Kuten monella muullakin, oli meillä vielä helmikuussa reissusuunnitelma jos toinenkin. Olimme oikeastaan olleet hyvissä ajoin liikkeellä: lentoliput Lontooseen oli varattu jo syyskuussa 2019, joulun alla olimme ostaneet koko perheelle meno-paluut Espanjaan seuraavaa kesää ajatellen. Työnantajani oli järjestellyt mulle myös matkan Kathmanduun, eli olisin lentänyt häpeällisen paljon tänä keväänä. Jos olisin lentänyt.
No, me kaikki totta kai tiedämme mitä kävi ja miksi lentomatkustamista ei meidän perheessä edes hetkeen harkita (paitsi toki lasten isä on käynyt Suomessa ja tulee jatkossakin, vaikka se tarkoittaakin lyhyen loman viettämistä karanteenissa). Kun matkojen peruuntuminen alkoi maaliskuun puolivälissä näyttää väistämättömältä, alkoi hieman huolettaa se, saammeko kotiutettua lentoihin käytetyt sadat eurot. Esimerkiksi Espanjaan meneminen nelihenkisenä perheenä sesonkiaikaan vastaa mulla puolenkuun palkkaa, joten aloin hieman panikoida.
Ensin peruuntuivat toukokuulle varatut lennot Lontooseen. En ehtinyt itse tehdä mitään, sillä lentoyhtiö eli Norwegian peruutti lennot oma-aloitteisesti. Sieltä tarjottiin ensisijaisena hyvitysvaihtoehtona lentopisteitä, joista päätin pysyä kaukana – etenkin, kun vielä keväällä Norwegianin tilanne ilman kiinalaisten rahoitusta näytti vieläkin synkemmältä kuin nyt. Ei sillä että tälläkään hetkellä löisin vetoa juuri tämän hevosen puolesta.
Uutta lentoa oli turha lähteä varailemaan, joten ei auttanut kuin toivoa että rahat joskus löytäisivät takaisin meille. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä ex-mieheltä peruuntui useampi paluulento Espanjaan keväällä (hän oli pari kuukautta jumissa Suomessa, kunnes lopulta pääsi riistohinnalla Lontoon kautta kotiinsa) eikä palautuksista kuulunut mitään. Toki nämä lennot oli maksettu luottokortilla, mutta ymmärsin, että minun piti malttaa hyvitysprosessiin loppuun asti ennen kuin voisin hakea rahoja takaisin sitä reittiä.
Olikin mieletön helpotus, kun pari kuukautta palautushakemuksen (ja vajaa 2 kuukautta itse matkan…) jälkeen rahat palautuivat. Ihme kyllä, myös kesän mittaan ex-mies sai rahansa takaisin Norwegianilta.
Myös kesän lennot Espanjaan oli Norskin kautta, mutta siinä vaiheessa kun huhumylly koko firman kaatumisesta alkoi pyöriä, iski mulle paniikki. En uskaltanut jäädä odottamaan, peruuko Norwegian itse lennot ja jos peruu, saako niistä ikinä rahoja takaisin. Onneksi oli jatkuvasti voimassa oleva, varsin arvokas matkavakuutus. Se oli otettu kauan ennen kuin näistä pandemioista oli tietoa, ja kattava kriisiturva tarjosi täyden hyvityksen itse perutuista lennoista jos lähtöön oli alle 60 päivää ja kohteessa oli tartuntataudin riski.
Niinpä peruin itse lennot 59 päivää ennen lähtöä.
Mitenkään sujuvaa korvausten hakeminen ei Pohjolan kautta ollut, vaikka tapaus oli selkeä. Jouduin toimittamaan erinäisiä papereita Norwegianin puolelta. Niitä ei ollut aivan yksinkertaista hankkia, sillä asiakaspalvelu oli ymmärrettävästi hyvin kuormittunut. Aika moneen yhteydenottoon jäi vastaus kokonaan saamatta. Sen lisäksi Norwegianin standarditodistukset vakuutusyhtiölle (siis siitä, että Low Fare-lipuissani ei ollut palautusoptiota eikä lentoyhtiö siis maksaisi mulle penniäkään niistä takaisin) eivät kelvanneet.
Yli kuukauden paperisodan ja jo melko vihamielisten sähköpostien jälkeen myös nämä lennot hyvitettiin. Mikään kovin hyvä maku hommasta ei jäänyt, sillä siitäkin huolimatta että noudatin vakuutusyhtiön ohjeita, kysyin neuvoa jo prosessin alussa ja toimitin todistuksia, ei tapausta meinattu millään käsitellä. Pitkä asiakkuus Pohjolan kanssa päättyi tähän. Se ei toki johtunut vain tästä vaan myös säädöstä muiden vakuutusten kanssa.
Pomoni oli melko varma, ettei tule koskaan saamaan takaisin kolmella eri lentoyhtiöllä reitetyn reissuni rahoja. Hakemusviestiin ei tullut edes vahvistusta, ja matkaoperaattorin puolella pidettiin radiohiljaisuutta. Kolme kuukautta suunnitellun matkan jälkeen rahat kuitenkin palautuivat pankkitilille.
Lentojen suhteen siis kävi hyvin, pienestä väännöstä huolimatta. Jatkuvasti voimassaoleva, laaja (ja kallis) matkavakuutus tuli tarpeeseen, joskin nyt tulevaisuuden matkustelut vaikuttavat siltä että sille ei enää ole käyttöä. Olen innokas vakuuttaja, joten vähän jännittää jatkossa.
Sen sijaan Lontoon-matkan hotellikulut Hotels.comin kautta ovat tällä hetkellä kuluttajariitalautakunnan käsittelyssä melkoisen kafkamaisen kokemuksen seurauksena, ja siitä varmasti päivitän jahka päätös joskus saadaan.
Matkustamisen kulttuuriin korona tulee varmasti vaikuttamaan monella tavalla, ja itselleni tämä on ollut taas yksi tönäisy kohti oman ajokortin hankintaa. Euroopassa voimme kulkea omalla autolla, jolloin riippuvuus lentoyhtiöistä vähenee – toivottavasti. Kun nyt ensin pääsisi taas vaikka Viroon.
Ette sitten olleet maksaneet lentoja luottokortilla? Meillä ainakin rahat tulivat luottokorttiyhtiöltä takaisin jokseenkin mutkattomasti muutamassa viikossa.
TykkääTykkää
Lontoo oli luottokortilla, siellä tosin ensin neuvottiin, että pitää odottaa palautusprosessi loppuun (ja olen kuulias ja odotin, ja takasinhan ne rahat tulivat onneksi). Sen sijaan Espanjan lippupaketti ei ollut luottokortilla, mutta toki varmistin etukäteen vakuutusyhtiöltä miten toimitaan kun peruutan itse.
TykkääTykkää
Kiinnostaa kuulla lisää tosta hotellicasesta. Menetettyjä Yöpymisiä on muutama kuva, mutta ne niin pieniä, että annan olla. Ihmeellinen tuo vakuutusyhtiöjuttu, olisi luullut, että olisi ollut sujuvaa. Esim. jos auto kolaroidaan, niin on aina tosi näppärää
TykkääTykkää
Joo, hotellicasesta on pari sanaa sanottavana – odotan kuitenkin nyt mitä kuluttajariitalautakunta sanoo ensin 😀
TykkääTykkää
Meillä on keväällä peruutettujen lentojen osalta edelleen saamatta, mutta uskon kyllä että kaikista peruutetuista lennoista tullaan saamaan rahat takaisin, mutta harmillisen kauan tämä prosessi kyllä kestää.
Hankaluudet vakuutuskorvausten kanssa harmittaa myös. Kun vuosia maksaa (korkeita) vakuutusmaksuja, niin olisi kyllä toivottavaa, että korvauksen hakeminen sujuisi silloin helposti, jos jotain tapahtuu.
TykkääTykkää
Joo, tässä olin yhteydessä koko ajan vakuutusyhtiöön (ennen peruutusta, sen aikana, sen jälkeen), joten siihen nähden huonosti toimi siellä päässä.
Toivottavasti teillekin alkaa pian palautua rahat!
TykkääTykkää
Harmi kuulla, että matkojen peruutus on näinkin vaikeaa. Itse siirsin ostettuja lentojani eteenpäin ja jännitän nyt, tulevatko ne siltikään totetumaan. Peruuntuneita konserttilippuja kyllä odotan yhä vieläkin takaisin.
TykkääTykkää
Tsemppiä – taitaa olla aika monilla eläväisillä ihmisillä rahat kiinni eri lipuissa, reissuissa ja tapahtumissa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Minulla jäi välistä vain KLM:n lennot Peruun. Pyydettiin vain odottelemaan, mutta kyllä melkein meni hermot kun heinäkuuhun asti odotteli huhtikuussa peruuntuneita lentoja. Tavallaan ymmärtää, että kiirettä oli lentoyhtiöillä ja matkatoimistoilla, mutta huoltahan nuo aina tuottavat.
TykkääTykkää
Voi Peru!
Onneksi KLM on aika vakavarainen ja luotettava toimija (puhun nyt kyllä ihan mutulla), joten hitaasti mutta melko varmasti rahat palautuvat…
TykkääTykkää
Vakuutukset on hankalia, koska etukäteen on vaikea nähdä, että mitä kaikkea voi sattua. Luin jostain, että vakuutusyhtiöt olisivat olleet joustavia koronan suhteen vielä keväällä (tämä ei ilmeisesti ollut sun kokemus asiasta), mutta nyt ehtoja on tiukennettu.
Nyt korona-aikana matkasimme Norjaan. Lennoissa oli siirtomahdollisuus ja majoituksissa mahdollisuus peruutukseen. Sen sijaan Norjan sisäisiin junamatkoihin ei peruutusturvaa saanut eikä huvipuistolippuihin, jotka oli pakko ostaa etukäteen. Näistä tuli yllättävän suuri kulu noin 250€, jonka olisimme menettäneet, jos emme olisi pääseet matkalle. Tajusin, että näinä aikoina ei voi varautua kaikkeen ja ainakin tämän verran menetämme, jos olisimme esimerkiksi joutuneet karanteeniin ennen matkalle lähtöä. Sairastumistapauksessa olisimme toki saaneet rahat takaisin vakuutuksesta.
TykkääTykkää
Joo, se kriisiturvan epidemiaosuus taisi kadota vakuutusehdoista heti maaliskuun puolivälissä – onneksi siis meidän matkat oli varattu ja maksettu sitä ennen. Hieman huvitti, että jos olisimme esim. saaneet hääkutsun, olisimme varmasti saaneet rahat takaisin matkojen peruuntuessa, mutta koronan osalta jouduttiin vääntämään…
TykkääTykkää
Täällä sitä vielä odotellaan rahoja kahdelta eri peruuntuneelta matkalta. Nizzan osalta jouduin vielä olemaan yhteyksissä Travellinkiin useampaan otteeseen ja siihen tuhrautui aika pitkä aika joten myös siitä kärsimyksestä olisi mukava saada kompensaatiota. Mutta ihan yhtä lailla uupuu Finskin korvaukset. Huvittavaa on se, että saan edelleen yhdeltä matkanjärjestäjältä viestejä, että voisin hakea korvauksia, koska lento New Yorkiin oli myöhässä keväällä 2019. Jos nyt saisi korvaukset näistä peruuntuneista lennoista niin olisi oikein kiva. Ärsyttävä juttu, että olivat nihkeitä Pohjolassa. Itse en ole vielä lähtenyt yrittämään luottoyhtiönkään kautta.
TykkääTykkää
Onneksi – hitaudesta huolimatta – voi olla luottavaisin mielin että jotain kautta tulee hyvitykset. Eipä ole juuri nyt kiire kasvattaa matkakassaa…
TykkääTykkää