ESPANJALAISESSA KOULUSSA

Muutama päivä ennen jouluaattoa alkanut joululoma päättyy huomenna. Pojat palaavat kouluun vietettyään yli kahden viikon loman vain ja ainoastaan sisällä sairastaen. Ainakin ovat melkein terveitä… Onneksi espanjalaiset pitävät juhlapyhistä ja vapaapäivistä, joten myös kevätlukukaudelle lienee luvassa ties minkä pyhimyksen kunniaksi vietettyjä lyhyitä lomia, ja myös pääsiäinen. Eikä se espanjalainen koulu mitenkään mahdottoman rankkaa ole lapsille ollut, vaikka tietenkin viisi tuntia päivässä pakollista kielikylpyä väsyttää. Kuitenkaan heiltä ei kauheasti vielä odoteta akateemisella puolella. Todistukset kuitenkin saatiin nyt syksyn päätteeksi. Ja oli sekin: Luokkien Whatsapp-ryhmissä alkoi kuhina heti kun todistustenjaon ajankohta ilmoitettiin. Ajattelin, että ne vaan haetaan toimistosta ja lompsin iltapäivällä koululle verkkareissani, mutta kävikin ilmi että kyseessä oli suorastaan juhlallinen tilaisuus, jossa opettajia lahjottiin ja käytiin hyvin yksityiskohtaisesti läpi kulunutta lukukautta. Ensi kerralla laitan mäkin ykköset päälle!

Eskarissa, infantilin viimeisellä luokalla oleva 5-vuotias sai myös oman todistuksensa. Sekä sellaisen seikkaperäisen oppimateriaalein mukana tulevan arviointilomakkeen, jossa rasti ruutuun-periaatteella arvioitiin onko lapsi hyvä vai onko parantamisen varaa esimerkiksi kuvakirjoituksessa, vertailussa, paikallisten juhlaperinteiden tuntemisessa, klassisesta musiikista nauttimisessa tai avunpyytämisessä. Sen lisäksi hän sai koululta aivan oikean todistuksen, jossa arvioitiin hyvä/parantamisen varaa-asteikolla mm. pärjääminen englanninopinnoissa, ympäristön tuntemuksessa, itsetuntemuksessa ja keskittymisessä. Kaikesta muusta lapsi sai kehuja ja kiitosta, paitsi kielellinen ilmaisu yllättäen jäi ”parantamisen varaa”-asteelle.

7-vuotiaan tokaluokkalaisen todistustenjako olikin vähän vakavampi paikka. Siellä vanhemmat olivat todella hermostuneita ja todistuksia, joiden arvosteluasteikko muistuttaa pitkälti suomalaista 1-10 asteikkoa (tässäkin neljä matalinta numeroa on hylättyä) syynättiin todella tarkasti. Me olemme jo varautuneet siihen, että esikoinen kertaa toista luokkaa myös ensi vuoden, sillä kielitaidottomana on oppiminen ja varsinkin säännöllisiin, noin kolmen viikon välein oleviin kokeisiin osallistuminen ollut haastavaa. Hän ei päässytkään läpi castellanoa eli kieltä ja kirjallisuutta, luonnontieteitä eikä yhteiskuntatieteitä. Muut aineet, kuten liikunta, englanti, matematiikka ja taideaineet (joiden sisältö meille on melkoinen mysteeri – ainakaan siellä ei paljoa taiteilla, kuulemma) menivät läpi. Erityisesti huvitti yhdeksikön arvosana, eli kiitettävä, uskonnonopetusta korvaavasta Valores sociales y civicos-aineesta. Kun kysyin, mistä moinen huippunumero niin kuulemma koko syksyn lapsi on vain piirtänyt niillä tunneilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Todistustenjaon yhteydessä vanhemmat lahjoivat opettajia. Tokaluokkalaisen opettaja sai, kuten aiemmin kerroinkin, lahjaksi paidan, laukun ja kengät! Tämä ei lakkaa huvittamasta mua. Eskarilaisen opettaja sai cestan, eli herkkukorin viineineen, kinkkuineen ja suklaineen. Itse olen onnellinen, kun koululta ei toivottavasti hetkeen tule askarteluläksyjä kotiin, sillä joulun alla väkerrettyjen (varsin rumien ja lähinnä äidin kädenjälkeä olevien) joulukoristeiden seurauksena glitteriä ja liimakökköjä löytyy vieläkin maton alta ja sohvatyynyjen välistä. Meitä peloteltiin etukäteen runsailla läksyillä: ihan hirveästi ei niitä tullut tässä syksyllä (tai sitten me emme vain tienneet niistä), mutta yllättävän paljon erilaista askartelutehtävää kyllä nakitettiin kotiin.

