Jos ei lasketa viime viikonlopun pikavisiittiä Virossa, ja oikeastaan syksyn kahta Tallinnan-käyntiä treffimielessä, olen ollut tosi kiltisti koti-Suomessa. Kiltillä tarkoitan sitä, että rahat eivät ole riittäneet kovin kauas ja noin esimerkiksi ilmastoa ajatellen se on upeaa. En aio tässä postauksessa nyt tämän enempää käsitellä lentämistä, ilmastoahdistusta tai hiilijalanjälkeäni: tiedän, että lentäminen on syntistä touhua ja poden siitä morkkista, jota yritän hoitaa kompensoimalla saastuttamistani taloudellisesti sellaisille tahoille, jotka tätä tarpeellista anekauppaa hoitavat. Olen kuitenkin myös aika kyllästynyt tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa kaikkia ratkaisuja odotetaan kuluttajilta – alkakaa vegaaneiksi, vaihtakaa sähköautoon, sammuttakaa valot – sen sijaan, että puututtaisiin lainsäädännön ja vielä radikaalimpien muutosten kautta tähän maailmanjärjestykseen, joka perustuu luonnon riistämiselle. Että ei siitä sen enempää.
Nyt iloitsen siitä, että Suomi-Espanja-akselilla vietettyjen vuosien jälkeen luvassa on hieman eksoottisempiakin kohteita. Parin kuukauden päästä suuntaan kaupunkilomalle Eurooppaan – haluaisin puhua siitä jo vaikka kuinka paljon ja kysellä vinkkejä, mutta kyseessä on yllätysmatka eräälle tärkeälle ihmiselle, joka saattaisi lukea blogia (hyvin epätodennäköistä, mutta ei sitä koskaan tiedä). Niinpä tämä matkakohde selviää seuraajillekin vasta siinä vaiheessa kun pääsemme lentokentälle. Kyseinen nelipäiväinen tulee olemaan lahja ja toivottavasti arvokasta laatuaikaa, mutta sen jälkeen lähdenkin suoraan Nepaliin työmatkalle. Lentoaikataulu selviää vasta ensi viikolla, mutta voi olla että ehdin käydä kotona vain vaihtamassa varusteet, sillä ihan samoilla vetimillä ei selviä urbaanista citylomasta ja reilun viikon mittaisesta tutustumisesta Kathmanduun ja sen ihmeisiin.
Olen aika tohkeissani tästä mahdollisuudesta. Olen jo tovin työskennellyt tehtävässä, jossa olen päässyt olemaan päivittäin yhteydessä nepalilaisten käsityöläisten kanssa, ja nyt pääsen tapaamaan heitä työssään, kuulemaan heidän elämästään ja tietenkin tutustumaan paitsi uuteen maahan, myös mantereeseen: en ole koskaan ennen käynyt Aasiassa. En ole vielä ehtinyt selvittämään mitä rokotuksia reissuun vaaditaan (osa on varmasti voimassa Karibian vuosilta), ja tässä on vielä sellainen pikkujuttu kuin passi, joka vanhenee heinäkuussa. Sen kanssa ei siis voi saada viisumia, joten luvassa on lähiaikoina passiprosessin hoitamista. Kaikki vinkit ovat tervetulleita: en vielä tiedä, kuinka paljon matkaohjelmaan mahtuu vapaa-aikaa, mutta uskoisin että muutamana päivänä olisi mahdollista päästä esimerkiksi vuorille vaeltamaan.
Toinen täysin uusi maa omalla listallani tulee olemaan Bosnia, jonne olisi tarkoitus lähteä retriitille kesäkuussa. Siinä missä Nepalissa jännittää enemmän kohde kuin matka, niin Bosnian osalta suurin säätö liittyy perille pääsyyn: olen mennyt suuruudenhullusti lupaamaan, etten lennä paikan päälle vaan junailen. Siis Espanjasta. Vietämme taas kesällä kuutisen viikkoa Andalusiassa (mikä on tietenkin ihaninta mitä tiedän!) yhdessä alkuperäisellä perhekokoonpanolla, ja sieltä sitten poikkean esimerkiksi tälle vuoristoretriitille. Tällä hetkellä todennäköisin tapa siirtyä tuo vähän vajaa 3000 kilometriä on interrailpassi ja junaraiteet: itseasiassa hektisen vuoden jälkeen ajatus vuorokausien junassa istumisesta tuntuu lähes houkuttelevalta, kunhan mukana on kamera, kirjoja ja kuulokkeet. Perillä Vukov Konakissa voin sitten hengittää raikasta vuoristoilmaa, rauhoittua ja liikkua metsissä (ja sitten istua taas monta päivää junassa takaisin Etelä-Espanjaan).
Espanjassa listalla on tietenkin kaikki perinteiset paikat: La Línea ja feria, Gibraltar, toivottavasti myös Tarifa ja Málaga. Mutta nyt olemme äitini kanssa myös alkaneet suunnitella matkaa taas toiselle mantereelle, eli lautalla Marokkoon ja siitä vielä hieman syvemmälle etelään eli tutusta Tangierista Fesiin ja toivottavasti ehkä aina aavikolle asti. Olen kuullut paljon hyvää Marokon junayhteyksistä ja uskon, että viikossa ehtisi kokea vähän erilaista Pohjois-Afrikkaa. Ylipäänsä tällainen matkustaminen tuntuu järkevältä: meillä on 1,5 kuukauden ajan tukikohta Espanjassa, ja sieltä on helppo suunnata seikkailuille ympäri Etelä-Eurooppaa ja jopa Afrikkaan asti.
Siinä missä matkabloggaajien keskuudessa nämä määrät ovat ihan amatöörin näpertelyä, itsestäni tuntuu listatessa että tässä on ihan älyttömän paljon kulkemista. Se ei tietenkään tarkoita, että tämä riittäisi. Haaveilen, että syksylle saisin mahdutettua (ja ennen kaikkea rahoitettua) yhden matkan yksin. Aivan yksin. Ei edes hyvässä seurassa toteuttavan matkan jonnekin sopivan lämpimään, missä voisin nukkua pitkään, lukea rauhassa ja syödä hyvää ruokaa tuijotellen haaveillen merelle. Voi olla, että tämä unelma ei toteudu ihan lähivuosina, mutta aion sitkeästi sijoittaa sen jokaisen vuoden matkasuunnitelmiin – joskus sen on pakko tapahtua. Sen lisäksi viime vuoden Teneriffan matkalta jäi toive viettää joulu ja tammikuun alku Kanarian saarilla: lapsille vielä tällainen loma voisi onnistua, ja itsehän voin tehdä työt missä päin maailmaa tahansa. Tämän toteuttaminen alkaa vaatia jo ahkeraa lottoamista, mutta ehkä pääsen vuoden lopussa raportoimaan taas tuuliselta Teneriffalta…
PS. Kaikki kuvat Pixabaysta.
Periaatteen Nainen 