LASTEN KANSSA IRTI MAASTA-KESKUKSESSA

Esikoinen kävi aikoinaan kumminsa kanssa Tampereella Irti Maasta-keskuksessa Tullitorilla, ja oli lumoutunut. Hän kun on perinyt multa korkeanpaikankammon ja oli ollut vähän varautunut, mutta olikin ylittänyt itsensä. Niinpä lapsen silmät syttyivät kun kävi ilmi, että samanlainen kiipeilykeskus oli avattu metroradan varrelle, Kalasataman surullisen kuuluisaan kauppakeskukseen Rediin – siellä voi kiipeilysession päätteeksi järjestää seuraavaksi ohjelmanumeroksi eksymisen, sillä kahdessakaan vuodessa en ole siellä oppinut navigoimaan.

Mäkin lupauduin voittamaan pelkoni ja kiipeilemään lasten kanssa, joten suunnattiin sinne eräänä sunnuntaina koko porukan voimin: minä ja 6-, 8- ja 10-vuotiaat nuorisolaiset. Ja nyt täytyy sanoa, että vaikka meillä oli todella hauska kiipeilysessio, oli näin erityisaikoina järjestelyissä niin paljon moitittavaa että postaus meinasi jäädä kirjoittamatta. Kirjoitin asiasta palautetta yritykselle, mistä sain nopean ja pitkän vastauksen. Halusin nähdä, puututaanko epäkohtiin (jotka kuulemma pääasiassa johtuivat henkilökuntavajeesta), ennen kuin kirjoitan. Niinpä kävin vielä syyslomaviikolla nuorempien kanssa testaamassa Irti Maasta-kiipeilykeskuksen uudestaan, ja tällä kertaa kokemus oli paljon parempi.

Tunnin kiipeily maksaa 16 euroa per henkilö, ja se sisältää opastuksen varttia ennen ennakkoon varattavan kiipeilyajan alkua sekä valjaat. Kiipeillä voi joko sisäliikuntakengillä tai sukkasillaan, tai tosi pro’t tietenkin käyttävät kiipeilykenkiä. Valjaat ovat itsevarmistavat, eli kiipeily seinillä (jotka ovat siis jokainen pari metriä leveitä pätkiä, joissa on oma teemansa ja eri tasoisia otteita) tapahtuu itsenäisesti. Ensimmäisellä kerralla neljäsluokkalainen ymmärsi valjaiden kiinnittämisen jujun, ja toisella kertaa myös nuoremmat oppivat kiinnittämään ja irrottamaan itsensä kiipeilypisteeltä. Mutta ensimmäisellä kerralla aikuisen apua varmasti tarvitaan.

Tunti oli juuri sopiva aika seinien valloituksiin. Siinä ajassa loppui lapsiltakin käsivoimat. Hinta-laatusuhde on tällä touhulla todella kohdallaan. Lapset pystyivät valloittamaan lähes jokaisen seinän ja haastetta riitti aikuisellekin – varsinkin jos ei uskalla laskeutua valjaiden varassa vaan peruuttaa takaisin lattialle. Lasten suosikki olivat viiteen metriin kohoavat tolpat, ja mäkin uskalsin ylös asti (ja alas, peruuttaen, mikä sai alhaalla jonottavat lapset lievästi sanoen hermostumaan). Pidän todella paljon tällaisesta toiminnallisesta tekemisessä, missä on tarjolla paljon onnistumisen kokemuksia. Aikuisella tuntui ojentajissa seuraavana päivänä.

Kritiikki ensikäynnillä liittyi ruuhkaan; tällä hetkellä kiipeilyhetkeen voi osallistua maksimissaan 25 henkeä ja meidän kanssa samaan aikaan oli kiipeämässä mm. synttäriporukka, jolla ei ollut tarpeeksi apuna aikuisia. Henkilökuntaa, joka sinällään on pirteää ja ystävällistä, ei riittänyt ohjaamaan tai auttamaan ja lopulta meillä oli monta eri seuruetta lapsia ja aikuisia sekoilemassa pienellä alueella. Sen lisäksi käsidesiä ei ollut tarjolla eikä korona-ajan ohjeistuksia käyty läpi.

Yritys vastasi palautteeseen asiallisesti ja kiitettävän ripeästi. Niinpä kun syyslomalla arkiaamuna palasimme Redin Irti Maasta-puistoon, oli (omalla tavallaan) ilo että vastassa oli henkilökunta kasvomaskeissa. Meidän lisäksi kiipeilemässä oli tuolloin vain kaksi muuta henkilöä, eli uskallan suositella noita aikaisia arkivuoroja ja välttämään sitä sunnuntai-iltapäivää.

Olen todella iloinen, että on tällaisia matalan kynnyksen liikuntapaikkoja hyvien kulkuyhteyksien päässä ja toivon, että meillä säilyy kiipeilypaikka lähellä kotia korona-aikojenkin yli. Lapsille tämä nousi ehdottomasti yhdeksi suosikkiaktiviteeteista, ja ymmärrän kiipeilyn viehätyksen myös aikuisille – toki en itse aio enää koskaan mennä kiipeilemään, koska viihdyn paremmin mukavuusalueellani.

LUKEMISELLE PYHITETTY LOMA

Kaupallinen yhteistyö: Lukuloma

Uskotteko jos sanon, että me rakastamme lukemista? Lapsilla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja: olen kanavoinut kaiken ”futismutsiuden” siihen, että olen pakottanut heidän kirjastoon, lukenut silloinkin kun heitä ei ole kiinnostanut ja tuputtanut omia lapsuuden lempikirjoja minkä kerkiän. Sanoisin, että kyse on ennen kaikkea laiskuudesta. Lukeminen on matalan kynnyksen laji, ei tarvitse liikkua mihinkään sängyltä, voidaan olla samassa kasassa sohvalla ja silti jokainen uppoutuneena ihan erilaiseen maailmaan. Kävin puhumassa tästä harrastuksesta myös eräällä videolla.

Nyt kun sattuneesta syystä tällä syyslomalla emme liiku kovin kauas kotikorttelista, on entistä tärkeämpi päästä vähän pakoon harmautta ja kylmyyttä. Olette varmasti myös kaikki kuulleet, että olin joskus noin sata vuotta sitten vaihto-oppilaana Karibialla. Ja niihin Dominikaanisen tasavallan tunnelmiin on helppo palata kirjojen kautta. Yksi omia suosikkejani on dominikaanikirjailija Junot Díaz, jonka kirjat kertovat usein kahden kulttuurin arjesta. New Yorkissa asuu melkein miljoona dominikaania, ja Díazin kirjoissa seikkaillaan latinoperheiden ja amerikkalaisen unelman välimaastossa – toisinaan aika karulla tavalla. Ja mikä riemu, että häneltä on myös ilmestynyt lastenkirja. Se on englanniksi, mutta saatavilla mm. kirjastoista. Mielikuvituksen mahdista ja myös erilaisista taustoista kertova kirja kiinnostaa varmaan myös aikuisia.

Tykkään lukea lapsille myös englannin- ja espanjankielistä kirjallisuutta (siis lasten kirjoja; pystyn simultaanitulkkaamaan Pipsa Possun supermercadossa, mutta kovin haastavaa kirjallisuutta en lähde tulkitsemaan). Tämä kuulostaa nyt kovin elitistiseltä, mutta kyse on lähinnä siitä, että olen hulluna kauniisti taitettuihin ja kuvitettuihin lastenkirjoihin ja tuon niitä aina kilokaupalla ulkomailta. Sen lisäksi tämä pitää yllä omaa kielitaitoa. Sen sijaan esimerkiksi meille ilmestyneet saksankieliset kirjat eivät oikein taivu, niissä ihaillaan pelkkiä kuvia.

Meidän syysloman menovinkki on siis kirjasto ja kirjojen sivut. Lapsille sain jokin aika sitten kaksi täydellisesti matkojen suunnittelemiseen sopivaa teosta: Lasten Matkaopas Eurooppaan (saatu) sekä Kuinka lentokenttä toimii (saatu). Molemmissa on mainiot kuvitukset ja paljon tietoa, mitä erityisesti 10-vuotias lukija arvostaa. Näiden avulla voidaan jo vähän valmistautua siihen, että ehkä ensi kesänä pääsemme taas hieman Herttoniemeä pidemmälle.

Kuopuksen rakkain kirja leikki-ikäisenä oli Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Pulmu reissaa – sitä hän haluaa yhä silloin tällöin lukea uudestaan. Ja kun muutimme Espanjaan, oli hyvä valmistautua muutoksiin Camilla Mickwitzin Jason muuttaa maasta-kirjan kanssa. Toki toivon, että meidän muuttomme oli vähän vähemmän dramaattinen kuin Jasonilla. Tällä hetkellä seikkailemme Tylypahkassa, sillä esikoisen kanssa tahkotaan yhä läpi Harry Pottereita, ja Matiaksenmetsässä, koska luen nuoremmille Ronja Ryövärintytärtä. Jos jotain kirjaa haluan suositella syyslomalle aikuisille niin Siina Tiuraniemen Jäämerta, jossa ajan hengessä harrastetaan kotimaanmatkailua ja lopulta löydetään itsensä (kirjaimellisesti) hyvin pohjoisesta. Lisää kirjavinkkejä lomalle löytyy myös Lukuloman sivuilta ja mm. Kristan blogista!

Mulle lukeminen on parasta lomatekemistä. Ja olen onnellinen, että myös lapsilla on ollut toiveissa lukemista (ja tietenkin myös kylpylää, kiipeilypuistoa ja Pokemon-metsästystä). Saa vinkata omia suosikkejaan, niin lapsille kuin aikuisille. Instagramin puolella on vielä pari päivää arvonta, jossa voi voittaa niin lapsiin kuin aikuisiin vetoavan visuaalisen kirjaelämyksen, Julius on merenneito.

NYT ÄKKIÄ KERAVALLE

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En voi tarpeeksi painokkaasti tätä sanoa: jos yhtään taide kiinnostaa (ja erityisesti jos ei kiinnosta!), niin äkkiä Keravalle. Olin kyllä kuullut sieltä ja täältä ylisanoja Keravan Taiteen kotitalosta, tämän kesän purkutaideprojektista, joka toteutettiin Ahjon lähiössä loppuaan odottavaan kerrostaloon… ja silti tämä ”näyttely” ylitti kaikki odotukset. Viimeinen virallinen aukioloviikko alkaa ensi viikolla, mutta huhut, eli vapaaehtoisten henkilökunta, vihjaili että syyskuussa olisi ehkä vielä luvassa viikonloppuja jolloin on mahdollista tulla yllätetyksi viidessä kerroksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yli sadan taiteilijan aikaansaannoksia ihaillakseen joutuu todennäköisesti jonottamaan: me saavuimme paikalle sunnuntaiaamuna tunti avaamisen jälkeen ja jonotusta oli 1,5 tuntia. Se on sen arvoista. Kannattaa jonottaa, pidempäänkin. Sisälle taloon otetaan 50 henkilöä kerrallaan ja siellä saa kierrellä kuuden euron sisäänpääsymaksulla omaan tahtiin. Moukaritie 4:ssä sijaitsevalle Taiteen kotitalolle kävelee Keravan asemalta vartin verran ja bussilla pääsee aivan viereen. Odotuseväät voi hakea viereisestä Alepasta. Meillä oli käytännön syistä vain noin 40 minuuttia aikaa sisällä vietettäväksi ja se ei missään nimessä riitä: suosittelen varaamaan noin vartin per kerros.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jokainen autioitunut asunto on saanut uuden ilmeen, ja jälleen kerran kokemus oli sisustusmielessäkin inspiroivampi kuin mihin uskon Asuntomessujen koskaan omalla kohdallani pystyvän. Löysin heti monta taiteilijaa, joita seurata Instagramin puolella (esimerkiksi @jarnosinivaara ja @art_lahtinen). Kiasmassa alkuvuodesta olleen Ragnar Kjartanssonin Visitors-videoteoksen ja Amos Rexin Generation 2020-näyttelyn rinnalla tämä on ehdottomasti TOP 3:ssa vuoden taidekokemuksissa, ja pysyy siellä varmasti pitkään. Mieli tekisi mennä uudestaan, paremmalla ajalla, fiilistellä läpi esittelytekstit, yksityiskohdat ja jokainen nurkka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei, en rakastanut jokaista asuntoa ja ideaa tai toteutusta. Mutta rakastin maalintuoksua, rohkeita kannanottoja seinillä, yhteiskuntakritiikkiä ja niitä tuhansia työtunteja minkä ansiosta tämä ilmeisen huonomaineinen talo sai erittäin komeat hautajaiset. Olisipa tällaista ”vapaat kädet”-tyyppistä taidetta enemmän tällaisissa tiloissa: nyt aivan oma lisänsä taiteeseen oli talon historia, ja se tunne että olemme jonkun vanhassa kodissa hiipimässä. Miten voi talon luonne muuttua kun sieltä katoavat arki ja asukkaat ja tilalle tulee moderni museo! Miksei meillä ole tällaista enempää, kysynpä vaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luulen, että meillä olisi kouluikäiset lapset kyllä ihmetelleet tätä kaikkea, joten jos lapsi jaksaa jonottaa eikä ahdistu hetkittäin synkästäkin värimaailmasta niin mukaan vaan. Mulle tämä oli sellainen kokemus, joka toimi parhaiten aikuisseurassa, koska me taannuttiin maailmaa hämmästeleviksi 10-vuotiaiksi itsekin ja kuljettiin suu auki osoittelemassa nurkkiin, kaappeihin ja lattiaan, ja tietysti kuten kaikki muutkin, kuvaamassa sormet verillä Instakelpoisia otoksia. Menkää siis sankoin joukon Keravalle, tässä on vuosituhannen paras syy siihen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SEURAPELI

Seurapeli__galleria6.jpg

Kävin perjantaina elokuvissa. Se oli ensimmäinen kerta aikuisten leffassa tänä vuonna (en ole ihan varma kävinkö katsomassa alkuvuodesta jotain laadukasta lastenelokuvaa, mutta epäilen, etten ole vieraillut elokuvissa kertaakaan tällä vuosituhannella!), ja ensimmäinen kerta kun kävin Kallion Riviera-leffateatterissa – siitä on sanottava, että se oli ihana ja ylitti odotukset. Tila oli varsinkin näin korona-aikaan ylellisen avara, nojatuolit upottivat täydellisesti ja omalle paikalle etukäteen tilatut herkut kruunasivat koko hemmottelun. En tiedä miten enää pystyn palaamaan Finnkinon penkeille!

Leffa oli ennakkonäytöksessä ollut kotimainen Seurapeli, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Jenni Toivoniemi. Teema oli tietenkin sellainen, että se resonoi jo pelkästään paperilla: jo vähän elämän myötä erkaantunut ystäväporukka kokoontuu yhdessä mökille viettämään Mitzin (Emmi Parviainen) 35-vuotissynttäreitä, toiveena elää uudestaan kymmenen vuoden takaisen legendaariset ”juhlat”. Yli 20 vuotta toisensa tunteneiden ystävysten lisäksi joukossa on yksi Hollywood-näyttelijäpoikaystävä ja syntymäpäiväsankarin exän nykyinen kumppani. Ja tietenkin sitten juodaan klassikkoastioista viinaa, puidaan menneisyyttä ja käydään läpi nykyisyyden kipupisteitä.

Kaksituntinen elokuva oli tietenkin tosi tuttu asetelmaltaan, noita mökkiviikonloppuja on itsekin tullut vietettyä ja monet keskustelut tuntuivat kiusallisen tutuilta – ne omat paatokset, joita sitten näköjään kaikki muutkin keski-ikäiset toistelevat laskuhumalassa, ja ne samat draamat ja pettymykset. Mitään mullistavaa ei tapahdu, jos ajatellaan sillä mittapuulla että kukaan ei kuole ja sunnuntaina kaikki ovat vielä puheväleissä, mutta Toivoniemi on tehnyt hyvän ajankuvan mun sukupolven sekoilusta ja kaveriporukasta, jossa ajelehditaan yhteen ja erikseen, joskus myös romanttisessa mielessä. Olen tietenkin ihan täydellistä kohderyhmää, mutta tämä kuvaa niin hyvin tätä omaa ikäpolvea että ehkä se jää eräänlaiseksi sukupolvikokemukseksi – vaikka mitään rajoja tai tabuja ei ole enää jäänyt meille rikottavaksi Käpy selän alla-tyyliin.

Erityisesti kiitosta ansaitsee Jarmo Kiurun kuvaus, joka tarjoaa mahdollisuuden seurata hetkiä sivusta ja keskittyä välillä epäolennaisuuksiin, siihen mitä tapahtuu keskipisteen ulkopuolella. Näyttelijät tekivät tasaisen hyvää työtä, omaksi suosikikseni nousi Paula Vesalan tulkitsema takakireä Ulla, joka sai toivomaan Vesalaa vielä useammin kameran eteen. Eniten elokuvateatterin yleisöä nauratti Eero Milonoffin Härde, joka kieltämättä hallitsi tilannekomedian ajoituksen perfecto, mutta en oikein pääse siitä yli että Milonoff esittää suunnilleen samaa hahmoa ainakin Ylen Modernit miehet-sarjassa, ja tuntuu ehkä lipuvan yhden luonneroolin osaajaksi, olkootkin että tekee sen oikein hyvin. Tavallaan tuli ikävä mökkiviikonloppuja ja sitä omaa nuoruuden ystäväporukkaa, toisaalta kahdessa tunnissa sai elettyä sen koko show’n Anton & Anton-ruokakasseineen ja vähän väkisinkin ylläpidettävine perinteineen. Se oli hyvä kaksituntinen se.

Seurapeli__galleria7

Kuvat: Nordisk Film