BRIGHTONISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun julkaisin ensimmäisen kuvan Brighton Pieristä Instagramissa, kävi äkkiä ilmi että olin jäänyt kokonaan vaille erästä oleellista sukupolvikokemusta meille vähän ennen kovinta globalisaatiota kasvaneille nuorille: kielikurssia Brightonissa! 1990-luvun kielikursseja muisteltiin haikeudella ja ymmärränhän sen: jos tämä alle tunnin junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva viehättävä, juuri sopivan kokoinen rantakaupunki Englannissa tekee vaikutuksen matkoilla kuluneeseen kolmekymppiseen, mahtaa se olla ihana juuri maailmalle karanneille teineille! No, koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua Brightoniin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä tosiaan lensin viime kuun lopussa, ikään kuin synttärienikin kunniaksi, Englantiin. Matka oli sellainen puoli-ex tempore: Brightonissa asuvalla ystävällä oli yliopiston lopputyön tiimoilta taidenäyttely kaupungissa, meillä on lentokentälle matkaa kotoa noin 300 metriä (matka kotiovelta lentokoneen lähtöportille, passin- ja turvatarkastukset mukaan lukien: 19 minuuttia!), suorat lennot Gatwickiin irtosivat alle 80 eurolla, ja olin vaan valmis matkustamaan ekaa kertaa kymmeneen vuoteen yksin.  Ja mikä täydellinen loma mulla olikaan! Tai oikeastaan osa lomasta meni kaikenlaisten rästitöiden parissa, mutta matka täytti kaikki odotukset ja sydämen hyvällä fiiliksellä. Ystävätär ja tämän avomies, jonka tapasin ensimmäistä kertaa, olivat loistava isäntäpari ja Brighton loistava matkakohde.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä noin 155 000 asukkaan kaupunki Englannin etelärannikkolla oli, kuten jo aiemmin hehkutin, jotenkin just sopivan kokoinen: tarpeeksi kompakti että kaikkialle pääsi jalan (vaikka tietenkin kuljettiin myös klassisilla kaksikerrosbusseilla), sopivan suuri että sai shoppailtua (siitä tulee ihan oma postauksensa…), tarpeeksi, mutta ei liikaa nähtävyyksiä ja kulttuuria… ja sitten mikä valikoima ruokapaikkoja! Voisin viettää viikon Brightonissa pelkästään syöden! Niin paljon erilaisia leipomoita, kahviloita, pieniä ravintoloita, pizzerioita… Kävin vaa’alla reissun ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä ja onnistuin keräämään massaa lomalla kaksi kiloa. Ihan hyvä saavutus neljässä päivässä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noudatin ravintolavalinnoissa pitkälti emännän suosituksia, onhan hän asunut kaksi vuotta Brightonissa ja niin sanotusti tuntee mestat. Kävin nauttimassa yksin lauantai-illan aterian libanonilaisessa Al Rouche-ravintolassa. Alle kahdella kympillä söin itseni älyttömään ähkyyn lempiruokaani, erityismaininta pinnalta rapeille ja sisältä mehukkaille falafel-pullille. Paikan sisustus muistuttaa kyllä kiinalaisravintoloista Keravalla, mutta jos ei anna ulkonäön hämätä niin sympaattinen palvelu ja kohtuuhintainen ruoka hurmaavat. Söimme lounasta myös kaverini kantakuppilassa, Billie’sissä, jonka avokadoleipä vilahti jo aiemmassa postauksessa. Erityisen suosittu paikallisten keskuudessa, ei ehkä oma suosikkini mutta siis siitäkin huolimatta oikein hyvä (siis oikeasti kannattaa käydä!). Söimme sunnuntai-illan viimeisen ehtoollisen Very Italian Pizza (eli V.I.P.) nimisessä paikassa, joka kornista nimestään huolimatta oli jotain tajunnanräjäyttävää. Taivaallista napolilaista pizzaa kiviuunista. Hyvää juomaa – jälkkärit ovat paikan heikko lenkki, mutta ei niille oikeasti ole tilaakaan sen pizzan jälkeen. Sitä ennen olin syönyt fish & chips-annoksen yhdessä Brightonin rantakadun monista kalapaikoista, Melrosessa, joka jäi kelvollisen, joskin varsin yllätyksettömän annoksen sijaan mieleen todella omituisesta, itäeurooppalaisesta palvelusta ja kalliista cokiksesta. Sijainti ja viehättävä ranskalaistyylinen sisustus, sekä ilmainen wi-fi, antoivat paljon anteeksi! Ja viimeisempänä, muttei vähäisempänä oli hampurilaispaikka Coggings & Co, johon piipahdimme pikalounaalle matkalla juna-asemalla. Emme olleet suunnitelleet syövämme siellä, mutta ovesta kadulle tulvahtanut täydellisen pihvin (kyllä, se kutsui jopa kasvissyöjää!) tuoksu kutsui sisälle. Ja hyvää oli se kasvishampurilainenkin. Ja niin monen ravintolan ja pubin kutsuun jäi vastaamatta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintoloiden ja kauppojen lisäksi tuli luuhattua rannalla; sekä tunnin bussimatkan päässä sijaitsevalla Seven Sisters-luonnonpuiston alueella että ihan Brightonin omalla rannalla, joka syksyn harmaudessaankin oli kiva paikka kuluttaa aikaa. Kunhan tasaisin väliajoin toistuneet sadekuurot eivät haitanneet. Jos en olisi niin pahasti korkeanpaikankammoinen, olisin varmasti katsonut Brightonia myös yläilmoista käsin i360-näköalatornista käsin, joka sijaitsee aivan rannassa. Ehkä ensi kerralla? Seuraavalle kerralle jäi vaikka mitä muutakin tehtävää ja nähtävää: kaunis Royal Pavilion, jonka puutarhassa ehdin kyllä pyöriä nauttimassa kukkien värien ja tylsän harmaan taivaan välisestä kontrastista, sen lisäksi muutama museo kuten esimerkiksi Brighton Museum and Art Gallery, ja esimerkiksi The Lanes-kadut kauppoineen ja kahviloineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luultavasti kaikista suosituin kohde turisteille on Brighton Pier, tuo uusi palaneen tilalle rakennettu kompleksi, jonka ääni- ja valomaailmasta tuli mieleen täkäläiset feriat. Vaikka sinällään ymmärrän tuon pelihallin ja tivolin ja herkkukojujen kombon viehätyksen, mua lähinnä ahdisti tuollaisessa ilmapiirissä. Kävinkin ottamassa pakolliset ennustukset (olenhan vanha Big-elokuvan fani) Zoltar-koneelta ja katsomassa paikan, mutta en lopulta jäänyt edes churroille – joita paikan päällä mainostettiin jonain kevyenä terveysruokana. No, kaikki on kai suhteellista…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka oli siis mainio irtiotto kotoa. Toki kävi vähän niin kuin pelkäsin: monessa paikassa sydämestä pisti, kun mietin miten innoissaan pojat olisivat olleet – juuri Pieristä, tai Seven Sistersistä, tai Brightonin suuresta SeaLifestä. Kotimatka oli vaiherikas, koska päivää ennen paluutani oli yksi kolmesta Gatwickiltä Gibraltarille lentävistä lentoyhtiöistä mennyt konkurssiin ja minun Easyjet-lennolleni oli myyty viimeisiä paikkoja vaatimattomaan tuhannen punnan hintaan. Lento oli muista syistä pari tuntia myöhässä ja Gibraltarille – jonka kiitorata on 1,8 km pitkä ja alkaa ja päättyy mereen – oli ristituulten takia niin vaikea laskeutua että jouduttiin ensimmäisellä yrityksellä nostamaan nokka viime metreillä takaisin ylös ja kiertelemään Marokon päällä. No, lopulta laskeuduttiin Iso-Britannian yhdeltä alueelta toiselle, rentoutuneena, onnellisena ja muistikortti täynnä kuvia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

KUHERRUSKUUKAUSI KAUPUNGISSA

Ennen kuin lähdettiin juhannuksena Espanjaan, vietettiin varsin kiireinen kuherruskuukausi tuon entisen kotikaupungin kanssa. Meillä oli ainakin kilometrin mittainen to do-lista, mutta ei ehditty toteuttaa edes puolia. Onpahan tekemistä tuleville Suomen-lomille! Sen verran saatiin kuitenkin muuttojärjestelyiden ohessa aikaiseksi, että Vintin lisäksi käytiin Korkeessa, Päivälehden museossa sekä saaristoristeilyllä.

Mustikkamaalla sijaitseva Korkee on ollut meidän perheen kestosuosikki jo kauan. Se toimi jälleen erinomaisesti, vaikka 2-vuotias tarvitsi melko paljon apua kolmannella, eli vaikkeimmalla näille alle 100-senttisille suunnatuista radoista. Se ei silti menoa hidastanut, tyypit jaksoivat juosta kolmea rataa läpi niin monta kertaa että sekosin laskuista. Jälleen kerran ei voi kuin kiitellä henkilökunnan hyvää asennetta ja ihan kohtuuhintaista, liikunnallista ajanvietettä. Korkee, jossa riittää aikuisillekin kiivettävää, on auki lokakuun loppuun asti – lämmin (tai ei ehkä enää niin lämmin, mutta suuri!) suositus!

pampula-korkeessa.jpg

päivälehden-museo.jpg

Yksi meidän perheen luottokohteista Helsingissä on ollut Päivälehden museo, jossa on vielä viikon verran käynnissä näyttely Viisi ihmeellistä aarretta – seikkailu oppikirjojen kuviin. Museon pysyvien näyttelyiden rinnalla on ollut aina nämä vaihtuvat lastennäyttelyt, jotka ovat aina toiminnallisia ja huolella rakennettuja. Tällä kertaa meidän pojat pitivät kuitenkin näyttelyä tylsänä ja se tuntui olleen pettymys (odotukset olivat korkealla aikaisempien kokemusten perusteella), mutta menisiköhän se sen piikkiin että olivat vähän kohderyhmää nuorempaa? Aikuinen kyllä arvosti näyttelyn visuaalisuutta, mutta toisaalta siellä saattoi tulla yliannostus tekstiä, kuvaa ja tekemistä. Tällä kertaa lapset juoksivat jutut läpi ja halusivat jäätelölle.

päivälehden-museo-helsinki.jpg

museo-lapsille-helsinki.jpg

Meidän Suomen kotimme maisemaan kuului erottamattomasti oman uimarannan ohitse lipuvat turistilaivat, ja joka kesä puhuimme sellaiselle menevän ja asettuvamme turistien rooliin. No, nyt kun alkoi olla viimeinen tilaisuus sille niin suuntasimme Herttoniemenrannasta Kauppatorille ja valitsimme kahdesta isoimmasta saaristoristeilyjä tarjoavasta laivasta sen, joka olisi ohittamassa meidän kotikulmamme. Ei yhtään menovinkkipostausta ilman valitusta hinnasta, mutta kyllä taas kirpaisi kaksi aikuista ja kolme 2-7-vuotiasta laste…65 euroa, 1,5 tunnin risteily! Auts! Hinnasta kitisemisen lisäksi täytyy valittaa, että sekä Royal Linen että IHA-Linesin verkkosivuilta saatava informaatio risteilyistä on ihan onnetonta. Noh, löydettiin laivaan ja risteiltiin. Kesäkuun alussa kannella kävi liian kylmäksi, mutta tunnin saaristossa kiertelyn jälkeen saavutettiin vihdoin Herttoniemenranta ja päästiin vilkuttamaan (melko tyhjälle) uimarannalle, aivan kuten meillekin aina vilkutetaan.

herttoniemenranta-mereltä-käsin.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä ensi kerralla pojat jaksavat paremmin vain istua ja ihailla maisemia. Aika nostalginen olo laivalla tuli. Ja nyt näitä kuvia katsellessa: ei ole kovin montaa parempaa asiaa kuin kesäinen Helsinki. Kotiseuturakkaus, olkootkin että olen syntyperäinen tamperelainen, sykkii juuri kesä-Stadiin, jossa tuntuu olevan rajattomat mahdollisuudet elää ikimuistoinen kesä. Kaikkia näitä aktiviteetteja ehtinee tehdä vielä hetken ennen kuin vuosi vaihtuu virallisesti ehtoopuolelleen, tai sitten laittaa korvan taakse ensi kesää varten. Sehän on jo, öhm, 9 kuukauden päästä!

väsyneet-veneilijät.jpg

purjeveneet-itämerellä.jpg

VINTILLÄ

rakennusmiehet-vintillä.jpg

Uskokaa tai älkää, tällä kertaa en ole tilittämässä siitä, mikä määrä joulukoristeita ja cd-levyjä vintillä odotti. Tänään puhutaan taas yhdestä mahtavasta paikasta, jossa on hyvä kasvattaa tulevia museofaneja. Me nimittäin viime viikolla vietettiin yksi sateinen iltapäivä – joita valitettavasti on nyt Suomen kesässä riittänyt – Kansallismuseon Vintillä, työpajassa, jossa varsinkin kouluikäiset viihtyvät. Mun mukanani sinne tuli kaksi 7-vuotiasta ja yksi 5-vuotias, joihin kaikkiin paikka teki vaikutuksen. Ah, nämä opettavaiset, toiminnalliset ja juuri lapsille suunnitellut kulttuurikohteet, näitä tulee ikävä melkein enemmän kuin Oivariiniä!

vanhanaikainen-koululuokka.jpg

Vintillä kurkistetaan Suomen historiaan valokuvien, tarinoiden ja ennen kaikkea tekemisen kautta. Me viihdyttiin Vintillä pari tuntia ja koska kolmikko leikki todella tohkeissaan koko ajan, jäi se opettavaisin osuus hieman ohueksi. Paikka vaikuttaa olevan varsin suosittu koululaisryhmien ja vähän isompien päiväkotilaisten keskuudessa – meidänkin kesäkuisella käynnillä paikalle osui ainakin yksi isompi lapsiryhmä. Vinttiä ei ole pilattu hinnallakaan, sillä alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi ja aikuinen maksaa museon sisäänpääsyn, eli 10 euroa (opiskelijat ja S-omistajat vieläkin vähemmän). Samalla rahalla pääsee kiertämään museon muut näyttelyt, jotka tosin vaativat vähän paremman museokestävyyden kuin mitä mun seuralaisillani oli.

kangaspuut-vintti.jpg

Vintti ei ole valtavan iso, mutta se on monipuolinen. Jos nyt jotain huonoa, niin kun paikalla on enemmän kuin 15 lasta niin yhdessä tilassa toimiva Vintti muuttuu melutasoltaan aika toivottomaksi, mutta sellaista se innokkaiden lasten kanssa aina on. Muuten on kyllä vaikea keksiä kritiikkiä: pojilla oli ihan älyttömän hauskaa ja nuo tulevat ekaluokkalaiset olivat liikuttavan kiinnostuneita kaikesta.

rinkelit.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän Vintti-visiitti oli siis alusta loppuun riemukasta leikkiä. Tyypit ehtivät rakentaa niin pientä kuin isoa hirsitaloa, tehdä töitä liukuhihnalla, kattaa tupakeittiön koreaksi, käydä kauppaa Sekatavarakaupassa, ratsastaa, käydä koulua, kirjoittaa vanhanaikaisella kirjoituskoneella 1950-luvun toimistossa, kutoa mattoa, tutkia puun vuosirenkaita ja palapelihullu mutsi teki palapeliä kun selittämiseltä ehti. Lämmin suositus siis etenkin sadepäiville, Vintillä voi vierailla ti-su kello 12-16 ja se on ehdottomasti käymisen arvoinen.

leikkikeittiö.jpg

VAPAUS (JA SKUMPPA) MAISTUU HYVÄLLE

Joskus se on rauhassa katsottu jakso Hakekaa kätilöä ja pussi irtokarkkeja. Joskus se on vuorokausi hemmoteltavana hotellissa kolmen kaverin kanssa vapaana velvollisuuksista (ja niistä kolmesta maailman ihanimmasta lapsesta). Kun lähtee yksin reissuun, on kassi kevyt niin vertauskuvallisesti kuin konkreettisestikin. Vaikka nuorempanakin nautin irtiotoista arkikuvioista sekä matkustamisesta, on näihin pieniin pakomatkoihin tullut ihan oma arvonsa sen jälkeen kun kotiin ilmestyi kolme varsin täysipainoista palvelua vaativaa tyyppiä.

Vähänkö rentouduin jo pelkästä ajatuksesta, kun ihana Lähiömutsi laittoi kutsun mukaansa Långvikin kylpylähotelliin aktiivilomalle. Parin päivän varoitusajalla järjestyi lastenhoito ja hyväksi seuraksi mukaan myös Turun kuningatar Laura sekä Maiju, jota en ollut koskaan aikaisemmin tavannut – ja nyt harmittaa, että vasta lähtömetreillä tutustuin tähän todella sympaattiseen tamperelaiseen! Kun Hanne kertoi, että luvassa olisi maistelumenuja, SUPpailua, suolahuonetta ja omaa saunaosastoa niin meinasin pissata housuuni. Luksukseksi lasken myös sen, että saa käydä vessassa rauhassa ilman että kukaan huutaa äitiä, nukkua ilman että koon 31 jalat potkivat naamaan sekä syödä kun ruoka on vielä lämmintä – eikä tämä ole mitään mammamartyrointia vaan ihan vaan toteamus siitä, että lapsiperhearjessa pitää priorisoida, ja joskus on tosi ihana olla itse oman tärkeysjärjestyksensä kärjessä.

Torstaina treffattiin rautatieasemalla paitsi jo valmiiksi vähän hysteerinen seurueemme, myös kertakaikkisen suloinen oma autonkuljettajamme mustine Audeineen. Me saimme kyydin Kirkkonummelle ja kuljettaja noin puolen tunnin esitelmän kuukupeista, kuukautiskierrosta ja ehkäisystä. Kun olimme majoittuneet kahteen sviittiimme – toinen muuten vain hulvattoman kokoinen, minun ja Mamman huoneessa oma olohuoneemme kokoinen sauna merinäköalalla – korkattiin skumpat, Maijun tuomat goodie bagit ja otettiin ehkä turhan reteet pohjat kun pelättiin  pihalla ropisevaa raekuuroa ja lähestyvää suppaustuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAporeallas-bileetOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hannen blogista voi lukea tarkemman matkaohjelman: siihen sisältyi rakastuminen SUP-lautailuun, kiitos vaan TwentyKnots (ja lyhyt opetus: lievässä laskuhumalassa vastatuuleen melominen on tosi epätoivoista!), suolahuoneessa kikattamista ja sellainen epäuskoinen ”voiko mulla olla näin kivaa?”-huokaus lämpimässä porealtaassa, skumppalasi kädessä, seurassa, jossa ei tarvinnut esittää, jännittää eikä pelätä, että ne pissaa altaaseen. Mikä fiilis oli syödä kolme ruokalajia takkatulen ääressä ilman keskeytyksiä (tai oli keskeytyksiä, mutta tarjoilija kysymässä halutaanko lisää viiniä tai jälkiruokaa on ihan okei). Mikä fiilis nauraa vatsalihakset kipeäksi. Mikä fiilis vaan olla.

Ja 24 tunnin hermoloman jälkeen oli yhtä ihanaa palata kotiin, olkootkin että vastaanotto vaihteli välinpitämättömästä ”voinko lähtee ulos pyöräilee”-mutinasta kuopuksen lievään loukkaantumiseen. Mutta jokainen äiti, nainen, ihminen, ansaitsisi tämän. Pientä hemmottelua. Tiedän, että Espanjassa sitten odottavat taas vaahtokylvyt, mutta kyllä tuollaisissa puitteissa on helpompi karata kotitöitä tai sitä sisäistä to do-listaa. Minullehan tämä rilluttelu oli ilmaista ja pääsin mukaan siitä ansiosta, että olen niin hirveän hauska tyyppi (ja mulla on kamera), mutta erityiskiitoksen haluan kuitenkin lähettää Långvikiin todella ystävällisestä, ammattimaisesta mutta samalla rennosta palvelusta. Myös itsekirnuttu voinne oli taivaallista.

Vaikka olen palannut keskeneräisten muuttolaatikoiden, kiukuttelevan kolmikon ja kiireen keskelle, saan vieläkin virtaa vuorokauden vapaudesta. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Vähän useamminkin vaikka.

PS. Hannelle kiitos nyt vielä kerran matkasta (se on se kiittelysyndrooma!) sekä osasta näitä kuvia!