PITÄKÄÄ PERINTEENNE

Espanjahan on aika lailla umpikatolinen maa. Siellä kirkolla on syvään juurtuneiden traditioiden ja vahvan arkisenkin vaikutuspiirin lisäksi ihan älyttömän paljon poliittista valtaa. Se näkyi esimerkiksi La Líneassakin, kun paikallisesta museosta poistettiin valokuvateos, jossa miespari vihittiin avioliittoon. Niin, nyt te ajattelette että oliko se jotenkin visuaalisesti provokatiivinen – papilla possunaamari tai sulhaset pelkissä chapseissa – mutta ei, se oli siis kuin mikä tahansa kuvaus vihkitilanteesta, paitsi sulhasia olikin kaksi. Paikallinen pormestari käski sen poistettavaksi, kun se oli liian kriittinen ja loukkasi kirkkoa.

No, meillä ei henkilökohtaisesti ollut mitään ongelmia kirkon kanssa, kävinkin monta kertaa messuissa ja osallistuin uskonnollisiin kulkueisiin minkä kerkesin. Ja kaikista vähiten uskonnollisuus vaivasi koulussa: kun lapset aloittivat opinnot, rastittiin ruutuun osallistuvatko he uskonnonopetukseen vai elämänkatsomustietoa muistuttavan valores sociales y cívicos-oppiaineen tunneille. Kirkon väki ei käynyt esikoululaisten tai alakoululaisten luona, eikä kouluaikana käyty kirkollisissa tapahtumissa. Vapaa-ajalla vanhemmat toki veivät lapsiaan pyhäkouluihin ja osallistumaan comunión-uskontunnustuksiin, mutta huolimatta kirkon vankasta asemasta yhteiskunnassa koululaiset jätettiin kouluajalla rauhaan.

Siksi olenkin taas pyöritellyt silmiäni, kun suomalaiset ovat paheksuneet ihan lainmukaista päätöstä, että joulujuhla ei voi olla kirkollinen toimitus niin kuin eräässä kouvolalaisessa koulussa sattui vähän niin kuin vahingossa käymään. Olen itse räntännyt tästä jo aiemmin, ja jälleen kerran käydään samaa keskustelua – vaikka se on jumalauta jo ihan perustuslaissa. Eikä riitä, että apulaisoikeusasiamies vääntää asiaa rautalangasta mutta itse kirkkohallituskin on sitä mieltä, että nyt ei mennyt ihan nappiin. Tästä on kirjoittanut myös esimerkiksi Elsa, jolla on ikävän paljon omakohtaista kokemusta siitä, miten vaikeaa sitä lakia on noudattaa pienemmillä paikkakunnilla (vaikka itsekin olen päässyt muistuttelemaan siitä, miten asioista pitäisi tiedottaa ja miten vaihtoehtoja tarjota ihan jokaiselle, ei vain meille julkipakanoille).

Tänään vielä Maaseudun Tulevaisuus kertoi, että suurin osa kansalaisista on sitä mieltä että moinen laki on ihan höpöhöpö juttuja. Paitsi että kyseessä on aika paljon tahallista väärinymmärrystä (vielä kerran: kukaan ei kiellä joulukirkkoa, ei Enkeli Taivaan-virsiä ja voi niille lapsille kertoa Jeesuksestakin) niin en malta odottaa mistä laista otetaan huutoäänestys seuraavaksi. Haluatko maksaa veroja? Liikennevalot – pyöräilijäkommunistien kiusantekoa vai oikeasti muka tarpeellisia? Kysymystä kansa ei ihan ymmärrä, mutta vastaus kyllä löytyy.

Se, miksi palaan aiheeseen uudestaan ja uudestaan (mutta lupaan, en tämän jälkeen ainakaan vuoteen, jollei sitten saada aikaiseksi joku Suvivirsi-gate) on ne aivan läpipaskat perustelut, joita en vaan kestä. Lupaan tarjota vaihtoehdoksi jokaiselle, joka valittaa ateistien palkallisista vapaapäivistä kirkollisten pyhien aikaan sen, että vietän jouluni ilman yhtään kristillistä elementtiä pelkästään talvipäivänseisausta maallisesti viettäen, jos hän sitoutuu viettämään joulunsa vain Raamatusta löytyvien tapojen mukaan. Villi veikkaus, että silloin voi unohtaa tontut ja vihreät kuulat. Ja kun puhutaan jostain koko viiden miljoonan väestön läpileikkaavasta perinteestä… ei sitäkään ole. Ei, vaikka pienemmillä paikkakunnilla tietääkin että kaikki naapurit noudattavat juhlapyhien vietossa just samaa kaavaa kuin kaikki muutkin niin tervetuloa tänne rappiolaan, jossa ihmiset jouluisin tekevät töitä, bilettävät, unohtavat koko juhlan tai syövät tacoja aattona kinkun ja rosollin sijaan.

Mulla ei ole vieläkään mitään kirkkoa vastaan. Kaikenlaista fundamentalismia vierastan, mutta tiedostan sen, että Suomessa luterilaisella kirkolla on ollut aikanaan merkittävä rooli yhtenäiskulttuurin luomisessa ja tänä päivänä kirkko on kiinnostava mielipidevaikuttaja ja monille tärkeä apu – joko sosiaalinen ja henkinen tai ihan konkreettinen diakonissatoiminnan muodossa. Olen vienyt omat lapseni jumalanpalveluksiin ja messuihin, moskeijoihin ja synagogaan eksyimme kerran ja haluan heidän oppivan uskonnoista, niiden historiasta ja merkityksestä maailmassa. Mutta lukuvuoden päätösjuhlassa heidän tulisi voida keskittyä siihen, mikä kaikkia oppilaita yhdistää eikä niihin jakolinjoihin, joiden takia he jo kerran viikossa opiskelevat eri luokissa kuin muut luokkatoverinsa. Jos he haluavat osallistua joulujuhlan jälkeen vielä joulukirkkoon en sitä iloa heiltä kiellä, mutta sen on oltava lapsen tai perheen oma valinta, ei koulun tekemä päätös joka sotii yhdenvertaisuutta vastaan. Kerrankin asia, josta voitaisiin ottaa mallia Espanjan julkisista kouluista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2 kommenttia artikkeliin ”PITÄKÄÄ PERINTEENNE

  1. marikanpolut

    Tämä on vuodesta toiseen yhtä vahvasti tunteita nostattava ja oudolla tavalla kiehtova aihe! Monitahoinenkin.

    Meillä naperot (silloin kun olivat naperoita) kävivät monikulttuurista alakoulua, osa lapsukaisistani oli kantasuomalaisina vähemmistöä omalla luokallaan. Noin niin kuin taustaksi tämä.
    Joulujuhlaa koulussa vietettiin monilla eri tavoilla.
    Välillä jätettiin joulu viettämättä – juhlittiin itsenäisyyttä – sellaisina vuosina kun koulun johtoportaassa oli henkilöitä joilla oli vahvoja henkilökohtaisia asenteita. (samat asenteet torppasivat myös koulun perinteisen syysdiskon ja muutaman muun jutun, että ei kohdistunut vain jouluun se jahti)
    Joinain vuosina oli talvihenkisempi joulujuhla, joinain vuosina taas hyvinkin perinteinen kuusijuhla tiernapoikineen, tonttutansseineen, kuorolauluineen ja runonlausuntoineen.
    Paikallinen valtauskonto – muutamaa todellatodella tarkkaa perhettä lukuunottamatta – ei koskaan protestoinut tai jättänyt joulujuhlaa väliin, enkä henkilökohtaisissa keskusteluissa saanut sitä vaikutelmaa, että joulujuhla olisi heille ollut mikään kynnyskysymys. Kokonaan uskonnottomat olivat (taitavat olla edelleen) tässä koulussa todella marginaalinen vähemmistö, jota sinänsä ei huomioitu erikseen, vaan niputettiin samaan ryhmään ei-luterilaisten kanssa.
    Kirkko järjestettiin keväällä ja joulun alla erikseen, ja joskus jätettiin järjestämättäkin. Samaan aikaan koululla oli muuta ohjelmaa sille enemmistölle, tai melkein enemmistölle.
    Veikkaisin että samalla rinnakkaisohjelmalla mentiin jos eid sattui kouluvuoden aikaan, koska silloin melkein puolet oppilaista oli poissa. (pelipäivä, piirtelypäivä…). Olettaisin että rinnakkaisohjelma on ollut kohtalaisen hyvin järjestettyä, koska olipa kyseessä kumpi tahansa juhlapäivä, koululla oli melkein puolet paikalla. (tai poissa, riippuu kummin asiaa katsoo)

    Kun lapset kasvoivat alakoulusta yläkouluikään – tai kun siirtyivät muista syistä homogeenisempaan koulumaailmaan – muuttuivat myös juhlien luonteet, ja keskeisemmäksi kysymykseksi nousivat nimenomaan nämä mediassa vellovat kysymykset.

    Miten itse tällä hetkellä asian näen?
    Kirkkotila voi olla ainoa juhlatila, jonne nykyiset suuret kouluyksiköt mahtuvat, esim. lakkiaisissa. Kaupungissamme on useampia suurlukioita, mutta vain hyvin vähän tiloja, joihin edes kaikki lakitettavat mahtuvat kerralla (esim. teatteri n. 600 paikkaa vs. 250 lakitettavaa; tarkoittaisi 1vieras /juhlija, lakitettavien lisäksi myös opettajat tarvitsevat paikat). Sellaisessa tilanteessa kirkko voi toimia juhlatilana. Ainoa missä minulla alkoi henkisesti tökkiä, oli ajatus ortodoksikirkosta lakkiaistilana (se on oikeasti liian pieni, mutta yritin kovasti kuvitella. En oikein pysty määrittelemään, miksi näin, mutta sitä en mielessäni osannut kuvitella juhlatilaksi.)
    Koulun – varsinkaan alakoulun – perinteis-perinteistä kuusijuhlaa en toivoisi kirkossa pidettäväksi. Kuusijuhlassa saisi olla monenlaista ohjelmaa, eikä kirkkotila välttämättä taivu tilana toimivasti juuri muuhun kuin kuorolauluun ja -lausuntaan.

    Varsinkin silloin kun naperot olivat naperoita, arvostin todella paljon kaikkia seurakuntakontakteja, olivatpa ne päiväkodin tai koulun kautta. Yhteisössä kuitenkin tehtiin jatkuvasti jakolinjoja ”me-muut”, ja toisinaan omaa uskontoa käytettiin kiusaamisen välineenäkin, joten pidin erityisen tärkeänä sitä, että luterilaisen kantaväestön lapset saivat edes jonkinlaisen tunteen ja käsityksen siitä mitä ”me” tässä kontekstissa tarkoittaa. Ja ”me” nimenomaan sen oman arkiyhteisön sisällä.
    Ja kyllä, tarjoamme sitä viitekehystä myös vapaa-ajalla ja kotona.

    Mitä muuta asiasta mietin? (anteeksi että täytän kommenttiboksin pohdinnoillani)
    Joillakin peruskoulun ja lukion kursseilla on käyty tutustumassa paikallisiin pyhäköihin ja uskontokuntiin. Yksi rytmiryhmä alkoi periä pääsymaksua – mikä on omalla tavallaan ihan ymmärrettävää. Miten silloin pitäisi menetellä? Jätetäänkö siihen uskontokuntaan tutustuminen väliin, koska perusopetus on maksutonta, vai jätetäänkö väliin kaikki ohjatut tutustumiskäynnit? Miten se vaikuttaa opetukseen: kun kuitenkin olisi mahdollisuus saada kohtalaisen elämyksellinen kokemus eri uskontokunnista vs. se, että istutaan koulunpenkissä kuuntelemassa opettajan ehkä vanhentuneita jorinoita?
    Mitä tehdään silloin kun eri uskontokunnille on annettu mahdollisuus tulla kouluun esittäytymään tai pitämään aamunavauksia, mutta ne eivät toteudu tai perutaan viime metreillä? Pitääkö silloin kaikki jättää väliin?

    Entäpä omat nuoreni?
    ”joojoo äiti, sä vouhaat nää asiat joka vuosi!”
    ”joo me tiedetään!”
    Ne osallistuvat usempina vuosina, myös silloin kun se on kokonaan vapaaehtoista (ts. ylimääräistä ohjelmaa, ei koulupäivään kuuluvaa) joulukirkkoon.
    Minä olen jo useampana vuonna hiipinyt koululaisten joulukirkkoon, takapenkkiin, koska jotenkin sen tunnelmassa – kaikessa siinä laulamattomuudessa, hiljaisessa epäilyssä ja pienessä kuhinassa on jotain niin perin koskettavaa ja lähelle tulevaa.

    Tykkää

    1. Apua – anteeksi! Ihana pitkä kommentti ja mulla oli tähän varattuna vastausaikakin, ja sitten tuli joku akuutti eritekriisi ja vasta nyt olen läsnä. Mutta ensiksi kiitos! Ihanaa kun tulit tänne!

      Ainakin itse olen kokenut, että uskontokunnat usein esittelevät toimintaansa ja ideologiaansa nuorisolle mielellään – jos joku maksun myötä jättäytyy pois, se on heidän valintansa eikä riko kenenkään yhdenvertaisuutta jos sitten se jää väliin ja niissä ilmaisissa paikoissa käydään.

      Mulla ei ole kovin vahvaa kantaa kirkkoon rakennuksena silloin kun tilat ei riitä koululla: uskoisin, että asian voi järjestää paremmin ja tasapuolisemmin, mutta Kouvolan tapauksessa kyse oli jumalanpalveluksen kaavaa noudattavasta ohjelmasta, jota on arvosteltu myös kirkon sisältä. Ylipäänsä toivoisin, että Suomessa perheet – oli oma näkemys mikä tahansa – panostaisivat itse siihen uskontokasvatukseen ja lapsen ottamiseen osaksi uskonnollista yhteisöään, kuten esim. Espanjassa. Se vapauttaisi koulun resursseja ja olisi askel kohti tasa-arvoa.

      Yksinkertaisia asioita nämä eivät ole, ja henkilökohtaisuuden vuoksi helposti jotain loukataan – vaikka ainakaan itsellä se ei missään nimessä ole tarkoitus. ❤

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s