RAHAT TAKAISIN LENNOISTA

Kuten monella muullakin, oli meillä vielä helmikuussa reissusuunnitelma jos toinenkin. Olimme oikeastaan olleet hyvissä ajoin liikkeellä: lentoliput Lontooseen oli varattu jo syyskuussa 2019, joulun alla olimme ostaneet koko perheelle meno-paluut Espanjaan seuraavaa kesää ajatellen. Työnantajani oli järjestellyt mulle myös matkan Kathmanduun, eli olisin lentänyt häpeällisen paljon tänä keväänä. Jos olisin lentänyt.

No, me kaikki totta kai tiedämme mitä kävi ja miksi lentomatkustamista ei meidän perheessä edes hetkeen harkita (paitsi toki lasten isä on käynyt Suomessa ja tulee jatkossakin, vaikka se tarkoittaakin lyhyen loman viettämistä karanteenissa). Kun matkojen peruuntuminen alkoi maaliskuun puolivälissä näyttää väistämättömältä, alkoi hieman huolettaa se, saammeko kotiutettua lentoihin käytetyt sadat eurot. Esimerkiksi Espanjaan meneminen nelihenkisenä perheenä sesonkiaikaan vastaa mulla puolenkuun palkkaa, joten aloin hieman panikoida.

Ensin peruuntuivat toukokuulle varatut lennot Lontooseen. En ehtinyt itse tehdä mitään, sillä lentoyhtiö eli Norwegian peruutti lennot oma-aloitteisesti. Sieltä tarjottiin ensisijaisena hyvitysvaihtoehtona lentopisteitä, joista päätin pysyä kaukana – etenkin, kun vielä keväällä Norwegianin tilanne ilman kiinalaisten rahoitusta näytti vieläkin synkemmältä kuin nyt. Ei sillä että tälläkään hetkellä löisin vetoa juuri tämän hevosen puolesta.

Uutta lentoa oli turha lähteä varailemaan, joten ei auttanut kuin toivoa että rahat joskus löytäisivät takaisin meille. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä ex-mieheltä peruuntui useampi paluulento Espanjaan keväällä (hän oli pari kuukautta jumissa Suomessa, kunnes lopulta pääsi riistohinnalla Lontoon kautta kotiinsa) eikä palautuksista kuulunut mitään. Toki nämä lennot oli maksettu luottokortilla, mutta ymmärsin, että minun piti malttaa hyvitysprosessiin loppuun asti ennen kuin voisin hakea rahoja takaisin sitä reittiä.

Olikin mieletön helpotus, kun pari kuukautta palautushakemuksen (ja vajaa 2 kuukautta itse matkan…) jälkeen rahat palautuivat. Ihme kyllä, myös kesän mittaan ex-mies sai rahansa takaisin Norwegianilta.

Myös kesän lennot Espanjaan oli Norskin kautta, mutta siinä vaiheessa kun huhumylly koko firman kaatumisesta alkoi pyöriä, iski mulle paniikki. En uskaltanut jäädä odottamaan, peruuko Norwegian itse lennot ja jos peruu, saako niistä ikinä rahoja takaisin. Onneksi oli jatkuvasti voimassa oleva, varsin arvokas matkavakuutus. Se oli otettu kauan ennen kuin näistä pandemioista oli tietoa, ja kattava kriisiturva tarjosi täyden hyvityksen itse perutuista lennoista jos lähtöön oli alle 60 päivää ja kohteessa oli tartuntataudin riski.

Niinpä peruin itse lennot 59 päivää ennen lähtöä.

Mitenkään sujuvaa korvausten hakeminen ei Pohjolan kautta ollut, vaikka tapaus oli selkeä. Jouduin toimittamaan erinäisiä papereita Norwegianin puolelta. Niitä ei ollut aivan yksinkertaista hankkia, sillä asiakaspalvelu oli ymmärrettävästi hyvin kuormittunut. Aika moneen yhteydenottoon jäi vastaus kokonaan saamatta. Sen lisäksi Norwegianin standarditodistukset vakuutusyhtiölle (siis siitä, että Low Fare-lipuissani ei ollut palautusoptiota eikä lentoyhtiö siis maksaisi mulle penniäkään niistä takaisin) eivät kelvanneet.

Yli kuukauden paperisodan ja jo melko vihamielisten sähköpostien jälkeen myös nämä lennot hyvitettiin. Mikään kovin hyvä maku hommasta ei jäänyt, sillä siitäkin huolimatta että noudatin vakuutusyhtiön ohjeita, kysyin neuvoa jo prosessin alussa ja toimitin todistuksia, ei tapausta meinattu millään käsitellä. Pitkä asiakkuus Pohjolan kanssa päättyi tähän. Se ei toki johtunut vain tästä vaan myös säädöstä muiden vakuutusten kanssa.

Pomoni oli melko varma, ettei tule koskaan saamaan takaisin kolmella eri lentoyhtiöllä reitetyn reissuni rahoja. Hakemusviestiin ei tullut edes vahvistusta, ja matkaoperaattorin puolella pidettiin radiohiljaisuutta. Kolme kuukautta suunnitellun matkan jälkeen rahat kuitenkin palautuivat pankkitilille.

Lentojen suhteen siis kävi hyvin, pienestä väännöstä huolimatta. Jatkuvasti voimassaoleva, laaja (ja kallis) matkavakuutus tuli tarpeeseen, joskin nyt tulevaisuuden matkustelut vaikuttavat siltä että sille ei enää ole käyttöä. Olen innokas vakuuttaja, joten vähän jännittää jatkossa.

Sen sijaan Lontoon-matkan hotellikulut Hotels.comin kautta ovat tällä hetkellä kuluttajariitalautakunnan käsittelyssä melkoisen kafkamaisen kokemuksen seurauksena, ja siitä varmasti päivitän jahka päätös joskus saadaan.

Matkustamisen kulttuuriin korona tulee varmasti vaikuttamaan monella tavalla, ja itselleni tämä on ollut taas yksi tönäisy kohti oman ajokortin hankintaa. Euroopassa voimme kulkea omalla autolla, jolloin riippuvuus lentoyhtiöistä vähenee – toivottavasti. Kun nyt ensin pääsisi taas vaikka Viroon.

KUINKA KÄY KAHDEN MAAN LASTEN?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epävarmuus lienee varminta mitä näillä ajoilla on meille tarjota, ja vaikka yleisesti ottaen siedän sitä – ainakin omasta mielestäni – aika hyvin, niin nyt on toivoisin että olisi sellainen kuuluisa kristallipallo. Omalta osaltani voin todeta nähneeni maailmaa niin paljon, että en voi valittaa vaikka joutuisin viettämään loppuelämäni tässä korttelissa. Mutta lasten puolesta tilanne on erilainen: ei heidänkään ole pakko matkustaa turisteina enää minnekään, mutta heidän toinen vanhempansa asuu toisella puolella Eurooppaa.

Meillähän kävi ”onni onnettomuudessa”, että lasten isä oli Suomessa käymässä maaliskuun puolivälissä. Tai en tiedä kuinka onnekasta oli jäädä jumiin Suomeen liki kahdeksi kuukaudeksi, mutta ainakin hänestä oli suuresti apua lasten etäkoulun kanssa ja he saivat viettää aikaa yhdessä oikein urakalla. Ja ex-miehen käsissä kodin sisustusta päivitettiin monella tapaa, eli huonomminkin olisi voinut käydä. Muutenkin meidän perhe on ollut kaikessa koronakurjuudessa varmasti niitä, joilla on toistaiseksi tullut vähiten takkiin, ja suurimmat tappiot on olleet mielipahan muodossa peruuntuneiden suunnitelmien takia. Mutta sitä se on kaikilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen lasten isä pääsi kuitenkin palaamaan kotiinsa, aika monen peruuntuneen lennon jälkeen. Kotimatkan hinta oli yli tuplaten sen mitä meno-paluu normaalisti. Meidän kesälomamme Espanjassa on tietenkin peruttu, voi olla etteivät Espanjan rajat aukea ilman erityisen hyvää syytä vielä pitkään aikaan. Olin optimistisena varaamassa uutta matkaa jouluksi, mutta nyt sekin tuntuu vähän kaukaiselta. Ehkä ensi kesä on hyvä tavoite?

Mutta kyse ei ole vain lomista. Lomailusta luopuminen on ihan okei, mutta meillä se, että lapset tapaavat toista vanhempaansa, edellyttää aina matkustamista. Nyt luonnollisesti vastuu reissaamisesta siirtyykin lasten isälle ainakin joksikin aikaa, mutta yhden ihmisen liikkuminen rajojen yli ei juuri nyt näytä yhtään yksinkertaisemmalta kuin neljän ihmisen matkustaminenkaan. Ja ennen kuin kukaan nyt viisastelee, että ratkaisuksi sopii muuttaminen samaan maahan niin sori, juuri nyt se ei ole vaihtoehto. Vaikka jos tilanne jatkuu todella pitkään tällaisena, kai sitäkin harkitaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emme suinkaan ole ainoa perhe, joka on jakautunut kahteen eri valtioon. Olen sympannut suuresti virolaisia työläisiä, jotka jäivät mottiin Suomeen ja olivat viikkoja pääsemättä perheensä luo. Ylipäänsä olemme olleet etuoikeutettuja voidessamme valita tällaisen elämän; kun minä päätin palata lasten kanssa Suomeen, se oli monella tapaa win-win-ratkaisu sillä suunnitelmissa oli ja on yhä viettää pitkiä lomapätkiä yhdessä Espanjassa, jotta lapsilla säilyy edes vähän kielitaito ja yhteys siihen kulttuuriin, jossa he hetken kasvoivat. Heillä on yhä kavereita Espanjassa, eikä mun tarvitse varmaan erikseen kertoa että itse ikävöin sinne joka päivä.

En edes uskalla arvailla paljonko matkailu muuttuu ja jo nyt kun katsoimme, onko lasten isän mahdollista tulla kesälomalle Suomeen, alkoi vähän heikottaa. Puhutaan kolmin-nelinkertaisista summista. Ja se on tietenkin se hinta, mikä lentämisestä pitäisikin maksaa – sisäinen ilmastoahdistujani kyllä iloitsee siitä, että lentomatkustus meni ryminällä uusiksi ja ainakin vähäksi aikaa halvat viikonloppupyrähdykset pitkin Eurooppaa ovat ohi. Kulttuurinen muutos on tervetullut ja olen klassinen esimerkki ihmisestä, joka toivottuaan muutosta järkyttyy, kun se lopulta koittaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, että matkustamisesta tulee kallista – jos siitä tulee pandemiapolitiikan myötä mahdotonta niin pulassa ollaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten isä on onneksi Suomen kansalainen ja vastaavasti asuu pysyvästi ja virallisesti kotimaassaan, joten teoriassa ainakin toistaiseksi hän voi reissata maiden välissä (joskin suorien lentojen puuttuessa se tarkoittaa aina välilaskullista lentoa, joka tuo oman jännityksensä). Karanteeninkin kanssa voimme elää, siitä tulee varmasti vähäksi aikaa välttämätön osa rajanylityksiä. Yksi vaihtoehto on varmasti ajaa läpi Euroopan, tai kulkea junalla, mikäli raideliikenne palautuu suunnilleen normaaliksi lähiaikoina. Itse asiassa se sopii meille oikein hyvin, suunnitelmissa on ollut siirtyä maata pitkin matkaajiksi näillä reissuilla heti kun lapset jaksavat vähän paremmin kantaa oman osuutensa matkatavaroista.

Mutta kauhuskenaario tietysti on, että eri valtioiden erilaisten torjuntataktiikoiden takia ja vaihtelevan tautitilanteen vuoksi matkustuskieltoja ja -rajoituksia jaellaan tästä siihen asti, että tulee rokotus (ja pessimisti sisälläni toteaa, että seuraava virus). Että kun tähän asti olemme tottuneet siihen että Suomen passia heiluttelemalla kaikki portit aukeavat meille niin nyt olemmekin kansalaisia non grata, emmekä voikaan enää entiseen tapaan liikkua vapaasti. Vaikka asumiskuvioita läpikäydessämme mietimmekin monenlaisia mahdollisia vaikeuksia joita välimatka voi teettää, emme ihan ensimmäisenä muistaneet listata potentiaalisiin haasteisiin globaalia pandemiaa. Onneksi ihminen on sopeutuvainen enkä missään nimessä toivo, että tämän kaiken jälkeen palaamme kyseenalaistamatta entiseen tapaan reissata, kuluttaa ja elää kiireistä arkea – mutta silti joku muutosvastarintainen panikoi sisälläni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

JOS EI ME NIIN MITEN MUUTKAAN?

Kaverini tekee tasaisin väliajoin Sitran elämäntapatestin, joka antaa hyvin osviittaa siitä, paljonko oma hiilijalanjälki on. Niinpä taas päätin hoitaa maailmantuskaani sunnuntaiaamuna katsomalla, kuina hyvä ihminen olen; en ole koskenut punaiseen lihaan tai kanaan yli 20 vuoteen, asumme tiiviisti ja maksamme vähän ekstraa ekosähköstä, liikumme lähinnä jalan, emme ikinä yksityisautolla ja julkisillakin alle 100 kilometriä viikossa. Emme syö joka aterialla, emme joka päiväkään, maitotuotteita tai kananmunia, emme ratsasta, ei ole mökkiäkään. Kierrätämme intohimoisesti ja shoppailulakon takia emme oikein ostakaan mitään. Joten siinä missä monella elämänalueella olen alisuorittaja, niin tässä testissä se katsotaan hyveeksi. Ja siltä se näyttääkin, ruokahävikkiä hysteerisesti välttelevän ja kohtuullisia suihkuja suosivan ihmisen hiilijalanjälki:

Näyttökuva 2020-2-19 kello 17.32.17

Mutta en voi keulia tuloksella, koska se ei pidä paikkaansa. En ole laskenut mukaan yhtään laivamatkaa, lennoista puhumattakaan. Tämä on totuus:

Näyttökuva 2020-2-19 kello 17.35.52

Olemalla rehellinen reissuista viisinkertaistin oman aiemman tulokseni, ja melkein tuplasin keskivertotestaajan tuloksen. Ja nyt: en tykkää lentämisestä, ja yritän vähentää sitä ihan oikeasti. Tänä vuonna olisin varmasti tehnyt vähän erilaisia ratkaisuja jos olisin arvannut, että vietän pian kaksi vuorokautta lentokoneessa kun matkustan Nepaliin. Mutta samalla tiedän, että olen mediahuomiosta huolimatta oman tuskani kanssa vähemmistössä: ne, joilla on rahaa, lentävät melko kevyin mielin. Eivätkä hiilidioksidipäästöt synny suinkaan pelkästään taivaalla vaan pari ruotsinristeilyä ja muutama päiväretki laivalla Tallinnaan kyllä jättävät jälkensä.

Se, mikä eniten huolestuttaa on se, että edes minä – melko pienituloinen, tiedostava, tällainen klassinen vihervasemmistolainen maailmanparantaja – en meinaa pääse päästötavoitteisiin kuin vähän huijaamalla, niin entä ne perheet joissa on tehty toisenlaisia valintoja? Syödään runsaasti eläinperäisiä tuotteita, ajellaan autoilla, asutaan isosti? Näyttää synkältä. En itse oikein jaksa käydä näitä keskusteluja yksilötasolla, koska jokaisella on syynsä elää niin kuin on valinnut eikä kukaan tykkää uhrauksista – ainoa mahdollisuus on kai odottaa, että meitä verotetaan, kielletään, rangaistaan tai sitten vain katsella, että maailma muuttuu Mad Max-tyyppiseksi dystopiaksi. Ihailen kaikkia, jotka onnistuvat säilyttämään optimistisuutensa sen osalta, että teknologia pelastaa tai että luonto korjaa itse itsensä.

Tämä oli nyt tällainen hiihtoloman angstipostaus, kun ihmiset ovat paenneet joko pohjoiseen tai etelään ikuista marraskuuta, joka lienee sellainen talvi (tai eihän tämä edes ole terminen talvi vaan tällainen useamman kuukauden märkä ja pimeä välivaihe) johon meidän on paras tottua. Toistaiseksi lienee vain paras toivoa parasta, irrotella muovikorkkeja pahvitölkeistä ja jatkossa liikkua raiteita pitkin mahdollisimman pitkälle. Ja äänestää oikein – ensi kuussa pääkaupunkiseudulla on mahdollisuus äänestää muakin vaaleissa! Olen myös asennoitunut odottamaan kevättä; olen melkoinen vilukissa joten henkilökohtaisesti pakkasten puuttuminen ei ole haitannut, mutta sydäntä särkee norppien, siilien ja mahdollisten lastenlasten puolesta, koska pulkkailusta taitaa tulla poikkeus ennen niin säännönmukaisissa talvissa. Että tulkaa nyt joku tiedeihminen tänne lohduttomaan mua, silittäkää selkää ja sanokaa että ihmiskunnalla on ihan hyvin aikaa korjausliikkeisiin ja kyllä me saadaan homma sujumaan vaikka kukaan ei joutuisikaan laskemaan elintasoaan ja luopumaan lomamatkoista. Antakaa mulle toivoa!

MAAILMA KUTSUU

Jos ei lasketa viime viikonlopun pikavisiittiä Virossa, ja oikeastaan syksyn kahta Tallinnan-käyntiä treffimielessä, olen ollut tosi kiltisti koti-Suomessa. Kiltillä tarkoitan sitä, että rahat eivät ole riittäneet kovin kauas ja noin esimerkiksi ilmastoa ajatellen se on upeaa. En aio tässä postauksessa nyt tämän enempää käsitellä lentämistä, ilmastoahdistusta tai hiilijalanjälkeäni: tiedän, että lentäminen on syntistä touhua ja poden siitä morkkista, jota yritän hoitaa kompensoimalla saastuttamistani taloudellisesti sellaisille tahoille, jotka tätä tarpeellista anekauppaa hoitavat. Olen kuitenkin myös aika kyllästynyt tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa kaikkia ratkaisuja odotetaan kuluttajilta – alkakaa vegaaneiksi, vaihtakaa sähköautoon, sammuttakaa valot – sen sijaan, että puututtaisiin lainsäädännön ja vielä radikaalimpien muutosten kautta tähän maailmanjärjestykseen, joka perustuu luonnon riistämiselle. Että ei siitä sen enempää.

Nyt iloitsen siitä, että Suomi-Espanja-akselilla vietettyjen vuosien jälkeen luvassa on hieman eksoottisempiakin kohteita. Parin kuukauden päästä suuntaan kaupunkilomalle Eurooppaan – haluaisin puhua siitä jo vaikka kuinka paljon ja kysellä vinkkejä, mutta kyseessä on yllätysmatka eräälle tärkeälle ihmiselle, joka saattaisi lukea blogia (hyvin epätodennäköistä, mutta ei sitä koskaan tiedä). Niinpä tämä matkakohde selviää seuraajillekin vasta siinä vaiheessa kun pääsemme lentokentälle. Kyseinen nelipäiväinen tulee olemaan lahja ja toivottavasti arvokasta laatuaikaa, mutta sen jälkeen lähdenkin suoraan Nepaliin työmatkalle. Lentoaikataulu selviää vasta ensi viikolla, mutta voi olla että ehdin käydä kotona vain vaihtamassa varusteet, sillä ihan samoilla vetimillä ei selviä urbaanista citylomasta ja reilun viikon mittaisesta tutustumisesta Kathmanduun ja sen ihmeisiin.

old-man-4258276_1280

Olen aika tohkeissani tästä mahdollisuudesta. Olen jo tovin työskennellyt tehtävässä, jossa olen päässyt olemaan päivittäin yhteydessä nepalilaisten käsityöläisten kanssa, ja nyt pääsen tapaamaan heitä työssään, kuulemaan heidän elämästään ja tietenkin tutustumaan paitsi uuteen maahan, myös mantereeseen: en ole koskaan ennen käynyt Aasiassa. En ole vielä ehtinyt selvittämään mitä rokotuksia reissuun vaaditaan (osa on varmasti voimassa Karibian vuosilta), ja tässä on vielä sellainen pikkujuttu kuin passi, joka vanhenee heinäkuussa. Sen kanssa ei siis voi saada viisumia, joten luvassa on lähiaikoina passiprosessin hoitamista. Kaikki vinkit ovat tervetulleita: en vielä tiedä, kuinka paljon matkaohjelmaan mahtuu vapaa-aikaa, mutta uskoisin että muutamana päivänä olisi mahdollista päästä esimerkiksi vuorille vaeltamaan.

water-3120606_1280

Toinen täysin uusi maa omalla listallani tulee olemaan Bosnia, jonne olisi tarkoitus lähteä retriitille kesäkuussa. Siinä missä Nepalissa jännittää enemmän kohde kuin matka, niin Bosnian osalta suurin säätö liittyy perille pääsyyn: olen mennyt suuruudenhullusti lupaamaan, etten lennä paikan päälle vaan junailen. Siis Espanjasta. Vietämme taas kesällä kuutisen viikkoa Andalusiassa (mikä on tietenkin ihaninta mitä tiedän!) yhdessä alkuperäisellä perhekokoonpanolla, ja sieltä sitten poikkean esimerkiksi tälle vuoristoretriitille. Tällä hetkellä todennäköisin tapa siirtyä tuo vähän vajaa 3000 kilometriä on interrailpassi ja junaraiteet: itseasiassa hektisen vuoden jälkeen ajatus vuorokausien junassa istumisesta tuntuu lähes houkuttelevalta, kunhan mukana on kamera, kirjoja ja kuulokkeet. Perillä Vukov Konakissa voin sitten hengittää raikasta vuoristoilmaa, rauhoittua ja liikkua metsissä (ja sitten istua taas monta päivää junassa takaisin Etelä-Espanjaan).

sarajevo-4505762_1280

Espanjassa listalla on tietenkin kaikki perinteiset paikat: La Línea ja feria, Gibraltar, toivottavasti myös Tarifa ja Málaga. Mutta nyt olemme äitini kanssa myös alkaneet suunnitella matkaa taas toiselle mantereelle, eli lautalla Marokkoon ja siitä vielä hieman syvemmälle etelään eli tutusta Tangierista Fesiin ja toivottavasti ehkä aina aavikolle asti. Olen kuullut paljon hyvää Marokon junayhteyksistä ja uskon, että viikossa ehtisi kokea vähän erilaista Pohjois-Afrikkaa. Ylipäänsä tällainen matkustaminen tuntuu järkevältä: meillä on 1,5 kuukauden ajan tukikohta Espanjassa, ja sieltä on helppo suunnata seikkailuille ympäri Etelä-Eurooppaa ja jopa Afrikkaan asti.

morocco-165767_1280

Siinä missä matkabloggaajien keskuudessa nämä määrät ovat ihan amatöörin näpertelyä, itsestäni tuntuu listatessa että tässä on ihan älyttömän paljon kulkemista. Se ei tietenkään tarkoita, että tämä riittäisi. Haaveilen, että syksylle saisin mahdutettua (ja ennen kaikkea rahoitettua) yhden matkan yksin. Aivan yksin. Ei edes hyvässä seurassa toteuttavan matkan jonnekin sopivan lämpimään, missä voisin nukkua pitkään, lukea rauhassa ja syödä hyvää ruokaa tuijotellen haaveillen merelle. Voi olla, että tämä unelma ei toteudu ihan lähivuosina, mutta aion sitkeästi sijoittaa sen jokaisen vuoden matkasuunnitelmiin – joskus sen on pakko tapahtua. Sen lisäksi viime vuoden Teneriffan matkalta jäi toive viettää joulu ja tammikuun alku Kanarian saarilla: lapsille vielä tällainen loma voisi onnistua, ja itsehän voin tehdä työt missä päin maailmaa tahansa. Tämän toteuttaminen alkaa vaatia jo ahkeraa lottoamista, mutta ehkä pääsen vuoden lopussa raportoimaan taas tuuliselta Teneriffalta…

sta-cruz-de-tenerife-2729568_1280

PS. Kaikki kuvat Pixabaysta.