Omat kauhukuvat ghettokoulusta eivät käyneet ollenkaan toteen viime syksynä. Koulussa on kyllä niukasti resursseja, mutta siitäkin huolimatta tokaluokkalainen saa viikossa neljä tuntia espanjankielen yksityisopetusta ja myös keskimmäiselle tarjottiin mahdollisuutta puheterapiaan. Tokaluokkalainen pääsi retkellekin, kun juuri ennen joululomaa eka- ja tokaluokkalaiset vietiin naapurikaupunkiin elokuviin. Oli sekin show: Osa vanhemmista suhtautui tähän niin skeptisesti, että odotti koulun porttien ulkopuolella kun lapset lastattiin (tunti koulupäivän alkamisen jälkeen) busseihin ja videoivat sen todistusaineistoksi muille. Ylipäänsä olen huomannut, että vanhemmilla on tapana usein koulupäivän aikana käydä aidan takana kurkkimassa jälkikasvuaan. Muutamat ilmeisesti viettävät koko päivän läheisessä kahvilassa. Lapset tosiaan viedään portilla kello yhdeksäksi, ja kello 13.55 portit avataan uudestaan ja ensin päästetään pois eskarilaiset eli infantilin 3-5-vuotiaat ja sen jälkeen tasan klo 14 kello soi ja opettajat antavat alakoululaiset ovelta hakijoilleen; vanhemmille, isovanhemmille, tutuille…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eniten on tänä vuonna huvittaneet luokkien vanhempien keskinäiset Whatsapp-ryhmät. Niissä on aika villi meno, eikä siellä juuri hienostella. Jos jonkun vanhemman ”vapaamatkustus” ärsyttää, se sanotaan hyvin suoraan. Mä saan aika paljon anteeksi sillä, että olen ulkomaalainen ja symppaattisen eksoottinen kun ihmettelen mitä on ”hämähäkkikangas” (hämähäkinseittiä, tietenkin). Vanhemmat myös järjestävät yhteisiä menoja jonkun verran. Eskarilaisten äidit ja isät kokoontuivat joulun alla yhteiselle aterialle, joka venyi auringonnousuun: viimeiset humalaiset videot jaettiin Whatsapp-ryhmässä niihin aikoihin kuin meillä syötiin jo aamupalaa. Kaikenlaista muutakin draamaa ryhmissä on riittänyt, mutta hyvin vähän käsitelty lasten asioita. Mitä nyt aina välillä ihmetellään mitä tuli läksyksi. Huomenna siis takaisin oppimaan. Vihdoinkin.

KOHTI KAKSIKIELISYYTTÄ

Minulta on kyselty miten poikien kielitaito on kehittynyt ja ajattelin, että nyt kun olemme olleet puoli vuotta pysyvästi Espanjassa uskallan sitä jo vähän arvioida. Paitsi että kun pojat eivät mun kuullen juuri espanjaa puhu, mitä nyt saattavat moikata koulukavereitaan tai kiittää kaupassa! Lähtötilanne oli tietenkin se, että 3-, 5- ja 7-vuotiaat puhuivat jokainen muutaman sanan verran espanjaa (hola, gracias, abuela, churro) ja saman verran englantia (bye bye, thank you, Paw Patrol). Eli melko kylmiltään tänne tultiin ja ilman mitään kielikylpyä tai edes -suihkua isommat pojat pistettiin paikalliseen kouluun, jossa kuulemma vahtimestari osaa sanoa suomeksi ”hei hei Suomi-poika” ja sen lisäksi osa oppilaista ja muutama opettajakin osaa sanan sieltä, toisen täältä englantia.

Pojilla menee kuitenkin ilmeisesti aika hyvin. Olin eilen P:n kanssa hänen luokkatoverinsa syntymäpäivillä, missä Pampula viipotti vauhdikkaasti tarvitsematta äitiä tulkkaamaan. Ei hän selvästikään kaikkea ympärillä pälätettävää ymmärtänyt, mutta kommunikoi sujuvasti kaveriensa kanssa. Hänet otettiin hyvin leikkeihin ja kun opastin miten voi espanjaksi pyytää lusikkaa, hän kävi sitä sen kummemmin panikoimatta pyytämässä. Ihanasta eskarista kerrottiin, kuinka lapsen spontaani ”vale!”-huudahdus (hänen hermostuttuaan opettajan paasaamiseen) oli kirvoittanut aplodit luokkatovereissa, ja ilmeisesti hän ymmärtää ohjeet oikein hyvin. En tiedä, vaikuttaako tähän sopeutuvaisuuteen Pampulan tausta kielellisen kehityshäiriön kanssa. Hän on, valitettavasti, tottunut siihen ettei tule aina ymmärretyksi, ainakaan ensimmäisestä kerrasta. Hän on myös tottunut jankkaamaan tavuja ja kertaamaan asioita ja onkin siinä kärsivällinen ja kiltti. Hänen muistinsa on kyllä sellainen, että asiat yleensä unohtuvat noin kolmessa sekunnissa (paitsi lupaukset, ne hän kyllä muistaa, ulos saattaa lähteä alasti koska unohti pukea, mutta kyllä muistaa jos on ulkona luvattu käydä jäätelöllä!).

Ja vanhin, tuo täkäläinen tokaluokkalainen. No, kouluikäiselle on ollut tietenkin vaikeampaa sopeutua uuteen kieliympäristöön, etenkin kun on sellaista puheliasta sorttia joka tykkää analysoida ja vitsailla paljon. Tämä on näkynyt taukoamattomana puheripulina viiden tunnin koulupäivien jälkeen. Olen kuullut luokkatovereiden äideiltä, että esikoinen kuulemma ilmaisee itseään espanjaksi. Ihan en tarkkaan tiedä, kuinka hyvin, mutta ainakin kehitystä on nähtävissä. Hän myös lukee espanjaa hyvin, vaikkei tietenkään ymmärrä kaikkea lukemaansa. Koulun tarjoama yksityisopetus (neljä tuntia viikossa!) on tuottanut tulosta ja kertaamme päivittäin aakkosia ja kirjainten ääntämisen eroja suomen ja espanjan välillä. Hän viihtyy myös ihan yksin kahden tunnin piirustuskerhossa kerran viikossa ja haikailee enemmästäkin vapaudesta, surkuttelematta lainkaan mahdollista kielimuuria.

Kotihoidossa päivänsä viettävä kuopus on tietenkin kaikista vähiten kontaktissa natiivien kanssa, mutta kyllä hänelläkin alkaa tuo kielitaito kasvaa. Ja noin yleensä, tyyppihän alkoi puhuakin vasta alle vuosi sitten, joten emme edes odottaisi että hän hablaisi españolia tuosta noin. Hän laskee iloisesti espanjaksi hyppiessään portaita alas, toistaa nätisti sanoja ja selvästi ymmärtää jo jotain lastenohjelmista. Ensi vuonna hänkin aloittaa infantilin, ja varmasti ikäisensä seura auttaa. Hän on kuitenkin sen verran itsepäinen tomera tapaus, että saanee tahtonsa läpi vaikka mandariinikiinaksi jos on pakko.

Se, mikä kolmikon espanjankielen kehittymisen lisäksi on ollut hauskaa, on heidän parantunut englanninkielen taitonsa! Toki isoimmat myös opiskelevat sitä nyt koulussa (joskin opetuksen taso ei juuri tässä aineessa ole nostanut odotuksia järin korkealle) mutta jonkin verran varmasti myös vahvasti kaksikielinen (siis englanti-espanja) ympäristö on vaikuttanut. Englanti on aina ollut meillä se aikuisten salakieli, jolla on riidelty lasten kuullen tai supatettu salaisuuksia, mutta nyt esikoinen bongaa heti keskustelun sisällön ja toteaa viekas ilme kasvoillaan ”ai te suunnittelette jotain joululahjoja vai!”. Pitää varmaan vaihtaa ruotsiin, siinä olisi motivaatiota lapselle laajentaa repertuaariaan entisestään. Ylipäänsä siis kehitystä on nähtävissä monella rintamalla, ja suloisen luontevasti se näyttää lapsille tulevan. Eläköön kielitaito!

ESKARISSA ESPANJASSA

Jep, kaksi kuukautta sitten panikoin lasten koulupaikkoja, jopa itkin. Joutuvat raukkaparat kielitaidottomina ghettokouluun! Ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin olen todella tyytyväinen kouluun. Sijainti tietenkin voisi olla lähempänä, eikä tämäkään koulu ole täydellinen, mutta kaikin puolin positiivinen yllätys. Erityisesti paikallinen esikoulu on tehnyt niin lapseen kuin vanhempiin todella suuren vaikutuksen, ja ajattelinkin nyt hehkuttaa yhden postauksen verran espanjalaista eskaria.

Täkäläinen infantil alkaa 3-vuotiaana ja kestää kolme vuotta. Päivät ovat saman mittaisia kaikille lapsille näistä pienimmistä aina kuudesluokkalaisiin, eli kello 9 aamulla heidät jätetään koulun portille, josta lapset juoksevat pihalle jonoihinsa, ja haetaan luokan ovelta kello 14. Useimmissa täkäläisissä kouluissa 3-5-vuotiaiden infantil sekä 1.-6. luokkalaisten primaria ovat samassa yhteydessä, niin myös poikien koulussa. Pienimmät ovat omissa rakennuksissaan ja ulkoilevat myös eri aikoina. Pampulan, eli eskarin isoimpien, luokka syö eväät ensin ja ulkoilee sitten noin klo 11-11.30.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P:n luokalla on vain yksi opettaja ja 25 lasta. Tämä tuntuu melkoiselta kontrasti suomalaiseen systeemiin, jossa esikoisen eskarivuonna oli lastentarhanopettajan lisäksi 18 hengen ryhmässä lastenhoitaja. Ja ne olivat jo kuusivuotiaita! Mutta tiedättekö mitä: P:n opettajalla on homma hanskassa. Pampula rakastaa opettajaansa, joka ei kuulemma juuri ikinä huuda. Kaikki lapset (ja heidän vanhempansa) vaikuttavat äärimmäisen tyytyväisiltä eskariin ja kaikki tuntuu toimivan aivan upeasti. Meillä on ollut muutama ”vanhempain vartti”, jonka aikana olemme kuulleet paljon kehuja reippaasta, omatoimisesta ja iloisesta 5-vuotiaasta. Opettaja osaa kertoa pienistä oppilaistaan varsin yksilöllisesti ja olemme olleet kaikin puolin vakuuttuneita paitsi hänen ammattitaidostaan myös lempeästä luonteesta, jonka ansiosta kuri pysyy isossa ryhmässä hyvässä hengessä.

Kolmevuotinen infantil ei ole Espanjassa pakollinen, mutta päätellen siitä miten kaikki pitivät meitä hulluina kun kuopusta ei sinne laitettu, on aivan itsestään selvää että kaikki 3-vuotiaat aloittavat infantilin. Sitä nuoremmille kunta ei tarjoa päivähoitoa. Joissain, ei kaikissa, koulussa on mahdollisuus myös iltapäivähoitoon eli aula matinaliin, jossa lapset jäävät koululle pyörimään siihen asti, kunnes vanhemmat pääsevät töistä. Lähtökohtainen oletus on, että joko vanhemmat, isovanhemmat tai sovitusti jokin toinen hakee lapset kahdelta, ja päästäkseen aula matinaliin tarvitaan todistus työnantajalta. Siellä on mahdollisuus myös ruokailuun, joka on n.80 euroa kuussa. Meillä eivät pojat tietenkään aula matinaliin osallistu, mutta kuulemma ruoka on luomupainotteista perusruokaa, joskin paljon myös kaakaota, mehuja, jogurtteja yms.

Infantil itsessään on ilmainen, mutta meillä meni tänä syksynä 120 euroa ”koulukirjoihin”. En tiedä, miten mahdollisesti vähävaraisille tämä järjestetään. Oppimateriaali on kyllä mielenkiintoista ja kattavaa – ja ennen kaikkea kunnianhimoista! Täällä kaunokirjoituksen treenaaminen aloitetaan jo toisena eskarivuonna ja Pampula onkin ahkerasti harjoitellut kotona sellaisia asioita, joita Suomessa treenataan vasta ekalla luokalla. Omat kirjansa ovat myös englantiin, jota on muutama tunti viikossa, sekä uskontoon, jota myös on kahdesti viikossa – tähän Pampula ei osallistu vaan hän ja muutama muu kaveri piirtelevät sen ajan. Sen lisäksi Infantiliin hankittiin ”koulupuvut”, eli kuumille keleille shortsit ja paita ja viileämmille kausille tuo kuvassakin näkyvä essu (jokaiselle luokka-asteelle on oma värinsä: pienimmillä punainen, 4-vuotiailla sininen ja isoimmilla keltainen). Nämä maksoivat yhteensä noin 40 euroa kirjailuineen. Suurin osa lapsista käyttää ainakin jotain koulupuvun osaa, mutta toiset ovat myös ihan tavallisissa vaatteissa. Sen lisäksi ennen koulunalkua hankittiin esim. muovailuvahaa, vihkoja ja kyniä n. 40 euron edestä.

Päivän aikana lapset leikkivät ja laulavat, askartelevat, opiskelevat, syövät kotoa tuodut eväät (meillä pakataan aina porkkanaa, kurkkua tai omenaa sekä kinkkuvoileipä ja keksiä) ja ulkoilevat sen puolisen tuntia. Mielestäni toki pihallaoloa voisi olla enemmän, mutta noin yleensä ihailen miten yksi aikuinen pitää upeasti kasassa ison ryhmän pieniä lapsia niin, että lapset silti rakastavat opettajaansa ja ovat selvästi hyvin tyytyväisiä luokassaan. Pampula pitää eskarista hurjan paljon ja on kehittynyt monessa taidossa huimasti – vaikka olenkin sitä mieltä, että lapsuus on lyhyt ja koulusta ehtii stressata monta vuotta, on hyvä että 5-vuotiaita hieman haastetaan. Monet osaavat lukea ensi vuonna mennessään ekalle luokalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten enää ei itketä, paitsi ilosta. Espanjalainen eskarisysteemi on tehnyt vaikutuksen. Aiemmin säälin noita pieniä, jotka joutuvat noin nuorina koulumaiseen järjestelmään, mutta se näyttääkin sopivan heille oikein hyvin. Totta kai 3-vuotiailla ja vähän vanhemmillakin leikin kuuluu olla pääosassa arjessa, mutta selvästi myös alle kouluikäiset nauttivat oppimisesta. Uskon, että tämä on loistava pohjustus ennen koulunaloitusta kaikille 5-vuotiaille ja etenkin tuolla omalle häslääjälle, jonka keskittymiskyky, kirjoitustaidot sekä laskutaidot ovat ottaneet räjähdysmäisen kiidon uudessa ympäristössä. Tämän 25-tuntisen viikon jälkeen viikonloput ja lepo tulevat aina tarpeeseen, mutta äidin sydän kehrää kun joka aamu kouluun lähtee innokas opiskelija.

KOULUN ALOITUS ESPANJASSA

P9115021.jpg

Penaalien ja reppujen osto, uudet kynät ja vihot kuuluvat asiaan Suomessakin. Espanjassa ne olivat kuitenkin pakollinen osio kouluun valmistautumisesta. Koulun ilmoitustaululle ilmestyi syksyn alussa lista hankittavista tavaroista; mahdollisista vaatteista, eskarilaisen kirjoista (tokaluokkalainen saa ilmaiseksi omat koulusta) ja sitten pitkä, yksityiskohtainen lista kaikista tarvikkeista, mitä vuoden aikana tarvitaan. Siihen oli millin tarkkuudella eritelty erilaiset pahviarkit, muovailuvahat, monta pakkausta erilaisia värikyniä, muovitaskuja, kansioita, pyyhekumeja. Lopuksi vielä yksi iso pakkaus paperia, joita viime maanantaina aikuiset kantoivat muovipusseissa kouluille.

Jälleen kerran kiitos vaihtarivuodelle, tiesin tasan miten me tämä homma hoidetaan. Oman kielitaidon aukot näkyvät juuri tällaisissa tilanteissa, kun tuijotan listaa jossa on epämääräisiä nimiä erilaisille kynille ja papereille enkä tosiaan tiedä, miten valita juuri ne oikeat tavarat. Onneksi meillä on kaupungissa sellaisia tiskiltä palvelevia paperikauppoja, joiden kulta-aikaa koulujen alut juuri ovat, sillä tein kuten teimme Karibialla 17 vuotta sitten: marssimme listan kanssa kauppaan, annoimme listan myyjälle ja odotimme, että tiskille ilmestyi kasa koulutarvikkeita maksettavaksi. Pöytään tuotiin kaikki terottimista muovikansioihin ja meidän tehtäväksemme jäi vain höylätä korttia.

Sama taktiikka toimi myös koulupukuja myyvässä liikkeessä – niille tosiaan on täällä ihan oma kauppansa, joka on itsessään melkoinen aikamatka 80-luvulle vaatemerkkeineen. Näin teimme myös Dominikaanisessa tasavallassa: menimme kauppaan ja toivoimme, että siellä tiedettäisiin mitä tarvitsemme. Nytkin se toimi. Kerroin lasten luokat ja koulun ja takahuoneesta tuotiin juuri oikeat vaatteet molemmille‚ olkootkin että ensin tuotiin espanjalaisten standardimitoituksen mukaiset joita sitten vaihdettiin pari vuotta vanhempien kokoihin. Kolmevuotisen eskarin viimeisen luokan aloittaneella 5-vuotiaalla on siis pakollinen kouluasu, mutta 7-vuotiaalla pakollista vain urheilutuntien vaatteet. Hän on itse kuitenkin tykästynyt koulun tunnusväreissä ja logoilla varustettuihin shortseihin ja t-paitaan, joten on pitänyt niitä muutenkin paljon koulussa.

Perässä vedettävien reppujen lisäksi hankittavaksi jäi vielä eväsrasiat ja juomapullot, jotka ovat tuottaneet hieman haastetta sillä en halua lasten käyttävän halvimpia kiinakaupan muovipulloja, jotka on varmasti 100 % syöpävaraallisista yhdisteistä valmistettuja. Eväiden kanssa kikkailu on toistaiseksi tuntunut hauskalta: koulun ohjeistus on terveellistä ja siistiä syötävää, joten olen pakannut voileipiä, leipätikkuja, kasviksia, ja tietenkin keksejä. Eväitä selvästi vertaillaan paljon ja saan usein yksityiskohtaisia raportteja siitä, mitä koulukaverit ovat syöneet.

Viikossa olemme siis jo oppineet joitain espanjalaisen koulumaailman rituaaleja, kuten lasten hyvästely aamulla portille, josta pienet juoksevat jonoihinsa. Ja hakeminen luokan ovelta, opettajan hymyilemä ”muy bien” ja peukku. Ja jumalaton määrä papereita joita pitää täyttää! Ette ehkä suomalaiset vanhemmat tätä usko, mutta olisipa Wilma! Itse koulun aloitukseen meni kahden lapsen osalta rahaa noin 220 euroa – varmasti vähän repuissa olisi voinut säästellä – joten aivan ilmaista hupia se ei ollut (eikä tietenkään kovin kallista, meille, mutta ilmeisesti n.150 euroa erilaisia maksuja per lapsi tuottaa monille paikallisille haasteita). Koulussa kuitenkin ovat, ja huomenna on luvassa ensimmäinen vanhempainilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA