KAARTIN BRUNSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ai että, onpa kiva päästä kehumaan! Kävin nimittäin eilen brunssilla Kaarti-ravintolassa, jonne jostain syystä menin vähän ennakkoluuloisena. En kyllä tiedä miksi, koska en ole kuullut ravintolan brunssista juuri mitään. Tai ehkä juuri siksi. Sijainti tuntui vähän vaivalloiselta, sillä aivan ovelle ei mikään julkinen mene tähän Töölössä Pohjoisen Hesperiankadun ja Mechelininkadun kulmassa sijaitsevaan ravintolaan, mutta toisaalta kävelyreitti merenrantaa pitkin on pittoreski ja oikeasti ydinkeskustaan jalkailee 20 minuutissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime aikoina olen saanut pettyä brunsseilla, mutta nyt oli nappisuoritus, jonka takia todella kannatti kulkea niinkin kauas kuin Töölöön. Brunssin hinta on 23 euroa (skumppalasi on kolme euroa lisää), ja hinta-laatusuhde on tällä brunssilla kohdallaan. Kaartissa laatu ja määrä olivat mukavassa tasapainossa: valikoimaa oli juuri sopivasti (yksi pöytä kylmiä, yksi lämpimiä ja yksi jälkiruokia), ja laatu oli moneen muuhun  brunssiin poikkeuksellisen hyvä. Ei buffetin bulkkikamaa vaan harkittuja makuja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erityisesti kotitekoinen vispipuuro teki vaikutuksen. Herkullisen vaaleanpunaista marjapuuroa ei voinut jättää väliin, ja se oli täydellinen aamunaloitus. Tosin hieman pahoillani olen sen asiakkaan puolesta, joka luuli vispipuuroa salaatinkastikkeeksi ja kaatoi sitä reippain ottein salaattinsa päälle. Leipää ja kroisanttia oli riisuttu perusvalikoima, mutta riittävästi. Ihmiseksi, joka ei pidä erityisemmin punajuuresta, pidin kovasti punajuuri-viikunasalaatista. Tarjolla oli palan painikkeeksi paria eri mehua; tällä kertaa en päässyt maistelemaan edes mehupuolelle koska join kuplivaa, kun kerran voin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaarti ei tilana ehkä ole se tunnelmallisin, mutta toimiva kuitenkin. Ruuhkaa ei syntynyt, vaikka pöydät näyttivät aika hyvin varatuilta. Kuulin paikalla olleen lapsiperheen puhuvan myös leikkipaikasta (!), josta en sitten tiedä tarkemmin mutta siitä vielä roimasti pisteitä jos sellainen löytyy. Huolimatta siitä, että tila oli iso ja potentiaalisesti melkoinen kaikukoppa, oli tunnelma rauhallinen. Hyvä ruoka, parempi mieli?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lämpimissä ruoissa oli tarjolla runsaasti lihaa ja perunaa ja kukkakaalia. Yksipuolisuus ei häirinnyt, ei-lihansyöjä sai mahansa täyteen hyvin ja harkituista mauista tuli hyvä mieli. Mutta syy, miksi himmailin suolaisten kanssa oli aivan todella houkutteleva jälkiruokapöytä: tarjolla oli banoffeeta, porkkanakakkua, toscakakkua, marjapiirakkaa, hedelmiä ja juustoja. Ja siinä missä usein juuri makean kohdalla mennään brunsseilla sieltä mistä aita on matalin, niin ei täällä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki jälkiruoat olivat upeita. Ne olivat mehukkaita, hyvistä raaka-aineista valmistettuja maukkaita kokonaisuuksia. Kun vielä kahviin sai iKaffea, olin aivan onnesta soikeana. Tai pyöreänä, koska uskon lihoneeni noin kuusi kiloa brunssilla. Ravintola Kaartin brunssi oli loistava esimerkki brunssista, jossa mennään hyvin kultaisella keskitiellä: ei mitään hifistelyä valikoiman kustannuksella, eikä toisaalta yritetä vaan täyttää tiskiä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tästä brunssista jäi erittäin hyvä maku suuhun, ja aion ehdottomasti mennä sinne uudestaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

ELÄMÄ ON ARKEA

Nyt otsikoksi tuli hieman tuollainen mattinykäsmäinen itsestäänselvyys, pahoittelut siitä. Mutta arki on se asia, joka on ehkä jäänyt täällä blogissa aina vähän sivurooliin – vaikka juuri se oli yksi monista syistä, miksi päädyimme palaamaan Suomeen. Se, millaiseksi arki muodostuu riippuu totta kai muustakin kuin asuinpaikasta, mutta niin paljon kuin ikävöinkin Espanjaa (ja voi pojat, se muuten on paljon!) joudun kuitenkin myöntämään yhden asian: arki Suomessa on sata kertaa helpompaa. Ja silloin kun siitä on päävastuussa yksin ja liikkuvia osia on kolmen lapsen ja yhden koiran verran, on helpolla arjella aika suuri merkitys elämässä. Ei, Espanjassa ei tarvittu kurahousuja, ruoka oli halvempaa ja olimme lasten kanssa tervetulleita joka paikkaan. Mutta…

Nyt kun olemme olleet vajaa pari kuukautta Suomessa, näen lapsiani paljon vähemmän kuin Espanjassa. Tämä kuulostaa nyt hieman karulta, mutta se ei ole mielestäni pelkästään paha asia: on hyvä, että lapsilla on muutakin tekemistä kuin äidin helmoissa oleminen. Espanjassa olimme yhdessä oikeastaan koko ajan, paitsi sen 25 tuntia kun he olivat koulussa. Erityisesti esikoisen puolesta olen onnellinen: Espanjassa leikkitreffien järjestäminen 8-vuotiaille vaati todella paljon säätöä, kun paikallisilla oli harrastuksia ja yksityistunteja sekä paljon omaan sukuun liittyviä velvoitteita, Suomessa taas hän voi valita iltapäiväkerhon tai mennä kylään kavereille, tai kaverit voivat tulla meille. Hänellä on yhtäkkiä taas sosiaalinen elämä, jossa minä en ole portinvartijana. Esikoisen koulupäivät lyhenivät viisituntisista kolmeen, neljään tuntiin ja yhtäkkiä hänellä on yhden puolen tunnin ruokatauon sijaan monta välituntia. Kuopuksen ja keskimmäisen päivät sen sijaan pitenivät, sillä tällä hetkellä he ovat päivähoidossa ja eskarissa noin 6,5 tuntia päivässä. Se on kuitenkin erilaista kuin entinen arki, jossa he istuivat pulpetissa pääosan päivästään. Nyt ”koulupäivään” (emme oikein vieläkään osaa puhua tarhasta) kuuluu esimerkiksi pullanleivontaa ja pulkkamäkeä kuten tänään, paljon leikkiä ja ulkoilua ja lounas ja välipala entisen eväsrasian sijaan. Montaa asiaa olen Espanjassa kaivannut, mutta en joka-aamuista eväslinjastoa!

Espanjassa jouduimme tekemään kompromissin asuinpaikan suhteen: kun saavuimme Espanjaan, asetuimme heti kaupungin keskustaan. Se sopi mulle täydellisesti, koska rakastin sitä että olin muutaman sadan metrin päästä kaikesta kuhinasta, mutta lapsiperheelle oma piha olisi ollut ihana. Siihen olisi vain tarvittu toinen auto, ja varmaan mun olisi pitänyt ajaa se ajokorttikin. Vaikka meillä oli La Líneassa ranta lähellä, oli tekemistä lasten kanssa muuten aika vähän, heistä kun kahviloissa istuminen ja ihmisten katseleminen ei ollut niin mielekästä kuin äidistään. Suomessa on ollut helpompi löytää tasapaino: pääsemme hyvillä yhteyksillä julkisilla keskustaan alle puolessa tunnissa, toisaalta ympärillä on paljon puistoja ja luontoa, sekä turvallista liikkua. Koirankakkaa on kaduilla yhtä paljon ja ihan samalla tavalla saan heristellä täällä keskisormea kun suojatiesääntöjä ei kunnioiteta, mutta stressitasot ovat kuitenkin matalammat kuin Espanjassa kaduilla liikkuessa, jossa esimerkiksi tupakkaa salakuljettavat teinit törttöilivät skoottereineen jalkakäytävillä.

Ennen pitkää olisimme varmasti oppineet espanjalaiseen vuorokausirytmiin, mutta vajaa kahdessa vuodessa emme saaneet siirrettyä sisäistä kelloamme tarpeeksi päästäksemme nauttimaan espanjalaisesta arjesta paikallisten tapaan. Välillä kyllä ”valvotimme” lapsia yli normaalin nukkumaanmenoajan (joka aina huvitti espanjalaisia tuttaviamme, ”siis teidän lapset ovat nukkumassa yhdeksältä? Meillä vasta silloin aletaan kokata päivällistä!”) mutta ne illat olivat harvoin kovin nautinnollisia kenellekään. En vieläkään tiedä, miten espanjalaiset sen tekevät – elävät aktiivista sosiaalista elämää yleensä lähempänä puolta yötä kuin Pikku Kakkosta – mutta näin myös parin vuoden aikana paljon väsymystään itkeviä, sokerilla tai iPadilla lahjottuja lapsia kun vanhemmat istuivat ravintolassa. Ja se sokeri! Ah! Sitä ei enää tuputeta joka paikassa, päin vastoin. Herkuttelemme kyllä kotona, ja päiväkodissakin on kuulemma silloin tällöin pannukakkua ja jäätelöä, mutta sisäinen terveysfasistini on tyytyväinen kuin ruokailuja ei korvata sipsipussilla eikä joka paikassa lapsille tarjota tikkareita.

Näihin kulttuurieroihin olisi kyllä tottunut. Niiden vastapainoksi tarjolla oli roppakaupalla positiivisia asioita, kuten lapsirakkautta joka suunnasta, sosiaalisuutta ja itsevarmuutta kasvattava ympäristö, suvaitsevaisempi asenneilmasto ja se loputon aurinko. Ainakin kerran päivässä huomaan miettiväni, mitä tekisin juuri nyt jos olisinkin Espanjassa.  Olisinko istumassa kantakahvilassa cappuccinolla, olisinko istumassa muiden koiranulkoiluttajien kanssa suihkulähteellä ja puhumassa politiikasta? Sen sijaan lapset eivät ole haikailleet takaisin kuin isänsä ja jäätelöbaarin perään – he ovat todella sopeutuneet nopeasti takaisin ja nauttivat täysillä kirjastosta, kavereistaan, lumikasoista ja sitä, että voivat puhua suomea. Ja juuri se tekee arjesta hieman helpompaa.

TUEN TARPEESSA

Kaupallinen yhteistyö Tukisukat-Shop verkkokaupan kanssa.

tukisukat-shop-kokemuksia.jpg

Let’s bring the sexy back! Kirjoitan nimittäin nyt aiheesta, joka saa mut tuntemaan itseni vahvasti keski-ikäiseksi. Ainakin mun kroppa keski-ikäistyy kovaa vauhtia, ja turvonneet jalat on olleet yksi viimeisimmistä krempoista. Kuten tiedätte, että en kovin usein tee kaupallisia yhteistöitä, mutta nyt otin itse yhteyttä Tukisukat-Shopiin, sillä kulkeneeni muutaman kuukauden oman elämäni elefanttinaisena totesin, että jotain on tehtävä. Halusin ostaa tukisukat verkkokaupasta, koska en oikein tiennyt mistä lähteä niitä etsimään Espanjassa (vaikka apteekkeja oli joka korttelissa, niin valikoimassa en koskaan nähnyt sukkia) ja toisaalta halusin mahdollisimman sopivat sukat. Tukisukat-Shopista sain asiakaspalvelun kautta täydellisesti istuvat, eli pikkaisen puristavat, sukat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olen ollut kolme kertaa raskaana ja lentänyt ihan liikaa, en silti ole ennen viime kesää kärsinyt tästä vaivasta. Siksi olinkin ihan järkyttynyt kun Suomeen lennettyämme toinen jalka oli paitsi kolminkertaistanut kokonsa, myös sen myötä taipuisa kuin halko. Onneksi en ole erityisen kysytty jalkamalli. Ja tähän pakollinen disclaimer: jalkojen turvotus voi olla myös vaarallista. Hengenvaarallista. Kun kuitenkin huomasin, että oma jalkojen turvotus olikin aika pitkälti sidoksissa hormonaaliseen kiertooni, ja nyt kun tätä on jatkunut puolisen vuotta, uskallan jo olettaa että kyse ei ole veritulpasta enkä ole ihan heti tähän vaivaan kuolemassa. Mutta mukava se ei missään nimessä ole. Niinpä piti hankkia elämäni ensimmäiset kompressiosukat. Nyt kun myöhemmin olen valitellut tätä ongelmaa etenkin lentoemäntäystävilleni, he ovat kaikki kertoneet että lentosukat on ihan ehdottomat. Nyt olen käyttänyt tukisukkia myös arjessa, ja saanut siitä helpotusta jalkojen turvotukseen.

Hankin itselleni mm. nämä kärjettömät tukisukat joogaan. Ne on toki suunniteltu ensisijaisesti niille, jotka eivät voi käyttää kärjellisiä sukkia varvasongelmien vuoksi, mutta sopivat mulla täydellisesti joogaan, jossa turvonneen nilkan jäykkyys on tehnyt asanat välillä mahdottomiksi. Sen lisäksi paketissa tuli mm. villaisia tukisukkia, urheiluun kompressiosukat ja kuumat tukisukkastay-upit. Valikoima on todella laaja, koska jalkojen turvotus itsessään on aika monimutkainen ongelma, joka usein liittyy muihin kroonisempiin sairauksiin. Olen totta kai googlannut aihetta ja diagnosoinut itselleni kaikki mahdolliset laskimosairaudet, mutta kalenteria katsomalla olen löytänyt syyn omasta kierrostani. Jotenkin tuskaista, että nykyään kierron vaiheet näkyvät naamasta ja jaloista. Sentään se syksyinen sulkasato on loppunut, ja ehkä nyt muuton jälkeen stressihormonit laskevat sellaiselle tasolle että muukin vartalo alkaa palautua entiselleen – eli heh heh, siihen mitä se oli 22-vuotiaana ennen raskauksia, totta kai.

tukisukat-online-verkkokauppa.jpg

Ylläolevista liukuvärjätyistä tukisukista tuli mun (ja myös koiran…) suosikit, erityisesti pirteän ulkonäkönsä takia – eipähän mene sekaisin tavan sukkien kanssa. Tukisukkien lisäksi yritän totta kai muistaa jaloitella, juoda vettä ja iltaisin pitää jalkoja ylhäällä, mutta ihan kauhean hyvin nämä muut toimenpiteet eivät toteudu… Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä tai jopa kohtalotoveri, jonka jalat elävät omaa elämäänsä (ei hyvällä tavalla), niin otan neuvot vastaan mielelläni.

NIIN KAUNIS CÁDIZ

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä tekee stressaantunut perheenäiti päivää ennen jouluaattoa, kun kirjaimellisesti kotona ei ole mitään tehtynä joulun eteen? Lähtee päiväksi Cádiziin. Koska sinne oli pitänyt mennä kolmen vuoden ajan ja kotiinpaluu näkemättä ensin Cádizia ei vaan tuntunut vaihtoehdolta. La Líneasta pääsi bussilla paikalle 2,5 tunnissa, vaivaisella 14 eurolla per suunta. Upea reitti kulki Tarifan ja Vejerin kautta ja siinä sai ihailla auringonnousun aikaan niin Marokkoa, tuulimyllyjä kuin Costa de la Luzin jylhiä kallioita. Cádiziin pääsee myös junalla, ja jostain päin maailmaa varmasti myös laivalla, onhan tuo lempimaakuntani pääkaupunki hauskasti kapean niemen kärjessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reilun 100 000 asukkaan Cádiz on se paikka, joka täyttää kaikki määritelmät kuvaukselle merellinen. Nyt valitettavasti en voi jakaa ravintola- tai hotellivinkkejä, sillä saavuin paikalle aamuvarhain ja lähdin takaisin kotiin iltapäivällä, syöden vain nopean churroaamiaisen ja turistiravintolan tonnikala-annoksen päivän aikana. Jonain päivänä palaan, ja otan kaiken tämän haltuuni. Cádiz oli nimittäin itselleni kuin kahdeksan tuntia toisessa ulottuvuudessa. Tiesin jo valmiiksi, että pitäisin siitä, ja olin oikeassa. Se oli taianomainen, merentuoksuinen päivä jota väritti jo valmiiksi haikea olo ja tunne siitä, että tänne olisi pakko tulla takaisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun saavuin sunnuntaiaamuna Cádiziin, koko kaupunki vasta heräili. Se on ihana hetki, kun liikkeellä ovat vain muutamat harvat töihin matkaajat, koiranulkoiluttajat, lenkkeilijät ja joskus törmäät vielä niihin, jotka palaavat juhlista. Kaupungin heräilyä on ihana katsoa ja kulkea kaduilla ennen kuin ne ovat täynnä turisteja tai, kuten minun tapauksessani, viime hetken joululahjojen ostajia. Sunnuntaina kujat täyttyivät nopeasti iloisista seurueista, jotka espanjalaiseen tapaan olivat matkalla pitkälle lounaalle, ja olivat jo hilpeässä nousuhumalassa siinä vaiheessa kun valmistauduin paluumatkalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Cádizissa olin oikea oman elämäni Amélie. Cádizhan on meren ympäröimä: voi tuijotella haikaillen Atlantille ja miettiä, mitä vastarannalla olisi, ja toisella puolella voi katsella Andalusian rannikkoa, valkoisia taloja ja hiekkarantoja, jotka ovat varmasti kesäisin täynnä värikkäitä rantavarjoja. Sitten pysähdyin katselemaan ulapalle, kun yhtäkkiä näin yksisarvisen leijuvan meren päällä. En ollut seonnut. Joltain lapselta oli karannut valtava, vaaleanpunainen yksisarvisen muotoinen helium-pallo, joka ikään kuin laukkasi kohti avomerta, muutama metri merenpinnan yläpuolella. Näky oli epätodellinen, ja pian muutkin huomasivat hevosen. Pian ympärillä oli paljon ihmisiä videoimassa aaltojen yllä lentävää yksisarvista. Siitä jatkoin matkaa Parque Genovésiin, joka on puutarha keskellä kaupunkia. Sen hassunmuotoiset puut, puluja täynnä oleva keskiaikaisen oloinen lintuhäkki ja suihkulähteiden takana luimistelevat kissat olivat kuin Liisa Ihmemaasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän jälkeen jatkoin matkaani Santa Catalinan linnoitukselle. Siellä on pieni museo ja muurit, joilta on upeat näkymät Caleta-rannalle ja Castillo de San Sebastianiin, jonka porteille kävelin pitkin kapeaa väylää meren päällä, kuten kaikki paikalliset näyttivät tekevän sunnuntaisin. Castillo de Santa Catalina oli ilmainen, ja ehdottomasti käymisen arvoinen kohde Cádizissa. Caletan ranta vuoroveden hylkäämine kalastajaveneineen ja aaltojen tuomine simpukoineen ja kalkkikivineen oli yhtälailla kiehtova kuin kaikki muukin Cádizissa. Castillo de San Sebastiania ympäröivillä rosoisilla kallioilla yksinäinen mies valokuvasi yksinäistä tuolia, ja tunsin jälleen olevani jossain muualla kuin vuoden 2018 synkeässä todellisuudessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka yleensä rakastan museoita ja kirkkojakin, Cádizissa halusin vain kävellä. Pää kaipasi sitä enemmän kuin historiaa tai kulttuuria muussa muodossa, mutta Cádizin suosittu katedraali näytti komealta. Ehkä joskus eksyn vielä sinnekin. Cádiz on täynnä patsaita, kapeita kujia ja pieniä arkkitehtuurisia yksityiskohtia, ja matkalta tarttui muistikortille varmasti vielä 200 kuvaa näiden tämän postauksen kymmenien otosten lisäksi. Myös Cádizin kauppahalli, Mercado Central Cádiz, oli avannut muutaman ravintolan sunnuntaista huolimatta. Se on varmasti upea kokemus arkisin. Ja omituiset kohtaamiset jatkuivat, kun kauppahallin ja kirpputorin välillä jouduin Joulupukkien piirittämäksi. Yhtäkkiä paikalle saapui reilu kymmenen joulupukkia, vespoilla ja avoautoilla, soittaen espanjalaisia joululauluja ja jutellen lapsille ja vanhuksille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä se Cádiz oli. Tämän jälkeen näin vielä lapsia keskelle aukiota rakennetussa pulkkamäessä, jossa kolme laskua maksoi kaksi euroa. Näin tupakoivan naisen kylpytakissa keskellä kiireisintä keskustaa, päästämässä pienen koiransa pissaamaan ja kutsumassa sen takaisin sisään. Siellä oli tietenkin kaikkea sellaista mitä matkailijat kaipaavat; pienet ostoskadut ja ne tavallisimmat liikkeet, paljon kaunista rantaa, ravintoloita ja kahviloita. Mutta ennen kaikkea tunnelma. Cádiz toimii taatusti täydellisesti (pitkän tai ihan normaalin) viikonlopun matkakohteena. Se on käveltävissä, vaikka tarjolla on myös niitä kaksikerroksisia kiertoajelubusseja. Sieltä on hyvät kulkuyhteydet, hyvin valikoimaa hotelleista (jotka kyllä tuppaavat nykyään olemaan aina täynnä) ja sinne pääsee vain muutamaa tietä pitkin. Appelsiinipuiden täyteinen paikka, jonne palaan varmasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA