JÄÄTELÖTEHTAALLA

elgulus-voittajat-jaatelolla.png
Kuva: El Gulus

Muistatte ehkä, kun pyysin auttamaan minua ja esikoista erään valokuvakilpailun voittoon Instagramissa: paikallinen jäätelöbaarimme on päättänyt kesän ajan palkita jokaisen eniten tykkäyksiä saaneen #yocomogulus-julkaisun retkellä jäätelötehtaalle. No, kiitos teidän ja muiden ahkerien tykkääjien, esikoisen toive toteutui ja pääsimme toukokuun alussa käymään ”jäätelötehtaalla”. Jäätelötehdas kuulostaa itsessään aika mahtipontiselta, sillä kyse on oikeastaan aika pienestä jäätelöbaarista, joka valmistaa kaikki jäätelöt alusta loppuun itse paikan päällä. Aina, eli lähes päivittäin, kun käymme El Guluksessa, näemme lasin takaa jomman kumman heladerían italialaisista perustajista valmistamassa jäätelöitä. Ei siis mikään Jali ja Suklaatehdas-kokemus varsinaisesti, mutta kurkkaus lasin toiselle puolelle ja jotain, mitä kilpailuviettinen 8-vuotias oli kovasti odottanut.

Jäätelöbaari on ollut meille kantapaikka jo ensimmäisestä Espanjan kesästä alkaen. Kun 2016 aloimme siellä käydä – El Gulus sijaitsee samalla kadulla missä asumme, ja se on täydellisesti puolimatkassa uimarannalle kun lähdemme kotoa…tai rannalta – oli paikassa töissä myös suomalainen nainen, sekä hänen suomea puhuva miehensä, joka taas sattuu olemaan toisen perustajan serkku. Nykyään hän muuten työskentelee jäätelöbaarissa Turussa! Vaikka olisimme palanneet El Gulukseen aina uudestaan jo pelkkien jäätelöiden takia, myös hauska henkilökunta on merkinnyt meille paljon. Churrerian pojan tapaan El Guluksen väki on sellaista, jonka kanssa vaihdetaan iloisesti kuulumisia myös silloin, kun kohtaamme kadulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten se jäätelö: aivan sairaan hyvää! Miksi ylipäänsä kirjoitan tästä hyvin paikallisesta heladeriasta (toinen samanmoinen löytyy myös lahden toiselta puolelta Algecirasista) on se, että jos satutte käymään Gibraltarilla autolla, kannattaa paluumatkalla ehdottomasti napata mukaan jäätelö tai jäähilejuoma (granizado – oma suosikkini on ihanan kirpeä limon). Jäätelöbaari sijaitsee nimittäin aivan täydellisesti, eli pääsette ajamaan siihen suoraan jos ylitätte rajan autolla. Eikä se ole paha kävelymatka muutenkaan. Kaikki maut valmistetaan tuoreista raaka-aineista, ja niin paikallisia materiaaleja suosien kuin mahdollista. Huelvan mansikoita, andalusialaisia pähkinöitä sekä esimerkiksi banaaneja kanariansaarilta. Nam nam. Suosittelen kokeilemaan ainakin mascarponea ja pinjansiemeniä yhdistävää crocia, kookosta ja valkosuklaata ja keksiä sekoittavaa raffaelloa tai Pipsa Possua, jossa maistuu mansikkasuklaa.

