OSTOLAKKO ON HUONO IDEA

Onhan tässä vähän selittelyn makua, mutta oikeasti: meillä on virus, jonka takia kaikki kevään suunnitelmat on peruttu, saa pelätä oman, läheistensä ja kansanterveyden puolesta, joutuu viettämään lasten kanssa 24/7 ja en tiedä, seuraavaksi tulee varmaan heinäsirkat, kevättulvat ja suoratoistopalvelut kaatuvat. Ai niin, kuntosali meni kiinni, museoon ei pääse. Siis kyllähän te kaikki tiedätte. Samassa jamassa ollaan. Monet elämän itsestäänselvät ilot katosivat kalenterista kerta heitolla.

Ja siksi tuntuukin erityisen julmalta että olen kaiken lisäksi kieltänyt itseltäni shoppailun! Nyt täytyy tunnustaa: lipsahdin ostolakossa kerran jo ennen karanteenia ja koronaa (ei, emme ole oikeassa karanteenissa, mutta kutsumme tätä eristyksen ja eristäytymisen aikakautta nyt käytännön syistä karanteeniksi). Silloin myytiin viimeisiä kappaleita Kaikon hameita, jotka henkivät brittiläistä maalaisidylliä – sellaista, joka resonoi oman sielunmaisemani kanssa. Olin jo aiemmin mallaillut hametta ja haaveillut siitä, mutta se jäi silloin ostamatta. Nyt iski paniikki, ja ostin sen – vaikka en sitä tarvitsisi (ja tuli hankittua numeroa liian iso, joskin luultavasti koronaruokavalion ansiosta sekin ylimitoitus on kiritty kiinni vappuun mennessä).

Koronan aikana olen livennyt lupauksistani toisen kerran. Heti rajoitusten alkupäivinä iski paniikki: koin hyvin henkilökohtaisesti että kaikkien suomalaisten pienyritysten selviäminen tästä taantumasta on mun vastuulla. Pakko ostaa! Tämähän on kiehtova, 2020-luvun tapa käsitellä mitä tahansa ongelmia: ostamme ratkaisun. Ostamme eettisempää, ekologisempaa, vastuullisempaa… kaikkeen on vastaus joku tuote tai palvelu eikä suinkaan pelkkä pidättäytyminen. Niinpä omaksuin hyvin vahvasti viestin, että täytyy kuluttaa jos kykenee. Sittemmin olen hillinnyt itseni, mutta en lupaa mitään. Tämä on ollut sellainen pakollinen downshiftaus joka rintamalla, joten jos oma mielenterveys alkaa rakoilla ja joku uusi tavara voi jollain tapaa lieventää oloani niin annan armoa itselleni. Joskus myöhemmin on sitten sen aika, että haen ammattiapua ja opettelen käsittelemään kriisejä jossain muualla kuin nettikaupoissa.

Ostin siis kuvissakin näkyvän suorastaan psykedeelisen collegen varkautelaiselta Ehta by Dream Circus yritykseltä. Sen jälkeen olen tietenkin haaveillut ties mistä ihanista Uhanista, Miia Halmesmaan ja Aarteen mekoista, R-Collectionin ulkoiluvaatteista ja Nanson pellavamekoista, kesähän on täällä ihan just (ja näillä näkymin me nökötämme sen Suomessa emmekä Espanjassa uima-altaalla – siksi kannattaisi varmaan haaveilla jostain vähän pellavaa paksummasta). Tässähän ei ole mitään järkeä, ja onneksi nyt on pakko ajatella taloutta: vaikka oma työ ei toistaiseksi ole vaakalaudalla, lienee viisaampaa himmailla ja katsoa vähän miten maailma makaa kun sairastapausten määrä tasoittuu ja pääsemme joskus palaamaan askel kerrallaan arkeen.

Kotona mököttäminen on näkynyt myös remppaintona: olen kiihkeästi haalinut huonekasveja, tällä viikolla aion maalata seiniä, olen shoppaillut kierrätyshuonekaluja ja ripustanut vuosikaudet vuoroaan odottaneita tauluja. Kun tämä lamaannuksen aika on ohi (käytän yhä ison osan päivästä pelkkään prokrastinointiin) aion aloittaa Gua sha-harrastuksen, ostaa blenderin ja tehdä joka aamu jonkun terveellisen smoothien ja vaikka mitä muuta. Olemme esimerkiksi ilmottautuneet paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen halukkaiksi hamsterin adoptoijiksi. Että tällaista se eristys saa aikaan – mitäs teillä?

ÄITIYDEN AAKKOSET

11241232_10153334188007498_4663520775101912250_o

Kiitos vaan sinne muutama kilometri johonkin ilmansuuntaan Valeäidille, joka lähetti vanhan kunnon blogihaasteen. Sen verran aion nyt muistella, että kun me aloitettiin nämä bloggausbisnekset (joista siis toiselle tästä tuli bisnes, toinen kirjoittelee saunanlauteilla ihan ilmaiseksi, voitta arvata kumpi on kumpi) samaan aikaan siinä 2012 niin näitä kiersi joka blogissa. En nyt ala sen enempää nostalgisoimaan, ollaanhan me saatu tällä uudella vuosikymmenellä haastetta ihan blogien ulkopuolelle – joten hetki hömppää, eli ”Äitiyden aakkoset” (täytyy kyllä tunnustaa että nauroin hetken haasteelle kun mietin että eihän mulla ole mitään sanottavaa äitiydestä kunnes tajusin että okei, mulla on kolme lasta, varmasti keksin jotain).

A – ANTEEKSI: No, sitähän on saanut pyydellä. Ehkä tärkeimpinä saavutuksina sillä rintamalla pidän sitä, että osaan pyytää rehellisesti ja suoraan anteeksi lapsilta kun olen mokannut, ja olen opetellut myös antamaan anteeksi. Myös itselleni.

B – BROMANCE: Kun on ainoa lapsi (ja juuri siksi halunnut ison perheen ympärilleen) niin huh huh, tätä kolmen sisaruksen dynamiikkaa on välillä vaikea tulkita. Mutta niin paljon kuin meillä päät kolisevatkin ja äänet kohoavat, niin päivän päätteeksi on myös erittäin liikuttavaa kuinka paljon voi kolme tyyppiä toisiaan rakastaa (ja sitten viiden minuutin päästä vihata, mutta sellaista se on).

C – COKIS, CAPPUCCINO, CAVA: Mitä näitä nyt on. Juomia, joita joskus tarvitsee jokapäiväiseen selviytymiseen. Itse asiassa colajuomista luovuin kokonaan kaksi vuotta sitten, kun huomasin jääneeni pahemman kerran koukkuun, mutta aloin vastapainoksi hörppiä kahvia.

D – DYSPRAKSIA: Kolmen lapsen kanssa lienee kai jo ihan tilastollisesti todennäköistä, että vastaan tulee haasteita. Meillä ehkä se merkittävin on ollut yhden lapsen motorinen dyspraksia, jonka ansiosta alan olla itseoppinut puheterapeutti (hänen kanssaan), lähes ammattimainen Kelan hakemusten täyttäjä ja ehkä vähän suhteellisuudentajuisempi sen kanssa milloin lapsi oppii täydellisen ärrän (jos multa kysytään niin ei haittaa vaikkei oppisi ikinä).

E – ESPANJA: Tämä voisi olla myös ”Expat-elämä”, koska molemmilla on ollut vaikutusta siihen millainen äiti olen. Kaikkitietävälle besserwisser-luonteelleni toisessa kulttuurissa äitinä eläminen on ollut opettavaisin mahdollinen kokemus, jonka lopputuloksena aloin suhtautua ymmärtäväisemmin paitsi toisten tapaan olla vanhempia myös itseeni.

F – FOORUMI: Nyt tulee taas muisteluita. Nimittäin voi vauvafoorumi, jolle kirjauduin itse asiassa siinä vaiheessa kun mun maaniselle vauvasuunnitelmalle näytettiin vihreää valoa. Silloin nettimeininki oli paljon viattomampaa, mutta osuinkin kerralla kultasuoneen: ”Kevätkesän odottajat 2010”-ryhmästä muodostui tähän päivään asti kiinteästi mukana kulkenut mammajengi. Sieltä ovat esikoisen pitkäaikaisimmat kaverisuhteet, sieltä alkoi brunssiperinne, siellä on voitu puida kasvatuskysymyksiä, tarjottu apua ja naurettu epätoivoisesti elämäntilanteille.

G – GÄNGI: Eli mun jengi; minä, kolme poikaa ja yks rescuekoira.

H – HUOLEHTIMINEN: Ehdin olla aika laissez-faire muija 23 vuotta, maailman murheet eivät painaneet. Ja sitten kun halusin lapsia, alkoi se loputon huolehtimisen kierre: ensin tuleeko raskaaksi, sitten pelkäsi keskenmenoa, kohtukuolemaa, kamalaa synnytystä ja sen jälkeen se vasta yhtä huolta ja murhetta on ollutkin. No, toki muutama hyvä hetki on mahtunut kaiken stressin keskelle.

I – ISÄ: Vaikka emme jaa enää pariskuntana elämää lasten isän kanssa, on hänellä ollut hiton suuri rooli (ei, vitsit sikseen, en nyt puhu siitä lastentekoprosessista) siitä millainen äiti mustakin on tullut. Ja vaikkei ollakaan yleensä samassa maassa niin on mahtavaa, että maailmassa on yksi ihminen jolle voin vain heittää lapset ja sanoa sayonara ja häipyä sitten itse auringonlaskuun.

J – JOHDONMUKAISUUS: Tämä on siis ihan vitsi, sillä mulla on vain yksi kasvatusperiaate jota olen johdonmukaisesti noudattanut: pick your battles eli valitse taistelusi. Vaikka primitiivireaktiona on usein kieltää niin olen opetellut kyseenalaistamaan itse omat käskyni, ja tarvittaessa tekemään uudelleenarvioinnin anteeksipyynnöillä. Jos lapsen valitsema aktiviteetti ei aiheuta vahinkoa ulkopuolisille eikä mitään peruuttamatonta lapselle itselleen, niin aika usein annan tyypeille tilaisuuden ns. oppia kantapään kautta (kas, niin olen itse oppinut lähes kaiken).

K – KOTI: Kämpät muuttuivat kodeiksi oikeastaan vasta sen jälkeen kun sinne tuli nämä kolme uutta asukasta.

L – LEMPEYS: Äidiksi tulo kaivoi mun sisältä esiin tosi paljon piirteitä, joiden olemassaolosta en aiemmin ollut tietoinen. Osa niistä on tietenkin sellaisia kamalia ominaisuuksia jotka haluaisin piilottaa kaappiin, mutta sitten olen yllättänyt itseni olemalla kärsivällinen ja etenkin lempeä. Lempeys on levinnyt omien lasten myötätuntoisesta kohtelusta laajemmallekin: ehkä olisin oppinut laajentamaan näkökulmaani iän myötä muutenkin, mutta kyllä äidiksi tulo on siinä prosessissa auttanut kummasti.

M – MUMMI: Poikasilla on käynyt mieletön munkki sillä heidän elämäänsä mahtuu runsaasti rakastavia aikuisia, mutta jos nyt ajattelen oman äitiyteni kautta niin varmasti tärkeimpiä henkilöitä on mun oma äitini. Häneltä on herunut hulluna apua ja tukea, ja nyt olen todennut että olen äitinä aikalailla kopio hänestä – komennamme lapsia stereona ja toistelemme samoja fraaseja. Näin siinä käy.

N – NUTTURA: Tähän kategoriaan kuuluu kaikki äitikarderoobin kama: leggingsit, mutsinutturat ja Uggsit, joissa laahustan ympäri vuoden.

O – OPETTAMINEN: Olen äitinä ollut onneton leikkijä, en vaan jaksa, enkä osaa, olen mielikuvitukseton, tylsä aikuinen. Mutta sitten on vahvuuteni: jaksan kuljettaa kolmikkoa kulttuurin pariin, kirjastoihin, museoihin, ja joskus nautin itsekin siitä aika paljon. On ihanaa saada aivopestä omat lapsensa, ja todistaa sitä uuden oivaltamisen iloa.

P – PIZZAPERJANTAI: Perinteet on tärkeitä. Vaikka ne tulisivat sitten pakastepizzamainoksesta, mutta silti. Olisin tietty voinut kirjoittaa suoraan ”perinteet”, mutta se kuulosti liian perinteiseltä – meillä perinteitä on esimerkiksi feriaan annettavat shoppailuvitoset ja köyhät ritarit sunnuntaiaamuna, edes kerran kuussa.

Q – QUARANTINE: Pakollinen lainasana joukkoon. Korona ja karanteeni (eli siis vapaaehtoinen sosiaalinen eristäytyminen) ovat muuttaneet muutamassa viikossa paitsi suunnitelmia myös omaa suhtautumista perheaikaan (sitäkin voi olla liikaa), opettajiin (eivät saa tarpeeksi palkkaa, ikinä) ja muistuttaneet myös omista etuoikeuksista: meillä on hyvä, toimiva, turvallinen perhe ja kiva koti, meillä on asiat hyvin.

R – RAKKAUS: Miten paljon rakkautta voikaan saada ja antaa – ikuinen ihmetyksen aihe.

S – SAUNA: Kansallisromanttisesti voin kertoa, että lasten saamisen myötä saunasta on tullut meille pyhättö. Mulle se on usein arkisin piilopaikka, jossa on asunnon paras äänieristys, ja perjantaisin saunomme lasten kanssa yhdessä, toivottavasti vielä pitkään, juomme pillimehuja ja puhumme läpi kaikki mieltäpainavat asia.

T – TIME TRAVEL: Vanhemmuus on aikakone. Se on kauhea klisee mutta niin totta: tämä aika vain vilahtaa ohi. Lasten kasvua ja kehitystä on maailman mahtavinta seurata, mutta siihen liittyy myös katkeransuloinen ymmärrys kaiken väliaikaisuudesta.

U – URHEILU: Äitiys muutti entisen liikunnanvihaajan jumppapirkoksi. Fyysinen jaksaminen nousi arvoon arvaamattomaan, ja tarjosi myös pakopaikan lapsiperhearjesta. Rakastan bodypump-tunteja, joissa joku muu kuin minä komentaa!

V – VAUVAKUPLA: Okei, tämän voi kokea vain kerran (ja ehkä kai uudestaan jos sattuu saamaan vielä vanhoilla päivillään iltatähden, mutta vauvakuplan taika puhkeaa välittömästi jos vauva syntyy perheeseen jossa on taaperoita tai muuten vain tarvitsevia tyyppejä entuudestaan). Rakastin vauvakuplaa. Se esikoisen ensimmäinen vuosi, olkootkin että refluksi valvotti enkä ymmärtänyt rauhoittaa arkea riittävästi, oli niin maaginen. Vauvan rytmissä eläminen, päiväunet, lattemammailu, pelkästään se ensimmäisen ihmeen loputon hämmästely – mitä aikaa!

W – WHATSAPP: Kun lapsista 2/3 on saanut oman kännykät, olen saanut ihan uusia viestittelijäkavereita. Tätä epämääräisten 42 minuuttia kestävien ääniviestien ja emojien tulvaa, jonka kruunaa se että he raportoivat suunnilleen kaiken tekemänsä tunnollisesti, esimerkiksi kun olen koiran kanssa ulkona saan silti tiedon jos joku aikoo kuunnella äänikirjaa tai toinen käydä vessassa. Vois siis olla myös ”K – KOMMUNIKOINTI”.

X – Se epämääräinen tekijä, jonka takia on aina vähintään toinen hanska hukassa, olemme kroonisesti viisi minuuttia myöhässä, lapsi tekee kuudet niskakakat kun mukana on vain viidet vaihtovaatteet ja elämä muuttuu vähän kaaokseksi. Koska vikahan ei ole omassa arjenhallinnassani.

Y – YKSINHUOLTAJUUS: Viimeisen 1,5 vuoden ajan mun äitiyttä on määritellyt tosi paljon se, että olen pääasiassa ainoa vanhempi lasten elämässä. Se on tehnyt meistä vielä entistäkin tiiviimmän porukan, ja antanut mulle tilaisuuden toteuttaa vanhemmuutta yksinvaltiaana (ei välttämättä aina hyvä asia), mutta ei se aina helppoa ole.

Z – ZZZ: Jumalauta nukkumista ei osannut arvostaa tarpeeksi ennen äitiyttä.

Å – ”ÅHÅ”: Eli ”oho”. Ei ikinä hyvä merkki.

Ä – ÄLÄMÖLÖ: Kun on ihan omatoimisesti hankkinut kolme lasta, ei tästä vallitsevasta äänimaailmasta voi syyttää kai kuin itseään. Että sai sitä ”elämää ympärilleen” eikä ainakaan ”aika käy pitkäksi”, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Ö – ÖÖÖ…: Jos saisin euron joka kerta kun mun ajatus katkeaa niin…öö, mitä mun pitikään sanoa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

EHDOKKAANA HOK-ELANNON VAALEISSA

Tämänhetkisessä tilanteessa on aika vähän myönteisiä puolia, jollei halua heittäytyä tosi linkolalaiseksi, mutta yksi asia sai introvertin huokaisemaan helpotuksesta: kaikki ulkotiloissa tapahtuva kampanjointi kiellettiin, ja vaalit siirtyivät käytännössä täysin verkkoon. Jaa, mitkä vaalit vai? No, jos asut Uudellamaalla ja omistat S-Etukortin, sait luultavasti alkuviikosta postia: nehän ovat tietenkin osuuskauppavaalit! Meni paperinkeräykseen vai? No ei hätää, ylihuomisesta alkaen voit perinteisen kirjeäänestyksen lisäksi kantaa kortesi kekoon myös netissä. Ja mikä parasta vai? No tietenkin se, että nyt on mahdollisuus äänestää lempibloggaajaasi (ja jos olet vihalukija niin äänestä kuitenkin, vaikka et äänestäisi mua) vaikuttamaan asioihin.

Olen siis ehdokkaana HOK-Elannon edustajistovaaleissa, joiden aika on 26.3.-6.4.2020. HOK-Elanto on suurin S-Ryhmän osuuskunta, ja edustajisto käyttää siellä asiakasomistajille kuuluvaa ylintä päätösvaltaa. Tämähän ei kuulosta kovin svengaavalta, varsinkaan jos alkaa vertailla muihin päätöksentekoelimiin, mutta koska olen kuluttajana ihan kamala kriitikko (ja opiskellut muuten sivuaineena osuuskuntaopinnot, eli myös muodollisesti pätevä!) niin mua jopa ihan oikeasti kiinnostaisi olla päättämässä mistä ostetaan banaaneja, mitä tehdään positiivisella tuloksella ja kuinka esimerkiksi kauppa voi olla ratkaisemassa kaupunkilaisten kierrätysongelmia. Olen ehdokkaana numerolla 319, Helsingin vasemmistoliiton listoilla (en omista puolueen jäsenkirjaa, mutta varmasti kaikille lukijoille on tullut selväksi henkinen sijoittumiseni sinne vihervassareiden fillarikommunistilinjalle). Vasemmistoliiton tulevaisuusohjelman voi lukea täältä – pystyn sen itse allekirjoittamaan hyvillä mielin, joten sikälikin olen iloinen puoluevalinnasta.

Olen vastannut vaalikoneessa kysymyksiin, ja suosittelen nyt käyttämään ääntään vaikka ihan ajankuluksi jos ei aihe muuten kiinnosta (mutta jos esimerkiksi kiinnostaa rakennetaanko aggressiivisesti automarketteja vai pyritäänkö laajentumaan sinne, missä on julkista liikennettä, sitten toivottavasti kiinnostaa!). Jos katsoo nykyisen edustajiston kokoonpanoa, niin siellä on vahvasti edustettuina kansanedustajat ja eläkeläiset – toisin mielelläni vastapainoksi sitten vähän erilaista näkökulmaa Itä-Helsingistä. Ja jos mun ajatukset eivät resonoi, niin äänestä kuitenkin. Kannattaa äänestää ihmistä, joka on suunnilleen samassa elämäntilanteessa, koska näillä valinnoilla on sellaista arkipäivän merkitystä: mihin suuntaan kehitetään kauppakassipalveluita, millaista harrastus- ja kulttuuritoimintaa tuetaan, boikotoidaanko ehkä palmuöljyä vielä joskus tulevaisuudessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itselleni tärkeimpiä teemoja ovat, yllätys yllätys, eettiset ja ekologiset kysymykset. En ole kiinnostunut siitä, miten S-Ryhmä voi vahvistaa markkina-asemaansa ja tehdä parempaa tulosta vaan siitä, miten esimerkiksi HOK-Elanto voisi suurimpana osuuskuntana olla suunnannäyttäjä muille osuuskaupoille esimerkiksi kutistamalla valikoimaansa lihatuotteiden osalta ja panostamalla vahvemmin paikallisiin pientuottajiin sekä satokausituotteisiin. Hävikin minimointi on tärkeämpää kuin törkeän laaja valikoima, ja tuotantoketjujen pitää olla läpinäkyviä ja selvitettävissä – on myyjän tehtävä pitää huoli, että hyllyillä olevat tuotteet on valmistettu eettisesti, ei asiakkaan. Ja kuluttajana tietenkin pidän pienituloisten perheiden ääntä.

Otetaan nyt siis irti siitä, että voi harrastaa kansalaisvaikuttamista myös kotoa käsin. Jos siis olet äänioikeutettu, äänestä. Silloin saat nurista paistopisteellä jos Omar-munkit ovatkin loppu tai itkeä paremman paristokierrätyksen perään. Ja jos et keksi mitään muuta numeroyhdistelmää, niin 319 on kovin hyvä vaihtoehto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ETÄTÖITÄ JA ETÄKOULUA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jätin nämä vuonna 2017 pakatut muuttolaatikot purkamatta juuri tätä hetkeä varten

Hah, kerrankin ei tarvitse blogiin pohjustaa yhtään miksi elämä on juuri nyt niin outoa kuin se on – sitähän se on kaikilla! Se on syönyt vähän kirjoitusintoakin: kun oma, kaikin puolin kummallinen tilanne ei ole millään tavallaan erityislaatuinen olen lähinnä tyytynyt päivittelemään Instagramin puolella. Siellä on jaettu vertaistukea ja meemejä, ja ihan oma ihmiskoe onkin että naurattavatko kaikki karanteeniaiheiset vitsit vielä pääsiäisen aikoihin. Varsinkin jos silloin sosiaalisen eristäytymisen aikakausi saa jatkoa eikä juhlavaa päätöstä.

Meillä koululaiset jäivät kotikouluun jo viikon alussa, eli takana on nyt viisi päivää intensiivistä Wilma-viestintää, ympän tunnin korvaamista luontodokumenteilla ja rukouksia päästä takaisin kouluun. Tilanteeseen on kyllä sopeuduttu kiitettävästi – lapset ehdottomasti paremmin kuin vanhempansa. Meillähän kävi vähän ”onni onnettomuudessa”, sillä koronatilanteen eskaloiduttua lasten isän Suomen-visiitin aikana hän jäi meille jumiin – kuukaudeksi. Siinä missä entisen avioparin osalta tästä tilanteesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, niin lasten koulunkäynnille tämä tietysti on loistojuttu: apuna on aikuinen, jolla ei samalla paina omat (etä)työt päälle.

Kun valmiuslaki astui voimaan, voimaannuin välittömästi: tätä olikin jo harjoiteltu koko vuosi! Lapset ovat sairastelleet koko talven vuoron perään niin, että tällä vuosikymmenellä meillä ei ollut alla vielä yhtään ”normaalia” viikkoa, jolloin kaikki perheen koululaiset tai viskari olisivat olleet jokainen joka arkipäivä normaalisti opetuksen tai varhaiskasvatuksen huomassa. Olen tehnyt jo vuosien ajan kaikki työni ns. etätyönä, eli kotoa käsin (ja joinain aikoina, joita nyt haikeasti muistelen, myös kahviloissa ja kirjastoissa istuskellen), joten siinäkin siirtymä oli suorastaan saumaton.

Sen lisäksi tämä tilanne muistuttaa kovasti kesiä Espanjassa. En oikeastaan koskaan blogin puolelle edes purkanut sitä pahinta ahdistusta, mitä pitkät heinäkuut Etelä-Espanjassa aiheuttivat: lasten isä oli töissä, minä ja kolme poikaa kotona ilman mitään aktiviteetteja. Emme tunteneet tarpeeksi hyvin ketään ja koulukaverit olivatkin pääasiassa mummoilla, tädeillä, serkuilla tai kesäleireillä, ja me olimme keskenämme. Koska ulkona oli niin järkyttävän kuuma, puistoon ei voinut mennä sillä liukumäestä sai palovammoja ja rannalle lapset jaksoivat kävellä kerran päivässä, mutta eivät oikein sielläkään viihtyneet – oli niin tukalaa, meri täynnä meduusoja ja muutenkin lähinnä kiinnosti jäätelönsyöminen ja riitely. Ja yritin samalla tehdä töitä ja opiskella. Tietenkin silloin lempeät kesäillat toivat tasapainoa, kun päästiin skuuttaamaan, sosialisoimaan, syömään ulos katetuille pöydille, mutta kyllä ne päivät olivat aika pitkiä.

Me selvisimme niistä kesäkuukausista, ja nyt me varmaan selvitään tästäkin: kotitehtävien ansiosta meillä on jopa jotain järkevää tekemistä, oma pieni piha, mahdollisuus soitella videopuheluja kavereille. Ja tässä toinen lohdun sana kaikille niille, jotka näkevät netissä muiden askartelemia lukujärjestyksiä ja tuntevat ahdistusta ja alemmuutta kun ei itse veny sellaiseen: suomalainen alakoulu – niin kuin ei minkään maalainen alakoulu – ei ole mikään Yale eikä yksikään lapsi jää toivottomasti jälkeen akateemisessa osaamisessaan vaikka eläisi kesälomaan asti aivan pellossa. Esikoiselta jäi käytännössä katsoen koko ensimmäinen kouluvuosi käymättä: hän meni Espanjassa 7-vuotiaana 2. luokalle, yritti ummikkona oppia kielen ja ehkä sitten juuri ennen ensimmäistä kesälomaansa alkoi ymmärtää muutakin kuin matematiikkaa. Suomessa hän ilmestyi tokalle luokalle kesken lukuvuoden, ja koulumenestys on ollut sellaista että tekisi mieli vähän leuhkia (en kuitenkaan leuhki, koska se ei ole millään tavalla mun ansiota). Nyt on hyvä aika mennä sieltä mistä aita on tosi matalalla, oli kyse sitten duuneista, lasten koulunkäynnistä tai siitä, jaksaako aamulla pukea rintaliivit.

Aiomme mennä tällä metodilla eteenpäin. Teen töitä kun pystyn: usein aamupäivisin niin, että lapset tekevät samalla sellaisia koulujuttuja joissa voin tarvittaessa auttaa jos itsellä ei ole mitään kriittistä kesken. Työpalavereita hoidan toimistossani, joka sijaitsee saunan ylimmällä lauteella. Katsomme Avaraa luontoa ja Youtubesta Olipa kerran-animaatiosarjoja, joista varsinkin immuunijärjestelmäjakso on huikean ajankohtainen! Omat työpäivät jatkuvat yleensä iltaisin kun lapset ovat nukkumassa, eikä sellaista omaa, itsekästä aikaa ole juuri ollut jaossa, mutta senkin aika koittaa. Silloin kun oikein hapottaa ajattelen etenkin sosiaali- ja terveysaloilla olevia, jotka ovat etulinjassa, paitsi tartuntariskin puolesta myös luopuessaan mahdollisista lepoajoista ja lomapäivistä jos shit hits the fan. Ja tietenkin kun oikein hapottaa niin syön salaa suklaata tai juon viiniä. This too shall pass.

Hallituksen suositukset, määräykset ja se, miten perheet niitä tulevat tulkitsemaan jatkossa jännittävät. Meiltä löytyy kotoa yksi erityisen tuen tapaus, joka kyllä hyötyisi lähiopetuksesta, mutta toistaiseksi on tuntunut paremmalta vaihtoehdolta yrittää hoitaa koulutus kotioloissa. Lapset ovat olleet yllättävän ymmärtäväisiä vallitsevia olosuhteita kohtaan ja siinä on auttanut se, että olen voinut perustella tilanteen sillä, että kaikki ovat samassa jamassa. Jos nyt uusien päätösten myötä iso osa luokkakavereista palaakin lähiopetukseen, siinä luultavasti laskee ”kotikoululaisten” motivaatio melkoisesti. Puhumattakaan siitä millaista säätöä se tulee olemaan opettajille, järjestää opetusta monella rintamalla. Hopeareunuksena kaikessa tässä on kuitenkin se, että nyt ehkä ne kaikista vaikeimmassa (perhe)tilanteessa olevat lapset pääsevät kouluun missä on aikuinen katsomassa perään ja ainakin yksi lämmin ruoka päivässä. Toivon, että me muut maltetaan himmailla. Enkä mene tähän sen enempää, sillä uskon että kaikki perheet joutuvat tekemään todella paljon päätöksiä sen suhteen, kuinka paljon kodin ulkopuolella liikutaan ja haluan ajatella, että me kaikki ollaan nyt tässä yhdessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä eivät ole kaikki legomme (ja kello on ehkä yksi päivällä ja olemme surutta pyjamissa!)