VINTILLÄ

rakennusmiehet-vintillä.jpg

Uskokaa tai älkää, tällä kertaa en ole tilittämässä siitä, mikä määrä joulukoristeita ja cd-levyjä vintillä odotti. Tänään puhutaan taas yhdestä mahtavasta paikasta, jossa on hyvä kasvattaa tulevia museofaneja. Me nimittäin viime viikolla vietettiin yksi sateinen iltapäivä – joita valitettavasti on nyt Suomen kesässä riittänyt – Kansallismuseon Vintillä, työpajassa, jossa varsinkin kouluikäiset viihtyvät. Mun mukanani sinne tuli kaksi 7-vuotiasta ja yksi 5-vuotias, joihin kaikkiin paikka teki vaikutuksen. Ah, nämä opettavaiset, toiminnalliset ja juuri lapsille suunnitellut kulttuurikohteet, näitä tulee ikävä melkein enemmän kuin Oivariiniä!

vanhanaikainen-koululuokka.jpg

Vintillä kurkistetaan Suomen historiaan valokuvien, tarinoiden ja ennen kaikkea tekemisen kautta. Me viihdyttiin Vintillä pari tuntia ja koska kolmikko leikki todella tohkeissaan koko ajan, jäi se opettavaisin osuus hieman ohueksi. Paikka vaikuttaa olevan varsin suosittu koululaisryhmien ja vähän isompien päiväkotilaisten keskuudessa – meidänkin kesäkuisella käynnillä paikalle osui ainakin yksi isompi lapsiryhmä. Vinttiä ei ole pilattu hinnallakaan, sillä alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi ja aikuinen maksaa museon sisäänpääsyn, eli 10 euroa (opiskelijat ja S-omistajat vieläkin vähemmän). Samalla rahalla pääsee kiertämään museon muut näyttelyt, jotka tosin vaativat vähän paremman museokestävyyden kuin mitä mun seuralaisillani oli.

kangaspuut-vintti.jpg

Vintti ei ole valtavan iso, mutta se on monipuolinen. Jos nyt jotain huonoa, niin kun paikalla on enemmän kuin 15 lasta niin yhdessä tilassa toimiva Vintti muuttuu melutasoltaan aika toivottomaksi, mutta sellaista se innokkaiden lasten kanssa aina on. Muuten on kyllä vaikea keksiä kritiikkiä: pojilla oli ihan älyttömän hauskaa ja nuo tulevat ekaluokkalaiset olivat liikuttavan kiinnostuneita kaikesta.

rinkelit.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän Vintti-visiitti oli siis alusta loppuun riemukasta leikkiä. Tyypit ehtivät rakentaa niin pientä kuin isoa hirsitaloa, tehdä töitä liukuhihnalla, kattaa tupakeittiön koreaksi, käydä kauppaa Sekatavarakaupassa, ratsastaa, käydä koulua, kirjoittaa vanhanaikaisella kirjoituskoneella 1950-luvun toimistossa, kutoa mattoa, tutkia puun vuosirenkaita ja palapelihullu mutsi teki palapeliä kun selittämiseltä ehti. Lämmin suositus siis etenkin sadepäiville, Vintillä voi vierailla ti-su kello 12-16 ja se on ehdottomasti käymisen arvoinen.

leikkikeittiö.jpg

PANIIKKINAPPULA

Öö, me muutetaan. Tasan kuukauden päästä. Tai hitto, tavarat lähtevät jo ennen sitä mutta te muut olette kuukauden päästä ehkä juhannuskrapulassa festareilla tai mökillä rillaamassa, mutta me – me lähdetään pois. Eikä tulla varmaan ihan heti takaisin. Ja Queen of Denial tässä hei, vasta nyt se alkaa itsellekin upota ymmärrykseen. Olen kyllä jo pari kuukautta huolettomasti heitellyt ilmoille ”niin joo me muutetaan Espanjaan” kun on kysytty tulevaisuudensuunnitelmista, mutta en ole sisäistänyt itsekään sitä. Nyt kodin tyhjentyminen, kaikkien liittymien ja sopimusten irtisanominen ja kalenterin katsominen tekee todelliseksi sen, mitä olen prosessoinut hyvin hitaasti viimeiset pari vuotta.

Ja nyt olen huomannut, että aina ennen lähteminen on ollut kovin helppoa, koska olen tiennyt palaavani – yleensä olen tiennyt jopa paluun tarkan päivämäärän. Nyt voin vain epämääräisesti arvailla, että hyvällä tuurilla ensi kesänä viikko tai kaksi Suomessa, talvella emme aio tänne tulla kuin äärimmäisen pakon edessä. Toivon siis, ettei kukaan lähisukulainen kuole (ja toivon sitä tietenkin muutenkin, en vain itsekkäistä syistä). Nyt tuntuu, että moni sellainen asia, jota on aina voinut lykätä koska tulee seuraava viikko, tulee seuraava kesä, tulee seuraava vuosi, ei ole enää lykättävissä. Meillä on noin neljä viikkoa aikaa nauttia maailman kivoimmasta kotikaupungista ja pelkään, että aika loppuu kesken.

Lapseni eivät ole koskaan uineet Stadikalla. Eivätkä Hietsussa. Kuopus ei ole koskaan käynyt Suomenlinnassa, eikä Pihlajasaaressa, eikä Uunisaaressa. Eikä Seurasaaressa. Meillä on vieläkin näkemättä Kaapelitehtaan Teatterimuseo, Ratikkamuseo sekä Kansallismuseon Vintti. Emme ole kiivenneet Stadikan torniin eivätkä lapset ole päässeet silittämään lampaita Haltialaan tai Fallkullaan. Emme ole käyneet Kaivarissa emmekä Keskuspuistossa. Lapsiltani on jäänyt väliin kaikki sellainen mikä mulle oli omassa nuoruudessa tärkeää Stadissa, koska meillä on ollut aikaa. Ei ole ollut kiire kiertää Sibelius-monumenttia ja Hakaniemen toria, koska ne ovat odottaneet meitä. Mutta nyt tuntuu, että kotiseutukasvatus jää ihan kesken.

Eikä pahinta ole suinkaan se, että on paikkoja, joihin lapset eivät ole päässeet ollenkaan. Meillä nimittäin on aivan liian pitkä lista kohteita, joissa täytyy käydä uudestaan. Jokaiselle on luvattu kiipeilyreissu Korkeessa, esikoinen pääsee jo Lintsin vuoristorataan. Kuulemma Lasten kaupunkiin JA Lasten liikennekaupunkiin pitäisi päästä. Haluaisin viedä pojat vielä SeaLifeen ja Luonnontieteelliseen museoon – ja äh, meillä on käyttämättä lahjakortti Flamingon kylpylään, ja onhan Vantaalla vielä Heurekakin! Sen lisäksi lapset haluavat hengailla mökillä ja omalla uimarannalla, käydä leffassa, nähdä mahdollisimman paljon kavereita ja yhdet juhlatkin pitäisi vielä järjestää. Ne eivät olekaan pelkät kuopuksen 3-vuotissynttärit vaan myös läksiäiset.

Helsinki on ollut hyvä paikka asua. Olemme pärjänneet pienessä asunnossa tulematta mökkihöperöiksi, koska ulkona on avautunut avara maailma. Kulttuuritarjonta lapsille on mahtavaa eikä se ole sitä väsyneiden Ryhmä Hau-hahmojen reggaeton tanssia mitä se on Espanjan kotikaupungissamme, vaan kunnianhimoista, taiteellista ja aikuisenkin mielestä kiehtovaa. Täällä on taidetta, tapahtumia, tekemistä sadepäivillekin. Me olemme asuneet alueella, josta kävelee viidessä minuutissa metsän keskelle ja merenrantaan, toisaalta usein kulkevilla julkisilla kulkuneuvoilla päässyt kaupungin keskustaan 20 minuutissa. Lapsiperheelle Helsinki on tuntunut juuri täydelliseltä asuinpaikalta, etenkin täältä lähiöstä katsoen. Paniikin lisäksi päälle puskee ikävä.

LUONTORETKELLÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kaukoputki.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

uutela.jpg

Aika usein kuulee jonkun sanovan, että ei voi harrastaa lapsen kanssa koska se on niin kallista ja että Helsinki on pelkkää betoniviidakkoa. No, harrastaminen on kallista jos ajattelee jääkiekkoa, ratsastusta ja valitettavasti monia taideharrastuksiakin, mutta Helsingissä on tarjolla myös suorastaan puoli-ilmaisia aktiviteetteja. Ja mitä ankeaan kaupunkiympäristöön tulee, niin, noh meillä on merenranta ja metsät vain muutaman sadan metrin päässä kotoa (ja Stockalle pääsee silti 20 minuutissa julkisilla) ja viime lauantain luontoretkellä löysimme taas yhden upean paikan Itä-Helsingistä.

Osallistuin viikko sitten isojen poikien kanssa työväenopiston organisoimalle koko perheen luontoretkelle, joka maksoi huikeat 6 euroa. Kiersimme koulutetun oppaan johdolla Vuosaaren Uutelan alueella bongaamassa lintuja ja kevään merkkejä: listalle päätyivät ainakin jouhisorsa alli, muurahaiset ja monet kukat. Lapset riemastuivat löydettyään monia mäyränkoloja, pelastettuaan leppäkertun (joka sittemmin kyllä paljastui peruuttamattomasti kuolleeksi) lätäköstä ja saatuaan käyttöönsä lintujen viserrystä matkivat pillit.

2,5 tuntia kestänyt retki sisälsi myös tärkeimmän, eli eväiden syöntiä rantakallioilla, sekä leikkejä ja erilaisia harjoituksia, joiden avulla löydettiin uusia ulottuvuuksia luonnosta. Saatiin aika monta ideaa ja inspiraatiota tuleviin retkiin, ja nyt vähän nolottaa että yli 7 Itä-Helsingissä eletyn vuoden aikana en ole aiemmin löytänyt Vuosaaren alueen ulkoilumaastoille. No, vielä ehtii onneksi.

Me ollaan kuluneen vuoden aikana käyty Helsingin Työväenopiston perheafrossa, taaperotanssissa ja nyt tällä luontoretkellä. Nämä kaikki ovat olleet yhteensä noin 40 euroa. Työväenopiston kursseissa haastavinta on muistaa ilmoittautuminen, koska kannattaa olla kettuna liikkeellä: nopeat syö hitaat. Muuten isoin ongelma on runsaudenpula, sillä tarjolla on niin paljon kaikkea kivaa ja kiinnostavaa, että aika loppuu kesken. Poikien uimakoulut Urheiluhallien järjestäminä ovat olleet myös aika maltillisen hintaisia ja suosittelen lämpimästi Facebook-ryhmää Lastentapahtumat Helsinki, jossa vinkataan joka päivälle kivoja, ja yleensä ilmaisia, menoja lapsiperheille. Tämä monipuolisen tekemisen määrä on asia, jota aivan varmasti ikävöin viimeistään kun syyssateet iskevät Espanjaan.

PS. Ja mikä mieletön muutos sekä luonnossa että lämpötilassa viikossa! Se on kevät ny!

havupuu.jpg

vuosaari.jpg

eväät.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

rakkolevä.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

LEIKKILUOLA

hakaniemen-leikkiluola.jpg

Esikoinen oli eilen kutsuttu kaverisynttäreille Hakaniemen Leikkiluolaan, sisäleikkipuistoon, jossa me käytiin aika paljon kun pojat olivat pienempiä. Sitten viime käynnin, josta taitaa olla jo pari vuotta, on Leikkiluolaa remontoitu ja uudistettu ja pitihän se nyt testata.

Ennen valitsimme pääkaupunkiseudun monista vaihtoehdoista Leikkiluolan sekä kätevien kulkuyhteyksien (sijaitsee Hakaniemen torilla, erityisen hyvä sijainti kun saapuu metrolla) sekä edullisuuden takia. Nyt 2-, 5- ja 7-vuotiaiden rajattomat leikit olisivat maksaneet yhteensä 37 euroa, vertailun vuoksi Hoplopissa samalla porukalla 42 euroa eli Leikkiluola on yhä hieman halvempi. Hinta on ihan okei – paikka ei ole mikään valtava, mutta tuo kolmikko juoksi itsensä kahdessa tunnissa sellaiseen hikeen että ei voi valittaa. Emme testanneet kahvion puolta, mutta vaikutti olevan linjassa muiden sisäleikkipuistojen kanssa: jäähilejuomia, hodareita ja herkkuja.

Nyt entisten, vähän epäilyttävien pomppulinnojen tilalla oli iso trampoliinialue, jossa mahtui parhaimmillaan 12 lasta (tai alle 90 kiloista aikuista) pomppimaan, kävin itsekin siellä fiilistelemässä. Poikien suosikki oli iso renkailla laskettava liukumäki, joka oli yksi kolmesta erilaisesta isommasta liukumäestä. Pienten puolelta löytyi pari liukumäkeä, pianokoskettimet lattiasta, pehmeitä palikoita rakenteluun sekä pallomeri. 24 tuntia vierailun jälkeen kukaan ei ole vielä sairastunut vatsatautiin.

En tiedä onko se paikan ansiota varsinaisesti, mutta sisäleikkipuistot ovat muuttuneet viimeaikoina huomattavasti siedettävämmiksi mitä ne olivat pari vuotta sitten. Jopa tuo alle 3-vuotias meni tuolla melko itsenäisesti, ja paikka oli turvallinen ilman suurempia vaaranpaikkoja – ei pipejä! Aikuisille on kahvion lisäksi muutama sohvaryhmä, mistä näkee koko paikan kätevästi. Kolmen eri ikäisen leikkijän äitinä arvostan sitä, että kaikki paikat olivat saavutettavissa jokaiselle lapselle, paitsi pienten alue oli rajattu henkisin kielloin korkeintaan 3-vuotiaille.

Leikkiluola on kantakaupungissa viimeinen vastine HopLopeille, kun Murulandia lopetti ja SnadiStadi liittyi HopLop-ketjuun. Maan alla sählykenttien vieressä sijaitseva Leikkiluola oli arki-iltana kiitettävän rauhallinen. Hinta saattaa olla hieman korkea jos vertaa isompiin sisäleikkipuistoihin, mutta itse arvostan myös sitä, että paikka on sen verran kompakti että näen tyypit koko ajan ja voin vaikka itsekin käydä rauhassa trampoliinilla. Ylipäänsä eivät nämä pienet apinat loputtomasti uusia virikkeitä tai kiipeilytelineitä tarvitse, vaan he olivat oikein tyytyväisiä eivätkä ehtineet tylsistyä.

väsynyt.jpg