PÄIVÄRETKI JURMALAAN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt täytyy tunnustaa, että huijasin heti otsikossa: en ikinä päässyt Jūrmalaan (paitsi pääsin; kommenteissa Ville avaa Jurmalan konseptia paremmin kuin itse, että kannattaa tarkistaa sieltä faktat!). En sunnuntaina, enkä tänään tiistaina – olen viettämässä siis Latviassa yhdeksän päivän lomaa ja olimme päättäneet pyhittää rantalomailulle ainakin muutaman päivän. Heinäkuinen sunnuntai oli ensimmäinen lomapäivä, jolle oli luvattu muutakin kuin jatkuvia sadekuuroja. Eräs ystäväni osoittautui todelliseksi käveleväksi Latvian oppaaksi ja neuvoi ottamaan junan parinkymmenen kilometrin päähän Riiasta, ja jäämään jo pois ennen Jūrmalan asemaa (joka on siis nimeltään Sloka, eli ette löydä asemaa nimeltä Jūrmala) ja kävelemään rantaviivaa pitkin kohti määränpäätä. Jūrmalaan pääsee myös bussilla sekä veneellä Riiasta, lähtö oli ainakin klo 10 ja paluu klo 18 ja meno-paluun hinta 20 euroa. Luultavasti kokemus sekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Riian juna-asemalta (helppo löytää, suomalaisille tuntomerkkinä vähintään se että on Stockan vieressä) lähtee rustiikkisia paikallisjunia noin 20 minuutin välein länteen eli juuri Jurmalaan päin. Me ostimme liput asemalta (1,5 euroa suunta eli 3 euroa meno-paluu) mutta niitä myödään myös junassa, käteistä messiin. Juna itsessään oli kauniisti sanoen vanhanaikainen, kuten olivat kymmenet pienet asemat matkan varrella. Kaikki oli silti vallan selkeää ja vaivatonta ja tunnelmallista, joskin tunnelma oli aika tiivis eli mistään turvaväleistä ei aurinkoisena sunnuntaipäivänä tarvinnut haaveilla. Me jäimme pois Majorin asemalla ja lähdimme tallustamaan viiden minuutin kävelymatkaa rantaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Majorissa on suloisia art nouveau-henkisiä kesäkoteja sekä kylpylähotelleja. Erään kylpylähotellin edustalla oli houkuttelevia aurinkotuoleja varjoineen, joskin ne olivat hotellin asukkaille 20 euroa ja ulkopuolisille 25 euroa per tuoli – sen verran olen saita että viittäkymppiä en pulita pelkästä istumisesta, joten päätimme lähteä seuralaisen kanssa vaeltamaan kohti Jurmalaa. Tämä olikin selvästi suosittu tapa viettää päivää, sillä ihmiset vaelsivat sankoin joukoin paikasta toiseen. Rannalta – en tiedä tarkalleen mistä – sai myös vuokrata erilaisia pyöriä sivuvaunullisista sähköpyöristä fatbikeihin, SUP-lautojakin näytti olevan tarjolla. Sen lisäksi oli useampi leikkipuiston tapainen touhuamispiste, rantakahvila, kenttä rantalentikselle tai sulkapallolle sekä alueita, joissa pelata jalkapalloa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ranta on erinomainen varsinkin pienten lasten vanhemmille; vesi on matalaa pitkälle, aikuinen saa kahlata about sata metriä ennen kuin vesiraja on navan korkeudella. Koko ranta on miellyttävää hiekkaa. Ainoa ehkä haittapuoli on jatkuva trafiikki: auringonottoon ja lepäilyyn on parempi pysyä rannan takaosassa lähempänä metsää (ensin siinä on vähän kukkia ja heiniä, sitten kangasmetsää jossa näytti olevan paljon mustikoita!) mutta jatkuva pyöräilijöiden ja kävelijöiden virta katkaisee suoran yhteyden mereen. Aikuisille tämä ei tietenkään ole mikään ongelma, mutta kovin itsetuhoisten taaperoiden kanssa voi olla hieman stressaavaa vahtia ettei kukaan jää pyörän alle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin, Majorista on kuitenkin noin 12 kilometriä itse Jūrmalaan. Vaikka rantareitillä oli kahviloita ja lepopaikkoja, roskiksia ja vessojakin, päätimme kuitenkin Jaundubultin kohdalla kääntyä juna-asemalle ja palata Riikaan. Jaundubulti itsessään oli täynnä sekä hauskoja puutaloja että rähjäisiä autiohöskiä. Yksi upea, varmaan joskus ennen muinoin hotellina toiminut rakennus oli tyhjillään melkein romahduspisteessä. Haluaisiko joku innokas investoida tarjota muutaman miljoonan niin kunnostetaan se ravintolaksi ja taiteilijaresidenssiksi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En siis ikinä päässyt ihan Jurmalaan asti, mutta ei se mitään. Se oli silti hieno kokemus, jonka jälkeen housuissa ja kirjan sivuilla oli hiekkaa. Jurmalassa kuulemma kannattaa syödä Burger Studiossa, joten ehkä ensi kerralla otan lapset mukaan – he kyllä rakastaisivat tuota aktiviteettien täyteistä rantaa täysillä, ja lähialueilla on myös muutama vesipuisto – ja menemme myös syömään ja nauttimaan kesäkaupungin tunnelmaa. Mutta meri, se on aina yhtä ihana, vaikka tällaisena lempeän rauhallisena Riianlahden versiona.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLIPA KERRAN EPÄKESÄ

Olen valittanut, kuten tapoihini kuuluu, runsaasti siitä että tämä on ollut epäkesä. Voisi tietenkin selittää että miksi. Ihan ensimmäiseksi tekisi mieli osoittaa dramaattisesti ulos: nytkin, keskellä heinäkuuta, lähes 400 kilometriä Helsinkiä etelämpänä, lämpötila on jotain alle viidentoista luokkaa ja vaakasuora vesisade piiskaa paljaita pohkeita. Kesään kuuluu, jos minulta kysytään, se että saan käyttää kerran jokaista hulmuavahelmaista kesämekkoani. On niitä aika paljon, mutta pyyntö ei ole mitenkään kohtuuton. Kesäkuussa koettu hetkellinen helle oli toki ihana, mutta nyt se tuntuu vain petolliselta lupaukselta lämmöstä, jota ei koskaan tullutkaan. Palelen paljon, ja kehoni kaipaisi kovasti sitä kuukauden, jopa kahden ajanjaksoa jolloin aurinko lämmittäisi ihoa (joka totta kai on asianmukaisesti rasvattu) eikä tarvitsisi kääriytyä kevyttoppatakkiin, josta luovuin vasta viikkoja vapun jälkeen.

Mutta kyse ei ole vain keleistä. Enkä oikein tiedä mistä, koska kesähän on ollut monella tapaa oikein mukava. Olemme matkustaneet lasten ehdoilla kotimaassa. Käyneet Muumimaailmassa ja museoissa. Tampereella. Tallinnassa. Turussa. Olemme syöneet omasta pihasta vadelmia ja jopa mansikoita. Olemme grillanneet ja syöneet monta kesäistä ateriaa kuhaa ja uusia perunoita ja mansikkakakkua. Olemme pelanneet tennistä ja niin paljon korttia, että viisivuotias on jo ihan valmis casinolle. Olemme uineet, uimahallissa ja meressä ja järvessä. Minäkin, olen uinut kolmessa päivässä enemmän luonnonvesissä kuin kymmeneen vuoteen sitä ennen yhteensä, vaikka mukaan lasketaan Välimeri, kiitos siitä kesäkuinen Näsijärvi ja yli 25 astetta. Jos lapsilta kysytään, heillä on varmasti ollut vuosisadan kesä. Vuosikymmenen ainakin, joskin siinä sarjassa on vielä toistaiseksi heikosti kilpailua.

P6278643.jpeg

Ja nytkin tässä kirjoittelen iloksenne yhdeksän päivän työretriitiltä Riiasta. Olen käynyt kolmesti Virossakin. Ihan hyviä matkoja kaikki. Silti tämä kesä on sellainen kamala Levottomat-henkinen sivustaseuraajan painajainen kun mikään ei tunnu miltään. Ehkä siksi että viime kesä oli niin upea? Se oli. Kun oli vuoden verran ollut surullinen kun erosin ihmisestä ja Espanjasta ja sitten opettelin elämään yksinhuoltajana ja koko kevät oli pelkkää influenssaa oksennustautia kihomatoja täitä younameitwegotit, niin viime kesä oli sitten henkisesti pelkkää bailandoa. Tuntui, että olin vähän kuin uusi ihminen ja oli seikkailuja, romansseja, auringonnousuja ja -laskuja ja villi ja vapaa olo ja vielä saatiin olla Espanjassakin. Sen rinnalla kalpenee moni kesä, ja kai se pitäisi nyt hyväksyä. Että tämä kesä on tämmönen, se oli semmonen.

Epäkesän hyvä puoli on se, että sen loppuminen ei sureta etukäteen, ei varmaan myöskään jälkikäteen. Koko tämä vuosi on ollut sellainen syvä, pettynyt huokaus, että eipä poikkeuksellisen tylsä kesä ollut mitenkään yllättävä käänne. Olenkin enemmän keskittynyt keräilemään voimia syksyyn: kun täällä katsoo ihmisten toimintaa ja reviiritietoisten pohjoismaalaisten äkillistä intoa tunkea ihokontaktiin, voi olla ihan varma että toinen aalto koronaa koittaa meillekin. Sen lisäksi meillä muuttuu arki mun uusien kuvioiden myötä taas entistä kiireisemmäksi ja samalla luvassa on kuopuksen viimeinen vuosi kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä, kohta meillä on kolme koululaista ja sitten kesälomista vasta kikkailua tuleekin. No, se on ensi kesän murhe se. Mutta varmasti vuosien saatossa tämäkin kesä muistoineen asettuu uomiinsa ja ymmärrän, miksi tuntui tältä ja miksi se ei ollut samanlainen elämys kuin edeltäjänsä. Koska kaikella on takuulla tarkoitus.

TALLINNASSA LASTEN KANSSA: ENERGIA AVASTUSKESKUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun täytyy ehdottomasti kiittää Joko Mennään-blogin Rosaa, joka vinkkaa mulle aina niitä Tallinnan tekemisiä, joista arvelee meikäläisen lauman tykkäävän. Proto-vinkki meni maaliin, ja myös heinäkuisena sunnuntaina testattu Energia Avastuskeskus oli mitä mainioin käyntikohde jos satutte Viron pääkaupunkiin lähiaikoina matkustamaan. Tällä kertaa koekaniiniksi pääsi keskimmäinen lapsi; muutama kuukausi sitten kahdeksan täyttänyt tuleva tokaluokkalainen. Hän sai kulutettua paitsi energiaa myös aikaa parin tunnin verran, mutta luultavasti kaikista optimaalisin kävijä olisi muutaman vuoden vanhempi, tai ainakin sen verran rauhallinen seuralainen että tutkittaviin ilmiöihin ehtisi perehtyä hieman paremmin, vähemmällä kiireellä juosta pisteestä toiseen.

Mikä Energia Avastuskeskus sitten on? Suomalaisin vastine sille olisi Heureka, joskin kaikella rakkaudella sympaattista Energiaa kohtaan, se on hieman kotikutoisempi ”tutkimuskeskus” lapsille ja aikuisille. Tämä entinen generaattorihalli aivan Vanhan kaupungin kupeessa, ja varsin lähellä satamaterminaaleja, on nykyään kolmikerroksinen tila joka on omistettu sähkölle ja energiantuotannolle, luonnonilmiöille ja kaikelle ihmeelliselle. Jos olisin fysiikan opettaja, haluaisin tuoda kaikki oppilaat luokkaretkelle Energiaan (ja kuittaisin sillä ainakin muutaman kurssin verran demonstroivaa opetusta).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän visiittimme aikana suurin osa kohteista – jotka siis ovat pääasiassa itse kokeilua tai tekemistä, vähintään napin painamisen verran – oli auki, vain muutama juttu oli kiinni koronatoimenpiteiden takia. Planetaariossa pyöri esitys revontulista, mutta salin ovella meille ilmoitettiin että esitys oli eestiksi eikä siksi varmasti kiinnostaisi meitä. Jätimme siis sen väliin, mutta ilman planetaarioesitystäkin aikaa sai uppoamaan kolmatta tuntia. Kahdessa ylimmässä kerroksessa keskitytään erityisesti sähköön, sähkölaitteiden historiaan ja sen tuotantoon (pientä propagandan makua, sillä paikallinen energiayhtiö on voimakkaasti läsnä osassa materiaaleja…) ja alimmassa kerroksessa ihmetellään valon, äänen ja liikkeen ilmiöitä esimerkiksi piikkimatolla makaamalla, dinosauruksen luurankoa hiekasta huiskuttamalla, tuulitunnelissa ja erilaisten ääniaaltoja tuottavien vekottimien parissa.

Omat suosikkini olivat nimenomaan alimman kerroksen jutut, kuten lähes myrskylukemiin yltävä tuulitunneli, peililabyrintti ja erilaiset ääntä tuottavat viritelmät, joista tuli parhaimmillaan mieleen äänimaljarentoutukset. Toki ihan kauhean rentouttava ympäristö ei ollut, mutta ei se mitään. Mitä selkeämpi oli yhteys oman toiminnan ja siitä seuraavan reaktion välillä, sitä enemmän lapsi tykkäsi. Ilmiöiden yksityiskohtiin perehtyvät jutut taas ohitettiin aika nopeasti, koska lapselta puuttuu kokonaan insinöörigeeni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omaa heikkoa osaamistaan tällä luonnontieteiden sektorilla sai hävetä. Jokaisessa pisteessä kyllä selitettiin suomeksi, eestiksi, englanniksi ja venäjäksi mitä piti tehdä ja mitä tapahtui ja miksi, minä en ehtinyt vauhdikkaan seuralaisen perässä kuin hieman tavaamaan että okei, tämä liittyi sähkön johtavuuteen ja tämä eristykseen ja sitten jo mentiinkin ja aika moni asia jäi mulle mysteeriksi. Mutta jos siis aihepiiri kiinnostaa niin tässä on teidän taivaanne!

Paikan yksi suosituimmista vetonauloista taitaa olla ”salamahäkki”, jossa synnytetään ihan oikeita salamoita. Salamashow’n aikataulu kannattaa tarkastaa etukäteen jos mahdollista, meidän vierailupäivänä se toteutui kolmesti ja me ehdimme näkemään viimeisen kello neljältä (yleensä Energia Avastuskeskus on auki joka päivä 12-18). Salamashow’n jälkeen on mahdollisuus testata miten sähkövirta nostattaa hiuksia, sitäkin rohkea 8-vuotias meni kokeilemaan ja sai sen jälkeen parin tunnin ajan kevyitä sähköiskuja. Hauskaa oli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energiassa on myös museokauppa (eli pari vitriiniä tiskin takana, mutta lapsi sai sieltä marmorikuulia ja slimeä ja oli onnensa kukkuloilla, joten tätä ei sovi väheksyä) sekä leikkialue pienemmille. Sanoisin, että yhden vanhemman ei kannata kokeilla tätä kohdetta yksin useamman lapsen kanssa vaan huoltojoukkojen vahvuus kannattaa olla suunnilleen samaa luokkaa kuin lasten. Noin yleensä kyseessä on toiminnallisempi kohde kuin VR-maailmaan keskittyvä Proto, ja jos on esimerkiksi pelkästään päiväristeilyllä ja haluaa vielä ehtiä Vanhan kaupungin puolelle niin Energia Avastuskeskus on näistä kahdesta varmasti parempi vaihtoehto. Lapsi meillä itse nimesi Proton näistä kahdesta suosikikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Energia ei ole miljöönä yhtä vaikuttava kuin Noblessnerin alueella sijaitseva super cool Proto vaan se on hieman kotikutoinen; henkilökuntaa on huomattavasti vähemmän ja kielitaidon kanssa oli vähän niin ja näin, mutta ystävällistä ja avuliasta väkeä kuitenkin. Aikuisen lippu maksoi 9 euroa ja kassalla kyseltiin Siljan Club One-kortin perään siihen malliin, että sillä saisi pientä alennusta sisäänpääsyssä. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan: perhelippu jopa viisihenkiseltä perheeltä oli 25 euroa, mikä on esimerkiksi Heurekan hintoihin verrattuna lähes ilmaista.

Tallinna on siis entistä vahvemmin yksi lempikohteitani lasten kanssa. Toiminnallista tekemistä riittää ja hintataso on huomattavasti huokeampi kuin Helsingissä, ja tietenkin tyypit fanittavat laivamatkoja. Energia Avastuskeskus tullaan varmasti käymään läpi joskus uudestaan, viimeistään kun lapsilla alkaa kemian ja fysiikan opinnot, ja sitä ennen kertaan vähän vanhoja koulukirjoja itse, että mistä ne kaikki sähköiskut syntyvätkään…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MAHA TÄYTEEN MANSESSA

Todettakoon heti kättelyssä, että nyt en ole kirjoittamassa mitään ”Tampereen parhaat ravintolat”-postausta. Kyse on enemmänkin siitä kattauksesta, johon kesäkuisella Tampereen-visiitillä tutustuin eikä kovin vertailukelpoisesta otannasta. Esimerkiksi kun luin Meriharakan Tampereen herkutteluista, iski hurja annoskateus ja suoranainen pakko lähteä taas parin tunnin Onnibussi-matkan päähän nautiskelemaan entisen kotikaupunkini kukoistavasta ruokakulttuurista. Suurimman osan vinkeistä olin bongannut Emmi Nourgamin Instan puolelta ja sain vielä omaan Instagramiin runsaasti vinkkejä, etenkin kukkakaaliwingsien osalta (Hoaxin vegaanimättöjä ja vähemmän vegaanisia Siipiweikkoja suositeltiin). Tässä siis meidän aterioinnit:

PLEVNA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Finlaysonin teollisuusalueella iät ja ajat olemassa ollut Plevanahan on osa kulttuurihistoriaa (ja se näkyy myös sisustuksessa, ruokalistassa ja henkilökunnan vaatetuksessa – älkää antako lievän korniuden hämätä!). Plevna oli yksi mun ja isäni kantapaikoista, jossa etenkin talvisin käytiin lämmittämässä sielua ja ruumista ihanalla lohisopalla tai silakkapihveillä. Eläinperäisiin proteiineihin painottuva panimoravintola oli mun ja esikoisen ensimmäinen käyntikohde kun saavuttiin nälkäisinä Tampereelle. Lasten lista on kattava eikä edullisin, ja se koostuu pitkälti perinteisistä nakeista, lihapullista ja kananugeteista mutta hieman paranneltuina versioina. Lapsi otti lehtipihvin, josta piti erittäin paljon – itse en ollut oikein vakuuttunut lihasta joka oli näin leikkausavustajana toimineen näkökulmasta hieman sitkeää. 10-vuotias kuitenkin tykkäsi jopa maustevoista, joten todettakoon että lapsikävijöille Plevna on yhä erinomainen kokemus. Itse söin poikkeuksellisesti kasvisburgerin (eli liki 17 euron annos ”Eevan vegeburger”), ja se ei valitettavasti mennyt ihan maaliin. Ateria oli tuhti, ja oikeastaan voisin olla ruoasta täysin eri mieltä jos se olisi syöty joskus sydäntalvella eikä keskellä kesän toistaiseksi ainoita helteitä. Palvelu oli ihanan tamperelaista ja mutkatonta ja joustavaa, ja lapsi kiitteli erikseen valtavaa limsaa.

VOHVELIKAHVILA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan heti, että mulla on henkilökohtaisia kytköksiä Vohvelikahvilaan (siihen Ojakadun pieneen, aitoon, alkuperäiseen ja ainoaan oikeaan ”Vohveliin”) eli olen kovasti puolueellinen. Sen lisäksi söin kuvassakin esiintyvän vohvelin ilmaiseksi, joskaan en näkyvyyttä vastaan vaan kun olin hieman nostellut pakastinta kynnyksen yli, periaatteessa siis raskasta fyysistä työtä vastaan. Mutta asiaan: Vohvelikahvila on ihana. Se oli tuttu instituutio mulle lapsuudessa (kävin ala-astetta vieressä ennen sijainneessa Steiner-koulussa) ja lempipaikkoja jo ennen kuin kahvilan vetovastuuseen siirtyi rakas perhetuttu. Onhan meillä kotonakin vohvelirauta, mutta se ei koskaan maistu samalta kuin Vohvelikahvilassa. Kausivohvelit ovat yleensä varma valinta (sen perinteisen hillovohvelin lisäksi) ja nyt Tampereella ollessani lääkitsin kaameaa kankkustani makealla vuohenjuustovohvelilla, jossa vuohenjuuston, kermavaahdon ja viikunahillon hieman perverssi kolmiodraama vahvisti mut takaisin elävien kirjoihin kun olin ensin monta tuntia luullut kuolevani. Tämä on muuten mitä kätevin taukopaikka jos on liikkeellä lasten kanssa ja jumissa viereisessä Pikku Kakkosen puistossa. Vahva suositus!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MUUSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin nähnyt useammankin somevaikuttajan herkuttelevan Tampereen uudistettuun Olympia-kortteliin perustetun Muusan Bang Bang kukkakaaliwingseillä, ja nämä olivat mun ”pakko saada”-listan ykkösenä. Annos oli saavuttanut mun makunystyröillä jo lähes eeppiset mittasuhteet, eikä tuottanut pettymystä! Herkuttelin lähes koko alkupalalistan läpi kaverini kanssa, joskin tällä kertaa ruokailu oli siirretty Muusan yläkerran ”kattoterassille” ravintola Puutarhaan, joka ei ehkä ole mikään paras optio jos tahtoo keskittyä vain syömiseen mutta on kyllä kiva yhdistelmä erinomaista ruokaa ja kesäistä bileidenvirittelyä. Kun mä olen viimeksi tuossa Satakunnankadulla sijaitsevassa kompleksissa vieraillut se oli vielä vähän nuhjuinen hotelli Pinja, joten ravintolan, kattoterassin ja keikkapaikan luoma kasvojenkohotus teki vaikutuksen. Palvelussa olisi petrattavaa: ymmärrän suosion ja kiireen, mutta etukäteen oli varoiteltu hitaasta ja vähän poissaolevasta palvelusta, ja valitettavasti se piti samalla tavalla paikkansa kuin ruoan erinomaisuus. Mutta siitä ruoasta: tilasimme pöytään mausteisten kukkakaalifrittereiden lisäksi pistaaseilla ja mansikoilla ryyditettyä burratajuustoa, friteerattuja timjami-risottopalloja, nuudelilla ja tofulla täytettyjä kesärullia sekä spelttileipää ja muhammaraa sekä halloum-melonivartaat. Parasta kaikessa oli ihanat soossit, joiden seuraksi olisi suonut tarjoiltavan talon puolesta vähän lisäleipää – nyt nolotti kaapia lautasia lusikalla. Hinta-laatusuhde oli mun mielestä kohdallaan, vaikkei tämä missään nimessä mikään halpa keikka ollutkaan. Kesärullat olivat vähän aneeminen esitys mutta burrata-annos, kukkakaalit ja ne Primavera Arancini-pallot olivat kaikki niin helvetin hyviä että annan anteeksi yhden vähän heikomman (ja silti ihan maukkaan) annoksen. Ehdottomasti uusintakäynnin arvoinen kohde!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VALKOINEN PUU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskustorilla sijaistevassa Valkoinen Puu-kahvilassa piipahdin pikaisella aamupalalla kuultuani paikan suussasulavista, amerikkalaistyylisistä kakuista. Luojan kiitos en asu tämän kahvilan vaikutuspiirissä, sillä muuttuisin itsekin ihmisjuustokakuksi jos saisin joka päivä kuolata lasivitriinin herkkuja. Oli kamalan vaikea valita mitä ottaa, joten tylsänä ihmisenä otin sitten kaiken maailman snickerskakkujen ja kesäbritojen keskeltä ihan vaan porkkanakakkua. En haluaisi kutsua mitään ruokaa syntiseksi, koska syöminenhän on iloinen aihe eikä ansaitse tulla sheimatuksi, mutta nämä kakut. Oijjoi. Oli siellä jotain suolaista ja smoothiekin maistui ihan hyvältä mutta herranen aika ne kakut.

PIZZERIA LUCA

Viimeiseksi ateriaksi tällä reissulla jäi kiireessä valittu Pizzeria Luca keskustan Frenckellin aukiolla, joka on muuten saanut joskus arvonimen ”Pohjois-Euroopan paras pizza”. Kehtaan olle tästä kovasti eri mieltä, vaikka paikka itsessään oli sympaattinen, italialaisten pyörittämä ja erityisesti taikinallaan ylpeilevä ristorante. Ehkä meillä kävi vain huono tuuri, kun erityisesti mun Margherita oli sinällään kunnioitettavasti yhtä aikaa sekä palanut että raaka. Valitettavasti se legendaarinen taikina ei päässyt oikeuksiinsa löysänä ja venyvänä purkkana ja vastaavasti, vaikka hiilloksesta pidänkin, niin nyt oli pizzalla liian pahat palovammat. Kun pizzojen hinnat liikkuvat lähempänä kahtakymppiä kuin kymppiä, on odotukset aika korkealla ja nyt lähdettiin lapsen kanssa harmitellen kun ei tajuttu mennä parin korttelin päähän Sitkoon. No, aina ei voi voittaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA