HOPLOP-SYNTTÄRIT

Keskimmäinen täytti taannoin kunnioitettavat seitsemän vuotta. Hän on ollut aina suurieleinen juhlija ja määrätietoinen sen suhteen, millaiset bileet haluaa. Veljensä ovat yleensä tyytyneet pienimuotoisempaan muistamiseen, mutta tänä vuonna keskimmäinen alkoi suunnitella vastaanottoaan jo joskus joulun tienoilla ja kun Suomessa oli helppo todeta, että kaksiossa ei paljoa bailata, hän päätti että tahtoo pitää syntymäpäiväjuhlansa HopLopissa. Koska itsekin menen mielelläni sieltä, mistä aita on matalin, eli vaan ladon setelit tiskiin ja vältän siivoamiset ja leipomiset, joten suostuin hyvin pienellä ylipuhumisella lapsosen toiveisiin.

Ulkomailla asumisen aikana oli ihan meidän vanhojen kotikulmien lähelle avattu uusi HopLop eli HopLop Roihupelto, joka oli logistisesti loogisin vaihtoehto. Synttäreiden varaaminen netin kautta oli todella helppoa ja vaivatonta, ja siitä erääntyi alkuun maksettavaksi 50 euron varausmaksu. Vaihtoehtoja oli paljon niin kellonaikojen, varattavien tilojen kuin tarjoiluidenkin suhteen, siitä kiitos. Mitkään paketit eivät olleet varsinaisesti halpoja, mutta kuitenkin pientä joustoa budjetin suhteen. Valitsimme juhlat teemahuoneiden sijaan kahviossa, koska omien lasten lisäksi kutsuttiin vain seitsemän vierasta – alkuperäinen vieraslista oli kyllä kertakaikkisen komea, mutta vaati karsintaa paitsi taloudellisista syistä myös siksi, ettei todellisuudessa parin tunnin aikana ehdi tuollaisessa tilassa leikkiä kaikkien vieraiden kanssa.

Varsinainen juhla-aika oli 1,5 tuntia, mutta paikan päälle sai saapua jo aiemmin, ja myös itse tilaisuuden jälkeen sai jäädä leikkimään. Tarjoilut katettiin pöytään heti alkuvaiheessa henkilökunnan opastaessa samalla leikkipuiston säännöistä lapsivieraita, jotka kyllä siinä vaiheessa olivat enemmän kiinnostuneita kekseistä kuin kaikista ohjeista. Olin varannut meille tarjoiluksi Oivallinen-paketin, joka maksoi 14,90 euroa per lapsi. Tämä on nyt ehkä se kohta, missä vanha penninvenyttäjä kitisee; lämpimänä ruokana oli bataattiranskikset jotka kelpasivat alle puolelle juhlaväestä sekä kaksi pientä kanafilettä per lapsi, ja ne taas loppuivat kesken. Neljästä saatavilla olevasta tarjoilupaketista tämä tuntui sopivan terveelliseltä vaihtoehdolta. Suurin osa makeasta jäi syömättä, ja siinä me äidit tietenkin autoimme parhaamme mukaan. Ettei vaan mene rahat hukkaan.

Juhlien kokonaishinnaksi kymmenen lapsen voimin tuli 279 euroa, eli pääsimme halvemmalla kuin viime vuonna Espanjassa, joskin vieraita oli vähemmän. Toisaalta Roihupellon uudenkarhea HopLop oli ihanan siisti ja avara, ja lapset viihtyivät huikean hyvin. Pelkäsin aluksi, että Espanjan valtaviin synttärijuhliin, jonne usein kutsuttiin koko luokka ja siihen vielä iso suku päälle, tottunut keskimmäinen olisi harmitellut pientä porukkaa mutta hän oli kerrassaan onnellinen. Synttäripakettiimme kuuluivat vielä eurolla saippuakuplat vieraille, mutta saimme todeta että eipä niitä vieraslahjoja oikeasti kukaan juuri kaivannut. HopLopin puolelta synttärisankaria muistettiin vielä yhdellä ilmaisella käyntikerralla. Sanoisin, että kun meillä on koti kunnossa niin varmaan vietämme perinteisiä kotisynttäreitä ongintoineen, niistä yleensä lapset ovat pitäneet eniten, mutta tällaisina evakkosynttäreinä keskellä arkea HopLop on helppo, jos nyt ei varsinaisesti halpa tapa juhlia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SANDRON BRUNSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Espanjassa ikävöin suunnattomasti brunsseja, ja nyt olen vähän kuin vahingossa päässyt kolme viikkoa putkeen brunssailemaan. Tämän jälkeen olen aika valmis talviunille – vähän pahoin pelkään, että oikeaa kevättä pitää vielä hetki odottaa. Mutta tänään testasin sen kuuluisan Sandron brunssin, josta on muutamaankin otteeseen vinkattu kommenttikentässä. Jos viime viikolla brunssin jälkeen maha kurni ja ketutti, niin nyt oli niin hirveä ähky että syön seuraavan kerran ehkä torstaina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olimme varanneet pöydän Kampin ostoskeskuksen yläkerran Sandro Korttelista, jossa on sunnuntaisin kattaukset kello 12 ja 14. Nyt oli itseasiassa ensikosketukseni koko Sandroon, sillä siitäkin huolimatta että rakastan juuri Lähi-Idän makumaailmaa, olen jotenkin onnistunut välttelemään Sandroa. Täysin vastentahtoisesti siis, olen haaveillut tästä brunssista kauan! Odotukset olivatkin tosi korkealla ja ihan kaikkia brunssi ei onnistunut lunastamaan, mutta varsinkin viime viikkoon verraten suoritus oli silti tasavahva ja oikein tyydyttävä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brunssin hinta oli 24,90 euroa ja jos se olisi ollut euron, kaksi halvempi niin kehuisin hinta-laatusuhdetta. Nyt hinta oli hieman yläkanttiin, mutta siedettävä. Lasin skumppaa olisi saanut seitsemällä eurolla ja mimosan viitosella – näitä meille ei valitettavasti kerrottu vaan henkilökunnalla oli kattauksen vaihtuessa homma hakusessa. Jälleen kerran palvelu oli englanniksi ja se oli oikein ystävällistä, mutta salissa olisi saanut olla yksi tarjoilija enemmän vastaamassa esimerkiksi ruokia koskeviin kysymyksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen pitkä miinus tulee nimittäin siitä, että jälkiruokapöytää ja gluteenitonta leipää lukuunottamatta ruokia ei oltu merkitty millään lailla. Inhoan arvailla sitä, mitä lautaselleni laitan ja jollen olisi lämpimien ruokien kohdalla huudellut keittiöön, olisin pistänyt poskeeni lammasta munakoison taakse piilotettuna. Ymmärrän toki jopa yhden kattauksen aikana vaihtelevan menun tuomat haasteet, mutta jonkinlainen sisällysluettelo olisi suotava, edes siinä brunssipöydän päässä. Nyt kaikki ruokalajit piti arvailla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Plussaa taas ihanista astioista ja ylipäänsä ruoan visuaalisuudesta. Eihän kauniit annokset vatsaa täytä, mutta itselleni esillepano ja ruoan ulkonäkö ovat kuitenkin asioita, joita arvostan, ja Sandrossa ruoka näyttää hyvältä. Ja onneksi se pääasiassa siltä maistuukin! Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän makupaletilla pyörivissä ruoissa oli kaikissa omat vivahteensa, vaikkeivat salaatit varsinaisesti mitään ainutkertaisia elämyksiä olleetkaan. Sandro on vahvimmillaan kastikkeissa ja tahnoissa – mikä sopii minulle, voisin elää hummuksella ja babaganoushilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lämpimät ruoat olivat valitettavasti se brunssin heikko lenkki. Falafelit olivat kuivia, eikä siinä auttanut edes erinomaiset soossit, ja tofubataattipata (tai ehkä tagine?) oli ihan oikeasti pahaa: kivikovia perunoita ja huonosti valmistettua tofua. Tiskissä oli myös kanaa, lohta ja sitä lammasta, mutta kasvissyöjäseurueessa jouduttiin vain valittelemaan vegevaihtoehtojen heikkoa laatua. Kylmissä ruoissa mauissa ei ollut moitittavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos El Fantin brunssilla jälkiruoka sai itkemään surusta, niin täällä vuodatin ilon kyyneleitä. Lempiherkkujani marenkia, porkkanakakkua ja niiden lisäksi punajuurisuklaakakkua (joka ikävä kyllä oli juuri sitä ”vegaanihyvää”, eli köykäinen esitys kun vertaa ”normikakkuihin”), baklavaa, pistaasikakkua, herkullisia keksejä ja halvaa, jossa oli niin vahva tahinin maku että ei pystynyt syömään – vegaanijälkiruokien kanssa on siis vielä vähän treenin tarvetta. Croisantit olivat ehtineet loppua jo toisen kattauksen alussa, mutta suoraan sanoen monipuolisten makeiden äärellä niitä ei edes kaivattu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brunssilla sai itsensä todella täyteen, ja vaikka paikka oli suosittu, ei missään vaiheessa ruokien parissa ollut liikaa ryysistä. Juomapuolella oli veden lisäksi tarjolla marjamehua, joka loppui tuon tuosta. Kahvia ja teetä oli myös (mutta ei iKaffea!). Mimosa olisi maistunut kaiken syöpöttelyn kylkeen, ja juuri rakkauteni tämän kulinaarisen alueen mausteisiin ja makuihin teki Sandron brunssista itselleni sellaisen ”viimeinen ateria” tyyppisen ruokaorgian. Lämpimät ruoat tuntuivat turhalta, mikä oli sääli, mutta korvasin sen kyllä makeilla ja kylmillä suolaisilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei siis aivan kympin suoritus, mutta todella kelvollinen esitys ja tiedän jo nyt löytäväni itseni Sandron jälkiruokapöydän ääreltä jonain päivänä uudestaan. Sehän on aina hyvä merkki että brunssin jälkeen näyttää siltä, että on seitsemännellä kuulla raskaana:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PS. Kävimme siis brunssin jälkeen myös Amos Rexissä, sielläkin ensimmäistä kertaa. En ole aivan suurin surrealismin fani, mutta Réne Magritten teoksia esittelevä Elämänviiva oli hyvin kuratoitu näyttely, jonka työt olivat iloinen yllätys. Ei tästä juuri sunnuntait parane!

YLIARVOSTETTU EL FANT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi ei. Olisin niin halunnut pitää El Fantin brunssista. Sitä on kehuttu kovasti, ja henkilökunta oli erittäin sympaattista (ja puhuivat pelkkää englantia, mutta se harvemmin on Helsingissä ongelma). Kaiken hypetyksen jälkeen odotukset olivat korkealla, oli luvattu että tämä olisi hifistelyä ja laatu todella korvaisi määrän. Mutta ei, tämänpäiväinen brunssi tuntui erityisen kitkerältä kun vertasi sitä viimeviikkoiseen kokemukseen Kaartissa. Blaah.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitetaan nyt kuitenkin kivoista asioista: Kahvi oli hyvää ja tarjolla oli iKaffea – tämä on nykyään tärkeää. Henkilökunta oli yhtä lailla oikein kivaa, ja kun yksi brunssin ruokalajeista oli mulle sopimaton (koska lihaa), kävivät useaan otteeseen selvittämässä mikä olisi sopiva korvike, ja sainkin sitten lämminsavustettua lohta tilalle. Arvostan sitä, että erikoisruokavalioisille etsittiin vaihtoehtoja ja palvelu oli henkilökohtaista. Myös lopuksi kysyttiin maistuiko, ja brunssiseuruumme antoi sitten suoraa palautetta.

Mutta sitten se kaikki kakka. Ensimmäiseksi täytyy sanoa hinta. Brunssi ilman skumppaa tai erikoiskahvia maksaa 28 euroa, joka on jo todella kipurajalla Helsingissäkin. Sillä rahalla odottaa jo spektaakkelia. Mutta rahalle ei valitettavasti saa vastinetta, mikä on sääli. Vaikka en vaadi brunssilta mitään mättöä, jonka jälkeen ei tarvitse syödä viikkoon, olettaisin että maha täyttyisi paremmin. Nyt kuuden hengen seurue sai ruoka-astiat jaettavakseen, ja lisää luvattiin kyllä tuoda jos olisi tarve mutta lopulta kävi niin, että jotkut ruoat jäivät lähes kokonaan syömättä, toiset loppuivat kesken. Miinusta myös pienistä lautasista.

Tällaiset pienet annokset toimisivat, jos luvassa olisi kihelmöiviä makuelämyksiä. Friteerattuja artisokansydämiä lukuunottammatta kaikki ruoat olivat valitettavasti aika tylsiä, osa suorastaan mauttomia: Sienet eivät maistuneet kellekään seurueesta, salaatti oli tavallinen vihersalaatti muutamalla marinoidulla kesäkurpitsalla ja paahdetut tomaatit (tuo punainen annos, johon kuulemma kuului myös punajuurta ricottan lisäksi) oli kertakaikkisen mitäänsanomaton. Harmitti, koska odotimme brunssilta laadukkaita, harkittuja makuyhdistelmiä ja saimme ylihintaisia hedelmiä ja kasviksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus onnistunut jälkiruoka voi korvata suolaisen tarjonnan tuottaman karvaan pettymyksen, mutta nyt kuiva, pieni pala omenastruudelia (jossa oli rusinoita, voi apua) ilman kastikkeita sekä pala juustoa (siis todella yksi pala per syöjä ja lusikallinen hilloa) lähinnä naurattivat. Meni melkein kuittailun puolelle kruunata brunssi kuivahtaneella lehtitaikinalla ja juustonsiivulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katariinankadulla aivan Senaatintorin kupeessa sijaitseva El Fant on paikkana sympaattinen, ja sitä tekisi mieli tukea. Tämä brunssi oli kuitenkin ryöstö. Ehkä meille sattui jotenkin poikkeuksellisen huono tuuri menun kanssa, mutta en usko että annan tätä kattausta koskaan anteeksi. El Fantin brunssi oli valtava pettymys – teki mieli marssia suoraan Kaartiin ihan vaan saamaan maha täyteen kunnon ruoalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KIASMA JA VÄHÄN VAIVAANNUTTAVA PILVI TAKALA

Kiasma on kaksikymppinen. Se tuntuu hassulta, koska jälleen kerran voin heittäytyä nostalgiseksi ja muistella aikoja sen aukeamisen aikaan – sitä marmatusta kuinka se pilaa Mannerheimin patsaan arvokkaan ympäristön ja kuinka omituinen, ruma rakennus se ylipäänsä on. Nyt Kiasma kuuluu mielestäni erottamattomasti kaupunkikuvaan, onhan Tatu ja Patukin seikkailleet siellä. Museoita ei koskaan voi olla liikaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Amos Rexin hartaasti odottamani näyttelyn missasin lopulta laiskuuden ja lasten sairastelujen takia, vaikka ehdimmekin Suomeen ennen teamLabin näyttelyn loppumista. Puolikuntoisten lasten kanssa en jaksanut jonottaa, vaikka kuulin että rattaita lainaamalla olisi voinut tyylikkäästi käyttää takaovea. No, meni jo – ehkä pitää matkustaa tämän taiteen perässä jonnekin muualle. Mutta Kiasmaan ehdin ennen kuin odottamani Pilvi Takalan näyttely ehtii loppua. Sen ehtii nähdä vielä 17.2.2019 asti, ja suosittelen sitä lämpimästi: Toinen vuoro-näyttely on yhtä aikaa tarkkasilmäinen ja oivaltava, hauska ja vähän ahdistava, mutta myös mukavalla tavalla helppo kokoelma erilaisia videoteoksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidin Takalan teoksista paljon. Muutamat verkossa käytyyn dialogiin perustuvat kappaleet tuntuivat hieman raskailta jo valmiiksi internetissä tapahtuvan kommunikaation uuvuttamille aivoille, mutta videoteokset koko päivän kestävästä ”ajatustyöstä”, sisäoppilaitoksen opettajan arjesta sekä Bangkokin pokerinpelaajayhteisöstä olivat herkullisia. Niiden kautta pääsi tarkastelemaan omaa mukavuusaluettaan ja erilaisia yhteisöjä sääntöineen. Vaikka kuinka kuvittelisimme olevamme kapinallisia, olemme lopulta melkoisen ehdollistuneita sanoittamattomiin sääntöihin ja sellaiseen sosiaaliseen tanssiin, jonka askelkuviot menevät sekaisin kun joku ei paina nappia hississä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takalan lisäksi Kiasmassa on tällä hetkellä Itämeren alueen viime vuosikymmenten taidetta kokoava Meno-Paluu näyttely, joka on esillä maaliskuun puoliväliin saakka. Näyttely oli riisuttu, hivenen melankolinenkin (mitäpä muuta voisi tältä seudulta odottaa?). Ei ehkä sellainen toivoa pirskahteleva kokemus, vaikka videoteos laivan kannella talvella tanssivasta taiteilijasta tarjosikin hymyn ja samaistumisen siihen, miten rytmi voi muuttaa sen, miten maailmaa katsomme. Halusimme ehdottomasti nähdä myös neuvostoaikasta homoseksuaalisuutta käsittelevän videoteoksen, jonka sopimattomuudesta lapsille ja herkille varoiteltiin jo lipunmyynnissä. Ei mikään mieltäylentävä kokemus sekään, joskin tässä ehkä ennakkovaroittelut loivat suuret odotukset jostain ”rajusta”, enemmän kuin surullisesta dokumentaatiosta.

Noh, taide on ihanaa. Tein itseni onnelliseksi (ja vähän köyhemmäksi) ostamalla jo kauan himoitsevani Museokortin, jota aion ulkoiluttaa vuoden ajan mahdollisimman paljon. Kiinnostaako raportit museoista tai näyttelyistä? Kirjoitan kyllä varmaan vaikka ei kiinnostaisikaan, jotta muistan itse mitä olen nähnyt. Tämä oli hyvin sijoitetut 69 euroa, tunnen sen luissani jo nyt. Sen jälkeen kävin muuten syömässä vielä elämäni ensimmäisen pokebowlin Hey Pokessa, jonka Winter Buddha annos paahdettuine kurpitsansiemenineen ja punajuurineen oli aivan naurettavan hyvä elämys. Helsinki, sinä olet ihan okei!