kartta-gibraltar-el-gulus.png

Itse jäätelötehdasvisiitti oli hauska kokemus. Siellä oli myös kolme muuta voittajaa, parikymppisiä ja ujompia nuorisolaisia, sekä perustajat kertomassa pitkällä kaavalla siitä, miten he ne Espanjan parhaat jäätelönsä tekevät. Esikoinen jaksoi upeasti kuunnella hetkittäin melko luennoivan esittelykierroksen kokonaan läpi, vaikka minäkään en ymmärtänyt aivan kaikkea suht teknistä jäätelönvalmistuksesta. Näimme kuinka valmistettiin tavallista kermajäätelöä, sitten banaanijäätelöä ja lopulta banaanijäätelön pohjalta banoffee-jäätelöä. Pääsimme tietenkin myös maistelemaan paisti raaka-aineita kuten erilaisia suklaita, myös itse jäätelömakuja. Tämä oli tietenkin lapselle kaikista odotetuin hetki, joskin vieraskoreana hän taisi maistaa vain neljää makua. Ei sen puoleen, olemme niitä kyllä ihan asiakkaina kokeilleet jo suurinta osaa.

Nyt jäätelöbaari on taas päivittäin auki, iltapäivästä keskiyöhön asti, hyvin espanjalaiseen tapaan. He olivat kiinni lokakuun lopusta maaliskuun alkuun, ja El Guluksen odotettu avautuminen talvitauon jälkeen on ollut varma merkki keväästä ja kesästä, vaikka Espanjan surkeat säät eivät ole muuten rantakelejä luvanneet. Suosittelen ehdottomasti pysähtymään maistiaiselle jos ja kun käytte Gibraltarilla, koska sieltä ei ainakaan saa näin herkullista jäätelöä. Ja kiitos kaikille, jotka Instagramissa antoivat äänestä ja joiden ansiosta pääsimme syömään itsemme jätskiähkyyn!

JUTUT, JOTKA EI KIINNOSTA

Bloggaamisesta bloggaaminen, eli metabloggaaminen, on ehkä yksi tylsimmistä jutuista mitä tiedän, mutta silti sitä tulee joskus harrastettua. Niin kuin nyt. En ole vielä tavannut yhtään bloggaajaa (ja aika monta olen tavannut!), joka ei koskaan vilkuilisi tilastojaan – ja hei, jos ei haluaisi kenenkään lukevan, niin ei varmaan pitäisi blogia. Nälkä kasvaa syödessä, joskin itse olen oikein kiitollinen pienestä ja luotettavasta lukijakunnasta ja toisaalta satunnaisista vierailijoista, jotka löytävät tänne googlaten sellaisia sanoja kuin ”naiset ilman vaatteita” (sori not sori), ”linea kaunis koti” (nyt olet aivan väärässä blogissa, ystävä hyvä) tai ”aikuisen naisen päiväkirja nyt on lupa kirjoittaa” (kuulostaa joltain iskelmäkappaleiden hybridiltä).

Se tietenkin kiinnostaa aina kirjoittajaa, mikä kiinnostaa lukijoita. Toki voisin kirjoittaa paljon mehukkaimmista aiheista, täältä irtoaisi kyllä draamaa, avautumista tai tosi diippiä tilitystä, mutta sen verran on pakko armahtaa perheenjäseniä että yritän pitää jotain rajaa siinä, kuinka paljon paljastellaan. Ja toisaalta tämä La Línea ei nyt ole mikään suosituin turistikohde, joten paikallisia asioita käsittelevät postaukset eivät juuri herätä intohimoja. Kaikkien aikojen suosituimmat kirjoitukset ovat käsitelleet delfiinejä, kasvatuseroja, eskarin uskontokasvatusta, siirtolapuutarhakerhoa sekä rantakuntoa. Mutta nyt on aika paljastaa ne jutut, jotka eivät ole kiinnostaneet kuin kourallista ihmisiä!

Tässä siis kaikkien aikojen epäsuosituimpien kirjoitusten TOP 5:

5. LAPSEN VUOSISATA JA MUITA MUSEOITA

Voi ei, meidän vierailu Design-museossa ei siis kiinnostanut juuri ketään. Toisaalta julkaisin postauksen kaksi päivää ennen ”Lapsen Vuosisata” näyttelyn loppumista, että informaatioarvo oli melko alhainen. Meillä oli kuitenkin kiva käynti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4. SILVES

Tämä postaus on oikeastaan jaetulla sijalla edellisen kanssa, koska kumpaakin on lukenut vain reilu 50 henkeä. Noh, Etelä-Portugalissa sijaitseva Silves ei ole rantakohde eikä mitenkään erityisen svengaava paikka muutenkaan, mutta siellä on kiva linna, pittoreski pikkukaupunki ja se kyllä ansaitsisi enemmän käyntejä, myös virtuaalisesti!

IMG_1622

3. THE TALL SHIP

Selväksi on tullut, että sellaiset pienet käyntikohteet eivät kauheasti kiinnosta. Harmi, meistä tietenkin Glasgow’ssa sijaitseva kuunari oli huima kokemus, mutta se ei tainnut välittyä ruudun toiselle puolelle…

IMG_0276

4. KARNEVAALIT 2016

Siis mitä, missä on teidän juhlamielenne!? Missä fiilis!? Meikälikka raportoi karnevaaleista, ja se kiinnosti vain 50 lukijaa. No, ei se mitään – kerron näistä paikallisten hippaloista kyllä jatkossakin, luitte tai ette.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja kaikkien aikojen inhotuin, tai ainakin epäsuosituin postaus…

1.THE RIVERSIDE MUSEUM

Selvä, museot ei kiinnosta! Mutta rehellisesti sanoen toivon, ettei postauksen heikko kiinnostavuus korreloi itse paikan kanssa, sillä tämä ilmainen, ihana museo on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos menette Glasgow’hun. Siinä missä postauksia yleensä luetaan ainakin satoja kertoja, niin tämä raukka jäi lähes täysin vaille huomiota. Kiitos kaikille 48 lukijalle vaan!

IMG_0142

Sellainen katsaus blogimenneisyyteen tänään, ensi kerralla jotain uutta aineistoa.

PS. Jos jaksoit lukea tänne asti, käy vielä tykkäämässä tästä kuvasta Instagramissa. Meidän kantapaikkamme eli La Línean paras jäätelöbaari palkitsee joka viikko eniten tykkäyksiä saaneen kuvan (jossa on #yocomogulus-tägi) kahden hengen vierailulla jäätelötehtaalle. Olen päättänyt, Jali ja Suklaatehdas-hengessä, voittaa jokaiselle pojalle oman käynnin…

IHMEELLINEN ALHAMBRA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terveisiä hyisen kylmästä, sateisesta Granadasta! Tulin ystävien kanssa minilomalle ja kun kerran Granadaan tulee, on suorastaan pakollista tutustua paikan ja koko Espanjan yhteen merkittävimmistä käyntikohteista: Alhambraan. Alhambra on kaunis kokonaisuus islamilaista arkkitehtuuria, yksityiskohtia, upeita maisemia kehystäviä ikkunoita, massaturismia, kukkivia puutarhoja (olkootkin ettei ennätyssateinen maaliskuu ehkä antanut Alhambran kasvistolle parasta tilaisuutta paljastaa loistonsa), ylämäkiä, suihkulähteitä ja tietysti historiaa. Koska tämä kohde kuuluu sarjaan, joka kannattaa ennemmin itse kokea – tai sitten tutustua sen tarinoihin hieman blogiani laadukkaamman kirjallisuuden kautta – kerron omista kokemuksestamme lähinnä kuvien ja käytännön vinkkien kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alhambra on UNESCOn maailmanperintökohde, eikä syystä. Se on 800-luvulla Alcazaba-linnoituksen ympärille kasvanut palatsien kokonaisuus, jonka punaisten (josta nimikin, Al-Hamra) muurien sisällä on kultakausina asunut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Alun perin maurilaisten valtakaudella strategisesti vuorilla, joen varrella sijaitsevaan Granadaan rakennettu Alhambra on useamman palatsin kokonaisuus. Vaikuttavin ja koristeellisin (ainakin yleisen mielipiteen mukaan) on Nasridin palatsi, jonka seinille arabiaksi kirjoitetut runot ja geometriset, tähtitiedettä imitoivat arkkitehtuuriset yksityiskohdat ovat kyllä omiaan täyttämään kameran muistikortin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mennään tässä vaiheessa siihen käytännön puoleen. Kun ystäväni olivat varanneet lennot Espanjaan ja Granada päätetty kohteeksi, oli selvää, että Alhambraan oli saatava liput. Vaikka olimme hyvissä ajoin liikkeellä, oli silti Alhambran virallisen lippukaupan koko vuoden kalenteri pelottavan punainen. Loppuunmyyty, joka hiton päivä marraskuulle saakka! Epätoivo! Se, että vajaa 15 euron yleislippua ei ollut myynnissä virallisen reitin kautta ei tietenkään tarkoittanut sitä, etteikö palatsikierrokselle pääsisi. Pitäisi vain maksaa enemmän. Tarjolla on paljon, siis aivan hiton paljon, erilaisia opastettuja kierroksia joiden hinta vaihtelee noin 50 eurosta satoihin euroihin. Nämä veijarit ovat hankkineet lippuja etukäteen, joten jos olet itsenäiset seikkailijat jäävät helposti nuolemaan näppejään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska mua ärsyttää trokarit sekä pakkomyynti, tässä tapauksessa opaspalveluiden, päätettiin odottaa viimetippaan ennen kuin varataan opastettu kierros (tämä voi olla todella kiireisenä sesonkina huono idea). Kävi nimittäin niin, että muutamaa päivää ennen matkaa viralliseen lipunmyyntiin vapautui jonkin verran lippuja ja saimme omamme, huomattavan edullisesti. Lipuissa ei ole muuta aikarajoitetta vierailupäivän lisäksi kuin sisäänpääsy Nasridin palatsiin, ja tässä kannattaakin olla suomalaisen täsmällinen. He ovat nimittäin tiukkoja. Jos et ole paikalla omassa lipussasi annettuun aikaan, voit varautua jättämään yhden kolmesta käynnin keskeisistä paikoista väliin. Me näimme todella monta pettynyttä vierailijaa, jotka olivat puolesta tunnista pidempiä aikoja myöhässä eivätkä enää päässet kiertelemään tähän kaikista suurimpaan, Leijona- ja Myrttipihoistaan tunnettuun palatsiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vierailuun on hyvä varata aikaa. Myös muuten Alhambraan pääsemiseen: omakin ehtiminen meni tiukalle, kun kävelyyn varattu aika eli vajaa tunti ei meinannut riittää. Suosittelen saapumaan keskustasta taksilla tai bussilla ja säästämään energiaa, jollei erikseen kaipaa porrastreeniä päivän alkuun. Jää enemmän energiaa kierrellä paikan päällä. Portilta on hyvä varata myös noin 10 minuuttia Nasridin palatsille siirtymiseen. Meillä meni kiertelyyn (ja öhm, täydellisen Tinder-kuvan metsästämiseen…ystäville, siis) noin neljä tuntia, ja pysähdyimme matkalla kahville (ja jotkut meistä viinille) alueella sijaitsevaan Parador-hotelliin. Hyvät kengät, vesipullo, sadevarusteet näin keväällä ja retkimieltä mukaan siis. Ja aikaa. Loppupäivänä et luultavasti jaksa muuta kuin syödä tapaksia ja juoda ehkä lisää viiniä ja sulatella Alhambran visuaalista ilotulitusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Samassa kuvassa palmuja ja lumihuippuisia vuoria

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alhambra kolme ”pääkohdetta” ovat Nasridin palatsi, joka on ainoa, johon sisäänpääsy on tiettyyn aikaan. Siellä saat lorvia niin kauan kun haluat. Sen lisäksi on Alcazaban linnoitus, tuo alueen vanhin osa, jonka tornit näkyvät Granadan keskustaan ja joista näet koko Granadan ja vähän kauemmaksikin. Sen lisäksi pienen kävelyn päässä on oma suosikkini, Generalifen ihastuttava puutarha sekä kukitettu palatsi. Meillä toimi hyvin reititys Nasrid-Alcazaba-kahvitauko-Generalife ja siitä kävely alamäkeä myöten takaisin kaupunkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos palatseja pitäisi laittaa paremmusjärjestykseen, näin suurena palatsiasiantuntijana sanoisin pitäväni hieman enemmän Alcázarin palatsista Sevillassa. Se on kokonsa puolesta hieman helpompi hahmottaa. Toisaalta molempia vierailukohteita yhdistävät upeat mosaiikit, eksymään houkuttelevat puutarhat labyrintteineen ja hedelmäpuineen, seinille kirjoitetut ja kuvatut tarinat sekä loputon määrä pieniä detaljeja, joihin tarttua. Alhambran renessanssipalatsissa on myös Bellas Artes-taidemuseo (ja useampi museokauppa, jotka eivät tällä kertaa tehneet museokauppahulluun suurempaa vaikutusta), joka meillä jäi väliin. Kaksi päivää ei ole ollenkaan huono idea Alhambrassa, etenkin jos toiselle päivälle ottaa joko opastetun kierroksen tai edes audio-oppaan, jonka avulla alueesta saa varmasti enemmän irti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

COCO

Mikä shokki; Coco, Disneyn uusin animaatio, tulee ensi-iltaan Suomessa vasta perjantaina! Olen tietenkin kuvitellut, että kaikki ovat sen jo nähneet, sillä Espanjassa se on ehtinyt pyöriä elokuvateattereissa ja jo poistuakin ohjelmistosta. No, olette onnekkaita, sillä nyt voitte lukea erittäin ajankohtaisen mielipiteeni elokuvasta (ja muutamasta muusta asiasta) juuri sopivasti ennen kuin viette koko perheen elokuviin. Varoitus: teksti sisältänee paljastuksia ja spoilereita paitsi Cocosta, myös suunnilleen kaikista Disneyn elokuvista sitten Dumbon.

Coco-Movie-2017-Pixar-Box-Office-Predictions-Week_t560

Cocon juoni lyhyesti: pienessä meksikolaisessa kylässä asuva Miguel elää, kuten kulttuuriin kuuluu, tiiviisti useamman sukupolven kesken. Perheellä on menestyvä kenkäyritys ja yksi ehdoton periaate: ei musiikkia! Luonnollisesti Miguel rakastaa musiikkia ja erityisesti kitaransoittoa ja ihailee menneiden aikojen tähteä Ernesto de la Cruzia. Kapinoidessaan perhettään vastaan, yrittäessään osallistua kykykilpailuun Erneston hautakammiosta varastetun kitaran kanssa, joutuu Miguel seikkailulle tuonpuoleiseen Día de los Muertos-päivänä, jolloin vainajien odotetaan tulevan käynnille – herkuttelemaan haudoille tuoduilla ruoilla, katsomaan sukuaan. Miguel jää uppiniskaisuutensa takia jumiin kuolleiden valtakuntaan, jossa hän päätyy metsästämään paitsi kauan sitten perheensä hylännyttä isoisoisäänsä myös Ernesto de la Cruzia. Mukana on uskollinen koirakaveri, ja loppu on onnellinen. Vaikka nyt lähetän nöyrän pyynnön sinne Disneyn studioille: EI ENÄÄ YHTÄÄN ELOKUVAA JOSSA IHANA ISOÄITI KUOLEE. Kiitos.

d13b5c4ca9e8e763316c413df9300d88

Aikuisille elokuvan juoni on ennalta-arvattava, mutta lapset vaikuttivat oikein kiinnostuneilta. En tietenkään voi olla vertaamatta tätä Disneyn muihin viime aikaisiin onnistumisiin kuten Moanaan ja takuulla itkettävään Inside/Outiin. Myös se Cars 3 oli paljon parempi kuin odotin trailerin perusteella. Tässä oli paluuta perinteisempään Disneyyn, sillä pahis oli ihan oikea pahis, ilkeä ja viekas, suoranainen murhaaja. Mutta vaikka tapahtumien ympäristö oli pääasiassa tuonpuoleinen, se ei ollut lainkaan ahdistava tai pelottava. Luurankoihin tottui nopeasti ja elokuvan visuaalisuus – värit, kuviot, upeat yksityiskohdat ja koristeellisuus – luovat sopivan epärealistisen tunnelman. Yleisön 3-,5- ja 7-vuotiaat vakuuttivat, ettei mitään erityisen pelottavaa elokuvassa ollut eikä se tullut esimerkiksi uniin perästä käsin.

Itsehän olen jättänyt vuosituhannen alkupuolella sydämeni Väli-Amerikkaan, ja erityisesti juuri Guatemalaan ja Meksikoon. Tosin hävettää myöntää, että kun kaksikymppisenä olisi ollut tilaisuus nähdä Día de los Muertosin perinteet paikan päällä Oaxacan maakunnassa, en tiennyt koko päivästä mitään ja ihmettelin vain kaljapullo kädessä kynttilöiden ja asujen kanssa kulkevia paikallisia. Nyt nolottaa. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä sivistää itseään. Tosin nykyisessä maailmantilassa aina mietin, millainen riski on lähteä käyttämään (lasten)elokuvan aineistona jonkun ”toisen kulttuurin” (tässäkin tapauksessa ohjaaja on amerikkalainen, valkoinen mies ilman latinotaustaa) historiaa. Tätä mietin jo Moanan kohdalla. Ja nytkin yritin googlata Disney cultural appropriation, tosin laitoin sen sittenkin vahingossa Google Mapsiin enkä päässyt kovin pitkälle. Mm. New York Times on käsitellyt juuri sitä, onko Coco OK.

images

Sekä minä että esikoinen pyyhimme elokuvan lopuksi silmäkulmia. Siinä on siis luvassa takuuvarmaa itketystä aikuisille, joskin Pixarin studioiden tapaan myös hirveästi huumoria. Ihan Inside/Outin kaltainen elämys Coco ei ollut, mutta toiminnallinen seikkailu josta ei puuttunut kiehtovia elementtejä. Kuoleman esittäminen normaalina ja jopa runollisena, sekä vaihtoehtoisen ”mitä kuoleman jälkeen tapahtuu”-skenaarion esittäminen oli tervetullutta myös meidän perheessä, jossa lapset aika usein keskustelevat siitä syntyvätkö uudestaan meritähtenä vai kameleonttina. Vaikka musiikilla oli tässä elokuvassa todella suuri merkitys, se ei jostain syystä uponnut ihan samalla tavalla kuin Moanan soundtrack. Silti hienoa ja pahensi vain Meksikon ikävää entisestään.

Käykää siis katsomassa Coco. Meillä se toimi myös nuorimmalla, joskin ne tunnepuolen asiat iskivät parhaiten esikoiselle. Koko yleisö kuitenkin jaksoi hyvin alusta loppuun eikä kielimuuri häirinnyt kauheasti – toivon, että espanjankielisiä paloja on säästetty myös suomalaiseen versioon. Se, mistä olen ollut tasaisesti tosi iloinen nähdessäni näitä uusia Disney-elokuvia on niiden maailmankuva, jossa pojat ja tytöt voivat olla vain kavereita eikä mitään romansseja ole pakko änkeä, puhumattakaan siitä että sankaruus ei ole yksiulotteista tai vain toiselle sukupuolelle sallittua. Tämä hankitaan ehdottomasti DVD:nä kun se ilmestyy.

images-1