TÄRKEIMMÄT TAVARAT

Kun olen tässä nyt useamman postauksen verran meuhkannut, miten paljon tavaraa karsitaan ja kierrätetään ja mitä ei ainakaan oteta mukaan, niin todettakoon, että kyllä meillä silti lähtee matkaan se viisi kuutiota kamaa plus muutama matkalaukullinenkin varmaan. Mikä sitten on se crème de la crème meidän maallisessa omaisuudessa, joka saa kunnian muuttaa mukana 4000 kilometriä etelämmäksi?

No, palataan nyt vielä niihin tavaroihin, jotka eivät ainakaan tule messiin: huonekalut. Meillä on Espanjassa se sama, ihan kamalilla kasarihuonekaluilla sisustettu koti,  ja sinne eivät mahdu meidän mööpelit. Häälahjaksi hankittu pöytäryhmä on löytänyt uuden kodin ja kauppaamme kaappeja ja hyllyjä kaiken aikaa eteen päin – olisiko juuri sinulla tarve kauniille täyspuiselle liinavaatekaapille? Saman kohtalon ovat kokeneet astiat, sillä haaveilen pääseväni pian Marokkoon ostamaan itselleni ihanan värikkäitä kuppeja ja kippoja, se on sitten hyvästit näille tylsille ikealaisille. Vaatteista mukaan otetaan taas vaan harvat ja valitut, eli kaikki vähänkään villaisempi saa jäädä näille leveyksille. Mutta nyt sitten siihen listaan, johon on yritetty tiivistää koko kotimme henki ja hyvä fiilis ja se, millä keinoin yritämme tehdä siitä La Línean neliöstä oman näköisen, niistä kammottavista huonekaluista huolimatta.

P6072696.JPG

BANAANI

Me emme ole vielä ratkaisseet banaanipuun kuljetusdilemmaa, mutta tämä oikeastaan alkuperäisen, yli 20 vuotta sitten hankitun banaanipuun lapsenlapsi, tuore pistokaspoikanen, lähtee varmasti mukaan – onhan se oikeastaan jo perheenjäsen. Luultavasti pakkaamme sen käsimatkavaroihin, joten kaikki vinkit viherkasvien maastamuutosta otetaan kiitollisina vastaan.

TAIDE

Jos mulla olisi sikana rahaa, niin tuhlaisin ihan hulluna taiteeseen. Sitä olisi mun iholla ja mun seinillä. Nyt kuplamuoviin on kiedottu ystävältäni Raimolta keväällä ostettu ja kehystetty vesivärityö, Dekologiasta aikoinaan tilatut mäyräkoirataulut, kehystetty kartta sekä muutama muu taulu, jotka kuuluvat kotiin. Kaikista arvokkaimmat teokset säilötään hetkeksi varastoon ennen kuin olemme edes vähän varmempia siitä, mihin asetumme.

P5103136.jpg

LELUT

Lelujen suhteen olen yrittänyt antaa lapsille mahdollisimman vapaat kädet. Junarataa ja Duploja on myyty (ja rahoilla ostettu tilalle legoja Ruotsista) koska niillä ei enää aikoihin ole leikitty, mutta muuten olen psyykannut itseäni, että jos nyt se on ihan elämän ja kuoleman kysymys niin ottakoot mukaan pari Happy Meal-muovileluakin. Kyyneleitä ehtii vuodattaa tärkeämmistäkin asioista.

Noh, tässä oikeastaan oli keskeiset elementit mukaan lähtevistä asioista. Mutta aion hamstrata laukkuun muutamia muitakin asioita, joita tiedän Suomesta tarvitsevani. Nämä tosin ovat naurettavuuteen asti apteekin käsikauppakamaa – kuinka keski-ikäinen sitä voikaan olla…

print_AF0MTUMKs1

VITANALLET

Tämä ei ole maksettu mainos! Nuo d-vitamiinilla marinoidut hedelmäkarkit nyt vaan ovat a.) tosi hyviä (en tunnusta syöneeni puolta purkkia makeanhimossa…) ja b.) tapa, jolla lapset hoitavat itse oman vitamiinintarpeensa täyttämisen. Tietenkin Espanjassa d-vitamiinin tarve tuskin on ihan samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta otetaan nyt pari purkkia mukaan kuitenkin, vaikka ovatkin kalliita. Mun makeanhimolla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa!

SEANIK-SHAMPOO

Ihan ilmaiseksi ylistän myös Lushin palashampoota. Seanik tuoksuu ihanalle ja jättää hiuksiin rantafiiliksen. Kohta sitäkin saa ihan muuten vaan, ja Lushilla on myymälä myös Sevillassa, mutta muutamalla palashampoolla pärjään komeasti puolikin vuotta. Tätä saavat myös Espanjaan saapuvat vieraat tuoda mukanaan, vinkki vinkki!

02164.jpg

LIPOLAN

No nyt. Olenkin täällä tilittänyt aiemminkin iho-ongelmista, jotka alkoivat aika tasan tarkkaan vuosi sitten. Sittemmin olen käynyt läpi noin 90 eri rasvaa, myös esimerkiksi ihotautilääkärin määräämän Protopicin, joka paitsi poltti naamaa niin paljon että teki mieli kaataa naamalle jäähdytysnestettä ja aiheuttaa muuten sivuvaikutuksena jopa kasvaimia, niin synnytti mulle maksaläiskiä. Joten olen sittemmin pitäytynyt vähän miedommissa aineissa, ja lukijan vinkkaama Lipolan on toiminut parhaiten. Ja saahan niitä rasvoja Espanjastakin, mutta alkuun yritän varjella hipiääni suurilta muutoksilta ja otan varuiksi pari purkkia tätä riittoisaa mummomömmöä mukaan.

Olen yrittänyt miettiä asioita, joita tarvitsisin ehdottomasti Suomesta mukaan (kuksa? Löylykauha? Aalto-maljakko?) mutta keksin lähinnä ruokia. Olen myös optimisti ja haluan uskoa, että kaikki kaverit, jotka ovat uhanneet tulla kylään, myös vierailevat ja tuovat mukanaan sitten sitä ruisleipää ja irtokarkkia. Siihen asti me ehkä selviämme taulujen, lelujen ja banaanipuun voimalla.

MUINA MYYJINÄ

Kun on 30 vuotta hamstrannut tavaraa, siitä ei pääse ihan sekunnissa eroon. Melkoinen katumusharjoitus tämä kevät on ollutkin, tällaiselle ”jos nyt kuitenkin tarvitsen tätä paritonta kahden euron helmikorvakorua joskus”-säästäjälle. Meillä tosiaan mukaan lähtee maksimissaan viisi kuutiota kamaa, ja siitä ison osan vie lasten legot, kirjat ja vaatteet, ja Suomesta vuokraamme 1,5 neliön varaston. Kirjoitin jo aiemmin siitä henkisestä luopumistyöstä: tavaroille pitää arvioida tunne- ja käyttöarvo ja sitten laskea, onko niiden kuljettaminen Euroopan läpi tai varastoiminen varsin korkeaan neliöhintaan sen arvoista.

Lopputuloksena tietenkin on ollut todella monesta asiasta luopuminen. Monella tapaa se on ollut hilpeää: hei me voidaan myydä kaikki toppavaatteet, koska niitä ei ainakaan ensi talvena toivottavasti tarvita! Tosin niiden toppavaatteiden kauppaaminen kesällä ei ole ollut kauhean helppoa. Astioita, petivaatteita ja huonekasveja olemme delegoineet kavereille ja tällä viikolla meiltä haettiin päivän varoitusajalla pyykki- ja astianpesukoneet uuteen kotiin. Emme saaneet niistä rahaa mutta varmasti roppakaupalla hyvää karmaa, sillä ne menivät kotiin jossa pesukone oli juuri aiemmin hajonnut. Onneksi on Facebook, jossa on helppo huudella.

On tietenkin selvää, että emme ole päässeet omillemme kun olemme myyneet omaisuutta pois. Sehän on tietenkin ihan selvää, ettei käytetyllä tavaralla voi tehdä voittoa. Paitsi muumiastioilla! Tämä on naurattanut meitä keväällä paljon, myös matkalla pankkiin (emme nyt puhu mistään uskomattomista summista, mutta yllättävistä rahoista, joilla on sitten käyty nepalilaisessa syömässä tai ostettu pojille potkulaudat). Mulle ei ole lapsena ostettu osakkeita, mutta myös harvinaisten Muumimukien arvo on noussut mukavasti. Varmaan itse asiassa paremmin kuin joidenkin osakkeiden.

Eniten olemme käyneet kauppaa paikallisissa Facebook-ryhmissä, Torissa sekä sitten Hietsun kirppiksellä, josta voittoa jäi 118 euroa – ja siellä myytiin sellaisella osta yksi ja saat seitsemän kaupan päälle-mentaliteetilla. Tori.fi:n kautta myyminen on ollut ihan oma taiteenlajinsa ja sitä kautta on tullut tavattua melkoisia persoonia: suosikkini oli isoisäni pilkkivälineet ostanut keski-ikäinen kalamies, joka osasi vieheiden perusteella antaa aika tarkan luonneanalyysin pilkkitarvikkeiden edellisestä omistajasta. Sitten on tietty se ”toinen ääripää”, jossa pyydetään mikroskoopilla otettuja kuvia kahden euron kamasta ja säädetään noudon kanssa niin kauan, että lopulta päädyn viemään tavaran roskiin. Olemme varanneet vielä yhden kerran kirppispöydän, eli tervetuloa Hakaniemeen ensi sunnuntaina shoppailemaan, ja sen jälkeen tavarat jaetaan tutuille ilmaiseksi. Vähän kyllä surettaa: meillä oli komea kirjahylly, mutta sen sisällön siirtely ympäriinsä ei vaan tunnu järkevältä.

Tämä on ollut vapauttavaa, mutta odotan innolla aikaa Espanjassa kun kotona ei koko ajan katsele ympärilleen sillä silmällä, että mitä tänään laittaisi myyntiin. Oma vaatekaappi on kokenut karsintaa kun olen todennut, että on turhaa rahdata mukana sellaisia vaatteita, jotka eivät edes mahdu päälle, ja jäljelle jäävät vain suosikit. Sitä ennen meillä on alle kolme viikkoa aikaa päästä eroon verhoista, tuikuista, kirjoista, toppahanskoista ja urheiluvälineistä.

P5213211.jpg

STRESSII PUKKAA

P3142688.jpgP3142691.jpgOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun tätä Espanjaan muuttoa on alettu valmistella myös vähän konkreettisemmin kuin vain mentaalitasolla, on pakko tunnustaa että hieman stressaa. Olen tähän asti vaalinut mielikuvaa jossa vain suit sait sukkelaan teleporttaan itseni, kolme lasta ja noin 92 muovilaatikollista pikkulegoja La Líneaan ja siinä se. Näin se ei kuitenkaan taida kesällä oikeasti tapahtua. Varovaiset askeleet kohti koko elämän siirtämistä toiselle puolelle Eurooppaa ovat ihan rehellisesti sanoen muistuttaneet enemmän laskuhumalaista huojuntaa kuin reipasta saapastelua. Esimerkiksi ne tavarat. Vaikka kuinka aion konmarittaa koko kodin ja hyödyntää kirppikset ja kierrätyskeskukset, tulee mukaan silti aika monta laatikollista leluja, tyhjiä muistikirjoja ja astioita. Kun olen alkanut alustavasti pyydellä tarjouksia säännöllisesti Suomen ja Espanjan välillä sukkuloivilta kuljetusyrityksiltä, ovat summat olleet sen perheen ainoan säännöllisen kuukausipalkan kokoluokkaa. Nyt jos koskaan toivoisin, että tämä olisi vähän suositumpi blogi ja voisin jotenkin potentiaalisiin markkinoihin vedoten muutattaa nämä roinat ilmaiseksi uuteen osoitteeseen. Yleensä olemme selvinneet päiväksi vuokratulla pakulla ja pizzapalkalla kantoavuksi rekrytoiduilla kavereilla, mutta tämä muutto taitaa olla hieman eri maata. Ihan kirjaimellisesti.

Ja voin sanoa, että vähäsen tuppaa stressaamaan myös poikien koulukysymykset. Esikoinen, kohta 7-vuotias täyttävä tuleva ekaluokkalainen onkin Espanjassa jo tokaluokkalainen, joka menee ummikkona espanjalaiseen, kunnalliseen kouluun. Ja pikkuveljet, syksyllä 5- ja 3-vuotiaat, ovatkin etelässä jo esikoululaisia. Tässä on tietenkin prosessoitavaa nössömutsille, jonka kotiäitivuodet ovat nyt luettu, mutta myös suhteellisen paljon käytännön työtä. Ja tietenkin sellaista työtä, jota ei Suomesta käsin tehdä, koska byrokratia. Koulupaikkoja pitäisi hakea maaliskuussa (eikä silloinkaan ole sanottua, että paikat irtoavat juuri lähikoulusta ja samasta paikasta kaikille kolmelle) ja meillä ei ole lapsille tarvittavia dokumentteja, eikä oikeastaan tietoa siitä missä asumme syksyllä. Jännitysmomentteja siis riittää.

Tässä vaiheessa tekisi mieli taas muuttaa suunnitelmat ja jäädä Suomeen. Täällä kaikki on niin helppoa. Esikoiselle olisi jo koulupaikka lähikoulussa, tavarat on paikoillaan ja yli 30 vuoden kokemuksella hallitsen suomalaiset systeemit. Yli 25 muuton jälkeen inhoan silti muuttamista ja saan allergiareaktion kun ajattelen kaikkea sitä, mikä edessä Espanjassa odottaa. Työnhaku. Puhelinliittymän hankinta (vei viimeksi yli kolme tuntia). Pankkitilit, vakuutukset, lasten harrastukset – näitä vuosien varrella yksi kerrallaan Suomessa hoidettuja asioita ei juuri tule arkisin ajateltua, mutta tästä on tulossa todellinen metatyön vuosi. Olen kuitenkin päättänyt, että me lähdetään vaikka jännittää niin paljon että oksettaa. Koska kun kaikki käytännön työt on hoidettu, se on varmasti sen arvoista.

PS. Kuvat ei liity kirjoitukseen millään tavalla. Paitsi että tulppaaneja tuijottamalla yritän saavuttaa mielenrauhan. Ei ole vielä toiminut.

 

ESPANJAN TULIAISET

thefair.jpg

Olemme olleet Suomessa jo yli viikon, mutta matkalaukku makaa yhä olohuoneen nurkassa… enkä ole vieläkään saanut sitä tyhjätyksi. Yritin kuitenkin ryhdistäytyä ja hoidettua sen pois päiväjärjestyksestä, mutta kun aloin kaivella laukkua niin sieltähän löytyi vaikka mitä kivaa, mitä en muistanut ostaneeni!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En oikeastaan shoppaillut mitenkään mielettömästi Espanjasta, enkä edes Marokosta. Suurin syy oli varmasti se, ettei rahaa ollut yhtään ylimääräistä ja vaatteiden osalta olin sopivasti aloittanut ostolakon. Lapsille kyllä ostin senkin edestä, heti vuoden vaihduttua juoksin tuhlaamaan lapsilisät Primarkkiin (kyllä, niin halpaa etten edes uskalla miettiä missä oloissa vaatteet on tehty, ja materiaalikin on sellaista että pelkään lasten syttyvän itsestään tuleen). Toisaalta Espanjassa mun harvoin tekee niin hirveästi mieli ostaa vaatteita – paikallinen tyyli on vähän liian keskieurooppalainen mun makuuni, ja toisaalta monella merkillä edes XL ei mahdu meikäläiselle. Syytän kyllä mitoitusta.

Se, mitä aina tulee reissuilla ostettua on uskonnollinen krääsä. Jep. Nyt mukaan tarttui kiinakaupasta… Tiedättehän te, mitä kiinakaupat ovat? En tiedä, kuinka universaali ilmiö ”kiinakaupat” ovat, mutta ainakin Andalusiassa Espanjassa ”kiinakaupat” ovat ihan tunnettu konsepti. Aasialaisten maahanmuuttajien pyörittämiä ”sekatavarakauppoja”, jotka ovat yleensä auki aamusta yöhön ja silloin, kun paikalliset pyörittelevät silmiään työnteolle. Niissä myydään yleensä kaikkea mahdollista kopioitua ja muovista ja sen lisäksi jonkin verran ruokaa. Meidän naapurin kiinakauppa on ihan huippu, sieltä haetaan juomavedet, teipit, käsisaippuat. Luulen, ettemme voi keksiä mitään tarvittavaa, mitä ei kiinakaupassa myytäisi.

jesus.jpg

No niin, siis nuo avaimenperät ovat kiinakaupasta ja niin on tuo punainen Jeesus-aiheinen joulukangaskin. Noita kankaita roikkui ihmisten ikkunoilla ja parvekkeilla ja mekin tietenkin haluttiin sellainen. Ilmeisesti niiden ostopaikka oli kuitenkin joku paikallisten salaisuus, mutta olimme nähneet näitä kankaita yhdessä kiinakaupassa La Líneassa. Kun sitten joskus pari viikkoa joulun jälkeen päädyimme kyseiseen kiinakauppaan aikeissamme ostaa kangas, ei niitä ollut enää myynnissä! Sitten alkoi armoton selittäminen suomeksi, englanniksi, espanjaksi ja ennen kaikkea elekielellä: kaupan pitäjien kielitaito rajoittui johonkin, joka luultavasti oli mandariinikiinaa, ja toisaalta heille mun espanjanaksentti oli liikaa. Noin kymmenen minuutin käsien huitomisen, väärien tavaroiden torppaamisen ja ”JEESUS! BEBE JESUS!”-huutojen jälkeen myyjämiehen (yleensä kiinakauppoja pyörittävät perheet, ja tässäkin tapauksessa kassalla oli aviopari) silmiin syttyi riemu ja ilo ja hän juoksi takahuoneeseen hakemaan tämän viimeisen Jeesus-kankaan. Mikä työvoitto!

beautemediterrania.jpg

Toinen heikkous Espanjassa on edullinen kosmetiikka. Olen jo aiemmin hehkuttanut paikallisen S-Marketin Mercadonan kemppariosastoa, ja sieltä löytyi myös tuo ihana Beauté Mediterranea-päivävoide. Vitosella! Ostin jo pelkästään kauniin purkin takia, ja voide paljastui mainioksi. Sieltä saa eurolla ihanan paksuja oliiviöljymömmöjä ja kaiken maailman kultaöljyjä, jotka tekevät ikinuoreksi. Kauppareissut tuntuvat heti paljon glamöörimmiltä. Sen lisäksi päädyin Kiko-nimisen kosmetiikkaketjun alennusmyynteihin, josta parilla eurolla sai mahtavia huulituotteita – Espanjassa iskee aina suunnaton tarve käyttää kirkkaan punaista huulipunaa. Joku Almodovar-juttu varmaan. En kyllä uskalla ajatella kosmetiikan laatua, ekologisuutta tai eettisyyttä kun huulipunat ovat kaksi euroa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyryharakka rakastaa myös koruja. Euron korviksia sitten tulikin ostettua taas useampi pari… Ups.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten tietysti vihkot ja muu paperisälä. Korttivarasto on taas täydennetty ja nyt on taas muistikirjoja, vaikken ole vanhoihinkaan ehtinyt kirjoittaa. Ale Hop, eli Espanjan Tiger, oli täynnä ihania muistikirjoja korneilla mietelauseilla, eli just sellaisilla mantroilla joita olen tässä höpsismivaiheessa suuresti kaivannut. Niitä sitten kannettiin myös Suomeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä muut kuvat ovat La Línean markkinoilta. Ne ovat aina vaan mua hämmästyttävä ilmiö. Koju toisensa perään täynnä joko raaka-aineita ruokiin tai sitten väärennettyjä Adidas-huppareita, eksoottisia kenkiä, alusvaatteita (ja aika ronskeja sellaisia), lasten vaatteita, tyynyjä… Aika lailla mitä vaan. Että kuinka ihmiset aina osaavat sieltä ostaa mitä tarvitsevat ja voiko noilla markkinoilla oikeasti ansaita elannon. Suomalainen ostokulttuuri tuntuu olevan järjestäytynyttä, jopa internetkirppisten av/yv/jono-sekoilussaan, kun taas Espanjassa… on vielä paljon opittavaa mulle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA