MAAILMA KUTSUU

Jos ei lasketa viime viikonlopun pikavisiittiä Virossa, ja oikeastaan syksyn kahta Tallinnan-käyntiä treffimielessä, olen ollut tosi kiltisti koti-Suomessa. Kiltillä tarkoitan sitä, että rahat eivät ole riittäneet kovin kauas ja noin esimerkiksi ilmastoa ajatellen se on upeaa. En aio tässä postauksessa nyt tämän enempää käsitellä lentämistä, ilmastoahdistusta tai hiilijalanjälkeäni: tiedän, että lentäminen on syntistä touhua ja poden siitä morkkista, jota yritän hoitaa kompensoimalla saastuttamistani taloudellisesti sellaisille tahoille, jotka tätä tarpeellista anekauppaa hoitavat. Olen kuitenkin myös aika kyllästynyt tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa kaikkia ratkaisuja odotetaan kuluttajilta – alkakaa vegaaneiksi, vaihtakaa sähköautoon, sammuttakaa valot – sen sijaan, että puututtaisiin lainsäädännön ja vielä radikaalimpien muutosten kautta tähän maailmanjärjestykseen, joka perustuu luonnon riistämiselle. Että ei siitä sen enempää.

Nyt iloitsen siitä, että Suomi-Espanja-akselilla vietettyjen vuosien jälkeen luvassa on hieman eksoottisempiakin kohteita. Parin kuukauden päästä suuntaan kaupunkilomalle Eurooppaan – haluaisin puhua siitä jo vaikka kuinka paljon ja kysellä vinkkejä, mutta kyseessä on yllätysmatka eräälle tärkeälle ihmiselle, joka saattaisi lukea blogia (hyvin epätodennäköistä, mutta ei sitä koskaan tiedä). Niinpä tämä matkakohde selviää seuraajillekin vasta siinä vaiheessa kun pääsemme lentokentälle. Kyseinen nelipäiväinen tulee olemaan lahja ja toivottavasti arvokasta laatuaikaa, mutta sen jälkeen lähdenkin suoraan Nepaliin työmatkalle. Lentoaikataulu selviää vasta ensi viikolla, mutta voi olla että ehdin käydä kotona vain vaihtamassa varusteet, sillä ihan samoilla vetimillä ei selviä urbaanista citylomasta ja reilun viikon mittaisesta tutustumisesta Kathmanduun ja sen ihmeisiin.

old-man-4258276_1280

Olen aika tohkeissani tästä mahdollisuudesta. Olen jo tovin työskennellyt tehtävässä, jossa olen päässyt olemaan päivittäin yhteydessä nepalilaisten käsityöläisten kanssa, ja nyt pääsen tapaamaan heitä työssään, kuulemaan heidän elämästään ja tietenkin tutustumaan paitsi uuteen maahan, myös mantereeseen: en ole koskaan ennen käynyt Aasiassa. En ole vielä ehtinyt selvittämään mitä rokotuksia reissuun vaaditaan (osa on varmasti voimassa Karibian vuosilta), ja tässä on vielä sellainen pikkujuttu kuin passi, joka vanhenee heinäkuussa. Sen kanssa ei siis voi saada viisumia, joten luvassa on lähiaikoina passiprosessin hoitamista. Kaikki vinkit ovat tervetulleita: en vielä tiedä, kuinka paljon matkaohjelmaan mahtuu vapaa-aikaa, mutta uskoisin että muutamana päivänä olisi mahdollista päästä esimerkiksi vuorille vaeltamaan.

water-3120606_1280

Toinen täysin uusi maa omalla listallani tulee olemaan Bosnia, jonne olisi tarkoitus lähteä retriitille kesäkuussa. Siinä missä Nepalissa jännittää enemmän kohde kuin matka, niin Bosnian osalta suurin säätö liittyy perille pääsyyn: olen mennyt suuruudenhullusti lupaamaan, etten lennä paikan päälle vaan junailen. Siis Espanjasta. Vietämme taas kesällä kuutisen viikkoa Andalusiassa (mikä on tietenkin ihaninta mitä tiedän!) yhdessä alkuperäisellä perhekokoonpanolla, ja sieltä sitten poikkean esimerkiksi tälle vuoristoretriitille. Tällä hetkellä todennäköisin tapa siirtyä tuo vähän vajaa 3000 kilometriä on interrailpassi ja junaraiteet: itseasiassa hektisen vuoden jälkeen ajatus vuorokausien junassa istumisesta tuntuu lähes houkuttelevalta, kunhan mukana on kamera, kirjoja ja kuulokkeet. Perillä Vukov Konakissa voin sitten hengittää raikasta vuoristoilmaa, rauhoittua ja liikkua metsissä (ja sitten istua taas monta päivää junassa takaisin Etelä-Espanjaan).

sarajevo-4505762_1280

Espanjassa listalla on tietenkin kaikki perinteiset paikat: La Línea ja feria, Gibraltar, toivottavasti myös Tarifa ja Málaga. Mutta nyt olemme äitini kanssa myös alkaneet suunnitella matkaa taas toiselle mantereelle, eli lautalla Marokkoon ja siitä vielä hieman syvemmälle etelään eli tutusta Tangierista Fesiin ja toivottavasti ehkä aina aavikolle asti. Olen kuullut paljon hyvää Marokon junayhteyksistä ja uskon, että viikossa ehtisi kokea vähän erilaista Pohjois-Afrikkaa. Ylipäänsä tällainen matkustaminen tuntuu järkevältä: meillä on 1,5 kuukauden ajan tukikohta Espanjassa, ja sieltä on helppo suunnata seikkailuille ympäri Etelä-Eurooppaa ja jopa Afrikkaan asti.

morocco-165767_1280

Siinä missä matkabloggaajien keskuudessa nämä määrät ovat ihan amatöörin näpertelyä, itsestäni tuntuu listatessa että tässä on ihan älyttömän paljon kulkemista. Se ei tietenkään tarkoita, että tämä riittäisi. Haaveilen, että syksylle saisin mahdutettua (ja ennen kaikkea rahoitettua) yhden matkan yksin. Aivan yksin. Ei edes hyvässä seurassa toteuttavan matkan jonnekin sopivan lämpimään, missä voisin nukkua pitkään, lukea rauhassa ja syödä hyvää ruokaa tuijotellen haaveillen merelle. Voi olla, että tämä unelma ei toteudu ihan lähivuosina, mutta aion sitkeästi sijoittaa sen jokaisen vuoden matkasuunnitelmiin – joskus sen on pakko tapahtua. Sen lisäksi viime vuoden Teneriffan matkalta jäi toive viettää joulu ja tammikuun alku Kanarian saarilla: lapsille vielä tällainen loma voisi onnistua, ja itsehän voin tehdä työt missä päin maailmaa tahansa. Tämän toteuttaminen alkaa vaatia jo ahkeraa lottoamista, mutta ehkä pääsen vuoden lopussa raportoimaan taas tuuliselta Teneriffalta…

sta-cruz-de-tenerife-2729568_1280

PS. Kaikki kuvat Pixabaysta.

MATKAMESSUJA, MATKASUUNNITELMIA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin eilen toista kertaa Matkamessuilla. Haluaisin sanoa, etten ole varsinaisesti kohderyhmää; olen internetsukupolven budjettimatkailija, joka inspiroituu yleensä Instagramissa eikä Pasilassa messuhallissa. Mutta koska palasin kotiin muutamien esitteiden ja uusien matkasuunnitelmien kanssa, voi kai sanoa että olen sittenkin helppo uhri. Pääsin messuilemaan vain eilen torstaina, jolloin Messukeskuksessa oli muutenkin rauhallisempaa kun paikalla olivat vain ”ammattilaiset” (lainausmerkit, kun mäkin olin siellä).

Suurimman osan ajasta vietin Espanjan tiskillä, tietenkin. Kesällä olisi tarkoitus viettää viitisen viikkoa Andalusiassa. Tällä kertaa olemme todennäköisesti La Línean sijaan San Pedrossa, mutta reissaamme varmasti paljon paitsi vanhoille kotikulmille niin myös ympäri Etelä-Espanjaa. Sain Costa del Solin edustajalta muutamia vinkkejä kun etsin paikkoja, joissa eivät vielä ”kaikki” ole käyneet. Tämä off the beaten track-ajattelu tuntuu aina vähän elitistiseltä, että en voi matkustaa suurten turistimassojen mukana vaan on aina pakko etsiä jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Mitä vikaa on Colosseumissa ja Eiffel-tornissa? Mutta sain hyviä vinkkejä kauniista vuoristokylistä – juuri niistä, mitä rakastan Andalusiassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesällä olen ajatellut karata yksin viikoksi Marokkoon. Tangier on jo nähty, joten haaveilen useammasta päivästä Marrakechissä. Mutta mitään muuta meillä ei ole tiedossa, vain matkahaaveita. Lapsilla on listallaan tietenkin Legoland, Pariisin Disneyland ja Lontoon Harry Potter-studiot. Olen jo tuskissani valmiiksi näistä aika kalliista kohdetoiveista, mutta toisaalta tätä vaihetta ei kestä kauan. Kaikkia toiveita ei ehkä toteuteta, mutta näitä kaikkia on suunniteltu tehtäväksi maateitse. Ruotsinlaiva + Legoland-yhdistelmä yhdelle kesälle, junalla Pariisiin, Disneyland sekä Lontoo herkkuineen toisena kesänä. Kunhan kasvavat vähän ja jaksavat kantaa omat rinkkansa. Vaatimattomat lapseni haaveilevat myös Japanista, Malediiveista (luojan kiitos vain paikallissaarista, enkä todellakaan ole kertonut heille mistään hulppeista resorteista – tärkeintä olisi päästä kahlaamaan kilpikonnien, rauskujen ja haiden kanssa) sekä Välimeren risteilystä. Selvästi pitää alkaa lobata kotimaan kohteita enemmän!

Nyt kun lapset alkavat olla isompia, olen alkanut myös tehdä pieniä suunnitelmia omien, aivan ylhäisessä yksinäisyydessä tehtyjen matkojen varalle. Olin miettinyt paluuta Meksikoon, jonne sydän jäi Väli-Amerikan kierroksella. Koska lentäminen on paitsi epäekologista ja tylsää, tarkoitus olisi olla paikan päällä ainakin kuukausi. Nyt kuitenkin paitsi bloggaaja Frida Ingridin viimeaikaiset seikkailut Kolumbiassa, joita hän raportoi Instagramin Storiesissa, sekä Narcos-tv-sarjan komeat maisemat ovat alkaneet kutsua ja vietinkin tovin Kolumbian ständillä keskustelemassa siitä, miten kuukausi kannattaisi tuossa kahden eri meren rannikoille levittäytyvässä maassa käyttää. Ja hieman yllättäen löysin itseni myös keskustelemassa Georgian edustajan kanssa: Georgia ainakin toistaiseksi on vielä vähän vähemmän koluttu kohde, josta löytyy niin upeita rantakohteita Mustameren rannalta kuin vuoristosta. Ja kuulemma viiniä ja juustoa, I’m in!

Tietenkin vastuullisuuden ja ympäristöystävällisyyden olisi toivonut näkyvän messuilla enemmän. Messut itsessään tuntuvat hieman vanhanaikaiselta konseptilta kun kaikki tieto on saatavilla netistä, jolloin tällainen verkostointiin ja face-to-face tapaamisiin perustuva toiminta voisi olla vielä informatiivisempaa. Tai ehkä en kysynyt oikeita kysymyksiä. Toivon yhteydenottoa ainakin yhdeltä laivavarustamolta koskien viikon mittaisen risteilyn synnyttämää hiilijalanjälkeä, sillä nykyään nämä asiat painavat jo aika paljon kun mietimme minne mennä ja mitä tehdä. Ehkä niitä varten olisi pitänyt suunnata Maata pitkin-matkamessuille lauantaina.

Messuilta tarttui mukaan myös tarjouspunkkipihdit Punkkibussista (jossa on messutarjous myös puutiaisaivokuumerokotukselle ja monelle muulle pistokselle). Rokotukset on meillä ehdottomasti harkinnassa, kun pojat mökkeilevät Sipoossa paljon ja sieltä on tarttunut muille kesänviettäjille matkaan sekä puutiaisaivokuume ja borrelioosi. Ja tämä siis noin 30 minuutin matkan päässä Helsingin keskustasta. Jos en viikonloppuna olisi kiinni vesirokkoa potevan kuopuksen menisin messuille ehkä vielä syömään ja ostamaan juustoja, nimittäin tarjolla oli ihanaa thairuokaa suoraan rekasta ja mm. mieletön kattaus juustoja Italiasta. Massia siis mukaan. Nyt kiinnostaa, onko moni käynyt Matkamessuilla ihan silleen vapaa-ajalla etsimässä uusia matkakohteita tai ideoita?

VÄÄRÄ VALASRETKI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

I usually don’t do this but this case is an exception due to the worst customer care in Spain (and this is something). In case you ended up here whilst searching for experiences of whale safaris with Whale Watch Tarifa I only have one word of wisdom: Don’t. There are plenty of good tour operators and honest entrepreneurs, this company is not one of them. Avoid at all costs.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vein perheen 8-vuotiaan pitkään ja hartaasti odotetulle valasretkelle, vihdoinkin. Kuten ehkä postauksen alusta voitte päätellä, ihan nappiin ei mennyt retki. Tai oikeastaan varaus ja järjestelyt. Mutta itse retki oli upea kokemus, vaikka emme miekkavalaita nähneetkään. Pallopäävalaita, möhkäkaloja, miekkakalan, delfiinejä – ja tonnikalan kalastajia ja tonnikaloja, metsäpalon ja sammutuskoneita ja -helikoptereita. Eli siis itse valasretki oli upea kokemus jonka muistan ikuisesti. Enkä kyllä unohda sitä raivokohtausta jonka sain varausfirman luona, enkä tiedä unohtavatko hekään…

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarifa, tuo ihana surffikaupunki ihan Espanjan eteläkärjessä, ansaitsee joskus oman postauksensa, joten ei siitä sen enempää. Kuitenkin suurin osa näistä pidemmistä valasretkistä lähtee Tarifasta, joten sieltä lähdimme mekin. Kaupungissa toimii useampi yrittäjä, jotka tarjoavat valasretkiä. Yleensä ne kestävät pari tuntia, ja silloin on mahdollista nähdä Gibraltarinsalmella vakituisesti asuvia kaskelotteja ja pallopäävalaita sekä delfiineitä, sekä sitten heinä-elokuussa miekkavalaita. Nämä miekkavalasretket ovat kalliimpia ja kestävät tunnin pidempään, ja sellaiselle me lapsen kanssa suunnattiin. Aikuiselta tämä lysti maksoi 50 euroa ja lapselta 30 euroa, normaalisti valasretket ovat noin 35 euron luokkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vene itsessään ei ollut valtavan iso, mutta sinne ahtautui melkoinen määrä turisteja. Onnistuimme taktikoimaan lapsen kanssa itsemme kärkeen avonaiseen tilaan istumaan ja pidimme paikoistamme tiukasti kiinni – sinällään tämä oli helppoa, koska useimmat eivät halunneet kastua (meitä vesiroiskeet ja lennot aaltojen yli muistuttivat ferian laitteista, joten ei haitannut!) ja sen jälkeen keulassa olevassa vessassa joku ajelun monista merisairaista räjäytti oksennukset lattiasta kattoon, mistä aiheutui ajoittaista hajuhaittaa. Veneessä oli silti hyvin näkyvyyttä joka puolelta, ja koska lopulta kun löysimme valaat, ne kiertelivät kiltisti ympäri venettä ja näin ollen varmasti jokainen sai Instagram-kuvansa ja matkamuistonsa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Homma ei alkanut lupaavasti. Ajoimme puolisen tuntia vauhdilla kohti Atlanttia (siinä kun tavalliset valasretket ovat enemmän Tarifan ja Gibraltarin välisellä merialueella). Ei näkynyt kuin sinistä, ja viimeiset orcahavinnot olivat kuulemma neljän päivän takaa. En halua arvailla syytä miekkavalaiden katoamiseen: tonnikalaa on vaikka millä mitalla, mutta oletettavasti syy tähän löytyy meistä ihmisistä. Jatkuvasti lisääntyvä laivaliikenne on kuulemma iso tekijä siinä, miksi valaskannat vähenevät alueella jatkuvasti, eikä mikään ihme. Mutta seilattuamme puoli tuntia vastaan tuli näky, joka itsessään riitti mulle koko matkan arvoksi: keskellä merta kymmeniä, ehkä yli sata marokkolaista pientä kalastusvenettä, joihin olkihattuiset kalastajat nostivat tonnikaloja. Se näky ei ehkä näin kuvailtuna kuulosta aivan niin maagiselta miltä se tuntui merellä, juuri siinä kohtaa missä Välimeri ja Atlantti kohtaavat (olemme olleet Marokossa katsomassa samaa paikkaa maissa) ja meri on vain noin 200 metriä syvä siinä missä lähempänä Gibraltaria syvyys on kilometrin luokkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yleensä miekkavalaat tulevat sinne missä ovat tonnikalan kalastajat, sillä laiskoina päivinä kalastusveneistä roikkuvat jättimäiset tonnikalat ovat helppo saalis näille merinisäkkäille. Nyt niitä ei kuitenaan näkynyt ja mietin, kävikö yhtä huono tuuri kuin toisella delfiiniretkellämme pari viikkoa sitten. Ohi pyrähti muutama delfiiniparvi, mutta ei valaita. Yhtäkkiä kuitenkin, kierreltyämme aikamme, alkoi sieltä täältä esiin tulla pallopäävalaita. Näitä on vain noin 200 yksilön verran tällä alueella, joten meidän lukuisat näkemämme yksilöt tuntuivat lottovoitolta. Jotkut pitivät meihin hyvää etäisyyttä, mutta eräs äitivalas poikasensa kanssa tuli aivan veneen viereen, jopa sukelteli veneen alta. Parhaimmillaan valat olivat suorastaan kosketusetäisyydellä, vaikka suurin osa valokuvista on juuri noita ”tuolla jossain kahden kilometrin päässä on selkäevä”-tasoa. Muitakin selkäeviä näimme: susiruman möhkäkalan ja miekkakalan. Ehkä joskus muutaman vuoden päästä kerron lapselle, ettei se ollutkaan hai.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyörimme valaiden keskellä noin 1,5 tuntia, jonka aikana oli hauska tuijotella ulapalle ja toivoa, että pintaan ilmestyisi musta selkäevä tai vesisuihku. Ei harmittanut lainkaan, ettemme nähneet miekkavalaita – onpahan jotain mitä odottaa ensi kesänä! Oppaat olivat iloisia ja asiantuntevia ja kertoivat myös surullisesta pakolaistilanteesta, sillä edellisenä päivänä olivat todistaneet kuinka jotkut onnettomat yrittivät meloa kanootilla tuon 14 kilometrin pätkän Afrikasta Eurooppaan. Meidän alueelle on tullut viime viikkoina yli 1000 pakolaista kumiveneillä Marokosta, joten tilanne on kaikin puolin aika tulenarka. Me näimme vain nuo iloiset kalastajat, jotka ajoivat veneemme viereen esittelemään saalistaan ja näyttämään peukkuja. Paluumatkalla katsoimme kun Tarifan ja Gibraltarin välillä riehunutta metsäpaloa sammutettiin kahden sammutuslentokoneen ja neljän helikopterin voimin. Metsäpalo itsessään on kamala asia, mutta kyllä niin 8-vuotias kuin äitinsä olivat aika vau kun koneet laskeutuivat mereen aivan vieressä, täyttivät vesivarastot ja nousivat taas ilmaan ja pudottivat vedet paloalueelle. Olimme reilu kolmen tunnin jälkeen märkiä, suolaisia ja onnellisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten se ränttäysosuus: olin varannut retken useita päiviä etuajassa ja hyvin selkeästi artikuloinut, että miekkavalaita oltaisiin tulossa katsomaan. Useasta viestistä huolimatta meidät oli buukattu väärälle retkelle. Sen lisäksi paitsi että väärän retken aikataulua muutettiin, lopulta tuo oikea retki lähti 1,5 tuntia myöhässä. Kommunikaatio ei toiminut lainkaan, asiakaspalvelu oli silmien pyörittelyä, käsien levittelyä ja ”ei tää oo mun vika” selittelyä. Lopulta kävi ilmi (yritys ei itse mainitse tätä missään) että koko firma ei edes järjestä retkeä! Eli varasimme liput Whale Watch Tarifa-nimisen organisaation kautta, ja se on paska. Itse valasretken toteutti Turmares, joka oli oikein OK eikä osallinen siihen, että tuo välikätenä toimiva varaustoimisto pystynyt edes alkeelliseen asiakaspalveluun. Noin yleensä omat odotukset asiakaspalvelulle Espanjassa eivät ole kauhean korkealla, mutta nyt oli niin täydellinen pohjanoteeraus että valitan mielelläni jokaiseen mahdolliseen kanavaan. Saimme lopulta -20% alennuksen matkasta, joka ei kattanut esim. heidän sähläyksensä takia hukkaan menneitä bussilippuja jne. Mutta onneksi, onneksi 8-vuotias tsemppasi mua silloin kun meinasin jättää koko valasretkin väliin ja lähteä kotiin mököttämään. Hän sanoi: ”siitä tulee äiti mahtava!” ja oli täysin oikeassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

MIETTEITÄ MAROKOSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Veimme lauantaina luonamme vierailevat mummot Marokkoon. Matka Afrikkaan on helppo – sehän on ihan kädenulottuvilla muutenkin, kapeimmillaan Gibraltarinsalmi on vain 14 kilometriä. Ilmeisesti jotkut hullut uivat sen yli harrastusmielessä. Ja toiset epätoivoissaan. Kävimme samalla hyväksi todetulla päiväkierroksella kuin tammikuussa. En siis nyt uudestaan raportoi Herkuleen luolasta tai Kasbah-museosta. Ajatuksetkin olivat tällä reissulla hyvin samanlaisia kuin viimeksi.

Olemme tutustuneet täällä La Líneassa mieheen, joka on töissä Guardia Civilissä, Espanjan kansalliskaartissa. Tämän sotilaallisen organisaation työntekijät suorittavat esim. rajavalvontaa ja työskentelevät terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Historiallisesti Guardia Civilin maine Francon kansalliskaartina ei varsinaisesti imartele, ja toisaalta myös tänäkin vuonna on raportoitu epämääräisistä pahoinpitelyistä ja kyseenalaisista toimintakeinoista. No, meidän tuntemamme tyyppi on mukava, joskaan ei mikään erityisen leppoisa kaveri, ja ennen kaikkea kertonut paljon sellaisia asioita joiden jälkeen oma pohjoismaalainen passi on entistä rakkaampi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän oli tarkoitus syksyllä päästä valokuvaajaystäväni kanssa mukaan seuraamaan Tarifan rannikolle laittomien maahantulijoiden ja huumekaupan torjuntaa. Ei-lainkaan-yllättäen kutsu peruttiin (noh, oltiinhan me vähän epämääräinen kaksikko). Toisaalta täällä sekä laiton maahantulo että huumekauppa ovat läsnä arjessa muutenkin. Olemme tottuneet rajavartioiden veneisiin, satunnaisiin helikoptereihin sekä uutisiin Tarifan rannoille huuhtoutuneista hukkuneista. Nyt tilanne tuntuu rauhoittuneen niistä ajoista, kun päivittäin maihin yritti lähes 500 tulijaa vastapäiseltä mantereelta.

Ja vaikka huumeiden salakuljetus Afrikasta ja laiton maahantulo ovat eri ongelmia, ne kaikki kytkeytyvät yhteen. Olen kerran itse osunut paikalle, kun huumeita heitettiin rannalle kumiveneestä ja paikalle säntäsivät poliisit pyssyineen. Yleinen tapa on kuulemma saapua vesijetillä rannikolle kyydissä muuli, jolla on reppu täynnä kamaa. Sitten muuli heitetään mereen ja jätetään yksin uimaan rannalle. Osa jää tietenkin kiinni, mutta tarpeeksi iso osa pääsee maihin jotta homma kannattaa. Aina löytyy joku, joka tarttuu tähän melko vaaralliseen tehtävään.

En vieläkään jaksa uskoa, että kukaan lähtisi ylittämään tuota vesialuetta ihan vain huvikseen. Kyllä, varmasti paremman elämän perässä, mutta en osaa paheksua sitä ratkaisua. Jos itse olisin äiti maassa, jossa lasten tulevaisuus näyttäisi ankealta ja ahdistavalta, lähettäisin varmasti omat poikani parempien mahdollisuuksien maahan. Jos vain voisin. Marokossa kolmannes nuorista on työttömiä. En osaa kuvitella miltä tuntuisi olla siinä elämänvaiheessa, että pitäisi itsenäistyä ja ehkä päästä perustamaan oma perhe, mutta siihen ei olisi mitään taloudellisia mahdollisuuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Guardia Civil-kaveri kertoi, lähes vitsimuotoisesti, mistä erottaa onko rantatuneessa kumiveneessä marokkolaisia? No siitä, että marokkolaiset juoksevat. Muiden Afrikan maiden kanssa Espanjalla ei ole palautussopimusta, mutta laittomasti maassa olevat marokkolaiset palautetaan meren yli. Täällä meidän kaupungissamme on itse asiassa hyvin vähän ihmisiä, jotka voisi ulkonäön perusteella päätellä marokkolaisiksi. Maahanmuuttajat, jollei lasketa Gibraltarilla työskenteleviä expatteja, puuttuvat katukuvasta. Eksoottisempaa oli ennen, kun kävi vaikka Itiksessä. Ilmeisesti reitti jatkuukin yleensä pohjoiseen siitä, kun on päästy maihin. Madridissa afrikkalaisia näkyi katukuvassa paljon enemmän ja keskustelu paikallisen taksikuskin kanssa paljasti, että suhtautuminen oli melko kielteinen. Ryöstely ja rikollisuus kuulemma rehottivat, juuri kodittomien maahantulijoiden toimesta. Toisaalta Madridissa marokkolaisia tai afrikkalaisia suurempana ongelmana kuulemma pidetään Latinalaisesta Amerikasta saapuvia maahanmuuttajia.

Tanger oli meille jälleen positiivinen kokemus. Ihmiset olivat ystävällisiä ja hymyileviä. Toisaalta yhteiskunnan miehisyys näkyi vahvasti niillä alueilla, missä me liikuimme. Lähes kaikki työntekijät olivat miehiä. Ravintoloissa, kaupoissa, kaduilla. Kahvilat ja ravintolat olivat muutamaa perhettä lukuunottamatta miesten valtakuntaa. Naiset kävelivät asioillaan usein pareina tai lapsineen, mutta muuten ympäristö oli varsin miehinen. Nuoret miehet olivat jopa liikuttavan samanlaisia veryttelyasuissaan ja ”futistukissaan”, vähän tylsistyneen oloisina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tahdon tutustua Marokkoon vielä paremmin. Odotan myös innolla, kun kuulen taas tuttavamme toisinaan aivan uskomattomilta kuulostavia tarinoita heidän arkisista työpäivistään. Miten kaukaiselta tällaiset asiat tuntuivat Suomessa ja nyt elämme kaupungissa, jossa liikkuvasta rahasta arviolta kolmasosa tulee huumebisneksestä. Eikä se näy arjessa sen kummemmin. Täällä alkaa ymmärtää entistä paremmin, miksi monet valitsevat sen laveamman tien, kun töitä – ainakaan sellaisia, mistä maksettaisiin palkkaa – ei ole tarjolla, ja kuinka ainutlaatuinen yhteiskunta Suomi on ollut sosiaaliturvan, ilmaisen koulutuksen ja vapaan liikkuvuuden ansiosta. Ja toivottavasti on sitä jatkossakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA