Myönnän: muutama viikko sitten reagoin – ajatuksen tasolla – koronaviruksen varotoimiin vähän samalla tavalla kuin Mikko Kärnä ilmastonmuutosuutisointiin. Ei pelota! Menen ulos ja nuolen metron penkkejä ja matkustan just niin paljon kuin huvittaa ENKÄ VARMANA PESE KÄSIÄ. No en aivan, mutta kuitenkin, en ottanut kovin vakavasti. Enkä henkilökohtaisella tasolla vieläkään pelkää meidän perheen vuoksi; tilastollisesti lienee kai todennäköisintä, että meistä ainakin yksi sairastuu koronavirukseen, mutta koska emme kukaan kuulu riskiryhmään ja olemme koko talven treenanneet kotona karanteenissa oloa, yskimistä ja niistämistä olen luottavainen, että tauti ei minulle tai lapsilleni olisi vaarallinen.

Mutta sitten on ne muut.

Nämä ovat kovin erikoiset, vähän ahdistavatkin, ajat elää. Tämä kriisi asettuu mittasuhteisiinsa varmaan vasta vuosien päästä, onko se alkusoittoa uusille pandemioille vai omituinen sattuma uuden vuosituhannen alussa. En ala arvailla tai esittää tieteellistä faktaa asian tiimoilta, sitä varten olette toivottavasti löytäneet asiantuntijoiden viestinnän äärelle. Mutta eilen paikallisessa supermarketissa oli sellainen maailmanlopun tunnelma, ja jokaisella muulla ostoskärryssään vessapaperia, että väistämättä miettii millainen kevät tästä tulee.

Eilinen oli mulle pieni pettymysten päivä, kuten varmasti monelle muullekin. Kalenteri tyhjeni hetkessä, kun tapahtuma toisensa perään peruttiin, pientä taloudellista tappiotakin tuli. Olemme peruneet kaverisynttärit tältä päivältä varotoimenpiteenä kun pienin on flunssassa (mutta se on pelkkä rhinovirus!) ja olen varautunut siihen, että lähiaikoina lapset käyvät koulua kotoa käsin. Melkein itkin, kun kuntosalini meni kiinni kahdeksi viikoksi juuri kun olin päässyt pitkän toipilaspätkän jälkeen treenin makuun. Tänään kuulin, että Nepal on lakannut myöntämästä turistiviisumeita, mikä saattaa muuttaa sen matkan osalta suunnitelmia – se on ihan okei. Hieman olen huolissani siitä yllätysmatkasta parin kuukauden päästä, mutta…

Mutta toistaiseksi mulla on kaikki hyvin. Nyt on ollut aika hyväksyä oman elämän hetkelliset hankaluudet, ja suunnata ne empatiat muualle. Tärkeimpänä on tietenkin ne, jotka ovat oikeasti sairastuneet ja riskiryhmäläiset, joilla nämä ajat ovat varmasti ihan helvetin tuskaisia. Kun oma hyvinvointi ja pahimmillaan henki on kiinni aika paljon siitä, miten hyvin muut pesevät käsiään ja malttavat pysyä kotona puolikuntoisina, niin voin vain kuvitella epävarmuuden ja ahdistuksen.

Ja sitten on niitä, joita nämä toimenpiteet ja talouden laskusuhdanne koettelevat ihan eri tavalla. Moni yrittäjäystävä on menettänyt muutamassa päivässä monen kuukauden tulot, kun tapahtumia on peruttu. Olen vilpittömästi huolissani matkailualasta ja miten eri instanssit selviävät siitä, että ihmiset – ihan syystä – linnottautuvat hetkeksi koteihinsa. Ainoat voittajat tässä lienevät Netflix ja Wolt. Ja moni ystävä on joutunut peruuttamaan pitkään odotettuja lomia, ja ymmärrän hyvin miten paljon se harmittaa. Ei kai tässä kukaan voi iloita, paitsi jos katsoo tätä linkolalaisesta perspektiivistä.

Me nyt sitten otetaan rauhallisesti, kuten kaikki muutkin. Perheen terveet jäsenet liikkuvat varmaan kaupungilla, yritän pitää kansantalouden rattaat pyörimässä omalta osaltani ja elää normaalisti, vaikka melkoiselta aavekaupungilta keskusta näyttikin eilen hetkittäin. Toivon kaikille kärsivällisyyttä käsipesuun ja kaikille kotona lasten kanssa jumissa oleville aikuisille suuresti mielenrauhaa. Päivä kerrallaan – koronatunnelmissa tällä kertaa.