Maailmalla tuli uusiutuvien luonnonvarojen raja tältä vuodelta vastaan eilen – ja jos kaikki bailais viimeistä päivää niin kuin suomalaiset niin se olisi tapahtunut jo huhtikuussa. Mutta ei mennä siihen. Tämä on sellainen asia, josta on ihan kauhean vaikea puhua syyllistämättä, syyllistymättä, tai kuulostamatta tekopyhältä, toivottomalta, milloin miltäkin. Ja se ei nyt ole missään nimessä tarkoitus. Ei paheksua muiden valintoja vaan ihan puhtaasti pohtia omaa toimintaa.
Tämähän ei ole mikään altruistinen ajatus vaan perustuu myös siihen, että syksyllä työtilanne muuttuu sen verran, että budjettia pitää puristaa pienemmäksi. Ja siihen on varaa, sillä vaikka me monessa asiassa elellään maltillisesti – asutaan tiiviisti, joskus jopa ahtaasti, ei autoilla, ei syödä lihaa, Espanjan-matkoja lukuunottamatta himmaillaan lähinnä Herttoniemessä – niin on paljon sellaista missä mun pitäisi olla parempi.
Olen lukenut kesällä Ekovuosi Manhattanilla kirjaa, jonka sain ystävältäni, ilmastoguru Hetalta aikoinaan. Ajattelin jättää sen kokonaan lukematta, mutta nyt olen puolivälissä ja ehtinyt kokea jo ärsyttävän valaistuksen. Kaikki asiat resonoivat! Minä ajattelen juuri näin kuin kirjailija (joka päättää yrittää elää vuoden New Yorkissa ilman hiilijalanjälkeä, onnea vaan, en vielä tiedä mikä on kokeilun lopputulos), mutta miksi en elä näin! Miksi teen paljon töitä vain jotta voin ostaa turhaa tavaraa, joka ei tee onnelliseksi, paitsi korkeintaan ihan hetkeksi, ja joka vain ahdistaa lopulta, ja kaikki se on pois siitä mikä aina lopulta tekee mut kaikista onnellisimmaksi, eli ajasta perheen ja ystävien kanssa.
Eli nyt alkaa ekovuosi Itä-Helsingissä. En pyri nollaamaan olemassaoloani totaalisesti, olen siihen liian laiska ihan rehellisesti sanoen, mutta opettelemaan uusia tapoja olla, kuluttaa ja elää. Helpoin tapa aloittaa on lopettaa shoppailu. Vaikkei tässä blogissa mitään asukuvia juuri esitelläkään, niin mä olen ihan hirveä harakka mitä tulee vaatteisiin, koruihin ja hiuspantoihin. Ja laukkuihin ja lenkkareihin. Pidin yhden vuoden ostolakkoa ja silti lipsahtelin tuon tuosta. Joten henkisesti olen varautunut taas lipsumaan, mutta oikeasti kyse ei ole vain vuoden ostolakosta vaan jostain syvällisemmästä muutoksesta omassa ostokäyttäytymisessä. Tai omassa käyttäytymisessä. Tämä kirkastui viimeistään Madridissa, missä ostoskatu Gran Vían viisikerroksinen Primark-halpamyymälä oli kuin helvetin esikartano, jossa ihmiset parveilivat lyhyen elinkaaren kokevien alihinnoiteltujen rytkyjen keskellä maaninen ostoskiima päällä, ja löysin itsekin ikuisuuden kestävästä kassajonosta hypistellen onnellisena alelöytöjäni, joita en oikeasti edes tarvitse.
Yritän selvittää myös miten muuten saisimme elämäämme ekologisemmaksi. Kierrätämme ja esimerkiksi käytän rikkinäisiä kännyköitäkin siihen asti, että sormet ovat verillä rikkinäisestä näytöstä irtoavien lasinpalasten takia ja puhelin soittelee itsekseen aamukuudelta entisille deiteille (tositarina, valitettavasti), mutta sitten… Kuinka luopua lempisiivoustarvikkeestani eli Lidlin wipeseista, jotka ovat kertakäyttöisiä ja täynnä kamalia myrkkyjä (mutta ah niin käteviä ja niistä tulee sellainen todella puhdistettu olo)? Entä lapset, uuden koulunrepun nyt olen ainakin ekaluokkalaiselle luvannut koska se kuuluu asiaan, mutta kun niille tarvitsee uuden kenkäparin joka neljäs kuukausi? Entä se, että en ehkä kestä tätä ekaa talvea Suomessa sitten vuoden 2014 pääsemättä taas hetkeksi pakoon pimeyttä ja hiljaisuutta?
Mutta toivon, että vähän ajan päästä mulla on vähemmän laskuja ja luottokorttivelkaa, järjestelmällisempi koti ja vaatekaappi, mieli joka ei pakene verkkokauppoihin ja enemmän aikaa touhuta poikien kanssa. Kuopus täytti juuri viisi, ja huomasin, ettei hän tarvitse mua enää ollenkaan! Tai tarvitsee toki, mutta vähän tuntuu siltä että työt on tehty kun päivän aikana kolmikkoa ei näe kuin ohimennen ruokapöydässä. Ja jos he sitten joskus kaipaavat mun seuraa, niin haluan olla saatavilla, en tekemässä duunia jotta saisin ostettua meille jotain. Uusia hankintoja tulee jonkin verran, koska meiltä puuttuu vielä joitain huonekaluja (onko sulla valkoista kirjahyllyä, tyyliin Ikean Expedit, koulupöytää tai kivaa kahden hengen sohvaa?), mutta mitään en haluaisi ostaa uutena. Kerron sitten, kuinka kävi.
Periaatteen Nainen 
Luen juuri itsekin Ekovuosi Manhattanilla kirjaa 🙂 Tärkeä aihe ja tästä olisi mielenkiintoista lukea jatkossakin.
TykkääTykkää
Lukusuositus muuten elämänkerrasta: Xiuhtezcatl Martinez, We Rise: The Earth Guardians Guide to Building a Movement That Restores the Planet. Tyyppi on alle 20v ilmastojohtaja ja taiteilija, joka on mm. haastanut USA:n oikeuteen ilmastonmuutoksesta. Kirjassaan kuvattiin hienosti, kuinka muutos voi lähteä yksittäisistä lapsista ja nuoristakin.
TykkääTykkää
Kiitos lukusuosituksesta Heta ja Anne kommentista 🙂 Mitä pidit kirjasta?
Mulla on ollut nyt niin kauhea kiire että lukeminen ollut hetken tauolla, mutta luulen että tuohon kirjaan palaan muutenkin jatkossa. Voin jo kehua että elokuu on mennyt aika lailla ylikuluttamatta, kummityttöäkin päädyin lahjomaan aineettomalla lahjalla ja kierrätyskirjalla!
TykkääTykkää
Se on hyvä kirja, tykkäsin ja laittoi ajattelemaan. Meillä tämä vuosi alkoi tosi hyvin, säästettiin ahkerasti ja kulutettiin tosi fiksusti, ei mitään turhaa. Oli oikeasti hyvä ja jotenkin puhdistunut fiilis, tuntui että tajusin näin neljääkymppiä kolkutellen ettei ihminen tarvitse niin paljon kaikkea. Tuli kesä ja kaikki levisi. Olen tässä kuussa ostanut laukun, kaksi taulua ja jumankauta auton. Ok, mun nykyinen on leviämispisteessä, mutta meillähän on siis kaksi autoa. Tiedostan hyvin selvästi että tämä yksityisautoilu on itselleni ihan puhtaasti mukavuudenhalusta kumpuava ”tarve”, metro ja juna kuljettaisivat kyllä töihin ja takaisin. Ei ehkä niin mukavasti iltavuorosta tullessa, mutta kuljettaisivat. Huomaan siis, että jotain on tapahtumassa omassakin mielessä tämän asian suhteen ja se on hyvä. Nyt on rahahanat taas laitettu kiinni loppuvuoteen asti. Ei tästä muuten mitään tule.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mä kyllä sallin taiteeseen tuhlaamisen itselleni (ja muille, tietenkin 😀 ) . Se usein tukee yksittäistä yrittäjää, ja yleensä tuo iloa tosi pitkäksi aikaa (lopulta hyvin pienellä hiilijalanjäljellä, vaikkeivat maalit nyt ehkä maailman ekologisin asia olekaan). Pitääkin käydä hakemassa se oma taulu Mariannelta 😀
Kun ei ole koskaan tottunut autoon, ei julkisilla kulkeminen tai pyöräily paikkoihin tunnu erityisen vaivalloiselta. Tää on mun mielestä vahvasti tottumuskysymys; tiedän, että jos halutaan mennä lasten kanssa vaikka Flamingoon niin se on melkein 1,5 tuntia julkisilla ja sitten se aika yritetään käyttää ”hyödyksi” juttelemalla, jahtaamalla Pokeja tai vaan rauhoittumalla omiin ajatuksiin. Nyt turhaudun jos mennään liian nopeasti paikasta toiseen autolla!
TykkääTykkää
Mainio postaus be the change you want to see -hengessä! Näppärä keino laskea nykyinen jalanjälki on muuten Sitran ja VNK:n laskuri, jonka jälkeen voi napsutella kätevästi vähentämistavoitteet muistiin. Tässä on hirveän pitkä liuta monenlaisia asioita, joista voi valita ne, joihin myös aidosti pystyy sitoutumaan ja tietysti tunnistamaan eritellysti jo nyt hyvällä tolalla olevat supersankariteot: sitoumus2050.fi/elamantavat
Koskaan ei muuten tiedä, mitä kirjojen lainauksesta voi seurata 🙂 Ilmastoaktiivi-Atelle lainailin ennen joulua ilmastokirjan ja nyt hän on näkyvimpiä ilmastovaikuttajia Suomessa! (ei paineita :D)
TykkääTykkää
No niin, olet mikrovaikuttaja ja tehokas sellainen! 🙂 Meidän jalanjälkihän olisi tosi hieno ilman lentoja, koska asutaan niin tiiviisti, harrastetaan paikallista ja pienesti eikä omisteta autoja. Koira on oma ilmastorikoksensa, mutta toisaalta hän syö meillä tosi paljon kotiruokaa (eli on raukka pescovegetaristi), mikä taas ehkä vähän nollaa?
Jonkinalista balanssia haetaan; hyvää elämää, jossa on nautintoja, viemättä tätä mahdollisuutta omilta lapsilta.
TykkääTykkää
Toivottomuus meinaa välillä kyllä iskeä, kun lasten uusissa housuissa reikä muutaman käyttökerran jälkeen. Toisaalta yksi paikattu reikä ei hidasta menoa ja ärsytyskin haihtuu pikku hiljaa, mutta tätä se nyt on ja luottokortti vinkuu myös kengistä, ulkovaatteista yms.. Eikä lapsille tarvitse näitä harmitella, koska leikki on lasten työtä ja kovassa menossa vaatteet on kovilla ihan ymmärrettävästi. Keskitytään siis olennaiseen ja huomaamaan nämä tyypit ympärillämme.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: JA SITTEN LAHJATON JOULU – Periaatteen Nainen