LIIAN HYVÄ RUPLAN BRUNSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvät uutiset: Ruplan brunssi lienee Helsingin paras vegaaninen brunssi.

Huonot uutiset: Toiminta nykyisissä tiloissa Hesarilla (tarkalleen ottaen Helsinginkatu 16) loppuu tammikuussa, eikä tulevaisuudesta ole vielä tietoa.

Nyt kun voin vihdoin liikkua muutenkin kuin ryömien viime sunnuntain brunssin jäljiltä, haluan kertoa teille siitä kaiken. No oikeasti kerrottavaa ei edes ole kauheasti: Ruplan 23 euroa maksava brunssi, joka on erittäin kasvispainotteinen (sunnuntaina tarjonta oli karitsaa lukuunottamatta vegaaninen) on aivan mielettömän hyvä. Yhteen pöytään koottu suolainen buffettarjonta teki vaikutuksen terveellisyydellä, kauden kasviksilla ja monipuolisilla mauilla, ja käytännön asiat toimivat niin hyvin että jouduin oikein miettimällä miettimään sitä perinteistä kritiikkiä brunssiarviooni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No mistä sitten voisi valittaa? Ehkä siitä, että mm. galleriana ja pop up-kauppana toimiva Rupla ei nyt ole mikään tunnelmallisin brunssipaikka (mutta riittävän toimiva ja tilava) ja muutamissa ruoissa ottimina oli tavalliset aterimet, joka aiheutti hieman sotkua ja hidastelua linjastossa. Muuten tuntuu kuin Ruplassa olisi luettu ajatukseni, tai ainakin valitukseni muilta brunssikokemuksilta: Ruoat oli merkitty ja nimetty selkeästi, ja rasti ruutuun-periaatteella kerrottiin mille ruokavalioille ne sopivat. Ilahduttavan usein kaikki ruudut oli rastittu, jolloin ruoka sopi niin vegaaneille kuin keliaakikoille. Sen lisäksi ruokaa täydennettiin koko ajan, esimerkiksi aivan taivaallisen ihania smoothieita (vihermehumainen versio sekä marjaisempi vaihtoehto) tuotiin kannutolkulla tiskiin koko ajan, eikä mikään ruoka tai juoma loppunut kesken brunssibakkanaalien.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omat suosikkini pöydässä, jossa oli pääasiassa kylmiä ruokia lämmintä karitsaa sekä sienimuhennosta lukuunottamatta, olivat makeudella leikittelevä linssibataattimössö sekä täydellinen pico de gallo. Valikoimaa oli riittävästi, sillä söin itseni vuosisadan ähkyyn. Bataattia ja perunaa oli käytetty runsaasti, tahnat olivat erinomaisia ja tarjolla oli kahta leipää. En kaivannut lautaselleni croisantteja enkä lohta enkä mitään perinteisiä aamiaisemmeitä kuten jogurttia, vaan kahdessa kattauksessa eli kello 11 ja 13 tarjoiltava brunssi ajoi asiansa lounasmaisena ruokaorgiana, jonka avulla voisi valmistautua vaikka talviunille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta olivat ehdottomasti jälkiruoat. Vegaaniseuralaisen silmät laajenivat kun hän kuuli, että ikkunalle asetetut kakut olivat kaikki vegaanisia. Itsekin olin tähän erittäin tyytyväinen katsottuani edellisenä iltana Netflixin The Game Changers-dokumentin, joka ainakin väliaikaisesti vähensi juuston- ja kalanhimoani. Porkkanakakku on ollut vuosien ajan leipomisbravuurini ja alkoi hävettää, että Ruplan vegaaninen versio oli about yhtä herkullista kuin omani, jonka salaisuus on noin puoli kiloa voita sekä sata purkkia tuorejuustoa. Vegaaninen banoffee ei eronnut eläinproteiinien avulla valmistetusta banoffeesta millään lailla. Suklaakakku oli tuhtia tavaraa, raakamarjakakkuun asti ei enää vatsalaukkuni venynyt. Jouduin kierimään kotiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruplaa on siis pakko suositella. Se oli muistutus siitä, miten hyviä ruokia saa aikaiseksi simppeleillä, kasvisperäisillä raaka-aineilla ja jos vaan voisin, vetäisin siellä kerran viikossa ruokaöverit ja sitten paastoaisin loppuviikon. Pöytä kannattaa varata ja käydä kokeilemassa omaa turnauskestävyyttään ennen vuodenvaihdetta, ja samalla toivon joululahjaksi että Ruplalle löytyisi uudet tilat ja voisin ottaa tästä brunssista itselleni perinteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TALVISIRKUS BAU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloin kirjoittaa arviotani tämän vuotisesta Tanssisirkus Hurjaruuthin talvisirkus esityksestä, eli tänään ensi-iltansa saavasta Talvisirkus BAU:sta (jonka kävimme eilen katsomassa ennakkonäytöksessä, jonne ruinasin itselleni liput koska rakastuin tähän lajiin niin voimakkaasti kolme vuotta sitten). Sitten tajusin, että arvio kuulostaisi about sanasta sanaan samalta kuin viime kerralla. Mutta kun tämä oli taas just niin ihana kuin ajattelin! Ja samat kritiikin kohteet, jotka liittyvät myöhäiseen ajankohtaan (klo 18 arki-iltana alkava yli kaksituntinen näytös tarkoittaa sitä, että lapsilla loppuu veto siinä vaiheessa kun sisäinen kello vaatii iltapuuroa) ja esityksen rakenteeseen (loppua kohti tahdin hidastuminen tarkoitti myös keskittymisen herpaantumista). Mutta muuten ajattelin vain fiilistellä niillä asioilla, jotka olivat mun mielestä ihan parasta tämän vuoden talvisirkuksessa.

Parasta oli videolavastus. En ensin kiinnittänyt siihen huomiota – digitaaliset ikkunat viemäristönä ja työmaana palvelleiden rakennusputkien joukossa eivät heti säväyttäneet – mutta kun ikkunoiden takaa alkoi lumisade niin vau. Ikkunoiden maisemat ukkosmyrskystä auringonlaskuun ja erityisesti avaruushenkiseen kohtaukseen jossa temppuiltiin puisten renkaiden kanssa tähtien keskellä muuttivat tilan fiiliksen todella tehokkaasti. Tunsin olevani sisällä piirretyssä elokuvassa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli liikkumisen riemu. Lahjakkaan esiintyjäjoukon monipuolista osaamista hyödynnettiin hauskasti eri numeroissa, 7- ja 9-vuotiaiden suosikkeja olivat keinulaudalla hyppimiset ja viemärirottien esittämä fyysinen klovneria, itse taas olin uskomattoman kateellinen esiintyjien keskivartalon hallinnasta. Ei ihan taida mun pilatestunnit riittää tuollaiseen. Mutta se vaivattomuus ja taituruus.

Parasta oli taas se, kuinka lumoutunut 7-vuotias oli. Ekaluokkalainen oli juuri täydellistä seuraa tuohon esitykseen. Myös 9-vuotiaalle talvisirkus toimi moitteettomasti, mutta keskimmäiselle kokemus oli selvästi suorastaan taianomainen. Hyvä merkki oli myös se, että väliajan ja herkkujen perään kysyttiin ensimmäisen kerran kun ensimmäistä puoliaikaa oli alla yli 40 minuuttia. 5-vuotias olisi luultavasti muuttunut vähän levottomaksi, mutta varmasti nauttinut samalla tavalla kuiskaillen kuin veljensä, ”onko tuo oikeasti mahdollista?”, ”voisinko minäkin oppia ton?”. Just se fiilis, jonka toivon taiteen herättävän lapsissani!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli in-house bändi. Kolmen naisen kokoonpano loihti esitykselle sellaisen äänimaailman, että sirkuksen lisäksi sai kaupan päälle aivan täydellisen musiikkielämyksen. Sellainen Flow-tason taustabändi, joka oikeasti oli kyllä mulle pitkälti pääosassa: haluaisin ostaa talvisirkuksen soundtrackin kiitos.

Parasta oli vähän liian suolaiset popcornit väliajalla (ja siis ne oli oikeasti just kuivia huulia kirveltävän ihania, sellaisia, että oli pakko syödä kun ne oli niin hyviä vaikka sattui), vastaleivottu pulla ja skumppa, jota en kyllä itse ehtinyt juoda mutta arvostan jo pelkän skumppatarjoilun olemassaoloa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta oli ekaluokkalaisen tikkarintahmea käsi mun kädessä. Tyyppi, joka on oikeasti kotioloissa mahdoton ikiliikkuja, joka ei jaksa yleensä istua paikallaan edes Ryhmä Haun tunnusmusiikin verran nökötti nyt silmät suurina paikallaan (mitä nyt vähän väsyneenä alkoi nojailla äidin olkaa vasten, sekin oli oikein liikuttavaa) talvisirkuksen molempien osien läpi, ihaillen ja innostuen. Ihan parasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LELUMUSEO SADAN LAPSEN KANSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No okei, ei aivan sadan, mutta yli kahdenkymmenen viskarin seurassa kuitenkin. Viime viikolla nimittäin tarjoutui tilaisuus lähteä ylimääräiseksi aikuiseksi kuopuksen päiväkotiryhmän retkelle Espoon Tapiolassa sijaitsevaan Hevosenkenkä-lelumuseoon (joka fyysisesti on osa WeeGeen museokompleksia noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Tapiolan metroasemalta – matka-arvio perustuu kävelytahtiin johon vaikutti parijonot, kuomat ja noin 60 senttiä pitkät jalat). Yrittäjyyden ykköspuolia on se vapaus, että voi lähteä mukaan ekskursioille, kuten esimerkiksi joitain vuosia sitten lähdin moraalinvartijaksi uskonnolliseen joulukuvaelmaan esikoisen eskarin kanssa…

Weegee-näyttelykeskuksesta löytyy Lelumuseon lisäksi modernin taiteen museo EMMA, Suomen kellomuseo ja KAMU eli Espoon kaupunginmuseo. Lelumuseoon pääsee samalla yhteislipulla kaikkien kohteiden kanssa, eli 12 eurolla (erittäin kohtuullista, sanoisin) ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortilla tietenkin maksutta. Lelumuseo on varsin suosittu kohde päiväkoti- ja kouluryhmille: meidän oppaamme tiesi kertoa että vuositasolla käy 300-400 lapsilaumaa kiertämässä pienen, mutta sympaattisen Lelumuseon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelumuseo ei ole vallan iso, joten ehkä pelkästään sen takia niinkin kauas kuin Tapiolaan matkustaminen on suuruudenhullua (tietenkin riippuu hieman lähtöpisteestä). Se on kuitenkin täydellinen pit stop jos haluaa samalla hapattaa lapsia modernilla taiteella ja esim. Weegeen takapihalla sijaitsevan Futuro-talon osalta. Ja hei, saahan sinne mennä ilman lapsiakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelumuseon taika on pitkälti nostalgiassa. Siellä on pienet kattaukset leluja useammalta vuosikymmeneltä, ja siinä jo 80-luku tuntuu yltäkylläiseltä kylvyltä muovikrääsässä verrattuna ”vanhanaikaisiin” käsin ommeltuihin nalleihin ja hartaasti huolehdittuihin paperinukkeihin asusteineen. Itse olin aivan onnessani kun 1990-luvun lapsuutta esittelevästä vitriinistä löytyi juuri sopivasti niitä vanhoja Kinder-pääsiäismunien yllätyksiä – kilpikonnaperhe, muistattehan – joista olin edellisellä viikolla lapsille paasannut (kuinka jotkut asiat ainakin olivat paremmin 30 vuotta sitten!) ja etsinyt kuvia netistä. Nyt sain näyttää livenä: eivätkö olekin hienompia kuin teidän yllätykset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hieman yllättäen 5-vuotiaita ei kiinnostanut lapsuusmuisteluni, vaan lyhyen, ytimekkään ja sopivan tomeran opastuksen jälkeen lapsilauma katosi museon eri leikkipisteille: ihailemaan yksityiskohtaista ja isoa junarataa, touhuamaan miniristeilylaivaan, rullaamaan autoja pitkin seinälle asennettua ajorataa tai vaihtelemaan matkustajan ja lentoemännän rooleja Hevosenkenkä Air-lentokoneessa. Parasta tietenkin oli pieni liukumäki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itseäni ilahdutti se, että vaikka Lelumuseo ei huimaa koollaan niin siellä on tarjolla yhtä sun toista oheistoimintaa, esimerkiksi ohjatut synttärit lapsille! Erilaisia työpajoja ja opastuksia on mahdollista buukata, ja itsessään museokokemus toimii taatusti silloin kun tullaan tutustumaan taiteeseen useamman sukupolven voimin. Tämä näyttely kannattaa kokea etenkin isovanhempien kanssa, sillä useammalle sukupolvelle on tarjolla muistoja menneisyydestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä oli mainio aamupäivä WeeGeessä: ensi kerralla kierretään myös EMMAn puoli, ja aion pakottaa lapset kuuntelemaan kaikki muistoni View-mastereista ja My Little Ponyista. Kompakti, mutta kaikinpuolin kiva museokokemus johon on helppo yhdistää monipuolisesti kulttuuria koko perheen makuun. Ja jos teillä on tilaisuus lähteä mukaan matkaan lapsen tarharyhmän kanssa niin kannattaa, siellä on paljon potentiaalisia kuuntelijoita pateettisille kasarimuisteluillenne!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TESTISSÄ BASBAS MAISTELUMENU

Aina välillä kokeilen jotain uutta ja syön muuallakin kuin brunssibuffeteissa. Tällä viikolla tuli mahdollisuus vihdoinkin päästä testaamaan Baskeri & Basso, tai tuttavallisemmin BasBas; Tehtaankadulla jo neljän vuoden ajan jonkinlaista kulttimainetta nauttivan bistro, joka tuntuu olevan aina täynnä. Ystäväni juhli syntymäpäiväänsä ja oli varannut meille tunnelmallisen kabinetin, jossa kolmen tunnin ajan pöytään kannettiin erinomaisista aineksista valmistettuja annoksia. Itse ravintolatilan läpi tuli kuljettua vain vessamatkoilla, mutta se vaikutti erittäin viihtyisältä, jopa kauniin kodikkaalta: paikka oli viimeistä penkkiä myöten varattu mutta melutaso pysyi kohtuullisena ja fiilis oli lämminhenkinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siikaceviche kurkkuliemellä ja pikkelöidyillä sinapinsiemenillä

53 euroa maksanut maistelumenu sisälsi kierroksen alkupaloja, väli- ja pääruoan sekä jälkiruoan. Erityistä kiitosta täytyy keittiöön antaa siitä, että ruokarajoitteet otettiin huomioon erittäin hyvin, tarjoten useampia vaihtoehtoisia pieniä annoksia alkupaloilla ilman, että tuli sellainen olo että erityisruokavaliota pitäisi pyydellä anteeksi. En tiennyt etukäteen yhtään mitä odottaa, nimittäin ruokalistaa ei löytynyt netistä. Raaka-aineiden ehdoilla mennään, ja toisaalta oli kiva kerrankin heittäytyä. Nyt tuli testattua monta sellaista ruoka-ainetta, joista normaalisti kategorisesti kieltäytyisin. Ja yllätyin positiivisesti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Myskikurpitsaa ja mm. salvialla maustettua vuohenjuustokreemiä – nam!

Alkupala-annokset jaettiin kristillisesti pöytäseurueen kesken. Yleensä tämä ärsyttäisi mua. Ehkä se johtuu siitä että olen ainoa lapsi enkä tykkää jakaa ruokaani, tai sitten siitä että usein tietty ruokalaji nousee koko porukan suosikiksi ja sitten siitä käydään psykologista taistelua kursailun ja salamyhkäisen kahminnan muodossa. Nyt kuitenkin pöytä oli niin täynnä vateja ja kulhoja, että kenenkään mieltä ei tietääkseni jäänyt kaihertamaan ruokien jakaminen. Kasvissyöjät saivat burrataa (mozzarellasta jatkettua juustoa) mintulla ja sekasyöjät tartaria, seurueen odottaja oman bruchetan ja koko jengin kesken jaettiin siikaceviche, myskikurpitsamuhennos ja paahdetut ruusukaalit bearnaisekastikkeella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä oli ruusukaaleja ja bearnaisekastiketta

Nyt se illan iloisin käännytys: olen ollut vannoutunut ruusukaalien vihaaja, mutta nyt ne oli niin maukkaaksi paahdettuja ja ihanassa bearnaisekastikkeessa uitettuja etten voinut kuin rakastaa. Myös kirveliöljyllä käsitelty siikaceviche teki vaikutuksen: raaka-aineiden laadukkuus oli kantava voima läpi koko aterian, ja juuri tällaisissa annoksissa materiaalien korkea taso pääsi parhaiten esiin. Yksi ehdoton kehujen aihe näin astiafriikin näkökulmasta olivat kauniit tarjoiluastiat ja lautaset, jotka olivat kaikki leikkisästi eri sarjaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väliruoaksi pöytään kannettiin pastaa: parmesaanilla ja pinjansiemenillä höystetty basilikataglioni. Pasta valmistetaan kuulemma aina paikan päällä aamuvuorolaisen toimesta (väistämättä mietin onko pastanvalmistusnakki palkinto vai rangaistus?). Annos ei missään nimessä ollut huono, mutta melko mitäänsanomaton se oli. Saatoin todeta kliseisesti, että tällaisen osaisin valmistaa itsekin. Tai en ehkä minä, mutta äitini kyllä. Pääruoaksi valitsin kalan ja lihan (flank steak neulapapujen kera) välillä kalan, joka oli tällä kertaa paistettua kuhaa piparjuuri-beaurre blancilla, kyssäkäälillä, ruohosipulilla, lehtipersiljalla, tillillä ja tilliöljyllä ryyditettynä. Kuha itsessään oli täydellisesti valmistettua ja vaikka yleensä jätän paistetun nahan lautasen reunalle, nyt se oli miellyttävän rapeaa. Ikävä kyllä lisukkeen suhteen mulla kävi huono tuuri, sillä en ole mikään tillin fani. Tilli dominoi annoksen muita osia niin vahvasti, että ne jäivät syömättä. Jos ei ole henkilökohtaista ongelmaa tillin kanssa, varmasti nauttii siitäkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Basilikataglioni, parmesania ja pinjansiemeniä.

Ja kuten ehkä olette huomanneet, arvostan jälkiruokia todella korkealle. Johtuu varmaan siitä, että olen kauheassa sokerikoukussa ja säilyttääkseni toimintakykyni tarvitsen tasaisin väliajoin sokeria. Nyt ikävä kyllä jälkiruoka oli aterian heikoin lenkki: mstaherukkasorbetin kanssa tarjoiltu maitosuklaa pot de crème oli korkeintaan keskinkertainen jälkiruokakokemus. Pirteä mustaherukkasorbetti ei kummarrellut ketään, mutta maitosuklaa pot de crème muistutti erehdyttävästi sellaista 90-luvun alun mietoa suklaakiisseliä. Näiden ruokien perusteella sanoisin, että keittiö on parhaimmillaan juuri tuoreiden, korkealuokkaisten raaka-aineiden kanssa, ja me transrasvojen ystävät joudumme syömään epäterveelliset lohturuoat toisaalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jälkiruoka: maitosuklaa pot de crème ja mustaherukkasorbetti

Palvelu pelasi koko illan erinomaisesti, ja se oli ystävällistä ja asiantuntevaa. On ehkä makuasia, kuinka paljon selostusta ja seuraa henkilökunnalta kaipaa: itse olen sitä koulukuntaa, joka mieluiten välttelee ihmiskontakteja ja myös ravintolassa tykkää tulla jätetyksi omaan rauhaansa (kerron kyllä oma-alotteisesti jos ei maistunut), mutta valtaosa pöydästämme oli ihastuneita läsnäolevaan ja persoonalliseen palveluun. Itse voin kyllä kiitellä erikseen sitä, että kun en näillä univajeaivoillani muistanut ruokalistasta jälkikäteen juuri mitään niin sain nopeasti erittäin yksityiskohtaisen ja ystävällisen sähköpostin jossa koko kattauksemme käytiin läpi. Ilman hänen apuaan tämä postaus kuulostaisi samalta kuin se, kun kysyn lapsiltani mitä koulussa oli ruokana. ”Jotain vihreää”. ”Oli se varmaan kalaa”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maistelumenu itsessään oli mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvä: raaka-aineet olivat ensiluokkaisia, ruokaa oli runsaasti ja sitä valmistettiin kaikille syöjille sopivaksi. Jos nyt jostain pitää lompakkonsa puolesta purnata niin tämä suomalaisten ravintolaviinien hintataso: tiedän, että en ole ehkä maksukykyni puolesta parasta kohderyhmää mutta kun viinipullo on melkein kuusikymppiä, ollaan mun kipurajani yläpuolella – vaikken edes joisi koko pulloa yksin, ehheh. Tiedän toki, että katteet eivät mene vain räkäisesti matkalla pankkiin nauravien ravintoloitsijoiden taskuun mutta olisin kyllä itse paljon avokätisempi ravintolassakävijä jos ensin saisin juoda itseni sopivaan hiprakkaan kohtuuhintaisilla viineillä. Vaikka monella ystävälleni BasBas tuntuu olevan jo lähes jokaviikkoinen vakiokohde, itselleni tämä oli harvinaista herkkua. Vaikkei ihan omien ravintolakokemusten kärkijoukkoon noussutkaan niin kyllä jokaisen kulinaristin kuitenkin kannattaa käydä omin makunystyröin kokemassa mistä on kyse.