KROG ROBAN BRUNSSI ALITTI ODOTUKSET

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppiaisviikonloppuna Helsinki ei varsinaisesti pullistellut brunssitarjonnasta, joten oli ikään kuin tartuttava siihen mitä on tarjolla. Tällä kertaa se oli Krog Roban sunnuntaibrunssi (kattaus 12.30-15.00), jonne meidät houkutteli erityisesti myyntipalvelun nopea ja ystävällinen toiminta kun selvitimme vaihtoehtoja seurueellemme. Itse olen tottunut siihen, että kun syö kaikkea muuta paitsi mitään millä on jalat, brunsseilla on hyvin tarjontaa, mutta koska porukassa oli nyt mukana yksi vegaani, varmistettiin brunssin sopivuus myös hänelle etukäteen. Tarvittaessa ruokaa luvattiin tuoda suoraan keittiöstä.

Niinpä olikin ikävä aloitus brunssille, kun mahdollisten vegaanioptioiden perään kyselleelle ystävälleni oli todettu: ”me olemme ensisijaisesti kyllä sekasyöjille tarkoitettu brunssi”. Okei, missään nimessä ei ole pakko heittäytyä ituhipiksi, mutta brunssi on yleensä sellainen sosiaalinen tapahtuma, ei mikään hätäinen työmaalounas. Näinä päivinä alkaa olla yhä todennäköisempää, että joukkoon mahtuu monenlaisia ruokavalioita, eikä silloin ole mielestäni varsinaisesti varaa ylenkatsoa mitään erityisruokavalioita. Vaikka näiden toiveiden toteuttaminen vaatisikin vähän vaivaa, oli tällainen reaktio asiakaspalvelun puolelta tympeä aloitus brunssille. Seuraavissa kuvissa vegaanille järjestynyt ruoka; salaattia ja leipää brunssibuffetin puolelta, keittiöstä tuotu erikoisannos sekä jälkiruoaksi pala raakakakkua. Sarjassamme ”vegaanihyvää”, eli ihan okei, mutta panostukseksi riitti näemmä se, että jätetään eläinproteiinit pois.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brunssin hinta, 29 euroa, järkytti meitä jo valmiiksi mutta päätimme satsata. Kyseessä on kallein brunssi (ilman alkoholia) jonka olen Helsingissä syönyt vuosiin, joten odotukset olivat aika korkealla. Selvästikään Kaartinkaupungissa, entisen poliisiaseman tiloissa sijaitsevan Lilla Roberts-hotellin yhteydessä oleva Krog Roba ei ole ylihinnoitellut itseään ulos, sillä paikka oli tupaten täynnä ja suosittelenkin ehdottomasti varausta jos haluatte nauttimaan brunssia tähän erittäin kauniiseen miljööseen. Myös asiakaskunta oli niin tyylikästä, että itähelsinkiläiselle iski alemmuuskompleksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

29 euroon ei sisältynyt mitään perustarjonnan ulkopuolelta. Ikävä yllätys oli, kun seurueessa yksi toivoi kofeiinitonta kahvia, oli sitä saatavilla vain lisämaksusta. Erikoiskahvit, kuten tämä decaf-latte, olivat muutaman euron lisää, mutta esimerkiksi 9 euroa mimosasta brunssin päälle tuntui jo aivan ryöstöltä. Niinpä nautimme brunssin omaa juomatarjontaa, mistä kiitosta erityisesti appelsiini- ja omenamehun lisäksi tarjotulle kuplavedelle. Sen lisäksi kahvit oli tuotu näteissä termoskannuissa valmiiksi pöytiin, mikä lisäsi luksuksen tunnetta: sai santsata edes nousematta pöydästä. Mutta näin vannoutuneena iKaffen ystävänä en jaksanut alkaa kysellä kauramaidon perään, kun meille oli jätetty mitä ilmeisemmin pelkkää lehmänmaitoa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Krog Roban filosofiaan kuuluu selvästi laatu ennen määrää. Brunssin buffetpöytä ei todellakaan notkunut, vaan tarjolla oli vihersalaattia sekä vuohenjuusto-punajuurisalaattia paahdetuilla pähkinöillä, lohipiirakkaa, skagenia, muutamia maustettuja pikkulisukkeita. Lämpimänä meille tarjoiltiin kasvismunakasta sekä pekonia että tomaattilinssiragua – jälkimmäinen jäi näistä kokeilematta, koska se oli saman lämpökannen alla lihan kanssa ja ottimet olivat yhdessä kasassa. Tässä vaiheessa ei tullut mieleen pyytää erikseen neitseellisiä aterimia. Ruoat oli nimetty ja merkitty sen mukaan, sisälsivätkö ne laktoosia tai gluteiinia, mutta tarkemmin raaka-aineet eivät lapuista selvinneet. Noin yleensä mukava henkilökunta oli melko kiireistä, ja brunssin aikana astiat saattoivat loppua pisteiltä. Myös jonoa muodostui jonkin verran.

Leipäpöydässä valikoima oli pieni, mutta ihan okei. Ja noin ylipäänsä: kaikki ruoat olivat laadukkaita ja herkullisia. Valikoima oli vain tavattoman niukka, joka jätti mahdollisuudet valikoinnille hyvin vähäiseksi. Sen lisäksi kun pöydän pääaterian ollessa ruokaisa vuohenjuustosalaatti joutui aika usein kärkkymään, että sai rääpittyä itselleen muutakin kuin pelkkiä salaatinlehtiä – yllättäen vuohenjuusto ja punajuuri katosivat aika vauhdikkaasti parempiin suihin. Itselleni suurin pettymys oli kuitenkin onneton jälkiruokatarjonta, onhan brunssin päättäminen makeaövereihin lähes pyhä asia itselleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarjolla oli suklaasalmiakkikakkua (joka jäi itselläni väliin, koska vihaan salmiakkia) sekä pieniä suklaaleivospalasia. Tämän lisäksi oli kuudesta eri lajikkeesta koostuva ”irtokarkkibuffet”, neljää erilaista keksiä (mm. Jaffakeksejä ja Dominoita, eli ei mitään hifistelyä), kahta eri juustoa pähkinöiden ja karviaishillon kera sekä suppea valikoima hedelmiä. Taso, niin laadun kuin määränkään suhteen, ei millään muotoa vastannut hintaa.

Noh, aina ei voi onnistua. Puitteet olivat upeat; Krog Roba on tyylikkäästi toteutettu (säästän teidät siltä, että alan muistella omia kokemuksia ajoilta, jolloin paikalla oli juuri se poliisiasema….), tuli hetkeksi tunne että oli siirtynyt Etelä-Helsingin sijaan johonkin suurkaupunkiin. Meidät piti lopulta suunnilleen heittää ulos, kun viihdyimme mukavilla sohvilla niin hyvin. Ikävä kyllä itse pääasia eli ruoka ei yltänyt lähes 30 euron väärtiksi – tuli mieleen pettymys El Fantissa, joka euron edullisempana oli myös Helsingin brunssien kalleinta kastia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jollain tapaa on kuitenkin lohdullista, että on näin suosittuja paikkoja, joilla on varaa vielä valikoida asiakaskuntaa. Krog Roba on selvästi vakiinnuttanut asemansa, eikä silloin ehkä tarvitse kumarrella vegaanien tai muidenkaan erityispalvelua vaativien ruokailijoiden suuntaan, ja se on ihan okei. Me tiedämme silloin, että suuntaamme seuraavalla kerralla juoruilemaan ja syöpöttelemään paikkaan, jossa koko jengi tuntee itsensä tervetulleeksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LUX HELSINKI VINKIT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terveisiä pääkaupunkiseudun kulttuuritarjonnan keskeltä! Kävin ensimmäistä kertaa ikinä kävelemässä koko #LuxHelsinki-reitin tänään – vartti avauksen jälkeen – pyhiinvaellusmaisen ihmismassan kanssa, ja nyt Lux-veteraanina haluaisin kertoa omat vinkkini niille, joilla on mahdollisuus nauttia tästä ilmaisesta (!) valoilottelusta, joka jatkuu 8.1. saakka.

Virallinen reitti alkaa Senaatintorilta, jossa tuomiokirkko on muuttunut kankaaksi kollaasiteokselle. Mielestäni tämä paikka on vaikuttava ilman valojakin, mutta luonnollisesti kirkko herää eri tavalla eloon valojen, hahmojen ja hyvällä tuurilla myös kohdalle osuvan kellonsoiton vuorovaikutuksessa. Tästä reitti jatkuu Unioninkatua pitkin kohti The Bridge-teosta (2. teos) Topelian sisäpihalla: me kuitenkin jätimme tämän välistä, sillä jono sisäpihalle oli aivan absurdi ja viimeisillään raskaana ollut seuralainen ei ollut innoissaan täyteen ahdetusta teoksesta. Joidenkin mielestä tämä on reitin paras teos – ehkä sen itsekin käyn vielä katsomassa.

Vinkki 1: Jos mukana on lapsia, voi harkita kannattaako Unioninkadun pätkää ottaa mukaan kävelyyn ollenkaan. Jos jonot ovat samaa luokkaa jatkossakin, on toiselle teokselle melkoinen odottelu ja kolmatta teosta, The Colour Out of Space, ei suositella lapsille ollenkaan. Mitä tähän Metsätalon sisäpihalla noin 10 minuutin välein esitettävään kolmanteen teokseen tulee, emme jonottaneet sinnekään. Kuitenkin Metsätalon sisäänkäynniltä näki pääosan esityksestä oikein hyvin, joten se on ihan varteenotettava vaihtoehto jos ei ole loputtomasti aikaa ja kärsivällisyyttä käytettäväksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3dsense-kollektiivin teos oli kyllä itsessään hieno, vaikka se ei sisäpihan ulkopuolelle täysin näkynytkään. Siitä tuli mieleen 90-luvun teknobileet, ja ympäristöä oli hyödynnetty hienosti. Tästä matka jatkui kohti Kaisaniemenpuistoa, jossa oli perinteikäs Lyhtypuisto. Oletan sen siis olevan perinteikäs, sillä viime vuonna raahasin lapseni katsomaan samoja lyhtyjä, jotka silloin oli sijoitettu Hakasalmen huvilalle. Se olikin kannattavaa: kierreltyämme kylminä aikamme kysyin lapsilta, mitkä olivat heidän lempivalonsa. ”Liikennevalot”, vastasivat nuo kiittämättömät pikku possut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaisaniemenpuistossa alkoi mukavasti olla väljempää. Ei saisi valittaa, kun kyse on ilmaisesta tapahtumasta, mutta sen soisi kestävän pidempään niin, että vierailijat jakautuisivat useammalle päivälle, ja ahtaiden sisäpihojen sijaan voisi hyödyntää suurempia tiloja. Unioninkadun seinille olisi voinut heijastaa vaikka mitä hauskaa! Onneksi olin valinnut seurani oikein, ja siitä seuraakin hieman itsestäänselvästi toinen neuvoni.

Vinkki 2: Jätä lapset kotiin ja ota mukaan ystävä. Tämä tietenkin riippuu vähän jälkikasvusta. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että lapsille pitää tuputtaa taidetta kaikissa mahdollisissa muodoissa aina tilaisuuden tullen, mutta nyt olin erittäin tyytyväinen etten joutunut taiteilemaan ihmisjoukon keskellä rattaiden kanssa enkä lahjomaan niitä väsyneitä koululaisia, joille luultavasti tämä parin kilometrin kierros olisi ollut ylivoimainen, mutta jotka todennäköisesti juoksisivat kilpaa kotiin täydellä energialla itse tapahtuman jälkeen. Monen teoksen alkuun kuului odottelua, ja se sujui erinomaisesti kuulumisia vaihdellen, eikä tarvinnut kuunnella mitään eikö se jo ala (saati eikö tää jo lopu)-kitinää. Ne voi sitten viedä katsomaan niitä liikennevaloja.

Large Fire Tornado kuului varsinkin teknisen toteutuksensa ansiosta tapahtuman kärkikastiin. Elävä tuli on aina yhtä kiehtova elementti, joskin Australian viime aikaiset tapahtumat toivat teokseen oman, ahdistavan lisäyksensä. Tätä kommentoitiin myös yleisössä paljon. Sen jälkeen suuntasimme Tokoinlahtea kohti katsomaan Jere Suontaustan Peilipöllö-teosta, joka tarjosi illan naurut. Ei siksi, että ilmastonmuutosta ja kierrätysteemaa hyödyntävä diskopallopäinen pöllö olisi itsessään ollut erityisen hilpeä, vaan meille kävi samoin kuin Kööpenhaminassa, kun näimme ensi kertaa Pieni Merenneito-patsaan: olimme kuvitelleet teoksen paljon suuremmaksi, ja lopulta sen pienuus, ja omat odotuksemme, huvittivat kovasti.

Vinkki 3: Ota mukaan evästä. Meillä kävelyyn meni, melkein kaikki esitykset läpi katsoen, vajaa pari tuntia. Otimme mukaan kahvit Kaisaniemestä, mutta esimerkiksi taskumatista olisi voinut olla iloa. Tietenkin normaali ihminen selviää tästä urheilusuorituksesta ilman tankkausta, mutta itsehän elän syödäkseni. Reitille ei osu oikeastaan ravintoloita (ensimmäinen oli Tokoinrannan italialainen, joka oli aivan tukossa Lux Helsinki-väkeä), muutaman taideteoksen yhteydessä on pientä ruokatarjontaa (sekä bajamajoja!).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seitsemäs teos on Meri Ekolan Magic Mirror, joka ei päässyt tuulisella säällä oikeuksiinsa. Peilikuvilla pelaileva teos oli kyllä kaikin puolin kiehtova, ja kannattaa tutustua tähän etenkin puhelinkulttuuria kritisoivan teoksen taustaan etukäteen. Lux Helsingin-kotisivut tarjoavat kyllä hyvän pohjustuksen tälle tapahtumalle. Muutenkaan ei tee mieli arvostella sitä, että tällaista järjestetään. Siksi jätänkin kokonaan purnaamatta esimerkiksi niistä pullonkauloista, joiden kohdalla ei voinut olla miettimättä miten tästä selviäisi hengissä jos ihmiset yhtäkkiä alkaisivat panikoida. Olkoot tapahtuma rauhanomainen ja leppoisa loppuun asti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katja Tukiaisen ja OiOin Do-Gooders on toiseksi viimeinen teos. Vaikka sen teema (maailmanpelastus!) ja toteutus (interaktiivinen animaatio!) sinänsä puhuttelivat, ja yleensä ottaen pidän kovasti Tukiaisen töistä, ei tämä oikein muiden teosten rinnalla sykähdyttänyt. Viimeinen valotaideteos, kaupunginteatterin seinään heijastettu Eero Helle/Visual45 yhteistyö Lux Arkkitehtuuri – day and night olikin ehdottomasti yksi kohokohdista. Koska fanitan tähtitaivaita sekä auringonnousuja ja -laskuja, olin tietenkin mitä otollisinta kohderyhmää. Sen lisäksi lyhyehkö teos leikitteli upeasti rakennuksen pinnoilla, saaden sen yksityiskohdat kunnialla esiin.

Vinkki 4: Kannattaa mennä. Kun elämme vuoden pimeimpiä aikoja, on niistä mahtavaa löytää jotain myönteistä. Toppahousut jalkaan ja katsomaan edes osa teoksista: pelkkä Kaisaniemenpuistosta Hakaniemeen kulkeva reitti on jo riittävän hieno, ja toisaalta Senaatintorille ja kaupunginteatterille järjestetyt kohtaukset toimivat hyvin yksittäisinäkin makupaloina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KOIRAMÄEN SUOMEN HISTORIA

32303760817_d29ab4e6f1_c

Vein torstaina 7- ja 9-vuotiaat teatteriin, ja ajattelin etten viitsi siitä kirjoitella ollenkaan: Koiramäen Suomen historia on pyörinyt jo maaliskuusta saakka ja olen varmasti viimeinen myöhäisherännäinen, kai kaikki muut on sen jo nähneet. Mutta koska näytöksiä on vielä – harvakseltaan, mutta kuitenkin – toukokuulle saakka niin haluan nyt kuitenkin suositella: ai että oli hyvää lastenteatteria, tai oikeastaan teatteria! Kyllä siitä nauttivat myös yleisön aikuiset, mutta erityisesti ilahdutti että lapsille suunnattu produktio oli tehty niin rakkaudella joka osa-alueella.

Meillä on kirjahyllyt täynnä Mauri Kunnaksen teoksia, ja myös teatteriesityksen pohjana toimiva Koiramäen Suomen historia löytyy. Teoksessa ja teatterin lavalla käydään läpi Suomen historiaa 1500-luvulta 1800-luvun alkuun – omat lapset odottavat innolla jatko-osaa, joka tietenkin olisi sitten vähän sotaisampi… Päähenkilö, Aksa Korttilan esittämä Alix siirtyy läksyjen luvusta aikamatkalle läpi näiden vuosisatojen. Kronologisesta etenemisestä huolimatta ei jokaista yksityiskohtaa historiankirjoissa jäädä junttaamaan yleisön tai epämotivoituneen sankarin päähän, vaan sieltä poimitaan mehukkaimmat hahmot ja ikimuistoisimmat hetket, niin kuin vaikka Vasa-laivan onneton ensimatka.

33370063928_c7693d3d36_c

Juonihan ei kuulosta kovin houkuttelevalta, eikä esimerkiksi ekaluokkalainen varsinaisesti säkenöinyt innosta kun ilmoitin että vietämme arki-illan teatterissa katsoen esitystä vuosisatojen takaisista tapahtumista. Pienellä irtokarkkilahjonnalla hän kuitenkin lähti, mutta kun esitys alkoi ei enää tarvittu eväitä motivoimaan. Esitys tempaisi melko nopeasti mukaansa, ja tempo toimi alusta loppuun. Show kesti väliaikoineen vähän vajaa kaksi tuntia.

Aikuisena haluaisin kiitellä nokkelaa puvustusta, hiottua valaistusta, yksinkertaista mutta funktionaalista lavastusta: tekninen puoli, eli kaikki puitteet, olivat kunnossa. Musikaalisillakin elementeillä pelaavan esityksen parasta antia olivat erityiset naisten esittämät roolit. Marja Salon tulkitsema tyttökuningas Kristiina on pakottanut googlaamaan vähän enemmänkin Kristiinasta, lasten suosikkeja olivat taas kolme Kaarlea. Verbaalisesti moni vitsi aukeni paremmin aikuisyleisölle, mutta suomen kieli sai kunniallista käsittelyä.

33370062098_480ef92030_c

Lämmin suositus siis Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä esitettävälle Koiramäen Suomen historialle, toimii varmasti kaikkien alakouluikäisten keskuudessa. Lasten lippu esitykseen kustantaa 20 euroa ja peruslippu 38 euroa, joka on mielestäni varsin linjassa sen kanssa mitä saa vastineeksi rahalleen. Väliaikatarjoiluja ei ehditty testata, mutta siellä oli taas iloksemme ainakin viiniä ja Omar-munkkeja, eli ei näytä hullummalta.

En tiedä onko aika vain tahrannut omat muistoni lastenteatterista 1990-luvulta, mutta tuntuu että se oli usein paljon harrastelijamaisempaa ja vähän vasurilla vedettyä. Nyt pelkään kasvattavani todella vaativaa sukupolvea, sillä tänä syksynä lapsia on hemmoteltu niin laadukkaalla sirkuksella kuin hauskalla, hohdokkaallakin teatterilla. Eka- ja kolmasluokkalaiset toivoivat kovasti jatko-osaa tälle esitykselle, ja se teki sen verran suuren vaikutuksen että vielä pari päivää myöhemminkin lapsi tuli erikseen nykäisemään hihasta ja sanomaan: piti vielä sanoa että se oli muuten aika tosi hyvä se teatteri. No niin oli.

33370064948_5df9b85705_c (1)

Kuvat: Kansallisteatteri

LIIAN HYVÄ RUPLAN BRUNSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvät uutiset: Ruplan brunssi lienee Helsingin paras vegaaninen brunssi.

Huonot uutiset: Toiminta nykyisissä tiloissa Hesarilla (tarkalleen ottaen Helsinginkatu 16) loppuu tammikuussa, eikä tulevaisuudesta ole vielä tietoa.

Nyt kun voin vihdoin liikkua muutenkin kuin ryömien viime sunnuntain brunssin jäljiltä, haluan kertoa teille siitä kaiken. No oikeasti kerrottavaa ei edes ole kauheasti: Ruplan 23 euroa maksava brunssi, joka on erittäin kasvispainotteinen (sunnuntaina tarjonta oli karitsaa lukuunottamatta vegaaninen) on aivan mielettömän hyvä. Yhteen pöytään koottu suolainen buffettarjonta teki vaikutuksen terveellisyydellä, kauden kasviksilla ja monipuolisilla mauilla, ja käytännön asiat toimivat niin hyvin että jouduin oikein miettimällä miettimään sitä perinteistä kritiikkiä brunssiarviooni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No mistä sitten voisi valittaa? Ehkä siitä, että mm. galleriana ja pop up-kauppana toimiva Rupla ei nyt ole mikään tunnelmallisin brunssipaikka (mutta riittävän toimiva ja tilava) ja muutamissa ruoissa ottimina oli tavalliset aterimet, joka aiheutti hieman sotkua ja hidastelua linjastossa. Muuten tuntuu kuin Ruplassa olisi luettu ajatukseni, tai ainakin valitukseni muilta brunssikokemuksilta: Ruoat oli merkitty ja nimetty selkeästi, ja rasti ruutuun-periaatteella kerrottiin mille ruokavalioille ne sopivat. Ilahduttavan usein kaikki ruudut oli rastittu, jolloin ruoka sopi niin vegaaneille kuin keliaakikoille. Sen lisäksi ruokaa täydennettiin koko ajan, esimerkiksi aivan taivaallisen ihania smoothieita (vihermehumainen versio sekä marjaisempi vaihtoehto) tuotiin kannutolkulla tiskiin koko ajan, eikä mikään ruoka tai juoma loppunut kesken brunssibakkanaalien.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omat suosikkini pöydässä, jossa oli pääasiassa kylmiä ruokia lämmintä karitsaa sekä sienimuhennosta lukuunottamatta, olivat makeudella leikittelevä linssibataattimössö sekä täydellinen pico de gallo. Valikoimaa oli riittävästi, sillä söin itseni vuosisadan ähkyyn. Bataattia ja perunaa oli käytetty runsaasti, tahnat olivat erinomaisia ja tarjolla oli kahta leipää. En kaivannut lautaselleni croisantteja enkä lohta enkä mitään perinteisiä aamiaisemmeitä kuten jogurttia, vaan kahdessa kattauksessa eli kello 11 ja 13 tarjoiltava brunssi ajoi asiansa lounasmaisena ruokaorgiana, jonka avulla voisi valmistautua vaikka talviunille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta olivat ehdottomasti jälkiruoat. Vegaaniseuralaisen silmät laajenivat kun hän kuuli, että ikkunalle asetetut kakut olivat kaikki vegaanisia. Itsekin olin tähän erittäin tyytyväinen katsottuani edellisenä iltana Netflixin The Game Changers-dokumentin, joka ainakin väliaikaisesti vähensi juuston- ja kalanhimoani. Porkkanakakku on ollut vuosien ajan leipomisbravuurini ja alkoi hävettää, että Ruplan vegaaninen versio oli about yhtä herkullista kuin omani, jonka salaisuus on noin puoli kiloa voita sekä sata purkkia tuorejuustoa. Vegaaninen banoffee ei eronnut eläinproteiinien avulla valmistetusta banoffeesta millään lailla. Suklaakakku oli tuhtia tavaraa, raakamarjakakkuun asti ei enää vatsalaukkuni venynyt. Jouduin kierimään kotiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruplaa on siis pakko suositella. Se oli muistutus siitä, miten hyviä ruokia saa aikaiseksi simppeleillä, kasvisperäisillä raaka-aineilla ja jos vaan voisin, vetäisin siellä kerran viikossa ruokaöverit ja sitten paastoaisin loppuviikon. Pöytä kannattaa varata ja käydä kokeilemassa omaa turnauskestävyyttään ennen vuodenvaihdetta, ja samalla toivon joululahjaksi että Ruplalle löytyisi uudet tilat ja voisin ottaa tästä brunssista itselleni perinteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA