KETÄ ÄÄNESTÄÄ EUROVAALEISSA?

Kyllä, minulla on vastaus tähän kysymykseen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tietenkin aloitetaan siitä, miten tärkeää on ylipäänsä äänestää. Esimerkiksi siitä, että edellisissä europarlamenttivaaleissa vuonna 2014 äänesti alle 40 prosenttia. Noloa! Ei näin! Koska nuo 40 % ovat sitten suurin osa niitä, jotka äänestävät aina: keskiluokkaisia, keski-ikäisiä miehiä. Eikä siinä että he äänestäisivät jotenkin väärin, mutta he valitsevat ihmisiä edustamaan itseään. Sitä etuoikeutetuinta ihmisryhmää, joka maapallolla asuu. Ja itse olin tänään lounaalla meppiehdokkaan kanssa, joka iloisesti röhönaurunsa keskeltä sai todettua, että ei sitten ole siellä ajamassa meidän asiaa. Meillä hän tarkoitta tällaisia kolmekymppisiä, akateemisesti koulutettuja naisia, joilla on työpaikat ja oikean maan passit. Hän on ehdokas, joka haluaa ajaa tulevien sukupolvien asiaa, maahanmuuttajien ja pakolaisten asiaa. Kuten hän itse sanoi: ”tuon Wolt-kuskin tyttären asiaa”, kun katselimme keskipäivän ruuhkassa suhailevia ruokalähettejä ja pohdimme kaksia työmarkkinoita, toisen sukupolven maahanmuuttajanaisten pelottavan huonoa koulutustilannetta sekä siirtolaiskriisiä, jossa yhtäkkiä kolonialismi toteutuu käänteisenä orjamarkkinoiden syntyessä Eurooppaan laittomien maahantulijoiden myötä.

Ja tämä säkenöivä, suorapuheinen, empaattinen ja älyttömän hyvä tyyppi on, rakkaat lukijat, ehdokas numero 233. Olen tuntenut Fatim Diarran, eli Fatun, kymmenen vuoden ajan. Hän oli se kovaan ääneen helsinkiä puhuva riemukas persoona, joka sai mun käsien tärisemisen loppumaan kun piti esittäytyä ensimmäisenä päivänä yliopistolla omalle yhteiskuntapolitiikan vuosikurssille. Jyväskylästä alkanut kaveruus on ollut mahtava juttu monella tapaa, mutta erityisesti tunnen ylpeyttä siitä, että Fatu on nyt pikkutakkimaailmassakin säilyttänyt huonon huumorin ja herkkyytensä. En kuukausi sitten vaalinut vaalisalaisuutta vaan paljastan polleana sen, että huomenna menen heti ennakkoäänestämään Fatua – olkootkin, että eurovaalit ovat alhaisen äänestysprosentin ja pienen (13) valittujen joukon vuoksi näin kauniisti sanoen haastavat vaalit.

Sen lisäksi että ränttäsimme tunnissa kaikki aiheet läpi kunnallisveron laskemisesta d’Hondtin järjestelmään (Fatim jäi eduskuntavaaleissa 4500 äänellä 300 äänen päähän kansanedustajan paikasta, perkele), yritin kysellä Fatulta vähän perusteluja miksi nyt pitäisi äänestää – ja mikä on ns. kärki, jolla Fatu lähtisi europarlamenttiin. Tein muutaman vaalikoneen pohjalle ja totesin, että olemme neljänneksestä asioita eri mieltä, mutta pyrin parhaani mukaan äänestämään itseäni nuorempia ja idealistisempia ihmisiä. Tällä hetkellä Fatu on siviiliammatiltaan yhteiskunnallisten asioiden viestijä ja vaikka hän ei käärikään sanomaansa mihinkään silkkipaperiin, tiedän, että Fatu on tehokas ja energinen tyyppi istumaan ikuisuuskokouksissa ja väittelemään tärkeistä asioista, silloinkin kun ne päätökset kirpasisivat. Ja hän tekee sen muuten myös ranskaksi. Fatulle tärkeimpiä teemoja olivat ilmeisten ympäristö- ja ilmastokysymysten lisäksi eurooppalaisen koulutustason nostaminen sellaiselle tasolle, että voimme kilpailla muiden mannerten kanssa edes osaamisella sekä sosiaalinen yhdenvertaisuus, esimerkiksi EU:n määrittelemän, kunkin maan elintasoindeksiin sidotun minimipalkan määrittely.

Vihreissä jo pitkään vaikuttanut Fatu on syntynyt Jakomäessä, opettanut Korsossa ja aina pyrkinyt siihen, että kaikilla olisi mahdollisuus pärjätä elämässä. Itseäni inspiroi Fatussa se anteeksipyytelemätön arvokkuus, jolla hän runnoo läpi päätöksiä, silloinkin kun oma viiteryhmä niitä vastustelisi – jos niistä on hyötyä kaikille, etenkin heikommista lähtökohdista tuleville. Fatua kannattaa seurata esim. Instagramissa, jossa sisältö ei ole pelkkää politiikkaa mutta toisinaan myös kaupunginvaltuuston salaisuuksia ja silmienpyörittelyä ihmisille, jotka eivät usko ilmastonmuutokseen ja haluavat polttaa vielä vähän lisää kivihiiltä. Olisi kiva, jos kävisitte äänestämässä Fatimia myös siksi, että mä en ole pitkään aikaan käynyt Brysselissä ja nyt olisi hyvä syy junailla vohvelille ja belgialaisille perunoille. Kunhan äänestätte!

Näyttökuva 2019-5-14 kello 21.10.21

MAAILMAN PARAS PODCAST

Pahoittelen mahtipontista otsikkoa. Se ei välttämättä ole absoluuttinen totuus, sillä en todellakaan ole kuunnellut kaikkia maailman podcasteja ja vertailu olisi silloinkin melko subjektiivinen. Mutta mun oma elämänlaatuni nousi, ja työteho laski, kun löysin Auta Antti-podcastit muutama viikko sitten. Tiedän, että olen taas myöhäisherännäinen. Bonusperheen bongasin vasta toisen tuotantokauden aikoihin. Broad Cityn kanssa olin niin myöhässä, että ehdin fiilistelemään vasta viimeistä. Ensi vuonna ehkä löydän sellaisen sarjan kuin Game of Thrones ja tulen suosittelemaan sitä. En ole maistanut vielä Kombuchaakaan.

Auta Anttia päädyin kuuntelemaan lopulta siksi, että Kuolema-jaksoon oli haastateltu Einen Ronia, joka menehtyi haastattelun ja jakson julkaisun välissä. Näyttelijä/kirjailija/yleislahjakkuus Antti Holman podcastit jäivät välilehdelle auki, ja kerran yöllä paiskiessani monotonisia rutiinihommia ajattelin, että voisin kuunnella jotain muutakin kuin Spotifyn viikon suosituksia (jotka ovat niin osuvia, että voisin mennä sen algoritmin kanssa naimisiin, koska tuntuu että kukaan ei tunne mua yhtä hyvin kuin Spotify!). Jäin koukuun. Sen jälkeen olen kuunnellut läpi melkein molemmat tuotantokaudet ja nyt joutunut suorastaan hillitsemään itseäni, etten liian nopeasti kuuntelisi niitä läpi.

Olen aivan fanityttö. Antti Holma on terävä ja itseironinen, empaattinen ja suora – ja jaksoissa käsitellyt kysymykset niin randomisti elämän joka osa-alueelta, että tätä voisi kutsua surutta yleissivistäväksi ohjelmasarjaksi. Olen oppinut tekemään vaahterasiirapilla ryyditettyä granolaa ja saanut ihan ilmaiseksi yleispätevän saliohjelman. Holman suurin ansio on brutaali rehellisyys, joka ei ole ilkeyttä vaan toteavaa, lohdullistakin: Paras tietenkin olisi jos olisi säännöllinen vuorokausirytmi ja terveellinen ruokavalio, mutta eihän kenelläkään ole sellaiseen aikaan. Holma sanoo niitä asioita, joita kysyjät eivät ehkä halua kuulla – mutta tarvitsevat sen tiedon kuitenkin. Harmittaa, ettei tällä hetkellä ole mitään kysyttävää (paitsi ehkä neuvoja arvonlisäverotukseen sekä sopivan kameraobjektiivin valintaan, ja niistä kysely olisi Holman lahjojen ja ajan haaskuuta), sillä jos jonkun neuvoja ottaisin vastaan mukisematta niin Holman. Uskoisin.

Parasta tässä on se, että pakkomielteisen podcastputken seurauksena olen alkanut ajatella Antti Holma-äänellä. Tai ei se ehkä ole parasta, se on varmasti monen mielestä hieman huolestuttavaa ja ymmärrän senkin. Mutta nyt kun alan aamuilla hötkyillä kun kaikki on levällään ja lapset makaa alasti television edessä täysin kuuroina, voin kuulla Antti Holman terapeuttisen selostuksen tilanteestani: kuuleppa suurperhe-Sirkku, ihan itse halusit nämä pikku herrankikkareet ja nyt vaan otat rauhassa, juot kupin kahvia ja sitten puet ne vaikka väkisin. Oih, verbaalista iloa ja viisauksia samassa paketissa. Kuunnelkaa. Tämä ei ole ajanhukkaa.

Mutta maailma on ilokseni täynnä hyviä podcasteja. Vaalejen alla kuuntelin paljon Ylen poliittista tarjontaa, ja totta kai kaikilla uskottavilla äitibloggaajilla on omansa (esim. Valeäiti, Lähiömutsi ja Mamma Rimpuilee!). Ja jos vielä yhden kuuntelusuosituksen saan heittää niin se on ihan äänikirja, itsensä kirjoittajan lukemana: koomikko/juontaja Trevor Noah on kirjoittanut kirjan Born a Crime, joka kertoo hänen tragikoomisen kiehtovasta lapsuudestaan Etelä-Afrikassa. Kirja on yhtä aikaa hillitön ja surullinen, raadollinen ja inspiroiva. Ja Noahin Etelä-Afrikan nuotti on hunajaa korvilleni.

MINÄ SUOJELEN

En tiedä olenko hehkuttanut sitä tarpeeksi tässä blogissa, mutta mulla on ilo ja kunnia omistaa ystäväpiiri, joka on täynnä lahjakkaita, intohimoisia ja älykkäitä ihmisiä. Yksi näistä mun tosielämän idoleistani on Heta Heiskanen, johon olen tutustunut kymmenisen vuotta sitten politiikan parissa. Sittemmin Hetasta on tullut tutkijatohtori Tampereen yliopistoon ja hän on sellainen hyvien joukkojen esitaistelija, etten voi kuin huokailla kaiken sen edessä mitä hän tekee niin asiantuntijan roolissa kuin vapaaehtoisesti omalla ajallaan. Ja nyt tämä!

Tämä blogihan on saanut osansa ilmastoahdistuksesta, eikä kai mikään ihme. Voi tietty heittäytyä ihan strutsiksi ja leikkiä, ettei yksi suomalainen voi millekään mitään tai kieltää koko katastrofi. Siinä missä oma toiminta on ollut sellaista paniikinomaista paikoillaan tyhjyyteen tuijottamista ja sen toivomista, että kaikki tutkijat ovat vähän mittailleet väärin, varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat ryhtyneet paljon reippaammin toimeen. Ja hitto, sehän on heidän tulevaisuutensa. Harmi vaan, ettei hommat sössineitä paljoa näytä kiinnostavan vaan lähinnä keksitään tylsiä tekosyitä sille, miksi monet lopulta yksinkertaiset toimenpiteet eivät ole toteutettavissa (ja yleensähän se on lopulta raha, koska onhan se nyt tärkeämpää kuin vaikka happi). No, mutta mistäs mä tällä kertaa ränttään?

Noh, en varsinaisesti ränttää vaan haluan mainostaa sellaista lempeämpää lähestymistapaa, jonka tarkoitus on luoda hieman toivoa, mutta samalla herätellä. Tuoda ilmastonmuutos ja keinot sen torjuntaan lähelle taiteen kautta; tavalla, joka toivottavasti luo enemmän yhteishenkeä kuin ahdistusta. Nimittäin viimeisten parin kuukauden aikana on Heta ollut mukana käynnistämässä projektia nimeltä Minä suojelen, ja kyseessä on alkusoitto ClimateAid Finland-konsertille, jossa Hetan mukaan yhdistyy musiikki, yhteisöllisyys ja toiminta ilmastoasioissa.

53486521_389861241828870_6264212498455461888_n

Kyseessä on videoteos, joka syntyi Hetan mukaan siitä ajatuksesta, että nuoret ansaitsevat kiitoksen, eräänlaisen voimalaulun lähdettyään rohkeasti mukaan toimimaan ilmastonmuutosta vastaan – niin ison ja pelottavan asian, että moni lamaantuu sen edessä ennen kuin kykenee toimimaan. Esitettäväksi voimalauluksi valikoitui kuulemma hyvin helposti juuri tuo Ultra Bran klassikko, jonka kertosäkeessä Heta näkee suoraan nykyhetkeen sopivaa symboliikkaa: Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä, ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi. Ja kyllä; nuorena tätä tuli tulkittua yleensä viininhuuruisilla jatkoilla jolloin kaipasi lohtua, ja nyt omien lasten jälkeen on sanoja vaikea tapailla ilman liikuttumista. Heta tiivistikin laulun sanoman niin, että siinä luvataan mahdoton rakkaimpien puolelle, ja juuri sitä asennetta ilmastoasioissa tarvitaan.

Minä suojelen-videoteos saa virallisen ensi-iltansa lauantaina 2.3. Finlandia-talolla, jossa on Nuorten ilmastokokous. Olen itse saanut kunnian kuulla kappaleen etukäteen, ja se on todella pysäyttävä. Kuten monet hienot asiat, tässäkin taustalla on lumipalloefekti kun ensin värvättiin Eero Tiilikainen ohjaajan, käsikirjoittajan ja kuvaajan rooliin sekä kapellimestari ja kuoronjohtaja Johanna Almark, ja sitten löytyivät vapaaehtoiset kuoroon, joka paisui lopulta yli 100 hengen ihmisinstrumentiksi. Mukaan saatiin myös tuotantopuolen osaajia ja lopuksi jopa ihana Rauhatäti räppäämään. Tämä tuotos tulee lauantaina Luonnonsuojeluliiton tubeen ja itse ilmastokokous myös striimataan. Ohjelma on supermielenkiintoinen, joten jos omat aktivistit olisivat vähän isompia veisin ne sinne heti voimaantumaan!

52983650_770566853318419_8221801687950557184_n

Heta on itse väitellyt tohtoriksi otsikolla Towards Greener Human Rights Protection, joten hänellä on aiheesta runsaasti faktatietoa. Ja kun kerran voi kysellä asiantuntijalta aiheesta, tenttasin hieman Hetaa siitä miten voisin suojella omia poikiani kaikelta. Heta sanoikin ensimmäisenä, että tarvitsemme ilmastolain, nopeamman siirtymän fossiilisista kestäviin energiamuotoihin ja uudistaa liikkumisen muotoja. Heta haluaakin herätellä suuret joukot mukaan: vastuu on paljon myös päättäjillä, mutta päästötön tulevaisuus vaatii yhteiskunnallisen liikkeen toteutuakseen. Päätöksentekoprosesseihin pitäisi päästä pienen, valikoidun joukon sijaan myös joukkovoiman mukaan, ja tarvittaisiin muitakin virallisia vaikuttamiskanavia kuin kansalaisaloite.

Utelin Hetalta sitä, miten hän omassa arjessaan torjuu ilmastonmuutosta, koska tiedän hänen osaavansa kohdistaa katseen asioihin, joilla on oikeasti vaikutusta. Ihan ensimmäiseksi Heta suositteli tekemään henkilökohtaisen ilmastositoumuksen täällä. Niiden jo tunnettujen asioiden, eli tiiviin asumisen, ruokahävikin ehkäisemisen ja ympäristöystävällisen energian suosimisen lisäksi Heta nosti esiin toimimisen: Heta vaikuttaa mm. Suomen luonnonsuojeluliiton liittohallituksessa ja tapaa työnsä puolestakin virkamiehiä ja päättäjiä ja yrittää osaltaan edesauttaa uusien järjestelmien luomisessa. Ja nyt Minä suojelen sinua-video, joka on ollut yksi tapa yhdistää musiikkialan ammattilaisia ja vapaaehtoisia toimimaan yhteisöllisesti tärkeän asian puolesta.

53055627_394048398087605_5323637930764271616_n

Laitan ehdottomasti lauantaina videoteoksen jakoon Facebookin puolella. Se on ollut mieletön, tiiviillä aikataululla toteutettu tahdonvoiman ja yhteishengen taidonnäyte, joka ansaitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja toivottavasti myös ymmärretyksi. Tuokoon se toivoa ja antakoot voimia taistella, eikä vain hokea sitä ”entäs kaikki kiinalaiset”-mantraa. Tätä videota ovat olleet luomassa niin monet eri ikäiset, eri taustoista tulevat ihmiset, ettei voi kuin pistää sormet ristiin ja toivoa, että samanlaista energiaa syntyisi lisää eikä valtavan haasteen edessä heittäydyttäisi passiivisiksi.

Ihan viimeiseksi siteeraan vielä Hetaa, joka sanoo aika hyvin sen mikä tässä on oleellista: Ilmastonmuutoksen aikana meidän pitäisi osata rakastaa kaikkea meille arvokasta siten, että pelastamme sen. Ihmiskuntana se vaatii paljon tekemistä, mahdottomaltakin tuntuvia asioita, mutta jos ajattelemme yksilön tasolla, niin olemmehan me usein valmiita laittamaan oman etumme syrjään rakkaimpien suojelemiseksi. Tulevaisuuden ja nykyisten lasten suojelu vaatii ilmastotoimia, tuntuvat ne mahdottomilta tai ei, niin se lupaus pitää olla valmis tekemään, jotta lasten ja nuorten ei tarvitse pelätä tulevaisuuttaan ilmastonmuutoksen takia.

Kuvat: Päivi Kaipiainen-Heiskanen

KAARTIN BRUNSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ai että, onpa kiva päästä kehumaan! Kävin nimittäin eilen brunssilla Kaarti-ravintolassa, jonne jostain syystä menin vähän ennakkoluuloisena. En kyllä tiedä miksi, koska en ole kuullut ravintolan brunssista juuri mitään. Tai ehkä juuri siksi. Sijainti tuntui vähän vaivalloiselta, sillä aivan ovelle ei mikään julkinen mene tähän Töölössä Pohjoisen Hesperiankadun ja Mechelininkadun kulmassa sijaitsevaan ravintolaan, mutta toisaalta kävelyreitti merenrantaa pitkin on pittoreski ja oikeasti ydinkeskustaan jalkailee 20 minuutissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime aikoina olen saanut pettyä brunsseilla, mutta nyt oli nappisuoritus, jonka takia todella kannatti kulkea niinkin kauas kuin Töölöön. Brunssin hinta on 23 euroa (skumppalasi on kolme euroa lisää), ja hinta-laatusuhde on tällä brunssilla kohdallaan. Kaartissa laatu ja määrä olivat mukavassa tasapainossa: valikoimaa oli juuri sopivasti (yksi pöytä kylmiä, yksi lämpimiä ja yksi jälkiruokia), ja laatu oli moneen muuhun  brunssiin poikkeuksellisen hyvä. Ei buffetin bulkkikamaa vaan harkittuja makuja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erityisesti kotitekoinen vispipuuro teki vaikutuksen. Herkullisen vaaleanpunaista marjapuuroa ei voinut jättää väliin, ja se oli täydellinen aamunaloitus. Tosin hieman pahoillani olen sen asiakkaan puolesta, joka luuli vispipuuroa salaatinkastikkeeksi ja kaatoi sitä reippain ottein salaattinsa päälle. Leipää ja kroisanttia oli riisuttu perusvalikoima, mutta riittävästi. Ihmiseksi, joka ei pidä erityisemmin punajuuresta, pidin kovasti punajuuri-viikunasalaatista. Tarjolla oli palan painikkeeksi paria eri mehua; tällä kertaa en päässyt maistelemaan edes mehupuolelle koska join kuplivaa, kun kerran voin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaarti ei tilana ehkä ole se tunnelmallisin, mutta toimiva kuitenkin. Ruuhkaa ei syntynyt, vaikka pöydät näyttivät aika hyvin varatuilta. Kuulin paikalla olleen lapsiperheen puhuvan myös leikkipaikasta (!), josta en sitten tiedä tarkemmin mutta siitä vielä roimasti pisteitä jos sellainen löytyy. Huolimatta siitä, että tila oli iso ja potentiaalisesti melkoinen kaikukoppa, oli tunnelma rauhallinen. Hyvä ruoka, parempi mieli?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lämpimissä ruoissa oli tarjolla runsaasti lihaa ja perunaa ja kukkakaalia. Yksipuolisuus ei häirinnyt, ei-lihansyöjä sai mahansa täyteen hyvin ja harkituista mauista tuli hyvä mieli. Mutta syy, miksi himmailin suolaisten kanssa oli aivan todella houkutteleva jälkiruokapöytä: tarjolla oli banoffeeta, porkkanakakkua, toscakakkua, marjapiirakkaa, hedelmiä ja juustoja. Ja siinä missä usein juuri makean kohdalla mennään brunsseilla sieltä mistä aita on matalin, niin ei täällä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki jälkiruoat olivat upeita. Ne olivat mehukkaita, hyvistä raaka-aineista valmistettuja maukkaita kokonaisuuksia. Kun vielä kahviin sai iKaffea, olin aivan onnesta soikeana. Tai pyöreänä, koska uskon lihoneeni noin kuusi kiloa brunssilla. Ravintola Kaartin brunssi oli loistava esimerkki brunssista, jossa mennään hyvin kultaisella keskitiellä: ei mitään hifistelyä valikoiman kustannuksella, eikä toisaalta yritetä vaan täyttää tiskiä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tästä brunssista jäi erittäin hyvä maku suuhun, ja aion ehdottomasti mennä sinne uudestaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA