, joka on siis sama henkilö joka kommentoi nimimerkillä ”Ilmasto-omatunto ei paijaa” (ja jonka henkilöllisyys on meikäläisen tiedossa), alustan julkaista mielipiteensä, sillä kommenttiboksin väittely ei tuntunut etenevän yhtään mihinkään. Joten nyt pidän lupaukseni, editoimatta, mitään lisäämättä tai lyhentämättä, olkaa hyvät:

Hyvät blogistit:

te luotte kulttuurisia ilmiöitä yhteiskunnassamme. Syötätte tarpeettomiakin tarpeita seuraajillenne. Teillä on nykyisin yhteisönä paljon valtaa muiden kuluttavien kuolevaisten käyttäytymiseen. Kyllä: teillä on valtaa.

Yksikin Eeva Kolun postaus saattaa saada aikaan tietyn tuotteen loppumisen kaupasta. Ravintolatrendien lisäksi bloggareilta imitoidaan uudet vaatteet ja matkat. ”Aah, Mungo-Anna on taas ihanalla/täydellisellä/mahtavalla lomalla ja mäkin haluuuuun”.

Uusi ihana postaus: uudet halut ja tarpeet x-määrälle uskollisia seuraajia, jotka vuosia ovat apinoineet idoleitaan.

Tästä seuraa, että teillä on myös vastuuta. Kyllä. En aio silotella ja paijata ja kertoa, kuinka ”kyllähän te teette jo tarpeeksi”. Jos tavallinen taavi kerskuu lomamatkoistaan somessaan, kattavuus on todennäköisesti pienempi kuin teillä somemaailman kuningattarilla.

Tätä asemaanne voi käyttää myös hyvään.

Mitä jos blogistit eivät himoitsisikaan kollektiivina kerskakulutukseen perustuvia kaukomatkoja? Mitä jos loisitte vain vastuullisia trendejä, jotka olisivat ok maapallonkin kannalta? Mitä jos bloggarit eivät vain puhuisi rakenteellisista muutoksista, vaan tekisivät kansalaisaloitteita, joissa vaaditaan kieltoja ja muita lakeja?

Teillä on sanoittamisen taito. Teillä on seuraajia. Teillä on kyky saada porukkaa toimimaan.

Use it for good things!

Ja te bloggarien seuraajat: vaatikaa sisältöä, joka ei saa himojanne valloilleen. Jotka kestävät historiallisen ja moraalisen tarkastelun siitä, että tämä aikakausi ei ollut vain itsekäs aikakausi muiden joukossa, jossa jeesusteltiin paljon, mutta ei oltu valmiita tekemään riittävästi, koska ”lopulta eihän yksilö nyt voi oikein tehdä mitään”. Uskaltakaa kyseenalaistaa tätä hymisevän käden lämpöistä konsensusta siitä, että totta kai me voidaan elää miten lystää, kunhan on lystiä. Ja lähtekää mukaan tukemaan bloggareita, jotka jakavat virallisia ja ei niin kivoja postauksia, joissa vaikutetaan ihan oikeasti niihin rakenteisiin.

Lopuksi: Yes we can. Meidän pitää vaan alkaa nyt prkl oikeasti toimia ja lopettaa lörpöttely.

Bloggarit ja seuraajat, tää tulee teille kaikille.

Joten, jos mahdollista, älä kommentoi tähän, vaan säästä aikasi ja näkemyksesi rakenteiden muuttamiseen:

1. Hop, hop. Tällä on jo kiire: Julkinen kuuleminen hiilineutraalisuuteen tähtäävästä Suomen pitkän aikavälin strategiasta

https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/432/

2. Kirjoita kansalaiskirje työ- ja elinkeinoministeriöön, jonka lähetät kirjaamoon:

Otsikoi: Kansalaiskirje ja tietopyyntö, vaadin vastausta rakennerahasto-ohjelman osalta

Miten varmistetaan, että tulevina vuosina rakennerahastosta käytetään alueiden ilmastotyöhön 35 % rahoituksesta? Miten voin kansalaisena seurata tätä työtä? Vaadin päästä työ- ja elinkeinoministeriön sidosryhmälistalle, josta saan tietoa TEM:n vastuualan ilmastotoimista, kuten vähähiilikartasta, ilmasto- ja energiastrategian valmistelusta ja ilmastolain mukaisen pitkän aikavälin suunnitelman valmistelusta. Kuinka näissä prosesseissa turvataan ilmastotieteen mukainen toiminta?

Huom. jollet saa vastausta kahdessa viikossa, voit kannella oikeuskanslerille.

3. Kirjoita kansalaiskirje valtiovarainministeriöön, jonka lähetät kirjaamoon:

Otsikoi: Kansalaiskirje ja tietopyyntö koskien Fortumin omistajanohjausta, vaadin vastausta

Mitä Suomi aikoo tehdä omistajaohjauksen keinoin, että Fortumin ja Uniperin toiminta ei riko Pariisin sopimusta, johon Suomi on sitoutunut? Kuinka voin osallistua omistajaohjauspolitiikan tekemiseen?

Huom. jollet saa vastausta kahdessa viikossa, voit kannella oikeuskanslerille.

Cheers,

Ilmasto-omatunto ei paijaa, jollet tee kaikkeasi ilmastokriisin pysäyttämiseksi

Ps. jollet jaksa muuta, niin katso edes tämä sarja,  niin ymmärrät psykaa sen taustalla, miksi ihmiskunta ei osaa käsitellä tätä kriisiä: https://areena.yle.fi/1-50118864

JOS EI ME NIIN MITEN MUUTKAAN?

Kaverini tekee tasaisin väliajoin Sitran elämäntapatestin, joka antaa hyvin osviittaa siitä, paljonko oma hiilijalanjälki on. Niinpä taas päätin hoitaa maailmantuskaani sunnuntaiaamuna katsomalla, kuina hyvä ihminen olen; en ole koskenut punaiseen lihaan tai kanaan yli 20 vuoteen, asumme tiiviisti ja maksamme vähän ekstraa ekosähköstä, liikumme lähinnä jalan, emme ikinä yksityisautolla ja julkisillakin alle 100 kilometriä viikossa. Emme syö joka aterialla, emme joka päiväkään, maitotuotteita tai kananmunia, emme ratsasta, ei ole mökkiäkään. Kierrätämme intohimoisesti ja shoppailulakon takia emme oikein ostakaan mitään. Joten siinä missä monella elämänalueella olen alisuorittaja, niin tässä testissä se katsotaan hyveeksi. Ja siltä se näyttääkin, ruokahävikkiä hysteerisesti välttelevän ja kohtuullisia suihkuja suosivan ihmisen hiilijalanjälki:

Näyttökuva 2020-2-19 kello 17.32.17

Mutta en voi keulia tuloksella, koska se ei pidä paikkaansa. En ole laskenut mukaan yhtään laivamatkaa, lennoista puhumattakaan. Tämä on totuus:

Näyttökuva 2020-2-19 kello 17.35.52

Olemalla rehellinen reissuista viisinkertaistin oman aiemman tulokseni, ja melkein tuplasin keskivertotestaajan tuloksen. Ja nyt: en tykkää lentämisestä, ja yritän vähentää sitä ihan oikeasti. Tänä vuonna olisin varmasti tehnyt vähän erilaisia ratkaisuja jos olisin arvannut, että vietän pian kaksi vuorokautta lentokoneessa kun matkustan Nepaliin. Mutta samalla tiedän, että olen mediahuomiosta huolimatta oman tuskani kanssa vähemmistössä: ne, joilla on rahaa, lentävät melko kevyin mielin. Eivätkä hiilidioksidipäästöt synny suinkaan pelkästään taivaalla vaan pari ruotsinristeilyä ja muutama päiväretki laivalla Tallinnaan kyllä jättävät jälkensä.

Se, mikä eniten huolestuttaa on se, että edes minä – melko pienituloinen, tiedostava, tällainen klassinen vihervasemmistolainen maailmanparantaja – en meinaa pääse päästötavoitteisiin kuin vähän huijaamalla, niin entä ne perheet joissa on tehty toisenlaisia valintoja? Syödään runsaasti eläinperäisiä tuotteita, ajellaan autoilla, asutaan isosti? Näyttää synkältä. En itse oikein jaksa käydä näitä keskusteluja yksilötasolla, koska jokaisella on syynsä elää niin kuin on valinnut eikä kukaan tykkää uhrauksista – ainoa mahdollisuus on kai odottaa, että meitä verotetaan, kielletään, rangaistaan tai sitten vain katsella, että maailma muuttuu Mad Max-tyyppiseksi dystopiaksi. Ihailen kaikkia, jotka onnistuvat säilyttämään optimistisuutensa sen osalta, että teknologia pelastaa tai että luonto korjaa itse itsensä.

Tämä oli nyt tällainen hiihtoloman angstipostaus, kun ihmiset ovat paenneet joko pohjoiseen tai etelään ikuista marraskuuta, joka lienee sellainen talvi (tai eihän tämä edes ole terminen talvi vaan tällainen useamman kuukauden märkä ja pimeä välivaihe) johon meidän on paras tottua. Toistaiseksi lienee vain paras toivoa parasta, irrotella muovikorkkeja pahvitölkeistä ja jatkossa liikkua raiteita pitkin mahdollisimman pitkälle. Ja äänestää oikein – ensi kuussa pääkaupunkiseudulla on mahdollisuus äänestää muakin vaaleissa! Olen myös asennoitunut odottamaan kevättä; olen melkoinen vilukissa joten henkilökohtaisesti pakkasten puuttuminen ei ole haitannut, mutta sydäntä särkee norppien, siilien ja mahdollisten lastenlasten puolesta, koska pulkkailusta taitaa tulla poikkeus ennen niin säännönmukaisissa talvissa. Että tulkaa nyt joku tiedeihminen tänne lohduttomaan mua, silittäkää selkää ja sanokaa että ihmiskunnalla on ihan hyvin aikaa korjausliikkeisiin ja kyllä me saadaan homma sujumaan vaikka kukaan ei joutuisikaan laskemaan elintasoaan ja luopumaan lomamatkoista. Antakaa mulle toivoa!